Sarjakuvat – Ihmeellinen Miracleman

miraclemankansiweb

 

Alan Moore & co: Ihmeellinen Miracleman

”Kuin leija, joka on hävinnyt taistelun tuulta vastaan, minä roikun ristiinnaulittuna taivaalla…”

Tätä on odotettu kuin kuuta nousevaa! Ihmeellinen Miracleman (Like) on kokoelma Alan Mooren legendaarisesta juoksusta mahtimiehen peräsimessä. Alunperin 1980-luvulla julkaistun sarjan vaiherikkaasta historiasta voi lukea tarkemmin Oskari Rantalan massiivisesta Moore-artikkelista (Tähtivaeltaja 2/16 & 3/16). Lähes 400-sivuinen, supermyyttejä purkava Miracleman oli aikoinaan maailmoja mullistava teos – sekä selkeä esikuva suomalaiselle Kapteeni Hyperventilaattorimies -sarjakuvalle.

Mooren käsissä Miraclemanista kasvoi supersankarikäsitteen dekonstruktio, rekonstruktio ja ruumiinavaus. Hän toi menneisyyteen juuttuneen lajityypin konventiot kerralla moderniin todellisuuteen. Iloisten karkkivärien ja kepeiden haaveleikkien tilalle tulivat harmaa arki, ongelmalliset ihmissuhteet ja mielen pimeät puolet. Samalla hän palautti tarinan ytimeen supervoimaisten yksilöiden historialliset yhteydet vanhojen myyttien sankari- ja jumalhahmoihin.

Mooren lähes mytologista lyyrisyyttä huokuva proosa korostaa trikoohahmojen yli-inhimillisyyttä ja kaikkivoipaisuutta. Tätä kautta esiin nousevat kysymykset, mitä tapahtuisi, jos lähes rajattomilla voimilla varustetut superihmiset todella kävelisivät keskuudessamme. Lopulta Moore päätyy jopa maalailemaan vaikuttavan utopistista visiota paremmasta maailmasta. Mannereurooppalaisesta tieteissarjakuvasta sekä uuden aallon kokeellisesta tieteiskirjallisuudesta saadut vaikutteet korostavat teoksen älyllistä ja taiteellista monitahoisuutta.

miracleman4web

Ihmeellinen Miracleman -kirja käynnistyy prologilla, joka esittelee 1950-luvun viattoman Miraclemanin ja hänen iloisen teinitiiminsä. Sitten hypätään vuoden 1982 Britanniaan, jossa Liz-vaimonsa kanssa asuva keski-ikäinen vätys, Mike Moran, kärsii painajaisista. Unten myötä hänen mieleensä nousee sana kimota, jonka lausuminen muuttaa hänet kosmiseksi supersankariksi, Miraclemaniksi.

Samalla muistoihin palaavat vuosikymmenten takaiset värikkäät seikkailut, jotka päättyivät kaiken tuhoavaan räjähdykseen. Tosin 1980-luvun näkövinkkelistä katsottuna vanhat tapahtumat vaikuttavat naurettavalta pelleilyltä.

Miraclemanin paluu ei jää huomaamatta. Ensimmäisenä ottaa yhteyttä Jonathan Bates, entinen Kid Miracleman ja nykyinen suuryrityksen johtaja. Voimaan ja valtaan vuosien myötä viehtynyt läpimätä hirviö ei katso hyvällä toisen yli-ihmisen saapumista kuvioihin.

miracleman2web

Päätään nostaa myös brittihallituksen salainen palvelu, joka aikoinaan vaikutti niin Miracleman-ilmiön syntymään kuin sen lopettamiseenkin. Vähitellen paljastuu, että kaikki, mitä Mike muistaa sankarillisesta menneisyydestään, on silkkaa valhetta.

Näiden käänteiden keskellä Liz tulee raskaaksi ja alkaa odottaa superlasta. Lasta, jonka ikuisesta elämästä haaveileva tohtori Gargunza haluaisi saada käsiinsä. Hän on koko julman Miracleman-projektin luoja ja arkkitehti. Arkisemmassa maailmassa Lizin ja Miken liitto rakoilee, kun aviomies kipuilee minäkuvaongelmien kanssa: väliin peilistä katsoo väsynyt, pulleamahainen luuseri, toisinaan jumalainen lihaskimppu, jonka ajatukset virtaavat puhtaina ja selkeinä.

