Elokuvat – Alien: Covenant

SlienCovenantJuliste

Alien: Covenant

Ridley Scottin edellinen Alien-universumiin sijoittuva elokuva, Prometheus (Tähtivaeltaja 2/12), kärsi käsikirjoituksen idioottimaisuuksista. Alien: Covenant -leffa ei sorru aivan vastaavan tason tyhmyyksiin. Tosin uutuus ei myöskään kurota yhtä korkealle kuin edeltäjänsä – oli kyse sitten tarinasta, sisällöstä tai visuaalisesta ilmeestä.

Tuhansia kryokammioissa uinuvia siirtolaisia kuljettava Covenant-alus on matkalla kohti avaruuden äärissä sijaitsevaa uutta kotia. Reissun keskeyttää vakavanpuoleinen onnettomuus sekä läheiseltä planeetalta saapuva kryptinen viesti. Viestiä tutkimaan lähteneet miehistön jäsenet löytävät maailman, jonka paratiisimaisen pinnan alla piilee pirullisia voimia.

AlienCovenant1WEB

Elokuvan edetessä kehiin heitellään vaaroja, yllättäviä kohtaamisia sekä synkkiä salaisuuksia. Se lienee itsestään selvää, että yhtä osaa tässä kuolemaa kylvävässä tragediassa näyttelevät universumin tehokkaimmiksi tappajiksi luodut alien-hirviöt. Aivan toinen kysymys kuitenkin on, ovatko ne planeetan vaarallisin elämänmuoto.

Kaksituntiseksi elokuvaksi Covenant on juoneltaan hämmentävän pienimuotoinen selviytymisseikkailu. Jännityskin jää suhteellisen vähiin, koska yksikään henkilöistä ei nouse erityisen persoonalliseksi tai karismaattiseksi hahmoksi. Todellista yritystä löytyy vain Katherine Waterstonin näyttelemästä Danielsista ja Danny McBriden tulkitsemasta Tennesseestä.

Vielä kehnommassa hyötykäytössä ovat itse alienit, jotka herättävät kylmiä väreitä vain hetkittäin. Sen sijaan, että ikonisilla hirviöillä herkuteltaisiin hitaasti uhkaa kasvattaen, kohtaukset juostaan läpi kuin missä tahansa muussa vikkeläliikkeisessä toimintaelokuvassa.

AlienCovenant2WEB

Filmin sisältöarsenaali koostuu jo edellisestä elokuvasta tutusta luoja-isä-jumala-teemasta sekä sen myötä esiin punkevasta kysymyksestä luojan ja luodun suhteesta. Selkeimmin tämä käy ilmi pitkälle kehittyneen David-androidin (mainio Michael Fassbender) teoissa ja valinnoissa.

Esimakua aiheesta tarjoilee jo prologi, jossa kuolematon luomus (David) keskustelee kuolevaisen luojansa (Peter Weyland) kanssa tilassa, jossa heitä ympäröivät taideteokset viittaavat mm. Kristuksen syntymään, jumalten saapumiseen sekä ihmisvartalon ihanteisiin. Unohtamatta toki sitäkään, kuinka tämä elokuvakaksikko on nimetty.

Kritiikistä huolimatta Alien: Covenant on suhteellisen kelvosti kulkeva tieteiskauhistelu. Toiminta viihdyttää ja toteutus edustaa vankkaa ammattitaitoa. Mitään uutta tai ihmeellistä elokuva ei kuitenkaan tarjoile. Saati, että se kohoaisi lähellekään Scottin alkuperäistä Alien-klassikkoa.

Toni Jerrman – 3 tähteä

AlienCovenant3WEB

Kirjat – Laura Luotola: Suoja: Kaupungit ja paluu

LuotolaSuojaWEB

Laura Luotola
Suoja: Kaupungit ja paluu
Iris Kustannus

Suoja: Kaupungit ja paluu aloittaa Laura Luotolan kunnianhimoisen, eeppisen scifi-trilogian. Lähin kotimainen vastine sille on Maria ”Megatron Braineater” Candian Kapteeni Shiva -teossarja.

