Kirjat – J. Pekka Mäkelä: Hunan

HunanWEB

J. Pekka Mäkelä
Hunan
Like

Millainen oli Kiina 1930-luvun puolivälissä ja siitä kymmenen vuotta eteenpäin? Vastaus riippuu vastaajasta, ja heitä riittää J. Pekka Mäkelän Hunan-romaanissa.

Yksi romaanin näkökulmahenkilöistä on Helvi Söderman, suomalainen opettaja, joka on lähtenyt Kiinaan tekemään arvokkaaksi kokemaansa lähetystyötä. Helvin osuudet kerrotaan päiväkirjamerkintöinä. Ne ovat kirjan ainoa osa, joka perustuu todellisen henkilön kokemuksiin. Helvi oli nimittäin Mäkelän kummitäti.

Ryöstelevien sotalordien aika on jo ohi, mutta edes Hunanin maaseudulla ei vallitse rauha. Kenraali Chiang Kai-Shekin Kuomintang-puolue taistelee kommunisteja vastaan, eikä kestä kauaa, kun japanilaiset valloittajat vyöryvät Kiinaan. Kaiken tämän kaaoksen keskellä lähetystyötä tekevät joutuvat liikkumaan paljon, etteivät jäisi mahtavampien voimien jyräämäksi.

Yhtäällä seurataan kolmen lähetystyöntekijän vaiheita sodan jaloissa, toisaalla sveitsiläisen avioparin elämää Nankingissa. Johann Caspar Wolfe haluaa kirjoittaa Kiinan-kokemuksistaan kirjan. Ajan myötä projekti nielee hänet täysin, mikä jättää hänen vaimonsa pitkälti oman onnensa nojaan. Kolmannen ryhmän muodostavat kiinalaiset henkilöt, joista osa tukee maan hallitusta, osa kommunisteja ja osa taas haluaisi vain elää rauhassa. Heistä jokaisella on oma näkemyksensä, millainen Kiinan kuuluisi olla – tai ainakin millaista elämän ei pitäisi olla.

Fantastisen elementin tarinaan tuo kiinalaisten tapa keskustella esi-isiensä kanssa. Tämän lisäksi jotkut näkevät ympärillään kuolleita, jotka haluavat kertoa, millä tavoin he kuolivat. Taisteluiden riehuessa tavat ovat moninaiset, eikä yhtäkään niistä voisi sanoa hyväksi.

Hunanin luettuaan on helppo ymmärtää, miksi yhteiskunnalliselle muutokselle oli Kiinassa aikoinaan niin suuri tarve. Ja sen, miksi monet tarttuivat tilaisuuteen, kun rekrytoija osui kohdalle. Ihmisten elämä oli arvaamatonta ja sodan sytyttyä täysin kohdalle osuneiden sotilaiden käsissä.

J. Pekka Mäkelä on onnistunut luomaan uskottavan aikalaiskuvauksen erään Kiinan maakunnan elämästä noina myrskyisinä vuosina. Kovin moni Kiinasta kertova tarina keskittyy siirtomaavaltojen sopimussatamien alueelle, joten maaseudulle, aitoon Kiinaan sijoittuva miljöö on tervetullutta vaihtelua. Romaanin myötä tuntee pääsevänsä kosketuksiin erilaisen kulttuurin kanssa, vaikkakin pitkälti eurooppalaisen linssin läpi katsottuna.

Hunanista paistaa Mäkelän romaaneista tutuksi tullut humaanius, ymmärrys ihmisluonteen monimuotoisuudelle. Lukukokemuksen jälkeen olo ei välttämättä ole yksikäsitteisen onnellinen, mutta kuitenkin rauhallinen. Viimeisen lauseen päätyttyä tekee mieli laittaa kansi kiinni ja jäädä istumaan paikoilleen, pohdiskelemaan. Aika kiinalainen kokemus.

Shimo Suntila

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/18.

Uutiset – Tähtivaeltajan paras lukujuttu 2017

TVkannet23WEB

Tähtivaeltajan paras lukujuttu 2017

Vuodenvaihteen kunniaksi järjestimme lähinnä Facebookin ja Twitterin kautta leikkimielisen lukijaäänestyksen, jossa etsittiin Tähtivaeltajan parasta lukujuttua vuodelta 2017. Äänestettäväksi valittiin kymmenkunta juttukokonaisuutta, joista lukijat saattoivat valita oman suosikkinsa.

