Elokuvat – Deadpool 2

Deadpool2JulisteWEB

Huom! Jätäthän arvostelun väliin, mikäli kartat kaiken sorttisia juonipaljastuksia. Jatka siis lukemista omalla vastuullasi.

Deadpool 2

Ensimmäinen Deadpool-leffa oli raikas tuulahdus, joka kiskoi alushousuistaan paikoin hyvinkin räävitöntä huumoria. Piikkejä lennätettiin supersankarigenren kliseistä ja kaikesta muusta, mikä tekijöitä sattui huvittamaan. Filmin nähtyään jäi silti kaipaamaan vielä rohkeampaa irrottelua.

Tähän tarjoutuikin tilaisuus, sillä leffa menestyi niin hyvin, että jatko-osan valmistuminen oli taattu. Valitettavasti pääosaa esittävä Ryan Reynolds ja ohjaaja David Leitch päättivät viedä Deadpool 2:n aivan päinvastaiseen suuntaan. Niinpä tarjolla on laimennettu versio esikoisbileistä tutuista elementeistä. Alkuteoksen innovatiivisimmat ideat ovat kadonneet kuin pieru trikoisiin, vitsit ovat selvästi kehnompia ja kaiken taustalla kulkeva tarina entistäkin sentimentaalisempi. Ykkösosan hulluimpien komediakierteiden tasolle ylletään vain hetkittäin.

_DSF9279.RAF

Wade ”Deadpool” Wilsonin (Reynolds) elämä rusahtaa pipareiksi, kun hänen tyttöystävänsä Vanessa (Morena ”Inara” Baccarin) kuolee. Herra rypee epätoivon alhossa, kusee alleen ja yrittää itsemurhaa. Mutta mikäpä rakastettavan kusipäisen suunsoittajan tappaisi.

Sitten tapahtuu kaikkea ei kovinkaan mielenkiintoista. Lopulta Wade tajuaa, että saavuttaakseen moraalisen pelastuksensa hänen pitää käännyttää nuori superpahiksen alku takaisin kaidalle tielle. Tämä ei onnistu kuitenkaan yksin, joten Deadpool kasaa ympärilleen oman sankariköörin. Siihen kuuluvat onnellisten tähtien alla syntynyt Domino (Zazie Beetz) sekä kasa muita vinkeitä veikkosia. Tämän X-Force-tiimin kohtalosta leivotaan leffan onnistuneinta huumoria.

_DSF8224.RAF

Mukana kuvioissa häärivät myös mm. viime leffasta tutut Kolossi ja Negasonic Teenage Warhead (Brianna Hildebrand) sekä uusina hahmoina aikamatkaileva Cable (Josh ”Thanos” Brolin) ja japanilainen silmänkarkki Yukio (Shioli Kutsuna). Cable on tuttu hahmo kaikille mutanttisarjakuvien ystäville, ja kivikasvoinen Brolin on onnistunut valinta hahmon näyttelijäksi. Kovin ihmeellistä roolia hänelle ei silti ole suotu.

Leffassa on runsaasti hauskoja päättömyyksiä sekä aikaan sidottuja populaarikulttuurivitsejä. Suurelta osin ne jäävät kuitenkin taistelukohtausten jalkoihin. Kokonaisuus sisältää huomattavasti edellistä osaa enemmän geneeristä mättöä ja tunteilevaa huttua – kun oikeasti lisää olisi kaivattu ilkeää moottoriturpasäksätystä ja silkkaa mielipuolisuutta.

Onhan tämä kovin ikävä plöts. Kaivan aivojani tikulla ja kiroilen!

Toni Jerrman – 2 tähteä

_DSF0340.RAF

Podcastit – Tähtivaeltaja-podcast, osa 4

Yhdysvaltalainen science fiction -kirjailija ja tiedemies David Brin (s. 1950) vieraili Helsingissä 20. maaliskuuta ja esiintyi Tähtivaeltajaillassa. Kaikki eivät kuitenkaan päässeet paikalle, mutta ei hätää, nyt Brinin haastattelu panimoravintola Bruuverissa on saatavilla kätevästi Tähtivaeltaja-podcastina.