Eletään kaksiosaisessa valtakunnassa, jossa ihmiskunnan viimeiset rippeet kituuttavat Suojaksi kutsutun rakennelman alla. Yhteiskunta on rakentunut totalitaarisen kurin varaan: jokaisella on oma työtehtävänsä ja siihen liittyvät oikeutensa. Kaiken yläpuolella vaikuttavat Mahdit, joiden toiveesta koko ihmiskunta osallistuu salaperäiseen Projektiin. Mahtien käsikassarana toimii pelätty jhazugain, naamioituneiden lainvartijoiden joukkio.

Tarinan päähenkilö on tyttö nimeltä Tiyan. Hän on tvil, humanoidi, joka on monin tavoin erilainen kuin ihmiset. Tvilit ovat laikukkaita ja honteloita, sosiaalisessa hierarkiassa alhaalla ja jopa mésmerien huumaamien tavallisten ihmisten ylenkatsomia.

Tiyan ei ole mikään kirkasotsainen sankari, vaan rasavilli, jota ajavat eteenpäin selviytymisvietti sekä intohimo. Hän on yltiöpäinen rizikesh-taistelija, oman tiensä kulkija. Tiyan on rakastunut tulenpalavasti tyttöön nimeltä Cismartha ja valmis toimimaan rakkauden vuoksi. Toisaalta hän kokee, että hänen paikkansa on jossakin muulla kuin Kandússa, huumaavan jeran turruttamien sukulaistensa parissa.

Kun tiedemies Maxin kiinnostuu Tiyanista, tämän on pakko tarttua tilaisuuteen ja selvittää, mitä hänen kadonneelle sedälleen on tapahtunut. Vähitellen Tiyan pääsee lajiaan koskevan salaisuuden jäljille. Tvilit, jotka kutsuvat itseään nimellä saayequtain, ovat jostain syystä hyvin tärkeitä Mahdeille – jopa niin tärkeitä, että heidät halutaan tuhota. Tiyan aavistelee, että asia voisi liittyä hänen heimonsa taitoon parantaa ihmisiä pelkällä tahdonvoimalla.

Luotola on luonut omintakeisen ja omalakisen maailman, jossa ei selitellä, vaan annetaan lukijan oivaltaa asiat ja yhteydet itse. Miten viettimme ja halumme johdattavat meitä eteenpäin? Onko ihmisen osa aina rakentaa totalitaarisia rakenteita, joissa alhaisimpia riistetään, vai ylevöittääkö eloonjääminen pahatkin teot?

Tieteis- ja fantasiakirjallisuuden kuvastoon harjaantumattomalle lukijalle Luotolan ratkaisu voi tuntua vaikealta, mutta lukukokemus palkitsee. Postapokalyptisessa maailmassa on vahva kyberpunkiin ja kyberjumaliin vivahtava juonne, mutta mitään varmoja selityksiä menneisyyden tapahtumista ei anneta. Muutamissa kohdissa juoni hyppää Tyianin näkökulmasta toisaalle ja kerii esiin taustatarinaa, joka liittyy niin historiaan kuin tuleviin uhkakuviin. Tätä kehittelyä olisi voinut viedä pidemmälle, sillä nyt moni langanpätkä jää odottamaan nappaajaansa.

Hengästynyt kerrontatapa, lauseiden vyöryttäminen sekä subjektin tietoinen poisjättäminen ovat tyylikeinoja, jotka tuovat mukaan eeppisyyden tunnetta.

Luotolan romaani on julkaistu hänen oman kustantamonsa kautta. Laatunsa puolesta teos olisi voinut ilmestyä miltä tahansa isoltakin alan toimijalta. Henkilöiden motiivit piirtyvät pienin mutta tarkoin vedoin ja kannattelevat tarinaa. Luotola tuntee luomansa maailman ja sen hahmot niin hyvin, että pystyy johdattamaan lukijan keskelle tapahtumia ja rakentamaan luotettavan illuusion. Sen varaan on hyvä heittäytyä.

Anne Leinonen

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/17.

Sarjakuvat – Rämeen Olento 6

SwampThing6KansiWEB

Alan Moore & co:
Rämeen Olento 6

Se on saatu päätökseen! Rämeen Olento 6 (RW) on Alan Mooren viimeinen rupeama vihreän suomiehen ohjaksissa. Kirja muistuttaa sarjan kahta edellistä osaa, sillä mukana on jälleen pari heikkoa lenkkiä sekä joitain todellisia neronleimauksia. Tosin hieman kehnompikin Moore-tarina on aina huomattavasti kiehtovampaa luettavaa kuin suurin osa maailman sarjakuvatarjonnasta.

