Tähtivaeltaja 1/20

Elokuvat – Blade of the Immortal (2017)

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut , , , , , , , ,

Blade of the Immortal
Mugen no jûnin
(UK-versio, blu-ray)

Hiroaki Samuran Blade of the Immortal -mangaa on ylistetty Tähtivaeltajassa useaan otteeseen – onhan teos englanniksi käännetyn mangatarjonnan ehdotonta aatelia. Tähtivaeltajassa 1/10 esiin nostettiin sarjakuvan pohjalta tehty animaatiosarja. Nyt vuorossa on mestarismies Takashi Miiken vuonna 2017 ohjaama näytelty versio.

Heti kärkeen täytyy sanoa, että Miike on tehnyt loistavaa työtä. Tarjolla on visuaalisesti äärimmäisen tyylikäs elokuva, jossa ohjaaja malttaa pitää villeimmät vikurointinsa aisoissa. Niinpä lopputulos on hallittu, alkuperäistä sarjakuvaa kunnioittava elokuvahelmi, jossa ruumiita tulee enemmän kuin lunta jouluaattona.

Leffa käynnistyy mustavalkoisella prologilla, jossa miekkamies Manji (Takuya Kimura) yrittää pitää huolta hulluksi tulleesta Machi-pikkusiskostaan (Hana Sugisaki). Etsintäkuulutettu Manji on tehnyt erinäisiä virheitä, joten hänen päästään luvatun palkkion perässä on lukuisia tahoja. Kun kaksikko kohtaa satapäisen rōnin-lauman, on loppu edessä. Machi tapetaan, ja raivostaan voimaa ammentava Manji lahtaa vastustajat viimeiseen mieheen. Taistelun päättyessä kätensäkin menettänyt mies lysähtää ruumiiden sekaan kuolemaan.

Manjille ei ole kuitenkaan luvassa vapautusta, sillä paikalle askeltaa salaperäinen, 800-vuotias eukko. Hänen ”lahjansa” Manjille ovat veressä uivat madot, jotka kursivat sankarimme kasaan ja tekevät kuolemaa etsivästä miehestä kuolemattoman.

Viisikymmentä vuotta myöhemmin seutukuntaa terrorisoi androgyynisen kauniin Anotsu Kagehisan (Sota Fukushi) johtama Itto-ryu-ryhmittymä. Värikkään erikoisista hahmoista koostuva joukkio vannoo voittoon tähtäävän taistelun nimeen – aseista ja tyylilajeista piittaamatta. Tätä silmälläpitäen he kiertävät maata tappamassa vanhan koulukunnan miekkakoulujen oppilaita ja mestareita.

Uhreiksi päätyvät myös nuoren Rin-tytön (Sugisaki) isä ja äiti. Vanhempiensa kohtalosta kimpaantunut nainen vannoo kostoa. Suojelijakseen hän suostuttelee kapiseen mökkiin erakoituneen Manjin. Arpinaamainen mies tosin esittää alkuun välinpitämätöntä ja laukoo hyviä pointteja siitä, kuinka hyvyys ja pahuus ovat yksinomaan näkökulmakysymyksiä. ”Kuka minä olen päättämään, kenen kuuluu kuolla ja kenen elää?”

Tästä hypätään pikaisesti episodeihin, joissa Manji taittaa peistä yksittäisten Itto-ryun edustajien kanssa. Näissä otteluissa kuolemattomuudesta on monen sortin hyötyä – kuten myös laajasta asearsenaalista, jota Manji kantaa vaatteidensa suojissa.

Lukemattomat taistelukohtaukset eivät jää yksioikoiseksi mättöpuuroksi, sillä myös vastustajien motiiveja ja ajatuksia avataan. Näin jo ulkoisilta olemuksiltaan ja asevalinnoiltaan erikoisista hahmoista ehtii kehittyä yksilöitä, joilla on omat tarkoitusperänsä. Kehuja ansaitsee myös se, kuinka upeasti Itto-ryun taistelijat muistuttavat sarjakuvallisia esikuviaan.

Tapahtumien taustalla vaikuttaa suurempi juonikuvio, jossa hallituksen joukot kosiskelevat Itto-ryun johtajaa, mutta samalla juonivat koko ryhmittymän hävittämistä. Kaikki huipentuu pitkään kohtaukseen, jossa Manji ja Rin sekä heidän verivihollisensa Anotsu taistelevat yhdessä monisatapäistä armeijaa vastaan. Aivan huikeaa!

