Kirjat – Andrzej Sapkowski: Myrskykausi

SapkowskiMyrskykausiWEB

Andrzej Sapkowski
Myrskykausi
Sezon burz
Suom. Tapani Kärkkäinen. WSOY

Myrskykausi on noituri Geraltin seikkailuista kertovan The Witcher -sarjan viimeinen osa. Se julkaistiin puolaksi vuonna 2013 – neljätoista vuotta edellisen noiturikirjan jälkeen. Pitkä tauko ei kuitenkaan ole ollut haitaksi, sillä Myrskykausi solahtaa kauniisti osaksi Geraltin saagaa. Tätä tunnetta edesauttaa se, että koko sarjan suomentanut Tapani Kärkkäinen on tehnyt jälleen takuuvarmaa työtä.

Myrskykauden tapahtumat sijoittuvat lomittain ensimmäisen noiturikirjan, Viimeinen toivomus -episodiromaanin tapahtumien kanssa. Tarina käynnistyy, kun Geralt saapuu Kerackin mitättömään kuningaskuntaan. Siellä hänet pidätetään ja hänen noiturinmiekkansa ryöstetään. Kun Geralt koettaa saada miekkojaan takaisin, hän joutuu Punakoralli-velhonaisen lumoihin. Tästä seuraa monenlaisia juonitteluja, joiden aikana miestä viedään välillä kuin pässiä narussa – joskin varsin vihaista sellaista.

Myrskykausi muistuttaa episodimaisen rakenteensa puolesta kahta ensimmäistä noiturikokoelmaa. Erillisten kertomusten koosteen nivoo löyhänlaisesti yhteen tarina Geraltin varastetuista miekoista. Periaatteessa melkein jokainen kirjan kertomuksista toimisi hyvin myös itsenäisenä novellina.

Vauhdikkaissa tarinoissa tavataan monenmoisia otuksia neitoketusta ihmissusiin. Juonikuvioiden lomassa Sapkowski käsittelee myös ajankohtaisia teemoja, kuten naisten oikeutta aborttiin, geenimanipulointia ja tieteen etiikkaa. Esille nousee myös sarjassa alusta lähtien mukana kulkenut kysymys siitä, kuka tai mikä on hirviö? Ja miten sellainen voitetaan, ilman että muuttuu itse samanlaiseksi?

Myrskykausi on luultavasti paras yksittäinen noiturikirja sitten kahden ensimmäisen, Tähtifantasia-palkitun kokoelman. Tämä ei johdu vain siitä, että kirjan dialogi on nokkelaa tai että Sapkowski leipoo uusista tuttavuuksista jälleen nopein, yksinkertaisin vedoin mieleenpainuvia hahmoja.

Syy on ihan muualla. Ensinnäkin Sapkowski on parhaimmillaan lyhyissä tarinoissa. Toisekseen, koska kirjan tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen romaaneissa käsiteltyä suurta sotaa, siinä on kevyempi ja veijarimaisempi ote. Geralt ei myöskään ole vielä niin kyyninen ja ahdistunut kuin myöhemmin.

Lisäksi teos on vapaa romaanien valtavasta henkilökaartista ja moniin suuntiin polveilevasta juonirihmastosta. Nyt Sapkowski voi keskittyä lähinnä Geraltiin, Valvattiin, Punakoralliin ja muutamaan muuhun henkilöhahmoon. Näin kirja pysyy tiiviinä ja jännite yllä.

Myrskykausi osoittaa, ettei Sapkowski ole kadottanut teräänsä ja että hänellä on yhä varastossa oivallisia noituritarinoita. En janoa jatkoa Järven neidon puoliavoimelle lopetukselle – niitä halajavat voivat pelata erinomaista Witcher-tietokonepelisarjaa – mutta Geraltin alkuaikojen seikkailuita lukisi kyllä mielellään lisääkin.

Tiettävästi tämä nyt kuitenkin oli tässä, joten on koittanut aika heittää hyvästit Geraltille… tai sitten aloittaa luku-urakka uudestaan alusta. Mikä ei sekään kuulosta huonolta vaihtoehdolta.

Aleksi Kuutio

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/17.