Määräaikaan mennessä ääniä kertyi yli viisikymmentä eli kyselyyn osallistui noin prosentti lukijoistamme. Pienestä otannasta huolimatta tulokset lienevät suhteellisen suuntaa-antavia. Yksikään ehdokkaista ei jäänyt ilman ääniä, mutta kaksi suosikkia nousi listalta kirkkaasti esiin.

Eli Tähtivaeltajan vuoden 2017 parhaat juttukokonaisuudet olivat lukijoiden mielestä numerossa 2/17 julkaistu Grimdark-katsaus sekä numeron 3/17 Ken Liu -esittely. Molemmat keräsivät tasan 14 tykkäystä, eli yhteensä lähes puolet annetuista äänistä.

Aleksi Kuution, Markus Harjun ja Jukka Halmeen toteuttama, yli 20-sivuinen Grimdark-kokonaisuus sisälsi aihetta käsittelevän laajan artikkelin, useita kirjailijaesittelyitä (mm. Steven Erikson & Joe Abercrombie), Mark Lawrencen haastattelun sekä Lawrencen novellisuomennoksen.

Shimo Suntilan tasan 20-sivuinen Ken Liu -kattaus koostui puolestaan useaan kertaan palkitun kirjailijaneron kattavasta esittelystä, oivaltavasta haastattelusta sekä hauskasta novellista.

Kolmanneksi kisassa kapusi selvällä erolla takaa-ajajiinsa Toni Jerrmanin lähes 20-sivuinen Sarjakuvavuosi 2016 Amerikassa -artikkeli, joka ilmestyi Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/17.

Ohessa vielä Facebook-linkki tulosten julkistustilaisuuteen:

Kannattaa katsoa ja nauttia halmeen hauskoista kuutioista!

Podcastit – Tähtivaeltaja-podcast, osa 2

tahtivaeltajapodcastotsikko

Tähtivaeltaja podcastaa – jo toista kertaa!

Eeppisiin mittoihin paisuvassa toisessa Tähtivaeltaja-podcastissa studiovieraana ja haastateltavana on Aurajoen ihme, kirjailija-scifiaktiivi-bibliofiili Shimo Suntila!

Keskustelu poukkoilee puolelta toiselle ja läpi käydään liuta kiinnostavia aiheita, joista tässä joitain esimerkkejä:

4:58 Valerian-elokuva

15:30 Grimdark! Broken Empire! Sarjakuvat: Goddamned ja Black Road

38:45 Shimo Suntilan haastattelu, puhetta mm. kirjoittamisesta, kustannustoimittamisesta ja bibliofiliasta

01:21:50 Star Trek Voyager -räntti

01:37:00 Sokea suositus: Koston kukkulat

Studioisäntinä Jukka Halme ja Aleksi Kuutio

Mutta suuntaa nyt Soundcloudiin ja pistä Tähtivaeltaja-podcast tilaukseen:

https://soundcloud.com/user-162078287/tahtivaeltaja-podcast-osa-2

Pitäkää kivaa!

Kirjat – Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen

ishigurohaudattujattilainenweb

Kazuo Ishiguro
Haudattu jättiläinen
The Buried Giant
Suom. Helene Bützow. Tammi

Muistot määrittävät suhtautumistapamme muihin ihmisiin ja koko ympäröivään todellisuuteen. Samalla ne luovat odotuksia siitä, miten muu maailma suhtautuu meihin. Silti ei ole selvää, mitä muistot ovat. Muistoihin ei voi myöskään luottaa, sillä ihmisen muisti on monimutkainen ja vajavainen. Vaikka jokin asia olisi jossain vaiheessa elämämme tärkein, ajan saatossa se saattaa unohtua. Lopulta siitä muistuttavat enää hajanaiset sirpaleet.

Näiden teemojen parissa askartelee Kazuo Ishiguro romaanissaan Haudattu jättiläinen. Eletään kuningas Arthurin jälkeistä aikaa, ja valtakunnan yllä roikkuu sumu, joka hapertaa muistikuvat varjoiksi. Kevään tullen vanha pariskunta, Axl ja Beatrice, päättää lähteä muutaman päivän matkalle tapaamaan toisessa kylässä asuvaa poikaansa. Vaikka keltit ja saksit elävätkin rauhassa, nummien ja kukkuloiden yli vievä polku ei ole täysin vaaraton. Alueella liikkuu jättiläisiä, eikä naaraslohikäärme Querigiakaan ole vielä kukistettu.

