Month: kesäkuu 2026

Sarjakuvat & Elokuvat – Supergirl x 2

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut, Sarjakuva-arvostelut , , , , , , , , , , , ,

Viime perjantaina Suomen ensi-iltansa saaneen Supergirl-elokuvan pohjat on lainattu suoraan Tom Kingin ja Bilquis Evelyn muutaman vuoden takaisesta Supergirl: Woman of Tomorrow -sarjakuvasta.

Nyt onkin hyvä hetki nostaa esiin kyseisen sarjakuvan esittely vuodelta 2023. Sen perään voit lukea arvion tuoreesta elokuvaversiosta. Let’s Rock!

Tom King & Bilquis Evely
Supergirl: Woman of Tomorrow
DC Comics

”Mutta vaikka lähetän sanani kosmoksen kauimmaisiin kolkkiin, joissa tähdet kuihtuvat runoiksi ja kaikkeuden tuonpuoliset olennot tarkkailevat menemisiämme ja tulemisiamme… ne kaikuvat kuuroille korville.”

Tom King on ollut jo vuosien ajan Yhdysvaltojen kiinnostavin sarjakuvakäsikirjoittaja. Hänen tuotantoonsa mahtuu mm. sellaisia helmiä kuin The Vision, Mister Miracle, Heroes in Crisis ja Rorschach­. Joukkoon on toki livahtanut myös monia epäonnistumisia. Vuonna 2022 Kingiltä ilmestyi peräti kolme mielenkiintoa herättävää kokoelma-albumia. Niistä paras on Bilquis Evelyn upeasti kuvittama Supergirl: Woman of Tomorrow.

Kyseessä on tarunomainen tieteisfantasia, joka lumoaa sekä ihmiskuvauksellaan että scifistisellä kuvastollaan. Lisäksi teos tarjoilee erikoisen, mutta hienosti toimivan keitoksen huumoria, urheutta ja sanoinkuvaamatonta julmuutta.

Tarinan laveasanaisena kertojana toimii Ruthye Marye Knoll. Hän halajaa kostoa, sillä kuninkaanagentti, Keltaisten Kukkuloiden Krem, murhasi syyttä suotta hänen kivifarmari-isänsä.

Ensimmäiseksi nuori tyttö pyytää apua tavernassa tapaamaltaan lihaksikkaalta barbaarilta. Tämä päättää ottaa palkkion vastaan aikomattakaan suorittaa itse tehtävää. Silloin asiaan puuttuu nurkkapöydässä istuva nainen – joka paljastuu Kara Zor-Eliksi, eli Terästytöksi. Tosin supervoimattomaksi versioksi, sillä Terästyttö on tieten tahtoen lentänyt raketilla tälle punaista aurinkoa kiertävälle planeetalle. Hänen tarkoituksenaan on ollut juhlistaa 21-vuotissyntymäpäiväänsä aidon humalan kera.

Tarkempiin yksityiskohtiin menemättä kerrottakoon, että tappaja-Krem päätyy avaruuden käymättömille korpimailla Terästytön raketilla. Kara ja Ruthye yrittävät saada hänet käsiinsä, mutta matka kulahtaneen avaruusristeilijän kyydissä ei käy kovin sutjakkaasti. Retken varrella eteen tulee niin palkkatappajia, avaruuslohikäärmeitä kuin vastentahtoisia byrokraattejakin.

Siinä vaiheessa, kun dynaaminen duomme kohtaa Barbondin piraattien jälkeensä jättämän hävityksen, tarinan sävy muuttuu aurinkoisesta todella synkäksi. Barbondin psykopaattisten tappajien kööri nauttii kokonaisten planeettojen teurastamisesta naisia, lapsia ja vanhuksia myöten. Armo ja inhimillisyys ovat heillä täysin tuntemattomia käsitteitä. Se, että Kara ja Ruthye näkevät tuhottuja maailmoja toisensa perään, ei voi olla jättämättä heihin jälkeään.