Moore tunkee hahmonsa armotta tehosekoittimeen ja vääntää heistä ulos niin inhimillistä tuskaa kuin elämää suurempaa ihmeen tuntua. Kaiken syövää absoluuttista pahuutta ja idealistista hyvyyttä, joka avaa ovia uusiin todellisuuksiin.

miraclemanxweb

Ihmeellinen Miracleman on jylhä ja koskettava sarjakuvaromaani. Maailmoja syleilevän mahtipontisuuden, korkealentoisten visioiden, raakojen kauhujen ja filosofisten pohdintojen keskelläkin se säilyttää inhimillisen yhteytensä reaalimaailman kipupisteisiin. Tarina myös tunnustaa avoimesti yhteytensä populaarikulttuurin perintöön, vaikka muovaakin vanhoja malleja uuteen uskoon. Lisäksi teos valaisee hienosti legendojen syntymekanismeja ja ihmisten tarvetta luoda itselleen jumalia.

Parhaimmillaan Miracleman kulkee kuin tanssi, jossa runollinen teksti ja ilmaisuvoimaiset kuvat resonoivat musiikin lailla. Tämä näkyy erityisesti Garry Leachin ja John Totlebenin taiteilemissa osioissa, joissa on visuaalista potkua vaikka muille jakaa. Teoksessa on kuitenkin sen verran monta piirtäjää, että taso ja tyyli notkahtelevat paikoin ikävästi. Kököintä jälkeä on tehnyt Chuck Austen, mutta yllättäen myös Rick Veitch pistää Miraclemanissa pahintaan. Heidän kuvittamissaan jaksoissa kerrontakin hapuilee.

miracleman8web

Kiitoksen ansaitsevat albumin tuore väritys, Jouko Ruokosenmäen hieno suomennos sekä mukaan saadut välinäytökset, jotka puuttuivat 1980-luvun lopun amerikkalaisista Miracleman-albumeista. Uusi värimaailma on selvästi aiempaa toimivampi ja peittää samalla kehnosti piirrettyjen jaksojen pahimmat kömmähdykset.

Ihmeellinen Miracleman on klassikko, jota ei sovi ohittaa.

Seuraavaksi kehiin sitten Neil Gaimanin ja Mark Buckinghamin Miracleman: The Golden Age. Eikös joo?!

”Ja niin me hengitimme mytologiaa, puhalsimme satuja, hikoilimme legendoja. Olimme Olympoksen jumalia.”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/16.

miracleman3web

Kirjat – Magdalena Hai: Haiseva käsi

magdalenahaihaisevakasiweb

Spekulatiivinen fiktio juhlii Topelius-palkinnon uusimmalla ehdokaslistalla. Viidestä mukaan nostetusta teoksesta kolme on selkeää genrekamaa. Kyseiset kirjat ovat Maria Turtschaninoffin vaikuttava Naondel, Magdalena Hain karmaisevan hauska Haiseva käsi sekä K. K. Alongin keskinkertainen Kevätuhrit.

Ehdokkuuden kunniaksi julkaisemme blogissa Aleksi Kuution arvostelun Hain novellikokoelmasta. Teksti on ilmestynyt alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/16.

Topelius on Suomen Nuorisokirjailijat ry:n vuosittain jakama palkinto ansiokkaalle nuortenkirjalle. Palkintosumma on tänä vuonna 2017 euroa ja se myönnetään vuonna 2016 julkaistulle nuortenkirjalle. Voittaja julkistetaan palkintojenjakotilaisuudessa 13.1.2017.

Magdalena Hai
Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniitukaisesta
Karisto

Magdalena Hain Haiseva käsi on nuorille suunnattu kauhutarinakokoelma, josta vanhempikin lukija nauttii.