David Brinin töitä on palkittu Hugo-, Locus-, Campbell- ja Nebula-palkinnoilla ja niihin kuuluu romaaneja (useasti palkittu Uplift-sarja sekä Kevin Costner -elokuvaksikin sovitettu Postman), novelleja sekä sarjakuva- ja pelikäsikirjoituksia.

Hän on myös julkaissut useita tieteellisiä kirjoja (Transparent Society) ja artikkeleita, jotka käsittelevät muun muassa astrofysiikkaa ja teknologian käyttöön liittyvää etiikkaa. Hän on toiminut myös NASA:n neuvonantajana.

Briniä haastatteli Kimmo Lehtonen.

Käykää pöytään!

Uutiset – Tähtifantasia-palkinnon 2018 ehdokkaat julkistettu

Tahtifantasia2018ehdokkaat

Tähtifantasia-ehdokkaat 2018

Helsingin Science Fiction Seura ry. jakaa vuosittain Tähtifantasia-palkinnon parhaalle suomennetulle fantasiakirjalle. Vuoden 2017 käännösteoksista asiantuntijaraati on valinnut palkintoehdokkaiksi viisi fantasiakirjallisuuden monimuotoisuutta heijastavaa kirjaa.

Eka Kurniawan: Kauneus on kirous (Gummerus, suom. Jaana Kapari-Jatta) – Sadan vuoden yksinäisyyden kaltainen kronikka, joka tarjoaa kurkistuksen Indonesian kansanperinteeseen. Teoksessa on runsaasti huumoria, elämänviisautta ja taiten rakennettuja henkilöhahmoja.

Ursula K. Le Guin: Ikuisen hämärän maa (Vaskikirjat, suom. Jyrki Iivonen) – Edesmenneen kirjailijan fantasiaromaanissa nuori poika löytää metsästä portin toiseen maailmaan. Koskettava kuvaus aikuistumisesta, yksinäisyydestä ja pelkojen voittamisesta.

Andri Snær Magnason: Aika-arkku (Aula & Co, suom. Tapio Koivukari) – Vaikuttava nuortenromaani, jossa fantasia kietoutuu yhteen nykymaailman kanssa. Kirja pohtii hienosti luopumisen vaikeutta ja ihmisen suhdetta aikaan.

David Mitchell: Luukellot (Sammakko, suom. Einari Aaltonen) – Haastava urbaanifantasiateos pohtii ihmisyyden rajoja ja ihmisenä olemista monien päähenkilöiden ja ajanjaksojen kautta.

Brandon Sanderson: Viimeinen valtakunta (Jalava, suom. Mika Kivimäki) – Rosoista fantasiaa, jossa on sopivassa suhteessa synkkiä sävyjä ja veijarimaista huumoria. Sanderson on luonut kiinnostavan maailman, jonka taikuus on hyvin omaperäistä.

Tähtifantasia-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat kriitikko Jukka Halme, kriitikko Aleksi Kuutio, kirjailija ja kustannustoimittaja Anne Leinonen sekä fantasiaharrastaja, Risingshadow.netin edustaja Osmo Määttä.

Viime vuonna palkinnon voitti Kazuo Ishiguron romaani Haudattu jättiläinen (Tammi, 2016). Teoksen on suomentanut Helene Bützow.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtifantasia-palkinnon aiemmat voittajat:

Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen (Tammi, 2016, suom. Helene Bützow)
Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita (Lasten Keskus, 2015, suom. Jaana Kapari-Jatta)
Terry Pratchett: FC Akateemiset (Karisto, 2014, suom. Mika Kivimäki)
Bruno Schulz: Kanelipuodit ja muita kertomuksia (Basam Books, 2013, suom. Tapani Kärkkäinen)
Steph Swainston: Uusi maailma (Like, 2012, suom. J. Pekka Mäkelä)
Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka (WSOY, 2011, suom. Tapani Kärkkäinen)
Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus (WSOY, 2010, suom. Tapani Kärkkäinen)
Haruki Murakami: Kafka rannalla (Tammi, 2009, suom. Juhani Lindholm)
Ellen Kushner: Thomas Riiminiekka (Vaskikirjat, 2008, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)
Ngugi wa Thiong’o: Variksen Velho (WSOY, 2007, suom. Seppo Loponen)
Jeff VanderMeer: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki (Loki-kirjat, 2006, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)

Elokuvat – Avengers: Infinity War

AvengersInfinityWarJulisteWEB

Avengers: Infinity War

Aikoinaan sarjakuvaelokuvia tehtiin niin harvakseltaan, että niistä jaksoi intoilla jo ihan periaatteesta. Nykyisin varsinkin supersankarisarjakuviin perustuvia leffoja ja tv-sarjoja pukkaa niin tuutin täydeltä, että koko genrestä on muodostunut lähinnä toimintaviihteen perustahnaa.

Tästä huolimatta Anthony ja Joe Russon ohjaama Avengers: Infinity War herättää normaalia suurempaa kiinnostusta. Onhan kyseessä elokuva, jota on pohjustettu hartaasti viimeisen kymmen vuoden aikana valmistuneissa lähes kahdessakymmenessä Marvel-leffassa. Tai siis elokuvan puolikas, sillä tarinan päätöstä joutuu odottamaan vielä vuoden verran.

null

Infinity War kokoaa saman katon alle lähes kaikki aiemmista filmeistä tutut sankarit. Tätä silmälläpitäen myös uhan pitää olla eeppinen. Ja kukapa muukaan tähän rooliin paremmin sopisi kuin Thanos, Jim Starlinin luoma jykeväleukainen jätti, joka haluaa pyyhkiä olemattomiin puolet universumin älykkäistä olennoista.

Moni pitää ajatusta suurena pahuutena. Thanos (Josh Brolin) näkee itsensä kuitenkin tasapainoa luovana hyväntekijänä, joka teoillaan pelastaa maailmankaikkeuden puutteelta ja köyhyydeltä. Tähän mennessä hän on liikkunut planeetalta toiselle kansaa lahdaten, mutta nyt hän haluaa saada käsiinsä Ikuisuuskivet, joiden avulla hän voisi toteuttaa suunnitelmansa sormia napsauttamalla.

Thanoksen uskomattomista kyvyistä saadaan todisteita jo elokuvan ensi minuuteilla, kun hän näyttää närhen munat sekä Lokille, Thorille että Hulkille – jopa ilman Ikuisuuskivien tukea. Mistä siis löytyisi sankareita, jotka voisivat pysäyttää rämäpäisen mahtisonnin ristiretken?

null

Infinity Warin juoni pyörii Ikuisuuskivien ympärillä. Osa kivistä on Maapallon sankareiden hallussa, osa piilossa avaruuden käymättömillä korpimailla. Niinpä elokuvassa seikkaillaan sekä maalla, ilmassa että tähtien keskellä. Moneen suuntaan sinkoileva kerronta tekee kokonaisuudesta valitettavan hajanaisen ja tyyliltään ailahtelevan. Ja koska kaikille hahmoille täytyy suoda useita taistelukohtauksia, mukana on aivan liikaa tyhjänpäiväistä mättöä. Turpakäräjät ovat toki efekteiltään huomattavasti laadukkaampia kuin Black Pantherissa, mutta ei näin loputonta hutkintaa jaksa millään ilveellä katsoa nuokkumatta.

Käytännössä Infinity War olisikin huomattavasti parempi leffa, jos sen toimintaosioita olisi trimmattu vähintään tunnilla. Samalla koko tarina olisi saatu mahtumaan yhteen elokuvaan.