Blade of the Immortal -elokuva pelittää kuin teurastamo. Näyttelijä- ja laulajatähti Takuya Kimura on kuin syntynyt kuolemattomuudestaan kärsivän mutta Riniä vimmaisesti puolustavan Manjin rooliin. Myös muut näyttelijät suorittavat osansa erinomaisesti – vaikka Sugisaki ei löydäkään täydellistä balanssia Rinin pelokkuuden ja rämäpäisen urheuden välillä.

Myös Miike tekee uransa parasta työtä tasapainotellen hienosti tarinan inhimillisen sisällön ja tehokkaasti rytmitettyjen sekä koreografioitujen taisteluiden välillä – absurdeista tilanteista syntyvää huumoriakaan unohtamatta. Ja onhan se todella päheää nähdä Samuran sarjakuvista tutut hurjat asekehitelmät livenä kaksinkamppailujen tiimellyksessä. Lukuisista irtileikkautuvista käsistä nyt puhumattakaan!

Blade of the Immortal tarjoilee svengaavaa ja jopa älyllistä samuraitoimintaa koko rahan edestä.

Leffa ••••
Kuva •••••
Lisät ••••

Lähes puolituntisen Miike-haastattelun lisäksi levylle on tarttunut melkein kaksi tuntia dokumentteja, joissa nähdään materiaalia elokuvan kuvauksista sekä kuullaan näyttelijöiden kertovan omista kokemuksistaan. Näiden päälle tulee vielä traileri, yli 60 foton galleria, Tom Mesin ei niin antoisa kommenttiraita sekä 24-sivuinen lehtinen, joka sisältää leffakuvien ohessa Anton Bitelin esseen filmin tiimoilta.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/20.

Sarjakuvat – Punaparta: Kapteeni vailla nimeä

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut, Yleinen , , , , , , ,

PunapartaKansiWEB

Jean-Michel Charlier & Victor Hubinon
Punaparta: Kapteeni vailla nimeä

Vuoden 2013 lopulla suomeksi saatiin ensimmäinen Punaparta-integraali. Jatkoa on saatu odottaa näihin päiviin asti, mutta nyt Punaparta: Kapteeni vailla nimeä -teos (Egmont) on vihdoin pullahtanut ulos painokoneista. Kirja on riisuttu bonusmateriaaleista, mutta seikkailuja sen sivuilta löytyy kolme kappaletta. Niistä vain ensimmäinen on nähty aiemmin Suomessa Zoom-lehdessä.

Jean-Michel Charlierin käsikirjoittamat ja Victor Hubinonin kuvittamat sarjakuvat ovat kotoisin 1960-luvun alkupuolella ja niissä seikkaillaan 1700-luvun maisemissa. Sarjalle nimensä antanut merirosvokapteeni Punaparta on nyt tapahtumissa pääosin sivussa ja valokeilaan nousee hänen ottopoikansa Eric.

Punaparta4WEB

Kapteeni vailla nimeä -kertomuksessa Eric ratsastaa kahden toverinsa kanssa Etelä-Ranskaan perintönsä perässä. Montfortin linnaa hallinnoiva kreivi ei kuitenkaan ole valmis luovuttamaan omaisuuttaan nuorelle sukulaiselleen. Pahaksi onneksi Eric on niin hyväuskoinen hölmö, ettei lainkaan tajua kreivin juonivan hänen päänsä menoksi.

Ja juoniahan tarinassa riittää. Keinovalikoimat Ericin hiljentämiseksi ovat monenlaiset, joten lopulta joudutaan turvautumaan jopa itsensä Punaparran apuun.

Punaparta2WEB

Vastoinkäymiset eivät kuitenkaan saa Ericiä luopumaan rehellisen elämän toivostaan. Kuningasta uhmaten -jaksossa hän pestautuu kallisarvoista lastia kuljettavan laivan kapteeniksi. Tälläkään kertaa onni ei ole myötä, sillä useampikin matkatovereista suunnittelee hänen syrjäyttämistään.