Novellikokoelman nimi ei voisi olla osuvampi, sillä se summaa koko kirjan tunnelman loistavasti: vähän ällöä ja pelottavaa, mutta samalla hilpeän hauskaa. Jotkut lyhyistä ja nopealukuisista tarinoista ovat tosin sen verran hurjia, ettei niitä kannata lukea kovin nuoren lapsen kanssa.

Kirjan tarinat sijoittuvat uhkaavasti nimettyyn Uhriniituntakaisen pikkukaupunkiin. Kertomukset ovat erillisiä, mutta osaa niistä yhdistävät löyhästi samat sivuhahmot tai tapahtumat.

Kokoelma sisältää viitisentoista mukaansa imaisevaa tarinaa, joissa on riittoisasti vaihtelua. Pääosassa ovat aina lapset tai nuoret, joita vastaan – tai joiden puolelle – asettuu noitia, ihmissusia, hirviöitä, haamuja, ilkeitä puita ja ikuisia pahuuksia. Hain kertojanote vaihtelee. Välillä se on keveä ja hihityttävä, toisinaan surullinen tai jopa synkeä.

Kirjan avaustarina, Lokakuu, on niin herkistävä kuvaus koulukiusaamisesta sekä sitä seuraavasta häpeästä ja yksinäisyyden tunteesta, että kyynelkanavat joutuvat heti testiin. Seuraavaksi päälle pöllähtävä Pahanukke on puolestaan osin hilpeäkin mukaelma klassisesta hirviönukketeemasta.

Kokoelman karmivin novelli, Namusetä, kertoo loruilla esiin manattavasta yliluonnollisesta, lapsia kaappaavasta namusedästä. Tarina voisi aiheuttaa monille lukijoille painajaisia, mutta Hai sekoittaa joukkoon juuri sopivan määrän hauskoja yksityiskohtia, jotta naurullekin jää sijaa. Niminovelli Haiseva käsi on puolestaan kieli poskessa kulkevaa zombimenoa.

Kirjailija on selkeästi selvillä sekä vanhemmasta että uudemmasta kauhuperinteestä ja osaa käyttää tätä hyödykseen. Välillä tarinoissa mennään genreä tuntevan lukijan kannalta turhan kuluneita latuja, mutta nuorta yleisöä tämä tuskin haittaa. Kliseiden käyttö vaikuttaa yleensä myös tietoiselta valinnalta.

Tarinoissa käsitellään paljon ulkopuolisuutta, yksinäisyyttä sekä erilaisuutta ja sen hyväksymistä. Hai ei väheksy lukijakuntaansa ja pyörittää teemoja kypsästi. Monissa kertomuksissa heikolta vaikuttava lapsi tai nuori myös löytää hädän hetkellä sisäisen voimansa. Se tekee Namusedänkin kaltaisista kauhupaloista voimaannuttavaa luettavaa.

Paras esimerkki tästä on kokoelman koskettavin tarina Herra Pörrö ja hänen ritarikuntansa, joka kertoo hirviöitä karkottavasta uninallesta. Novellista tulee kaikkein selvimmin esiin maailma, jossa nuoret elävät – se epäselvä alue, jossain lapsuuden ja aikuisuuden välimaastossa.

Kaiken kaikkiaan Hain kokoelma on mainio paketti, joka säikyttää, ilahduttaa, koskettaa ja naurattaa. Sekä pistää ajattelemaan asioita. Tällaista lisää!

Aleksi Kuutio

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/16.

Elokuvat – Rogue One: A Star Wars Story

swrogueonejulisteweb

Rogue One: A Star Wars Story

Nyt täytyy hehkuttaa! Gareth Edwardsin ohjaama Rogue One: A Star Wars Story on nimittäin juuri sellainen elokuva, jota Tähtien sodan ystävät ovat odottaneet jo 35 vuotta. Poissa ovat 2000-luvun vaihteen esiosien lamaannuttava lällyys ja The Force Awakens -filmin platkut kopiokierrätykset. Taika on palannut, ja tippa on lähes linssissä, kun katsoja matkaa aikakoneen siivin Star Wars -universumin kultakauteen.

Rogue Onen juoni kytkeytyy suoraan ensimmäinen Tähtien sota -elokuvan tapahtumiin. Käytännössä filmi kertoo, kuinka Kapinaliitto saa haltuunsa Kuolontähden piirustukset. Sekä selittää, miten Imperiumin massiivisin tuholaite voi olla niin haavoittuvainen.

