Kirjat – Marko Hautala: Leväluhta

LevaluhtaKansiWEB

Marko Hautala
Leväluhta
Tammi

Kauhun ystävä odottaa Marko Hautalan uutta romaania aina kuin kuuta nousevaa. Odotus palkitaan, sillä Leväluhta tarjoaa juuri sitä piinaavaa jännitystä ja puhuttelevia teemoja, joista Hautala tunnetaan.

Meerillä pitäisi olla kaikki hyvin, muttei ole. Epämääräinen tunne saa hänet pakenemaan kerrostaloarjesta miehen ja lapsen luota, karkaamaan takaisin lapsuudenkotiin pohtimaan elämäänsä. Lapsuudenkoti, omakotitalo lähellä Leväluhdan soista lähdettä, ei kuitenkaan ole kummoinen turvapaikka. Isä on kuollut hämärissä olosuhteissa jo vuosia sitten, Lari-veli on suljetulla osastolla ja yksin talossa asuva äiti haurastunut puhumattomaksi vanhukseksi. Mutta jostain on alettava purkaa mennyttä, jotta Meeri voi kohdata nykyisyyden.

Pikkupaikkakunnan umpimielisyys. Leväluhdan suokalmisto, jonka mysteeri ei lakkaa houkuttelemasta. Sukupolvien yli ulottuva rikkinäisyys, leviävä rihmasto, josta ei pääse eroon. Meeri ei tunne kuuluvansa mihinkään – eikä niin kai tuntenut isä tai velikään.

Kudelmaan sekoittuvat nuoruuden takaumat. Välillä seurataan Larin tarinaa, sisarusten nuoruusvuosia, tärkeitä ensimmäisiä tyttö- ja poikaystäviä, alkoholia ja black metallia. Osuutensa on myös Meerin vanhalla kaverilla Jyrillä, biologilla, joka on hänkin palannut jostain syystä juuri samoihin aikoihin lapsuusmaisemiin. Mikä heitä vetää Leväluhdan luokse? Entä mikä on outo esine, jonka Meeri löytää Larin huoneen kolosta?

Hautala tavoittaa viiltävästi hahmojensa sielunmaiseman. He ovat levottomia ulkopuolisia, jotka kaipaavat epätoivoisesti rauhaa, hyväksyntää tai edes totuutta. Niitä etsiessään Meeri joutuu kaivautumaan syvälle menneisyytensä, repimään auki omat ja muiden haavat.

Leväluhta hyödyntää myös yliluonnollisen kauhun elementtejä, mutta juuri vahva psykologinen puoli tekee tästäkin Hautalan teoksesta niin oivan. Jokainen lukija tunnistaa romaanin ristiriitoja synnyttävän perisuomalaisen vaikenemisen kulttuurin, ongelmien lakaisemisen maton alle, vaateen olla niin kuin muutkin.

Tätä kaikkea on Suomi-gotiikka parhaimmillaan. Voiko menneisyyttä paeta tai auttaako sen kohtaaminen? Kohtalon koura tarttuu niihin, jotka yrittävät lähteä, rimpuilevat turhaan irti. Romaania lukiessaan päätyy seisomaan oman metaforisen Leväluhtansa äärelle, halusi tai ei. Lue, niin tiedät, mitä lähteen silmästä katsoo takaisin.

Kaisa Ranta

Ennakkotietona kerrottakoon, että Tähtivaeltaja 1/19 on tällä hetkellä painon hallussa, joten numero ilmestyy maaliskuun aikana.

Elokuvat – Alita: Battle Angel

AlitaJulisteWEB

Alita: Battle Angel

Suomessa Gunnm-nimellä julkaistu Yukito Kishiron scifi-manga on genrensä kirkkaimpia tähtiä. Robert Rodriguezin ohjaama ja James Cameronin & kumppaneiden kirjoittama amerikkalainen elokuvaversio ei vedä vertoja alkuperäiselle sarjakuvalle. Mikään pannukakku se ei kuitenkaan ole.

Alita: Battle Angel sijoittuu aikaan, jolloin Maan tuhonneesta mullistuksesta on kulunut 300 vuotta. Mahtavista taivaskaupungeista on jäljellä enää yksi, toiviotähtenä loistava Zalem. Sen alla sijaitsevan Iron Cityn rauniossa asuvalle työläiskansalle paikka näyttäytyy tavoittamattomana onnelana.

AlitaBA1WEB

Zalem mättää jätteensä Iron Cityn keskellä sijaitsevalle kaatopaikalle. Sieltä kyberkirurgi Ido (Christoph Waltz) löytää Alitan (Rosa Salazar) jäänteet. Hän liittää ne alunperin tytärtään varten rakentamaansa kyborgivartaloon. Herätessään jälleen henkiin Alita ei muista mitään menneisyydestään. Alkuun hän onkin kuin viaton lapsi, joka ihmettelee uutta maailmaa.

Tätä ei kestä kuitenkaan pitkään, sillä Iron City on tyly kaupunki, jossa vahvat hallitsevat heikompia. Erinäisten väkivaltaisten käänteiden jälkeen käy selväksi, että Alitalla on sisäsyntyinen taistelulajien taito. Mutta tulisiko kykyjä käyttää armottomana palkkionmetsästäjänä vai peltiä rusikoivan Moottoripallo-lajin kisailijana?

