Uutiset – Helsingin Kirjamessut 2026

tonitahtivaeltaja Uutiset , , ,

Helsingin Kirjamessut 2026

Kirjafanien vuoden kohokohta eli Helsingin Kirjamessut tekee jälleen tuloaan! 22.–25.10. kaikki kirjallisuuden ystävät suuntaavat kohti Helsingin Messukeskusta. Ohjelmaa on tavalliseen tapaan tarjolla runsain mitoin.

Myös Helsingin Science Fiction Seuralla ja muilla pääkaupunkiseudun sf-järjestöillä on messuilla oma tiskinsä. Sieltä voi käydä hankkimassa uudempia ja vanhempia Tähtivaeltajia, T-paitoja, kyniä, Marvineita, edullisia kirpparikirjoja ja vaikka mitä. Muista siis vierailla osastollamme osoitteessa 6y28!

Oheiseen listaan olen koonnut kattauksen messujen spefi- ja sarjakuvaohjelmista.

Listauksen ohessa spefi-aiheista ohjelmaa löytyy varmuudella myös kustantamojen omilta osastoilta, joten pulaa tekemisestä ei todellakaan tule. Ja spefi-kirjailijoita vierailee toki muissakin ohjelmissa.

TORSTAI 22.10.

10.30–11.00 Roihuvuori
Jussi Moila, Niilo Sevänen, haastattelija Aleksi Pöyry
MITEN KALEVALA INSPIROI NYKYKIRJAILIJOITA?

10.30–11.00 Vallisaari
haastattelija Marianna Leikomaa
KUVASTAJA-PALKINNON JAKO

11.00–11.30 Töölö
Mia Myllymäki, Hanna Morre, Anni Kuu Nupponen
SARJAN KIRJOITTAMISEN RIEMUT JA HAASTEET

11.30–12.00 Kallio
Magdalena Hai
KIRJAKALLIO: KUUNKEHÄ

11.30–12.00 Suomenlinna
Samuli Antila, Maija Nyström, M. J. Hölttä
KAUHUKIRJALLISUUS JA HISTORIAN VARJOT

12.30–13.00 Arabia
Petri Hiltunen, Vesa Vitikainen, Marko Raassina, haastattelija Virpi Hämeen-Anttila
KALEVALA SARJAKUVISSA

15.30–16.00 Senaatintori
Juhani Karila
HELSINGIN SANOMAT: TERAPEUTTINI ON IHMISSUSI

16.00–16.30 Töölönlahti
Niilo Sevänen, Maiju Ihalainen, Kaisa Ranta, haastattelija Edith Arkko
KAIKKI FANTASIA EI OLE ROMANTASIAA

16.30–17.00 Kallio
Mia Myllymäki, Marisha Rasi-Koskinen
KIRJAKALLIO: KUTSUMUSTAIAT & MYKKIEN LINTUJEN MUSEO

17.30–18.00 Roihuvuori
Veera Antsalo, haastattelija Matias Kuokkanen
YÖN TEOLLISUUS

17.30–18.00 Suomenlinna
Vesa Sisättö, haastattelija Lotta Vuorio
KUNINGAS ARTHUR JA MUITA HISTORIALLISIA MYYTTEJÄ

PERJANTAI 23.10.

11.30–12.00 Kallio
Sini Helminen
KIRJAKALLIO: AARNI 1: ANASTETTU AVAIN

12.00–12.30 Töölönlahti
haastattelija Emilia Noschis
YLE KIOSKI: WTF AI

12.30–13.00 Töölö
Antti Valkama, Vesa Heino, haastattelija Eliisa Pitkäsalo
SARJAKUVAN KIELESTÄ JA KÄÄNTÄMISESTÄ

14.30–15.00 Arabia
Tiina Raevaara, Joel Kangas
KAUPUNKI JONKA KESKELLÄ ON METSÄ & KALTIO

19.00–20.00 Vallisaari
Leena Krohn, Iwona Kiuru, haastattelija Nina Paavolainen
LUKUPIIRI: LEENA KROHN

LAUANTAI 24.10.

11.30–12.00 Kallio
Sara Norja
KIRJAKALLIO: KEIJUT

12.00–12.30 Arabia
Petri Aarnio, Sauli Santikko
TARZAN JA FANTASIA

12.30–13.00 Roihuvuori
Miina Supinen
HOPEAPEILI

13.00–13.30 Töölönlahti
S. K. Rostedt
SYNKÄN VIRRAN SYLI

13.00–13.30 Arabia
Petri Hiltunen, Tiia Salmelin, Tuoni Myllylä, haastattelija Hannu Kesola
SUOMALAINEN FANTASIASARJAKUVA

13.30–14.00 Arabia
Matti Hagelberg, haastattelija Hanna Visala
VAJOAVA ATENEUM – VAIHTOEHTOINEN SARJAKUVAHISTORIA

14.30–15.00 Arabia
Ville Tietäväinen
METSÄN KUNINGATAR

15.00–15.30 Arabia
Edith Hammar, Rimma Joonatan Erkko, haastattelija Matti Järvinen
QUEER-KAUHUA SARJAKUVAMUODOSSA

15.30–16.00 Arabia
Juhani Tolvanen, Pasi Vainio
ROBERT CRUMB: HARHAISIA TARINOITA

16.00–16.30 Esplanadi
Erik Svetoft
SPA

16.30–17.00 Esplanadi
Ville Ranta, Riina Tanskanen
SUOMALAINEN SARJAKUVA VALLOITTAA MAAILMAA

18.00–18.30 Esplanadi
Lauri Ainala, Sami Makkonen
VERIKYYHKY

18.30–19.00 Esplanadi
Pertti Jarla
FINGERPORI 19

18.30–19.00 Roihuvuori
Elli Valtonen
VIERASLAJI

19.00–19.30 Esplanadi
JP Ahonen, haastattelija Janne-Matti Keisala
BELZEBUBS — 10 VUOTTA PÄIN HELVETTIÄ

SUNNUNTAI 25.10.

