Elokuvat – Liisan seikkailut peilimaailmassa

LiisaPeiliJulisteWEBAlice Through the Looking Glass
– Liisan seikkailut peilimaailmassa

Tim Burtonin muutaman vuoden takainen Liisa Ihmemaassa -adaptaatio (2010) oli törkeä loukkaus Lewis Carrollin rakastettua nonsense-klassikkoa kohtaan. Brittiohjaaja James Bobinin masinoima Liisan seikkailut peilimaailmassa -jatko-osa ei pärjää sen paremmin.

Jo filmin alussa paukkuvat tykit, kun Liisan (Mia Wasikowska) komentama purjelaiva pakenee merirosvoja. Järjetöntä toimintasähellystä riittää myös Ihmemaassa, jonne Liisa lähtee parantamaan Hullua Hatuntekijää (Johnny Depp). Entinen vastarintajohtaja on kuolettavan masentunut, koska kaipaa kotikylän tuhossa menettämäänsä perhettä.

Vaikka Liisa kuinka jaksaa toistaa, ettei mikään ole mahdotonta, hän ei usko, että hattumaakarin perhe olisi yhä elossa. Mutta kenties heidät voisi pelastaa matkaamalla menneisyyteen? Ja sehän onnistuu sieppaamalla herra Ajan (Sacha Baron Cohen) kronopallon, joka pitää aikaa pyörittävän kellokoneiston käynnissä. Ei ole niin väliä, vaikka moinen tempaus saattaa tuhota koko maailmankaikkeuden.

Sitten sinkoillaan menneessä ja opitaan, että valheella on pitkät jäljet ja perhe on huisin tärkeä.

LiisaPeili1WEBSiinä missä Carroll heitti perinteisen syy ja seuraus -ajattelun jorpakkoon, pyritään elokuvassa niputtamaan kaikkien hahmojen elämät tiukasti rajatuiksi jatkumoiksi. Jokaisen henkilön taustalta löytyy yksi traumaattinen kokemus, joka on muovannut hänet sellaiseksi kuin hän on. Näitä tapahtumia kehiteltäessä on vieläpä turvauduttu hävettävän kuluneisiin kliseisiin.

Poissa ovat myös Carrollin päättömät sanaleikit ja hämmästyttävät ihmeolennot. Aitoon riehakkuuteen ei riitä yksi aikasanonnoilla pelleily tai edellisestä elokuvasta mukaan lainatut, nyt tyhjyyttään kumisevat sivuhenkilöt.

LiisaPeili2WEBLinda Woolvertonin kaavamainen käsikirjoitus ei ole selvästi ilahduttanut edes näyttelijöitä. Wasikowska vaeltaa ympäriinsä kuin olisi eksyksissä olemattomien digihahmojen keskellä. Jo pitkään alamaissa pyörinyt Depp tekee puolestaan uransa yrjöttävimmän roolisuorituksen pellelespaavana Hatuntekijänä. Ehkä häiritsevin on silti Cohenin Aika-tulkinta, josta jäävät mieleen lähinnä päälle tunkevat Borat-maneerit – hahmossa kun olisi ollut ainesta parempaankin.

Visuaalisesti Liisan seikkailut peilimaailmassa on Disney-mausteista, värikästä satufantasiaa. Tosin kuvasto on huomattavasti köyhempää kuin ensimmäisessä elokuvassa.

Susikehno sillisalaatti, joka saa ikävöimään hölynpölyä, kierulointia ja hinkuroivia muvuja.

Toni Jerrman

Lue loppuun

Uutiset – Tähtivaeltaja-palkinto 2016 jaettu

AtwoodUusiMaaWEBTiivistelmä:

Tähtivaeltaja-palkinto Margaret Atwoodille

Margaret Atwoodin Uusi maa -romaani (Otava) on voittanut Tähtivaeltaja-palkinnon vuoden 2015 parhaana suomeksi julkaistuna tieteiskirjana. Asiantuntijaraadin mukaan Atwoodin teos ottaa terävästi kantaa nykyajan arveluttaviin kehityskulkuihin. Kirjailija käsittelee merkittäviä globaaleja teemoja taitavasti ja kehottaa ihmiskuntaa heräämään todellisuuteen ennen kuin on myöhäistä. Samalla romaani valaisee hyvinkin konkreettisella tavalla uskontojen syntymekanismeja ja tarinankerronnan voimaa.

Uusi maa -romaanin on suomentanut Kristiina Drews, ja se päättää Atwoodin päätyöksi kohoavan MaddAddam-trilogian. Trilogian muut teokset ovat Oryx ja Crake (2003) ja Herran tarhurit (2010).

Helsingin Science Fiction Seura on jakanut Tähtivaeltaja-palkintoa vuodesta 1986 lähtien.