Axl ja Beatrice saavat matkaseurakseen itäisiltä marskimailta tulleen soturin sekä pojan, jonka on paettava saksilaiskyläläisten epäluuloja. Pian he yhyttävät myös sir Gawainin, Arthurin ritarin, joka on kulkenut vuosikausien ajan suorittamassa kuninkaalta saamaansa tehtävää. Näiden viiden henkilön kohtalot ja polut yhtyvät, erkanevat ja kietoutuvat toisiinsa samalla, kun ikivanhat muistot pulpahtelevat hetkeksi esiin historian hunnuista.

Kirja kertoo myös sodasta ja rauhan hinnasta sekä siitä, miten sodan kierre helposti jatkuu sukupolvesta toiseen. Onko parempi muistaa katkerat vääryydet vai antaa niiden haipua unholaan? Teema toistuu myös yksilötasolla.

Kazuo Ishiguron kerronta on tyylitellyn verkkaista. Juonta ei juoksuteta eteenpäin kiihtyvällä tahdilla, vaan käänteet matavat esiin omia aikojaan. Kaiken yllä lepää vahva unenomaisuuden tuntu, eikä ainuttakaan kertojaa voi nimittää luotettavaksi. Joskus he panttaavat salaisuuksia tarkoituksella, mutta aina se ei ole heidän oma syynsä. Miten kertoa siitä, mitä ei muista?

Haudattu jättiläinen on kiireetön lukunautinto. Pienet yksityiskohdat ja hienovaraiset vihjeet rakentavat pala palalta traagista tarinaa, mutta Ishiguro ei sorru hekumointiin. Tyyli pysyy timminä viimeiseen pisteeseen.

Shimo Suntila

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/16.

Kirjat – Jeff VanderMeer: Hävitys

VanderMeerHavitysWEBJeff VanderMeer
Hävitys
Annihilation
Suom. Niko Aula. Like

Jeff VanderMeer on suomalaisille tuttu nimi Tähtivaeltajan sivuilta jo vuosikymmenen takaa. Hän on nerokas työmyyrä, joka on kirjailijauran ohessa toimittanut vaimonsa kanssa kasoittain laadukkaita antologioita. Tuoreella Eteläraja-trilogiallaan VanderMeer on noussut megatähdeksi, joka niittää kirjallisuuspalkintoja ja valloittaa sydämiä myös valtavirtayleisön puolella.

Alue X:llä pätevät omat luonnonlait. Näiltä ominaisuuksiltaan se muistuttaa M. John Harrisonin Saudaden vyöhykettä ja Kefahuchin vuota, mutta Alue X on henkilökohtaisempi. Se ei ainoastaan lumoa ihmisiä käsittämättömyydellään, vaan viekoittelee heitä ymmärryksen rajalla olevilla kysymyksillä – ja lupailee vastauksia niille, joilla on valmiudet ne nähdä.

Kahdestoista retkikunta lähetetään X-alueelle hankkimaan kyseisiä vastauksia. Mukana on biologi, psykologi, maanmittari ja antropologi. Pitkän koulutusjakson jälkeen he eivät muita nimiä toisistaan käytäkään. Kun ryhmä pääsee aiemman retkikunnan pystyttämään perusleiriin, se ryhtyy tutkimaan ympäristöään ja löytää tornin, joka kohoamisen sijaan vajoaa maan alle. Eikä tämä ole tornin oudoin ominaisuus.

Myös biologin aviomies on käynyt Alue X:llä, ja toisin kuin moni muu hän on palannut sieltä. Miten se tapahtui, kukaan ei osaa kertoa – eikä hän ehkä sittenkään palannut. Biologin motivaatiot liittyä retkikuntaan ovat kuitenkin monitahoisemmat kuin vain siippansa jalanjäljissä kulkeminen. Kyse on siitä, kuka hän sisimmässään on ja mitä hän elämältään haluaa. Hänen valintansa on joka tapauksessa sekä mahdollisuus että riski, sillä kun ihminen astuu Alue X:ään, Alue X astuu ihmiseen.

Kiinnostavinta ei lopulta ole, kuka selviää hengissä ja kuka ei, vaan se, mitä selviytyminen ylipäätään tarkoittaa.

