Month: toukokuu 2019

Sarjakuvat – Sami Makkonen: Kalevala

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut, Yleinen , , , , ,

KalevalaKansiWEB

Sami Makkonen:
Kalevala

Jenkkimarkkinoillekin sarjakuvia tehnyt Sami Makkonen on tarttunut suomalaisen kulttuuriperinnön ikoniin. Hänen Kalevala-teoksensa (Otava) kääntää kansalliseepoksen visuaalisesti väkeväksi sarjakuvaksi.

Muhkea kirja etenee alkuperäisen kansanrunokokoelman viitoittamaa tietä. Makkonen lataa kuitenkin kuviinsa niin voimallista kerrontaa, että Väinämöisen ja Joukahaisen mittelö, Sammon taonta ja Pohjolan häät nousevat aivan uusiin sfääreihin. Erityisen hienosti toimivat matkat Manalan synkkiin uumeniin sekä lähes sanattomat kertomukset Lemminkäisen urotöistä. Huikea on myös jakso, jossa Väinämöinen herättää maan alla makaavan jättiläisen, Antero Vipusen, saadakseen tältä loitsusanoja veneensä viimeistelyyn.

Kalevala1WEB

Taisteluja ja taikuutta tulvivat fantastiset kansantarinat ovat taiteilijalle antoisa kuvien lähde. Makkosen tummahenkinen ja jylhän maalauksellinen tyyli istuu erinomaisesti tällaisiin suuria tunteita soitteleviin kertomuksiin. Kerronta vetää kuin kyistä peltoa kyntävä hevonen tai Tuonen mustaa matoa loitsiva Lemminkäinen. Mukana on myös pari hienoa visuaalista nyökkäystä taiteilijaa innoittaneen Akseli Gallen-Kallelan suuntaan.

Kalevala2WEB

Makkosen teos on upea symbioosi, jossa moderni sarjakuvataide valjastetaan herättämään vanhat tarut uudelleen henkiin. Mutta toisin kuin amerikkalaisissa supersankaritarinoissa, näiden kertomusten päähenkilöt ovat pahasti viallisia hahmoja. Voima ei herätä heissä vastuun tunteita, vaan tarjoaa kykyjä juonitella muita vastaan sekä luo polttavan halun kosiskella vastentahtoisia naisia.

Kalevala5WEB

Kielellisesti Makkonen on muokannut Kalevalan tekstiä nykyaikaisempaan suuntaan. Samalla suorasta runomitasta on luovuttu, vaikka dialogista löytyykin lyyristä poljentoa. Tämä tekee kokonaisuudesta helpommin lähestyttävän ja avaa tarinat myös heille, jotka eivät jaksa kahlata alkuperäistä Kalevalaa lävitse.

Kalevala3WEB

Kalevala-opus kattaa alkuperäisteoksen ensimmäisen puolikkaan, joten tätä huikeaa herkkua on luvassa myöhemmin lisääkin. Hyvä niin, sillä Sami Makkosen Kalevala on sarjakuvallinen mestariteos.

Toni Jerrman

Ennakkomaistiaisarvostelu Tähtivaeltaja-lehden numerosta 2/19. Lehti ilmestyy 3.6. alkavalla viikolla.

Kalevala4WEB

Elokuvat – Foliohatun alla 10: X-Men-elokuvat

tonitahtivaeltaja Foliohatun alla, Yleinen , , , ,

XFolio1

Foliohatun alla
Osa 10: X-Men-elokuvat

Petri Hiltunen ja Nalle Virolainen eivät ole ainoastaan leffahulluja…. He ovat leffamielipuolia!

Elokuvat viljelevät usein johtolankoja, joita tarinan henkilöt eivät syystä tai toisesta osaa tulkita oikein. Tämä hämmennys saattaa tarttua katsojaankin niin, ettei hän näe ilmeistä totuutta tapahtumien takana. Varsinkin kun jotkut rainat tuntuvat tekevän kaikkensa syöttääkseen yleisölle harhaanjohtavaa informaatiota.

