Uutiset – Tähtifantasia-palkinto 2017 jaettu

ishigurohaudattujattilainenweb

Tähtifantasia-palkinto 2017

Helsingin Science Fiction Seuran Tähtifantasia-palkinto
parhaasta vuonna 2016 suomeksi ilmestyneestä
käännösfantasiakirjasta annetaan Tammen julkaisemalle
KAZUO ISHIGURON romaanille HAUDATTU JÄTTILÄINEN.
Teoksen on suomentanut Helene Bützow.

Kazuo Ishiguron Haudattu jättiläinen (The Buried Giant, 2015) sijoittuu Britanniaan, kuningas Arthurin valtakunnan himmeneviin hetkiin. Se on seikkailu ja matkakertomus, jossa Ishiguro kuljettaa päähenkilönsä läpi arturiaanisen taruston. Pinnan alla teoksessa kulkee muistin ja unohduksen teema sekä pohdinta siitä, kuinka identiteetti ja yhteiskunnat rakentuvat muistojemme varaan.

Pääosassa on vanha pariskunta, Axl ja Beatrice, jotka eräänä päivänä havahtuvat siihen, että heillä on poika, joka asuu toisessa kylässä. He päättävät lähteä etsimään poikaa, vaikka matka on vaarallinen. Muistamattomuus ei vaivaa kuitenkaan yksin heitä, vaan tuntuu olevan vitsaus kaikkialla. Onko syy sumussa, joka roikkuu maan yllä vai onko ihmisiin iskenyt jokin sairaus?

Axl ja Beatrice ovat vanhoja ihmisiä, jotka väsyvät ja unohtavat asioita. Heidän keskustelunsa katkeavat kesken ja ajatukset harhailevat. Kerronta on viipyilevää ja hapuilevaa – tuntuu, että maailmaa peittävä sumu leijuu myös tekstin yllä. Tunnelmaa nostatetaan hitaasti, kunnes lukija palkitaan liikuttavalla lopetuksella.

Haudatun jättiläisen voi lukea useaan kertaan nauttien tekstistä, joka on ladattu täyteen merkityksiä. Kielessä ja kerronnassa herkkyys ja haikeus yhdistyvät maanläheisyyteen ja huumoriin. Ishiguroa jo vuosia suomentanut Helene Bützow on tehnyt käännöksen kanssa loistavaa jälkeä ja säilyttänyt alkuperäisen tekstin nyanssit hienosti.

Haudattu jättiläinen johdattaa lukijansa monenlaisten pohdintojen ääreen. Se kuvaa sotaa ja ihmisten julmuutta sekä mahdollisuutta anteeksiantoon ja rakkauteen. Kazuo Ishiguron fantasiaromaani on lohikäärmeen etsintämatka täynnä hitaasti kasvavaa lumoa.

Tähtifantasia-palkinto julkistettiin osana Worldcon-tapahtuman ohjelmaa Helsingin Messukeskuksessa. Palkinto jaettiin yhdettätoista kertaa.

Tähtifantasia-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluivat kriitikot Jukka Halme ja Aleksi Kuutio, kirjailija Anne Leinonen sekä fantasiaharrastaja, Risingshadow.netin edustaja Osmo Määttä.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtifantasia-palkinnon aiemmat voittajat:

Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita (Lasten Keskus, 2015, suom. Jaana Kapari-Jatta)
Terry Pratchett: FC Akateemiset (Karisto, 2014, suom. Mika Kivimäki)
Bruno Schulz: Kanelipuodit ja muita kertomuksia (Basam Books, 2013, suom. Tapani Kärkkäinen)
Steph Swainston: Uusi maailma (Like, 2012, suom. J. Pekka Mäkelä)
Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka (WSOY, 2011, suom. Tapani Kärkkäinen)
Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus (WSOY, 2010, suom. Tapani Kärkkäinen)
Haruki Murakami: Kafka rannalla (Tammi, 2009, suom. Juhani Lindholm)
Ellen Kushner: Thomas Riiminiekka (Vaskikirjat, 2008, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)
Ngugi wa Thiong’o: Variksen Velho (WSOY, 2007, suom. Seppo Loponen)
Jeff VanderMeer: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki (Loki-kirjat, 2006, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)

Uutiset – Worldcon 75. Nyt!

Worldcon2017WEB

Worldcon 75. Nyt!

