Kapteeni Hyperventilaattorimies on legendaarisin Tähtivaeltaja-lehdessä koskaan julkaistu sarjakuva. Supersankarisarjakuvia moninaisesti parodioinut sarja käynnistyi vuonna 1987 ja jatkui kymmenen vuoden ajan. Alunperin Markku Uusitalon ja Anssi Rauhalan luoma hahmo houkutteli myöhemmin seuraansa muitakin kovia nimiä, kuten Petri Hiltusen, Johanna Sinisalon, Hannu Mänttärin ja Kivi Larmolan.

Vuonna 2013 kaikki Kapteeni Hyperventilaattorimiehen seikkailut koottiin Zum Teufel -kustantamon toimesta komeaksi kirjaksi. Kovakantisessa, isokokoisessa teoksessa on sivuja peräti 144. Kirjaa varten kaikki sarjakuvat skannattiin uudelleen alkuperäisistä originaaleista. Tämän ohessa mukaan otettiin laaja kattaus bonusmateriaaleja, jotka selvittävät yksityiskohtaisesti sarjojen taustoja ja niiden sisältämiä viitteitä. Puhumattakaan galleriasta, johon oman näkemyksensä Hyperventilaattorimiehestä taiteilivat mm. Pertti Jarla, Sami Toivonen ja Kari Sihvonen.

Oheinen kirjoitus käynnisti kirjan bonusmateriaalien monikymmensivuisen vyöryn.

Kapteeni Hyperventilaattorimies
Maailmankaikkeuden mahtavin hypersankari

Oi niitä aikoja. 1980-luvun puolivälissä suomalaisen sarjakuvan kenttä oli aivan toisenlainen kuin nykyisin. Ei ollut huippusuosittuja kotimaisia päivittäistrippejä, napanöyhtää kaivelevia omaelämäkerrallisia onanointeja tai käsittämättömän kokeellista taidesarjakuvaa. Jopa sellaiset sankarihahmot kuin Kapteeni Kuolio, Teräslilja ja Black Peider odottivat yhä synnyttäjäänsä.

Tähän maisemaan Markku Uusitalon ja Anssi Rauhalan luoma Kapteeni Hyperventilaattorimies – ystävien kesken ihan vain Hypis – iskeytyi kuin supernova kirkkaalta taivaalta. Huumoria, supersankariparodiaa ja mielikuvituksen laukkaa yhdistävä sarjakuva oli raikas tuulahdus hubaa ja habaa. Mutta kuinka tämä kaikki sai alkunsa?

– Tähtivaeltajaan kaivattiin Anssilta viisisivuista sarjakuvaa, mutta herralla ei ollut mitään ideaa juonen suhteen. Niinpä Toni soitti minulle ja käski painua kapakkaan jonkun ihmeen Anssi Rauhalan kanssa, koska meidän pitäisi tehdä hänelle sarjakuva, paljastaa Uusitalo.

– Ensimmäinen juonikuvio syntyi sitten tuon kostean illan aikana. Pyrimme parodioimaan sarjakuvalla vanhoja puhdasotsaisia sankaritarinoita, joissa on yltiöhyveellisiä päähenkilöitä ja joissa pelastetaan jaloja asioita, kuten joulu. Toisaalta minua oli myös pitkään kiehtonut joulupukin yhteiskunnallinen funktio, Uusitalo jatkaa pilke silmäkulmassa.

– Halusimme supersankarin, jolla on hirveästi epämuodostuneita lihaksia sekä tukka, joka on lakattu monumentaaliseksi. Hahmolla piti olla myös mahdollisimman typerä nimi. Nimeen antoi viimeisen kimmokkeen se, että Hypiksellä on niin laaja rintakehä, että hän näyttää siltä kuin hyperventiloisi koko ajan. Ja onhan hyper aina kovempi juttu kuin super, Rauhala naurahtaa.

