Kirjat – Anne Leinonen: Pienen rasian jumala ja muita novelleja

LeinonenPienenRasiaJumalaWEBAnne Leinonen
Pienen rasian jumala ja muita novelleja
Atena

Anne Leinonen lukeutuu suomalaisten spefi-kirjoittajien kärkikaartiin. Hänen tuotantonsa on erittäin monipuolista ja kattaa kaikki mahdolliset tyylilajit uuskummasta avaruusscifiin. Pienen rasian jumala -novellikokoelma painottuu maanläheisiin tarinoihin, joista ei kuitenkaan puutu vaihtelua ja ihmeen tuntua.

Joitain yhteneväisyyksiäkin kertomuksista löytyy. Mukana on useita novelleja, jotka ammentavat aineksensa suomalaiskansallisesta perinnemaisemasta. On pieniä puisia tupia ja maalaiskyliä, joissa elämä kulkee luonnon muovaamia polkuja – oltiin sitten menneessä, tulevassa tai kokonaan toisella planeetalla.

Hyvä esimerkki tästä tyylilajista on ihmissusimyyttiä vahvasti inhimillistävä Tuonenkalma, surmansuitset. Siinä syrjäisessä mökissä asuva äiti vie vastasyntyneen petolapsensa suolle kuolemaan, mutta sisko ottaa salaa huolehtiakseen pahalaisesta veljestään.

Oman lisänsä tarinaan tuovat vanhat kansan väentaiat, arjen nihkeä ankaruus sekä perhekuvaus, jossa vaimon osana on alistua ja tyttären arvo on hänestä saatavissa naimarahoissa. ”Tuokin naisenpuoli pitäisi jollekulle naittaa, ei täällä söisi ruokiamme.”

Pikkukylien aitoissa ja kammareissa liikutaan myös kuoleman ympärillä pyörivissä tarinoissa Ken vainajia muistelee ja Kutsuvat sitä kuolemaksi. Ken vainajia muistelee -novellissa kuolleet täytyy unohtaa ja vyöttää tiukasti maahan, jotta he eivät palaisi takaisin ihmisten keskuuteen. Jälkimmäisessä tarinassa teknisesti ja tiedollisesti taantunut yhteisö on eksyksissä kuolemanjälkeisen virtuaalielämän käsitteen kanssa.

Molemmissa novelleissa päällepäin yksinkertaiselta näyttävä arki vinksahtaa taitavasti spefi-elementtien vietäväksi. Kertomusten ytimessä pysyvät silti aina aidonoloiset ihmiset, heidän elämänarvonsa ja tunteensa: rakkaus, kaipuu, tuska ja syyllisyys.

Leinosella riittää omaperäisiä ideoita, eikä hän tyydy vain yhden aiheen tai teeman ympärille rakentuviin tarinoihin. Esimerkiksi Sanojen mahti -novelli käsittelee sekä hyvin erikoista vierasta planeettaa, Maapallolle saapuneita hämmentäviä muukalaisia, todellisuuden pirstoutumista, perheensä menettäneen miehen angstia että pakkomielteiselle ristiretkelle lähtevän suurlähettilään dilemmaa. Ja kaikki tämä tehtynä yhtenä saumattomana kokonaisuutena!

Kutkuttavaa outoutta on tarjolla myös kirjan niminovellissa, jossa nuori poika kohtaa vanhan miehen ja oppii jotain uutta itsestään. Tapahtumien taustalla käyskentelevät taivaisiin asti yltävät, valtavat jumalolennot, jotka eivät kiinnitä ihmisiin mitään huomiota. Eivätkä pienetkään jumalat ole enää pitkään pieniä.

Ihoon kirjoitettuja tarinoita, täydellistä todennäköisyysmatematiikkaa ja dna-koodattuja lapsijäljitelmiä. Ahneutta, pelkoja, luopumista, onnea ja kauneutta. Leinosen taitavasti kirjoitetut ja vetävästi kerrotut novellit taipuvat moneen suuntaan peri-inhimillisten päähenkilöidensä ympärillä. Tästä on hyvä spefi-kirjallisuus tehty.