Aivan täydellisen mahtavaa. Worldcon 75 valloitti Helsingin Messukeskuksen keskiviikkona ja tätä hubaa jatkuu aina sunnuntaille asti. Mikään ei voisi olla parempaa! Haaveet, joista vuosikymmenien ajan tuskin uskallettiin puhua edes kuiskaten, ovat käyneet toteen – ja vieläpä aivan pirun upeasti.

Worldcon 75 on kerännyt ennätysmäärän kävijöitä, huomattavasti enemmän kuin kukaan saattoi edes kuvitella. Jotkut puhuivat joitain vuosia sitten, että 2500 kävijää näin syrjäisen pikkumaan conissa olisi suurin mahdollinen yleisöryntäys. Järjestäjät uskoivat silti jo aikaa sitten, että jopa 3500 kävijää olisi saavutettavissa oleva tavoite. Tällä hetkellä osallistujamäärä lasketaan jo yli 6000:ssa! Tällä lukemalla noustaneen kaikkien aikojen Worldconeissa jo top 5 -tilastoon.

Kun ensimmäistä kerta astui sisälle Messukeskukseen, tunsi heti tulleensa kotiin – paikkaa kansoitti ystävällinen, kaikkialta maailmasta saapunut scifi-kansa, joka puhalsi yhteiseen hiileen ja diggasi samoja asioita kuin minäkin. Voiko mukavampaa paikkaa maailmassa enää ollakaan!

WorldconWelcomeWEB

Myös järjestelyt ovat sujuneet pääosin esimerkillisesti, huikeita kirjailijavieraita on käsittämätön määrä, ohjelmatarjonta on valtava (yhteensä lähes 1000 ohjelmanumeroa!) sekä järjestään mielenkiintoinen – en ole vielä kuullut ensimmäistäkään valitusta huonosti menneestä ohjelmasta, päinvastoin kehuja on sadellut esiintyjille yltäkylläisesti (saavutus, joka on yleensä mahdoton).

Myös runsailla myyntipöydillä on riittänyt ostettavaa vaikka muille jakaa. Puhumattakaan lukuisista muista aktiviteeteista aina monipuolisesta taidenäyttelystä työpajoihin, fanitapaamisiin ja elokuvaesityksiin. Myös auki olevien ruokapaikkojen kirjo ja määrä on kiitettävä, kunhan ne ensin onnistuu löytämään Messukeskuksen nurkista ja alemmalta tasolta.

Muistakaa myös Tähtivaeltajan myyntipöytä Fan Tables -osastossa Displays-hallissa. Nyt on loistava mahdollisuus kartuttaa Tähtivaeltaja-kokoelmiaan edulliseen hintaan. Myynnissä tietysti myös kaikkea muuta mukavaa erikoisuuksiakaan unohtamatta.

WorldconTahtivaeltajaWEB

Yllättävä kasvu on toki tuonut mukanaan myös ongelmia. Sisäänrekisteröityminen on toki sujunut pitkistä jonoista huolimatta nopeammin ja tehokkaammin kuin yhdessäkään kokemassani tapahtumassa, mutta samaa ei voi sanoa ohjelmatilojen kapasiteetista.

Sekä keskiviikkona että torstaina melkeinpä useimmista ohjelmanumerosta jouduttiin käännyttämään pois kymmeniä ihmisiä salien pienen koon vuoksi. Itsekin missasin tämän takia kuusi ohjelmaa, jotka olisin ehdottomasti halunnut nähdä – aina avajaisia myöten. Lopulta pääsin näkemään kahden päivän sisällä vain kaksi ohjelmanumeroa.

Mutta järjestäjät ovat nyt tarttuneet asiaa kraivelista ja tehneet kaikkensa ongelman ratkaisemiseksi. Uusien päivälippujen myyntiä on rajoitettu huomattavasti ja pe-la-su-akselille on saatu käyttöön kaksi uutta suurta salia. Näin ollen jatkossa tämä ongelma pienenee varmasti selvästi. Tämä on niin kiitettävää ja nopeaa reagointia, että harvoin näkee.

Worldcon 75 osoittaa vastaansanomattomasti, että suomalaiset coni-järjestäjät ja kaikki heidän apunaan häärivät tahot ovat todellisia ammattilaisia omalla sarallaan. Toista näin mahtavaa Worldconia tullaan tuskin ihan heti näkemään. Suurkiitokset ja kumarrukset!!! You have done everything above and beyond the call of duty, so that we might have a great con! You really rule! Hugs, love and kisses to absolutely everybody.