On filmillä toki ansionsakin. Kukapa ei olisi haltioissaan, kun samaan syssyyn valkokankailla nähdään sekä Galaksin vartijat että iso liuta Kostajia. Myös hahmojen keskinäinen kemia pelittää aina silloin, kun sille annetaan tilaa. Onhan se nyt selvää, että luvassa on klassista suunpieksentää, kun samaan kohtaukseen päätyy sellaisia itseään täynnä olevia persoonallisuuksia kuin Rautamies (Robert Downey Jr.) ja Tohtori Outo (Benedict Cumberbatch) tai Thor (Chris Hemsworth) ja Tähtilordi (Chris Pratt).

null

Moni muukin hahmo ihastuttaa. Ristiriitainen Thanos loistaa tietenkin koko kaartin ykkösenä. Hän on traaginen hahmo, joka on ottanut koko galaksin tuskat kannettavakseen. Mutta toisaalta hän on myös verenhimoinen mielipuoli, jonka näkemys todellisuudesta on vaarallisen vinksahtanut.

Suht kivasti tilaa saavat myös mm. Purppuranoidan (Elizabeth Olsen) ja Visionin (Paul Bettany) rakkaustragedia, Gamoran (Zoe Saldana) ottoisätrauma, Bruce Bannerin (Mark Ruffalo) Hulk-dilemma sekä filmin humoristista laitaa edustavat herrat Hämähäkkimies (Tom Holland), Drax Tuhoaja (Dave Bautista), Groot ja Rocket Raccoon.

Kosmisen supersankarivyörytyksen saralla Avengers: Infinity War painii aivan omassa luokassaan. Tämän mittakaavan avaruusoopperaa ei ole valkokankailla aiemmin nähty. Mutta olisihan lopputulos ollut vielä hienompi, jos tarinaan olisi uhrattu edes puoliksi niin paljon panoksia kuin mitä nyt on upotettu tietokoneilla loihdittuihin loputtoman tuntuisiin taistelukohtauksiin.

Eipä siis ole tästäkään elokuvasta Starlinin alkuperäisten Infinity-sarjakuvien päihittäjäksi.

Toni Jerrman – 3 tähteä

InfinityGauntletKansiWEB

Sarjakuvat – Krazy Kat 1916–1918

KrazyKatKansiWEB

George Herriman
Krazy Kat 1916–1918
Otava

”’Krazy Kat’ se ihme kissa on, sielultansa perin viaton. Aivoja on hatun alla yhtä laill ku itikalla, mutt ’tiedonjano’ pohjaton.”

George Herrimanin (1880–1944) Krazy Kat on yksi maailman arvostetuimmista sarjakuvista. Sadan vuoden iästään huolimatta se maistuu yhä tinkimättömän raikkaalle ja omintakeiselle.

Otavan julkaisema Krazy Kat 1916–1918 -teos kokoaa yksiin kansiin sarjan sunnuntaisivujen kolme ensimmäistä vuosikertaa. Tarinat nähdään nyt restauroituina sekä Heikki Kaukorannan uudella, entistä ehommalla suomennoksella varustettuna.

Mukana on myös Jyrki Vainion esipuhe, joka avaa hienosti Herrimanin elämää ja sarjan taustoja.

KrazyKat1WEB

Krazy Katin perusidea on sinällään yksinkertainen, mutta Herriman onnistui vääntämään aiheesta ajatonta kerrontaa kolmen vuosikymmenen ajan. Kaiken takana on rakkaus. Hupsun kissan rakkaus naimisissa olevaan Ignatz-hiireen, joka pitää kattia hulluna ja viskoo tätä päivittäin tiilillä päähän. Aina yhtä myötämieliselle katille kalloon kolahtava tiili on lemmen osoitus ja todiste hiiren ihanuudesta.

Myöhemmin draaman kolmanneksi osapuoleksi vakiintuu poliisikoira Bull Pupp, joka rakastaa kissaa ja sulkee hiiren kerta toisensa jälkeen kalterien taa. Asetelmaan tuo oman erikoisen virityksensä kysymys sukupuolista. Hiiri ja koira ovat selkeästi miehiä, mutta siihen, onko kissa mies vai nainen ei sarjassa oteta kantaa. Vainion esipuheen mukaan Herriman on todennut kyselijöille, että Krazy Kat on kuin keiju tai haltia, jolla ei ole sukupuolta.

