Rakkautta & Anarkiaa
Aasiasta kajahtaa
Suomen muikein elokuvatapahtuma, Rakkautta & Anarkiaa -festivaali, on noteerattu Tähtivaeltajassa jo vuodesta 1989 lähtien. Syystäkin, sillä näin avartavaa katsausta elokuvailmaisun eri muotoihin ei Suomessa ole muualla tarjolla. Alkuaikojen laaja-alaisempien artikkelien jälkeen olemme keskittyneet raportoimaan erityisesti festareiden aasialaistarjontaan, sillä juuri Rakkautta & Anarkiaa on ensimmäisenä esitellyt suomalaisyleisölle niin Hongkongin visionäärit, animen mestarit kuin muut Aasian suunnalta ponnistavat filmihntekijät. Ja hyvin pidettiin kuti tällä saralla myös festareiden 20-vuotisjuhlilla, joita vietettiin vuonna 2007.
Ohessa parhaita paloja Tähtivaeltajassa 4/07 julkaistusta Rakkautta & Anarkiaa -raportista – sillä hyvät elokuvat eivät vanhene koskaan!
Anime
Tähtivaeltajassa useaan otteeseen ylistettyyn Taiyo Matsumoton Black & White -mangaan perustuva Tekkonkinkreet-anime (2006) räjäyttää pään. Upealla animoinnilla toteutettu elokuva noudattelee uskollisesti niin alkuperäisen teoksen huikeaa juonta kuin omintakeista graafista asuakin. Liike, värit, äänet ja hämmästyttävän yksityiskohtaiset kaupunkitaustat vain lisäävät kokonaisuuden rikkautta. Täyteläistä hurmosta!
Leffan sydämessä on kaksi kovaa katulasta, Black ja White. He pomppivat Treasure Townin kaduilla, katoilla ja sivukujilla kuin omistaisivat koko kaupungin. Tasapaino uhkaa kuitenkin järkkyä, kun yakuza-jengi päättää ottaa paikkakunnan haltuunsa. Ja tämän päämäärän saavuttamisessa ei keinoja kaihdeta.
Kuulostaa ehkä moneen kertaan nähdyltä, mutta Tekkonkinkreet on jotain aivan muuta. Vanhassa autonrämässä asustelevien Blackin ja Whiten hahmoihin on onnistuttu upottamaan sellaista inhimillisyyttä, että harvoin kokee. Erityisesti iloluontoinen White on naiivissa viattomuudessaan valloittava. Myös poikien keskinäinen ystävyys on hienosti kuvattu, kumpikaan ei tule toimeen ilman toisen tukea. Mutta kohtalo voi olla kovinkin karhea.
Huikeiden kamera-ajojen tukema, villisti kulkeva tarina ei tunnusta minkäänlaisia lajityyppien rajoja. Aivan luontevasti juoneen uppoaa niin draaman, toiminnan kuin fantasiankin piirteitä. Söpöilyyn ei kuitenkaan sorruta missään vaiheessa, vaikka tunteita soitetaankin vahvasti. Kasvaminen ja pärjääminen, valinnat ja moraali, yhteys ja menetys, niistä on elämä tehty.
Tekkonkinkreet on julma ja kaunis kaupunkisatu aikuisille. Monitasoinen, vertauskuvallinen taideteos, joka tarttuu kraivelista eikä päästä enää koskaan irti. ”Hello, this is Japan, planet Earth. Agent White is calling.”
Satoshi Kon on kunnostautunut animaatioilla, joissa toden ja harhan rajaviiva on vähintäänkin häilyvä. Hyviä esimerkkejä tästä ovat niin Perfect Blue (Tähtivaeltaja 4/98), Millennium Actress (4/05) kuin Paranoia Agentkin (1/05). Myös miehen uutuus, Suomessa jo dvd-levityksessäkin oleva Paprika (2006), syöksyy saumattomasti reaalimaailmaan sekoittuvien unikuvien pyöritykseen.