Let’s do the Worldcon again!

Toni Jerrman

WorldconUlkoaWEB

Kirjat – Matias Riikonen: Suuri fuuga

RiikonenSuuriFuugaWEB

Matias Riikonen
Suuri fuuga
Aula & co

Sanotaan se nyt suoraan: Matias Riikosen Suuri fuuga on tajunnanräjäyttävä mestariteos. He, jotka haluavat nauttia teoksesta altistumatta muiden mielipiteille, marssikoot saman tien kirjakauppaan ja lukekoot arvostelun vasta myöhemmin.

Marraskuisen ankea Ruovesi, neljä ääntä. Riikonen lainaa teoksensa struktuurin Beethovenin Suuresta fuugasta: ykkösviulu, kakkosviulu, alttoviulu ja sello vuorottelevat ja polveilevat, näkökulmahahmot toimivat kaikukoppana sävelille ja niistä muodostuvalle teemalle. Samalla teoksen nimi viittaa myös dissosiatiiviseen fuugaan, eli pakkovaellukseen, josta kärsivä henkilö vaeltaa muistamatta identiteettiään tai menneisyyttään.

On nettidominalle elämänsä ja rahansa luovuttanut perheenisä. On teinityttö, joka pakenee kavereineen todellisuutta selkouniin. On lääkiksen keskeyttänyt mies, joka redusoi kaiken aivokemiaksi, odottaa transhumanistista maailmaa ja kulkee karhupuvussa saadakseen tyttölapsilta ilmaisia haleja. On telttailijapoika, joka pelkää omaa hajuaan, käyttää outoa, arkaaista suomea ja yrittää saada yhteyden veljeensä, kuuluun CS-pelaajaan.

Fyysiset ja virtuaaliset paikat ovat tärkeitä. Kohtaamisten ja yksin kulkemisen viitepisteinä toimivat kolea leirintäalue mökkeineen, yhteissauna, karaokeräkälä, kirkkokonsertti. Harmaat kadut, MMO-pelit, nettivideot ja -päiväkirjat rinnastuvat. Riikonen soittaa henkilöitään armotta muttei julmasti ja käyttää kieltä niin taitavasti, että itkettää. Ja samalla naurattaa, kun inhorealistinen ja absurdi läpsivät yläfemmoja minkä kerkeävät.

Teemat ovat suuria. Mitä on ihmiskunta, yksilö, maailma tai elämä? Todellisuus hapertuu, kun inhimillinen kommunikaatio käy mahdottomaksi tai on sitä alun alkaenkin. Kieli ei riitä, verkkoon katoaa, ruumiillista olemassaoloa ei kestä, mutta virtuaalinen on valetta. Lopun odotus on päättymätöntä limboa tai helvetin esikartanoa. Hahmot takertuvat omiin riippuvuuksiinsa, pakokeinoihin ja pakkomielteisiin. Vain nostalgia ja humala voivat suoda hetken helpotuksen. Mutta niidenkin maku on kitkerä, sillä kuten arkijärjen äänenä sivuhenkilönä häärivä Göstä-vainaa muistuttaa yhteislaulun hetkellä: ”Liian usein huomaat: ei se totta ollutkaan.”

Lukukokemuksena romaani on vaativa mutta antoisa. Ensimmäiset parikymmentä sivua saavat kysymään, mitä ihmettä minä juuri luin, mutta sitten kerrokset alkavat aueta. Lukija joutuu sekä tekemään älyllistä työtä että heittäytymään Riikosen maailmaan. Pudotus voi tuoda tullessaan mitä vain.

Jos nyt jostain voi valittaa, niin siitä, että Riikosen fuuga on lohduttomampi kuin Beethovenin oikeastaan melko valoisa sävelteos. Toisaalta rinnastuksessa on myös mahdollinen avain tulkintaan. Riikosen hahmot hoipertelevat kuilun partaalla mutta välttelevät kaikin voimin sinne katsomista, sen näkemistä. Valo nousee maailmasta teoksen ulkopuolella, kun kuilu iskee silmää lukijalle: eksistentiaalinen kauhu on yhtäältä yksilöllinen kokemus, toisaalta kaikille yhteinen.

Jos taideproosa ei pelota, lue tämä. Jos pelottaa, Suuri fuuga on parhaita mahdollisia syitä päästä pelosta yli ja lukea se siitä huolimatta. Usko ja hyppää.