– Ryhdyitte siis tekemään stereotyyppistä supersankaria, jolla on kaikki hahmon tyypilliset piirteet. Mutta sinänsä huvittavaa, että eipä taida maailmassa olla kovin montaa sankaria, joka näyttäisi samalta kuin Hypis. Paitsi ehkä Kari Sihvosen hyvässä 45 asteen nousukiidossa oleva Kapteeni Kanki, heittää Petri Hiltunen väliin.

Ensimmäinen Kapteeni Hyperventilaattorimies -sarjakuva osoittautui niin suosituksi, että jatkoa seurasi. Pian mukaan tarttui myös muita tekijöitä.

Paisuu kuin pullataikina

Puhtoinen sankari sai synkempiä sävyjä Petri Hiltusen hypättyä kelkkaan mukaan. Nyt tarinoihin haettiin innoitusta jenkkisarjakuvan tummanpuhuvilta uudistajilta, Alan Moorelta ja Frank Milleriltä. Todellisuus ei enää ollutkaan niin yksinkertainen kuin alkujaan oli näyttänyt. Kun pintaa vähän raotti, löytyi tasoja, jotka kyseenalaistivat kaiken aiemmin nähdyn.

Uusitalo-Hiltunen-parivaljakon ensimmäinen yhteistyö oli Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/89 julkaistu Poismenneet ystävät. Sen alkuun oli tietysti saatava mustalle pohjalle painettu esipuhe, sillä sellainen oli myös kaikissa amerikkalaisissa supersankarialbumeissa. Niissä kehua retosteltiin maasta taivaaseen surkeimmatkin sarjakuvatekeleet.

Osa lukijoista ei sisäistänyt Ari Veintien kirjoittaman tekstin satiirisia tasoja, vaan luuli tekijöiden seonneen lopullisesti. Suuri Kurpitsa -lehden arvostelija kutsui esipuhetta jopa ”tyrmistyttäväksi”!

– Ensimmäinen minun ja Hiltusen Hypis tehtiin alunperin lahjaksi Anssille, joka asui tuolloin Kaliforniassa. Faksasimme hänelle tarinan sivu kerrallaan, koska mitään internettiä ei ollut vielä olemassakaan, Uusitalo kertoo.

– Olin aina ollut suuri Anssi Rauhalan sarjakuvien fani ja olin ihastunut ensimmäiseen Hypis-tarinaan. Siinä vaiheessa ei ollut kyllä vielä pienintäkään aavistusta siitä, mihin kaikkeen tämä touhu vielä johtaisi, toteaa Hiltunen.

– Teimme ihan tietoisen valinnan, että Poismenneet ystävät olisi selvästi uusi ja synkempi Hyperventilaattorimies-tulkinta. Tuolloin sarjakuvissa oli vallalla idea, että kaikkien tarinoiden piti olla entistä lohduttomampia. Sääli vain, ettei ajatus tarttunut myös Teletappi-televisiosarjan tekijöihin, Uusitalo veistelee.

– Jo heti alusta alkaen oli selvää, että ensin tehdään Alan Moore -parodia ja seuraavaksi tartutaan Frank Milleriin. Mooren tuotannosta meihin vaikutti Vartijoiden ohessa eniten Miracleman. Siinä Moore otti vanhan hupsun hahmon, brittien Marvelmanin, ja laati miehen ympärille uskottavan, aidosti koskettavan ja hyvää scifiä olevan tarinan, joka avaa sankarin tieteellisen taustan, Hiltunen kertoo innoissaan.

– Myös minulle Miracleman on Mooren suurimpia saavutuksia. Hänen uudelleenkirjoituksensa on niin taitava, että vaikka hän kaivaa hahmosta esiin aivan uuden puolen, ei lopputulos ole missään vaiheessa ristiriidassa vanhempien, naurettavien juttujen kanssa, yhtyy puheeseen Johanna Sinisalo, myöhempien Hyperventilaattorimiesten käsikirjoittaja.