KrazyKat2WEB

Sarjakuvan tapahtumat sijoittuvat Coconinon piirikunnan aavikkoisiin fantasiamaisemiin. Tasaisen maaston näkyvin maamerkki on Lumottu pöytävuori, jonka huipulla asuu Joos Haikara. Hän toimittaa lapset Coconinon asukkaille, joihin lukeutuvat mm. hanhiherttua Karvikka Verso, timanttimeklari Gabriel P. Kilpikonna sekä murheiden madonna, leskivaimo Mariquita Pelona. Heitäkin keskeisempiä hahmoja ovat pituudella pilattu Valter Severi Kamelikurki sekä mystinen idän mies, Pekingin Ankka.

Herriman ei anna arkijärjen pilata luomustaan. Kuvien taustalla maisemat vaihtuvat lähes holtittomasti, puut toimivat sateenvarjoina ja rajan yli livahtaa meksikolaisia hyppypapupariskuntia. Mutta oli tilanne mikä tahansa, Krazy Kat on aina valmis auttamaan pulassa olevia. Jopa silloin, kun kultamuikku Ignatzilla ei ole varaa ostaa tiilitehtailija Kolin Kellyltä uutta murikkaa kissan pääkoppaan nakattavaksi.

Absurdin huumorin, herkän henkilökuvauksen ja surrealististen käänteiden ohessa sarjassa ihastuttaa Herrimanin kielenkäyttö, jossa lyyrisen kirjallinen ilmaisu yhtyy villiin sanoilla leikkimiseen.

Näin psykedeeliseen mielikuvituksen lentoon on pakko ihastua. Aina uudelleen. Kerta toisensa jälkeen. Ikuisesti.

KrazyKat4WEB

Jos julkaisusta pitäisi jotain nokan koputtamista keksiä, niin se on koko. Vaikka opus on normaalia kookkaampi, on sarjakuvat painettu pienemmiksi kuin osassa Jalavan 1980- ja 1990-luvuilla julkaisemissa albumeissa. Se on sääli, sillä Herrimanin kuvat ovat toisinaan täynnä pientä piiperrystä, josta on nyt vaikea ottaa selvää. Painoasu on toki tässä uudessa kirjassa huomattavasti aiempaa parempi.

”Nuortea jyrsijä Ignatz tässä lauhkeena, sekeenä käppäilemässä. Ja häijynä, pahat mielessä nähdä voidaan, matkalla Krazyn knubua rusikoimaan.”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/18.

KrazyKat3WEB

Podcastit – Tähtivaeltaja-podcast, osa 3

Tähtivaeltaja-podcast palaa vihdoin käsittämättömän pitkäksi venähtäneeltä tauoltaan. Selityksiä ei ole, eikä niitä pyynnöstäkään anneta. Tauon aikana tavaraa on kuitenkin työstetty melkoiset määrät, ja nyt alamme tuutata sitä huolella ulos.

Ensimmäisenä vuorossa on turinointia tusinafantasiasta. Tusinafantasia, läskifantasia, bulkkifantsu – rakkaalla ja joskus väheksytyllä lapsella on monta nimeä. Se on kuitenkin genren ytimessä, usein viihdyttävää ja nautittavaa. Herrat Jukka Halme ja Aleksi Kuutio ovat seurananne pohtimassa parhaimpia läskifantasiaromaaneja juuri nyt. Podcastista saa oivia vinkkejä tulevan kesän lukuhetkiin ja alta löydät myös listan podcastissa läpikäydyistä kirjoista.

Äänen kanssa on tässä podcastissa vielä vähän ongelmia ja olemme siitä tietoisia, mutta jatkossa näistä ongelmista päästään eroon. Erityiskiitos podcastin editoinnista Marko Soiniselle!