Supergirl: Woman of Tomorrow -albumista on käytännössä mahdoton keksiä muuta kuin hyvää sanottavaa. Ruthyen monipolvinen kerronta on viehättävän koristeellista, ja edustaa korkeakirjallista ajatuksen lentoa. Alkuun tyylivalinta hihityttää, mutta juonen vakavoituessa sanat osoittavat voimansa.

Teos on myös syvä sukellus Terästytön eetokseen. Tarina perkaa esiin hahmon menneisyyden kipupisteet ja kaikki ne valinnat ja moraaliset käsitteet, jotka ovat muovanneet hänestä hyveellisyyden, avuliaisuuden ja empaattisuuden peräänantamattomimman puolustajan. Jatkuvaa kiroiluakaan unohtamatta.

Kaiken kaikkiaan Supergirl: Woman of Tomorrow on äärimmäisen vaikuttava sarjakuva, joka riepottelee lukijaa kuin tomaatti tuiterissa!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/23.

Supergirl

Alkuperäisin sarjakuvan tapaan Craig Gillespien ohjaama Supergirl-elokuva käynnistyy Terästytön eli Kara Zor-Elin (Milly Alcock) ryyppyputkella. Humala ja sitä seuraava krapula onnistuvat tietenkin vain punaista aurinkoa kiertävällä planeetalla, jossa hänellä ei ole supervoimia.

Karalla on kumppaninaan leikkisä Krypto-koira. Muita ystäviä hänellä ei sitten olekaan, sillä hän ei ole missään vaiheessa kunnolla kotiutunut Maapallolle. Hän lentelee mieluummin ympäri avaruutta sotkuisella asuntoautoaluksellaan. Teräsmies (David Corenswet) toki yrittää tukea serkkuaan, mutta naiivista vinkkelistä maailmaa katsovaa partiopoikanörttiä on vaikea ottaa tosissaan.

Terästyttöä eivät voisi vähempää kiinnostaa muiden huolet. Nuori Ruthye Marye Knoll (Eve Ridley) tarttuu häneen kuitenkin kuin takiainen. Hän etsii vanhempiensa murhaajaa, Keltaisten Kukkuloiden Kremiä (Matthias Schoenaerts). Kara ei haluaisi auttaa tyttöä, mutta kun Krem varastaa hänen aluksensa ja myrkyttää Krypton, on tilit tasattava. Niinpä Terästyttö ja Ruthye sukeltavat sukkelaan avaruuden syvyyksiin rähjäisen sukkulabussin kyydissä.

Elokuvan asenne on kohdillaan. Debbie Harryn kuvalla varustettuun Blondie-paitaan sonnustautunut Kara on varsin kyyninen hahmo, jonka luottamus yleiseen hyvyyteen on nollassa. Hän on kuitenkin myös heikompien puolustaja, hyvä ja urhea ihminen, vaikkei moista haluaisi myöntääkään. Milly Alcockin tulkitsemana Supergirlistä kasvaa itseään ja paikkaansa etsivä nuori kapinallinen, jonka edesottamuksia ja luonteen pippurisuutta on ilo seurata. Pistäessään menoksi hän on kuin supertornado, joka mätkii hetkessä kasaan vaikka kuinka suuret vihollisjoukot.

Myös Eve Ridleyn esittämä Ruthye toimii erinomaisesti. Peloton ja ikäistään kypsemmän oloinen tyttö on valmis syöksymään vaikka minkälaisiin vaaroihin surmatakseen vanhempiensa murhaajan. Hänen mieltään ja päättäväisyyttään eivät tunnu kääntävän edes Karan saarnat siitä, kuinka kosto ja tappaminen eivät tuo mielenrauhaa. Ruthey myös ihmettelee suureen ääneen, miksi Terästyttö on nimetty tytöksi, kun Teräsmiehestä käytetään mies-termiä.

Tarinan muutkin keskeiset hahmot pelittävät. Krem on julmuudestaan huolimatta kiitettävän värikäs pahis. Ja kukapa ei nauttisi universumin pääjehun, paksua sikaria pureskelevan Lobon (Jason Momoa) vierailusta. Tämä räävitön palkkionmetsästäjä on väkivaltaisten antisankarien ykkönen ja herra, joka ajattelee ainoastaan omaa etuaan.