11.30–12.00 Töölö
Maria Roque Martins, haastattelija Saara Henriksson
PIMENNYS

11.30–12.00 Roihuvuori
Antti Leikas
TONTTU – KIRJA ILMAN A:TA

12.30–13.00 Roihuvuori
Heikki Kännö
SILMÄT

13.30–14.00 Kallio
KIRJAKALLIO: SINUSTA TEEN PESÄNI

14.00–14.30 Kallio
Siiri Enoranta
KIRJAKALLIO: KESKUSTELUJA KUKKASTEN KANSSA

17.00–17.30 Esplanadi
Kristiina Drews
KLASSIKKOJEN KLASSIKKO: HULLU KUNINGAS PUUSSA

Mahdolliset muutokset kannattaa tsekata Kirjamessujen omilta sivuilta.

Toni Jerrman

Kirjat – John Wiswell: Sinusta teen pesäni

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , , ,

John Wiswell
Sinusta teen pesäni
Someone You Can Build a Nest in
Suom. Kaisa Ranta. Jalava

Shesheshen on muodonmuuttaja, joka rakentaa ruumiinsa syömiensä uhrien, ihmisten ja eläinten, luiden ja kudosten jäänteistä. Pötkyläisen perusmuotonsa takia Alamannun kylän asukkaat nimittävät pelkäämäänsä hirviötä Madoksi.

Shesheshenin makoisa horrosuni keskeytyy, kun hirviönmetsästäjät käyvät hänen kimppuunsa. Paetessaan hän muuntautuu ihmisnaiseksi sulauttamalla syömistään metsästäjistä uskottavan valeasun. Pakomatkalla hän tapaa lempeän Saarnan, joka hoivaa hänet kuntoon taistelun jäljiltä.

Shesheshen rakastuu ihmisnaiseen ja tuntee sisällä kasvavien jälkeläismuniensa nykivän. Harmi vain, että munat vastaanottava henkilö tulisi hedelmöitysprosessissa hirviölasten syömäksi. Ennen kuin Shesheshen ehtii paljastaa rakkaalleen, kuka hän todellisuudessa on, Saarna kertoo kuuluvansa julmaan hallitsijasukuun, joka tahtoo surmata kaikki madot.

Sinusta teen pesäni on romaani, jossa ”hirviö” pääsee kerrankin kertomaan tarinansa omin sanoin. Kirja yhdistelee jännällä tavalla kauhufantasiaa, folklorea ja ritariromantiikkaa. Teoksen villi tunnelma tuo mieleen aikuisille kirjoitetun version Liisa Ihmemaassa -tarinasta. Saarnan äiti, paronitar, on hirmuhallitsijana ilmetty herttakuningatar.

Wiswell ei pyri purkamaan tarinassaan hirviömyyttiä. Ihmissilmin Shesheshen todella on hirviömäinen. Hän syö ihmisiä ja nauttii siitä kovasti. Samalla hän kuitenkin janoaa hellyyttä ja yhteyttä, ja haluaa ymmärtää muita lajeja. Hän ei siis ole mikään murhanhimoinen tappaja. Hän vain yrittää selviytyä maailmassa omalla tavallaan.

Romaanin ihastuttava queer-sydän on Sheshenin ja Saarnan suhde, jossa ilmenee kaikki hyvä, paha, kaunis ja ruma, mitä tiedämme rakastumisen elämässä aiheuttavan. Kirjassa on niin paljon tasoja, että se on oikea lajityyppien rysäys täynnä romantiikkaa, kehokauhua ja mustaa komediaa.

Shesheshenin havainnot ihmisistä ovat hillittömiä, ja hänen tapansa tarkkailla muita muistuttaa neurodivergentistä tavasta lukea sosiaalisia tilanteita. Romaani ei kuitenkaan tee neurodivergenssistä mitään metaforaa hirviöydelle, vaan herättelee lukijaa miettimään näkökulman merkitystä. Hirviöitä kirjassa nimittäin riittää, puolin ja toisin, joka lajissa.

Kirja esittää useita kiinnostavia kysymyksiä, kuten kuka saa määritellä hirviön. Tai voiko kahden olennon välinen rakkaus onnistua, jos heidän biologiansa on lähtökohtaisesti yhteensopimaton?

Romaani on yhtä aikaa hauska sekä hirvittävän julma. Wiswell on itse neurodivergentti ja vammainen, joten ei ole yllättävää, että hän osaa kirjoittaa näin uskottavia ja moniulotteisia hahmoja.

Englanniksi vuonna 2024 ilmestynyt Sinusta teen pesäni oli Wiswellin kansainvälinen läpimurto, ja teos on voittanut useita kirjallisuuspalkintoja. Varsin ansaitusti, sillä onhan tämä uskomattoman hieno ja värikäs esikoisromaani siitä, kuinka jokainen elävä olento vain yrittää selviytyä omilla ehdoillaan.

Melina Marras

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/26.

Sarjakuvat – Stan Sakai: Usagi Yojimbo 6 – Jumalten miekka

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , , , ,

Stan Sakai:
Usagi Yojimbo 6: Jumalten miekka
Suom. Vesa Heino, Zum Teufel

”S-sen ääni… Ihan haudantakainen…! Ja sen silmät!”