Hävitys on kertomus niin ekokatastrofista, tutkimusmatkailijoista kuin elämästäkin. Ei elämän tarkoituksesta vaan siitä, mitä elämällä on tarjottavanaan.

VanderMeeria on väliin verrattu Lovecraftiin. Ymmärrän ajatuksen, vaikka nauran sille päin naamaa. Lovecraft kirjoitti kosmista kummaa, VanderMeer uuskummaa. Heidät erottaa kuitenkin toisistaan se yksinkertainen seikka, että VanderMeer on kirjallinen nero, jonka teksti suorastaan laulaa.

Hävityksessä tasoja ja merkityksiä riittää useammalle lukukerralle. Vaikka käännös on mitä erinomaisin, herättää teksti halun lukea kirjan myös alkukielellä, jottei pieninkään yksityiskohta jäisi huomaamatta.

Mitäpä Hävitystä enempää kehumaan. Tämän täytyy olla seuraava Tähtivaeltaja-palkinnon voittaja tai syön hattuni.

Shimo Suntila

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/15. Kyseinen numero ilmestyy elo-syyskuun taitteessa.

Kirjat – Robert W. Chambers: Keltainen kuningas

KeltainenKuningasWEBRobert W. Chambers
Keltainen kuningas
The King in Yellow
Suom. Jussi Korhonen. Basam Books

Keltainen kuningas on yli vuosisadan vanha novellikokoelma, jonka tarinoissa osassa on yliluonnollisia elementtejä ja osassa ei. Kertomusten tyyli pysyy kuitenkin samanlaisena, romanttisen jännitteisenä, kautta linjan.

Kirjan alkuosan muodostaa neljä novellia, joissa käsitellään näytelmää nimeltä Keltainen kuningas. Näytelmän lukeminen ajaa ihmiset hermoheikkoon tilaan ja jopa hulluuteen – ja voi niitä onnettomia, jotka kohtaavat itse Keltaisen kuninkaan. Tapahtumapaikkoina toimivat taiteilijoiden Pariisi sekä eriskummallinen New York, josta löytyy mm. kaupungin pyörittämä itsemurhakammio.

Kuningas ja hänen keltainen merkkinsä pysyvät tarinoissa pääosin taustalla. Niinpä mukaan mahtuu muitakin outoja elementtejä, kuten elollisen materian patsaaksi muuttava neste sekä häiriintynyt ihmisraunio, joka putsaa korvausta vastaan ihmisten tahraantuneita maineita. Tragedia on vahvasti läsnä, mutta nykypäivän trendeistä poiketen kaikki ei aina pääty kaameimmalla mahdollisella tavalla. Aihepiirin novelleista vahvimpia ovat Maineiden paikkaaja ja Keltainen merkki.

Kokoelman neljässä viimeisessä novellissa seikkaillaan myös Pariisissa. Robert W. Chambers opiskeli aikoinaan taidetta Pariisin Acadèmie Julianissa, mikä näkyy syvänä paikallistuntemuksena. Kirjailija pudottelee suvereenisti niin katujen kuin kahviloidenkin nimiä, mutta rakentaa niille myös luonteen. On puisto, josta näkyy kirkko, tai tietty silta, jota pitkin päästään Latinalaiskorttelista Riemukaarelle. Katuvilinässä on koetun elämän maku. Kertomusten tunnelma on siinä määrin kiihkeän unenomainen, ettei spekulatiivisia elementtejä ehdi edes kaivata.

Chambersin novellit olivat tuttuja H. P. Lovecraftille, ja tämä poimikin Keltaisen kuninkaan osaksi omaa Cthulhu-mythostaan. Ja miksikäs ei, hulluuteen ajava näytelmä sopii oivasti kirjahyllyyn Necronomiconin viereen. Chambersin kokoelma on innoittanut monia muitakin taiteilijoita aina kirjailijoista heavyrokkareihin. Vahvoja viittauksia löytyy myös True Detective -televisiosarjasta, mikä on nostanut Chambersin jälleen suosioon.

Keltainen kuningas on upottava sukellus 19. vuosisadan lopun boheemielämään. Sitä on monasti tituleerattu kauhukirjallisuuden klassikoksi eikä suotta. Paikoitellen novellien lopetuksista puuttuu silti se potku ja purenta, jota moderni lukija automaattisesti odottaa.

Shimo Suntila

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/15.