Kolumni – Pääkirjoitus 1/24

Käynnistämme vuoden tällä kertaa siinä mielessä poikkeuksellisella numerolla, että mukana ei ole yhtään kirjailija-artikkelia. Sen sijaan katseet on käännetty musiikkiin ja sarjakuviin. Yleisestä suunnanmuutoksesta ei ole kyse, sillä tuleviin numeroihin on sovittu jo iso tukku kirjailijaesittelyitä. Mutta aina on hyvä tutkailla spefi-maisemia myös erikoisemmista kulmista.

Herra Mannisen spekulatiivinen levykokoelma -artikkelissa Pekka Manninen ruotii scifiin, fantasiaan ja sarjakuviin kytkeytyviä levyjä ja biisejä. Mukana on sekä harvinaisia kuriositeetteja, rakettimaisia ralleja että poskettomia kokeiluja. Musiikillisesti kuljetaan aina rockista sinfoniaan, folkista oopperaan ja musikaaleista jazziin. Kokonaisuus hämmästyttää ja kummastuttaa takuuvarmasti jokaista pientä kulkijaa. Ja mikäs sen mukavampaa!

Kuvaa ja tekstejä yhdistävien spefi-kertomusten puolelle kurkistetaan perinteisessä Sarjakuvavuosi Amerikassa -katsauksessa. Siinä perataan esiin vuoden 2023 parhaat uudet yhdysvaltalaissarjakuvat. Joukkoon mahtuu lukuisia teoksia, jotka ilahduttavat, herättävät ajatuksia ja saavat aivot sykkimään kuin pirteä peipponen pelihallissa.

Kotimaisena novellina tarjolla on Inkeri Kontron vaikuttava Kuusyndrooma. Tulevaisuusasetelmasta ja vahvasta psykologisesta otteesta huolimatta se on myös maailmanpoliittisesti ajankohtainen. ”Silloin ei vielä tiedetty, että Kuukin on mielentila.”

Kaiken muun hyvän lisäksi tässä numerossa käynnistyy taiteilijamaestro Pertti Jarlan Unilähetyksiä Kuusta -sarjakuva. Mielikuvitusta kutkuttava omintakeinen tarina jatkuu Tähtivaeltajan tulevissa numeroissa. Jessöör ja jepulis!

Vanhaan tuttuun tapaan mukana on myös rutkasti kirja-, sarjakuva- ja elokuva-arvosteluja. Sekä tietenkin viime numerossa ensimmäistä kertaa nähty Elisa Wiikin ja Mikko Seppäsen Katsomisen arvoista? -palsta, jossa kirjoittajat käyvät läpi striimauspalveluiden tuoreimpia spefi-sarjoja.

Viime vuoden lopulla spefi-faneja ilahdutti tieto, että Magdalena Hain Sarvijumala-romaani (2/23) voitti lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Palaamme tähän merkkihetkeen julkaisemalla Hain kiitospuheen kokonaisuudessaan sivulla kuusi.

”Kuinka monta sydämenlyöntiä sinulla on jäljellä? Läpäisisitkö Voight-Kampff-testin tunnekuohuissa? Tunnetko Roy Batty -metodin?”, kysyy Clutch-bändi Red Alert (Boss Metal Zone) -kappaleessa, joka on julkaistu Sunrise on Slaughter Beach -levyllä vuonna 2022.

Lukemisiin ja kokemisiin!

Toni Jerrman

Kolumni – Pääkirjoitus 4/19

TVkansi419blogiArtWEB

Viime numeron pääkirjoitukseen liittyen sain kommentin, ettei näissä tarvitsisi aina ”mussuttaa politiikkaa”. Hieman tuota ihmettelen, sillä tieteiskirjallisuuden paras puoli on aina ollut genren yhteiskunnallinen, poliittinen ja sosiaalinen kantaaottavuus. Mutta mennään nyt sitten tällä kertaa aivan toisella linjalla.

No nyt raikaa rock! Viime numerossa unohdettiin juhlia, että täyteen tuli jo 150. lehti. Joten nyt otetaan vahinko takaisin erikoispaksun numeron voimin.

Bailujen kunniaksi parrasvaloihin palaa Suomen suurin supersankari, Kapteeni Hyperventilaattorimies – yli 20-vuotisen eläkeputken jälkeen! Petri Hiltusen piirtämä ja käsikirjoittama sarjakuva julkaistaan poikkeuksellisesti englanniksi ja Jarkko Nääsin ajanpatinoimilla väreillä koristettuna. Kolmiosaisen jatkosarjan seuraavat jaksot nähdään tulevissa numeroissa. Tästä ei maailmankaikkeus voi enää paremmaksi muuttua!