Stan Sakain Usagi Yojimbo 6: Jumalten miekka on tuhti annos isännättömän jänissamurain, Miyamoto Usagin seikkailuja. Hän on aina valmis auttamaan heikompia ja kurittamaan pahiksia.

Kirjan käynnistää yli 250-sivuinen nimitarina, joka alkaa maailman luomismyytistä. Seuraavaksi kuvaan astuu jumalten miekka, Niittosirppi, joka päätyy lopulta yhdeksi keisarinvallan pyhäksi sinetiksi. Vuonna 1185 käydyn klaanisodan aikana miekka hukkuu veren tahriman salmen syövereihin.

Satoja vuosia myöhemmin miekka on taas ajankohtainen. Kahdeksan lordin salaliitto punoo juonia syrjäyttääkseen Japania hallitsevan shogunin valtaistuimelta ja palauttaakseen keisarin maan johtoon. Kapinallisia johtava Kotetsu on saanut kumppanikseen Ryoko-noidan, jonka maagiset kyvyt auttavat pyhän miekan etsimisessä.

Sattuman kautta miekka päätyy Usagin käsiin, eikä hän voi edes aavistaa, minkälaiset vihollislaumat hän saa peräänsä. Tarinan mittaan kuvioihin pulpahtavat myös lukuisat aiemmista albumeista tutut hahmot, kuten ahne sarvikuonopalkkionmetsästäjä Gennosuke sekä itseään jumalten peitsenä pitävä salaperäinen tappaja Jei.

Käsillä on eeppisen mittaluokan historiallinen fantasia. Useiden keskushenkilöiden kuljettamat tarinalinjat risteilevät ja sivuavat toisiaan, eikä ruumiskasoista tule puutetta. On pettureita, sankareita, sotilaita, ninjoja, lordeja ja rikollisia. Kaiken keskipisteenä pysyy kuitenkin Niittosirppi, jonka kohtalo heiluttaa koko valtakuntaa.

Huikeassa kertomuksessa riittää käänteitä niin runsaasti, että laajasta sivumäärästä huolimatta jumalten miekan ympärille luotu tarina jää täysin kesken. Asiaan palattaneen seuraavassa opuksessa.

Tämän kirjan loppusivut sijoittuvat samalle aikajatkumolle, mutta kertovat lyhyempiä viipaleita samuraisankarimme elämästä. Niissä kohdataan niin demoneja, huilua soittavia aaveita, peikkoja kuin aivan tavallisia maalaisiakin. Mukana on myös pari mainiota murhadekkaria, joissa toistuu tv-sarjoistakin tuttu kaava välkyn poliisitarkastajan apuriksi ryhtyvästä siviilistä.

Tavalliseen tapaan Sakain taide on sujuvan viivan juhlaa ja kerronta upeasti rytmitettyä. Hahmokuvaus on erinomaista, historialliset yksityiskohdat huolella tutkittuja ja tarina vetää kuin se kuuluisa junan vessa.

Kirjan päättää suomentaja Vesa Heinon osuva analyysi Usagi Yojimbon vahvuuksista ja Jumalten miekka -kertomuksen erityisansioista.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/26.

Kirjat – Marisha Rasi-Koskinen: Mykkien lintujen museo

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , ,

Marisha Rasi-Koskinen
Mykkien lintujen museo
WSOY

Eletään elokuuta vuonna 1985. Takaristin pikkuruista kyläkoulua pitää pystyssä vanha opettaja, joka on juurtunut rakennukseen kuin vanha mänty. Iivana Jylhä on ainoana opettajana hallinnut luokkahuonetta ja koko kylän ilmapiiriä vuosikymmeniä. Kun Takaristiin ilmestyy kaksi outoa tyttöä undulaatteineen, tasapaino järkkyy. Alkaa tapahtumien ketju, jota kukaan ei voi pysäyttää.

Neljä vuosikymmentä myöhemmin tuore ylioppilas Veronika tekee podcastia kadonneista kylistä ja päätyy moottoritien alle jääneeseen Takaristiin. Metsittyneiden raunioiden keskellä todellisuus alkaa liukua unien puolelle. Joku kuvaa Veronikaa vanhalle videokasetille ja undulaatit kuolevat, yksi kerrallaan.

Mykkien lintujen museo on romaani, joka avaa vähin äänin hiljaisuuden kerrostumia. Kertomuksen keskeinen metafora on koulun yläkerrassa sijaitseva täytettyjen, mykkien lintujen museo. Linturaukat ovat symboleja kaikille niille oppilaiden tunteille ja kokemuksille, jotka ovat vuosien saatossa menettäneet äänensä. Romaanin keskeinen teema on tämän hiljaisuuden periytyminen. Häpeä ja pelko muuntuvat lopulta sukupolvet ylittäväksi traumaksi.

Kahdessa ajassa kulkeva tarina vaatii aluksi keskittymistä, sillä 1980-luvun jaksot vaihtavat näkökulmaa tiheään ja lapsikertojia on useita. Kun rytmiin pääsee sisään, lukeminen on nautinto. Loppua kohden tunnelma muuttuu hyvin tiheäksi ja jännittäväksi, ja romaani vetää lukijan mukaansa kuin mustavetinen erämaalampi, jonka pohjaa ei näe.

Tarinan eri ulottuvuuksista on vaikea sanoa mitään spoilaamisen pelossa, mutta tasoja tosiaan riittää. Rehevän metsän ja autiotalojen hiljaisuus on pettävää. Mykkien lintujen museo vie lukijan unenomaiselle tutkimusmatkalle, joka vähitellen paljastuu yliluonnolliseksi ansaksi.