Tarinan ytimessä ovat hyvin luodut henkilöhahmot. Jyn Erso (Felicity Jones) on omia polkujaan kulkeva pikkurikollinen. Hänen äitinsä on tapettu ja isä (Mads Mikkelsen) pakotettu mukaan Kuolontähti-projektiin. Nuoruusvuotensa Jyn vietti kapinallisten radikaalia siipeä edustavan Saw Gerreran (Forest Whitaker) hoivissa.

swrogueone1web

Pyörät lähtevät pyörimään, kun Kapinaliitto kuulee huhuja Imperiumin riveistä karanneesta loikkarista, jolla on heille tärkeä viesti. Mies päätyy kuitenkin Gerreran vangiksi eikä herra katso vierailijoita hyvällä silmällä. Avaisiko Jynin ja Gerreran vanha kumppanuus ovet vainoharhaisen vapaustaistelijan tukikohtaan? Ehkä, mutta sitä ennen on vielä vakuutettava vastahakoinen Jyn idean järkevyydestä. Sen tehtävän saa kapteeni Cassian Andor (Diego Luna), joka on valmis vaikka murhiin edistääkseen kapinaliikkeen asiaa.

Toisaalla Imperiumin joukot ryöväävät Jedha-kuun temppelikaupungista viimeisiä kyberkristalleja superaseensa käyttövoimaksi. Samalla Kuolontähden rakentamista johtava Orson Krennic (Ben Mendelsohn) joutuu puolustelemaan tiukkapipoiselle suurmoffi Tarkinille projektin jatkuvaa venymistä.

Yhä suuremmille kierroksille yltyvä tarina sisältää useita mahtavia kohtauksia. Niissä niin jättiläismäinen Kuolontähti kuin Kapinaliiton urheat lentäjät X-siipihävittäjineen pääsevät näyttämään kykynsä. Jyn Ersosta ja Darth Vaderista nyt puhumattakaan.

swrogueone2web

Elokuvan laajaksi paisuvan henkilökaartin johtotähtenä loistaa Jyn, josta kasvaa tapahtumien tuiskeessa aito sankari. Hän pitää yllä toivon liekkiä vielä siinäkin vaiheessa, kun moni muu on jo valmis luopumaan leikistä. Jynin rinnalla Cassian jää selkeästi varjoon, vaikka mieheen tuo särmää kipuilu synkkien tekojen ja eettisten periaatteiden välisessä ristivedossa.

Huumoria ja valonpilkettä muuten kovin tummasävyiseen filmiin pumppaavat itsetietoisen persoonallinen K-2SO-droidi sekä Hongkong-tähti Donnie Yenin tulkitsema sokea temppelinvartija Chirrut Îmwe. Entinen Imperiumin turvallisuusdroidi Kaytoo heittää suorapuheisen hauskaa läppää eikä jää C-3PO:n kopioksi. Chirrut on puolestaan Voiman puhdassydäminen soturi, joka ei tunne pelkoa edes sotatantereiden pahimmissa myrskyissä.

swrogueone4web

Visuaalisesti Rogue One herättelee hienoja muistikuvia alkuperäisen Tähtien sodan suuntaan. Maailmat ovat rähjäisiä ja laitteet likaisia sekä kuluneita. Edes tietokoneanimaatioita ei ole siloteltu. Valtavat tähtituhoajat ja muut alukset on toteutettu niin, että ne tuovat mieleen vanhat pienoismalliefektit – vaikka taipuvatkin temppuihin, joita 1970-luvun lopulla ei olisi pystytty toteuttamaan.

Elokuvassa on myös ongelmansa. Filmin alkupuolella tarinan fokus on hetkittäin hukassa, ja kerronnassa esiintyy myöhemminkin haparointia. Lisäksi se, että katsoja tietää, kuinka kaikki tulee päättymään, syö jännitettä – vaikka yllätyksiäkin on luvassa.

