Moebius

Uutiset – Tähtifantasia-palkinnon 2024 ehdokkaat julkistettu

tonitahtivaeltaja Uutiset , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Tähtifantasia-palkinnon 2024 ehdokkaat julkistettu

Vuodesta 2007 lähtien jaetun Tähtifantasia-palkinnon ehdokaslista on julkistettu. Helsingin Science Fiction Seura ry:n jakama palkinto annetaan edellisvuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle fantasiakirjalle.

Vuoden 2023 teoksista on valittu ehdokkaiksi viisi fantasiakirjallisuuden monimuotoisuutta heijastavaa kirjaa:

  • Jorge Luis Borges: Kertomukset (Suom. Anu Partanen, Teos)

Spekulatiivisen fiktion aarrearkku, jossa pohditaan ajan ja todellisuuden luonteen kaltaisia, loputtomasti kiehtovia aiheita. Nerokkaat tekstit ovat kieleltään tarkkoja ja hienostuneen humoristisia.

  • R. F. Kuang: Babel (Babel, suom. Helene Bützow, Teos)

Maaginen vaihtoehtohistoria on sekä viehättävä lukuromaani että vahvan poliittinen teos. Kielen ja kääntämisen merkityksellisyyden havainnollistaminen yhdistyy sorron ja vastarinnan teemoihin.

  • Vehka Kurjenmiekka: Kellopelisydän (Aula & Co)

Salamurhaajien elämä vertautuu omaan maailmaamme, jossa arjen jatkuminen tarkoittaa jonkun kuolemaa. Hiottu esikoisromaani, jonka ihmisläheinen ote on valloittava.

  • J. S. Meresmaa: Tytär hämärän, piika pimeän (Myllylahti)

Ikuisen syksyn maailmaan sijoittuvassa romaanissa käsitellään vallan väärinkäyttöä ja ihmissuhteiden kipupisteitä. Mukaansatempaava juoni ja eloisa kieli takaavat lukuelämyksen.

  • Gene Wolfe: Soturi sumussa (Soldier of the Mist, suom. Heikki Karjalainen, Moebius)

Historiallinen fantasia kiehtoo hahmoillaan, ideoillaan ja älykkäällä kerronnallaan. Moderni klassikko, joka ei tyhjene yhteen lukukertaan.

Tähtifantasia-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat Tähtivaeltaja-lehden kriitikko Jukka Halme, kriitikko Aleksi Kuutio, Risingshadow.netin edustaja Osmo Määttä sekä kirjabloggaaja Niina Tolonen.

Viime vuonna palkinnon voitti Jyrki Vainosen romaani Täytetyt (Aula & Co, 2022).

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtifantasia-palkinnon aiemmat voittajat:

Jyrki Vainonen: Täytetyt (Aula & Co, 2022)
Susanna Clarke: Piranesi (WSOY, 2021, suom. Helene Bützow)
Margaret Rogerson: Kirjojen tytär (Karisto, 2020, suom. Mika Kivimäki)
Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys (Siltala, 2019)
Samanta Schweblin: Houreuni (Like, 2018, suom. Einari Aaltonen)
David Mitchell: Luukellot (Sammakko, 2017, suom. Einari Aaltonen)
Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen (Tammi, 2016, suom. Helene Bützow)
Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita (Lasten Keskus, 2015, suom. Jaana Kapari-Jatta)
Terry Pratchett: FC Akateemiset (Karisto, 2014, suom. Mika Kivimäki)
Bruno Schulz: Kanelipuodit ja muita kertomuksia (Basam Books, 2013, suom. Tapani Kärkkäinen)
Steph Swainston: Uusi maailma (Like, 2012, suom. J. Pekka Mäkelä)
Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka (WSOY, 2011, suom. Tapani Kärkkäinen)
Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus (WSOY, 2010, suom. Tapani Kärkkäinen)
Haruki Murakami: Kafka rannalla (Tammi, 2009, suom. Juhani Lindholm)
Ellen Kushner: Thomas Riiminiekka (Vaskikirjat, 2008, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)
Ngugi wa Thiong’o: Variksen Velho (WSOY, 2007, suom. Seppo Loponen)
Jeff VanderMeer: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki (Loki-kirjat, 2006, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)

Kirjat – Gene Wolfe: Soturi sumussa

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , ,

Gene Wolfe
Soturi sumussa
Soldier of the Mist
Suom. Heikki Karjalainen. Moebius

Tämä on juhlan paikka. Gene Wolfen toisena pääteoksena pidetty Soturi sumussa -romaani (1986) on vihdoin saatu suomeksi. Menihän siihen toki aikaa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Soturi sumussa on periaatteessa historiallinen fantasia, mutta romaani sisältää tasoja, jotka kumoavat tiukan genreluokittelun. Tarina sijoittuu persialaissotien aikoihin, noin vuoteen 479 eaa.

