Siiri Enoranta

Kirjat – Siiri Enoranta: Maailmantyttäret

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , ,

Siiri Enoranta
Maailmantyttäret
WSOY

Siiri Enorantaa voisi kutsua Suomen China Miévilleksi, niin ketterästi hän vaihtelee teostensa genrejä ja kerrontatapoja. Maailmantyttäret on hieno jatkumo Enorannan fantastisille, dystooppisille sekä vaihtoehtohistoriallisille teoksille, sillä se edustaa harvinaisempaa spefin alalajia, utopiaa.

Romaani on kuvaus tulevaisuuden maailmasta, jossa ilmastokriisin ja ympäristön saastumisen ongelmat on ratkaistu. Tällaista toiveikkuutta kaivataan spefiin juuri nyt.

Lähitulevaisuudessa ihmisten varallisuus on jaettu tasan, eikä kukaan omista enempää kuin oikeasti tarvitsee. Vanhat valtioiden rajat on poistettu ja alueet on nimetty uudelleen. Opiskella saa niin paljon ja kauan kuin haluaa, eikä se maksa mitään. Tasa-arvoisuus on poistanut ihmisten väliset vihamielisyydet. Paikallisten kielien rinnalle on noussut yhteiskieli esplanti.

Näkökulmat vaihtelevat viiden nuoren kesken. Joselina ja Lise-Lotte ovat tunteneet toisensa jo aiemmin, muut he tapasivat yksinäisille 15–20-vuotiaille tarkoitetulla leirillä. Tytöistä kaksi, Ritva ja Zerinda, ovat kotoisin Saarivaltiosta, muut Maailmankodista, joka tunnetaan Saarivaltiossa nimellä Hourumanner. Kaia on porukan viides, muita etäisemmäksi jäävä hahmo.

Jokaisella henkilöllä on oma äänensä. Joselina on joukon tieteilijä. Hänen osionsa ovat muiden tyttöjen haastatteluiden litterointeja kirjoitettuna kirjoituskone-fontilla. Kaian osiot ovat vain puolen sivun mittaisia ja kirjoitettu kursiivilla. Ritva puolestaan on porukan rääväsuu, joka käyttää hyvin värikästä kieltä. Zerinda jakaa tajuntansa esiäidin kanssa, ja hänen näkökulmassaan pompitaan nykyhetken ja sata vuotta vanhojen, romahduksen aikaisten muistojen sokkeloissa. Lise-Lotte pitää vanhoista, röyhelöisistä muovivaatteista ja harrastaa seksiä monien partnereiden kanssa. On ihastuttavan raikasta nähdä nuortenkirjassa tyttöhahmo, joka pitää seksistä, eikä häntä leimata sen vuoksi.

Saarivaltiossa eletään pitkälti samaan tapaan kuin omana aikanamme, vaikka kuvauksista syntyykin hieman slummimainen fiilis. Maailmankodissa puolestaan on kehitytty teknisesti eteenpäin, mutta samaan aikaan moni asia on palannut ajassa taaksepäin. Maiden välillä ei juurikaan kulje tietoa, tavarakin vain pimeillä markkinoilla, eikä ole aivan selvää, kumpi on estojen takana.

Toisin kuin voisi kuvitella, utopia ei tarkoita tylsää ja tapahtumaköyhää tarinaa. Tässä ”ongelma” on ratkaistu sillä, että jopa täydellinen maailma tarvitsee konflikteja. Mystiset koneötökät tuovat särön Maailmankodin kumbaya-yhteisöllisyyteen, ja juuri niiden arvoitusta viisikko lähtee selvittämään. Samalla voidaan näppärästi esitellä teoksen maailmaa eri puolilla Negeurooppaa.