X-Men-elokuvat ovat tästä täydellinen oppikirjaesimerkki! (K1)

Usein toisteltu harhaluulo: Maailmaan syntyy kiihtyvällä tahdilla mutantteja, joilla on erikoisia kykyjä. He ovat evoluution seuraava askel, Homo superior, joka tulee syrjäyttämään Homo sapiensin.

Itsestään selvä totuus: Superihmiset eivät ole mutantteja. Kreikan jumalat eivät koskaan kuolleet, ja nämä ihmeelliset olennot ovat heidän jälkeläisiään.

Mitä mutaatio itseasiassa on?

Mutantteja on oikeasti olemassa. Heitä on valtava määrä. Sinäkin, rakas lukijamme, olet mutantti.

Mutaatio on perimän muutos elävän olennon perimäaineksessa, DNA:n tai RNA:n nukleotidijärjestyksessä. Muutokset voivat olla synnynnäisiä, mutta myös kemialliset aineet, säteily ja virukset voivat aiheuttaa niitä. De novo -mutaatiot syntyvät siittiössä, munasolussa tai sikiössä. Siittiöissä niitä syntyy kaikkein eniten, mutta jo äidin puolelta kukin meistä saa arviolta noin 15 de novo -mutaatiota. Yksinkertaistettuna se tarkoittaa, että joka ainoa ihminen on mutantti.

Jotkut meistä ovat jopa näkyvästi erilaisia. Esimerkiksi albinismi on mutaatio eliön OCA1- ja OCA2-geeneissä. Tämä altistaa heidät toiselle, yleisemmälle mutaation muodolle, syövälle. Perinnöllisestä alttiudesta huolimatta syöpä johtuu 90–95 prosenttisesti ulkoisten tekijöiden aiheuttamasta muutoksesta geeneissä.

Varmasti yleisin periytyvä mutaatio on kyky sietää maitoa. 4 300 vuotta sitten joillakin ihmisillä tapahtui muutos MCM6-geenissä. Sen ansiosta laktoosin pilkkomisesta vastaava LCT-geeni pysyi aktiivisena vaikka rintaruokinta loppui – ja näin yksilö saattoi jatkaa maidon juomista aikuisuuteen asti. Tämä mutaatio oli hyödyllinen, sillä geenin kantajat kykenivät ammentamaan eläinten maidosta energiaa kylmissäkin olosuhteissa. Niinpä mutaatio levisi nopeasti Euroopassa. Yli 90% Pohjois-Euroopan väestöstä onkin nykypäivän arvion mukaan laktoosimutantteja – Afrikassa ja Aasiassa heitä on paikoitellen vain 5 prosenttia.

Vaikka evoluution seuraavasta askeleesta höpötetään X-Men-leffoissa lakkaamatta, ei evoluutiolla tosiasiassa ole mitään suuntaa. Evoluutio ei ole tietoinen mekanismi, joka pyrkisi koko ajan parempaan. Muutokset perimässä ovat sattumanvaraisia. Suurin osa niistä on huomaamattomia, osa haitallisia ja osa hyödyllisiä.

Jos esimerkiksi eläin juoksee vähän nopeammin kuin toverinsa, se jää todennäköisemmin henkiin ja jatkaa sukuaan. Näin mutaatio siirtyy ja yleistyy populaatiossa. Ankarissa olosuhteissa, joissa kilpailu on kovaa, hyödylliset piirteet korostuvat entisestään. Nykymaailmassa elinolosuhteet ovat kuitenkin lempeämmät, eikä ihmisillä ole painetta muuttua. Käytännössä jopa haitallisia mutaatioita jää yhä useammin henkiin tehokkaan lääketieteen ansiosta.