Päähenkilö on palkkasoturi Latro, joka taistelussa saamansa kallovamman vuoksi kärsii vakavasta muistinmenetyksestä. Hän kykenee muistamaan vain vuorokauden tapahtumat kerrallaan. Nämä Latro kirjaa papyruskäärölle, jotta ei unohtaisi niitä kokonaan. Asetelma on hieman samanlainen kuin mihin Christopher Nolanin tyylikäs Memento-elokuva pohjautuu.

Latro vaeltaa halki sotaakäyvän maan etsien parannusta vaivaansa. Ilmeisesti juuri kallovamman seurauksena hän kykenee näkemään ja kokemaan asioita, jotka ovat normaalisti näkymättömiä. Eli hän näkee omin silmin antiikin jumalia ja yliluonnollisia olentoja.

Tästä herää kysymys, onko kaikki todellista vaiko sittenkin vain seurausta hänen aivovammastaan?

Wolfe ei olisi Wolfe, ellei tässä olisi mahdollisesti kyse todella taidokkaasti luodusta epäluotettavasta kertojasta. Latro on tietyssä mielessä hieman samanlainen hahmo kuin Uuden auringon kirjan Severian – mutta siinä missä Severian on siunattu eideettisellä muistilla, Latroa rampauttaa vaikea aivovamma. Lisäksi Severianilla on taipumus valehdella, liioitella ja jättää kertomatta epäoleellisiksi kokemiaan asioita, kun taas Latro on enimmäkseen todenpuhuja, jolle todellisuuden tulkitseminen on haasteellista. Latro kirjaa asiat ylös sellaisina kuin ne näkee, kokee ja ymmärtää. Edes päähenkilömme oikeasta nimestä ei ole varmuutta, sillä latro tarkoittaa latinaksi palkkasoturia tai ryöväriä.

Tästä kaikesta on helppo päätellä, että Soturi sumussa on Wolfelle tyypilliseen tapaan hyvin kunnianhimoinen ja persoonallinen romaani. Kirjailijan proosa on äärimmäisen huoliteltua ja haastavaakin, muttei koskaan itsetarkoituksellisen vaikeata. Wolfe luottaa myös vakaasti lukijan omaan älykkyyteen ja kykyyn löytää vastauksia. Hän ei väännä asioita rautalangasta, vaan leikittelee juonella, kielellä ja rakenteella. Tuntuu kuin Wolfe haastaisi lukijan tekemään tekstistä ja tarinasta omia tulkintojaan sen sijaan, että tämä yrittäisi orjallisesti selvittää, mitä kirjailija haluaa sanoa.

Heikki Karjalaisen suomennos on erinomainen. Siitä välittyy hienosti Wolfen oma ääni ja proosan luoma tunnelma. Tämä on huomionarvoista siksikin, että Wolfe ei ole niitä maailman helpoimpia suomennettavia. Toivon hartaasti, että kirja menestyy niin hyvin, että saamme suomeksi myös Latro-trilogiaan jälkimmäiset osat.

Yksi Wolfen keskeisiä innoittajia tähän romaaniin oli historiankirjoituksen isänäkin pidetty Herodotos. Kannattajat ovat kutsuneet häntä neroksi ja edelläkävijäksi, kun taas vastustajat ovat syyttäneet häntä valehtelusta. Herodotoksen elämäntyö oli mittava Historiateos (n. 450-420 eaa.). Sitä on vaikea pitää objektiivisena historiankirjoituksena, koska kirjailija liitti surutta mukaan myös kaunokirjallisia elementtejä. Onkin kiinnostava ajatella, että ehkä Latro on jonkinlainen Wolfen variaatio Herodotoksesta ja Soturi sumussa Latron oma Historiateos, jossa konsensustodellisuus etenee yhtenä faktan ja fiktion saumattomana jatkumona.

Kokonaisuutena Soturi sumussa on suurenmoinen, monitasoinen romaani, johon kannattaa ehdottomasti tarttua.

Hannu Blommila

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/23.

Sarjakuvat – Silver Surfer: Sielunmessu

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , , , , , , , , ,

Silver Surfer: Sielunmessu

Hopeasurffari on Stan Leen luomista hahmoista kosmisin ja kantaaottavin. Hippiaikakaudella syntynyt hopeanhohtoinen lainelautailija kurvailee yksinäisenä vaeltajana pitkin avaruuden tähtitarhoja julistamassa rauhan ja rakkauden sanomaa. Tämä ei kuitenkaan vapauta hänen ajatuksiaan vanhoista synneistä, vuosista, joiden aikana hän toimi maailmoja syövän Galactuksen airueena.