Psykoterapian tarpeisiin suunnitellulla laitteella on mahdollista nauhoittaa unia ja jopa päästä sisään toisten ihmisten unikuviin. Kokeiluasteella olevan teknologian hyödyt ja haitat asettuvat kuitenkin uuteen valoon, kun muutama prototyypeistä päätyy vääriin käsiin. Pian tuntematon kaappari sekoittaa laitetta käyttäneiden tutkijoiden elämän, eivätkä nämä enää tiedä, milloin ovat kiinni todellisuudesta ja milloin omalla omituisella logiikallaan toimivien painajaisten pauloissa. Pasmoja sekoittaa myös naistutkija Atsuko Chiban sivupersoona Paprika, outoa tappotapausta selvittävä poliisi sekä unien yksityisyyden ylimmäksi vartijaksi julistautunut tutkimuslaitoksen johtaja.
Alitajunnan logiikalla kulkeva tarinointi pistää aivot sopivasti ylikierroksille. Useammankin katsomiskerran kestävä mysteerijuoni on sisäisesti koherentti ja tarkkaan harkittu, täynnä hienoja nyansseja ja koukuttavia yksityiskohtia. Hyväntahtoista huumoria ja aiheeseen istuvia lukuisia elokuva- ja populaarikulttuuriviitteitäkään unohtamatta. Ihastusta herättää myös filmin toteutus, joka tulvii värejä, energiaa sekä lähtemättömästi mieleen painuvia surrealistisia visioita. Jo kaupungin kaduilla marssiva spektaakkelimainen sirkuskulkue on ihan huippu – mutta vieläkin jysäyttävämpää tavaraa on luvassa. Fantastista!
Armottomat määrät ylistystä ansaitsee myös Etelä-Koreasta saapuva Aachi & Ssipak (2006). Tämä adrenaliinipiikki nuijii katsojan nauruhermot muussiksi rienaavalla tarinallaan sekä käsittämättömän turboahdetuilla toimintakohtauksillaan. Ei tämä voi olla tottakaan.
Tulevaisuudessa vanhat energiamuodot on käytetty loppuun. Uudeksi energianlähteeksi on keksitty paska. Jokaisen ihmisen peräaukkoon on asennettu anturi, joka paljastaa, kuinka ison tortun hän vääntää – mitä suurempi, sen parempi. Palkkioksi on luvassa annos jätskinnäköisiä huumetikkuja, joista koko kansa on riippuvainen.
Valitettavasti tikkunekut ovat myös synnyttäneet erehdyttävästi smurffeja muistuttavien sinisten vaippamutanttien lauman. He eivät kykene enää paskantamaan, mutta ovat totaalisesti koukussa huumepuikkoihin. Niinpä nämä raskaasti aseistetut pikkupirut ovat tämän tästä ryöstelemässä huumekuljetuksia. Ja sitten päät räjähtelevät, veri lentää ja ruumiita tulee enemmän kuin yhdessäkään toisessa elokuvassa ikinä. Voihan laittomat anuksenkäyttäjät!
Hengästyttävän vauhdikkaiden ja futurististen väkivalta-aarioiden lomassa kuljetetaan tarinaa kahdesta pikkudiileristä, joiden bisnekset poukkoilevat vuoristoratamaisesti ylös ja alas. He joutuvat mukaan hallinnon palkkalistoilla olevan kyborgitappajan ja maailmanvallasta haaveilevan smurffipomon väliseen kädenvääntöön, jonka yhtenä kohteena on tuhottomasti kakkapisteitä tuottava bimbo tyttö. Ja eikun lisää pökköä pesään!
Riemastuttavasti etenevän leffan avuja ovat vinkeän liioiteltu hahmostailaus sekä mukaan ripotellut kohtaukset, joissa parodioidaan tunnettuja elokuvia aina Teräsmiehestä Indiana Jonesiin ja Piinasta Pulp Fictioniin. Aivotonta piripirteyttä koko rahan edestä. Voiko sitä ihminen muuta toivoa. Wautsi wau!
tähtivaeltajablogi 