Kokonaisuudessaan Rogue One tarjoilee vaikuttavan Star Wars -kokemuksen, joka resonoi hienosti originaalitrilogian parhaiden jaksojen kanssa. Se myös soittelee tunteita tavalla, johon harva avaruusooppera pystyy.

Toni Jerrman – 4 tähteä

swrogueone5web

Elokuvat – Foliohatun alla 8: Alien

ajuliste

Foliohatun alla
Osa 8: Alien

Petri Hiltunen ja Nalle Virolainen eivät ole ainoastaan leffahulluja…. He ovat leffamielipuolia!

Elokuvat viljelevät usein johtolankoja, joita tarinan henkilöt eivät syystä tai toisesta osaa tulkita oikein. Tämä hämmennys saattaa tarttua katsojaankin niin, ettei hän näe ilmeistä totuutta tapahtumien takana. Varsinkin kun jotkut rainat tuntuvat tekevän kaikkensa syöttääkseen yleisölle harhaan johtavaa informaatiota.

Ridley Scottin alkuperäinen Alien-elokuva (1979) kulki Suomessa nimellä Alien – Kahdeksas matkustaja. Tämä lisänimi on hyvin paljastava: Nostromo-aluksen miehistöön kuuluu seitsemän ihmistä ja yksi kissa. Kahdeksas matkustaja ei siis ole mikään avaruusmuukalainen, vaan aluksen kissa, Jones! (K1) Tämänkertainen kirjoituksemme kertookin juuri tästä hiljaisesta yhtiökumppanista.

akuva1

Väärinkäsitys: Karulta kuulta mukaan livahtanut ksenomorfi tuhoaa sokeassa murhanhimossaan aluksen miehistön. Vain lentoluutnantti Ellen Ripley ja hänen lemmikkikissansa Jones pääsevät livahtamaan pedon kynsistä.

Tyly totuus: Kauan hyljeksitty maskottikissa päättää kostaa vihaamalleen miehistölle ja löytää kyytiin harhautuneesta muukalaisesta oivan työkalun tarkoitukseensa.

Kenen kissa Jones on?

Yleisesti oletetaan, että Jones on Ripleyn lemmikki. (K2) Tämä on varsin ymmärrettävää, sillä leffan alussa näemme kissan murkinalla Ripleyn vieressä. Nainen myös silittää aterioivaa karvaturria hellästi. Lisäksi elokuvan lopussa Ripley pelastaa elikon tuhoutuvasta aluksesta, ja laittaa sen nukkumaan hyperunikammioon.

akuva2

Mutta onko Jones todella Ripleyn kissa? Monet seikat puhuvat tätä käsitystä vastaan. Antaisiko muka iso ja paha Weyland-Yutani-firma tavallisten työläisten tuoda henkilökohtaisia lemmikkieläimiään avaruusalukseen?

Ripley selvästi pitää mirristä ja se hänestä, mutta mitään kiinteää sidettä näiden kahden välillä ei ole. Tapahtumien tuoksinassa Ripley muistaa pikku ystävänsä tasan kaksi kertaa, nekin vain sattumalta. Hyvä esimerkki tästä on kohtaus, jossa pikkuruista hirviöpoikasta etsivä kolmikko löytää kissan lokerikkojen luota. Kolli sähisee Ripleylle ja säntää karkuun. Sen sijaan, että lähtisi itse kissan perään, Ripley määrää Brettin hakemaan sen takaisin. (K3) Tästä voimme päätellä, että itsepäinen eläin suhtautuu yhtä innokkaasti – tai innottomasti – miehistön jokaisen jäsenen kutsuihin.

akuva3

Tämä varmistuu myöhemmin, kun Ripley yrittää maanitella kissaa luokseen kehnoin tuloksin.

Kissan ja miehistön suhteesta kertoo paljon sekin, ettei kukaan edes huomaa kollin puuttuvan Kanen viimeiseltä aterialta. Ketään ei myöskään tunnu kiinnostavan Jonesin turvallisuus vastasyntyneen alien-nilviäisen karatessa käytävien uumeniin. (K4) Ja tässä vaiheessahan ihmiset luulevat otuksen olevan yhä sellainen pieni rääpäle, joka olisi vaarallinen juuri pörröisen lemmikin kokoiselle olennolle.

akuva4

Nyt käsi sydämellä kaikki kissanomistajat: ettekö tällaisessa tilanteessa ensimmäiseksi miettisi, missä rakas mirrinne mahtaa seikkailla? Nostromon duunarit sen sijaan unohtavat kaverinsa olemassaolon kerta toisensa jälkeen.