Edustaako X-men-elokuvien Homo superior ylipäätään ihmislajin kannalta hyödyllistä muutosta? Vastaus on selkeästi ei. Huolimatta siitä, että X-mutantit poikkeavat toisistaan monin tavoin, he muodostavat kokonaan oman rotunsa, joka on erillään muusta ihmiskunnasta.

XFolio2

”Mutanttien aivoaallot ovat erilaiset kuin tavallisten ihmisten”, selittää professori Xavier esitellessään Cerebroa ensimmäisessä leffassa. Tässä pallomaisessa salissa professorimme kykenee telepaattiseen yhteyteen koko maailman kanssa. Siinä missä tavalliset kaduntallaajat näkyvät katsojille valjuina valkoisina haamuina, loistavat ”mutantit” kirkkaan tulipunaisina liekkeinä. (K2) Sanomattakin lienee selvää, ettei professori näe karmiinin värisenä jokaista maailman maidonjuojaa. Miksi mutaatio ylipäätään vaikuttaisi aivoaaltoihin? Ja mikä tekee vaikkapa Wolverinen, Magneton tai Kolossin aivoaalloista erilaisia tavalliseen populaatioon nähden – mutta keskenään yhteneväisiksi? Selkeästi professori luulee aistivansa aivoaaltoja, vaikka oikeasti aistiikin aivan toisenlaisen voiman. Mahdin, joka yhdistää kaikkia supervoimaisia olentoja.

Lue loppuun →

Uutiset – Tähtifantasia-palkinnon 2019 ehdokkaat julkistettu

tonitahtivaeltaja Uutiset, Yleinen , , , , , , , , , , , , , , , ,

TFPehdokkaat2019

Tähtifantasia-ehdokkaat 2019

Helsingin Science Fiction Seura ry jakaa vuosittain Tähtifantasia-palkinnon parhaalle suomennetulle fantasiakirjalle. Vuoden 2018 käännösteoksista asiantuntijaraati on valinnut palkintoehdokkaiksi viisi fantasiakirjallisuuden monimuotoisuutta heijastavaa kirjaa.

• Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään (Aula & Co, suom. Sarianna Silvonen) – Eri aikatasoilla leikittelevä romaani pohtii ikuisen elämän ongelmaa viisaasti mutta viihdyttävästi.

• Robin Hobb: Narrin salamurhaaja (Otava, suom. Ilkka Rekiaro) – Vahvalla kerronnalla ja henkilökuvauksella varustettu seikkailutarina, jolla on sanottavaa myös ihmisten kyvyttömyydestä ymmärtää toisiaan.

• Shirley Jackson: Linna on aina ollut kotimme (Fabriikki Kustannus, suom. Laura Vesanto) – Goottilainen mysteeri, jonka outous kumpuaa romaanin päähenkilön mielenmaailmasta. Vaikuttava kuvaus peloista ja ennakkoluuloista.

• Samanta Schweblin: Houreuni (Like, suom. Einari Aaltonen) – Intensiivinen pienoisromaani käsittelee persoonallisella tavalla läheisen menettämisen pelkoa.

• T. H. White: Muinainen ja tuleva kuningas (Vaskikirjat, suom. Pekka Tuomisto) – Fantasian perusjärkäleisiin lukeutuva uudelleentulkinta kuningas Arthurin tarinoista tutkii inhimillisyyttä sekä vallan ja vastuun olemusta.

Tähtifantasia-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat kriitikko Jukka Halme, kriitikko Aleksi Kuutio, kirjailija ja kustannustoimittaja Anne Leinonen sekä fantasiaharrastaja, Risingshadow.netin edustaja Osmo Määttä.