Romaani on itsenäinen osa todellisuuden rajoja tutkivaa trilogiaa, johon kuuluvat myös teokset Auringon pimeä puoli ja Pudonneet. Mykkien lintujen museo on tarina traumasta, muistamisesta ja siitä, miten menneisyys löytää tiensä takaisin.

Melina Marras

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/26.

Elokuvat – Rakkautta & Anarkiaa 2026 -tärpit

tonitahtivaeltaja Uutiset , , , ,

Rakkautta & Anarkiaa -tärpit 2026

Suomen suurin ja kaunein elokuvafestivaali, Rakkautta & Anarkiaa, valtaa jälleen Helsingin leffateatterit 17.–27. syyskuuta. Mannaa valuu taivaasta niin roppakaupalla, että kaikkien kiinnostavien filmien katsominen on käytännössä mahdotonta.

Tänä vuonna festareilla on myös selvästi panostettu Tähtivaeltajan suosimiin aiheisiin, eli scifiin, fantasiaan, kauhuun, Aasiaan ja animaatioihin. Laskutikku loppui kesken, kun yritin laskea montako elokuvaa näistä aihepiireistä on tarjolla. Ehkä jopa enemmän kuin koskaan ennen!

Karsintaa on siis pakko suorittaa, mutta aikamoista hakuammuntaahan se aina on. Tähän listaukseen olen nyt kerännyt 25 leffaa ja kasan lyhärikoosteita, jotka itseäni kiinnostavat ja jotka vaikuttavat laadukkaille netistä löytyvien trailereiden ja/tai arvostelujen perusteella. Oma painoarvonsa on myös ohjaajalla ja festarisivujen esittelytekstillä.

Scifistä ja fantasiasta lähdetään ja lyhärisetteihin päädytään. Aakkosjärjestys on kova juttu, ja linkit vievät R&A:n sivuille kunkin leffan esittelyyn & näytösaikatauluihin.

Scifi & fantasia

Glorious Summer

Jos vertaus Yorgos Lanthimosin töihin pätee, niin johan on dullaa.

Her Private Hell

Nicolas Winding Refn ja dystooppinen tulevaisuus. Muuta ei edes tarvitse tietää!

Roma Elastica

Kasari-Rooma ja ongelmia scifi-leffan kuvauksissa. Gotta take a trip!

Kauhu

Camp

Leirikauhua Avalon Fastin omintakeiseen tyyliin.

The Devils

Ken Russellin huikein elokuva nähdään nyt restauroidussa muodossa. Ihan pakkonakki!

Full Phil

Quentin ”Smoking Causes Coughing” Dupieux rulaa aina ja ikuisesti.

Good Boy

Ihan uusi aluevaltaus, eli kauhuleffa, jonka pääosaa esittää koira!

No Rest for the Wicked

Queer-vampyyrielokuvassa rakkaus ei koskaan kuole.

Silence

Lisää vampyyrejä varsin erikoiselta vaikuttavassa leffahybridissä.

Yön lapsi

Pahanhautoja-filmillä mainetta niittäneet Hanna Bergholm ja Ilja Rautsi palaavat perhekauhun pariin – jess!

Aasia

Arrested Memory

Japanilaisen Sabun leffoja on nähty festareilla useita. Nyt vuorossa on rikosfilmi omintakeisella tvistllä.

Bayside Shakedown N.E.W.

Mainio Bayside Shakedown -poliisisarja palaa kuvioihin tuikituoreen elokuvan myötä.

Ghost in the Cell

Indonesialainen kauhun ja ties minkä sekoitus ilahduttaa suunnattomasti jo trailerillaan!

Hope

Etelä-Koreasta kajahtaa vauhdikas ja täysillä mättävä scifi-hirviöpaukutus.

New Group

Japanilaista kauhusatiiria on verrattu Junji Iton sarjakuviin ja se on todella kova heitto.

The Samurai and the Prisoner

Kiyoshi Kurosawan historiallinen samuraielokuva on tietty ihan must.

Sister

Korealaistrillerissä kidnappauskeikka ei mene ihan toiveiden mukaisesti.

Titanic Ocean

Japanilaisleffassa tytöistä koulitaan merenneitojen esittäjiä.

Animaatio

Belzebubs

JP Ahosen sarjakuvahelmestä tehtyä animaatiosarjaa on odotettu kuin kuuta nousevaa.

Bouchra

Ihan joka päivä eteen ei tule animaatiota, jossa marokkolainen kojootti asuu New Yorkissa.

Decorado

Visuaalisesti lumoava espanjalaisanimaatio kertoo työttömästä hiirestä, joka päätyy vainoharhojen vietäväksi.

Iron Boy

Kauniin omaperäisesti animoitu kasvutarina sijoittuu Ranskan maaseudulle.

Jim Queen

Hervottoman värikkäästi piirretyssä hupipalassa homomiehiä uhkaa virus, joka tekee heistä heteroita. Jo traileri pistää ihastuttavan ranttaliksi!

Light Pillar

Taitavasti toteutetussa kiinalaisanimaatiossa huoltomies etsii onneaan virtuaalitodellisuudesta.

We Are Aliens

Kohei Kadowakin japanilaisanimaatio kahden pojan ystävyydestä.

Lyhärikoosteet

Kotimainen kilpailu: Hämärän rajamailla

R&A Shorts: Night Visions esittää

R&A Shorts: Outouden laakso

R&A Shorts: Satuja aikuisille

Elokuviin!