Kaisa Ranta

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/17.

Elokuvat – Valerian and the City of a Thousand Planets

ValerianJulisteWEB

Valerian and the City of a Thousand Planets

Muutaman minuutin ajan ehti uskoa, että Luc Besson on tehnyt hyvän Valerian-elokuvan. Leffan alussa kaiuttimista raikaa David Bowien Space Oddity ja kankaalla seurataan, kuinka ihmiskunta tutustuu muihin avaruutta asuttaviin lajeihin. Innostusta herättää myös paratiisimainen planeetta, jossa pitkänhuiskeat pearlit ja vekkulit transmutaattorit elävät sopusoinnussa luonnon kanssa. Mutta kun kuvaan astuvat Valerian (Dane DeHaan) ja Laureline (Cara Delevingne), toiveet haihtuvat kuin pieru Saharaan.

Nimestään huolimatta Valerian and the City of a Thousand Planets -elokuvalla ei ole mitään tekemistä vastikään suomeksi uudelleenjulkaistun Tuhannen planeetan valtakunta -sarjakuvan kanssa. Tekisi mieli sanoa, ettei leffalla ole mitään tekemistä yhdenkään Pierre Christinin ja Jean-Claude Mézièresin luoman Valerian-sarjakuvan kanssa, mutta kyllähän juonikuvioon on otettu useampikin kohtaus lähes sellaisenaan Varjojen lähettiläs -albumista.

Valerian1WEB

Heti kärkeen avaruusagentit Valerian ja Laureline saavat tehtäväkseen kaapata viimeisen transmutaattori-otuksen mustan pörssin kauppiaan kynsistä. Sitten he ryhtyvät selvittelemään tuhansien erilaisten olentojen kansoittaman Keskuspisteen, avaruusasema Alphan, ongelmia.

Valtaisan rakennelman uumeniin on ilmestynyt salaperäinen alue, jonne ulkopuolisilla ei ole asiaa. Lisäksi rotujenvälisen neuvoston kokoukseen hyökätään ja Keskuspistettä johtava komentaja kaapataan. Tapahtumat tuntuvat kytkeytyvän alussa nähtyyn paratiisiplaneettaan – jonka tiedot on hävitetty kaikista arkistoista.

Jollakulla ei selvästi ole puhtaita jauhoja pussissa, mutta millä suunnalla pahuus luuraa, on arvoitus. Kovina kauppamiehinä tunnetut siivekkäät, pitkäkärsäiset shinguzet tarjoavat johtolankoja mysteerien selvittämiseen. Sitten sinkoillaankin taas päätäpahkaa sinne tänne.

Valerian2WEB

Elokuvan tarinaan ei ole pahemmin panostettu, sillä Bessonin selkeä tavoite on ollut maalailla valkokankaille mahdollisimman värikkäitä ja mahtipontisia tieteisnäkymiä. Mielikuvituksellisia muukalaisolentoja riittää, ja Keskuspisteen sekä sitä ympäröivän avaruuden kuvittamiseen on uhrattu tietokonekapasiteettia enemmän kuin tarpeeksi. Visuaalisesti leffa onkin upeaa silmänkarkkia. Mutta niin oli myös Jupiter Ascending (2015) – ja muistaako siitä kukaan enää mitään?

Filmin harvojen hiljaisempien hetkien aikana käydään läpi Valerianin ja Laurelinen orastavaa romanssia, joka on kuin suoraan kehnosta teinileffasta. Naistennaurattajana tunnettu Valerian on päättänyt hylätä kukasta toiseen hyppelyn ja asettua avioliiton satamaan Laurelinen kanssa. Omapäisen naisen suostuttelu vaatii kuitenkin aikaa ja vaivaa.

Näiden jaksojen lisäksi leffa pysähtyy kuin seinään kohtauksessa, jossa laulajatähti Rihanna vetää läpi pitkän ja seksikkään tankotanssiesityksen.

Valerian3WEB

Maitonaama Dane DeHaan on täysin väärä valinta esittämään avaruusagentti Valeriania. Hän ei onnistu rakentamaan kliseiseen rattopoika-sankarirooliinsa persoonallisuutta tai uskottavuutta. Puhumattakaan siitä, kuinka kaukana hahmo on alkuperäisestä Valerianista.