Enorannan luoma maailma on hengästyttävän täyteläinen, joten tekstille on annettava aikaa hautua. Kirjailijan hahmot ovat moninaisia, omaäänisiä ja tarjoavat samaistumispintaa erilaisille lukijoille. Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa 2022 ei kirjassa mainittu kolmas maailmansota ole koskaan ollut yhtä lähellä muuttua todellisuudeksi. Maailmantyttäret tarjoaa kuitenkin yhden mahdollisen tulevaisuuden skenaarion siitä, millaiseksi maailma voisi muuttua, jos ihmiskunta eläisi harmoniassa itsensä ja luonnon kanssa.

Niina Tolonen

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/22.

Kirjat – Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut, Yleinen , , , , ,

EnorantaTuhatkuolevanKansiWEB

Siiri Enoranta
Tuhatkuolevan kirous
WSOY

Siiri Enorannan Tuhatkuolevan kirous on jälleen yksi osoitus siitä, että kotimaisella fantasialla menee lujaa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana esiin on noussut iso joukko uusia, kyvykkäitä tekijöitä. Heihin lukeutuu myös Enoranta.

Kirjailija osoitti viimeistään Josir Jalatvan eriskummallinen elämä -romaanillaan, ettei hän tyydy toistamaan vanhoja fantasiakonventioita vaan haluaa tuoda uutta, raikasta näkökulmaa genreen. Teos olikin ansaitusti tämän vuoden Kuvastaja-palkintoehdokkaana.

Tuhatkuolevan kirous kertoo 14-vuotiaasta Pausta, joka asuu pienessä Loimuloiskeen kylässä ja haaveilee pääsystä magia-akatemiaan isoveljensä tavoin. Sinne hän myös pääsee, mutta hyvin nopeasti käy ilmi, että taiankäyttöön liittyy monia jännitteitä.

Ötky-niminen järjestö haluaa alistaa taiankäyttäjät valtaansa ja estää “hallitsemattoman” taiankäytön. Vastapuolena on kapinallisten hurja Nubya, jolla on huhujen mukaan satoja elämiä. Pau haluaisi jäädä tämän kaiken ulkopuolelle, mutta jostain syystä Ötky on kovin kiinnostunut hänen perheestään. Outoja ovat myös pienet mustat otukset, joita Pau näkee taikoessaan…

Teoksen alkuasetelma on mainio. Sitä tukevat Enorannan vahva kerronta ja omaperäinen maailma, joka on jonkinlainen sekoitus steampunkia ja keskiaikafantasiaa.

Enoranta hyödyntää kieltä kekseliäästi tunnelman luomiseen: taivaalla Maata kiertävät omilla radoillaan Kuu ja Muu, laitumilla laiduntavat lehmäntapaiset mohmat ja niin edelleen. Erityisen mielenkiintoista on, miten taikuus toimii tässä maailmassa – taikojan vastairrotetuilla hiuksilla, kulma- tai säärikarvoilla tai ääritapauksessa jopa tämän omalla verellä tai ruumiinosilla. Siksi pitkät hiukset ovat maagille kaikki kaikessa.

Josir Jalatvan eriskummallinen elämä pohtii kehollisuutta, sukupuolisuutta ja ihmisyyden ydintä. Tuhatkuolevan kirous on tässä suhteessa suoraviivaisempi teos, mutta käsittelee näitä teemoja yhtä lailla. Samalla rinnalla kulkee pohdinta ihmisen ja luonnon suhteesta, tasapainon löytämisestä ympäristön kanssa.

Koko kirjan läpi vaikuttaa pieni melankolinen pohjavire, ja teosta voisi kuvata jopa pasifistiseksi – sen verran paljon siinä pohditaan sotimisen ja elämän riistämisen oikeutusta. Enoranta ei kuitenkaan sorru osoitteluun, vaan teemat tulevat yleensä hienovaraisesti esiin. Tosin loppupuolta kohden hahmojen pohdinnoissa on turhan paljon toistoa ja vatvomista.