Toni Jerrman

Kolumni – Pääkirjoitus 3/26

tonitahtivaeltaja Kolumni , , , , , , , , , , , , , ,

Yhteiskunnallinen kantaaottavuus, sosiaalisten rakenteiden kommentointi, älyllinen haastavuus sekä ihmisyyden olemuksen ja meitä ohjastavien ajatusmallien syväanalyysi ovat aina olleet tieteiskirjallisuuden vahvuuksia. Näitä ja monia muita aiheita käsittelee mestarillisesti Tähtivaeltaja-palkinnon voittanut Marisha Rasi-Koskisen Kesuura-romaani (2025).

Viime numerossa julkaistiin asiantuntijaraadin perustelut Kesuuran palkitsemiselle. Tässä lehdessä on vuorossa Rasi-Koskisen palkinnonjakotilaisuudessa pitämä pitkä puhe. Siinä hän tuo esiin mm. spekulatiivisen fiktion kyvyn kyseenalaistaa itsestäänselviltä vaikuttavia ilmiöitä sekä rohkeuden kuvitella niille vaihtoehtoja. Ansiokas teksti sukeltaa myös ruumiillisuuden merkitykseen tietoisuuden muovaajana, minuuden muotoutumiseen sekä muunlajisten eläinten kaltoinkohteluun.

”Sain myös mahdollisuuden katsoa ihmistä toisena. Sellainenkin voima spekulatiivisella fiktiolla on”, toteaa Rasi-Koskinen puheessaan.

Kotimaisen spekulatiivisen fiktion korkealaatuisuutta kuvastaa sekin, että tänä vuonna myös Tähtifantasia-palkinnon voittajaksi valikoitui suomalainen teos, eli J. S. Meresmaan Noidanlanka-romaani. Tästä voit lukea tarkemmin sivulta 6.

Kun puhutaan kotimaisesta spefi-kirjallisuudesta, ei Anne Leinosta voi ohittaa. Mittavan fiktiivisen tuotantonsa ohessa hän on tehnyt Tähtivaeltajaan 20 kirjailijahaastattelua viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Leinosen aivoporan alle ovat päätyneet mm. Tiina Raevaara (3/12), Jyrki Vainonen (1/16), Magdalena Hai (3/16), J. S. Meresmaa (4/16), Siiri Enoranta (3/18), Marisha Rasi-Koskinen (3/21) sekä Mia Myllymäki (3/23). Tuoreimpina Siri Kolu (2/25), Reetta Vuokko-Syrjänen (4/25) ja Salla Simukka (2/26).

Nyt vuorossa on Toni Saarinen.

Salaliittoteorioitakin tutkinut Toni Saarinen tunnetaan myyttejä hyödyntävänä kynänikkarina, joka on kiinnostunut mm. oudosta kirjallisuudesta, fantastisista kaupungeista sekä elokuvakerronnan ihmeistä. ”Saarisen tuotantoa voi myös hyvillä mielin luonnehtia yhteiskuntakriittiseksi”, huomioi Leinonen tekstissään.

Haastattelun ohessa Saarinen vyöryy lehden sivuille Taivaanalainen-novellilla. Sen kuvituksesta vastaa Puupäähattu-palkittu taiteilija Kivi Larmola.

Tieteisfiktion monipuolisia mahdollisuuksia perataan esiin myös Kutzpah-palstalla, jossa esittelyssä on yhdeksän viime vuonna englanniksi ilmestynyttä, kehuja kerännyttä romaania. Kattaukseen mahtuu niin monikulttuurisia todellisuuksia, tekoälypohdintoja, sateenkaariteemoja, ilmastonmuutoksen seurauksia kuin rentoja viihdekirjojakin.

Kirjallisella saralla tässä numerossa tartutaan vielä islantilaiseen Hildur Knútsdóttiriin. Melina Marras on haastatellut kirjailijaa, joka kertoo kauhufiktion merkityksestä yhä kauheammaksi käyvässä todellisuudessa. Knútsdóttirille kauhu on metaforien kieli, joka heijastaa yhteiskunnan pelkoja.

Kauhun yhteiskunnallisiin ulottuvuuksiin pureudutaan myös Taiwanilla kummittelee -artikkelissa. Siinä Eero Suoranta tutkailee, kuinka taiwanilainen aavekauhu heijastaa suoraan saarivaltion yhteiskunnallista ja poliittista kehitystä.

”Nykytaiwanilaisessa aavefiktiossa erilaiset uskonnolliset traditiot, historian painolasti ja yhteiskunnalliset jännitteet toimivatkin pohjana, jolle kirjailijat sekä elokuvan- ja pelintekijät ovat maalanneet tätä hetkeä heijastavia visioita”, Suoranta kirjoittaa.

Kaiken tämän lisäksi lehdessä on tarjolla kotimaista sarjakuvataidetta sekä kirja-, sarjakuva- ja elokuva-arvosteluja. Tv-sarjoja ja blu-ray-julkaisuja käsittelevät palstat pitävät nyt yhden numeron tauon, mutta palaavat kehiin jo seuraavassa lehdessä.

Spekulatiivinen fiktio on ihmisyyden peili!