Albumin mestarillisin osuus on yllättävänkin kokeellinen Muukalaisen rakkaus. Se koostuu John Totlebenin lähes abstrakteista kuvakollaaseista ja Mooren kaunokirjallisesta proosasta. Tekstin kertojana toimii elävää planeettaa muistuttava teknologinen tietoisuus, joka odottaa kosijoita avaruuden suuressa tyhjyydessä. Mittaamattoman pitkien aikakausien jälkeen se löytää lastensa vastentahtoiseksi siittäjäksi Rämeen Olennon mielen.

SwampThing2WEB

Muukalaisen rakkaus tavoittaa hienosti biologisen kyberolennon vierauden sekä ajatuskulkujen omanlaisen kauneuden. Tavan katsoa elämää, aikaa ja rakkautta poikkeuksellisesta, mutta silti yhtäläisen inhimillisestä perspektiivistä. Samalla Mooren teksti soi kuin tieteisunelma: ”Nahkani pinnalla sadat geysirit hiljenivät ja tuhannet virrat kuivuivat, kun pidätin henkeäni.”

Hyvin toimii myös Kaikki liha on ruohoa, jossa Rämeen Olento syöksyy tuhoavana kauhuna ihmismäisten kasvien asuttamalle planeetalle. Koska ei tajua, minne on päätynyt, suomies muovaa itselleen vartalon paikallisista asukkaista – ja vajoaa hulluuteen sisällään kirkuvien mielten kakofoniassa. Ongelman ratkaisu on harvinaisen hienostunut ja vahvasti tunteisiin vetoava.

Tarinakaksikko Avaruuden mysteerit ja Muukalaiset on sekin silkkaa scifiä. Nyt ollaan Rann-planeetalla, joka on tuttu muinaisista Adam Strange -sarjakuvista. Tarinan teemoina toimivat sota, rakkaus ja erilaisuuden pelko. Eniten sarjasta saa irti, mikäli on lukenut Aatami Oudon vanhoja seikkailuja – Moore nimittäin kierrättää niiden peruspalikoita modernein tvistein.

Kirjan päättävissä jaksoissa Moore sitoo jatkumonsa kauniiseen nippuun, mutta ei tuo enää mitään aidosti uutta kokonaisuuteen.

SwampThing1WEB

Albumi sisältää myös sarjaa kuvittaneiden Stephen Bissetten ja Rick Veitchin käsikirjoittamat numerot. Bissetten luomus on aikamoista tuubaa, mutta Veitch onnistuu selvästi paremmin. Hänen Aallonpituus-tarinassaan on jopa mooremaista visioiden suuruutta.

Rakkautta ja seksuaalisuutta monesta kulmasta tutkaileva Rämeen Olento 6 kuuluu elimellisenä mukulana jokaisen itseään kunnioittavan sarjakuvafanin kirjahyllyyn.

”Kuuron metallin luolassaan suuri Meddhyl itkee, eivätkä seinät enempää kuule kuin tarjoa lohdutusta.”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/17.

SwampThing4WEB

Elokuvat – Guardians of the Galaxy Vol. 2

GOTG2JulisteWEB

Guardians of the Galaxy Vol. 2

Töttöröt rullalle, sillä nyt on vappu, uusivuosi ja juhannus samassa paketissa! Tai siltä ainakin tuntuu, kun Tähtilordi kumppaneineen kurvaa jälleen pelastamaan maailmankaikkeutta.

James Gunnin ohjaamien Guardians of the Galaxy -elokuvien voima kumpuaa rakastettavan rentusta antisankarikööristä. Epätodennäköiseen tiimiin kuuluvat itseään täynnä olevan Peter ”Tähtilordi” Quillin (Chris Pratt) ohessa galaksin vaarallisimpana naisena tunnettu Gamora (Zoe Saldana), tuhoajana mainetta niittänyt lihaskimppu Drax (Dave Bautista), rääväsuinen pesukarhu Rocket sekä harvasanainen puumies Groot. Läppä lentää ja huumori kukkii, kun nämä kuumakallet suljetaan yhteen purkkiin ja heitetään keskelle kiivasta tieteistoimintaa.

