Month: syyskuu 2020

Elokuvat – Children of the Sea

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut , , , , , , ,

Children of the Sea
aka Kaiju no kodomo

Daisuke Igarashin Children of the Sea on laatumangaa sieltä kaikkein parhaimmasta päästä. Englanniksi tarina on julkaistu viidessä osassa Vizin arvostetussa Signature-sarjassa.

Nyt tämä valloittava tarina on kääntynyt silmiähivelevän upeaksi animaatioelokuvaksi. Ohjaaja Ayumu Watanabe ottaa kaiken ilon irti merten elämää kuhisevasta värikkyydestä, auringon polttavasta loisteesta ja kalastusalusten kukittamista vehreistä rantamaisemista.

Yksinäinen Ruka-tyttö kohtaa kesälomallaan useita kummallisia ilmiöitä. Hän törmää akvaarioiden täyteisessä Merimaailmassa Umi-poikaan, joka on vedessä kuin kotonaan. On aivan kuin tämä lentäisi kalojen ja valaiden keskellä. Pian selviää, että Umi ja hänen isoveljensä Sora ovat eläneet ensimmäiset elinvuotensa meressä dugongien seurassa. Nyt he ovat päätyneet Merimaailmaan tutkimuskohteiksi.

Uusi ystävyys vie Rukan merten ihmeelliseen maailmaan. Hän pääsee uimaan valaiden ja delfiinien kanssa, sukeltamaan syvyyksiin ja ihailemaan taivasta halkovaa virvatulta.

Toisaalla tutkijat ihmettelevät valaiden uutta laulua ja merieläinten outoa käytöstä. Vaikuttaa siltä kuin jokin kutsuisi kaikkia merten elämänmuotoja kohti yhtä ja samaa avomeren pistettä.

Tarinassa upotaan yhä syvemmälle myyttisten mysteerien vietäväksi. Lopulta kaikki huipentuu pitkään psykedeeliseen kohtaukseen, jossa elokuva syleilee koko maailmankaikkeutta. Meri ja tähtitaivas yhtyvät, universumit ja galaksit syntyvät, elämä asettuu oleelliseksi osaksi kosmosta.

Children of the Sea on viipyilevän filosofisesti kerrottu unenomainen matka olemassaolon ytimeen. Kaunis, vaikuttava ja arkielämää suurempi elokuvahelmi, jonka visuaalinen toteutus on nappisuoritus – on kyse sitten rantakaupungin kaduilla liikkuvista kuva-ajoista tai kalaparvien lumoavasta tanssista.

Daisuke Igarashin alkuperäinen manga on saanut arvoisensa elokuva-adaptaation. Ja siitä voi olla yksinomaan kiitollinen.

Toni Jerrman – 4 tähteä

Children of the Sea elokuvateattereissa 2.10. lähtien

Kirjat – Lotta Dufva: Limbodusa

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , ,

Lotta Dufva
Limbodusa
Otava

Euroopasta paenneet ihmiset juhlivat Italian ja Tunisian välissä sijaitsevalla Lampedusan saarella ylikansallisen Eurodef-puolustusyrityksen tyrannian kaatumista. Suomesta saarelle salakuljetettu Ingrid ei osaa iloita muiden mukana, vaikka oli itse aloittamassa vallankumousta. Hänen rakastettunsa ei ole täällä, eikä mikään tunnu miltään.

Näin alkaa Lotta Dufvan esikoisromaani Limbodusa, ”rakkaustarina ja vallankumous”. Ingrid kuvaa vuoroin arkeaan Lampedusan välitilassa, vuoroin muistelee, mitä Helsingissä ja Euroopassa tapahtui aiemmin. Kuinka hän opiskeli kieliä ja kirjallisuutta, strippasi hengenpitimiksi surkeassa räkälässä ja tutustui politiikkabloggariksi ja valtiotieteiden opiskelijaksi ryhtyneeseen entiseen Eurodefin palkkasotilaaseen, Suomalaiseen. Rakkaus roihahtaa, ja samalla alkaa kyteä myös vallankumouksen liekki. Kaksikko päättää yhdistää voimansa, Ingridin sanan säilän ja Suomalaisen karisman.