– Myyttien purkaminen ja uudelleenkokoaminen on aina ollut yksi rakkaimpia tapojani käsitellä oikeastaan mitä tahansa asiaa. Juuri siksi innostuin Hypiksestäkin siinä vaiheessa, kun tarinointi siirtyi näitä sieluni kieliä koskettavien teemojen pariin, Sinisalo täydentää.

Tästä alkoi Kapteeni Hyperventilaattorimiehen kasvu, joka loi hahmon ympärille kokonaisen universumin täynnä toinen toistaan yllättävämpiä salaisuuksia. Amerikkalaistyyliin hahmoon tarttuivat myös uudet tekijät, kuten Johanna Sinisalo, Hannu Mänttäri ja Kivi Larmola. Samalla viitekartta laajeni Neil Gaimanin kautta aina Dante Alighieriin ja Gustave Doréen saakka. Skottikäsikirjoittaja Grant Morrison onkin paljon velkaa Hypiksen raivaamalle intertekstuaaliselle metasarjakuvapolulle.

Eikä näiden postmodernien teemojen kierrätys ole vieläkään tullut Amerikassa tiensä päähän – päinvastoin aihepiiri on nykyisin entistäkin suositumpi.

– Kapteeni Hyperventilaattorimies on oikeastaan eräänlainen jaettu maailma, jaettu historia, jota kaikki tekijät ovat käsitelleet hyvin luovasti. Mitään ei ole koskaan otettu niin annettuna, etteikö sitä voisi vielä muokata ja rakentaa omaan suuntaansa käsikirjoittajan ja piirtäjän henkilökohtaisten tahtotilojen pohjalta. Aivan surutta otetaan vaikutteita sarjakuvista, elokuvista, kirjallisuudesta ja klassisista myyteistä ja lykätään ne mukaan samaan soppaan, analysoi Sinisalo sarjojen syntymekanismeja.

– En ole varma, kuinka hyvin lukijat tiedostavat sen, että Hypiksen kaltaisen ulospäin leikkisän supersankarisaagan kirjoittaminen vaatii tekijöiltä sekä välineensä että sitä ohjastavien lainalaisuuksien äärimmäisen syvää tuntemusta. Analyyttistä luentaa ja eri kerrontakeinojen soveltamista ja hallintaa. Sitä, ettei vain matkita miljoonaan kertaan nähtyjä kaavoja, vaan luodaan niiden pohjalta jotain täysin uutta, Sinisalo painottaa.

Poliisi on sänky!

Hypiksestä puhuttaessa muistetaan poikkeuksetta mainita sarjakuvan lukuisat sisäpiirivitsit ja populaarikulttuuriviittaukset. Niitä toki riittää, vaikka tarinat voi aivan hyvin lukea lisämausteita tajuamatta. Sen sijaan sarjakuvan myöhemmissä jaksoissa kannattaa edelliset osiot olla muistissa, jotta lukukokemus ei sujahda ihan dadan puolelle.

Sinänsä on hyvin luonnollista, että Hyperventilaattorimies-tarinat uivat sisäpiirin vitsien ja viittausten aallokossa. Olihan Anssi Rauhala napannut juuri vuotta aikaisemmin Kemin valtakunnallisen sarjakuvakilpailun kakkospalkinnon nelisivuisella Insayddzoucqin linna -sarjallaan. Sen sisäsiittoinen sankarikaarti ja tuomareiden estoton nuoleskelu ennakoi monin tavoin Hypiksessä esiintyviä henkilöhahmotelmia.

– Vastaanottaja lukee sarjakuvasta lopulta kuitenkin aivan omat juttunsa ihan riippumatta siitä, mitä tekijä on sinne laittanut, analysoi Rauhala.

– Tulkinta on tosiaan aina lukijan hyppysissä. Vaikka he eivät ymmärtäisi kaikkia Hyperventilaattorimiehessä viljeltyjä yksityiskohtia, he luovat niille omat merkityksensä. Näin syntyy jännittävällä tavalla surrealistisia, kiehtovia mielikuvia ja mielijohteita, jatkaa Sinisalo.