Alkuperäisen sarjakuvan tapaan mukana on myös huumoria ja paikoittain kerronta on jopa ihastuttavan ilkamoivaa. Suurin ero sarjakuvan ja elokuvan välillä on tarinan selkeä keventäminen ja pienimuotoistaminen. Toki filmistäkin löytyy omat synkät hetkensä, eivätkä viattomatkaan selviä aina hengissä, mutta kuolemaa ei nyt kylvetä planetaarisella mittakaavalla. Moinen ahdistavuus olisikin ollut yllättävä ratkaisu kesäisessä popcorn-elokuvassa.

Kokonaisuutena Supergirl on viehättävä ja omintakeinen poikkeus muuten jo puuduttavaksi käyneessä supersankarigenressä. Ja missäpä muussa tieteisleffassa alien-baarin esiintyjä laulaa luikauttaisi 1960-luvun alun The Girl from Ipanema -hitin!

Toni Jerrman – 4 tähteä

Sarjakuvat – Sunna Kitti: Kuriton planeetta

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , , , , ,

Sunna Kitti
Kuriton planeetta
Zum Teufel

No nyt jylisee! Sunna Kittin lähes 200-sivuinen Kuriton planeetta, osa 1: Yön olennot -albumi pamauttaa peliin eeppisen kokoluokan tieteistoimintaa. Jo sarjakuvan ensimmäinen aukeama, jossa Krisu, yksi tarinan keskushenkilöistä, päräyttelee maastossa moottoripyörällään, on niin mestarillisesti piirretty, että moiseen jälkeen ei moni yllä.

Itse taide on vahvasti manga-vaikutteista. Tämä näkyy peruspiirrosjäljen ohessa myös ruutujaottelussa, kuvakuljetuksessa ja hahmojen ulkoisessa olemuksessa. Monien mangojen tapaan tyylikkääseen mustavalkografiikkaan tuodaan lisävirtaa erilaisten rasterien ahkeralla hyödyntämisellä. Lopputulos on täyteläisen onnistunutta.

Tarinapuolikin toimii, vaikka heittääkin lukijan suoraan syvään päätyyn räpistelemään. Ensiaukeaman päätteeksi Krisu kohtaa reikäiseen ponchoon sonnustautuneen Boriksen, joka kyselee, mitä ihmettä tyttö tekee näin kaukana erämaassa. Ja vieläpä silmät paljaana ja ilman näkijämatoa. Siinä vaiheessa, kun Boris haluaa ottaa Krisulta parin desilitran verinäytteen varmistaakseen, että tämä on ihminen, tyttö kaasuttaa tiehensä. Seuraavalla sivulla selviää, että Boriksen käytös johtui siitä, että hän oli lukenut väärää planeettaa koskevan soluttautumisohjeiston.

Eikä tämä jää suinkaan ainoaksi kerraksi, kun juonen sekaan heitellään aivan yllättäen ihastuttavan kajahtanutta huumoria.

Nyt siis tiedämme, että Boris ei ole kotoisin Maapallolta. Mutta kuka hän oikein on, mistä hän tulee ja mitä hän tekee planeetallamme ovat kysymyksiä, joihin ei saada kovinkaan nopeasti vastauksia. Jostain syystä hän kuitenkin esittää sijaisopettajaa lukiossa, jossa Krisu ja hänen kaveripiirinsä opiskelevat. Tähän värikkääseen jengiin tutustutaankin seuraavaksi.

Sitten juoni kurvaa 20 vuotta taaksepäin Devon-planeetalle. Siellä Boriksen peiteroolina toimii pappi-lääkäri-lakimies-kolmoisammatti. Valmistelussa ovat seurapiirihäät, jotka päätyvät kaaokseen ja lähes 40 sivun mittaiseen toimintakohtaukseen.

Lukijaa heitellään kuin lastua laineilla, eikä hän voi muuta kuin yrittää pitää päänsä pinnalla ja luottaa siihen, että taiteilija tietää, mitä on tekemässä. Ja kyllähän Kitti tämän hanslaa. Hahmoja, juonielementtejä ja ihmeellisiä käänteitä on vinha määrä, mutta jotenkin kokonaisuus pysyy kasassa ja tarjoilee todella mielikuvituksellisen, vauhdikkaan ja aivoja potkivan tieteistykityksen.