Erinomaisen kokoelman ainoa hairahdus on, ettei siinä kerrota, että suurin osa kirjan tarinoista on aiemmin julkaistu kotimaisissa sf-lehdissä ja -antologioissa. Ratkaisussa on hienoista huijauksen makua.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/15.

Sarjakuvat – Yoko Tsuno: Khanyn salaisuus

YokoTsunoKansiWEBYoko Tsuno: Khanyn salaisuus

Roger Leloupin luomat Yoko Tsuno -seikkailut ovat jo pitkään olleet tasoltaan hyvin ailahtelevia. Ja valitettavan usein on ailahdettu sinne kehnompaan suuntaan. Tuikituore Khanyn salaisuus (Egmont) on poikkeus trendistä, sillä scifi-viritteisen tarinan ahmii läpi. Päälle kahdeksankymppiseltä Leloupilta irtoaa näköjään yhä viimeistellyn siistiä taidetta sekä ihmeen tuntua soittelevia juonikuvioita – vaikkei uutuus toki vanhoille Yoko-klassikoille pärjääkään.

Tarina käynnistyy Skotlannista, jossa outo lentolaite käy Yokon kimppuun. Pian linnan pihaan laskeutuu sankarin vinealainen ystävä Khany. Hän kertoo, että ihmiskunta on suuressa vaarassa. Hävitetyksi luultu ohjelma, jonka tarkoitus oli pyyhkiä Maapallo elämästä ja muokata planeetta vinealaisille sopivaksi, on jälleen herännyt. Jotta tuho saataisiin pysäytettyä, on ystävysten matkustettava Marsiin.

YokoTsuno1WEBAlbumin alkupuoli on hienoisen hajanainen ja sisältää turhankin paljon viittauksia aiempien teosten tapahtumiin sekä henkilöhahmoihin. Toden teolla tapahtumat lähtevät vyörymään, kun vinealaisten avaruusalus kaasuttaa pitkälle matkalle kohti Marsia. Pian käy myös selväksi, ettei Khany ole kertonut koko totuutta tilanteesta ja sen taustoista.

Punaisella planeetalla naisia odottavat niin vinealaisten muinainen tukikohta, sitä pyörittävät erikoiset robotit kuin monenlaiset kuolemanvaarat.

Pikkutarkasti piirrettyjen ja lämminhenkisesti käsiteltyjen ihmishahmojen ohessa sarjakuvan parasta antia ovat sen kutkuttavat scifi-ideat ja valloittavat tieteisnäkymät. Leloup on vahvoilla kuvatessaan virtaviivaisia avaruuskiitureita, menneiden aikojen vinealaista huipputekniikkaa sekä Marsin jylhiä maisemia. Nämä visiot lämmittävät varmasti jokaisen sf-fanin sydäntä.

YokoTsuno3WEBSeikkailusta näkyy hyvin, että se on tehty alunperin jatkosarjaksi. Odotuksia nostattavia käänteitä on siroteltu muutaman sivun välein ja salaisuuksien avautumista pitkitetään väliin keinotekoisestikin. Näin jännitys tiivistyy hienosti seuraavaa episodia odotellessa. Suomessa tämän kokemuksen äärelle on tosin päästy vain 1970-luvulla, jolloin Yoko Tsunoja julkaistiin Ruutu ja Non Stop -lehdissä.

Khanyn salaisuus valaa uskoa siihen, että Leloupilla on yhä annettavaa perinteisten eurosarjakuvien ystäville.

”Miksi kaikki tämä viha?”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/15.

YokoTsuno2WEB

Kirjat – Margaret Atwood: Uusi maa

AtwoodUusiMaaWEBMargaret Atwood
Uusi maa
MaddAddam
Suom. Kristiina Drews. Otava

Uusi maa on kolmas osa Margaret Atwoodin tuhtia ja kunnianhimoista MaddAddam-trilogiaa. Kirja käynnistyy hetkestä, jossa Oryx ja Crake ja Herran tarhurit -romaanien tarinalinjat kohtaavat.

