Kolumni – Pääkirjoitus 3/17

TV317kansiOTSWEB

Uusimman Tähtivaeltajan pääkirjoituksessa kiinnitettiin huomiota suomennetun scifin tämän hetkiseen hämmästyttävän kehnoon tarjontaan. Asia on sen verran tärkeä, että heitetäänpä tuo teksti myös tänne blogiin – uudella lisäkysymyksellä täydennettynä.

Tähtivaeltaja 3/17
Pääkirjoitus

Poikkitaiteellisuus, yhteiskuntakriittisyys, monikulttuurisuus ja tasa-arvon edistäminen ovat jo vuosia kuuluneet Tähtivaeltajan keskeisiin agendoihin. Maailmasta on tehtävä parempi paikka meidän kaikkien elää, ja siinä tieteiskirjallisuudella on oma tärkeä roolinsa.

Nykyisin englanniksi julkaistaan parempaa ja monimuotoisempaa scifiä kuin koskaan aiemmin. Eri kulttuuritaustoista ponnistavia kirjailijoita on yhä enemmän, ja se näkyy selkeästi myös romaanien sisällöissä.

Jostain syystä tämä trendi ei ole kuitenkaan rantautunut Suomeen asti. Suomeksi käännetään tänä vuonna vähemmän scifi-kirjoja kuin vuosikymmeniin, ja nekin ovat käytännössä kaikki valkoisten mieskirjailijoiden tuotantoa.

Missä viipyvät suomennokset vaikkapa sellaisilta Tähtivaeltajasta tutuilta kirjailijoilta kuin Nnedi Okorafor, Karen Lord, Nalo Hopkinson tai Zen Cho? Miksei suomeksi ole näkynyt ensimmäistäkään teosta Hugo-kisoissa hyvin pärjänneiltä N. K. Jemisiniltä, Yoon Ha Leelta, Ann Leckieltä tai Naomi Novikilta? Mihin mustaan aukkoon ovat hävinneet kaikki tässä ajassa kiinni olevat scifi-käännökset?

Vastaavia esimerkkejä huutavista suomennospuutteista voisi esittää roppakaupalla. Yksi lisänimi listaan on kiinalaissyntyinen Ken Liu, joka esitellään tässä Tähtivaeltajassa niin artikkelin, haastattelun kuin novellisuomennoksenkin kautta. Lukuisia palkintoja napsinut Liu on lahjakas kirjailija, jolta sujuvat suvereenisti niin vaikuttavien romaanien kuin novellienkin kirjoittaminen.

Kun katsotaan suomalaisten spefi-kirjoittajien kenttää, on tilanne paljon valoisampi kuin käännöspuolella. Romaaneja ja novelliantologioita julkaistaan runsain määrin, uusia hyviä kirjailijoita ponnahtelee esiin jatkuvalla syötöllä ja useat suomalaiset genrekirjailijat menestyvät maailmalla. Tarjonta on sekä moniäänistä että laadukasta.

Näitä kotimaisia huippunimiä nostetaan Tähtivaeltajassa esiin jatkuvasti. Nyt vuorossa on Anni Nupponen, jonka tuotantoon kuuluu sekä yhteiskuntakriittisiä romaaneja että kantaaottavia novelleja. Nupponen ei välttämättä päästä lukijaansa helpolla, mutta palkinto on aina sitäkin suurempi.

Tuttuun tapaan emme tyydy pelkkään kirjallisuuteen. Niinpä numerosta löytyy myös artikkeli sarjakuviin pohjautuvista televisiosarjoista. Ilmiö on viime vuosina paisunut kuin pullataikina, eikä loppua ole näköpiirissä. Erikoiskatsauksen teemaksi on valittu aikuislukijoille suunnatun Vertigo-linjan kiinnostavimmat tv-sovitukset.

PS. Jos itse saisin valita vapaasti vaikkapa kolme tuoreehkoa scifi-kirjaa, jotka pitäisi ehdottomasti kääntää suomeksi, ne olisivat:

– Ann Leckie: Ancillary Justice (2013)
– Yoon Ha Lee: Ninefox Gambit (2016)
– Kameron Hurley: The Stars Are Legion (2017)

Kolmella kirjalla raapaistaan tietysti vasta pintaa ja listalle voisi helposti nostaa useita kymmeniä muitakin teoksia. Mutta mitkä kolme kirjat sinä valitsisit?

Toni Jerrman

Sarjakuvat – Miracleman: Ihmeiden aika

MiraclemanIAKansiWEB

Neil Gaiman & Mark Buckingham
Miracleman – Ihmeiden aika

1980-luvun lopussa Neil Gaiman sai mahdottoman tehtävän. Häntä pyydettiin jatkamaan Alan Mooren Miraclemania.

Moore oli juuri päättänyt klassisen Miracleman-jatkumonsa tilanteeseen, jossa Maapallosta oli tullut kaikkivoipien superihmisten kaitsema utopia. Sodat, rikokset, köyhyys, epätasa-arvo ja kaikki muut tarinoita yleensä motivoivat seikat oli pyyhkäisty kerralla olemattomiin.

