Richard Powers
Hämmästys
Bewilderment
Suom. Antero Tiittula. Gummerus
Leski-isä Theo on astrobiologi, jonka työnä on kartoittaa elämän edellytyksiä ja merkkejä kaikkeudessa. Hänen herkkä ja älykäs yhdeksänvuotias Robin-poikansa kärsii ikävistä raivokohtauksista. Kun koulujärjestelmä alkaa suhtautua poikkeukselliseen lapseen yhä torjuvammin, epämääräisiin diagnosointiyrityksiin tympääntynyt isä tarttuu tutun tutkijan tarjoamaan oljenkorteen: Robinille voisi olla hyötyä kokeellisesta neuropalauteterapiasta, joka vahvistaa aivokuvannuksen avulla tunteidensäätelytaitoja.
Hämmästys sijoittuu epätarkkaan lähitulevaisuuteen – epämiellyttävän läheiseen sellaiseen. Yhdysvaltojen politiikka on yhä polarisoituneempaa, totalitaristista ja tiedevastaista, ilmastokriisi ja luontokato akuutteja.
Vielä on pakopaikkojakin. Isä ja poika etsivät lohtua luonnon ja kosmoksen ihmeistä, tutkivat ympäristöä erämökkimatkoilla ja takapihalla, katselevat tähtiin, kuvittelevat yhdessä vieraiden planeettojen toisenlaista elämää. Kun tämä taivaankappale ihmisineen ahdistaa, muut lajit ja muut maailmat eivät lakkaa ihmetyttämästä.
Hämmästys on romaani ristiriidoista, joiden keskellä elämme. Moni haluaisi kaiken kulkevan entistä rataansa, vaikka näin ei voi jatkua. Miten kasvattaa vaikeita kysymyksiä pohtivaa lasta kriisin keskellä? Totuus voi musertaa, valehtelu rikkoa luottamuksen. Theo ja Robin etsivät tasapainoa, vastausta. Miten voisi voittaa lamaannuksen ja toimia? Kannattaako ihmiskunnalle edes toivoa parempia aikoja vai tyytyä hyväksymään, että tämän lajin kausi on jäämässä vain pieneksi tuikahdukseksi kosmoksen mittaamattomassa historiassa?
Powers käsittelee suuria aiheita pienen henkilögallerian ja rajatun juonikertomuksen kautta. Romaani ei pyri pamfletiksi, vaan ujuttaa filosofiset, psykologiset ja ekologiset kysymykset luontevaksi osaksi kerrontaa.
Hämmästys on Powersin 13. romaani, ja tottumus kirjailijana näkyy: kokonaisuus on harkittu, ja surullisuudesta ja raastavuudesta huolimatta teos on sulavaa, yllättävän helppoa luettavaa. Suomentaja Antero Tiittula tekee osansa ja tuo esimerkiksi runsaat lajien nimet sekä tähtitieteelliset ja neurotieteelliset termit tekstiin niin sujuvasti ja varmasti, ettei lukija kompastele niihin lainkaan.
Hämmästys ei ole suurromaani eikä ehkä mestariteoskaan – mutta ennen kaikkea se on hyvin viisas kirja. Valmiita vastauksia sen sivuilta ei löydä, mutta toivottavasti se istuttaa siemenensä mahdollisimman monen tässä ajassa elävän mieleen.
Kaisa Ranta
tähtivaeltajablogi 