Lehden sivuille on kerätty monta muutakin sarjakuvaa, joiden tekijät ovat olleet mukana tähtivaelluksella jo vuosikymmenten ajan. Tarjolla on toinen osa Kivi Larmolan Kaikki liikkuu -eepokseen, Anssi Rauhalan taiteilema tieteisseikkailu sekä Pekka Mannisen tuorein Teräslilja. Huikeaa, vaikka itse sanonkin.

Numeron muusta sisällöstä mainittakoon vaikkapa lahjakkaan Amal El-Mohtarin haastattelu ja hänen Hugo-, Nebula- ja Locus-palkittu novellinsa Vuodenajat lasia ja rautaa. Sekä Jouko Ruokosenmäen hulppean laaja artikkeli Jack Kirbyn Neljäs maailma -sarjakuvasetistä. Puhumattakaan kymmensivuisesta Kutzpah-katsauksesta, jossa nostetaan esiin viime vuosien parhaita avaruusoopperoita.

Ja mitäs muuta? No tietenkin perinteinen Rakkautta & Anarkiaa -raportti, Petri Hiltusen & Nalle Virolaisen ajankohtainen Star Wars -aiheinen foliopalsta sekä rutkasti kirja-, sarjakuva- ja elokuva-arvosteluja.

Mahtavaa luettavaa on siis tarjolla yli 130 sivun edestä. Jehnaa ja jepulis!

Mutta tässäpä kiperä kysymys pohdittavaksi: kumpi voittais, jos zombivampyyrimuumiohämähäkki ja Conanin kirveen kantasolututkimus tappelis?

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/19.

PS. Tähtivaeltaja 4/19 saapuu postilakon muodostaman suman takia jäsenille satunnaisiin aikoihin. Tiedän, että jotkut ovat saaneet lehden jo viime viikolla, mutta osalla – kuten minulla – lehteä ei ole vielä näkynyt tai kuulunut.

PS2. Lisäpäivityksenä mainittakoon, että 13.12. mennessäkään osa lehdistä ei ole vielä löytänyt perille postilakon aiheuttaman suman takia. Pahoittelemme tilannetta ja elämme toivossa, että posti saisi edes ensi viikolla sumansa purettua. Mitään en kuitenkaan uskalla luvata, koska postikaan ei osaa antaa aiheesta minkään sortin informaatiota.

PS3. Vielä ehtii tsekata Teeman menneeseen elokuvafestivaaliin liittyvät ekstramatskut, kuten:

Tonin Stalker-kokemus

Kriitikot metsässä Stalkerin hengessä

Mistä kriitikot uneksivat

Kuunneltu musiikki:

Halestorm: Vicious
Halestorm: The Strange Case of… (Deluxe Edition)
Halestorm: Into the Wild Life (Deluxe Edition)
Doors: Live at the Matrix 1967 (2 CD)
Doors: Live in Vancouver 1970 (2 CD)
The 69 Eyes: West End
Noitarovio: Inkvisitio
Idles: Joy as an Act of Resistance
Amyl and the Sniffers: Amyl and the Sniffers
Warkings: Reborn

TV419sisallysWEB

Kolumni – Pääkirjoitus 1/19

tv_1_19_kansiWEB1

Suurin osa maailman ihmisistä tuntuu elävän valetodellisuuksissa.

On itsestäänselvää, että yksinvaltiaiden tai uskontojen hallitsemissa maissa kansalaisten kuva todellisuudesta on väännetty tarkoituksellisesti kieroon – lukuisia suurvaltoja myöten. Mutta nyt ilmiö on valunut myös valtioihin, joissa maallinen demokratia on aiemmin ollut voimissaan. Euroopasta löytyy jo useita maita, joissa mediakenttä on otettu hallitusten valvontaan – palvelemaan vapaan tiedonvälityksen sijaan vallanpitäjien mielihaluja.

Yhdysvalloissa yli puolet ihmisistä tuntuu uskovan poliittisesti ja uskonnollisesti tarkoitushakuiseen propagandaan. Jopa Suomeen on syntynyt laajoja kansalaispiirejä, jotka kyseenalaistavat reaalimediat ja muodostavat maailmankuvansa populistien puppupuheiden pohjalta.

Tilanne on äärimmäisen huolestuttava, eikä trendille näy loppua. Tätä kehitystä seuratessa ei voi kuin ihmetellä ihmisten kykyä kiistää todellisuus.

Toisaalta tarve uskoa valheita ja epätotuuksia saattaa olla ihmislajin sisäsyntyinen piirre. Historia kun ei paljon muusta kerrokaan. Hyviä esimerkkejä tästä löytyy myös Pekka Mannisen Joris-Karl Huysmans -artikkelin kakkososasta. Siinä pureudutaan aikoinaan hyvinkin suosittujen salatieteiden maagisiin maailmoihin.