Hieman paremmin pärjää Cara Delevingne Laurelinen osassa. Hahmossa on hetkittäin särmää ja luonnetta, jota tosin syövät mieskatsojille suunnatut minimalistiset asut ja romanttinen näkemys rakkaudesta kaiken voittavana voimana. Vahvatahtoiseen sarjakuva-Laurelineen verrattuna hän on aikamoisen mamo ilmestys.

Sivuhenkilöistä löytyy sitten useita hauskoiksi tarkoitettuja tapauksia, jotka herättävät lapsellisuudessaan vain myötähäpeää. Rutger Hauerin lyhyt cameo-rooli on sentään ihan kiva nyökkäys kunnon scifin suuntaan. Sen sijaan Ethan Hawkesta ja Clive Owenista ei saada irti mitään merkillepantavaa.

Valerian4WEB

Jotenkin sitä toivoisi, että Valerian and the City of a Thousand Planets menestyisi lippuluukuilla niin hyvin, että jatkossa valkokankailla nähtäisiin huomattavasti tätä parempia Valerian-elokuvia. Vaikea on kuitenkin kuvitella, että Bessonin luoma sekasotku miellyttäisi kovinkaan montaa yli 15-vuotiasta katsojaa.

Syvälle on ranskalaisohjaaja vajonnut sitten loistonsa päivien, jolloin teattereihin vyöryivät sellaiset herkkupalat kuin Nikita (1990), Leon (1994) ja The Fifth Element (1997). Niissä ihmiskuvaus, juonenkuljetus, toiminta ja visuaalisuus olivat sentään pääosin tasapainossa. Nyt mennään eetterimetsään niin että rymisee.

Toni Jerrman

ValerianVarjojenLahettilasKansiWEB

Elokuvat – Wonder Woman (1974)

WonderWoman74DVDkansiWEB

Nyt kun Patty Jenkinsin ohjaama tuore Wonder Woman -elokuva jatkaa menestyksekästä juoksuaan elokuvateattereissa, lienee hyvä hetki kurkistaa menneisyyteen. Maailman kuuluisin supersankaritar kun on esiintynyt elävissä kuvissa myös ennen tätä päivää. Yksi ensimmäisistä yrityksistä herättää hahmo henkiin oli Vincent McEveetyn ohjaama tv-pilotti vuodelta 1974.

Wonder Woman (1974)

Psykologi William Moulton Marstonin 1940-luvun alussa kehittelemä Wonder Woman on vuosikymmenten mittaan taipunut muottiin jos toiseenkin. Naiseuden voimaa kuvastava feministinen sankari oli alkujaan kovin innostunut köysileikeistä, mutta on sittemmin jättänyt nämä puuhat vähemmälle.

WonderWomanVanhaWEB

Useista asunvaihdoksista huolimatta luoteja torjuvat rannekorut ja totuuden lasso ovat yleensä kuuluneet amatsonitaistelijan vakioarsenaaliin. Ne on kuitenkin modernisoitu lähes tunnistamattomiksi vuonna 1974 valmistuneessa Wonder Woman -televisioelokuvassa. Lisäksi perinteinen soturivaatetus on korvattu ”paremmin” ajankuvaan istuvalla sporttisella verryttelyasulla.

Vincent McEveetyn ohjaaman tv-pilotin alkutekstit tuovat sekä tyyliltään että musiikiltaan mieleen pari vuotta myöhemmin suursuosion saavuttaneen Charlien enkelit -sarjan. Huumorilla kevennetty, leveästi hymyilevästä sankariblondista kertova agenttielokuva enteilee muutenkin tuota hittisarjaa.

Leffa ei pahemmin pohjusta tarinan alkuasetelmia. Toki eteerisiksi sumennetuissa kuvissa näytetään, kuinka kuningatar Hippolyte lähettää Dianan (Cathy Lee Crosby) naisten hallitsemalta Paratiisisaarelta keskelle nyky-yhteiskunnan melskeitä. ”Miesten luoma maailma tarvitsee jälleen Ihmenaista”, kuuluu Hippolyten perustelu.

WonderWoman741WEB

Seuraavaksi Diana työskenteleekin jo sihteerinä Yhdysvaltain turvallisuuspalvelussa. Tuntematon taho on varastanut kasan asiakirjoja, jotka paljastavat useiden salaisten agenttien henkilöllisyyden. Jollei roistoille makseta 15 miljoonaa dollaria, he luovuttavat tiedot jenkkien vihollisille.