Viime vuonna palkinnon voitti David Mitchellin romaani Luukellot (Sammakko, 2017). Teoksen on suomentanut Einari Aaltonen.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtifantasia-palkinnon aiemmat voittajat:

David Mitchell: Luukellot (Sammakko, 2017, suom. Einari Aaltonen)
Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen (Tammi, 2016, suom. Helene Bützow)
Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita (Lasten Keskus, 2015, suom. Jaana Kapari-Jatta)
Terry Pratchett: FC Akateemiset (Karisto, 2014, suom. Mika Kivimäki)
Bruno Schulz: Kanelipuodit ja muita kertomuksia (Basam Books, 2013, suom. Tapani Kärkkäinen)
Steph Swainston: Uusi maailma (Like, 2012, suom. J. Pekka Mäkelä)
Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka (WSOY, 2011, suom. Tapani Kärkkäinen)
Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus (WSOY, 2010, suom. Tapani Kärkkäinen)
Haruki Murakami: Kafka rannalla (Tammi, 2009, suom. Juhani Lindholm)
Ellen Kushner: Thomas Riiminiekka (Vaskikirjat, 2008, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)
Ngugi wa Thiong’o: Variksen Velho (WSOY, 2007, suom. Seppo Loponen)
Jeff VanderMeer: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki (Loki-kirjat, 2006, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)

Elokuvat – Tolkien

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut, Yleinen , , ,

TolkienJulisteWEB

Tolkien

Elämäkertaelokuvat ovat tietenkin aina jonkin sortin fiktiota, sillä kenenkään elämä ei taivu pakottamatta elokuvalliseen muottiin. Tästä huolimatta Dome Karukosken ohjaama Tolkien-elokuva tarjoilee väkevän ja vaikuttavan tarinan, joka resonoi riittävästi J. R. R. Tolkienin elämän keskeisten käännekohtien ja tulevan kirjallisen tuotannon kanssa. Yksi syy onnistumiseen on, ettei filmi yritä pikakelata läpi Tolkienin koko elämänkaarta, vaan keskittyy hänen nuoruusvuosiinsa – aikaan ennen kirjailijan uraa.

Filmin alkupuoli, joka valaisee Tolkienin lapsuutta ja ensimmäisiä kouluvuosia on vielä hitusen haparoiva ja pirstaleinen. Kerronta alkaa kuitenkin vetää, kun Tolkien (Harry Gilby & Nicholas Hoult) tutustuu kolmeen samanmieliseen koulukaveriin. Taiteista kiinnostunut nelikko perustaa oman veljeskuntansa, T.C.B.S.-seuran, jonka suojissa he käyvät keskusteluja elämästä ja taiteista – tavoitteenaan parantaa maailmaa omalla tuotannollaan.

TolkienWEB1

Keskeinen vaikuttaja nuoren Tolkienin arjessa on hänen elämänsä rakkaus, vahvatahtoinen Edith Bratt (Mimi Keene & Lily Collins).

Jo pienestä pitäen Tolkienin maailmaan kuuluivat myös fantasiaan kallellaan olevat tarut ja mytologiat sekä into kehitellä omia kieliä.

Elokuvan kehyskertomus sijoittuu ensimmäisen maailmansodan juoksuhautoihin, joissa kuumehoureinen Tolkien näkee loputonta tuhoa ja kuolemaa. Filmin visuaalisesti vahvimmissa jaksoissa näistä houreista kasvaa harhoja synkistä miekkamiehistä, mustista ratsastajista ja kaiken ylle kohoavasta pahuuden ilmentymästä. Muutenkin elokuva on pippuroitu kohtauksilla, jotka ennakoivat elementtejä, joista myöhemmin syntyy Tolkienin kirjallinen perintö.

TolkienWEB2

Toteutukseltaan Tolkien-elokuva on täysosuma. Ohjauksen ja näyttelijätyön ohessa kuosissaan ovat niin lavastus kuin puvustuskin. Kun vielä tarinakin soittelee suuria tunteita, jotka saavat silmäkulmat kostumaan, on todettava, että nuori Tolkien on saanut arvoisensa elokuvan. Käytännössä tästä olisi lähes mahdoton pistää paremmaksi.