GOTG1WEB

Itsetietoisen vitsailun ja värikkään avaruusoopperan taustalla pyörii kepeä juonikuvio, joka keskittyy perhesuhteisiin. Sen ohessa, että sankariryhmä muodostaa jo itsessään vähintäänkin omalaatuisen perhekunnan, on mukaan uitettu monen sortin isäongelmia.

Peter Quillin isäksi paljastuu Kurt Russellin hienosti tulkitsema taivaallinen olento Ego. Elävällä planeetalla on suuria suunnitelmia jälkikasvunsa varalle, mutta nähtäväksi jää, miten innoissaan Tähtilordi on näistä mietteistä. Unohtaa ei myöskään sovi rikollisjengiä johtavaa sini-ihoista Yondua (Michael Rooker), joka on käytännössä toiminut Quillin lapsuudenajan ottoisänä – ja uhannut pistellä pojan poskeensa, jos tämä ei tottele määräyksiä.

Gamora joutuu puolestaan taittamaan peistä kostonhimoisen Nebula-siskonsa (Karen Gillan) kanssa. Heidän nuoruutensa on kulunut keskinäisten taistelujen tuiskeessa – kiitos tytöt adoptoineen mielipuolisen Thanoksen.

GOTG4WEB

Kakkoselokuvassa Galaksin vartijat saavat entistä enemmän lihaa luidensa ylle. Tämä näkyy erityisesti ykkösleffassa hieman sivuosiin jääneissä hahmoissa, jotka kasvavat nyt aiempaa selvästi sympaattisemmiksi ja täysipainoisemmiksi persooniksi.

Filmin pihvi piilee joka tapauksessa vauhdikkaassa ilonpidossa. Avaruusalusarmadat syöksyvät keskelle kvanttiasteroidikenttiä View-Master-kuvat mieleen tuovan kolmiulotteisuuden turvin, ja lasertykit laulavat poprokkia taustalla raikuvan musiikkiraidan tahtiin. Ruumisvuorten karttuessa olo on kuin villiksi äityneen huvipuistolaitteen pyörityksessä – mutta toisin kuin useimmiten, touhussa on mukana nostalgista lämpöä, joka pitää tietokoneanimoidun räiskeen kiinni inhimillisessä kosketuspinnassa.

GOTG2WEB

Yleisöä kosiskellaan myös lukuisilla postmoderneilla populaarikulttuuriviittauksilla. Hubaa revitään niin vanhoista videopelimuistoista, 1970-luvun italo-scifien kuvastosta kuin herkullisista cameo-rooleistakin – Howard the Duck ja Sylvester Stallone rulettavat! Pakko on silti ihmetellä, kuinka monta kertaa David Hasselhoffin elämää suurempaa julkisuuskuvaa voi kierrättää elokuvien humoristisena käyttövoimana, vaikka ratkaisu toimii tälläkin kertaa mainiosti.

Pidemmän päälle elokuvan viehätys hukkuu geneerisen toimintamössön alle ja turtumus alkaa hiipiä puseroon. Silti elokuvasarjan seuraavaa osaa odottaa innoissaan, koska kuvioihin on vihdoin astumassa Marvelin avaruussankarien ykkönen, Adam Warlock. Hän, kuten moni muukin Guardians of the Galaxyn hahmoista, on kohonnut suurimpaan kukoistukseensa mestaritaiteilija Jim Starlinin kosmisissa sarjakuvissa. Niihin tutustuminen on helppo aloittaa vaikkapa kokoelmilla Warlock by Jim Starlin: The Complete Collection ja The Infinity Gauntlet.

Ja nyt livahdan Sovereign-planeetalle patterivarkaisiin.

Toni Jerrman – 4 tähteä

WarlockKansiWEB

Kirjat – Maria Turtschaninoff: Naondel – Punaisen luostarin kronikoita

TurtschaninoffNaondelWEB

Maria Turtschaninoff
Naondel – Punaisen luostarin kronikoita
Naondel. Krönikor från det Röda Klostret
Suom. Marja Kyrö. Tammi

Maria Turtschaninoffin edellinen romaani, Maresi, kertoi Menos-saaren Punaisesta luostarista, jonne naiset vetäytyvät hakemaan turvaa tai koulutusta. Voimallinen ja tyylikäs Maresi vertautuu helposti Le Guinin Maameren tarinoihin ja on kiistämättä Finlandia Junior -palkintonsa arvoinen. Nyt ilmestynyt Naondel on Maresin esiosa, kertomus siitä, miksi ja miten ensimmäiset naiset saapuivat Menosille ja perustivat Punaisen luostarin.