On kulunut puolisen vuotta lähes koko ihmiskunnan hävittäneestä keinotekoisesta pandemiasta. Herran tarhurit -ekokommuunin ja MaddAddam-bioterroristiryhmän harvat eloonjääneet ovat perustaneet yhteisön, joka yrittää selvitä hengissä uudessa maailmantilanteessa. Vaaroja aiheuttavat niin geenimuovatut älysiat kuin raa’an Verikuula-pelin koulimat väkivaltaiset veteraanit.

Pian myös nerokkaan Craken kehittelemät muuntogeeniset crakelaiset lyöttäytyvät ryhmän seuraan. Tämä laboratorioissa muovattu humanoidilaji edustaa luojansa näkemystä täydellisistä ihmisistä. Fyysisesti virheettömistä, mutta ajatuksiltaan naiivin lapsenomaisista crakelaisista on siivottu pois niin aggressiivisuus, mustasukkaisuus, omistamisenhalu kuin lihanhimokin.

Lammaslaumaa muistuttavat crakelaiset eivät ymmärrä pelon käsitettä, parittelevat vailla estoja ja syövät vain vihreitä lehtiä. He kommunikoivat laulullaan eläinten kanssa ja ovat perusluonteeltaan ystävällisiä, luottavaisia sekä hyväuskoisia. Tarinoiden kautta he ovat korottaneet Craken lempeäksi jumalhahmoksi. Hyväntekijäksi, jonka jokainen teko ja sana on autuas.

Asetelma rakentaa romaaniin antoisaa ristiriitaa, sillä juuri Crake loi Super-Onni-pillerit, jotka pyyhkivät ihmiskunnan olemattomiin. Hän koki, että totaalinen perikato oli ainoa keino pelastaa Maapallon luonto ja eläimet ihmisten ahneudelta ja tuhovimmalta.

Myyttiset kertomukset Craken urotöistä valottavat hienosti uskontojen syntymekanismeja ja tarinoiden voimaa. Legenda korvaa todellisuuden, ja huolimaton lausahdus ja sen epätoivoinen selitysyritys muuttuvat pyhäksi sanaksi. Niinpä crakelaisille on aivan turha väittää, ettei Vittu oikeasti tarkoita Craken lähettämää näkymätöntä sankaria, joka lentää heidän avukseen pahimman hädän hetkellä.

Myös elämäntapaopetukset on helppo saada juurtumaan, kun toteaa, että kyseessä on luojalta saatu käsky. Kun narratiivit toistuvat ja leviävät, niistä tulee uskonkappaleita, joiden totuutta ei sovi kyseenalaistaa.

Romaanin toinen keskeinen juonne on Herran tarhureita johtaneen Aatami Ensimmäisen veljen, Zebin, elämäntarina. Siihen kietoutuu myös suhde Tobyyn, kirjan keskushahmoon.

Zebin kautta lukijalle esitellään tuhoa edeltäneen maailman dystopistisia ulottuvuuksia. Yhteiskunta, jossa valta on valunut ahneiden suuryritysten käsiin ja ihmiset jakautuneet rikkaisiin ja köyhiin.

Korporaatioiden muurien sisäpuolisissa Piireissä nautitaan yltäkylläisestä elämästä, kun slummiutuneissa Rahvaanmaissa henki on halpa, palkka olematon ja seksibisnes kukoistaa. Terveysfirmalla menee taatusti lujaa, kun se ensin levittää tautia ja sitten myy siihen kalliita hoitokeinoja.

Perinteiseen tapaan piiskasta saavat myös äärikonservatiiviset tv-pastorit, jotka saarnaavat hyveellisyyttä ja nyhtävät seurakuntalaisiltaan rahat samalla, kun itse rypevät perversioiden keskellä.