Egmontin julkaisema Silver Surfer: Sielunmessu -kokoelma sisältää neljä pitkää Hopeasurffari-tarinaa. Kirjan avaa itseoikeutetusti Stan Leen käsikirjoittama ja Moebiuksen kuvittama Vertauskuvia, joka ilmestyi alunperin vuonna 1988. Suomeksi se on julkaistu aiemmin Marvel-lehdessä vuonna 1991.

Ihmisten loputtomaan hulluuteen kyllästynyt Hopeasurffari on päätynyt kadulla asuvaksi pummiksi. Tähän tulee kuitenkin muutos, kun valtavalla avaruusaluksella kosmosta halkova Galactus palaa Maapallolle ja julistautuu jumalaksi: ”Minun on valta! Minun on voima! Minun on kunnia!”

Uskonnollisen hurmoksen keskellä ihmiskunta ajautuu kaaokseen ja vain Hopeasurffarilta löytyy tahtoa, jolla hänen entinen herransa voitaisiin kenties pysäyttää.

Vertauskuvia-sarjakuva on varsin suorasanainen ja väliin saarnaavakin kommentaari sokean uskon vaarallisuudesta ja ihmisten sisäsyntyisestä halusta rientää vahvojen johtajien käskytettäväksi. Sapiskaa saavat ahneet, omia etujaan ajavat opportunistit, voimaa ja valtaa palvovat selkärangattomat pelkurit sekä ihmiset, jotka kieltäytyvät ajattelemasta omilla aivoillaan.

Paatoksellisuudesta huolimatta tarina toimii hyvänä esimerkkinä yhteiskunnallisesti kantaaottavasta supersankarisarjakuvasta. Tämä kertomus ei keskity loputtomiin turpakäräjiin, vaan on aidosti huolissaan ihmisyyden olemuksesta.

Moebiuksen kuvitus on ihastuttavan ilmavaa. Kuvat hengittävät eikä ruutuja ole täytetty liiallisilla yksityiskohdilla.

Täysin toisenlaista visuaalista lähestymistapaa edustaa Keith Pollardin kuvittama ja Leen sekä Pollardin käsikirjoittama Orjuuttajat (1990). Sarjakuvan ruudut on ahdettu niin täyteen pientä piiperrystä, että kuvitus aiheuttaa jo ähkyä ja ummetusta.

Juonikuviokaan ei ihmeemmin ilahduta. Nyt Hopeasurffari taittaa peistä kokonaisia maailmoja orjuuttavan Mrrungo-Mun kanssa. Muiden voimat imevä vihulainen seilaa avaruuden korpimailla kaasujättiläistäkin kookkaammalla avaruusaluksella, joka saa energiansa tyhjiin puristettavista orjista. Ja se siitä sitten.

Kokoelman vaikuttavimman tarinan tarjoilee J. Michael Straczynskin käsikirjoittama ja Esad Ribićin maalauksellisesti kuvittama Sielunmessu (2007). Siinä Hopeasurffari saa tietää pian lähestyvästä kuolemastaan. Jäähyväiskiertueellaan kosminen ihme kohtaa niin itkuun purskahtavat Ihmeneloset, hyvää huulta heittävän Hämähäkkimiehen kuin kaksi loputtomaan uskonsotaan sortunutta maailmaa.

Straczynskin teksti soittelee vahvoja tunteita menetyksistä, saavutuksista ja olemassaolon potentiaalisesta kauneudesta. Kokonaisuudesta huokuu haikeus, rakkaus ja usko parempaan huomiseen. Jos tämä olisi oikeastikin jäänyt Hopeasurffarin joutsenlauluksi, päätös olisi ollut filosofisen päähenkilönsä arvoinen.

Huomattavasti sekavamman tarinan paperille tykittävät Simon Spurrier ja Tan Eng Huat. Sinun nimissäsi -kertomus (2008) yrittää tavoitella leemäistä yhteiskunnallista ulottuvuutta, mutta hienoudet tuppaavat jäämään sekavasti tarinoidun ja piirretyn melskeen jalkoihin.

Avaruuden aroilla surffatessaan sankarimme törmää useita planeettoja ja rotuja käsittävään utopistiseen onnelaan. Kun pintaa kuitenkin hieman raaputtaa, alta paljastuu ongelma jos toinenkin.

Nihilistiseksi kääntyvän tieteisseikkailun parasta antia on Huatin kuvitus, jota Jose Villarubian komea väripaletti tukee mainiosti. Huat piirtää kivasti vieraanoloisia avaruusaluksia ja -muukalaisia, jotka tuovat sarjakuvaan jonkinasteista ihmeen tuntua. Toisaalta hänen Hopeasurffarinsa on yksinomaan rujo ja ruudut väliin niin epäselkeitä, ettei tapahtumista ota selvää edes suurennuslasin avulla.