Toni Jerrman

Elokuvat – The Ice Tower

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut , , , , , ,

The Ice Tower
– La tour de glace

Sijaisperheessä vaatimattomissa oloissa elävää Jeannea (Clara Pacini) ei hymyilytä. Maaseudun alkutalvi tarjoaa teini-ikäiselle orpotytölle huonoja virikkeitä: lehdettömiä puita, räntäisiä vuoria, pimeyttä, kylmyyttä ja ankeutta. Rinteessä saa sentään paarustaa, ja illalla voi lukea pienelle sisarpuolelle H. C. Andersenin Lumikuningatarta ja unelmoida jostakin paremmasta. Kaupungista lähetetyssä postikortissa on lumoava kuva hyvin valaistusta luistinradasta. Eräänä päivänä Jeanne lähtee.

Lumisessa kaupungissa ei ole tuttuja, ja yösijan tarpeessa Jeanne murtautuu elokuvastudion kellariin. Rakennuksessa filmataan Lumikuningatarta. Aluksi Jeanne seuraa elokuvantekoa sivusta, mutta pian hänet vedetään mukaan tapahtumiin.

Ohjaaja Lucile Hadžihalilović on tehnyt upean aikuisten satuelokuvan. Valaistus, lavastus, värit ja linssivalinnat luovat maagista tunnelmaa. Valkokankaalla kimaltelee ja heijastelee: on kristalleja, peilejä (filmin ranskankielisessä nimessä sanalla ”glace” on kaksoismerkitys: se tarkoittaa paitsi jäätä, myös peiliä), astioita, huulikiillettä, glittermaskaraa. Myös itse elokuva on tietenkin heijastus todellisuudesta.

Mystistä lumousta rakennetaan myös hillityllä ääniraidalla. Filmissä puhutaan verrattain vähän, ja taustoissakin vaalitaan hiljaisuutta. Sitäkin merkittävämmiksi muuttuvat ne äänet ja sanat, joita kuullaan, sekä ne, joita ei kuulla. On kohtauksia, joissa katsoja tulee otetuksi sisään elävään, tavattoman todentuntuiseen äänimaisemaan. Vilun pystyy suorastaan aistimaan.

Kimmellykset viittaavat Andersenin satuun, jossa paholaisen peilin sirpaleet paitsi heijastavat myös suurentavat ihmisten pahuuden. Kun Lumikuningatarta näyttelevä suuri tähti, Cristina (Marion Cotillard), näkee itsestään otettuja otoksia, hän on tyytymätön ja epätoivoinen. Kylmä ja paha roolihahmo on epämieluisa, mutta näyttää silti korostavan hänen omaa piittaamatonta, jopa julmaa käytöstään. Hänen ja Jeannen, kahden yksinäisen, välille muodostuu kuitenkin voimakas, vaarallinen yhteys. Lumikuningatar vaatii lähimmiltään uhreja. On lähdettävä taas, mutta jäärouvan kanssa vai tämän luota?

Marion Cotillard on työskennellyt Hadžihalilovićin ohjauksessa myös mestariteoksessa Innocence (2004). Nyt hän näyttelee vaarallista ja piinattua Cristinaa väkevän jännitteisesti. Clara Pacini on teinitytön rooliin vähän liian vanha, mutta ruumiillistaa Jeannen surullisen-uteliaan katseen ja varautuneisuuden hienosti. Kumpikin hahmo huokuu arvoituksellisuutta: heidän sisällään myllertäviä suruja ja kaipuita ei selitetä puhki.

Psykologinen selittelemättömyys on osa satuelokuvan traditiota. ”Aikuiset” toimivat niin kuin toimivat, ja protagonistille heidän todellisuutensa näyttäytyy vieraana, paikkana, jossa ei ainakaan aluksi osaa toimia. Lapsi itse taas on puolityhjä taulu. Useimmissa tilanteissa Jeannekin ajelehtii johdateltavana ja ohjailtavana, mutta koettelemusten myötä hän itsenäistyy ja löytää oman voimansa. Vaikka hän kasvaa aikuisten maailmaan, Hadžihalilović ei riko lumousta. Tyttö saa jäädä mysteeriksi, joka kenties aikanaan houkuttelee pienen sisarpuolensa lähtemään omalle tutkimusmatkalleen.

Jukka Laajarinne – 5 tähteä

Suomen ensi-ilta 28.8.

Elokuvat – Deathstalker

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut , , , ,

Deathstalker

Kanadalaisohjaaja Steven Kostanski on erikoistunut kopioimaan vanhojen B-luokan genreleffojen kasariestetiikkaa kieli kainaloa lutkuttaen. Tähtivaeltajassa hänen luomuksistaan on arvosteltu mm. Manborg (2011) ja Psycho Goreman (2020). Samalla hilpeällä linjalla, mutta selvästi isommalla budjetilla jatkaa barbaarifantasia Deathstalker. Se nojaa suoraan samannimiseen kasarileffaan, joka sai aikoinaan peräti kolme jatko-osaa.

Filmi käynnistyy riemastuttavasti, kun pahuuden örkkimörkit, dreadiitit, lahtaavat kasan haarniskoituja ihmisritareita. Jo ihan ensimmäisissä kuvissa katkeava kaula suihkii verta kuin tulviva Tonava. Myöhemmin taistelukentän ruumisröykkiöiden keskelle ilmaantuu barbaarisoturi Deathstalker (Daniel Bernhardt), joka lahtaa kaikki yhä paikalla olevat dreadiitit. Sen jälkeen hän ei todellakaan yritä auttaa haavoittuneita, vaan ryhtyy ryöväämään arvoesineitä kuolleilta ja kuolonkielissä makaavilta.