Maresin saattoi vielä luokitella nuortenromaaniksi. Naondel on jo selkeämmin aikuisten kirjallisuutta. Sen tapahtumat ovat ahdistavan brutaaleja ja väkivaltaisia. Turtschaninoff ei kuitenkaan mässäile julmuuksilla, vaan kertoo niistä epäsuorasti mutta sitäkin paljastavammin, totuudellisesti. Romaanin lukuisat raiskaukset, pahoinpitelyt, kidutus ja henkinen väkivalta eivät edusta viihdettä vaan inhimillistä pahuutta – kuten todellisuudessakin.

Romaani kertoo luostarin seitsemän Alkusisaren tarinat näkökulmatekniikalla. Naiset ovat eri ikäisiä, erilaisten kulttuurien ja sosiaaliluokkien kasvatteja. Yksi on rikkaasta ylhäisösuvusta, toinen puukansaa, kolmas soturi. On palvelija ja on köyhä satamaprostituoitu. He astuvat tarinaan yksitellen, aluksi verrattain pitkinä, sitten yhä tiiviimmin vaihtuvina katkelmina. Joku aloittaa seikkaperäisesti lapsuudestaan, joku ei kerro itsestään paljonkaan. Vaan mikä yhdistääkään maailman eri kolkissa syntyneitä naisia? Mies.

Kertomuksen keskushenkilöksi asettuu sen antagonisti. Naiset ovat visiiri Iskanin naisia, valloitettuja, alistettuja ja hyväksikäytettyjä. Vaimoja, jalkavaimoja ja orjia, jotka yrittävät kukin omalla tavallaan selviytyä mielivaltaisen herransa Kauneuden talossa.

Kirjan aikajänne on pitkä. Se käsittää kymmeniä vuosia, joiden aikana nuori ylimys kasvaa vanhaksi ja mahtavaksi noitahallitsijaksi. Ulkoisesti hänen naistensa koko oleminen määrittyy hänen valtansa kautta, mutta kaikilla heillä on sisäinen, salainen elämänsä.

Kirjan tunnelma on pitkään nujertava ja toivoton. Onkin sykähdyttävä ja dramaattinen hetki, kun kirjan nimi saa lopulta toivoa antavan merkityksensä ja tarina vankeudesta muuttuu pakomatkaksi.

Turtschaninoff on jälleen kirjoittanut emotionaalisesti vahvan ja mieleenpainuvan teoksen. Romaanin rakenne ja kerronta toimivat erinomaisesti. Kirjan temaattinen vire on selkeän feministinen. Lukijasta itsestään tosin riippuu, mihin maailmankolkkaan hän lukemaansa vertaa ja miten metaforisena tai konkreettisena tilana Iskanin haaremi näyttäytyy. Kirjan mieskuva jää valitettavasti varsin yksipuoliseksi patriarkaatin esitykseksi eikä yllä läheskään samalle tasolle kuin tapa, jolla moniulotteisia naisia käsitellään.

Romaanin isoin kauneusvirhe on pyrkimys kerronnalliseen täydellisyyteen: lopetuksessaan Turtschaninoff pyrkii päättämään jokseenkin kaikki repsottamaan jääneet langanpäät, sulkemaan sellaisetkin osajuonet, jotka olisi ehkä ollut tyydyttävämpää jättää auki. Viimeiset luvut näyttävät luonnollisen lopun jälkeen kirjoitetuilta irrallisilta lisäyksiltä. Kokonaisuutta tämä ei kuitenkaan onnistu pilaamaan. Naondel on hieno kirja.

Jukka Laajarinne

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/17.

Sarjakuvat – Mikin hulluimmat seikkailut

MikinHulluimmatKansiWEB

Lewis Trondheim & Keramidas:
Mikin hulluimmat seikkailut

Moderneissa Disney-sarjakuvissa on harvoin tarjolla taiteellisia irtiottoja. Konventioista pidetään tiukasti kiinni ja kaikki tehdään turvallisiksi havaittujen kaavojen mukaan. Lewis Trondheimin käsikirjoittama ja Keramidasin piirtämä Mikin hulluimmat seikkailut -albumi (Sanoma) on kuitenkin aivan toista maata. Se on villiintyneistä aivoista karannut hauska leikki, jota keskiportaan johdon pilkunviilaajat eivät ole päässeet torpedoimaan.