Dystopiaosastolla Atwoodin romaani polkee moneen kertaan kaluttuja latuja. Hänen tekstinsä on kuitenkin niin valovoimaista ja kuvailunsa niin elämänmakuista, että sisällön kliseisyys on helppo antaa anteeksi. Sama pätee kirjan hetkittäisiin notkahduksiin poikakirjamaisen seikkailuviihteen ja harlekiini-romanssien tunnelmiin. Vastapainoksi kun on tarjolla moniulotteisia henkilöhahmoja, herkullista dialogia, piikikästä satiiria sekä aitoa huolta planeettamme tulevaisuudesta.

Kokonaisuutena MaddAddam-trilogia on vahva ja vaikuttava visio ihmiskunnan kohtalonhetkistä. Hyvää tieteiskirjallisuutta, joka tekijänsä ansiosta saanee lukijoita myös niistä piireistä, jotka yleensä suhtautuvat scifiin nyreästi. Ja mikäs sen hienompaa.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/15.

Sarjakuvat – Joe Kubert: Yossel

YosselkansiWEBJoe Kubert
Yossel – 19. huhtikuuta 1943

”Siellä tapettiin ihmisiä… Tuntevia, aistivia ihmisiä. Ammuttiin kylmäverisesti. Nuijittiin kiväärintukeilla. Puhkottiin pistimillä. Jätettiin lojumaan kaduille kuin roskat.”

Vuonna 2012 kuollut Joe Kubert tunnetaan parhaiten supersankarisarjakuvista, joita hän piirsi säännöllisesti 1940-luvun alusta lähtien. Vuosituhannen vaihteen tietämissä Kubert ryhtyi työstämään myös yhteiskunnallisesti merkittäviä, lähihistorian hirmutöitä valottavia sarjakuvia. Niitä ovat mm. viime vuonna suomeksi saatu Faksi Sarajevosta (ks. Tähtivaeltaja 3/14) sekä nyt ilmestynyt Yossel – 19. huhtikuuta 1943 (RW Kustannus).

Kubert on juuriltaan Puolan juutalainen. Pian hänen syntymänsä jälkeen perhe muutti kuitenkin Yhdysvaltoihin. Yossel on eräänlainen entä jos -visio siitä, miten heille olisi saattanut käydä, jos he olisivat jääneet kotiseudulleen ja joutuneet natsien juutalaisvainojen uhreiksi.

Yossel1WEBElämältä katoaa pohja, kun Yosselin perhe pakkosiirretään Varsovan gettoon. Nuori poika pakenee ympäröivää nälkää, köyhyyttä ja kuolemaa piirrostensa sankarifantasioihin. Ne myös pelastavat hänet vanhempiensa kaasukammiokohtalolta, sillä saksalaiset sotilaat tykästyvät pojan kuviin ja haluavat pitää hänet huvittajanaan.

Lopulta koittaa päivä, kun sorretut nousevat natseja vastaan – tunnetun tuhoisin seurauksin. ”Voimme edes kuolla kuin ihmiset.”

Yossel on äärettömän vahva ja vaikuttava kertomus. Se tuo ihmisten todellisen kärsimyksen ja epäinhimillisen kohtelun lukijan iholle asti. Jo Varsovan geton olosuhteet ovat järkyttävät, mutta vielä pahempaa on luvassa, kun sarjakuva siirtyy keskitysleirien kalmankatkuisten kauhujen keskelle. Tämä tuntuu selkäpiissä asti.

Yossel3WEBSiinä missä Faksi Sarajevosta kärsi Kubertin supersankaritöistä tutuista kuvallisista maneereista, tuo Yossel mieleen lähinnä Will Eisnerin myöhäiskauden tuotannon. Osittain eroa selittää se, että Yosselin taide koostuu karheista lyijykynäluonnoksista, joista puuttuu tussauksen ja värien mukanaan tuoma viimeistely. Vakavahenkistä vaikutelmaa lisää dialogin sijoittelu tekstiruutuihin puhekuplien sijaan.