Dufvan lähitulevaisuusdystopiassa on paljon kutkuttavia yksityiskohtia. On vihamielisyyksien ja inflaation runtelema Eurooppa, joka valuu yksityisen puolustusyrityksen vallan alle. On Helsingin maisemia, tuttuja katuja ja rantoja uudessa valossa. On koulutuksen kurjistamista, nuorison epätoivoista vimmaa, somekanavia ja verkkofoorumeita.

Kielellinen kirjokin ilahduttaa: kerronnassa vilahtelee yleis- ja puhekieltä, totalitarismin tueksi konstruoitua yleiseuroa, fraaseja lukuisilla eurooppalaisilla kielillä. Parhaiden perinteiden mukaisesti kärjistyneen tilanteen siemeniä on helppo löytää nykytodellisuudesta: demokratianvastaisia voimia, pelkoon ja vihollisuuksiin perustuvaa maailmankatsomusta. Eurooppalaisten pakolaisten sijoittaminen välimerelliseen limboon ei voisi juuri allegorisempaa olla.

Romaanin alku koukuttaa kuin kirpeänsuolainen sitruunasalmiakki, antaa juuri sellaista kiihkoa, kapinaa ja punkhenkistä sekoilua kuin takakansi lupaa. Kun kerrontaratkaisu muuttuu kirjan keskivaiheilla, muuttuvat kuitenkin myös sävy, teematkin. Räväkkyys saa entistä synkempiä pohjavireitä.

Ratkaisu on toisaalta perusteltu, toisaalta myös romaanin heikkous. Ingridin näkökulmasta täytyy irrottautua, jotta voi kertoa sen, mitä hän ei tiennyt tai ymmärtänyt – mutta samalla aiempi kuvaileva, lukijan päätelmille ja mielikuvitukselle varaa jättävä kerronta vaihtuu puuduttavaksi selittämiseksi. Hahmoille ei jää enää tilaa muotoutua lukijan päässä, ja niin huikeatkin paljastukset tuntuvat vain paasaamiselta, henkilöt alkavat kalskahtaa ontoilta. Nihilistinen kyynisyys maistuu kahmalokaupalla annosteltuna erehdyttävästi naiiviudelta.

Eriparisuudestaan huolimatta Dufvan romaani on erittäin virkistävä tulokas. Se on kunnianhimoinen, vetävä ja häpeilemätön. Etenkin kieli viehättää, joten Dufvalle on syytä toivoa pitkää ja antoisaa kirjailijanuraa.

Kaisa Ranta

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/20.

Elokuvat – Rakkautta & Anarkiaa 2020 -tärpit

tonitahtivaeltaja Uutiset , , ,

Rakkautta & Anarkiaa 2020 -tärpit

Koronapöhinästä ja -köhinästä huolimatta Suomen suurin ja kaunein elokuvafestivaali tulee jälleen – kaikki asialliset koronavarotoimet toki huomioiden. Rakkautta & Anarkiaa -festivaali vyöryy Helsingin ylle 17.–27. syyskuuta, ja filmifriikit karjuvat äänensä käheiksi silkasta ilosta!

Tähän blogilistaukseen yritin kerätä kaksikymmentä mielenkiintoiselta kuulostavaa elokuvaa festareiden laajasta tarjonnasta. Mutta pieleenhän se meni. Painotus on vanhaan tuttuun Tähtivaeltaja-tyyliin tietenkin scifissä, fantasiassa, kauhussa, Aasiassa ja animaatioissa.

Nämä leffat toivon itsekin näkeväni. Ainakin alkajaisiksi. Ja teemoittain & aakkosjärjestyksessä mennään.

Scifi ja fantasia

Last and First Men (2020)
Pikemminkin säveltäjämestarina tunnetun islantilaisen Jóhann Jóhannssonin ainoaksi ohjaukseksi jäänyt elokuva etsii pohjansa Olaf Stapledonin Viimeiset ja ensimmäiset -tieteisklassikosta (1930, suom. 1985). Luvassa abstraktin erikoinen scifi-taidekokemus.