Punaparran poika -tarinan alussa Eric tavataan kaleeriorjana salaista tehtävää suorittamaan lähetetyllä ranskalaisaluksella. Tavoitteena on tehdä vaarattomaksi tunnettu berberikaappari – turkkilaisten hallitsemilla vesillä. Aiempien käänteiden jäljiltä Eric on löytänyt kapteenin luonteensa, joten häntä joutuvat varomaan sekä ranskalaiset että turkkilaiset. Neuvokkuus ja strateginen ajattelu ovat ne vahvuudet, joilla ylivoimainenkin vihollinen päihitetään.

Punaparta1WEB

Punaparta on vanhaa eurooppalaista meriseikkailusarjakuvaa parhaimmillaan – silloinkin kun ollaan maan päällä. Charlierin huolella kirjoitetuissa juonissa riittää jännitystä, vaaroja sekä monipuolisia käänteitä. Hahmot maistuvat uskottavilta ja merenkulun yksityiskohdat päteviltä. Kokonaisuuden kruunaa Hubinonin sulavalla viivalla taiteilemat pikkutarkat mutta silti selkeät piirrokset. Rulaa kuin felukki!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/20.

Punaparta3WEB

Kirjat – Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut, Yleinen , , , , ,

KarilaPienenHauenWEB

Juhani Karila
Pienen hauen pyydystys
Siltala

Elina Ylijaakolla on ongelma. Hänen on matkustettava joka kesä takaisin kotikonnuilleen Itä-Lapin syrjäseuduille ja kalastettava pienestä mutaisesta lammesta hauki. Tämä on tehtävä muutaman päivän kuluessa tai muuten tapahtuu jotain pahaa.

Tällä kertaa Elinaa vaivaa kuitenkin epäonni, sillä lammen rannalle tupsahtaa näkki – tuo klassikkoteoksistakin tuttu iki-ihana pahis – joka päättää ottaa kalan ja koko lammen suojelukseensa. Ihan kuin tässä ei olisi tarpeeksi, naisella on myös toinen ongelma: hänen perässään on poliisi, Janatuinen, joka epäilee häntä murhasta.

Näistä lähtökohdista alkaa Juhani Karilan kolmas teos, joka on omalaatuinen matka mystisten olentojen täyttämään Itä-Lappiin. Karila ei juuri tuhlaa aikaa siihen, että selittäisi, miksi mytologian olennot ovat palanneet pohjoiseen, vaan imaisee lukijan suoraan tapahtumien keskellä. Sen verran hän kuitenkin paljastaa, että Lapin ja Suomen väliin on isketty raja, jonka pohjoispuolella eivät mitkään vakuutukset ole enää voimassa. Se riittää.

Näkökulmahenkilöinä toimivat niin Elina kuin Janatuinenkin. Välillä palataan takaumissa Elinan lapsuuteen ja nuoruuteen ja raotetaan sitä, kuinka nykytilanteeseen on päädytty. Janatuisen jaksot ovat täynnä pienimuotoista, absurdia komiikkaa, joka syntyy siitä, ettei Janatuisella ole minkäänlaista kokemusta oudoista olennoista. Ja siinä vaiheessa kun ihastuttava peijooni hyppää Janatuisen matkaan, on lukijan sydämestä haukattu iso pala auton takapenkille.

Janatuinen joutuu kerta toisensa jälkeen outoihin tilanteisiin ja hämmästelee sitä, miten olkia kohauttaen kyläläiset tuntuvat suhtautuvan kaikkiin taianomaisiin asioihin. Matkalla kohdataan iso joukko värikkäitä hahmoja, joista kirjailija maalaa jo muutamalla virkkeellä eläviä henkilöhahmoja, todellisia karaktäärejä. Nämä pääsevät oikeuksiinsa etenkin nasevassa dialogissa. Elinan osuudet – vaikka huumoria on niihinkin ripoteltu – ovat surumielisempiä ja paikoin jopa sydäntä riipiviä.

Vetävän tarinan taustalla kulkee lähes huomaamattomasti Karilan kommenttiraita ihmisen vaikutuksesta ympäristöön. Vaikutuksesta, jolta eivät ole turvassa edes myyttiset, yliluonnolliset olennot. Samalla teos pohdiskelee oivaltavasti yksittäisen ihmisen valintoja ja niiden seurauksia, rakkauden voimaa (ja voimattomuutta!), syyllisyyttä ja anteeksiantoa. Tätä kaikkea tukee Karilan rikas kieli ja hänen kykynsä vaihtaa tunnelmaa ja tyyliä luvusta toiseen. Kirja etenee muutenkin niin sulavasti ja vaivattomasti, että sitä ei voi kuin ihailla.

