Adrian Tchaikovsky
Lukinvalo
Spiderlight
Suom. J. Pekka Mäkelä. Rosebud
Alunperin vuonna 2016 julkaistu Lukinvalo saa kunnian toimia brittikirjailija Adrian Tchaikovskyn ensimmäisenä suomennettuna romaanina. Valinta on onnistunut, sillä Lukinvalo on hervottoman hauska fantasiaparodia, joka käsittelee myös vakavia teemoja. Tchaikovskyn sujuvasti soljuvien sivallusten kohteeksi ovat päätyneet fantasiakliseet yleisesti ja J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -klassikko aivan erityisesti.
Kaiken taustalla on tietenkin hyvän ja pahan ikuinen taistelu. Tämä erottelu syntyi, kun profeetta Armes laskeutui Jumalallisista Korkeuksista ja teki selväksi, että vain ihmisillä on kyky Valoon – ja, että kaikki muut ihmismäiset lajit olivat sieluttomia Pimeyden palvelijoita. Kirjan tapahtumahetkellä Pimeyden voimia johtaa setä Pimeyden herra Darvezian kolkossa ja tuulenpieksemässä laaksossa sijaitsevasta Pimeyden Tornista käsin.
Kuten asiaan kuuluu, juonta vauhdittaa kryptinen profetia, joka kertoo, kuinka Pimeyden ruhtinas voidaan voittaa. Ennustuksen merkityksestä on kiistelty Armesin kirkon piirissä jo pitkään. Nyt tulkinnasta on päästy jonkin sortin konsensukseen ja tehtävän suorittaminen on laskettu papitar Dionin harteille. Matkan aikana Dion joutuu kuitenkin jatkuvasti tilanteisiin, joissa kyseenalaiseksi päätyy sekä hänen uskonsa että sanonta, jonka mukaan tarkoitus pyhittää keinot.
Dionin saattue koostuu varsin sekalaisesta seurakunnasta. Harras kirkonritari, lihaksikas Harathes on jokaisen fantasiasankarin perikuva, mutta myös tyhmä kuin saapas. Sekä varsinainen kusipääsovinisti, kuten myöhemmin käy ilmi. Jousinainen Cyrene joutuu puolestaan kärvistelemään sen tosiasian kanssa, että kaikki miespuoliset henkilöt pyrkivät hänen pöksyihinsä. Hänen turha toiveensa on, että hänet nähtäisiin kerrankin taitavana jousiampujana, eikä vain valloituksen kohteena.
Joukon pakollisena velhona häärii itseään muita parempana pitävä Perimmäisen Voiman suurmestari Penthos, joka haluaisi jatkuvasti kylvää ympärilleen tuhoisten liekkien meren. Sosiaalisista tilanteista tai ihmisten välisestä kanssakäymisestä hänellä ei ole mitään hajua.
Toinen pakkonakki on juonikas ja olueen menevä varas Lief. Hänestä kasvaa lopulta joukkion sympaattisin jäsen.
Eikä sovi unohtaa jättiläishämähäkki Ännäsiä, josta Penthos on loitsinut hitusen ihmistä muistuttavan epäsikiön. Ännäs täydentää profetian ja hänellä on oma välinearvonsa, mutta käytännössä hän herättää muissa matkalaisissa vain vihaa ja inhoa. Heidän silmissään hän on vaarallinen, epäinhimillinen ja sieluton hirviö, jolla ei voi olla tunteita tai ajatuksia. Mistä päästäänkin myös John Wiswellin vastikään suomennetusta Sinusta teen pesäni -romaanista tuttuun kysymykseen siitä, kuka lopulta onkaan tarinan todellinen hirviö.
Ja miksi ihmeessä ihmiset, jotka tappavat toisiaan eivätkä muutenkaan käyttäydy hyveellisesti, ansaitsisivat ainoina olentoina Armesin Valon pyhän kosketuksen?
Ännäsin kautta Tchaikovsky perkaa mm. ihmisten käytöksen päättömyyttä, uskontoja ohjastavaa kaksinaismoralismia ja muunlajisiin suunnattua katteetonta halveksuntaa. Ylimielistä ajatusta ihmisistä luomakunnan kruununa.
Yksi Tchaikovskyn vahvuuksista on kyky kuvata tapahtumia ihmismielelle vieraiden olentojen näkökulmasta. Tämänkin romaanin ensisivujen kokijahahmona toimii jättiläishämähäkki, joka aistii, kommunikoi ja hahmottaa maailman aivan eri tavoin kuin ihminen.
Kokonaisuutena Lukinvalo loistaa kuin eläin ja herättää tyylilajillaan vertailuja jopa Terry Pratchettin parhaiden teosten suuntaan. Vänkää kamaa!
”Setä Darvezian tulee olemaan kimpussasi kuin hiivatulehdus, usko huviksesi.”
Toni Jerrman
Adrian Tchaikovsky on kunniavieraana Turun Finnconissa, joka järjestetään 10.–12.7.
tähtivaeltajablogi 