Sitten nuoren, vasta sarjakuvauransa alkumetreillä olevan Gaimanin puhelin soi, ja langan toisessa päässä oli jo legendan aseman saavuttanut Moore. Hän tiedusteli, haluaisiko Gaiman hypätä hänen pallilleen Miraclemanin käsikirjoittajaksi. Moni olisi pitänyt moista pyyntöä hullun houreena, mutta Gaiman otti haasteen vastaan – ja sai aikaiseksi vahvoja tarinoita siitä, mitä on olla tavallinen ihminen jumalten hallitsemassa maailmassa.

MiraclemanIA6WEB

Miracleman: Ihmeiden aika -albumi (Like) sisältää ensimmäisen kolmanneksen Gaimanin suunnittelemasta kokonaisuudesta. Trilogian kaksi seuraavaa jaksoa jäivät aikoinaan pääosin tekemättä kustantajan konkurssin vuoksi. Nyt Marvel on kuitenkin julkaisemassa uusiksi Miraclemanin koko saagan. Yhtiö on ilmoittanut, että myös Gaimanin aikoinaan kesken jäänyt rupeama saatetaan loppuun – tosin tätä jatkoa ei ole useista lupauksista huolimatta näkynyt tai kuulunut.

Onneksi meillä on kuitenkin käsissä kaiken aloittava Ihmeiden aika. Jo kirjan ensimmäinen kertomus tarjoilee päräyttävän erilaisen lukukokemuksen.

Rukous ja toivo… -sarjakuvassa seurataan neljää pyhiinvaeltajaa, jotka kipuavat viikkokausia ylös Miraclemanin taivaisiin asti kohoavaa palatsia. Heistä jokaisella on pyyntö, jonka he haluavat esittää elävälle jumalalle.

Vaikka juonikuvio kuulostaa yksinkertaiselta ja tapahtumaköyhältä, on Gaiman saanut ladattua tekstiinsä niin paljon tunnetta ja inhimillisyyttä, että sarjakuvaa aivan ahmii eteenpäin. Tarinan lopetus osoittaa myös käsinkosketeltavasti sen etäisyyden ja vierauden, mikä tavallisen kansan ja heitä johtavan yli-ihmisen välille on muodostunut – käytännössä normi-ihmisen on mahdoton ymmärtää jumalan ajatuksenjuoksua.

MiraclemanIA1WEB

Seuraavaksi eteen astuu lyhyitä elämäkertoja pienistä ihmisistä, joita supervoimaisten hahmojen läsnäolo on jotenkin koskettanut. On mies, joka pohtii, selvisikö hän Lontoon hävittäneestä verilöylystä vain siksi, että sattui tapaamaan Miraclemanin metsäaukiolla. Syrjäisellä myllyllä asuva yksinäinen mies saa puolestaan Miraclewomanista satunnaisen rakastajan ja oppii, ettei täydellisyyttä ole olemassakaan.

Myöhemmin valokeilaan astuvat mm. vakoilijoiden kaupunkiin juuttunut vainoharhainen nainen, anteeksiannon kanssa kipuileva petetty vaimo sekä yksi lukuisista Andy Warhol -androideista.

Erityismaininnan ansaitsee satukerrontaa ja sarjakuvaa fuusioiva Winterin satu -episodi.

Kepeän lastenkirjamaisesti kirjoitettu jakso kertoo Miraclemanin viisivuotiaan tyttären seikkailuista avaruuden äärissä. Matkoillaan supertyttö kohtaa monia mielikuvituksellisia olentoja, kuten avaruutta troolaavia skella-kauppiaita, jo synnyinhetkellään naimisiin meneviä perlejä ja Saukin vallesmannin, joka kertoo Winterille maailmankaikkeuden suurimman salaisuuden. Aliavaruuden, yliavaruuden ja juopamaailmojen vilskeessä ehditään tietysti viettää myös teehetkiä ja syödä täytekakkua. Tästä kertomuksesta jopa Stanislaw Lem saattaisi olla kateellinen.

MiraclemanIA4WEB

Jotkin Gaimanin käyttämistä hahmoista esiintyvät jo Mooren Miracleman-tarinoissa, osa on hänen omia luomuksiaan. Kaikki henkilöt, tilanteet ja asetelmat ponnistavat kuitenkin luontevasti Mooren luomalta pohjalta – vaikka tarinat katsovatkin maailmaa aivan toisesta näkökulmasta. Lopputulos on parasta Gaimania, eikä kalpene edes Sandmanin huippuhetkien rinnalla.

Kirjan kuvituspuolesta vastaa Mark Buckingham, joka venyy suoranaisiin ihmeisiin. Teoksen jokainen episodi on kuvitettu erilaisella piirrosjäljellä tarinan sisällön ja tyylilajin mukaan. Joukossa on niin fotorealistista kuin huumorisarjamaista ilmettä sekä kaikkea siltä väliltä: liitupiirrosta, satukirjakuvitusta ja warholmaista pop-taidetta. Ja niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, Buckingham taitaa jokaisen näistä tyyleistä täydellisesti.