Kuten Manninen kirjoittaa: ”Seuraavat tapahtumat venyttävät tuntemamme tieteellisesti selitettävissä olevan todellisuuden rajoja halkeamispisteidensä yli, mutta on pakko myöntää, että kokijoidensa mielestä ne olivat tosia.”

Manninen on muutenkin numeron työnsankari, sillä häneltä nähdään Huysmans-artikkelin ohessa Teräslilja-sarjakuva. Episodi kommentoi syväluotaavasti ajankohtaista keskustelua ”Maailmankaupungin” terveydenhuollon tilasta.

Massiiviseksi ponnistukseksi sopii laskea myös 22-sivuinen Sarjakuvavuosi-artikkeli. Sen luettuasi tiedät kaiken, mitä vuoden 2018 jenkkisarjiksista tarvitsee ylipäätään tietää.

Numeron muuna sisältönä on mm. runsaasti kirja- ja elokuva-arvosteluja.

Tässä yhteydessä haluan vielä kiittää mainiosti onnistuneen Tähtivaeltaja-päivän esiintyjiä, pääjärjestäjiä sekä tukijoita. Kukituksen ansaitsevat mm. Dave Hutchinson, Johanna Sinisalo, Jani Saxell, Tiina Raevaara, Marko Hautala, Magdalena Hai, J. Pekka Mäkelä, Kaisa Ranta, Jukka Laajarinne, Sari Polvinen, Petri Hiltunen ja Aleksi Kuutio. Plus Maa ja ilma ry. sekä kaikki Helsingin SF Seuran hallituksen jäsenet, jotka ahkeroivat tapahtuman kasaan.

Ja jottei totuus unohtuisi, omat kiitoksensa ansaitsevat myös Tähtivaeltaja-lehden lukuisat avustajat. Ilman teidän huimaa panostanne ei lehteä olisi edes olemassa. Syvä kiitos ja kumarrus.

Fandom rulaa!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/19.

Teraslilja1WEB

Sarjisvuosi14WEB

Kolumni – Pääkirjoitus 4/18

Adobe Photoshop PDF

Isis on kenties ajettu ahtaalle, mutta käytännössä terroristit ovat jo voittaneet. Saavutuksiinsa nähden suhteellisen pieni joukko uskonnollisia fundamentalisteja on onnistunut pistämään länsimaat polvilleen ja käynnistämään valtavia pakolaisvirtoja.

Irrationaalisia pelkoja lietsomalla terroristit ovat synnyttäneet Eurooppaan kansallismielistä kiihkoa, vaarallista ääriajattelua ja maahanmuuttovastaisuutta. He ovat myrkyttäneet ilmapiirin niin, että viha ja rasismi riehuvat valtoimenaan. Luoneet uskontojen välistä vastakkainasettelua ja saaneet valtiot kiristämään turvallisuuspolitiikkaa kansalaistensa perusoikeuksia rajoittamalla.

Jopa Suomessa viranomaisten valvontakeinoja ja pääsyä yksilön kannalta hyvinkin henkilökohtaisiin tietoihin laajennetaan lähes holtittomasti.

Kaikki tämä sataa niin terroristien kuin länsimaihin pesiytyneiden populistien ja itsevaltiaiden laariin. Kohta me elämme poliisivaltioissa ja ihmettelemme demokraattisen utopian kuolemaa.

Mutta on maailma ollut hullu ennenkin. Tästä löytyy monia esimerkkejä Pekka Mannisen laatimasta Joris-Karl Huysmans -artikkelista. Vuonna 1848 syntynyt ranskalaiskirjailija on hyvin mielenkiintoinen hahmo sekä tuotantonsa että elämäntarinansa puolesta. Kuten Manninen artikkelinsa alussa toteaa, Huysmans saattoi hyvinkin kirjoittaa todellisuudesta, mutta hänen todellisuutensa oli mitä ilmeisimmin erittäin kummallinen.

Numeron muusta sisällöstä mainittakoon Suvi Kauppilan goottilaishenkinen novelli, jossa myyttisen Ranskan pimeillä takamailla tapahtuu kummia, Kari Sihvosen Syntax Terror -sarjakuva, jossa veikeät robotit kiusaavat ihmiskuntaa, sekä intomielinen raportti, joka esittelee syyskuussa järjestetyn Rakkautta & Anarkiaa -filmifestivaalin parhaat genretuotannot.

Ilonkiljahduksia aiheuttaa varmasti myös Petri Hiltusen ja Nalle Virolaisen Foliohatun alla -palsta. Aiemmin julkaisemattomassa analyysissä leffamielipuolemme tarkastelevat George A. Romeron alkuperäisen zombie-trilogian pinnan alaista todellisuutta – ja tekevät hämmästyttäviä löytöjä!