Teos hyödyntää pohjoisia myyttejä taiten. Karila upottaa metelit, peijoonit, näkit, noidat ja riivaajat syvälle tarinansa sisään, eikä jätä niitä vain pintakiilloksi. Hän ei turhaan selittele outoja olentoja puhki ja keksii väliin omiaan. Tämä on tärkeää, sillä liian usein kotimaisessa reaalifantasiassa tai maagisessa realismissa ammennetaan mielikuvituksettomasti kalevalaisesta kuvastosta tai jostain vastaavasta. Karila ei tähän sorru. Pienen hauen pyydystys tuntuu raikkaalta ja kiihottaa mielikuvitusta.

Karilan huumorissa on jotain samaa kuin Veikko Huovisen ja Arto Paasilinnan teoksissa parhaimmillaan. Tämän yhdistäminen maagisiin elementteihin sekä lappilaiseen ja pohjoiseen mytologiaan tuottaa todella toimivan kokonaisuuden. Lopulta lukija ei voi kuin ihmetellä, kuinka pieni hauki osoittautuikin maagiseksi vonkaleeksi. Aikamoista.

Aleksi Kuutio

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/20.

Juhani Karilan Pienen hauen pyydystys on sittemmin voittanut Tähtifantasia-palkinnon.

Sarjakuvat – Korkeajännityssarja 1955

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut, Yleinen , , , , , , , ,

Korkkari55KansiWEB

Korkeajännityssarja 1955

”Omituisen jutun omituinen alku!”

Korkeajännityssarja 1955 (Egmont) jatkaa muinaisten Korkkari-vuosikertojen näköispainossettiä. Tokikaan mukana ei ole kaikkia kyseisen vuoden lehtiä, vaan viisi enemmän tai vähemmän satunnaisesti valittua sarjakuvaa – eli yhteensä yli 300 sivua vanhan koulukunnan nostalgisointia.

Veltto Virtasen ja Moog Konttisen nerokkaasta biisistäkin tuttu avaruusetsivä Rick Random tavataan albumin sivuilla kahdessa seikkailussa. Kadonneet avaruusmiehet -tarinan prologi sijoittuu 20 vuotta menneisyyteen. Tuolloin Maapallolta katosivat sekä Otto Dedekindin johtaman, Andeilla sijaitsevan avaruusaseman miehistö että syrjäisen kylän intiaaniheimo.

Korkkari552WEB

Kertomuksen nykyhetkessä Rick saa tehtäväkseen selvittää nuoren tiedemiehen, John Grantin, katoamistapauksen. Johtolankoja tarjoilee Lana-morsian, joka kertoo Rickille, että John oli päässyt Dedekindin löytämän tuntemattoman kiertotähden jäljille. Tämä Pluton radan tuolla puolen sijaitseva Narm-planeetta on kuulemma täysin ihmiselämälle soveltuva taivaankappale!

Rick ei hätiköi, joten ”päivässä oli avaruusalus kunnossa, ja pätevä lentäjä pestattu”. Ja sitten vain kohti Narmia Lanan sekä muun miehistön kanssa.

Perillä sankarimme kohtaavat lukuisia ihmeellisiä näkymiä ja valtavia kaupunkirakennelmia. Jöötä paikalla pitää näkymätön Dede-ääni, jonka viisaus on ikuista ja sanat käskyjä. Mistä on kyse? Entä selviävätkö Rick ja kumppanit pinteestä, vai ovatko heidän viimeiset hetkensä koittaneet?

Korkkari553WEB

Häränpyllyä heittävästä tieteellisestä pohjasta ja tekstipöhöstä huolimatta Kadonneet avaruusmiehet on herkullisen pönähtänyttä luettavaa. Mielikuvitus lentää eikä fantastisista ideoista tule pulaa. Lisäksi Bill Laceyn piirrosjälki on ihan siedettävällä tasolla.

Vielä parempaa randomointia tarjoilee Ron Turnerin paikoin hienostikin kuvittama Kuun valtias. Siinä pitkältä avaruusmatkalta palaava Rick saa huomata, että Kuuta ja sen kaivostoimintaa hallitsee yksinvaltiaan ottein kuningas Leo toinen. Kuinka moiseen tilanteeseen on päädytty selviää tarinan kuluessa. Mutta miksi kuningas kutsuu Rickin vierailulle luokseen?