Yossel on yksi 2000-luvun pysäyttävimmistä sarjakuvajulkaisuista. Mestariteos, jota voi verrata jopa Art Spiegelmanin Maus-klassikkoon.

Hieman asian vierestä on pakko todeta, että jokaisen, joka Suomessa käyttää sanaparia ”graafinen romaani”, sietäisi saada selkäänsä. Oikea termi tässä yhteydessä on tietenkin sarjakuvaromaani.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/15. Kyseinen numero ilmestyy elo-syyskuun taitteessa.

Yossel2WEB

Kirjat – Jeff VanderMeer: Hävitys

VanderMeerHavitysWEBJeff VanderMeer
Hävitys
Annihilation
Suom. Niko Aula. Like

Jeff VanderMeer on suomalaisille tuttu nimi Tähtivaeltajan sivuilta jo vuosikymmenen takaa. Hän on nerokas työmyyrä, joka on kirjailijauran ohessa toimittanut vaimonsa kanssa kasoittain laadukkaita antologioita. Tuoreella Eteläraja-trilogiallaan VanderMeer on noussut megatähdeksi, joka niittää kirjallisuuspalkintoja ja valloittaa sydämiä myös valtavirtayleisön puolella.

Alue X:llä pätevät omat luonnonlait. Näiltä ominaisuuksiltaan se muistuttaa M. John Harrisonin Saudaden vyöhykettä ja Kefahuchin vuota, mutta Alue X on henkilökohtaisempi. Se ei ainoastaan lumoa ihmisiä käsittämättömyydellään, vaan viekoittelee heitä ymmärryksen rajalla olevilla kysymyksillä – ja lupailee vastauksia niille, joilla on valmiudet ne nähdä.

Kahdestoista retkikunta lähetetään X-alueelle hankkimaan kyseisiä vastauksia. Mukana on biologi, psykologi, maanmittari ja antropologi. Pitkän koulutusjakson jälkeen he eivät muita nimiä toisistaan käytäkään. Kun ryhmä pääsee aiemman retkikunnan pystyttämään perusleiriin, se ryhtyy tutkimaan ympäristöään ja löytää tornin, joka kohoamisen sijaan vajoaa maan alle. Eikä tämä ole tornin oudoin ominaisuus.

Myös biologin aviomies on käynyt Alue X:llä, ja toisin kuin moni muu hän on palannut sieltä. Miten se tapahtui, kukaan ei osaa kertoa – eikä hän ehkä sittenkään palannut. Biologin motivaatiot liittyä retkikuntaan ovat kuitenkin monitahoisemmat kuin vain siippansa jalanjäljissä kulkeminen. Kyse on siitä, kuka hän sisimmässään on ja mitä hän elämältään haluaa. Hänen valintansa on joka tapauksessa sekä mahdollisuus että riski, sillä kun ihminen astuu Alue X:ään, Alue X astuu ihmiseen.

Kiinnostavinta ei lopulta ole, kuka selviää hengissä ja kuka ei, vaan se, mitä selviytyminen ylipäätään tarkoittaa.

Hävitys on kertomus niin ekokatastrofista, tutkimusmatkailijoista kuin elämästäkin. Ei elämän tarkoituksesta vaan siitä, mitä elämällä on tarjottavanaan.

VanderMeeria on väliin verrattu Lovecraftiin. Ymmärrän ajatuksen, vaikka nauran sille päin naamaa. Lovecraft kirjoitti kosmista kummaa, VanderMeer uuskummaa. Heidät erottaa kuitenkin toisistaan se yksinkertainen seikka, että VanderMeer on kirjallinen nero, jonka teksti suorastaan laulaa.

Hävityksessä tasoja ja merkityksiä riittää useammalle lukukerralle. Vaikka käännös on mitä erinomaisin, herättää teksti halun lukea kirjan myös alkukielellä, jottei pieninkään yksityiskohta jäisi huomaamatta.

