Month: tammikuu 2018

Uutiset – Tähtivaeltaja-palkinnon 2018 ehdokkaat julkistettu

tonitahtivaeltaja Uutiset, Yleinen , , , , , , , , , , , , , , ,

TVPehdokkaat2017WEB

Tähtivaeltaja-palkintoehdokkaat julkistettu!

Vuodesta 1986 lähtien jaetun Tähtivaeltaja-palkinnon tuorein ehdokaslista on julkistettu.

Helsingin Science Fiction Seura ry:n luotsaama palkinto luovutetaan edellisvuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle tieteiskirjalle.

Vuoden 2017 tarjonnassa raati kiinnitti huomiota käännettyjen kirjojen sekä määrälliseen että laadulliseen laskuun. Positiivista oli sen sijaan lukuisten korkealaatuisten kotimaisten tieteiskirjojen aiempaakin vahvempi esiinmarssi.

Lopulliselle ehdokaslistalle raati nosti seuraavat teokset.

– Tuomo Jäntti: Verso (Gummerus) – ”Kunnianhimoisessa romaanissa viimeisiä hengenvetojaan pidättelevä ihmiskunta käy piirileikkiä kiehtovan omintakeisia uhkia vastaan.”

– Heikki Kännö: Mehiläistie (Sammakko) – ”Rajattoman luovuuden taidonnäyte sukeltaa syvälle metafyysisten taideteorioiden, realististen ihmishahmojen ja tieteiskirjallisten elementtien uumeniin.”

– Jukka Laajarinne: Pinnan alla pimeä (Atena) – ”Älykäs, tunteita soitteleva tieteiskauhutrilleri sykkii myyttejä ja arkkityyppejä, salattua symboliikkaa ja sairaasta mielestä kumpuavaa psykopatologiaa.”

– David Mitchell: Luukellot (Sammakko, suom. Einari Aaltonen) – ”Useiden päähenkilöiden kuljettama, haastavan fatalistinen episodiromaani pohtii, mikä on ihmiselämässä kaikkein tärkeintä.”

– Jani Saxell: Tuomiopäivän karavaani (WSOY) – ”Uskomattoman rikas inhimillisyyden aarreaitta, joka ammentaa voimaa niin Euroopan lähihistorian kipupisteistä kuin villeistä tieteiskirjallisista ideoista.”

Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat toimittaja Hannu Blommila, päätoimittaja Toni Jerrman, kriitikko Elli Leppä ja kriitikko Antti Oikarinen. Voittaja julkistetaan toukokuussa.

Viime vuonna palkinnon voitti Lauren Beukesin romaani Zoo City – Eläinten valtakunta (Aula & co, 2016. Suom. Tytti Viinikainen).

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtivaeltaja-palkinnon aiemmat voittajat:

Lauren Beukes: Zoo City – Eläinten valtakunta (Aula & co, 2016)
Margaret Atwood: Uusi maa (Otava, 2015)
Antti Salminen: Lomonosovin moottori (Poesia, 2014)
Peter Watts: Sokeanäkö (Gummerus, 2013)
Gene Wolfe: Kiduttajan varjo (Gummerus, 2012)
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (Gummerus, 2011)
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää (Tammi, 2010)
Hal Duncan: Vellum (Like, 2009)
Cormac McCarthy: Tie (WSOY, 2008)
Richard Matheson: Olen Legenda (Vaskikirjat, 2007)
Stepan Chapman: Troikka (The Tree Club, 2006)
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (Tammi, 2005)
M. John Harrison: Valo (Like, 2004)
J. G. Ballard: Super-Cannes (Like, 2003)
Ray Loriga: Tokio ei välitä meistä enää (Like, 2002)
Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia (Loki-Kirjat, 2001)
Pasi Jääskeläinen: Missä junat kääntyvät (Portti-kirjat, 2000)
Will Self: Suuret apinat (Otava, 1999)
Stefano Benni: Baol (Loki-Kirjat, 1998)
Dan Simmons: Hyperion (Like, 1997)
Theodore Roszak: Flicker (Like, 1996)
Mary Rosenblum: Harhainvalta (Jalava, 1995)
Iain M. Banks: Pelaaja (Loki-Kirjat, 1994)
Simon Ings: Kuuma pää (Loki-Kirjat, 1993)
Philip K. Dick: Oraakkelin kirja (WSOY, 1992)
William Gibson: Neurovelho (WSOY, 1991)
Philip K. Dick: Hämärän vartija (Love Kirjat, 1990)
Brian Aldiss: Helliconia-trilogia (Kirjayhtymä, 1986–89)
Flann O’Brien: Kolmas konstaapeli (WSOY, 1988)
Greg Bear: Veren musiikkia (Karisto, 1987)
Joanna Russ: Naisten planeetta (Kirjayhtymä, 1986)
Cordwainer Smith: Planeetta nimeltä Shajol (WSOY, 1985)