Pinocchio (2019)
Italiassa syntyneen Matteo Garronen uralle mahtuu niin kiperän kovia rikoselokuvia kuin värikkäitä satufantasioitakin. Näytelty Pinokkio-filmatisointi edustaa tietenkin jälkimmäistä tyylilajia. Ohjaajan tuntien ainakin filmin visuaalinen asu on varmasti kuosissaan.

Proxima (2019)
Alice Winocourin ohjaama ranskalais-saksalaista tieteiselokuvaa on kuvattu feministiseksi sankaritarinaksi. Kuinka käy, kun Eva Greenin näyttelemä yksinhuoltajaäiti valitaan mukaan vuoden mittaiselle avaruuskomennolle? Keskiössä äidin ja tyttären välinen suhde.

The Twentieth Century (2019)
Monty Python -vaikutteiseksi mainittu kuvallinen ja juonellinen irrottelu Kanadan muinaisen pääministerin, William Lyon Mackenzie Kingin, urasta ja elämästä. Traileri lupailee ihastuttavaa hulluutta ja fantastista mielikuvituksen lentoa – scifi-henkisten visuaalisten elementtien kera.

Wendy (2020)
Beasts of the Southern Wild -elokuvalla ihmisiä ihastuttaneen Benh Zeitlinin Wendy esittää toisenlaisen version Peter Panin tutusta tarinasta. Teemat pyörivät itseoikeutetusti lapsuuden lopun ja vapaudenkaipuun ympärillä.

Kauhu

Greener Grass (2019)
Voisiko mikään olla kauheampaa tai absurdimpaa kuin amerikkalaislähiöiden pastellinvärinen arki? Tähän polttavaan kysymykseen tarttuu Jocelyn DeBoerin ja Dawn Luebben musta komedia, joka on hakenut innoitusta sekä David Lynchin että John Watersin elokuvista.

La Llorona (2019)
Jayro Bustamante käyttää vanhaa meksikolaista kansantarua itkevästä naiskummituksesta keskeisenä osana tarinaa, jonka sisältö kumpuaa Guatemalan verisestä lähihistoriasta. Älä sekoita tätä vahvasti poliittista draamaa elokuviin The Curse of la Llorona (2019) tai La Llorona (2020)

Leap of Faith: William Friedkin on the Exorcist (2019)
Kiintoisalle vaikuttava, haastatteluihin pohjaava dokumentti William Friedkinistä ja hänen uransa ykköselokuvasta, maagisen hypnoottisesta Manaajasta (1973). Dokumentin kunniaksi festivaaleilla esitetään myös ohjaajan versio klassikkoelokuvastaan: The Exorcist, (Director’s Cut).

Nosferatu (1922)
Vampyyrielokuvien ehdoton klassikko, F. W. Murnayn Nosferatu on totaalinen must-kokemus. Varsinkin nyt, kun filmi esitetään kinokonsertissa Lauri Porran ja Veli Kujalan musiikkiraidalla kirkastettuna. Tätä ei jätä väliin edes Pirkanmaalta kotoisin oleva Erkki-Petteri!

Sleep (2020)
Midnight Madness -sarjassa esitettävä saksalainen Sleep tempaisee katsojan syvälle painajaisten maisemiin. Oudossa pikkukylässä synkät salaisuudet ja menneet synnit nousevat pintaan, eivätkä jätä päähenkilöä rauhaan.

Aasia

Beasts Clawing at Straws (2020)
Etelä-Koreasta kajahtaa. Kim Yong-hoonin ohjaama ja käsikirjoittama Beasts Clawing at Straws lupaa olevansa kutkuttavan hauska ja jännittävä rikostrilleri, jossa raha ei tuo välttämättä onnea – ongelmia kyllä sitäkin enemmän.

Be Water (2020)
Bruce Lee (1940–1973) on kamppailulajielokuvien suurin legenda. Mies, joka päihitti kaikki esteet, mutta kuoli aivan liian nuorena. Bao Nguyenin ohjaamassa dokumentissa käydään läpi Leen uraa ja elämää uusien haastatteluiden ja vanhojen arkistomateriaalien kautta.