Korkkari554WEB

Veikeitä käänteitä, verenhimoisia lihansyöjäkasveja, komeita avaruusajoneuvoja sekä massiivisia patsaita ja palatseja sisältävä kertomus viehättää kybällä. Varsinkin koska Randomia viedään tapahtumien tuiskeessa kuin pässiä narusta. Sarja ansaitsee pisteet myös ihastuttavan pöhköstä kuninkaasta sekä pirullisen hullusta tiedemiehestä.

”Ei sotaa! Haluan vain Kuuni… Koko Kuun!”

Korkkari555WEB

Rick Randomien ohella opuksesta löytyy kaksi kehnohkosti juonittua ja piirrettyä dekkaria sekä menneen maailman eksotiikkaa huokuva tarina syrjäisen saaren aarteesta.

Kuten asiaan kuuluu, Vaarojen saaressa yhteen tömäytetään karski sankari, viaton neitokainen, ilkeä rosvojoukko sekä vihaiset alkuasukkaat. Kaiken keskipisteenä on taikauskon ympäröimä, vaikeasti tavoitettava saari sekä siellä sijaitsevan muinaistemppelin suunnaton helmikokoelma. Kuulerii!

”Adams puhui. Tuo nyrkki olisi pannut kenen tahansa puhumaan.”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/20.

Korkkari556WEB

PS. Lokakuussa luvassa on lisää Random-herkkua, sillä tuolloin Egmont julkaisee Korkeajännityssarja: Rick Random – Seikkailuja vuosilta 1955–1956 -kokoelman. Se sisältää viisi Random-seikkailua Korkeajännityksen ensimmäisiltä vuosilta.

Kirjat – Peter Høeg: Sinun silmiesi kautta

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut, Yleinen , , , , ,

HoegSinunSilmiesiWEB

Peter Høeg
Sinun silmiesi kautta
Gennem dine øjne
Suom. Sanna Manninen. Tammi

Kun Peterin ystävä, miltei hänen veljenään kasvanut Simon, yrittää itsemurhaa, Peter kuulee sairaanhoitajalta erikoisesta neuropsykologisesta tutkimusyksiköstä. Laitoksen tutkimusohjelma kehittää aivokuvannusmenetelmien ja graafisen projektion yhdistelmää, jonka avulla on mahdollista nähdä ja kokea traumatisoituneen koehenkilön tietoisuus.

Voisiko menetelmästä olla apua Simonille? Peter pääsee yksikön johtajan, Lisan puheille. Sattumoisin myös Lisa on hänen lapsuudenystävänsä – onnettomuuden takia hän ei kuitenkaan muista lapsuuttaan. Yhdessä ensin Peter ja Lisa, sitten kaikki kolme, ryhtyvät tarkastelemaan teknologian mahdollisuuksia päästä käsiksi tiedostamattomaan, unohtuneeseen, omaan ja toisen ihmisen kokemukseen.

Høeg kutoo kiehtovan, reaalifantastisen kudelman lapsuuden siteistä, traumoista ja muistoista. Miten ihminen havaitsee ja muistaa elämäänsä? Entä miten siitä muodostuu oman elämän kertomus, joka voi kahlita tai vapauttaa? Romaani etenee syvälle mielenfilosofian ja neurotieteiden kysymyksiin ja spekuloi ajatuksella, että ihmisen tietoisuus ei ole vain fyysiseen kehoon rajautuva emergentti ilmiö – vaan jotain, mikä on mahdollista jakaa toisen kanssa ja jolla voi myös muuttaa kaikille yhteistä todellisuutta.

Juonen edetessä romaanin Peter Høeg -niminen päähenkilö joutuu matkustamaan myös omaan tietoisuuteensa. Kumpi oikeastaan on illuusio, kokemus erillisyydestä vai tunne toisen ihmisen kohtaamisesta? Hahmojen lapsuus näyttäytyy toisaalta maagisena, toisaalta hyvin tunnistettavana kuvauksena siitä, miten lapsen mutkaton suhtautuminen tekee mahdottomasta mahdollista. Kaiken muun painavan tematiikan ohella on siis kyse myös aikuisuuden ja lapsuuden luonteesta, kuten Høegin romaaneissa usein.