Miracleman: Ihmeiden aika on takuuvarmasti yksi vuoden 2017 vaikuttavimmista sarjakuvajulkaisuista. Siitäkin huolimatta, että se humahtaa Suomeen lähes 30 vuoden takaa. Loistavasta kun on vaikea pistää paremmaksi.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/17.

MiraclemanIA3WEB

Kirjat – Tiina Raevaara: Veri joka suonissasi virtaa

RaevaaraVeriJokaSuonissasiVirtaaWEB

Tiina Raevaara
Veri joka suonissasi virtaa
Like

”Painajaiset asuvat meissä, ne kulkevat aina mukanamme.”

Veri joka suonissasi virtaa jatkaa Tiina Raevaaran Yö ei saa tulla ja Korppinaiset -romaaneilla alkanutta kirjasarjaa. Goottilaista kauhuperinnettä mukailevat teokset ovat aiemmin hakeneet inspiraationsa E. T. A. Hoffmannin ja Edgar Allan Poen klassikkotarinoista. Nyt vuorossa on Bram Stokerin Dracula. Raevaara ei tyydy kierrättämään ja modernisoimaan esikuviaan, vaan lainaa heiltä joitain aineksia ja rakentaa niiden pohjalta aivan omanlaisensa kertomuksen.

Siitä kun viimeksi tapasimme kirjojen päähenkilön, Johanneksen, on vierähtänyt jo vuosia. Teodorin kellokauppaa pyörittävä nuorimies on nyt naimisissa ja hänellä on nelivuotias poika, Teo. Irrationaalisilta vaikuttavat pelkotilat, varmuus kaiken mielettömyydestä sekä polttava kaiho nuoruudenrakkauden, Aalon, perään eivät ole kuitenkaan jättäneet Johannesta rauhaan. Mielessä pyörii jatkuvasti myös esikoispoika Aaron menehtyminen luusyöpään vuotta aiemmin.

Murheessa vellominen ei ole tehnyt hyvää kelloliikkeelle tai avioliitolle. Hanna-vaimo saa lopullisesti tarpeekseen, kun Johannes väittää, että kuolemastaan katkeroitunut Aaro-aave yrittää vallata pikkuveljensä kehon.

Samaan aikaan Johannes joutuu sekoitetuksi tapahtumasarjaan, jonka juuret juontavat Karpaattien vuoristoseudulle. Kellokauppaan ilmestyy Teodorin aneeminen sukulaispoika, joka kertoo paenneensa romanialaisesta laitoksesta, joka on erikoistunut verenluovutukseen ja rikkaiden vanhusten hoitamiseen. Sen johtajana toimii tohtori Modest Isopescu.

Tämä nimi tuo Teodorille mieleen, kuinka hänen vanhempansa sekä neljäkymmentätuhatta muuta juutalaista murhattiin raa’asti Bogdanovkan keskitysleirillä vuonna 1941. Kokemuksen synnyttämät painajaiset eivät jätä vanhaa miestä rauhaan ja alkavat pian kiusata myös Johannesta.

Lopulta kuvioihin uivat myös mystisesti kadonnut Aalo sekä ensimmäisestä romaanista tuttu, pelonväreitä herättävä Ellen Sandvall – sillä Johanneksen elämässä ihmiset ja tapahtumat kytkeytyvät yhteen lähes yliluonnollisin tavoin.

Raevaara kuljettaa monitahoista tarinaansa tehokkaasti. Hän kutoo alkuun hieman eriparisiltakin vaikuttavista elementeistä yhtenäisen kokonaisuuden, joka käsittelee usealta kantilta sekä kuoleman olemusta, ihmisten identiteettiä että lääketieteen rajoja. Pimeyttä, jota kannamme sisällämme.

Kirjailija rakentaa puistattavia kuvia niin keskitysleirien kauhuista, romanialaisen instituutin epäinhimillisistä ihmiskokeista kuin kaunaa kantavista kuolleista, jotka yhä halajavat elämän kosketusta. Yössä hiipivät haamunvaaleat painajaisolennot ja Johanneksen mieltä kaivertava psykologinen myllerrys istuvat saumattomasta samaan vahvaan visioon.

Stokerin klassikkoon viittaavat romaanin toteutustavan kirjeet ja päiväkirjamerkinnät. Sen sijaan yhtäläisyydet Gore Verbinskin tuoreeseen A Cure for Wellness -elokuvaan kertonevat vain ilmassa leijuvista heikoista signaaleista, joihin molemmat taiteilijat ovat sattuneet tarttumaan. Vai oliko se niin, ettei tahattomia yhteensattumia ole olemassakaan ja kaiken taustalla kuikii Thomas Mannin Taikavuori-romaani?

”Kuolema on tuuli, joka tulee sisään ikkunan raoista, oven alta, kaikista pienistä näkymättömistä raoista”, toteaa Johannes. Samoin toimii Raevaaran romaani, joka tunkee hurmaavan hyiset lonkeronsa lukijan ihon alle ja aivojen onkaloihin.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/17, joka ilmestyy syyskuun viimeisellä viikolla.