Kaiken ytimessä sykkii toveruuden ja luovuuden ylistys sekä moniin suuntiin kurkottava rakkaus. Rakkaus ystäviin, vaimoon, kieliin ja tarinoihin. Rakkaus brittiläiseen luontoon ja maalaismaisemaan, joiden vastakohdaksi asettuvat teollistuvien kaupunkien savuinen synkkyys ja juoksuhautojen mutaiset ruumiskasat.

Toni Jerrman – 4 tähteä

TolkienWEB3

Uutiset – Tähtivaeltaja-palkinto 2019 jaettu

tonitahtivaeltaja Uutiset, Yleinen , , , , ,

HeHukkuvat_suojakannet_vaal.indd

Tiivistelmä:

Tähtivaeltaja-palkinto ruotsalaiselle Johannes Anyurulle

Johannes Anyurun He hukkuvat äitiensä kyyneliin -romaani (S&S) on voittanut Tähtivaeltaja-palkinnon vuoden 2018 parhaana suomeksi julkaistuna tieteiskirjana.

Asiantuntijaraadin mukaan Anyurun lähitulevaisuuden Ruotsiin sijoittuva romaani on niin ajankohtainen, että suorastaan sattuu. Teos nostaa päivänvaloon vaikeita, ratkaisemattomia kysymyksiä osattomuudesta ja ulkopuolisuudesta. Se puhuu dystooppisin äänenpainoin yhteiskunnasta, jossa osa ihmisistä ei tule nähdyiksi.

Vaikka tarina sijoittuu Ruotsiin, se voisi yhtä hyvin tapahtua Suomessa. Samat poliittiset elementit, joista syrjintä ja erottelu rakentuvat, ovat kammottavan läsnä meilläkin. Romaanin keskeiset temaattiset kysymykset tulevat iholle ja pakottavat miettimään vastauksia omakohtaisella tasolla.

Johannes Anyuru on vuonna 1979 syntynyt ruotsalainen kirjailija ja runoilija, jolta on julkaistu kaksi runokokoelmaa ja kaksi romaania. Hänen isänsä on ugandalainen ja äitinsä ruotsalainen.

Helsingin Science Fiction Seura ry. on jakanut Tähtivaeltaja-palkintoa vuodesta 1986 lähtien.

Koko tiedote:

Tähtivaeltaja-palkinto 2019

Helsingin Science Fiction Seuran Tähtivaeltaja-palkinto
parhaasta vuonna 2018 suomeksi ilmestyneestä
science fiction -kirjasta annetaan S&S-kustantamon julkaisemalle
JOHANNES ANYURUN romaanille HE HUKKUVAT ÄITIENSÄ KYYNELIIN.
Teoksen on suomentanut Outi Menna.

Johannes Anyurun He hukkuvat äitiensä kyyneliin -romaani (De kommer att drunkna i sina mödrars tårar, 2017) on niin ajankohtainen, että suorastaan sattuu. Teos nostaa päivänvaloon vaikeita, ratkaisemattomia kysymyksiä osattomuudesta ja ulkopuolisuudesta. Se puhuu dystooppisin äänenpainoin yhteiskunnasta, jossa osa ihmisistä ei tule nähdyiksi – joita ei suostuta näkemään. Nämä kehityskulut johtavat vääjäämättä tragediaan.

Tarina sijoittuu lähitulevaisuuden Ruotsiin, mutta yhtä hyvin se voisi tapahtua Suomessa. Samat poliittiset elementit, joista syrjintä ja erottelu rakentuvat, ovat kammottavan läsnä ja lähellä päivittäin. Romaanin keskeiset temaattiset kysymykset tulevat iholle ja pakottavat miettimään vastauksia omakohtaisella tasolla: kuka päättää, keitä valtaväestön joukkoon lasketaan ja millä perusteilla? Ketkä ovat meitä ja ketkä muita?

Anyurun lohduttomassa tulevaisuudennäkymässä mikään ei riitä joukkoon kuulumiseen. Ei edes kielen ja kulttuurin omaksuminen tai maahan syntyminen. Lopulta syrjimisen synnyttämä vastarinta ratkeaa väkivallaksi.