Tästä kaikesta voimme päätellä, että Jonesin täytyy olla Weyland-Yutani-yhtiön alukseen sijoittama maskottikissa. Kuulostaa varsin järkevältä siirrolta, sillä lemmikkien on useissa tutkimuksissa todettu lieventävän stressiä, alentavan verenpainetta ja helpottavan masennusoireita. Eli miehistö todella hyötyisi nelijalkaisen ystävän läsnäolosta, kun he joutuvat viettämään kuukausikaupalla lukittuina ahtaaseen, likaiseen ja painostavaan avaruusalukseen.

Mutta mitä asiasta tuumii itse kissa?

Lue loppuun

Sarjakuvat – Sandman Deluxe 4 & 5

sandmandeluxe45kannetweb

Sandman Deluxe 4 ja 5

Sandman Deluxe 4 on ensimmäinen RW Kustannuksen albumi, jossa nähdään reipas annos aiemmin suomentamattomia Unijukka-jaksoja. Jalavan vuonna 1995 julkaisema Usvien aika 1 -kooste kun sisälsi vain puolet nyt Utujen vuodenaika -nimellä kulkevasta tarinasta.

Kirjan alussa lukijoille esitellään jumaliakin vanhempien Ikuisten sukukuntaa. Unen ja Kuoleman rinnalle marssivat Kaiho, Kurjuus, Kohtalo ja Kuume. ”Kuume on Ikuisista nuorin. Hän tuoksuu hieltä, happamalta viiniltä, pitkäksi menneiltä illoilta ja vanhalta nahalta.” Riitaisan kokoontumisen päätteeksi Morfeus päättää palata Helvettiin – vapauttamaan sinne kymmenentuhatta vuotta aiemmin tuomitsemansa ex-rakkaan.

Helvetissä unten valtiasta odottaa yllätys, sillä Lucifer Aamunkoi on päättänyt tyhjentää valtakuntansa ja siirtyä eläkkeelle. Manalan avaimet hän ojentaa Sandmanille, ja siitä vaikeudet vasta alkavat.

sandman4aweb

Utujen vuodenajassa on lukuisia hyviä ideoita ja elementtejä, mutta kerronnallisesti se ei pysy tasapainossa. Sandmanin vaaralliseksi kuvattua Helvetti-reissua pohjustetaan turhankin pieteetillä, eikä eri kulttuureista ammennetuista jumalhahmoista saada kaikkea irti. Hetkittäinen tyhjäkäynti selittynee sillä, että alunperin tarina kirjoitettiin kerran kuussa ilmestyvän lehden sanelemaan muottiin.

Positiiviseen vaakakuppiin on silti tarjolla painavampaa sisältöä. Kuten Ikuisten kiehtova perhe, Sandmanin hahmon moraalinen monitahoisuus, kohtaloonsa tympiintyneen langenneen enkelin luonne sekä jumalaisten voimien lopullinen ratkaisu Helvetin suhteen. Kokonaisuuden pikkukivasta hupipuolesta vastaavat mm. älyvapaa Thor-hahmo pikkiriikkisine Mjölnireineen (”Kun sitä hieroo, se kasvaa.”) sekä kunnianarvoisa lordi Kilderkin, pahvilaatikon olomuodokseen ottanut Järjestyksen manifestaatio.