Kuriton planeetta, osa 2 tänne ja heti!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/26.

Sunna Kitti esiintyy Finnconissa La 11.7. klo 12:00 Natura XI -salissa.

Kirjat – Adrian Tchaikovsky: Shroud

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , , , ,

Adrian Tchaikovsky
Shroud
Tor Books

Turun Finnconin (10.–12.7.) kunniavieraaksi saapuva Adrian Tchaikovsky on useaan otteeseen palkittu brittiläinen tieteis- ja fantasiakirjailija. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat Children of Time -trilogia (2015–2022) sekä Shadows of the Apt -kirjasarja (2008–2018). Vierailun kunniaksi häneltä saadaan heinäkuussa suomeksi Lukinvalo-romaani (Spiderlight, 2016).

Ahkeran kynänikkarin tuorein julkaisu on kuitenkin vuonna 2025 englanniksi ilmestynyt Shroud-romaani.

Kirjan maailmassa ihmiskunta puskee yhä syvemmälle avaruuteen. Kokonaisia aurinkokuntia tyhjennetään resursseista, jotta pitkä marssi voi jatkua. Myös ahtaissa avaruushabitaateissa elävät kansalaiset on valjastettu tämän tavoitteen edistämiseen. Heidän jokainen hetkensä kuluu suuren päämäärän palveluksessa. Mitä hyödyllisempi olet, sitä todennäköisemmin pääset etenemään elämässäsi. Tosin tästä ratas koneistossa -elämästä on karsittu pois ihmisarvoinen onni ja ilo.

Kaiken taustalla kuikii ajatus siitä, että mitä laajemmalle ihminen on levittäytynyt, sen todennäköisempää on, ettei mikään yksittäinen katastrofi voi pyyhkiä ihmiskuntaa olemattomiin.

Tarina käynnistyy Prospector413-aurinkokunnasta, josta on tarkoitus tulla yksi ihmiskunnan etenemisen välietapeista. Sieltä paljastuu jotain ennenkuulumatonta: kaasujättiläistä kiertävä kuu, joka ulvoo kakofonista sähkömagneettista äänimattoa. Kuun tutkiminen osoittautuu lähes mahdottomaksi paikallisten olosuhteiden takia. Ongelmia aiheuttavat painovoima, kaasukehä, paine ja lämpötila, jotka ovat ihmisille tappavia – eivätkä droonitkaan pärjää sen paremmin tässä ikuiseen pimeyteen vajonneessa ympäristössä.

Mutta vaikka päähenkilö kuinka alkuun toistelee, ettei ihmisillä ole mitään asiaa tähän helvettiin, niin sinnehän hän päätyy – kuten jo prologista käy ilmi.

Tchaikovsky on luonut romaaniinsa hämmästyttävän vieraan maailman erikoisine elämänmuotoineen. Ihmeen tuntua soittelevia ja ihmismielin lähes käsittämättömiä visioita vyöryy eteen käytännössä joka sivulta. Ja kun tähän ympäristöön heitetään pari ihmistä huonosti maastoon sopivassa kapselissa, niin lienee selvää, että luvassa on epätoivoinen selviytymistaisto ja lukuisia aivoja raastavia kauhunhetkiä.

Lisäpontta tarinaan tuovat jaksot, joissa kerrataan kuun omituisten olentojen evoluutiota ja sen mukanaan tuomia erikoisia selviytymis- ja kukoistamisstrategioita. Ja vaikka romaanin hahmot pohtivatkin pitkään, saattaisiko kuusta löytyä älyllistä elämää, niin lukijoille tämä käy ilmi jo pätkistä, joissa tapahtumat nähdään alieneiden kuulokulmasta. Vaikka tämä temppu syökin osan olentojen vieraudesta, tuo se hienosti esiin, kuinka erilaisin tavoin todellisuutta voi tulkita.