Sormusten ja muun omaisuuden ohessa hänen näppeihinsä tarttuu mystinen amuletti. Sen varastaminen osoittautuu virhearvioksi, sillä kyseinen esine on kirottu, eikä siitä pääse eroon edes yrittämällä. Lisäksi amulettia halajaa käsiinsä ylimaallisen pahuuden kajahtanein ylipappi, maailmanvaltaa hamuava velho Nekromemnon (Nicholas Rice). Niinpä Deathstalker saa peräänsä dreadiitti-laumojen lisäksi toinen toistaan eriskummallisemman näköisiä hirviöitä ja palkkionmetsästäjiä.

Aivan yksin Deathstalker ei sentään joudu taistelemaan pahuuden voimia vastaan, sillä hänen kumppaneinaan häärivät sekä voimiltaan vähemmän tarkka velhonkäppänä Doodad (äänenä Patton Oswalt) että Brisbayne (Christina Orjalo), tuo naispuolisista varkaista taitavin ja tarmokkain.

Onnistuuko kolmikko päihittämään Nekromemnon ja tämän kätyrit? Saako Deathstalker kouriinsa supermiekan, jossa on neljä valtavaa terää? Kakkiiko paavi kikkareita?

No avot! Tämähän on ihan täydellistä herkkua kaikille kökköviihteen ystäville. Mukaan on ahdettu jok’ikinen fantasiaklisee aina kryptisestä ennustuksesta muinaisiin demonijumaliin. Elementtien itsetietoinen höpsöys ja repliikkien korviaraastava idioottimaisuus on vieläpä kohotettu potenssiin kymmenen, joten naurulta on mahdoton välttyä. Kestohymy kohoaa huulille jo siinä vaiheessa, kun kuvaan astuvat dreadiitit, jotka eivät enää selvemmin voisi olla ihmisiä punaisissa kumihirviöpuvuissa.

Muutenkin efektit on toteutettu pääosin kasarityyliin joko monsteriasuilla, maskeilla tai stop motion -animaatiolla. Tietokonetehosteita on hyödynnetty kiitettävän harvakseltaan, mikä lyö kokonaisuuteen ihastuttavan käsityömäisen leiman. Lopputulos on omassa tyylilajissaan useimmiten jopa erinomainen.

Ainoiksi puutteiksi voisi laskea sen, ettei mukana ole ensimmäistäkään vähäpukeista naissoturia, hikisten miesten halipainia tai kohtausta, jossa pahikset hävittävät sankarin synnyinkylän. Nämä aspektit kun olivat 1980-luvun barbaarielokuvissa ihan must-kamaa.

Tosikoille Deathstalkeria on turha suositella, ja markkinointitekstin viittaukset Conan barbaariin ja Taruun sormusten herrasta kannattaa ottaa huumorilla, kuten lienee tarkoituskin. Oikealla asenteella varustettu katsoja saa filmistä joka tapauksesta irti enemmän hubaa kuin rekkalastillisesta Koskenkorvaa.

Toni Jerrman – 4 tähteä

Elokuvat – Teenage Sex and Death at Camp Miasma

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut, Yleinen , , , , ,

Teenage Sex and Death at Camp Miasma

Jane Schoenbrun on aiemmin käsitellyt kuvaruutujen ja mielen suhdetta esimerkiksi Slender Man -aiheisessa dokumentissa A Self-Induced Hallucination (2018) ja kauhuelokuvassa I Saw the TV Glow (2024). Hänen uusimpansa, Teenage Sex and Death at Camp Miasma, siirtyy kuvaruuduista isommalle kankaalle ja slasher-elokuvien maailmaan.

Tarina kertoo queer-kauhuohjaajasta, Krisistä (Hannah Einbinder), joka suunnittelee vanhan B-leffasarjan uudelleenkäynnistämistä. Camp Miasma -elokuva on aikoinaan poikinut järjettömän määrän huonoja ja ehkä pari ihan hyvääkin jatko-osaa.

Sarjan keskiössä on Little Death, lampeen hukutettu transseksuaalinen nuori. Hän nousee elokuva toisensa jälkeen yhä uudelleen lutakon pohjasta ja teurastaa leirikeskuksen väkeä ilmastointikanavan venttiili päässään. Uusi versio ei kuitenkaan saa toisintaa vanhoja transfobisia asenteita, vaan sen täytyy olla jotakin aivan muuta.

Kris haluaa ehdottomasti omaan versioonsa mukaan alkuperäisen elokuvan scream queenin, Billyn (Gillian Anderson). Tämä on jo vuosikymmeniä asunut Camp Miasman kuvauspaikalla, syrjäisellä leirintäalueella, jonne Kris lähtee häntä tapaamaan.

Ja kuten tällaisissa elokuvan tekemistä käsittelevissä filmeissä on tapana, alkaa leffan ja todellisuuden välinen ero hämärtyä.

Teenage Sex and Deathin taustamaalaukset ovat tarkoituksellisen epärealistisia ja etäännyttäviä. Metatasoja riittää. Alkuperäinen elokuva on mieskatseen tuotos, mutta sitä hallitsee Billyn naiskatse – jota taas katsoo ja tulkitsee Krisin nais-/queerkatse. Eläytyykö katsoja filmirullalle esineellistettyyn naishahmoon, joukkomurhaajaan, molempiin – vaiko itseensä? Ja mistä nämä kuvat tulevat?

Einbinder ja Anderson vetävät roolinsa upeasti. Heidän välillään kipinöi ja pirskahtelee. Seksuaalisuutta ja lempeää hulluutta, syvää inhimillisyyttä ja harvinaisen todentuntuista haavoittuvuutta.