Teoksen lopusta löytyy Moebiuksen monisivuinen kirjoitelma, jossa hän kertoo Vertauskuvia-sarjakuvan synnystä ja työstämisprosessista.

Kun pää on nyt avattu, niin seuraavaksi suomeksi voisi toivoa Stan Leen, Jack Kirbyn ja John Busceman alkuperäisiä Hopeasurffari-tarinoita sekä Donny Catesin ja Tradd Mooren psykedeelistä Silver Surfer: Black -hittiä.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/20.

Sarjakuvat – Viimeinen Incal

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut, Yleinen , , , , , , , ,

IncalKansiWEBAlejandro Jodorowsky & José Ladrönn:
Viimeinen Incal

”Jos kaikki otetaan pois kaikesta, jäljelle jää kaikki.”

Alejandro Jodorowskyn ja Moebiuksen luoma Incal on eurooppalaisen tieteissarjakuvan suurimpia klassikkoja. Se on poikinut myös lukuisia spinoff-sarjoja sekä Zoran Janjetovin piirtämän esiosan Edeltävien aikojen kirjat. Vuonna 2015 suomeksi saatiin kokonaisuuden päättävä Viimeinen Incal (Like), jonka taiteesta vastaa meksikolainen José Ladrönn.

Alunperin tämän kertomuksen piti ilmestyä Moebiuksen piirtämänä. 2000-luvun taitteessa mestari oli kuitenkin niin kiireinen, ettei saanut aikaiseksi kuin tarinan ensimmäisen jakson. On sääli, ettei tätä ole ympätty mukaan Suomi-albumiin, kuten jenkkiversiossa on tehty. Olisi ollut mielenkiintoista verrata, kuinka paljon Jodorowsky muokkasi käsikirjoitusta uusiksi päätettyään aloittaa tarinan alusta tuoreen taiteilijan kanssa – sekä tutkia kahden eri piirtäjän tulkintoja samoista tapahtumista.

Incal1WEBIncalin tapaan Viimeinen Incal käynnistyy kohtauksella, jossa John Difool putoaa scifistisen kaupungin kuilumaisemissa kohti kuolemaansa. Robokytät nappaavat hänet kuitenkin mukaansa kesken ilmalennon. Muistinsa menettäneen miehen perässä on muitakin tahoja, sillä koko universumin kohtalo on vaakalaudalla – ja tässä pelissä resuinen Difool on keskeinen nappula.

Incal2WEBOllaan Terra 2014 -planeetalla. Ihmiskuntaa uhkaa totaalinen tuho, kun teknokokeiluista syntynyt sähkövampyyri Benthacodon ottaa haltuunsa presidentin tuhoutumattoman koneruumiin. Hän aikoo hävittää kaiken orgaanisen elämän maailmankaikkeudesta biosyöjäviruksen ja roboarmeijansa avulla. Terralla tämä käy toteen, kun Benthacodon räjäyttää emopuun, planeetan kaiken elollisen luojan pirstaleiksi. Ikuisen metallin aika on koittava!

Juonen ytimessä on ajatus Difoolin ja Luz De Garran kaiken voittavasta rakkaudesta, joka voi synnyttää vastamyrkyn koneiden sydämettömälle vallalle. Ennen kuin näin pitkälle päästään, Difool joutuu pyöritykseen, jossa eteen vyöryy rinnakkaistodellisuuksien riitaisia John Difooleja, kosmoksesta toiseen viuhahtelevia robottihirviöitä, biomekaanisia avaruushämähäkkejä sekä valkoisia arkkienkeleitä. Lopulta koittava jälleennäkeminen Luzin kanssa ei sekään ole niin auvoinen kuin avuton sankarimme ennakkoon kuvittelee.

Incal3WEBViimeinen Incal on aitoa Jodorowsky-tykitystä, jossa ei voi koskaan ennalta arvata, mitä seuraavan kulman takana odottaa. Mielikuvituksellisten scifi-näkymien ryydittämä meno on villiä ja vauhdikasta. Paperille lykitään jatkuvalla syötöllä suuren luokan toimintaa, mystistä metafysiikkaa ja hurttia huumoria.

Mainiosti pelittää myös Ladrönnin taide. Se on Moebiuksen jälkeä fyysisempää ja tiukempaan ahdettua, mutta istuu silti hienosti sarjan henkeen.

Viimeisessä Incalissa Jodorowskyn suursaaga saa arvoisensa päätöksen.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/15.

Incal4WEB