Uutiset – Tuhtia tilastotiedettä

tahtivaeltajajulisteweb

Siitä on nyt aika tasantarkkaan kaksi vuotta ja yksi viikko, kun Tähtivaeltajablogi paukahti stratosfääriin. 6.1.2015 julkaistiin kerralla isompi kasa postauksia, joiden aiheina olivat mm. Before Watchmen -sarjakuvat, Thomas Pynchonin Painovoiman sateenkaari -romaani ja Yor, the Hunter from the Future -elokuva.

Sittemmin uusia postauksia on kertynyt tasaisen tappavaan tahtiin noin viikon välein – kaiken kaikkiaan jo yli 120. Käynnistyksen tavoin pääpaino on ollut kirja-, elokuva- ja sarjakuva-arvosteluilla, mutta onpa sivuilla nähty myös mm. palkintouutisia, festaritärppejä sekä Karin Tidbeckin Beatrice-novellisuomennos.

Sivuston selkeästi suosituinta materiaalia ovat olleet Petri Hiltusen ja Nalle Virolaisen Foliohatun alla -palstat. Mad Max: Fury Road -aiheinen folio on ainoana postauksena kerännyt jopa enemmän lukijoita kuin Tähtivaeltajan lehtiversio!

Mutta sen enemmittä puheitta tarjoamme nyt listaukset postauksista, joita on luettu ahkerimmin vuosina 2015 ja 2016. Sekä luettelot huomattavasti kehnommin menestyneistä kirjoituksista.

Tähtivaeltajablogi 2015

Top Ten

Foliohatun alla 4: Mad Max: Fury Road
Foliohatun alla 6: Star Wars
Foliohatun alla 2: The Lord of the Rings
Foliohatun alla 1: Blade Runner
Foliohatun alla 3: Alien vs. Predator
Star Wars: The Force Awakens
Foliohatun alla 5: Evil Dead
Rakkautta & Anarkiaa 2015 -tärpit
Tähtivaeltaja-palkinto 2015 jaettu
Mad Max: Fury Road

Bottom Five

Zipang
Kate Atkinson: Elämä elämältä
Teräslilja
Margaret Atwood: Uusi maa
Marisha Pessl: Yönäytös

Tähtivaeltajablogi 2016

Top Ten

Foliohatun alla 8: Alien
Foliohatun alla 7: Hellraiser
Foliohatun alla 6: Star Wars
Rakkautta & Anarkiaa 2016 -tärpit
Rogue One: A Star Wars Story
Foliohatun alla 4: Mad Max: Fury Road
Foliohatun alla 1: Blade Runner
Tähtifantasia-palkinnon ehdokkaat julkistettu
Foliohatun alla 2: The Lord of the Rings
Simon Henselmann: Megg, Mogg ja Pöllö

Bottom Five

Alastair Reynolds: Poseidonin lapset
Patrick Ness & Siobhan Dowd: Hirviön kutsu
Hugh Howey: Kohtalo
Doctor Who: The Tomb of the Cybermen
Knut Nærum & Karstein Volle: Vinossa

Voidaanko näistä tuloksista siis päätellä, että blogin kannattaisi jatkossa keskittyä vain Foliohattuihin, Star Wars -elokuviin ja Rakkautta & Anarkiaa -tärppeihin?

Viikon päästä tavataan taas!

Se on rock!

Toni Jerrman

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.