Muista myös Tähtivaeltaja-lehden 2/14 muhkea Sapkowski-kokonaisuus!

Podcastit – Tähtivaeltaja-podcast, osa 2

tahtivaeltajapodcastotsikko

Tähtivaeltaja podcastaa – jo toista kertaa!

Eeppisiin mittoihin paisuvassa toisessa Tähtivaeltaja-podcastissa studiovieraana ja haastateltavana on Aurajoen ihme, kirjailija-scifiaktiivi-bibliofiili Shimo Suntila!

Keskustelu poukkoilee puolelta toiselle ja läpi käydään liuta kiinnostavia aiheita, joista tässä joitain esimerkkejä:

4:58 Valerian-elokuva

15:30 Grimdark! Broken Empire! Sarjakuvat: Goddamned ja Black Road

38:45 Shimo Suntilan haastattelu, puhetta mm. kirjoittamisesta, kustannustoimittamisesta ja bibliofiliasta

01:21:50 Star Trek Voyager -räntti

01:37:00 Sokea suositus: Koston kukkulat

Studioisäntinä Jukka Halme ja Aleksi Kuutio

Mutta suuntaa nyt Soundcloudiin ja pistä Tähtivaeltaja-podcast tilaukseen:

https://soundcloud.com/user-162078287/tahtivaeltaja-podcast-osa-2

Pitäkää kivaa!

Podcastit – Tähtivaeltaja-podcast, osa 1

tahtivaeltajapodcastotsikko

Tähtivaeltaja podcastaa!

Tähtivaeltaja jatkaa uusien käymättömien korpimaiden valloitusta. Nyt vuorossa ovat podcastit. Mutta päästäkäämme ääneen Aleksi Kuutio, jonka vastaa lehden kuulijaystävällisestä maailmanvalloituksesta:

Te pyysitte sitä, me vastaamme kutsuun! Ensimmäinen Tähtivaeltaja-podcast on nyt eetterissä. Tässä jaksossa herrat Jukka Halme ja Aleksi Kuutio jutustelevat Helsingin Worldconista, suomalaisesta scifi-fandomista ja tv-sarjoista – sekä suosittelevat teoksia, joita eivät ole itse lukeneet, mutta joita haluaisivat muiden lukevan. Ihmeellistä mutta totta!

Palautetta podcastista otetaan mielellään vastaan. Olkaa ankaria, mutta armollisia, sillä pilotti on vasta ensimmäinen kokeilu. Testaamme mielellämme uusia ideoita ja ehdotuksia, kunhan kuulemme, missä onnistuimme ja missä taas menimme avaruuslaivan kölin ali. Kenet haluaisitte vieraaksi? Mistä aiheista haluaisitte podcasteissa puhuttavan?

Alkuun Tähtivaeltaja-podcasteja olisi tarkoitus tuutata ulos suunnilleen kerran kuussa. Mukaan keskustelemaan kutsutaan vaihtuvia vieraita. Mutta eipä tulevasta vielä sen enempää. Käykää kuuntelemassa ensimmäinen jakso ja antakaa tuomiomme.

Näin loppuun kuitenkin vastaus kysymykseen, joka on jo monien väpättävillä huulilla: kyllä, podcasteissa tullaan tulevaisuudessa kuulemaan myös Hannu ”Hauta” Blommilaa!

Mutta suuntaa nyt Soundcloudiin ja pistä Tähtivaeltaja-podcast tilaukseen:

Pitäkää kivaa!

Kirjat – Magdalena Hai: Haiseva käsi

magdalenahaihaisevakasiweb

Spekulatiivinen fiktio juhlii Topelius-palkinnon uusimmalla ehdokaslistalla. Viidestä mukaan nostetusta teoksesta kolme on selkeää genrekamaa. Kyseiset kirjat ovat Maria Turtschaninoffin vaikuttava Naondel, Magdalena Hain karmaisevan hauska Haiseva käsi sekä K. K. Alongin keskinkertainen Kevätuhrit.

Ehdokkuuden kunniaksi julkaisemme blogissa Aleksi Kuution arvostelun Hain novellikokoelmasta. Teksti on ilmestynyt alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/16.