Elokuvat – Brainiac

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut, Yleinen , , , , ,

BrainiacKansiWEB

Brainiac
aka El barón del terror
(dvd)

Meksikosta kajahtaa! Ihan siitäkin huolimatta, ettei Brainiac (1962) ole kaikkien aikojen oudoin kauhuelokuva – kuten leffan dvd-julkaisu suureen ääneen väittää. Mutta kyllä tämän kanssa hippulat vinkuu vilpittömän iloisesti.

Chano Uruetan ohjaama elokuva käynnistyy vuodesta 1661. Meksikon pyhän tuomioistuimen mustakaapuiset inkvisiittorit syyttävät paroni Vitelius d’Esteraa (Abel Salazar) noituudesta, harhaoppisuudesta ja naisten vokottelusta. Pitkään jatkuneista kidutussessioista huolimatta paroni ei ole suostunut tunnustamaan rikoksiaan, joten hänet tuomitaan poltettavaksi elävältä.

Tämä ei d’Esteraa hetkauta, vaan hän taikoo kahleensa olemattomiin ja marssii omin jaloin roviolle. Kun liekit ympäröivät miehen, taivaalle ilmestyy komeetta, jonka valossa paroni julistaa palaavansa 300 vuoden päästä kostamaan. Sitten hän katoaa kuin tuhka tuuleen.

Brainiac2WEB

Kolmen vuosisadan päästä komeetta pöllähtää jälleen näkyville ja paroni palaa maan päälle. Sitten hän ryhtyy täyttämään lupaustaan. Jostain täysin selittämättömästä syystä muuten niin tyylikäs d’Estera muuttuu aina ennen tappokeikkoja äärimmäisen rumaksi hirviöksi. Ja tämä hahmo on todellakin näkemisen arvoinen.

Paronin monsteriversiolla on valtavat korvat, kyömynenä ja torahampaat sekä kahteen putkisormeen päättyvät kädet ja pitkä kaksihaarainen kieli. Iskemällä kielen uhriensa niskaan hän kykenee imemään näiden aivomassan ulos kallosta. Pian paronilla onkin kokonainen kulhollinen aivoja, joita voi aina halutessaan käydä massuttamassa!

Brainiac1WEB

Paronin murhaoperaatioita helpottaa hänen kykynsä hypnotisoida kohteensa. Tämä taito ilmaistaan heijastamalla d’Esteran kasvoille välkkyvä valokeila. Näin myös katsoja tietää jo ennalta, että pian edessä on muodonmuutos herrasmiehestä hirviöksi.

Elokuvan muihin keskeisiin henkilöihin lukeutuvat outoa komeettailmiötä ihmettelevä pariskunta sekä aivottomia kuolemantapauksia tutkiva poliisipari – joista toinen on tietenkin onneton tohelo. Filmin huikeassa lopetuksessa lakia ja järjestystä ylläpitävä kaksikko ilmestyy paronin linnaan liekinheittimiä heiluttaen!