Memories of Murder (2003)
Parasite-ohjaajan varhaisteos on kivenkova, sysimustalla huumorilla silattu rikosdraama. Etelä-Korean sotilasdiktatuurin aikoihin sijoittuvassa tehokkaassa tarinassa seurataan sarjamurhatutkintaa, jonka käynnistävät pellolta löytyvät naisten ruumiit. Nähty Suomessa ensikertaa R&A-festareilla 2004.

Romance Doll (2020)
Japanilaisen Yuki Tanadan rauhallisella temmolla etenevä elokuva kertoo nuorenparin elämästä. Molemmilla päähenkilöillä on omat salaisuutensa eikä kommunikointi tai seksielämä oikein ota sujuakseen. Tetsuon salaisuus on, että hän työskentelee seksinukkeja valmistavassa firmassa.

The Woman Who Ran (2020)
Eteläkorealaisen Hong Sang-soon elämänmakuisessa elokuvassa päähenkilönainen kohtaa vuorollaan kolme vanhaa ystäväänsä. Luvassa on keskusteluja, jotka vaikuttavat päällepäin viattomilta, mutta joiden alla sykkii myös tummempia tarinajuonteita.

Animaatio

Bombay Rose (2019)
Vinhan värikylläisessä ja kiehtovasti designatussa animaatiossa rakkaus, viha, tosi ja fantasia sulautuvat yhdeksi vahvaksi kokonaisuudeksi. Elokuvan ohjauksesta vastaa intialainen Gitanjali Rao, joka on aiemmin niittänyt mainetta palkituilla lyhytanimaatioillaan.

Children of the Sea (2019)
Daisuke Igarashin mestarilliseen laatumangaan perustuvan anime-elokuvan on ohjannut Ayumu Watanabe ja tuottanut Totorostakin tuttu Eino Tanaka. Luvassa on kaunista, mystistä ja hypnoottista kuvastoa merten ääreltä ja syvyyksien uumenista. Ihan pakkonakki!

Ja sitten iski tenkkapoo. Festareilla on näet tarjolla niin huikea kattaus animaatioelokuvia, etten mitenkään osannut valita niistä vain viittä kiinnostavinta – varsinkin kun leffojen tyylilajit poikkeavat niin rutkasti toisistaan. Näin ollen joudun ulkoistamaan ongelman teille. Valitkaa siis näistä omat suosikkinne tai katsokaa kaikki. Syvä pahoitteluni!

My Favourite War (2020)
Old Man Cartoon Movie (2019)
Pikku prinssi (2015)
The Prince’s Voyage (2019)
The Shaman Sorceress (2018)

Ja nyt lippuja metsästämään.

Toni Jerrman

Sarjakuvat – Tiitu Takalo: Memento mori

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut, Yleinen , , , , ,

Sarjisfestarit2020WEB

Ensi viikonloppuna eli 5.–6. syyskuuta sarjakuvan ystäviä hellitään Helsingin Sarjakuvafestivaaleilla.

Koronan takia päätapahtuma Suvilahden Kattilahallissa on kuitenkin peruttu. Sen sijaan puheohjelmaa järjestetään Kallion kirjaston Kupoli-salissa sekä lauantaina että sunnuntaina – lisäksi esitykset striimataan festivaalien Youtube-kanavalla.

Lisäksi tarjolla on taidenäyttelyitä sekä illanviettoja. Tarkemmat tiedot löytyvät festivaalien kotisivuilta.

Festivaalien taiteilijana toimii Tiitu Takalo, jonka töistä on esillä myös näyttely Sarjakuvakeskuksessa (Porthaninkatu 9, Kallion kirjaston läheisyydessä). Niinpä nyt on hyvä hetki julkaista blogissa aiemmin Tähtivaeltajassa nähty arvostelu Takalon tuoreesta Memento mori -mestariteoksesta.