Kahden tarinalinjan kautta kerrottu juoni johtaa rapistuneisiin lähiöihin, joihin maahanmuuttajataustaiset kansalaiset on pakkoasutettu erilleen muusta väestöstä. Etninen ja uskonnollinen profilointi rehottavat, ja lähiöissä asuvien on pakko allekirjoittaa sitova kansalaissopimus ja alistua ankeaan kulttuurikoulutukseen.

Nuori Nour kirjoittaa päiväkirjaa kestääkseen perheensä arkea, jota varjostavat kaiken muun lisäksi vanhempien mielenterveysongelmat ja lähipiirin uskonnollinen radikalisoituminen. Päähenkilön käyttämä rikas katuslangi alleviivaa vastakulttuurin muodostumista yhteiskunnan marginaalissa. Tarinalinjojen solmukohtana toimii terrori-isku sarjakuvakauppaan.

Dystopiat paljastavat kirjoitusajankohtansa kipupisteitä. Anuyrun romaani tarjoaa ravistelevan, omaäänisen näkökulman toiseuteen – erilaisen valotuksen siihen elämänmenoon, jonka luulemme tuntevamme. Monisyinen ja pervasiivinen syrjimisen koneisto murentaa sen yhteisen pohjan, jonka turvin ihmiset voivat ymmärtää toisiaan.

Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluivat:

Kriitikko Hannu Blommila, päätoimittaja Toni Jerrman, kriitikko Elli Leppä ja kääntäjä, kriitikko Kaisa Ranta.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtivaeltaja-palkinnon aiemmat voittajat:

Jani Saxell: Tuomiopäivän karavaani (WSOY, 2017)
Lauren Beukes: Zoo City – Eläinten valtakunta (Aula & Co, 2016)
Margaret Atwood: Uusi maa (Otava, 2015)
Antti Salminen: Lomonosovin moottori (Poesia, 2014)
Peter Watts: Sokeanäkö (Gummerus, 2013)
Gene Wolfe: Kiduttajan varjo (Gummerus, 2012)
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (Gummerus, 2011)
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää (Tammi, 2010)
Hal Duncan: Vellum (Like, 2009)
Cormac McCarthy: Tie (WSOY, 2008)
Richard Matheson: Olen legenda (Vaskikirjat, 2007)
Stepan Chapman: Troikka (The Tree Club, 2006)
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (Tammi, 2005)
M. John Harrison: Valo (Like, 2004)
J. G. Ballard: Super-Cannes (Like, 2003)
Ray Loriga: Tokio ei välitä meistä enää (Like, 2002)
Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia (Loki-Kirjat, 2001)
Pasi Jääskeläinen: Missä junat kääntyvät (Portti-kirjat, 2000)
Will Self: Suuret apinat (Otava, 1999)
Stefano Benni: Baol (Loki-Kirjat, 1998)
Dan Simmons: Hyperion (Like, 1997)
Theodore Roszak: Flicker (Like, 1996)
Mary Rosenblum: Harhainvalta (Jalava, 1995)
Iain M. Banks: Pelaaja (Loki-Kirjat, 1994)
Simon Ings: Kuuma pää (Loki-Kirjat, 1993)
Philip K. Dick: Oraakkelin kirja (WSOY, 1992)
William Gibson: Neurovelho (WSOY, 1991)
Philip K. Dick: Hämärän vartija (Love Kirjat, 1990)
Brian Aldiss: Helliconia-trilogia (Kirjayhtymä, 1986–89)
Flann O’Brien: Kolmas konstaapeli (WSOY, 1988)
Greg Bear: Veren musiikkia (Karisto, 1987)
Joanna Russ: Naisten planeetta (Kirjayhtymä, 1986)
Cordwainer Smith: Planeetta nimeltä Shajol (WSOY, 1985)