Koko tiedote:

Tähtivaeltaja-palkinto 2016

Helsingin Science Fiction Seuran Tähtivaeltaja-palkinto
parhaasta vuonna 2015 suomeksi ilmestyneestä
science fiction -kirjasta annetaan Otavan julkaisemalle
MARGARET ATWOODIN romaanille UUSI MAA.
Teoksen on suomentanut Kristiina Drews.

Kanadalainen Margaret Atwood on pitkän linjan kirjailijamestari. Uusi maa -romaani (MaddAddam, 2013) päättää Atwoodin päätyöksi kohoavan MaddAddam-trilogian, jonka ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 2003. Uusi maa vetää onnistuneesti yhteen kunnianhimoisen romaanisarjan yhteiskuntakriittiset teemat.

Tekstiltään valovoimainen MaddAddam-trilogia käsittelee merkittäviä globaaleja teemoja taitavasti, inhimillisen kokoisesta näkökulmasta. Osittain takaumien kautta kerrottu, sisäkkäisiä tarinoita hyödyntävä rakenne muodostaa sarjan päätösosassa huimaavan kokonaisuuden, jolla on paljon sanottavaa juuri meidän ajallemme.

Atwoodin visio ottaa terävästi kantaa nykyajan arveluttaviin kehityskulkuihin. Harvinaisen kattava kokonaisnäkemys kehottaa ihmiskuntaa heräämään todellisuuteen ennen kuin on myöhäistä. Osansa kirjailijan huomiosta saavat niin suuryritysten ylivalta, sosiaalinen eriarvoistuminen kuin ekokatastrofitkin. Lähitulevaisuuden kauhukuvassa rikkaudet ovat valuneet harvojen käsiin, luonto on pelkkää kauppatavaraa ja ihmishenki lähes arvoton.

Tältä maailmalta putoaa lopullisesti pohja, kun yhden ihmisen koordinoima pandeeminen joukkotuho pirstoo ihmiskunnan pieniksi, eloonjäämisestä taisteleviksi yhteisöiksi. Kuinka ihmisen psyyke käsittelee kaiken tutun ja turvallisen romahtamista, kun jopa perusasiat, kuten ravinnon ja suojan löytäminen tuottavat lähes ylitsepääsemättömiä vaikeuksia?

Uusi maa -romaanin paikoin jopa kuivan humoristinen kerronta keskittyy yhteisödynamiikkaan sekä tapoihin, joilla tuore selviytymistä ohjaava perimätieto muodostuu. Uusien elämää ohjastavien sääntöjen ja oppien juurtuminen tapahtuu lähes vaivihkaa ja usein väärinkäsitysten kautta. Samalla kuvaus valaisee hyvinkin konkreettisella tavalla uskontojen syntymekanismeja ja tarinankerronnan voimaa.

Ihmiskunnan rippeiden kanssa rinnakkain elää geneettisesti muokattu ihmislaji, jolla on omat lainalaisuutensa. Lempeät, lapsenkaltaiset crakelaiset on suunniteltu elämään sopusoinnussa luonnon kanssa, eivätkä he osaa odottaa muilta pahaa. Mutta ovatko kaiken särmänsä kadottaneet lammasmaiset crakelaiset enää aidosti inhimillisiä olentoja? Näiden kahden populaation yhteistyöstä sikiää silti toivo jonkinlaisen ihmisyyden säilymisestä tuhon keskelläkin.

MaddAddam-trilogiaan kuuluvat Kristiina Drewsin suomentamat teokset Oryx ja Crake (2003), Herran tarhurit (2010) ja Uusi maa (2015).

Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluivat:

Kriitikko Hannu Blommila, päätoimittaja Toni Jerrman, kriitikko Elli Leppä ja kriitikko Antti Oikarinen.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtivaeltaja-lehden nettisivut:
Tähtivaeltaja
Tähtivaeltajablogi

Tähtivaeltaja-palkinnon aiemmat voittajat:

Antti Salminen: Lomonosovin moottori (Poesia, 2014)
Peter Watts: Sokeanäkö (Gummerus, 2013)
Gene Wolfe: Kiduttajan varjo (Gummerus, 2012)
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (Gummerus, 2011)
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää (Tammi, 2010)
Hal Duncan: Vellum (Like, 2009)
Cormac McCarthy: Tie (WSOY, 2008)
Richard Matheson: Olen legenda (Vaskikirjat, 2007)
Stepan Chapman: Troikka (The Tree Club, 2006)
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (Tammi, 2005)
M. John Harrison: Valo (Like, 2004)
J. G. Ballard: Super-Cannes (Like, 2003)
Ray Loriga: Tokio ei välitä meistä enää (Like, 2002)
Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia (Loki-Kirjat, 2001)
Pasi Jääskeläinen: Missä junat kääntyvät (Portti-kirjat, 2000)
Will Self: Suuret apinat (Otava, 1999)
Stefano Benni: Baol (Loki-Kirjat, 1998)
Dan Simmons: Hyperion (Like, 1997)
Theodore Roszak: Flicker (Like, 1996)
Mary Rosenblum: Harhainvalta (Jalava, 1995)
Iain M. Banks: Pelaaja (Loki-Kirjat, 1994)
Simon Ings: Kuuma pää (Loki-Kirjat, 1993)
Philip K. Dick: Oraakkelin kirja (WSOY, 1992)
William Gibson: Neurovelho (WSOY, 1991)
Philip K. Dick: Hämärän vartija (Love Kirjat, 1990)
Brian Aldiss: Helliconia-trilogia (Kirjayhtymä, 1986–89)
Flann O’Brien: Kolmas konstaapeli (WSOY, 1988)
Greg Bear: Veren musiikkia (Karisto, 1987)
Joanna Russ: Naisten planeetta (Kirjayhtymä, 1986)
Cordwainer Smith: Planeetta nimeltä Shajol (WSOY, 1985)

Elokuvat – Angry Birds -elokuva

AngryBirdsJulisteWEBThe Angry Birds Movie
– Angry Birds -elokuva

Suomesta on ennenkin lähdetty valloittamaan maailmaa animaation voimin – hyvä esimerkki tästä on miljoonia katsojia kerännyt Niko – Lentäjän poika vuodelta 2008. Peliyhtiö Rovion tuottama Angry Birds -elokuva on kuitenkin aivan toisen kokoluokan teos. Yhdysvalloissa toteutettu tietokoneanimoitu toimintakomedia on tullut markkinointi- ja levityskuluineen maksamaan lähes 200 miljoonaa euroa. Käytännössä vihaiset linnut pyrkivät siis haastamaan Hollywoodin suurimmat animaatiostudiot kansainvälisesti hyvin tunnetun pelibrändin siivin.

Ulkoisesti Angry Birds -elokuva ei häviä tippaakaan kilpailijoilleen. Filmi on kaunista katsottavaa ja kankaille heijastetut kuvat täynnä viimeisen päälle toteutettuja yksityiskohtia. Myös hahmojen olemukseen ja heidän elinympäristöönsä on panostettu.

Leffasta löytyy paljon muutakin hyvää. Pelin simppeli perusidea ritsan avulla lingottavista linnuista, jotka romuttavat vihreiden possujen rakennelmia, on onnistuttu laajentamaan toimivaksi maailmaksi. Sitäkin tärkeämpää on, että pelin erilaisia kykyjä hallitsevista siivekkäistä on muokattu sympaattisia persoonallisuuksia, joiden tempauksia on ilo seurata.

AngryBirds2WEBLentotaidottomien lintujen kansoittamalla saarella eletään tasapainoisessa onnelassa. Aurinko paistaa, ja hymyt ovat herkässä. Ainoa ärrinmurrinyksilö on valtavista kulmakarvoistaan tunnettu Red, jolla on kovin lyhyt pinna. Ulkopuolisuuden tunteiden kanssa kamppaileva lintu passitetaankin vihanhallintaterapiaan, jossa hän tutustuu saaren muihin kummajaisiin: vinkeän vauhdikkaaseen Sakkeen, räjähdysalttiiseen Pommiin ja pelottavasti murahtelevaan Tero-jättiin.

Yllättäen paratiisisaarelle tulla tupsahtaa laivalastillinen possuja, jotka vannovat ystävällisen yhteiselon nimeen. Siinä missä muut linnut juhlivat uusien tulokkaiden kanssa, on Red vakuuttunut näiden pahoista aikeista. Koska varoitukset kaikuvat kuuroille korville, apuun täytyy etsiä saaren suojelusenkeliksi kohotettu myyttinen Mahti Kotka – joka tosin saattaa olla pelkkää legendaa.

AngryBirds1WEBFyysiseen kohellukseen luottavan filmin perusjuoni ei ole omaperäisyydellä pilattu, vaan noudattaa vanhaa kaavaa hyljeksitystä yksilöstä, josta kasvaa kansansa sankari. Vitsikkään toiminnan sivussa tuputetaan lastenelokuville tyypillisiä opetuksia yhteen hiileen puhaltamisesta, erilaisuuden hyväksymisestä (paitsi jos toinen on sikamainen possu) sekä rohkeuden ja ystävyyden tärkeydestä. Mukaan on ympätty kuitenkin niin runsaasti huumoria ja visuaalista silmänkarkkia, että kokonaisuus viihdyttää lähes koko mittansa ajan. Lisäpisteitä kertyy lukuisista populaarikulttuuriviitteistä ja nyökkäyksistä alkuperäisen pelisarjan suuntaan.