Vuosina yksi ja savela myös Tähtivaeltajassa viljeltiin runsaasti sisäpiirivitsailua. Käytännössä aiheesta ammentavat jutut olivat jopa suositumpia kuin lehden artikkelit, novellit ja sarjakuvat. Erityisesti lukijat pitivät gonzo-tyyliin kirjoitetuista röpötysraporteista, joissa kerrottiin huumorilla väritettyjä tositarinoita erilaisten scifi-tapahtumien sattumuksista.

Lisäksi sivuilla viljeltiin tuohon maailmanaikaan Markku Uusitalon hämäriä Usko tai älä -ripellyksiä, joissa väännettiin nimeltä mainiten pilkkalauluja suomalaisen scifi-fandomin keskeisistä henkilöistä. Tyyliin ”Hilpeä-Ismo, Petri Hiltunen ei hakannutkaan ketään!”

Vaikka lukijat eivät tekstien henkilöitä tunteneet, upposivat jutut kansaan kuin häkä.

– Tuttujen hahmojen ja heidän juttujensa käyttäminen helpotti huomattavasti sarjakuvien tekemistä. Ei tarvinnut itse keksiä moisia yksityiskohtia, Uusitalo huomauttaa.

Kyllä nämä kestävät…

Hypis levisi nopeasti myös sarjakuvamaailman ulkopuolelle. Kapteeni ja hänen kumppaninsa esiintyivät niin paidoissa, lehtien kansissa, mainoksissa kuin naamiaisissakin. Hyperventilaattorimies toimi useaan otteeseen jopa Finncon-festivaalien virallisena suojelijana.

Vuoden 1991 Finnconin ajaksi Vanha Ylioppilastalo tapetoitiin seitsemällä eri Hypis-julisteella. Niissä hyvä Kapteeni mainosti mm. sellaisia tuotteita kuin Markku ”Make” Uusitalon Täsmätussareita ja Mundane-vessapaperia. Conin päättyessä suurin osa julisteista oli hävinnyt seiniltä festivaalikävijöiden matkaan.

Hyperventilaattorimies-sarjakuvan hahmoja käytettiin myös surutta hyväksi HYY:n vaaleissa vuonna 1989. Mainoksissa Jerry-miehet huutavat ”Huorrrr-raa!” ja hihittelevä T-J Hämäläinen ilmoittaa haluavansa ”pelata rahanne, juoda viinanne ja naida naisianne.”

Verta pakkiin -vaaliliiton nimi ja mainosmateriaali herättivät äänekästä paheksuntaa poliittisen kentän joka laidalla – yliopiston työntekijöistä nyt puhumattakaan. Huumori ei valitettavasti purrut tarpeeksi hyvin edes äänestäjäkuntaan, vaikka suuremman vaaliliiton jäseninä näillä äänimäärillä olisikin irronnut hallituspaikka tai kaksi.

Kapteeni Hyperventilaattorimiehen pidäkkeetöntä viriliteettiä kuvastaa hienosti myös se, kuinka helppo tähän albumiin oli kerätä Hypis-kuvia nykypäivän kuuluisimmilta sarjakuvataiteilijoilta. He kaikki kun ovat fanittaneet Kapteenia jo vuosikymmenten ajan.

– Hypiksen saaga ei tyhjene koskaan, jos sitä oikeasti haluaa vielä lähteä penkomaan. Koko ajan tulee uusia ilmiöitä ja tekijöitä, joiden teksteihin voi postmodernisti viitata. Tai vaikka kirjoittaa koko Hyperventilaattorimiehen virallisen historian jälleen kerran uusiksi, vihjaa Sinisalo.

– Ja vaikka monia lajityyppejä on jo ehditty parodioida, niin paljon on yhä jäljellä. Kuten vaikkapa aikuisviihde. Tai Bollywood-tyyliin tehty törkeä piraattiversio, Hiltunen visioi.

Hyperventilaattorimies elää kuolemastaan huolimatta ikuisesti!

Toni Jerrman