Topelius on Suomen Nuorisokirjailijat ry:n vuosittain jakama palkinto ansiokkaalle nuortenkirjalle. Palkintosumma on tänä vuonna 2017 euroa ja se myönnetään vuonna 2016 julkaistulle nuortenkirjalle. Voittaja julkistetaan palkintojenjakotilaisuudessa 13.1.2017.

Magdalena Hai
Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniitukaisesta
Karisto

Magdalena Hain Haiseva käsi on nuorille suunnattu kauhutarinakokoelma, josta vanhempikin lukija nauttii.

Novellikokoelman nimi ei voisi olla osuvampi, sillä se summaa koko kirjan tunnelman loistavasti: vähän ällöä ja pelottavaa, mutta samalla hilpeän hauskaa. Jotkut lyhyistä ja nopealukuisista tarinoista ovat tosin sen verran hurjia, ettei niitä kannata lukea kovin nuoren lapsen kanssa.

Kirjan tarinat sijoittuvat uhkaavasti nimettyyn Uhriniituntakaisen pikkukaupunkiin. Kertomukset ovat erillisiä, mutta osaa niistä yhdistävät löyhästi samat sivuhahmot tai tapahtumat.

Kokoelma sisältää viitisentoista mukaansa imaisevaa tarinaa, joissa on riittoisasti vaihtelua. Pääosassa ovat aina lapset tai nuoret, joita vastaan – tai joiden puolelle – asettuu noitia, ihmissusia, hirviöitä, haamuja, ilkeitä puita ja ikuisia pahuuksia. Hain kertojanote vaihtelee. Välillä se on keveä ja hihityttävä, toisinaan surullinen tai jopa synkeä.

Kirjan avaustarina, Lokakuu, on niin herkistävä kuvaus koulukiusaamisesta sekä sitä seuraavasta häpeästä ja yksinäisyyden tunteesta, että kyynelkanavat joutuvat heti testiin. Seuraavaksi päälle pöllähtävä Pahanukke on puolestaan osin hilpeäkin mukaelma klassisesta hirviönukketeemasta.

Kokoelman karmivin novelli, Namusetä, kertoo loruilla esiin manattavasta yliluonnollisesta, lapsia kaappaavasta namusedästä. Tarina voisi aiheuttaa monille lukijoille painajaisia, mutta Hai sekoittaa joukkoon juuri sopivan määrän hauskoja yksityiskohtia, jotta naurullekin jää sijaa. Niminovelli Haiseva käsi on puolestaan kieli poskessa kulkevaa zombimenoa.

Kirjailija on selkeästi selvillä sekä vanhemmasta että uudemmasta kauhuperinteestä ja osaa käyttää tätä hyödykseen. Välillä tarinoissa mennään genreä tuntevan lukijan kannalta turhan kuluneita latuja, mutta nuorta yleisöä tämä tuskin haittaa. Kliseiden käyttö vaikuttaa yleensä myös tietoiselta valinnalta.

Tarinoissa käsitellään paljon ulkopuolisuutta, yksinäisyyttä sekä erilaisuutta ja sen hyväksymistä. Hai ei väheksy lukijakuntaansa ja pyörittää teemoja kypsästi. Monissa kertomuksissa heikolta vaikuttava lapsi tai nuori myös löytää hädän hetkellä sisäisen voimansa. Se tekee Namusedänkin kaltaisista kauhupaloista voimaannuttavaa luettavaa.

Paras esimerkki tästä on kokoelman koskettavin tarina Herra Pörrö ja hänen ritarikuntansa, joka kertoo hirviöitä karkottavasta uninallesta. Novellista tulee kaikkein selvimmin esiin maailma, jossa nuoret elävät – se epäselvä alue, jossain lapsuuden ja aikuisuuden välimaastossa.

Kaiken kaikkiaan Hain kokoelma on mainio paketti, joka säikyttää, ilahduttaa, koskettaa ja naurattaa. Sekä pistää ajattelemaan asioita. Tällaista lisää!

Aleksi Kuutio

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/16.