Sihteerin statuksestaan huolimatta Diana ryhtyy selvittämään tapausta. Ensi töikseen hän matkustaa Ranskaan, jossa George Calvin (Andrew Prine) pahiskumppaneineen tunnistaa hänet heti Ihmenaiseksi – vaikka Diana on ihan tavallisissa siviilivaatteissa!

Parin epäonnisen murhayrityksen jälkeen George kutsuu Dianan treffeille. Ihastuttavan lipevä mies haluaisi joko tappaa sankarittaremme tai mennä hänen kanssaan sänkyyn. ”Etkö muka pidä minua viehättävänä”, nilja tiedustelee lähes viaton ilme kasvoillaan. Kumpikaan ideoista ei innosta Dianaa tai varjoissa pysyttelevää herra Smithiä, joka johtaa koko rikollisryhmää Grand Canyonissa sijaitsevasta hulppeasta tukikohdastaan.

WonderWoman742WEB

Hupaisa juoni marssittaa seuraavaksi esiin käärmeansoja, karatetaisteluita ja lahja-aasin. Aasin olisi tarkoitus kuljettaa nevadalaiseen autiokaupunkiin jätettävät lunnasrahat pahisten käsiin. Jäljittäjien hämäämiseksi roistot ovat kehitelleet sekä aasilaumoja että kutistuvan huoneen, joka täyttyy varmuuden vuoksi myös tappavalla kaasulla ja moniväriseksi maalatulla betonilla. Näin helposti Ihmenaista ei kuitenkaan päihitetä.

Pahemman vastuksen tarjoaa amatsonisoturi Ahnjayla (Anitra Ford), joka on pettänyt Paratiisisaaren ihanteet ja antautunut mammonan vietäväksi. Keihäät vain lentelevät, kun nämä naiset ottavat yhteen.

Elokuva huipentuu Dianan ja kiristysoperaation orkestroineen Abner Smithin yhteisiin kohtauksiin. Ricardo Montalbanin tulkitsema Smith on herkullinen yhdistelmä sivistynyttä herrasmiesroistoa ja James Bond -elokuvista tuttuja suuruudenhulluja ilkimyksiä. Montalbanin karisma pelittää, ja hänen tyylikästä, pilke silmäkulmassa vetämäänsä roolisuoritusta on ilo seurata.

Wonder Woman -filmi ei ota itseään liian vakavasti, joten sen seurassa on helppo viihtyä. Tarina kulkee viehättävän vikkeläliikkeisesti, ja henkilöhahmot ovat pääosin hauskasti hahmoteltuja. Kyllä tältä pohjalta olisi hyvä tv-sarja saatu aikaan.

WonderWomanx3WEB

Tosin kokonaisuuden kytkös Ihmenaisen legendaan jää turhan ohueksi. Vuosina 1975–1979 valmistunut, Lynda Carterin tähdittämä Wonder Woman -televisiosarja ammentaakin huomattavasti enemmän Ihmenaisen vuosikymmenten mittaisesta sarjakuvaperinteestä – aina hupsunoloista supersankariasua myöten. Hupsuksi sopii kutsua myös sarjan juonikuvioita, jotka tuovat mieleen lähinnä vuosikymmentä aikaisemmin valmistuneen Batman-televisiohupailun. Tosin Ihmenaisen kohdalla huumori maistuu monin osin tahattomalta hölmöilyltä. Tämä ei kuitenkaan estänyt sarjaa kohoamasta aikoinaan suureen suosioon.

Seuraava yritelmä Wonder Womanin suhteen nähtiin vuonna 2011. Mutta mitä vähemmän tästä Adrianne Palickin tähdittämästä pilotista kirjoitetaan, sen parempi.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/17.

WonderWomanSarjiskansiaWEB

Sarjakuvat – Suiciders 1

Suiciders1kansiWEB

Lee Bermejo
Suiciders 1
RW Kustannus

”Mitä hyviä aikeita minulla alussa olikaan, mitä ikinä olinkaan halunnut, se kaikki oli unohdettu.”

RW Kustannus on kunnostautunut julkaisemalla Vertigo-klassikoista niin Sandmania, Preacheria kuin Rämeen Olentoa komeina kirjoina. Nyt firma on tarttunut ison V:n uudempaan tuotantoon heittämällä kehiin ensimmäisen osan Lee Bermejon Suiciders-sarjasta. Kuudesta lehdestä koostuvan tarinan on sekä käsikirjoittanut että piirtänyt rujon realistisesta tyylistään tunnettu Bermejo. Sarjakuvan synkkään maailmaan istuvasta värityksestä vastaa Matt Hollingsworth.