Teenage Sex and Death at Camp Miasma on paitsi älyllinen ja rehellinen, myös hauska luomus. Pöljyyksiin asti paisuteltua splatteria tarkastellaan sen verran kaukaa, että se ei itsessään naurata. Sitäkin enemmän hymyilyttää lämminhenkinen huumori, jolla Schoenbrun, Einbinder ja Anderson ihmistä lähestyvät.

Jukka Laajarinne – 5 tähteä

Kirjat – Ian McEwan: Mitä voimme tietää

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , , ,

Ian McEwan
Mitä voimme tietää
What We Can Know
Suom. Jaakko Kankaanpää. Otava

Kirja alkaa hitaasti. Se ei ole Ian McEwanille mitenkään poikkeuksellista. Joskus hänen tekstinsä kiskaisevat mukaansa nopeasti, joskus hitaasti, mutta aina ne tarjoavat juuri sitä, mitä lukija on oppinut odottamaan: Sympaattisia ihmisiä, hitaasti kehkeytyviä kohtaloita, suuria historiallisia ajankohtia ja lempeää hauskuutta. Vain harvoin oikeasti pahoja ihmisiä, vaikka usein he ovatkin pikkusieluisia, ärsyttäviä tai aikaansaamattomia. Ja monesti lopulta aivan uuden näkökulman siihen, mitä aiemmin on kerrottu. Niin tavallaan käy myös nyt.

Mitä voimme tietää alkaa tulevaisuudesta. Ollaan vuodessa 2119. Kirjallisuudentutkija Thomas Metcalfe on erityisen kiinnostunut ”sekoamisen ajasta”, vuosista 2014–2035, jolloin ihmiskunta pisti ranttaliksi eikä lähtenyt korjaamaan virheitään esimerkiksi ilmaston suhteen. Silloin ja sen jälkeen tapahtui paljon, muun muassa suuri merennousu, minkä takia Metcalfe aikalaisineen elää hajanaisilla saarilla ja tekee pitkät matkansa vesiteitse. Ihmisiä on paljon vähemmin kuin sekoamisen aikaan, ja vaikka esimerkiksi internet toimii yhä tiedon valtaväylänä, kaikki on hitaampaa, rauhallisempaa – ja ehkä siksi kirjakin käynnistyy hiljalleen. Maailmantilanteen taustoista kerrotaan suurina vetoina ilman yksityiskohtia.

Aivan erityisesti Thomasia kiinnostaa runoilija Francis Blundy ja tämän vaimo Vivienne. Vuonna 2014 Blundyt järjestivät ystäväpiirilleen illalliset upeassa maaseutukodissaan, ja illan aikana Francis esitti vaimonsa syntymäpäivien kunniaksi kirjoittamansa eeppisen runoelman Korona sinulle, Vivien. Runoudessa korona viittaa tapaan järjestää sonetit kuin kehäksi, jossa loppu kiinnittyy jälleen alkuun.

Thomas yrittää jäljittää kadonnutta, kulttiaseman saanutta koronaa lukemalla Vivienin päiväkirjoja, pariskunnan ja heidän ystäväpiirinsä välistä viestinvaihtoa ja ennen kaikkea kuvittelemalla, kuinka kyseinen tilaisuus, ”toiset kuolemattomien illalliset”, oikeastaan etenivät. Hän luulee tietävänsä erityisesti Vivienin mielenliikkeet jo hyvin tarkkaan.

Kirjan toisessa osassa päästään seuraamaan Vivienin omaa kertomusta – vaan kuinka aukoton sekään on? Ihmiset kertovat, mitä haluavat kertoa, ja aina, kun he muistelevat jotakin, muisto muuttuu. Voimme oikeastaan tietää aika vähän varsinkin toisistamme.

Romaanissa Ian McEwan kyselee samaa kuin vaikkapa ranskalainen Laurent Binet kirjassaan HHhH, tai mitä ovat kyselleet elämäkerturit kautta aikain. Kuinka toisen ihmisen elämästä voi kirjoittaa? Kuinka pitkälle häntä saa tulkita? Miten historiallisista tapahtumista voi uskottavasti kertoa syyllistymättä valehteluun? Saako illallisille keksiä ruokalajin, henkilölle tunteen tai ulkoilmaan tuulenvireen?

Nautinnollisimmillaan Mitä voimme tietää on Vivienin osuudessa. Olen pohjattoman kateellinen McEwanille hänen taitavuudestaan henkilöhahmojen suhteen. Vivien on tunteiden ja motiivien kirjossaan täydellisen uskottava. Hän täyttää kertomuksellaan reippaasti ne aukot, joissa Thomas Metcalfe sata vuotta myöhemmin empii, kaunistelee tai ei ole voinut kuvitellakaan.

Nautin syvästi romaanista. Silti minulle jäi tunne, etten ainakaan välittömästi ymmärtänyt kaikkea, mitä kirjailija yritti sillä sanoa. Tuntuu, että petollisen tietämisen teema kosketti lopulta kirjassa muutakin kuin vain ihmisten tulkintoja toisista ihmisistä.

Tieto, tiedon säilöminen ja sen varassa tehnyt päätökset toistuvat teoksessa monessa muodossa. Internet ja digitaalisen materiaalin ohuus, fyysiset arkistot ja niiden vaikea tavoitettavuus ja vaikkapa ilmastonmuutosta koskeva tieto, joka “suuren sekoamisen” aikaan ei kuitenkaan johtanut mihinkään, vihjaavat, että McEwanilla on ehkä ollut mielessään jokin suurempi yleisväite aiheesta.

Vaan mitäpä minä voisin tietää toisen motiiveista.

Tiina Raevaara

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/26.