Mitäpä Hävitystä enempää kehumaan. Tämän täytyy olla seuraava Tähtivaeltaja-palkinnon voittaja tai syön hattuni.

Shimo Suntila

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/15. Kyseinen numero ilmestyy elo-syyskuun taitteessa.

Elokuvat – It Follows

ItFollowsJulisteWEBIt Follows

Teinikauhuleffoissa seksuaalinen aktiivisuus johtaa lähes aina kuolemaan. Tästä huomiosta ammentaa myös David Robert Mitchellin It Follows -elokuva. Se on kuin lihaksi tulleen seksitaudin metafora. Kuluneesta lähtökohdasta huolimatta filmi läväyttää kankaille innovatiivisen ja omaperäisen kauhukokemuksen, jossa riittää intensiivistä jännitettä usean painajaisen edestä.

Parikymppisen Jayn (Maika Monroe) elämä mullistuu, kun hän päätyy harrastamaan seksiä tuoreen poikaystävänsä kanssa. Tarttuvan taudin sijaan tyttö saa riesakseen yliluonnollisen tappajan, joka ilmestyy hänen peräänsä satunnaisissa ulkomuodoissa – vaikkapa kuolleen isän, isoäidin tai jonkun täysin tuntemattoman hahmossa. Kaikille muille ihmisille hirmu on näkymätön, mikä vaikeuttaa tilannetta entisestään.

Asetelman ainoa hyvä puoli on, ettei olio ole kovinkaan nopea. Hitaasti kävelevää tuholaista on helppo paeta, jos vain sattuu huomaamaan, että se on lähestymässä. Varuillaan on kuitenkin oltava jatkuvasti eikä rentoutumaan pääse hetkeksikään. Paha vaanii kaikkialla, se voi olla kuka tahansa ja ilmestyä eteen millä hetkellä hyvänsä. Tämä syö vääjäämättömästi uhrien henkistä ja fyysistä kestävyyttä.

Kirouksesta voisi myös päästä eroon siirtämällä se eteenpäin uudelle seksikumppanille. Moisen teon synnyttämä moraalinen rasite onkin sitten aivan toinen kysymys. Eikä ratkaisu ole edes lopullinen, sillä jos monsteri onnistuu tappamaan kohteensa, se palaa aina edellisen saaliinsa kimppuun.

ItFollows1WEBIt Follows seuraa Jayn, tämän siskon (Lili Sepe) ja kolmen kaverin yrityksiä paeta seksipedon kynsistä. Teinikauhistelun kirkukinkkutraditioista poiketen keskushahmot ovat aidonoloisia ihmisiä, jotka toimivat höykytyksen keskelläkin järjelliseen malliin. Elokuva hakee muutenkin realistista otetta fantastisen ideansa vastapainoksi ja onnistuu tässä kiitettävästi. Jalat pysyvät maassa myös tapahtumaympäristöjen suhteen, sillä leffa on pääosin kuvattu laman raastaman Detroitin nukkumalähiöissä ja hylätyissä esikaupungeissa.

Elokuvan toteutus on rauhallista ja pienieleistä, mutta äärimmäisen tehokasta. Ohjaus, kameratyöskentely ja äänimaisemat rakentavat taiten kurkkua kuristavaa tunnelmaa – jo pelkkä verkkaisesti kameraa kohti kävelevä ihmishahmo saa sydämen jyskyttämään ja kädet hikoamaan. Vastaavaan efektiin ei monikaan 2000-luvun kauhuelokuva ole yltänyt.

Mitchell on selvästi tutkinut John Carpenterin ja Stanley Kubrickin klassikoita ja sisäistänyt niiden tarjoamat opit. Hyvä niin.

Ja kukapa voisi olla rakastumatta leffaan, jonka hahmot katsovat televisiosta niinkin merkittäviä kulttirainoja kuin Killers from Space (TV 1/02) ja Voyage to the Planet of Prehistoric Women (TV 4/06)!

Toni Jerrman – 4 tähteä

It Follows elokuvateattereissa 26.6.

ItFollows2WEB