Kirjat – Patrick Ness & Siobhan Dowd: Hirviön kutsu

hirvionkutsuweb

Viikko sitten ensi-iltansa sai visionäärisen espanjalaisohjaaja J. A. Bayonan erinomaisen komea ja vaikuttava A Monster Calls -elokuva. Teos perustuu Patrick Nessin ja Siobhan Dowdin palkittuun Hirviön kutsu -romaaniin, joka ilmestyi suomeksi viime kesänä.

Elokuvaversion vanavedessä esiinnoston ansaitsee myös alkuperäinen kirja. Niinpä tarjoamme ohessa Aleksi Kuution kirjoittaman arvostelun tästä mestarillisesta romaanista.

Patrick Ness & Siobhan Dowd
Hirviön kutsu
A Monster Calls
Suom. Kaisa Kattelus. Tammi

Hirviön kutsu on poikkeuksellinen, upea romaani. Siksi on vain sopivaa, että sillä on myös poikkeuksellinen syntyhistoria.

Kirjailija Siobhan Dowd kehitti romaanin perusidean, henkilöt ja asetelman. Hän ei kuitenkaan ehtinyt tehdä kirjaa loppuun ennen kuin menehtyi pitkään sairastamaansa rintasyöpään. Työ jäi Patrick Nessille, joka tunsi Dowdin vain tämän kirjoittamien nuortenkirjojen kautta. Ness epäröi aikansa, kehitteli ideaa eteenpäin ja antoi lopulta tarinan viedä. Syntyi Hirviön kutsu – koskettava tarina luopumisesta.

13-vuotiaan Conor-pojan äiti sairastaa syöpää, joka äidin vakuutteluista huolimatta tuntuu vain pahenevan. Eräänä yönä, täsmälleen kello 00.07 Conorin ikkunan taakse ilmestyy jättimäinen hirviö, joka väittää pojan kutsuneen hänet luokseen. Hirviö sanoo kertovansa pojalle kolme tarinaa, mutta neljäs Conorin on kerrottava itse. Kun poika herää, hän kuvittelee kaiken olleen unta. Mutta yö toisensa jälkeen hirviö palaa tarinan kera.

Juoni on yksinkertaisen tehokas. Conor kuuntelee hirviön persoonallisia tarinoita, jotka kulkevat yllättäviä polkuja. Samalla hän yrittää saada selkoa, miksi on kutsunut hirviön luokseen. Tarinat ja niitä seuraavat keskustelut muistuttavat, ettei kaikki ole niin yksinkertaista kuin miltä aluksi näyttää.

Ness maalailee pienin vedoin kokonaisen teemojen kirjon. Hän kuvaa hienosti elämän kipupisteitä, kuten pelkojen kohtaamista, kyvyttömyyttä sanoa asioita ääneen, hylätyksi tulemisen tunteita sekä luopumisen ja anteeksiantamisen vaikeutta.

Kirjassa on hurja määrä sykähdyttäviä kohtauksia. Esimerkiksi Conorin ja tämän kaukaisen isän keskusteluissa on riipaisevaa hapuilua. Ness näyttää, kuinka aikuiset voivat joskus olla yhtä hukassa kuin lapsetkin. Tunteet ovat vaikeita iästä riippumatta.

Kirjan kerrontaa tukee Jim Kayn tunnelmallinen kuvitus, joka tavoittaa Nessin tekstin hengen todella hyvin ja tekee lukemisesta erityisen suuren nautinnon. Hetkittäin kuvan ja tekstin saumattomassa yhteispelissä on samaa taikaa kuin viime vuoden Tähtifantasia-voittajassa, Shaun Tanin Etäisten esikaupunkien asioita -tarinakokoelmassa.

Hirviön kutsun suurin hienous on siinä, että vaikeista teemoista huolimatta se ei ole ahdistava. Teos on sopiva sekoitus surua, iloa, huumoria ja antoisia pohdintoja. Lopputuloksena on monitasoinen satu, jolla on annettavaa kaikenikäisille lukijoille.

Toimi siis, kuten Ness kirjan esipuheessa ohjeistaa: ”Ota tämä ja juokse. Riehu.”