AlitaBA2WEB

Näiden pohdintojen rinnalla Alita yrittää avata omaa menneisyyttään ja löytää elämälleen tarkoituksen. Pelissä on myös kaiken syövä rakkaus renttumaiseen Hugo-poikaan (Keean Johnson), jonka suurin unelma on päästä Zalemin yltäkylläisten patojen ääreen. Lisäksi tapahtumien taustalla vaikuttavat mm. Moottoripallo-kisoja masinoiva kylmäpäinen Vector (Mahershala Ali) sekä Alitalle katkera metsästäjä-soturi Zapan (Ed Skrein).

Elokuvan tarinaa on sarjakuvaan verrattuna tiivistetty ja muokattu. Monet alkuperäisen kertomuksen oleellisimmat piirteet ovat silti jäljellä. Tosin vain kokonaisuuden alkupäästä, sillä filmin lähtökohtana ovat olleet pokkarisarjan ensimmäiset jaksot.

AlitaBA4WEB

Aineksista on leivottu pääosin jouheva tarina, jossa tilaa saavat niin tunteet, juonittelut kuin toimintakin. Tähtiä ropisee erityisesti elokuvan visuaaliselle toteutukselle. Iron City ja sitä asuttavat ihmiskonehybridit näyttävät juuri niin reheviltä kuin toivoa saattaa. Näin monenlaisia, ihastuttavan rupuisia konevartaloita ei muualla ole nähty. Hulppeasti pelittävät myös Moottoripallo-kohtaukset, joissa on vauhtia ja vimmaa koko rahan edestä.

Filmin ainoa isompi ongelma on koko touhun keskiössä. Päätös toteuttaa Alita animoituna, jotta hänestä saataisiin suurisilmäisen manga-nuken näköinen, menee rytinällä metsään. Kun päähenkilön kasvot synnyttävät katsojassa pahoinvointia, on hänen tarinaansa vaikea uppoutua. Jos kuiskaan korvaasi sanaparin outo laakso, tiedät varmasti mistä on kyse.

AlitaBA5WEB

Tokihan tämän kaiken voi selittää sillä, että kyseessä on keinotekoinen kyborgi, mutta se ei poista kokemuksen epämiellyttävyyttä.

Mikäli elokuva menestyy lippuluukuilla, on jatkoa varmasti luvassa, sillä Alitan tarinassa on vielä paljon kerrottavaa. Toivottavasti siihen mennessä myös ihmiskasvojen animointitekniikka kehittyy entistä paremmaksi.

Toni Jerrman – 3 tähteä

Sarjakuvat – Mari Ahokoivu: Oksi

OksiKansiWEB

Mari Ahokoivu: Oksi

Suomessa tehdään rutkasti hyvää sarjakuvaa. Vuoden 2018 parasta albumia etsittäessä on kuitenkin yksi teos, jota ei voi sivuuttaa – Mari Ahokoivun Oksi (Asema). Lähes 400-sivuinen järkäle on kaunis ja koskettava laulu äideistä ja tyttäristä. Aineksia tähän lumoavaan keitokseen on ammennettu kansantaruista, myyteistä ja luomiskertomuksista; fantasiasta, tieteistarinoista ja jumalkuvastosta.

Taivaan valtias Emuu karkottaa Manan valtakunnastaan, alas maahan, syvään metsään. Vihoissaan Mana houkuttelee taivaan tyttären, Umin, luokseen. Samalla hän luo revontulten muurin, jotta Emuu ei pääsisi hakemaan jälkikasvuaan takaisin.

Oksi1WEB

Karhunhahmoinen Umi elää metsässä pesueensa kanssa ja yrittää pakoilla Manan luomia synkkiä varjohahmoja. Pentueen oudoin otus on liekkipäisen ihmislapsen näköinen Parka-rääpäle, jota sisarukset kiusaavat. Parka itse haluaisi vain olla äitinsä rakastama tavallinen karhu. Hänellä on kuitenkin salattuja voimia, joita alkulintu sotka auttaa hallitsemaan.

Näistä lähtökohdista Ahokoivu on kutonut taianomaisen tarinan, jossa jumalten kisailut ja pienen Parka-olennon kohtalo kietoutuvat yhdeksi satumaiseksi mytologiaksi. Löytääkö tapahtumien keskelle tahtomattaan heitetty Parka koskaan itseään ja osaansa maailmassa? Mitä tekevät vanhat jumalat, jotka olivat paikalla jo silloin, kun kuu nostettiin, taivas aukeni ja metsä syntyi?

Oksi2WEB

Ilmeikkäästi ja tunnelmallisesti kuvitettu Oksi tarjoilee huikean, tunteita soittelevan lukukokemuksen. Ahokoivun käsissä vanha suomalainen kansanperinne taipuu uusiin muotoihin ja saa vaikutteita jopa Prometheus-myytistä ja Hayao Miyazakin Henkien kätkemä -animaatiosta. Allegorinen kokonaisuus huokuu silti omintakeisuutta, jolle on vaikea löytää vertaa.

”Me olemme aina olleet täällä ja tulemme aina olemaan. Viimeisen varjon jälkeen me olemme täällä. Viimeisen jumalan jälkeen me olemme täällä.”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/18.

Oksi3WEB