Høegin kerronta on pakotonta, nykyhetken ja menneisyyden elementit on rytmitetty hyvin. Sanna Mannisen sujuvasti virtaava suomennos antaa lukijan uppoutua häiriöttä hahmojen maailmaan ja mielenmaisemaan kuin se heijastettaisiin kolmiulotteisena kuvana verkkokalvoille. Siinäpä samalla romaanin tärkeä metaviesti: kirjoittamisen ja kirjapainon teknologia avaa meille ovia toisen ihmisen tajunnasta – ja kulttuurisesta tajunnasta – kumpuaviin eläviin todellisuuksiin.

Siis hyviä uutisia ihmisyydestä ja tietoisuudesta kiinnostuneille lukijoille: ei tarvitse hankkia ketamiinia ja uusinta neurotekniikkaa päästäkseen syvälle tajunnan perimmäisten kysymysten ääreen. Voi vain avata esimerkiksi juuri tämän kirjan.

Kaisa Ranta

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/20.

Kolumni – Pääkirjoitus 1/20

tonitahtivaeltaja Kolumni, Yleinen , , , , , , , , ,

TVkansi120artWEB

No olipas aikamoinen ruljanssi viime numeron postituksen kanssa.

Lehti saatiin Postin huomaan heti postilakon päätyttyä, ja ensimmäiset tilaajat saivat sen käsiinsä jo marraskuun puolella. Iso osa lehdistä saapui kuitenkin perille huomattavasti myöhemmin – joillekin se tuli vasta tammikuun lopussa. Ja joitain kappaleita hävisi kokonaan Postin uumeniin. Pahoittelemme asiaa maamme postilaitoksen puolesta.

Mutta nyt tämän numeron kimppuun. Lehden käynnistää Shimo Suntilan mestarillinen analyysi brittikirjailija Emma Newmanin tuotannosta. Monipuolisen kynäniekan toimenkuvaa täydentää haastattelu, jossa Newman paljastaa mm. kirjailijaelämää sävyttävät taloudelliset haasteet.

Numeron toinen mahtiponnistus on jo noin miljoonatta kertaa Tähtivaeltajan sivuilla nähtävä sarjakuvavuosikatsaus. Sen luettuasi tiedät kaiken tarvittavan tuoreista amerikkalaisista genresarjakuvista. Ja mikäs sen hienompaa.

Tarjolla on myös kotimaista kuvataidetta, kun Puupäähatulla palkitut sarjakuvamaakarit pistävät parastaan. Kristallialuksella seilaava Petri Hiltunen availee tajunnan ovia Kapteeni Hyperventilaattorimiehen uusimman seikkailun toisessa osassa. Kivi Larmola uppoaa puolestaan yhä syvemmälle Lev Termenin kiehtovaan elämään Kaikki liikkuu -tarinan kolmannessa jaksossa.

Universumi ei ole koskaan ollut näin kaunis!

Ja tämä on vasta alkua. Mainita voisi vielä vaikkapa pähkinänkuoreen suljetun Edmund Schluesselin hienon Trumpettifanfaari-novellin. Tai sen, että Harley Quinn riehuu nyt niin dvd-palstalla kuin elokuva-arvioissa – ja Takashi Miike joraa sekä Night Visions -raportissa että dvd-kattauksessa.

Pop! Pop! Pop!

Jäsenet saavat lehden välissä myös Helsingin Science Fiction Seuran alennuksiin oikeuttavan jäsenkortti vuodelle 2020.

”Viemme sinut avaruuden takaiseen avaruuteen! Pääset tutkimaan tuntematonta… kuudennen aistin mysteerien tuolla puolen… Pahimmat pelkosi kaivetaan esiin ja heitetään kimppuusi… Matkaa siis x-kertaa nopeammin kuin mielikuvituksesi… seitsemännelle planeetalle.”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/20.

TV120sisallysWEB

Sarjakuvat – Guido Buzzelli: Trilogia

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut, Yleinen , , , , ,

TrilogiaKansiWEB

Guido Buzzelli
Trilogia

Guido Buzzelli (1927–1992) lukeutuu saman ikäpolven italialaissarjakuvan mestareihin kuin vaikkapa Guido Crepax ja Hugo Pratt. Täällä kaukaisessa pohjolassa hän on kuitenkin jäänyt lähes tuntemattomaksi. Niinpä kolme huikeaa tarinaa sisältävän Trilogia-teoksen (Täysi Käsi) julkaiseminen suomeksi on todellinen kulttuuriteko. Alkujaan nämä sarjakuvat ovat ilmestyneet 1960- ja 1970-lukujen taitteen molemmin puolin.