Aleksi Kuutio

Kirjat – Patrick Rothfuss: Viisaan miehen pelko

RothfussViisaanMiehenKansiWEBPatrick Rothfuss
Viisaan miehen pelko
The Wise Man’s Fear
Suom. Satu Hlinovsky. Kirjava

Viisaan miehen pelko on toinen osa Patrick Rothfussin hitaasti kypsyvää Kuninkaansurmaaja-trilogiaa. Vuonna 2007 englanniksi käynnistyneen sarjan päätösosaa on lupailtu ensi vuodeksi.

Trilogian kehyskertomuksessa majatalonpitäjäksi ryhtynyt Kvothe, sankari, ylimaallinen musikantti, elävä legenda ja satojen tarinoiden innoittaja, muistelee seikkailujaan. Hän on erinomainen, veijarimainen hahmo, johon on helppo samastua. Tuulen nimessä päästiin hänen ensimmäiseen vuoteensa yliopistolla, ja Viisaan miehen pelko jatkaa täsmälleen siitä, mihin ykköskirja jäi.

Kvothen toinen vuosi yliopistolla ei ala hyvissä merkeissä. Vihanpito Ambrose-nimisen aatelisen kanssa syttyy uudelleen liekkeihin, ja Kvothea neuvotaan pitämään taukoa opinnoissaan. Näin päähenkilö päätyy kauas itään Vintasin kuningaskuntaan, jossa hän kohtaa uudenlaisia haasteita ja oppii jotain rakkaudestakin. Samalla hän toivoo saavansa tietoa perheensä kuoleman aiheuttaneesta Chandrianin mysteeristä.

Viisaan miehen pelko on mammuttimainen järkäle, joka jää juuri ja juuri alle tuhannen sivun ainoastaan tiheän ja tavallista pienemmän fontin takia. Olisi siis vain kohtuullista niputtaa Rothfuss siihen suureen läskifantasiakirjailijoiden joukkoon, jotka eivät osaa laittaa pistettä oikeaan kohtaan, vaan täyttävät kirjansa joutokäynnillä. Mutta hurjasta pituudestaan huolimatta Viisaan miehen pelossa ei ole kovin paljon turhaa. Joissain kohdin Kvothen edesottamuksia seurataan liian seikkaperäisesti, mutta ei niin, että hammaskiille kuluisi hampaita yhteen purressa.

Jos Rothfuss kertoisi tarinansa suoraviivaisesti, Viisaan miehen pelko olisi puolet lyhyempi – ja puolet tylsempi. Kirjailijan oivallus on, että hän on kehrännyt Kvothen tarinan sisään valtavan sikermän pieniä, upeita kertomuksia. Niiden avulla hän pohtii tarinankerronnan voimaa ja sitä, kuinka tarinat muuttuvat ajan myötä ja saavat uusia kerroksia. Joskus valhe kiteytyy yleiseksi totuudeksi, joskus tosiasia murentuu pelkäksi uskomukseksi. Tältä osin Rothfussin kirjat muistuttavat Neil Gaimanin Sandman-sarjakuvia, jotka ovat myös pullollaan merkillisiä, pääjuonen varjoonsa jättäviä, tarinoita.

Rothfussin vahvuuksia ovat myös samaistuttavat henkilöhahmot ja mainio dialogi. Keskusteluja Viisaan miehen pelossa piisaakin. On hupailua ja kaljoittelua yliopistotovereiden kanssa, syvällisiä kädenvääntöjä hyvyyden luonteesta, juonittelua, liehittelyä, kosiskelua ja lemmenlurituksia. Hahmoja on valtava kasa, eikä yksikään jää pahvinohueksi, sillä Rothfuss osaa luoda pienin vedoin uskottavia henkilöitä.

On ihme, ellei Kuninkaansurmaaja-kronikalla ole tulevaisuudessa vähintään samanlaista vaikutusta fantasiagenreen kuin on ollut esimerkiksi George R. R. Martinin tai Robin Hobbin teoksilla. Rothfussin trilogia edustaa kypsää fantasiaa, jonka näennäisen verkkaisuuden alla tapahtuu koko ajan jotain. Ehkäpä kirjan suurin viehätys onkin lopulta juuri siinä, että Kvothen eeppiset mittasuhteet saavuttavaa tarinaa kerrotaan sopivan pienimuotoisesti.