Brainiac5WEB

Brainiac on monessakin mielessä ihastuttavan kahjo tapaus. Jo ristiriita onnettoman kuminaamamonsterin ja filmin muuten suht asiallisen ilmeen välillä on riemastuttava. Eikä homma muutenkaan käy tylsäksi kuin hetkittäin.

Mutta kuinka paljon leffan hulluudesta on tarkoituksellista ja kuinka paljon silkkaa kädettömyyttä? Ainakin Brainiacista esseen kirjoittanut ”Casamiro Buenavista” on sitä mieltä, että ohjaaja ei missään vaiheessa edes tarkoittanut filmiä vakavasti otettavaksi, vaan veti koko touhun läpi kieli poskella läpättäen.

Brainiac rulettaa!

Leffa ••••
Kuva ••••
Lisät •••

Elokuvaa esittelevän esseen ja muutaman tekstimuotoisen tekijäbibliografian ohessa mm. kymmenkunta still-kuvaa ja mainosjulistetta sekä ”Kirb Pheelerin” kommenttiraita.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/17.

Brainiac4WEB

Uutiset – Tähtivaeltajan paras lukujuttu 2017

tonitahtivaeltaja Uutiset, Yleinen , , , , , , , ,

TVkannet23WEB

Tähtivaeltajan paras lukujuttu 2017

Vuodenvaihteen kunniaksi järjestimme lähinnä Facebookin ja Twitterin kautta leikkimielisen lukijaäänestyksen, jossa etsittiin Tähtivaeltajan parasta lukujuttua vuodelta 2017. Äänestettäväksi valittiin kymmenkunta juttukokonaisuutta, joista lukijat saattoivat valita oman suosikkinsa.

Määräaikaan mennessä ääniä kertyi yli viisikymmentä eli kyselyyn osallistui noin prosentti lukijoistamme. Pienestä otannasta huolimatta tulokset lienevät suhteellisen suuntaa-antavia. Yksikään ehdokkaista ei jäänyt ilman ääniä, mutta kaksi suosikkia nousi listalta kirkkaasti esiin.

Eli Tähtivaeltajan vuoden 2017 parhaat juttukokonaisuudet olivat lukijoiden mielestä numerossa 2/17 julkaistu Grimdark-katsaus sekä numeron 3/17 Ken Liu -esittely. Molemmat keräsivät tasan 14 tykkäystä, eli yhteensä lähes puolet annetuista äänistä.

Aleksi Kuution, Markus Harjun ja Jukka Halmeen toteuttama, yli 20-sivuinen Grimdark-kokonaisuus sisälsi aihetta käsittelevän laajan artikkelin, useita kirjailijaesittelyitä (mm. Steven Erikson & Joe Abercrombie), Mark Lawrencen haastattelun sekä Lawrencen novellisuomennoksen.

Shimo Suntilan tasan 20-sivuinen Ken Liu -kattaus koostui puolestaan useaan kertaan palkitun kirjailijaneron kattavasta esittelystä, oivaltavasta haastattelusta sekä hauskasta novellista.

Kolmanneksi kisassa kapusi selvällä erolla takaa-ajajiinsa Toni Jerrmanin lähes 20-sivuinen Sarjakuvavuosi 2016 Amerikassa -artikkeli, joka ilmestyi Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/17.

Ohessa vielä Facebook-linkki tulosten julkistustilaisuuteen:

Kannattaa katsoa ja nauttia halmeen hauskoista kuutioista!

Sarjakuvat – Maggy Garrisson 1: Hymyile vähän, Maggy

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut, Yleinen , , , , , ,

Kvaak-sarjakuvafoorumin noin 80 käyttäjää ovat äänestäneet viime vuoden parhaaksi käännössarjakuvaksi ranskalaisen Maggy Garrisson 1: Hymyile vähän, Maggy -albumin. Teosta kehutaan hyvin ajassamme kiinni olevaksi sarjakuvaksi, jossa jako hyviin ja pahoihin ei ole yksiselitteinen.

Valinnan kunniaksi julkaisemme nyt blogissa alkujaan Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/17 ilmestyneen arvostelun kyseisestä laatusarjakuvasta.