Trilogia1WEB

Kurjien kapina on ilkikurisen räävitön mukaelma ikiaikaisesta aiheesta. Teos, jonka kuvissa ja sommitelmissa on vahvoja vaikutteita maalaus- ja piirrostaiteen klassikosta.

Sarjakuvan maailmassa rumat ja rujot kurjat raatavat kaivoksissa kauniiksi kutsutun yläluokan komennuksessa. Orjatyö ei kuitenkaan ylevöitä, joten rupiset kansalaiset ovat sisäisestikin aikamoisen rivoa sakkia. Järki ei päätä pakota myöskään kylpemisestä sekä yltäkylläisistä pidoista ja orgioista nautiskelevien kauniiden keskuudessa. Tyhjänpäiväistä runoa ihastellaan ja kutsutaan eeppiseksi, mystilliseksi ja suunnattoman sensuelliksi. Ja sotia saadaan aikaan riidasta, kenellä on komein kylpyallas.

Trilogia2WEB

Kurjien kapinassa Buzzelli ruoskii armotta ihmiskunnan pinnallisuutta, tyhmyyttä, ahneutta, väkivaltaisuutta ja laumasieluisuutta – yhteiskuntaluokkaan katsomatta. Fantasiahenkisen satiirin tiimellyksessä meno yltyy jatkuvasti päättömämmäksi, eikä yksikään hahmo selviä tykityksen keskeltä puhtain paperein.

Taiteilijan pessimistinen ja nihilistinen ihmiskuva on vahvasti esillä myös Labyrintit-tarinassa. Se kertoo itsekeskeisestä miehestä, joka vaeltaa suurtuhon jälkeisessä maailmassa. Vimmaisissa kuvissa päälle hyökyy ruumiita, raunioita ja kaatuneita mainostauluja – sekä ihmispäisiä koiria ja koirapäisiä ihmisiä. Tämän mielipuolisen karnevaalin keskelläkin päähenkilömme ensimmäinen ajatus on hänen autonsa, talonsa ja pankkitilinsä kohtalo.

Trilogia3WEB

Mustanpuhuvan friikkisirkuksen vastapainona toimii scifistinen Sfääri, jossa kaikki on puhtoista ja täydellistä. Mutta se, voiko tätä fyysistä ja psyykkistä terveyttä korostavaa yhteisöä kutsua utopiaksi – tai saavuttamisen arvoiseksi – onkin jo täysin toinen kysymys. Ainakaan tavallisen viallisella ihmisellä ei ole sinne mitään asiaa.

Labyrintit on kuin kuumehoureinen trippi mielettömyyden kaiken syöville turuille. Päälle vyöryvä höykytys, joka kuljettaa lukijan keskelle turmion balettia ja hullujen tiedemiesten hillittömiä ihmiskokeita. Absurdi ja toivoton sarjakuvahelmi.

Trilogia4WEB

Teoksen päättävä Zil Zelub on Shokki-tyylinen kertomus kehnosta sellonsoittajasta, joka herää eräänä aamuna kafkamaiseen tilanteeseen: hänen ruumiinsa osat, kuten kädet, jalat ja pää ovat alkaneet elää omaa, vartalosta irrallista elämäänsä. Väliin ne toki kiinnittyvät takaisin kehoon, mutta eivät välttämättä omille paikoilleen.

Etsiessään parannuskeinoa kiusalliseen vaivaansa Zil joutuu sekoitetuksi poliittiseen kaksintaisteluun, jossa kaikki keinot tuntuvat olevan sallittuja. Mutta tämä on vain yksi juonne tarinassa, jossa piirileikkiä käyvät Zilin painajaisunet, lapsuusmuistot ja sankarihaaveet. Koskaan unohtamatta kaupunkia riivaavia kalmanlemuisia muovilintuja.

Trilogia6WEB

Sarjakuvan voi nähdä myös vertauskuvallisena tarinana itseään epäonnistuneena pitävän taiteilijan henkisestä kujanjuoksusta. Raivosta ja turhautumisesta sekä tunteenpalon intohimoisesta ailahtelusta.