Kun teoksen konepellin avaa ja riisuu kaikesta ylimääräisestä, esiin nousee nuoren naisen kasvu aikuisuuteen. Enoranta kuvaa erinomaisesti teini-ikään ja kasvamiseen liittyviä tunteiden ailahteluja, epävarmuutta, hapuilua ja oivalluksia. Etenkin Paun seksuaalinen herääminen ja siihen kuuluva hämmennys on käsitelty hienosti. Muutenkin kirjailija onnistuu tekemään henkilöhahmoistaan uskottavia ja samaistuttavia.

Enorannan kirjan suurin ongelma lienee, että kaupoissa se on todennäköisesti tuupattu nuortenkirjahyllyyn, vaikka romaanilla on annettavaa ikäryhmään katsomatta. Lyhyesti sanottuna Tuhatkuolevan kirous on kotimaista eeppistä fantasiaa parhaimmillaan.

Aleksi Kuutio

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/18.

Kolumni – Pääkirjoitus 3/18

tonitahtivaeltaja Kolumni, Yleinen , , , , , ,

Adobe Photoshop PDF

Kirjailija Tuomas Kyrö vitsaili (?) Suomen Kuvalehden blogissaan, että jos kirjalla on ideologinen päämäärä, kyseinen teos joutaa roskakoriin. Näin päätöntä lausuntoa voisi odottaa vain omaan ylemmyydentunteeseensa tukehtuneelta keskiluokkaiselta valkoiselta mieheltä.

Todellisuudessa hyvä ja kestävä kirjallisuus on aina yhteiskunnallisesti relevanttia. Se ottaa kantaa, tuo esiin näkökulmia ja kertoo jotain oleellista ihmisyydestä ja ihmisenä olemisesta. Vain silloin, kun kirjailijalla ei ole mitään sanottavaa, on lopputulos turhanpäiväistä ongelmajätettä.

Hyvä esimerkki kirjailijasta, joka haluaa teoksillaan vaikuttaa lukijan ajatusmaailmaan ja purkaa luutuneita kliseitä, on tässä lehdessä esiteltävä Kameron Hurley. Hän kulkee rohkeasti omia ideologisia polkujaan eikä anna minkään pysäyttää itseään. Ja näin on syntynyt jo kaksi huikeaa fantasiakirjasarjaa, yksi viime vuosien hienoimmista avaruusoopperoista sekä timanttinen esseekokoelma The Geek Feminist Revolution.

Vihaisia naisia puolustava kirjailija nostetaan nyt esiin niin artikkelin, haastattelun, esseesuomennoksen kuin novellinkin voimin. Hurley jos kuka on kaiken tämän huomion arvoinen.

Yhteiskunnallista kantaaottavuutta ja ihmisyyden perkausta löytyy myös moneen otteeseen palkitun Siiri Enorannan teoksista. Hän mainitsee haastattelussaan muun muassa fantasian eskapistisen ulottuvuuden, ekologisen agendansa ja kiinnostuksensa tutkia teksteissään valtaa ja seksuaalisuutta.

Ja jos etsit kirjaa, jolla on tärkeää sanottavaa, kannattaa tarttua Rivers Solomonin esikoisromaaniin. Menneisyyden kaiku -teos on vaikuttava avaruusallegoria orjuudesta, rotusorrosta ja naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Se on yksi vuoden parhaista scifi-suomennoksista.

Lehden muusta sisällöstä mainittakoon kotimainen Kersantti Napalm -sarjakuva ja Petri Hiltusen & Nalle Virolaisen maanmainio Alien-analyysi. Sekä tietenkin Ranskassa syntyneen, mutta Helsingissä työskentelevän teoreettisen astrofysiikan tohtorin, Edmund Schluesselin, kovaa scifiä lähestyvä Pähkinänkuoreen suljettuna -novelli.

Lisäksi tarjolla on tuttuun tapaan messevät määrät kirja-, sarjakuva- ja elokuva-arvosteluja. On Adaa, Aelitaa, Anyurua ja kaikkea muuta kivaa.