MaggyGarrissonKansiWEB

Lewis Trondheim & ja Stéphane Oiry:
Maggy Garrisson 1: Hymyile vähän, Maggy

”Sataa kuin paskatautisen norsun ahterista.”

Sinisen Jänis on uusi suomalainen kustantamo, joka on erikoistunut eurooppalaisen sarjakuvan julkaisemiseen. Firman toinen sarja-aloitus vie lukijat tuoreen eurosarjakuvan pariin. Tuotteliaan Lewis Trondheimin käsikirjoittama ja Stéphane Oiryn piirtämä Maggy Garrisson 1: Hymyile vähän, Maggy sai Ranskan ensi-iltansa vuonna 2014.

Lontooseen sijoittuvan sarjakuvan päähenkilö on hitusen pulska ja kovin tavanomaisen oloinen Maggy. Pari vuotta jatkuneen työttömyysjakson jälkeen hän saa vihdoin kiinni uudesta urasta. Tosin rähjäisen ja viinaanmenevän yksityisetsivän sihteerinä toimiminen ei ole hommista hohdokkain. Varsinkin kun keikkaa ei todellakaan pukkaa.

Rahapulassa kärvistelevä Maggy on kuitenkin sen verran aikaansaava, että hän osaa tarvittaessa ottaa aloitteen omiin käsiinsä. Kadonneen kanarialinnun ja varastetun krikettipallon löytäminen sujuvatkin kuin käden käänteessä, kunhan käyttää epätavallisia tutkintakeinoja. Siinä sivussa Maggy tutustuu nuoreen naispoliisiin, jonka kanssa on kiva istua iltaa paikallisessa pubissa.

MaggyGarrisson1WEB

Kepeä kerronta saa hitusen tummempia sävyjä, kun yksityisetsivä mukiloidaan sairaalakuntoon ja sormien ruhjomiskykyjään mainostavat kovanaamat ilmaantuvat Maggyn ovelle. Säyseältä vaikuttava sankarimme ei silti jää edes näissä tilanteissa neuvottomaksi. Ei vaikka juonikuvioon on luvassa ilkeitäkin tvistejä.

Trondheimin ja Oiryn luomus ihastuttaa monin tavoin. Sen häröilemätön kerronta etenee rauhallisesti, mutta silti mukaansatempaavasti. Lämminhenkisesti kuvatut henkilöhahmot maistuvat aidoille ihmisille – ketään heistä ei ole väännetty väkisin tyypillisten hyvisten tai pahisten muotteihin.

Sarjakuvan melankolisuutta korostaa staattinen kuvajaottelu, joka nojaa pitkälti kahdentoista samankokoisen ruudun sivutaittoon. Tämä mahdollistaa myös kerronnallisen ajan hidastamisen ja tv-sarjamaisen visuaalisuuden, kun lähes toisteiset kuvat jäävät pyörimään yhden pienen hetken ympärille.

Kokonaisuuden kruunaa Oiryn huolellinen piirrostyö, joka istuu täydellisesti sekä sarjan sisältöön että sen yleistunnelmaan.

Maggy Garrisson on tämän sarjakuvavuoden positiivisimpia yllättäjiä.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/17.

MaggyGarrisson2WEB

Kirjat – Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut, Yleinen , , , , ,

JaaskelainenVaaranKissanPaivaWEB

Pasi Ilmari Jääskeläinen
Väärän kissan päivä
Atena

Väärän kissan päivä on moneen otteeseen palkitun Pasi Ilmari Jääskeläisen neljäs romaani. Se sukeltaa syvälle oikeiden ja väärien muistojen labyrinttiin, menneisyyden sokkeloiseen kummitustaloon.

Kirjan kertojana toimiva Kaarna on keski-ikäinen kaupunkisuunnittelija. Vanhemmilla päivillään hän on palannut takaisin lapsuutensa kotiseuduille, Marrasvirralle, jossa hän toimii kaupungin pääinnovaattorina. Marrasvirta on mieleenpainuva sekoitus historian eri kerroksia, myyttisiä vanhoja kivitaloja, maagisia puistoja ja katseita vältteleviä kujia.