Hitaasta liikkeellelähdöstä huolimatta Shroud on päräyttävän kunnianhimoinen, aivot räjäyttävä tieteisvisio, jonka mielikuvituksellisuuden edessä voi vain kumartaa. Varsinkin kun mukaan on ympätty teemoja, jotka koskettavat mm. ihmisten rajoittunutta kykyä nähdä ja ymmärtää ympäröivää todellisuutta. Minuuden häilyvästä käsitteestä ja ihmisten omahyväisyydestä nyt puhumattakaan.

Huutaa kuin eläin!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/26.

Kirjat – Niilo Sevänen: Unten kruunu

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , , , ,

Niilo Sevänen
Unten kruunu
Gummerus

”Voi pieni Sorkkajalka. Minä näytän sinulle kätketyt ihmeet ja aarnihautojen salaisuudet, opetan sinulle kaiken, mitä sinun tarvitsee tietää. Miten huudat tuulta, sidot sinistä liekkiä, vedät kuun alas taivaalta ja keskustelet vainajien kanssa… Mitä muuta pieni lapsi voisi toivoa?”

Unten kruunu on Niilo Seväsen eeppisen Ikitalvi-fantasiatrilogian toinen osa. Toisin kuin usein, se ei kärsi trilogian keskivaiheen ongelmista. Käytännössä kirja päihittää jopa sarjan erinomaisesti käynnistäneen Ikitalven polku -romaanin. Temppu, jota pidin ennalta mahdottomana.

Vuoden 1007 Eurooppaan sijoittuvan tarinan siemenet on kylvetty vuonna 1000. Tuolloin Maailmansärkijäksikin kutsuttu Valkoinen noita marssi petoineen Dublinista Roomaan ja toi mukanaan maanosaa yhä piinaavaan ikitalven. Nyt autioitunutta ja raunioitunutta Roomaa ympäröi läpipääsemätön musta metsä, jonka luonnottomien puiden katveessa ei yksikään lintu laula tai hiiri vikise. Sitä, mistä metsä on tullut ja minne noita on päätynyt, ei tiedä kukaan.

Unten kruunu käynnistyy kolmella tarinalinjalla. Yhtäällä on leskikeisarinna Theofana, joka matkaa 300 ratsumiehen saattueessa kohti Roomaa. Hän on etsimässä kadonnutta poikaansa, keisari Ottoa, eikä anna minkään tai kenenkään tulla tavoitteidensa tielle. Joukkion mukana kulkee myös seitsemän vuotta uinunut Dublinin viikinkikuningas Trym Tulikieli, joka ei muista, kuinka aikoinaan päätyi Kalevan maan metsiin tai sitä, kuinka sittemmin kadotti rakkaan vaimonsa ja lapsensa.

Ankarien talvimyrskyjen keskellä pyristelevä seurue kohtaa matkallaan sekä tuhottuja luostareita että nälkäänäkeviä ihmisiä. Samalla aukeavat niin Theofanan kokemukset vuoden 1000 myllerryksissä kuin Trymin muistia kahlinneet lukotkin.

Ajattarien hyökkäyksen jäljiltä pientä Halla-tyttöä saattanut seurue on hajonnut. Useiden mystisten tahojen tavoittelema Halla ja hänen seitsensorminen bardi-enonsa Orfeus ovat päätyneet mustan metsän siimekseen, jossa he kohtaavat outojen varjolasten kolmikon. Mestarinsa pettänyt palkkamiekka Skadi, rautanaamion taakse kasvonsa kätkevä Silfúr ja omia juoniaan punova puhuva kettu Repolainen ovat puolestaan löytäneet toisensa ja lähtevät etsimään Hallaa ja Orfeusta synkän metsän uumenista.

Sevänen on luonut eepoksensa taustalle omintakeisen maailman, jossa yhdistyvät lumoavin tavoin pohjoisen myytit, viikinkitarut, kreikkalais-roomalaiset mytologiat, Kalevalan runoelmat ja Euroopan historia. Kristinuskon opetukset törmäävät vanhoihin jumaliin, ja uskomusten taistossa ristinpalvojat hävittävät surutta tieltään kaikki, jotka eivät suostu alistumaan yhden jumalan seuraajiksi.