MementoMoriKansiWEB

Tiitu Takalo
Memento mori

Vuonna 1976 syntynyt Tiitu Takalo on yksi nyky-Suomen juhlituimmista sarjakuvataiteilijoista. Vuoden 2015 maaliskuussa hänet palkittiin Sarjakuva-Finlandialla Minä, Mikko ja Annikki -albumistaan. Vuonna 2017 hän sai puolestaan Puupäähattu-palkinnon koko urastaan.

Vuoden 2015 joulukuussa Takalon tulevaisuus oli kuitenkin katkolla. Tuolloin hän heräsi yöllä raastavaan päänsärkyyn, jonka aiheuttajaksi paljastui vaarallinen aivoverenvuoto. WSOY:n julkaisemassa Memento mori -albumissa Takalo kertoo avoimesti hoidostaan ja vaikeasta toipumisprosessistaan.

Memento1WEB

Kuten moni muukin on huomannut, Suomessa hoitoon pääsy saattaa osoittautua hankalaksi. Takalonkin tapauksessa ensihoitajat uskovat oireiden johtuvan pelkästä niskajumista. Sairaalan päästyä asiat toimivat kuitenkin kuin hyvin rasvattu kellokoneisto – joskaan kukaan ei vaivaudu ottamaan läheisempää kontaktia potilaaseen. Jo muutenkin pelottavassa ja hämmentävässä tilanteessa hoitajat vaihtuvat kiivaaseen tahtiin ja lääkärit supisevat vain keskenään. ”Miksei ne kerro mulle mitään?”, ihmettelee letkuihin kytketty Takalo.

Onnistuneen leikkauksen jälkeen käynnistyy toipumisvaihe, jota sävyttävät keskittymisvaikeudet ja lamaannuttava väsymys. Vähitellen mieleen hiipivät myös kauhukuvat: Pystynkö enää edes piirtämään? Saanko koskaan mitään aikaiseksi? Ja kun oma kuolevaisuus on käynyt käsinkosketeltavaksi, herää myös kuolemanpelko, joka johtaa pohtimaan oman elämänsä valintoja.

Memento2WEB

Suomalaista kansanluonnetta hyvin kuvastavasti Takaloa myös hävettää, että hän joutuu sairastumisensa vuoksi peruuttamaan sovittuja näyttelyitä ja opetuskeikkoja. Ennen niin aktiivista ylisuorittajaa piiskaavat nyt itsesyytökset, jotka nostavat pinnalle myös muistoja nuoruuden masennusjaksoista. Ne kuvastavat hyvin suomalaisen terveydenhuollon ongelmia: pikaista apua tarvitsevaa mielenterveyspotilasta pallotellaan luukulta toiselle eikä kukaan ota hänestä koppia. Lopulta terapiaan pääseminen kesti Takalolta viisi vuotta. Se, että kukaan selviää moisesta kidutuksesta elossa, on ihme.

Memento4WEB

Vuoden 2016 nykyhetkessä aivoverenvuodon jättämistä jäljistä, kuten keskittymiskyvyn herpaantumisesta, mielialavaihteluista ja työmotivaation puutteesta, on vaikea päästä irti. Asiaa ei yhtään auta, että terveyskeskuslääkäri ei suostu kirjoittamaan Takalolle lähetettä sairaalan suosittelemaan neuropsykologiseen kuntoutukseen. Hän kun tulkitsee oireet masennuksesta johtuviksi.

”Mutta hänpä diagnosoi minulle masennuksen, määrää lääkkeet ja antaa lähetteen päihde- ja mielenterveyspolille. Mainitsematta sinne kuitenkaan aivoverenvuodostani. Ja hän on meistä se ammattilainen.”

Memento5WEB

Memento mori on vaikuttava sarjakuvakertomus, jossa Takalo päästää lukijan todella lähelle omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan. Tarina ei silti sisällä lainkaan tyhjäkäyntiä tai turhaa vatvontaa, vaan kerronta etenee vaivattoman sujuvasti. Niinpä taiten piirretty paksu albumi tarjoilee vertaistuen ohessa vahvan ja valaisevan lukukokemuksen.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/20.

Memento6WEB