Romaanin nykyhetkessä Marrasvirralla vietetään karnevalistista syysfestivaalia, jolloin kaupungin kadut ovat täynnä värikkäitä myyntikojuja, musikantteja ja naamiaisasuisia ihmisiä. Illemmalla ohjelmassa ovat Kaarnan puhe uuden Keskuspuiston juhlallisuuksissa sekä hänen Minerva-vaimonsa kokoaman Stasi-näyttelyn avajaiset. Itä-Saksan salaisen poliisin Suomi-operaatioista kertovassa näyttelyssä on tarkoitus paljastaa valokuva, joka tuo julki pahamaineisen saksalaisvakoojan ja Marrasvirran tärkeimmän vaikuttajan, lääketehtailija Engel Langin, salatun yhteydenpidon.

Kaarnan päivä kääntyy kuitenkin mutkikkaaksi kujanjuoksuksi. Hän saa puhelun Kirsikkapuiston hoivakodista, jossa hänen dementoitunut äitinsä on hoidettavana. Kansainvälisestikin tunnettu psykoterapeuttiäiti on iän karttuessa menettänyt muistinsa. Nyt kaupungin vilkkaille kaduille kadonnut nainen on päänsisäisellä aikamatkalla menneisyytensä uumenissa.

Samalla kun Kaarna etsii äitiään, esiin purkautuvat hänen omat muistonsa lapsuudesta. Tarinan edetessä nämä muistikuvat asettuvat yhä epäilyttävämpään valoon, kun Kaarna törmää ihmisiin, joilla on aivan erilainen käsitys hänen vuosien takaisista teoistaan. Onko Kaarna siis epäluotettava kertoja vai onko taustalla jotain paljon synkempää? Piileekö Kaarnan hyvän ihmisen kuoren alla pirullinen psykopaatti? Mikä on totta, mikä valhetta?

Jääskeläinen pyörittää valtavaa vihjeiden, viittausten, salaisuuksien ja paljastusten palettiaan varsin taitavasti. Mukaan vyöryy jatkuvalla syötöllä uusia yllättäviä käänteitä ja salapoliisityötä vaativia arvoituksia. Kaarna toteaakin itsetietoisesti olevansa kuin murhattoman mysteeridekkarin juonikuvioon juuttunut etsivä.

Romaanissa riittää mielenkiintoisia aineksia muutamankin teoksen edestä, eikä kirjailija anna konventioiden rajoittaa ideoidensa tulvaa. Niinpä kuvaston keskeisiin elementteihin lukeutuvat mm. kaikkialla vaanivat, uhkaavasti mutatoituivat kissat sekä salaperäiset mielenhallintaoperaatiot. Star Trekin hengestä nyt puhumattakaan.

Tunnelmiltaan romaani liikkuu sujuvasti pienieleisen jännityksen, hetkittäisen kauhun, haikean nostalgian ja maagisen sadunomaisuuden ristivedossa.

Kaikesta tästä huolimatta Väärän kissan päivä jättää jälkeensä hienoisen pettymyksen maun. Teos kun on lopulta vain ja ainoastaan näppärä kirjallinen palapeli. Kuin yhdistä pisteet -kuva-arvoitus tai romaanin mittainen pulmatehtävä. Muttei mitään sen enempää.

Toki kirjasta käy hyvin ilmi, kuinka ihmisen minuus ja identiteetti rakentuvat muistojen varaan, mutta se nyt lienee itsestäänselvää. Jääskeläisen tasoiselta kirjailijalta olisi toivonut tarinaan syvempiäkin merkityksiä ja sisältöjä. Nyt kirjan parhaan annin muodostavat mysteerileikin siivellä tarjoiltavat Marrasvirran taianomaiset maisemat sekä romaanin kaunis kieli ja melankolinen yleisilme.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/17.