Lukemisiin!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/18.

Kirjat – Siiri Enoranta: Josir Jalatvan eriskummallinen elämä

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut, Yleinen , , , , ,

EnorantaJosirJalatvanWEB

Siiri Enoranta
Josir Jalatvan eriskummallinen elämä
Robustos

Rakastaako ihminen toisen ulkoista olemusta vai sisällä olevaa persoonaa, ydintä? Millaista rakkaus olisi, jos toinen näyttäytyisi välillä omassa, välillä jonkun toisen kehossa? Miten keho muokkaa sitä, miten koemme itsemme?

Sirkustirehtöörin perillinen Josir Jalatva rakastuu ensisilmäyksellä historianopiskelija Micholei Rostukseen. Micholei, eli Miho, katoaa kuitenkin pian tapaamisen jälkeen, ja kun hän palaa, mikään ei ole ennallaan. Yksi maageista, maailmasta paenneen Jumalan jälkeensä jättämistä seuraajista, on kironnut Mihon. Niinpä tämän ruumis vaihtuu milloin mieheksi, milloin naiseksi.

Josir ei voi jättää rakastajaansa pulaan. Hän käynnistää uudelleen isänsä lakkauttaman Sirkus Minimissimin ja kokoaa sekalaisen joukon taiteilijoita, jotka lähtevät seuraamaan maagia halki sodan runnoman Aurosian. Yksi seurueen jäsenistä, nuorukainen nimeltä Pitir, kirjaa ylös oman näkemyksensä Josirin elämästä ja päästää välillä muutkin seurueen jäsenistä ääneen.

Vähitellen Mihon kirouksen säännöt paljastuvat lukijalle. Enoranta malttaa näyttää tapahtumat rauhallisesti ja nautiskellen. Kieli on runsasta ja polveilevaa, miesrakkauden kuvaukset aistivoimaisia, ja kaiken yllä leijuu vieraan maailman kiehtova dekadenssi.

Tarina kasvaa kuvaamaan sukupuolisuuden ja rakkauden rajoja sekä määritelmiä. Epäilyksistään huolimatta Josir rakastaa Mihoa, vaikka tämä on välillä Josirille vaikeasti hyväksyttävässä kehossa. Mihon psyyke vuorostaan kestää kasassa juuri Josirin uskollisen rakkauden vuoksi. Aina, kun hän horjuu, on Josir ottamassa vastaan ja vannomassa rakkauttaan.

Runsas henkilögalleria elävöittää kokonaisuutta ja mahdollistaa maailman syventämisen koskettavien elämänkohtaloiden avulla. Sota on jättänyt jälkensä kaikkiin Aurosian asukkaisiin, eikä ahdinkoa auta yhtään, että maailmassa on vielä itsensä korjaavan junanradan kaltaisia todisteita suuruuden päivistä. Onneksi seurueen yhteisöllinen voima saa hyvin erilaiset ihmiset kulkemaan samaan suuntaan ja auttamaan rakastavaisia vainoajan etsinnöissä.

Teos innostanee erityisesti lukijoita, jotka hakevat fantasiasta syviä teemoja ja vahvoja henkilöhahmoja. Seikkailu tai toiminta eivät ole tarinassa keskeisessä roolissa, ja sirkusseurueen tekemä matkakin on oikeastaan toissijainen kielletyn rakkauden ja suvaitsevaisuuden kysymysten edessä. Omalakisessa maailmassa viehättää sen samanaikainen tuttuus ja outous: magian ja teknologian yhdistyminen ja kokonaisuuden rakentuminen moninäkökulmatekniikan avulla.

Romaani on Enorannan seitsemäs. Hän on aiemmin ollut mm. Tulenkantaja- ja Finlandia Junior -palkintoehdokkaana.

Anne Leinonen

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/17.