Tarinan edetessä vastaan tulee niin peikkoja, huldria, hiidenvuohia, hämärän väkeä, tuulessa supattavia aaveita kuin alisen petojakin. Lisäksi tilaa saavat mm. Toscanan luolakappeliin suljettu auguuri, salaperäinen Kuuneito, pohjoisen tietäjä ja tuhannen virstan kulkija Asbjörn Yksikäsi sekä unten maailmassa liikkuva korppi Mustasulka, joka asuu kätkettyjen polkujen takana.

Päheitä tunteita nostattavat myös monet tapahtumapaikat, kuten Orvieton kukkulaan koverretut ikiaikaiset luolakäytävät sekä pikimustien helvetinköynnösten peittämä Rooma, jonka raunioiden keskeltä kohoaa alisen sirpaleita kuin painajaisista nousseina torahampaina.

Kerronnan myötä moni kutkuttava arvoitus saa ratkaisunsa. Hallan perimä ja mahdit kuoriutuvat esiin. Repolaisen emäntä paljastuu ja Iki-Äidin olemus käy ilmi. Päähenkilöiden luonnekuvaus syvenee ja menneisyyden salat tulevat päivänvaloon. Mutta paljon jää myös pimentoon, odottamaan trilogian seuraavaa osaa.

Unten kruunu on uskomattoman rikasta ja koukuttavaa luettavaa. Tarina on tulvillaan mielikuvitusta kiihottavia elementtejä, ja teksti soljuu kuin unelma. Lähes 500-sivuisen romaanin haluaisikin ahmia yhdellä istumalla. Ja käydä sen jälkeen välittömästi seuraavan kirjan kimppuun.

Silkkaa parhautta!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/26.

Niilo Sevänen esiintyy Finnconissa La 11.7. klo 13:00 Natura XV -salissa.

Sarjakuvat – Raimo Saastamoinen & Juuso Laasonen: Totentanz Comics

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , ,

Raimo Saastamoinen & Juuso Laasonen
Totentanz Comics

Ympäristökatastrofin seurauksena ihmiskunnan on ollut pakko siirtyä asumaan kansikaupunkeihin. Niissä kaikki resurssit on säännöstelty tarkasti ja kullakin kansalaisella on oma kulutuskiintiönsä. Näin taataan, että jokaisella on yhtäläiset mahdollisuudet hyvään elämään.

Tälle taustalle rakentuu Raimo Saastamoisen käsikirjoittama ja Juuso Laasosen kuvittama Totentanz Comics. Siitä on nyt saatu ulos ensimmäinen numero.

Kyberpunk-henkinen tarina lähtee liikkeelle vauhdilla. Nuori Sue pakenee henkensä edestä kansikaupungin kaduilla. Hän on löytänyt keinon kiertää kiintiöitä, mutta nyt jokin on mennyt pieleen ja kaikki vanhatkin ekstraostokset ovat palanneet hänen mittariinsa. Kiintiörikkomus on vakava rikos, joten raskaasti aseistetut kyberpoliisit ravaavat vikkeläliikkeisen robokoiransa kanssa Suen jäljillä.

Sujuvasti rullaava kertomus päättyy yllätyskäänteeseen, joka vääntää tilanteen uuteen muottiin – kuin parhaissa tv-sarjoissa konsanaan. Jatkoa jää odottamaan innolla, sillä luvassa näyttäisi olevan erinomaisen mielenkiintoinen tieteisseikkailu.

Totentanz Comics ei ole mikään pienen luokan projekti. Suunnitteilla on satojen sivujen mittainen sarjakuvaromaani, joka ilmestyy aluksi lehtimuodossa. Koukuttavan kerronnan lisäksi paperille on loihdittu komeaa neliväritaidetta, jossa hyvässä kuosissa ovat ihmiset, asusteet, ympäristöt ja tekniset laitteet. Harkitusta kuvakuljetuksesta ja tummissa tunnelmissa kylpevistä valoista nyt puhumattakaan.

Kunnianhimosta ei ole tingitty, joten sopii toivoa, että homma ottaa tuulta alleen ja tarina saadaan maaliin asti.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/26.