Sitten ei muuta kuin laserpyssyt kehiin, Clutch levylautaselle ja lukemaan.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/18.

Sarjakuvat –Pekka Manninen & co: Teräslilja vs. mutanttizombiet

TerasliljaKansiWEBTeräslilja vs. mutanttizombiet

”Tykkään syödä vain purkkiruokaa, en aivoja ollenkaan!”

Maailmaan mahtuu monta poliisia. Massiivisessa Maailmankaupungissa kuria valvoo heistä kovin, robottipoliisi Teräslilja. Tämän armottoman lainvalvojan rinnalla sekä Judge Dredd että Robocop ovat pelkkää paperisilppua.

Teräsliljan pääesiintymisareena on tietenkin Tähtivaeltaja, mutta nyt salskea metallimies on hypännyt myös pitkän seikkailun pyörteisiin. Seitti-kustantamon julkaisema Teräslilja vs. mutanttizombiet on 120-sivuinen pläjäys sitä itseään. Käsikirjoituksesta vastanneen Pekka Mannisen ohessa albumia on ollut toteuttamassa kymmenen sarjakuvaväkivaltaan ihastunutta Suomen kansalaista – tunnetuimpana heistä Petri ”Barbaari” Hiltunen.

Romanttisena komediana mainostettu tarina käynnistyy epätodennäköisestä onnettomuussarjasta, joka synnyttää verenhimoisten mutanttizombieiden valtakunnan Maailmankaupungin keskelle. Yliluonnollisen voimakkaat raadot on pysäytettävä ennen kuin villi virus valtaa koko universumin. Ja koska armeijan kahjoista kyberritareista ei ole mihinkään, apuun huudetaan poliisiluutnantti Teräslilja.

TerasliljavsManninenWEBHänen tehtävänään on noutaa mutanttivyöhykkeeltä Zombella-neito, jonka verestä voidaan kenties kehitellä vastalääke zombievirukselle. Matka halki hullunkuristen hirviöiden kansoittamien katujen on täynnä verta ja kuolemaa, mutta sehän sopii Teräsliljalle paremmin kuin hyvin: ”Tulen rakastamaan joka ainoaa sen mielettömän teurastuksen hetkeä!” Reissu ei kuitenkaan ole helppo, sillä salaperäinen äly ohjastaa liukasliikkeisten kalmojen toimintaa.

TerasliljavsLopperiWEBAlbumin tarina on periaatteessa suoraviivainen ja hiukan tavanomainenkin pelastusretki. Kaiken tämän räiskinnän keskellä orastaa kuitenkin Teräslilja-sarjakuville äärimmäisen epätyypillinen romanttinen taustaväre. Kysymys kuuluu, voiko kuolleen naisen ja tunteettoman robotin välille syttyä aito rakkaus? Entä kuinka käy huulettomalta koneelta kielipusu?

Tuhtien turpakäräjien parasta antia on Mannisen kajahtanut huumori. Siinä on lukijalla ihmettelemistä, kun poliisiaseman katon läpi putoaa elefantilla ratsastava aasinpäinen merirosvo tai kun esiin marssivat hulppeat ninjalohikäärmeet, hämähäkkimiehet ja natsidinosaurukset! Myös ironisen piikikäs dialogi toimii. Yleisesti ottaen albumi olisi kuitenkin kaivannut enemmän satiiria ja vähemmän säädytöntä säntäilyä.

TerasliljavsTervapuroWEBTaiteilijoiden taso vaihtelee holtittomasti, vaikka kokonaisuus on yllättävän yhtenäinen ja toimiva. Mannisen ja Hiltusen rinnalla erinomaista jälkeä taikovat paperille Sauli Jokinen ja Miisa Lopperi. Lisäksi Henri Tervapuron ja Krisse Tuomisen irrottelut ovat virkistävää katsottavaa muuten niin ”realistista” jälkeä tavoittelevassa seurassa. Lopputulos olisi joka tapauksessa ollut parempi, jos pari kurjinta piirtäjää olisi jätetty suosiolla sivuun. Samalla tarinasta olisi voitu siivota pois turhia sivupolkuja.

Mikael J. Mäkisen lypsyjakkaralla kirjoittama sekopäinen esipuhe istuu albumiin kuin Teräsliljan nyrkki happaman jääkarhun naamaan. Vinkeitä ovat myös tekijöiden esittelyt ja muut albumiin ahdetut lisämateriaalit.

Ilman Teräsliljaa on ihmisen paha kuolla.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/15.

TerasliljavsHiltunenWEB