Kiitosta on pakko antaa myös supersuloisista linnunpoikasista, joissa on parhaimmillaan jopa Kätyrien kaltaista viehätysvoimaa.

Animaatioelokuvien klassikoksi Angry Birdsistä ei ole, mutta kyllä sen mielellään katsastaa kerran jos toisenkin.

Toni Jerrman

AngryBirds3WEB

Kirjat – Tiina Raevaara: Korppinaiset

RaevaaraKorppinaisetWEBAuringon ja äitienpäivän kunniaksi korppinaiset valtasivat blogin.

Tiina Raevaara
Korppinaiset
Like

Tiina Raevaaran uusin romaani on hienoisen hämäävä tapaus. Missään ei näet mainita, että se jatkaa kirjailijan edellisessä Yö ei saa tulla -romaanissa esiteltyjen parikymppisten päähenkilöiden tarinaa. Toki Korppinaiset-kirjan voi lukea itsenäisenäkin teoksena, mutta tällöin kokemus on kovin toisenlainen, koska hahmojen aiemmin paljastetut luonteenpiirteet eivät väritä tarinan tulkintaa.

Neuroottiseksi persoonaksi helposti määriteltävä Johannes on jälleen pakkomielteiden vietävänä. Kuoleman ympärille kietoutuvat traumat ohjastavat nuoren, itseensä sulkeutuneen miehen valintoja. Päästäkseen eroon menneisyyden painolastista hän muuttaa isovanhempiensa aikoinaan asuttamaan, metsän siimeksessä sijaitsevaan kartanoon. Hän aikoo kutsua sinne nuoruuden rakastettunsa, Aalon. Tytön valoisassa seurassa elämä varmasti hymyilisi ja kaikki olisi hyvin.

Jo tässä vaiheessa lukija alkaa epäillä kertojana toimivan Johanneksen luotettavuutta – ja mielentervettä. Hänen ja Aalon suhde murhayrityksineen on aiemmin ollut niin myrskyinen, että Johanneksen käsitykset tulevaisuuden auvoisesta yhteiselosta vaikuttavat harhaisilta. Epäluuloja herättävät myös Johanneksen kertomukset taloon vuokralaiseksi asettuneesta Jaakosta, jota kukaan muu kirjan keskeisistä hahmoista ei tapaa – ja joka häviää yllättäen teille tietymättömille.

Lisäväreitä tarinaan tuovat sekä taloa rasittava historia että erikoisesti käyttäytyvät varislinnut. Lähes elävältä vaikuttava puurakennus kätkee sisäänsä salaisuuksia, kysymyksiä ja ihmiskohtaloita, joita Johannes yrittää epätoivoisesti setviä. Mitä piilee lukituissa huoneissa? Mistä on kotoisin vanha, verinen patja? Entä miten ja milloin hänen isänsä todellisuudessa kuoli? Tehtävää eivät helpota ullakolle asettuneet naakkaparvet tai sysimustat korpit, jotka herkeämättä tarkkailevat talon asukkeja – ja tunkeutuvat väliin sisätiloihin asti.

Oman tumman pilvensä Johanneksen ylle heittää läheinen rauniosairaala, jonka pahaenteisissä huoneissa on aiemmin tutkittu kuolemaa ja keinoja sen pysäyttämiseksi.

Siinä missä Yö ei saa tulla -romaanin lähdemateriaalina toimi E. T. A. Hoffmannin Nukuttaja-novelli, ammentaa Raevaara heijastuspintansa nyt Edgar Allan Poen klassikkotarinoista. Erityishuomiota saavat Korppi-runon ohessa kuoleman häilyvyydestä kertovat novellit Ligeia ja Totuus M. Valdemarin tapauksesta. Myös kuvaukset mieltäjärkyttävistä kauhuista, riutuvista naisista ja kaikennielevästä rakkauden tarpeesta yhdistävät Poen ja Raevaaran tekstejä.

Peloilla ja toiveilla pelaava Korppinaiset on vetävästi kirjoitettu mysteeriromaani. Sen teksti luo käsinkosketeltavan tummia tunnelmia ja kurkottaa syvälle päähenkilöiden psykologisiin mielenmaisemiin. Raevaara ei tyydy koluamaan tuttuja nurkkia, vaan yllättää moneen otteeseen käänteillä, joita ei arvaa ennakkoon – oli kyse sitten juonesta tai henkilöhahmoista. Niinpä goottilaisten romaanien perinteitä suomalaiskansallisesti modernisoiva teos pysyy uhkaavana koko mittansa ajan.

Raevaara ansaitsee pisteet myös varislintuihin ja kuolemaan kytkeytyvistä pohdinnoista, joihin on haettu selkänojaa aidoista tutkimuksista.

”En saisi antaa synkkyydelle periksi. Minä rakastin taloa, ja se rakastaisi minua takaisin.”

Toni Jerrman