Suiciders4WEB

Kolmekymmentä vuotta tuhoisan maanjäristyksen jälkeen Los Angeles – tai tätänykyä New Angeles – on muurein ympäröity pienoisvaltio. Rikkaiden pintaliitäjien maailmassa plastiikkakirurgia ja vartaloiden biologinen parantelu ovat arkipäivää. Rahan ja vallan sokaisemassa yhteisössä ei arvosteta heikompiosaisia, vaan heidät nuijitaan maan rakoon. Sama kohtalo odottaa pakolaisia, jotka yrittävät livahtaa muurien raoista yltäkylläiseksi koettuun onnelaan.

New Angelesin mentaliteettia kuvastaa hyvin kaupungin suosituin urheilulaji, jossa teknotehostetut gladiaattorit tappavat toisiaan hurraavan yleisön edessä. Keinoja kaihtamattomien suuryritysten palkkalistoilla olevat taistelijat ovat juhlittuja kansallissankareita. Prameiden kulissien takana he ovat kuitenkin pelkkiä yhtiöjohdon sätkynukkeja.

Suiciders2WEB

Enkelten kaupungin suurin taistelijatähti on Pyhimys, jonka henkilöhistoria on häivytetty valheiden ja hiljaisuuden taakse. Näiden salaisuuksien selvittäminen kiinnostaa sekä varjoissa vaanivia paparazzeja että salamavalojen loisteessa viihtyviä tähtitoimittajia. New Angelesissa heidän henkikultansa ovat kuitenkin herkässä.

Suiciders etenee useammassakin eri aikalinjassa ja rinnastaa taitavasti nykyisiä ja menneitä tapahtumia. Kaiken keskiössä on voittamaton Pyhimys, joka ei ole tyytyväinen elämäänsä tai asemaansa taisteluareenoiden juhlittuna tappokoneena. Tutkainta vastaan on kuitenkin vaikea potkia, kun tekee töitä omaisuudestaan tiukasti kiinni pitäville bisnesleijonille. Puhumattakaan elinympäristöstä, joka on kohottanut voiman ja väkivallan kaikkea toimintaa ohjastavaksi uskonnoksi. Tässä kaupungissa vahvat syövät heikot, ja niin sen asukkaiden mielestä kuuluukin olla.

Suiciders1WEB

Sarjakuvana Suicidersin voima piilee Bermejon kyynisyyttä huokuvassa tekstissä sekä vimmaisen iskevässä taiteessa. Äärimmäisen kovaksikeitetyssä tarinassa toivo on kuollut sana ja luut tehty murskattaviksi. Erityisen omaperäiseksi asetelmaa ei voi kutsua, mutta nykytodellisuuden pessimistisenä ekstrapolaationa teos puolustaa paikkaansa – varsinkin, koska tarina ui onnistuneesti hahmojensa liiveihin.

Vaikka Vertigolla olisi tarjolla parempaakin, täytyy Suicidersin suomennos ottaa ilolla vastaan. Se kun on jotain aivan muuta kuin trikoosankareiden tusinaseikkailut, joita nykyisin julkaistaan maassamme ihan tarpeeksi.

New Angelesin todellisuutta valotetaan lisää jatko-osassa Suiciders: Kings of HelL.A., jossa piirtäjäksi vaihtuu vaisumpaa tavaraa paperille loihtiva Alessandro Vitti. Nähtäväksi jää, näemmekö myös sitä näillä raukoilla rajoilla.

”Olen hakannut ja murhannut tieni läpi lihan peittämästä mössömerestä ja olen siinä niin hyvä, että minulle maksetaan siitä. Taidan olla nero.”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/17.

Suiciders3WEB

Kirjat – Heikki Kännö: Mehiläistie

KannoMehilaistieWEB

Heikki Kännö
Mehiläistie
Sammakko

Yhä useampi suomalainen kirjailija käyttää spekulatiivisen fiktion aineksia sujuvasti romaaneissaan. Nyt tähän joukkoon liittyy taidemaalari ja graafinen suunnittelija Heikki Kännö. Turkulaiskirjailijan esikoisromaani Mehiläistie on kiehtova yhdistelmä taidefilosofiaa, lähihistoriaa sekä taiteesta ponnistavaa shamanistista alkemiaa. Kirja räjäyttää todellisuuden rajat kutomalla osin aitojen ihmisten, tapahtumien ja taideteosten ympärille metafyysisen ulottuvuuden.