Jo teoksen lähtökohta on erikoinen. Kirja on näet koostuvinaan jatkosarjasta, joka ilmestyi alunperin 1960-luvun Mickey’s Quest -lehdessä. Koska kaikkia lehden numeroita ei ole vieläkään löydetty, on albumissa mukana vain keskimäärin joka toinen jakso Mikin hulluimmista seikkailuista. Tämä takaa sen, että tarina etenee vinhaa vauhtia arkijärjestä vähät välittämättä.

MikinHulluimmat1WEB

Mikki ja Aku joutuvat elämänsä höykytykseen, kun kutistussäteen kanssa riehuvat rikolliset varastavat Roope Ankan koko omaisuuden. Alkaa takaa-ajo, joka vie parivaljakon vehreisiin viidakoihin, kadonneisiin kaupunkeihin, maanalaisiin maailmoihin ja aina avaruuteen asti. Käytössä ovat kaikki vanhojen tieteisfantasioiden ainekset, joita varioidaan itsetietoisen iloisesti.

Kokonaisuudesta on vaikea olla nauttimatta, vaikka yksittäisten sivujen loppuvitsit harvemmin ovatkaan yhtä nerokkaita kuin mielipuolinen seikkailusisältö. Lisähupia antavat puuttuvien sivujen mukanaan tuomat äkkinäiset käänteet, jotka pistävät pohtimaan, kuinka kuhunkin kiipeliin on ylipäätään päädytty: juurihan Aku karkasi Kuun humanoideilta ja nyt ollaan jo valtameren pohjassa atlantislaisten vankeina!

MikinHulluimmat4WEB

Juonikuviotakin paremmin pelittää Keramidasin vekkuli taide. Se ottaa vapauksia tavoista, joilla Disney-hahmot on yleensä kuvattu. Henkilöt ovat toki tunnistettavia, mutta vääntyvät paljon normaalia ilmeikkäämpiin muotoihin. Näissä kuvissa on mielikuvituksellista dynamiikkaa ja hienoja yksityiskohtia, joita Brigitte Findaklyn antoisa väripaletti vain korostaa.

Albumin toteutuksessa on kiinnitetty huomiota sen illuusion tukemiseen, että kyseessä on vanhoista lehdistä kasattu teos. Sivut ovat paikoin kellastuneet ja niissä saattaa olla kulumia sekä sotkuja. Myös värien rasteripinnat erottuvat selkeästi.

MikinHulluimmat2WEB

Mikin hulluimmat seikkailut on hieno päänavaus kokeellisille Disney-tarinoille ja innovatiivisinta kamaa, mitä yhtiön nimen alla on vuosikymmeniin julkaistu. Täytyy toivoa, että jatkossa monet muutkin omia polkujaan kulkevat sarjakuvataiteilijat pääsevät näyttämään kyntensä tällä saralla.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/17.

MikinHulluimmat5WEB

Elokuvat – Ghost in the Shell

GhostInTheShellJulisteWEB

Ghost in the Shell

Nykyisin japanilaiset sarjakuvat ja animaatiot kuuluvat länsimaisenkin populaarikulttuurin peruskuvastoon. Tämän kehityksen airueina toimivat 1990-luvun alkupuolella mm. sellaiset tieteismangat kuin Katsuhiro Otomon Akira ja Masamune Shirow’n Ghost in the Shell – sekä niiden pohjalta tehdyt erinomaiset anime-elokuvat.

Näistä klassikoista erityisesti kyberpunk-henkinen Ghost in the Shell on pysynyt huomion keskipisteenä vuodesta toiseen. Shirow on itse laatinut jatko-osia alkuperäiselle sarjakuvalle, ja teoksen pohjalta on syntynyt lukuisia elokuvia, animesarjoja ja kirjoja. Tuorein niitti tuotejatkumoon on Rupert Sandersin ohjaama amerikkalaisfilmi, jonka päärooliin on napattu tähtinäyttelijä Scarlett Johansson.