Albumista käy myös hienosti ilmi Neil Gaimanin kyky luoda mieleenpainuvia henkilöitä sekä mytologisten hahmojen uudelleentulkintoja. Niinpä ei ole ihme, että Helvetin hylänneen vihtahousun tarinalle syntyi myöhemmin erinomaista jatkoa Mike Careyn käsikirjoittamassa Lucifer-sarjakuvassa. Utujen vuodenajassa tutustutaan myös ensimmäistä kertaa peribrittiläisen sisäoppilaitoksen aavepoikiin, Charles Rowlandiin ja Edwin Paineen, jotka ovat sittemmin seikkailleet vaihtuvalla menestyksellä mm. Dead Boy Detectives -minisarjoissa.

sandman4bweb

RW:n kovakantiset Deluxe-julkaisut tuovat Sandmanin tarun suomalaisten lukijoiden ulottuville entistä paremmassa muodossa. Aivan täydellisiä teokset eivät silti ole. Petri Silaksen suomennos jättää paikoin toivomisen varaa samoin kuin vaikkapa Kuumeen dialogin tylsä ladonta. Lisäksi neloskirjassa on joitain sivuja, jotka lienee lisätty painokseen jälkikäteen – ne kun ovat muita pienemmiksi leikattuja ja hienoisesti liiman sotkemia.

Korvaukseksi mukana on yhden lehden koko alkuperäiskäsikirjoitus sekä sivujen lyijykynäversiot. Niitä vertailemalla käy hyvin ilmi, kuinka taiteilijat tulkitsevat ja muovaavat käsikirjoitusta omien näkemystensä suuntaan. Tässä tapauksessa asialla on Kelley Jones, joka kantaa päävastuun Utujen vuodenajan kelvolliseksi laskettavasta kuvituksesta.

”Kohtalo tuoksuu tomulta ja öisiltä kirjastoilta.”

sandmandeluxe5aweb

Sandman Deluxe -sarjan viides kirja sisältää Neil Gaimanin käsikirjoittaman ja Shawn McManuksen & kumppaneiden piirtämän kuusiosaisen Persoonapeli-tarinan sekä usean taiteilijan toteuttaman upean kuvagallerian.

Sarjakuvan keskeisenä hahmona on kakkosalbumissa sivuosaa esittänyt Barbie. Miehestään eronnut blondi asuu nyt New Yorkissa, jossa hänen ystäväpiiriinsä kuuluvat transsukupuolinen Wanda sekä lesbopariskunta Hazel ja Foxglove.

Aiempien tapahtumien seurauksena Barbie on menettänyt yhteyden satumaiseen unimaailmaansa ja sen fantastisiin asukkaisiin. Nämä kuitenkin kaipaavat prinsessansa apua taistelussa uhkaavaa Kukkuuta vastaan. Myös Kukkuu haluaa Barbien käsiinsä, jotta voisi vapautua uniluodolta.

Merkittävää roolia tapahtumissa näyttelee muinainen kreikkalaisnoita Thessalia. Kylmäverisen tehokas nainen ei katso hyvällä silmällä tahoja, jotka sotkeutuvat hänen elämäänsä. Hän on valmis käyttämään niin taikoja kuin veitsiäkin asian korjaamiseksi.

sandmandeluxe5bweb

Kun Persoonapeli alunperin julkaistiin 1990-luvun alussa, se herätti huomiota erilaisten sukupuoli-identiteettien avarakatseisella käsittelyllään. Teema ei ole vuosikymmenten saatossa vanhentunut, vaikka nykynäkökulmasta katsottuna aihe ei olekaan enää yhtä vallankumouksellinen. Niinpä huomio kiinnittyy enemmän itse tarinaan, jossa on hetkittäistä venyttelyn makua.

Pitkien henkilöesittelyjen jälkeen mukaan solahtaa sekä painajaismaisen kylmiä kauhutunnelmia että synkkää kuvaa raiteiltaan vinksahtaneesta satumaailmasta – pelon ja kuoleman korruptoimasta lapsuuden fantasiasta. Kunnolla tarina nousee siivilleen, kun keskiöön astuu luopumisen haikeus ja kaiken katkeransuloinen loppu. Näiden tunteiden airueena toimii elämää suurempi unten valtias, tuo kiehtovan etäiseksi jäävä, yksinäisyyttä huokuva entiteetti.

Epätasaisten kehittelyjen jälkeen sarjakuvan päätös tarjoaa vaikuttavan kokemuksen, joka saa lisää pontta koskettavasta hautajaisepilogista.

Toni Jerrman

Tekstit on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numeroissa 3/16 ja 4/16.

sandmandeluxe5cweb