Eletään toista maailmansotaa. Alfred Riemann johtaa saksalaista tutkimusosastoa, joka seuloo esiin ihmisiä, joilla on yliluonnollisia kykyjä. Hänen mielenkiintonsa kohdistuu erityisesti taiteilijoihin, sillä hän näkee taideteokset koodeina, jotka avaavat reitin aistiemme kokeman todellisuuden tuolle puolen, olemassaolon mystiselle tasolle.

Riemannin silmätikuksi päätyy saksalaislentäjä Joseph Beyus, jonka lapsuuden töherrykset saavat mystikon käytössä olevat psyykkiset mittarit hehkumaan punaisina. Beyusin arvoituksellisuutta korostaa entisestään, että hän katoaa selittämättömästi kahdeksi viikoksi Krimiin suuntautuneella sotilaslennolla. Ylimaallisen kokemuksensa myötä Beyusille syntyy pakkomielteinen suhde huopiin, eläinten rasvaan, myyttiseen alkuhirveen sekä mystiseen herra jänikseen.

Sodan jälkeen Beyus heittäytyy taiteilijan uralle ja tutustuu sekä Johann Wolfgang Goethen että Rudolf Steinerin esoteerisimpiin kirjoituksiin. Lisäksi hän analysoi luonnon, ihmisen, henkisyyden, magian ja okkultismin välisiä salattuja yhteyksiä. Sekä käy pitkiä vuoropuheluja toistakymmentä vuotta aiemmin kuolleen James Joycen kanssa. 1960-luvulla Beuys nousee Düsseldorfin taideakatemian kuvanveiston professoriksi ja alkaa todenteolla levittää kontroversaalia, poliittisesti latautunutta taidekäsitystään.

Vuosien vieriessä Riemann kätyreineen seuraa tarkasti Beyusin elämää. Hän tutkii taiteilijan luomuksia ja etsii niistä keinoja, joilla murtautua toiseen todellisuuteen.

1960-luvun koittaessa romaanin keskiöön astahtavat aloittelevat berliiniläistaiteilijat Dora ja Klaus, joilla on yhteyksiä sekä saksalaisessa taidekentässä vaikuttavaan fluxus-liikkeeseen että Joseph Beuysiin. Heidän myötään tarina siirtyy vuosikymmen myöhemmin Yhdysvaltoihin, jossa pääosan nappaa lopulta Doran Walter-poika.

Walter kokee omalaatuisia todellisuuden nyrjähdyksiä. Sekä hänen elämänsä että ympäröivä maailma notkahtavat tämän tästä uusille raiteille, kun jo tapahtuneet asiat pyyhkiytyvät pois historiankirjoista. Eräänä aamuna hän herää huomaamaan, ettei Mark Chapman koskaan ampunutkaan John Lennonia. Toisena hetkenä katoaa hänen vaimonsa, joka kuolikin nyt jo lapsena. Jotenkin näihin käänteisiin kytkeytyy mehiläisten peittämä, kultahileeseen verhoiltu mies.

Kännön Mehiläistie on todellinen taidonnäyte. Omintakeinen romaani, joka sukeltaa syvälle metafyysisten taideteorioiden, kokeellisten performanssien, henkisen maailman ja antroposofisten ajatusten sokkeloihin. Villeimpienkin visioiden keskellä Kännö onnistuu kuitenkin pitämään kerrontansa vahvasti kytköksissä reaalimaailmaan tarkkaan rakennettujen henkilöhahmojen ja heitä ympäröivän historiallisen todellisuuden kautta. Samalla vähitellen avautuvat mysteerit pitävät juonenkulun jouhevana ja vetävänä.

Mitä kaikkea Kännö haluaa romaanillaan sanoa, jääköön jokaisen lukijan oman tulkinnan varaan. Aineksia monenlaisiin päätelmiin ja aivoja soitteleviin oivalluksiin on joka tapauksessa runsaasti tarjolla, sillä kahlitsemattoman luovuuden merkitys ihmiskunnan ajattelua avartavana voimavarana on rajaton. Mehiläistie on yksi askel matkalla parempaan maailmaan.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/17.