Alex Marshall: A Blade of Black Steel (Crimson Empire 2)
Douglas Hulick: Among Thieves (A Tale of the KIn 1)
Scott Oden: The Lion of Cairo
Oden: Gathering of Ravens
K. J. Parker: The Company etc
Brian McCLellan: The Powder Mage trilogy
Nicholas Eames: Kings of the Wyld (The Band 1)
Andy Remic: Kell’s Legend (Clockwork Vampire Chronicles 1)

Kolumni – Pääkirjoitus 1/18

Adobe Photoshop PDF

Viime numeron uutispalstalla intoilin kevään odotetuimmasta elokuvasta. Eli Jeff VanderMeerin ensiluokkaiseen Hävitys-romaaniin perustuvasta Annihilationista, joka oli piakkoin saapumassa teattereihin. Mutta toisin kävi, sillä Paramountin pomot myivät viime hetkellä leffan kaikki ulkomaiset levitysoikeudet Netflixille.

Näin emme pääse näkemään Alex Garlandin ohjaamaa filmiä elokuvateattereissa, joita silmälläpitäen se on kuvattu. Tämä on raivostuttavaa. Varsinkin kun pääsyynä kaupalle näyttää olleen se, että leffaa pidettiin liian älykkäänä elokuvateatteriyleisölle.

Ratkaisu lienee esimakua sille, että pian teattereissa nähdään vain samaa kaavaa toistavia supersankarielokuvia, aivottomia jatko-osia sekä muuta tyhjänpäiväistä kalsketta.

Vuoden ensimmäisessä Tähtivaeltajassa sukelletaan sen sijaan myös älykkääseen sisältöön, eli sarjakuvien, kauhun ja suomalaisen fantasiakirjallisuuden seuraan.

Numeron suurin satsaus on lähes 20-sivuinen artikkeli amerikkalaisen laatusarjakuvan mielenkiintoisimmista uutuuksista. Siinä riittää luettavaa useammaksikin illaksi.

Kotimaisista tekijöistä esiin nousee Katri Alatalo, jonka tuorein romaani, Käärmeiden kaupunki, on taianomaista aavikkofantasiaa. Omintakeiselle teokselle luulisi löytyvän kysyntää ulkomaillakin.

Palaamme myös hetkeksi numeroissa 4/14 ja 1/15 esitellyn varhaisen kauhukirjailijan, Arthur Machenin pariin. Aikoinaan emme saaneet artikkelin yhteyteen näytteitä herran novelleista, koska perikunta pyysi niistä liian kovaa korvausta. Mutta nyt Machenin tuotanto on vapautunut tekijänoikeuksista. Toivottavasti joku suomalainen kustantamo huomaa tämän ja julkaisee iloksemme kokonaisen kirjan Machenin lumoavia tarinoita.

Machenin kunniaksi dvd-palstallakin keskitytään kauhuun. Erityishuomion saavat Lamberto ”Demons” Bavan elokuvat, mutta mukana on myös pari vinkeää tapausta 1940- ja 1950-luvulta. Sekä sarjakuvatematiikkaa myötäillen filippiiniläinen versio Wonder Womanista!

Eikä sovi unohtaa Hellraiseria, Teräsliljaa, Kersantti Napalmia tai kirja- sarjakuva- ja elokuva-arvosteluja. Kaikkea kivaa on siis jälleen tarjolla.

Ja jos tänä vuonna ei vihdoin saada suomeksi sellaisia erinomaisia scifi-kirjoja kuin Ann Leckien Ancillary Justice, Yoon Ha Leen Ninefox Gambit ja Kameron Hurleyn The Stars Are Legion, niin Toni-setä on hyvin, hyvin vihainen.

Toni Jerrman

Bonuksena kolme oivallista linkkiä!

Ylen Kulttuuricocktailin haastattelu
Leena Krohn: Kadotus & Pirjo Lyytikäinen: Pilviä maailmanlopun taivaalla -arvostelu
Piia Leino: Taivas -arvostelu