Käsissä on sarja, joka ei helpolla kulu muistista pois.

Aleksi Kuutio

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/15.

Kirjat – Esa Mäkinen: Totuuskuutio

EsaMakinenTotuuskuutioWEBEsa Mäkinen
Totuuskuutio
Otava

Toimittaja Esa Mäkisen esikoisromaani Totuuskuutio sijoittuu lähitulevaisuuden valvontayhteiskuntaan. Se on vahvasti kiinni tässä ajassa, sillä hyvin monet kirjan ahdistavista asioista ovat jo käyneet lähes toteen tai ovat ainakin hyvää vauhtia toteutumassa.

Tero Lilja on menestyvä täsmäyttäjä hakukone- ja palvelujätti Celsiuksessa. Hän työskentelee yritysten ja julkkisten maineenhallinnan parissa. Kun menestyvä laulaja törttöilee kännissä ja kourii tarjoilijaa, Tero pitää huolen, että tieto oiotaan – eli täsmäytetään – maksavien asiakkaiden edun mukaiseksi. Koko palvelun kyseenalaisuus kiteytyy Teron esimiehen puistattavaan lausahdukseen ”Oikeus unohdukseen tarkoittaa myös oikeutta tulla muistetuksi oikein”. Työn moraalinen pohdinta ei Teroa kuitenkaan kiinnosta, ei ennen kuin täsmäytys liippaa liian läheltä hänen omaa elämäänsä.

Totuuskuutio on sekä lähitulevaisuustrilleri että suoranainen ennuste siitä, mihin olemme jo matkalla. Kirja tarkkailee tiukasti Googlen ja muiden jättimäisten internetyhtiöiden kehityskäyrää ja jatkaa viivaa pelottavan uskottavalta vaikuttavaan suuntaan. Teos on myös Dave Eggersin The Circle -romaanin hengenheimolainen – pisteliäs ja ironinen kuvaus valvontayhteiskunnasta. Mäkinen piikittelee niin nykyjournalismia kuin ihmisiä kuluttajina. Hänen näkemyksensä tosi-tv-viihteen tulevaisuudesta huvittaa ja ahdistaa.

Romaani esittää monenlaisia kysymyksiä, jotka ovat juuri nyt ajankohtaisia. Kenellä on oikeus internetissä olevaan tietoon? Mikä on yhtiöiden ja valtioiden vastuu? Kuinka paljon netissä muokataan informaatiota haluttuun suuntaan? Mäkinen ei kuitenkaan marinoi romaaniaan vainoharhassa, sillä Totuuskuution tyyli on varsin arkista ja toteavaa. Se tekee kirjan tapahtumista uskottavia. Jopa niin, että välillä unohtaa, etteivät romaanin esittämät visiot olekaan vielä tosiasioita.

Erityisen ilahduttavaa on Mäkisen kyky viljellä yksityiskohtia, mutta silti ilmaista asiansa tiiviisti. Kirjailija on myös miettinyt kokonaisuutta monelta kantilta eikä ratsasta pelkästään ihmisten yksityisyyden menettämisen peloilla. Totuuskuution sivujuonteena kulkee ekologisen katastrofin partaalla taiteileva maailma, jossa hiilivaluutta on kultaakin kalliimpaa ja väestö jakautunut yhä vahvemmin voittajiin ja häviäjiin.

Romaanin heikkous on ohueksi jäävä henkilökuvaus. Päähenkilö Terosta saa sentään jonkinlaisen otteen, mutta muut hahmot jäävät etäisiksi silueteiksi. Toinen särö kuution kylkeen tulee juonesta, joka on asetelman mahdollisuuksiin nähden turhan yksioikoinen.

Puutteineenkin Totuuskuutio säilyttää muotonsa, joten teoksen kulmien suoruutta ei tarvitse epäillä. Kirja pistää aivot hyrräämään eikä sorru tarjoilemaan valmiita vastauksia herättämiinsä kysymyksiin.

Vaan mikä se kaiken keskiössä oleva Totuuskuutio lopulta on? Eräänlainen taideteos, kaikkinäkevän silmän symboli.

Aleksi Kuutio

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/15.