GhostInTheShell3WEB

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat teknologian läpitunkemaan lähitulevaisuuteen. Ihmisenkaltaiset robotit ovat arkipäivää, pilvenpiirtäjien reunustamat kadut sykkivät värikkäiden hologrammimainosten loisteesta, ja kansalaiset parantelevat itseään kyberosilla. Ihmisten ja koneiden välisen evoluution seuraavaa askelta edustaa Mira Killian (Johansson), nainen, jonka aivot on istutettu keinotekoiseen robottivartaloon.

Vuosi ”syntymänsä” jälkeen Hanka Robotics -firman kehittelemä Mira työskentelee terrorisminvastaisen Osasto 9:n agenttina. Hän ei muista aiemmasta ihmiselämästään kuin häiritseviä haamukuvia. Nämä nopeat välähdykset eivät kuitenkaan tunnu istuvan saumatta siihen, mitä Hankan tohtorit ovat hänen menneisyydestään kertoneet.

GhostInTheShell4WEB

Salaisuudet alkavat purkautua, kun tuntematon hakkeri käynnistää hyökkäyksen Hanka-yhtiön johtavia tutkijoita vastaan. Iskuja tutkiessaan Mira pääsee myös oman historiansa ja identiteettinsä jäljille. Lopulta esiin nousee kysymys, mihin suuntaan hänen lojaliteettinsa kallistuvat.

Ghost in the Shell on visuaalisesti häikäisevää silmänkarkkia. Filmin futuristista Hongkongia muistuttavat kaupunkinäkymät ihastuttavat, ja toimintaosiot tykittävät kankaille tyylikästä taisteluakrobatiaa. Useat kohtauksista kopioivat käytännössä yksi-yhteen Mamoru Oshiin ohjaaman ensimmäisen GitS-animaatiofilmin kuvastoa, vaikka itse tarina kulkeekin monin osin eri reittiä. Pisteitä ropisee myös robottigeishojen ja muiden teknotehostettujen hahmojen suunnittelusta.

GhostInTheShell5WEB

Elokuvan juoni ei ole yhtä antoisa. Hollywood-mentaliteetin mukaisesti filmistä on haluttu tehdä helposti sulatettava, suoraviivainen kertomus yhden yksilön yrityksistä löytää itsensä ja paikkansa maailmassa. Alkuperäistarinan filosofiset pohdinnat ihmisten ja tekoälyjen suhteesta sekä minuuden ja inhimillisyyden määritelmistä jäävät pelkiksi sivulauseiksi. Tietoverkkoihin leviävän keinoälyn tematiikkaan ei ehditä paneutua laisinkaan. Näin ollen filmi maistuu lähinnä esinäytökseltä, joka pohjustaa asetelmia, joiden kautta voitaisiin jatkossa päästä kiinni itse asiaan.

GhostInTheShell6WEB

Lost in Translation -elokuvassa (2003) kansainvälisen läpimurtonsa tehnyt Scarlett Johansson on viime vuosina nähty toimintasankarina Marvel-tuotannoissa sekä Luc Bessonin Lucy-leffassa (Tähtivaeltaja 3/14). Mira Killianina hän pääsee jälleen hyödyntämään tätä kokemustaan. Samalla hän onnistuu lataamaan roolisuoritukseensa aitoa tunnetta ja eteerisen oloista vierautta, joka herättää mielleyhtymiä Jonathan Glazerin Under the Skin -elokuvan (Tähtivaeltaja 4/14) suuntaan. Tosin Miran paikoittainen jäykkäliikkeisyys – jonka lienee tarkoitus kuvastaa hahmon mekaanista alkuperää – on yksinomaan hölmö veto.

GhostInTheShell1WEB

Elokuvan sivuosanäyttelijöistä parhaiten pärjäävät Takeshi Kitano Osasto 9:n omapäisenä johtajana sekä Pilou Asbæk Miran sympaattisena Batou-kumppanina. Kehnommin onnistuvat Peter Ferdinando epärealistisesti käyttäytyvänä korporaatiopahiksena sekä Juliette Binoche, joka ei missään vaiheessa saa otetta roolistaan Mirasta huolehtivana tohtorina.

Selkeistä ongelmistaan huolimatta Ghost in the Shell tarjoilee hyvinkin nautinnollista kyberpunk-tyylittelyä. Sisällöltään elokuva jää silti kauaksi niin Shirow’n mangan kuin Oshiin animen omintakeisuudesta ja älyllisistä ulottuvuuksista.

Toni Jerrman – 3,5 tähteä

GhostInTheShellMangaKansiWEB