Kokonaisuutenaan Trilogia on uskomattoman hieno teos, joka on tulvillaan omintakeista taidetta ja vahvaa kerrontaa. Nyt eletään toivossa, että jatkossa Buzzellia saataisiin enemmänkin suomeksi.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/20.

Trilogia5WEB

Elokuvat – Color Out of Space

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut, Yleinen , , , , , , ,

ColorOutOfSpaceJulisteWEB

Color Out of Space

”Länteen Arkhamista vuoret kohoavat villeinä ja siellä on laaksoja joiden syviin metsiin ei metsurin kirves ole kajonnut. Pimeissä kapeissa notkoissa puut kasvavat hämmästyttävän kieroiksi ja ohuet purot solisevat ikuisesti piilossa auringonvalolta.”

Tämänvuotisen Lux Helsinki -valotaidefestivaalin paras työ, muutaman minuutin mittainen The Colour Out of Space pohjautui H. P. Lovecraftin Väri avaruudesta -novelliin (1927, suom. 1991 kokoelmassa Nimetön kaupunki). Nyt samaisesta tarinasta on valmistunut myös tuore elokuvaversio. Hypnoottisen Color Out of Space -filmin on ohjannut pitkään kuvioista poissa pysytellyt mestarismies Richard ”Dust Devil” Stanley, ja sen pääosassa nähdään Nicolas Cage. Leffan tuottajanpallilla istuu samoja tahoja kuin Cagen tähdittämässä erinomaisessa Mandy-revittelyssä (Tähtivaeltaja 4/18).

ColorOutOfSpace1WEB

Gardnerien perhe asuu maatilalla Arkhamin metsäisellä syrjäseudulla. Nathan-isän (Cage) uusin älynväläys on alpakoiden kasvattaminen.

Arjessa riittää ongelmia, sillä Theresa-äitiä (Joely Richardson) vaivaa syöpä, Benny-teini (Brendan Meyer) pössyttelee pilveä ja Lavinia-tytär (Madeleine Arthur) leikkii goottinoitaa – sekä fanittaa suomalaista Babylon Whores -yhtyettä. Vain joukon nuorimmaisin, Jack-poika (Julian Hilliard), vaikuttaa ihan tyytyväiseltä oloonsa Sam-koiran seurassa.

ColorOutOfSpace3WEB

Eräänä yönä kaikki kuitenkin muuttuu. Vaikeasti määriteltävää violetinvaaleanpunaista väriä hehkuva meteoriitti iskeytyy keskelle perheen pihamaata. Erikoinen ilmiö työntää Gardnerien arjen hitaasti mutta varmasti raiteiltaan. Sähkölaitteet reistailevat, pihalle nousee outoja punaisia kukkia, Theresa pilkkoo porkkanan ohessa sormensa, Nathan saa selittämättömiä raivokohtauksia ja Jack juttelee kaivossa asuvan ystävänsä kanssa.

Lopulta tilanne ajautuu jo niin huikeaan pyöritykseen, että sitä eivät enää ymmärrä edes paikallinen hippivanhus (Tommy ”Cheech & Chong” Chong) tai Arkhamin vesivaroja tutkimaan saapunut nuori hydrologi (Elliot Knight).

ColorOutOfSpace2WEB

Color Out of Space on vahva näyttö siitä, että vuosikymmenten tauko ei ole tylsistyttänyt visionäärisen Stanleyn ohjaajankykyjä. Elokuva on taitavasti tehty, vaikka alkuun jännitysruuvia kiristetäänkin hieman verkkaiseen tahtiin – huumoriakaan unohtamatta. Mutta kun kuumeisen psykedeeliset kauhu- ja väritykitykset valtaavat kuva-alan, ollaan aidosti mielipuolisen Lovecraft-kokemuksen ytimessä. Tässä vaiheessa silmät nauliutuvat valkokankaalle ja aivosolut sinkoutuvat henkeäsalpaaviin sfääreihin.

Myös kaikki näyttelijät suoriutuvat hienosti rooleistaan. Erityismaininnan ansaitsee Cage, joka ottaa maksimaaliset tehot irti roolinsa vaatimasta hillittömästä hulluudesta.

Tämän elokuvan jälkeen et enää koskaan katso taivasta kuin ennen.

”Se oli vain väri avaruudesta – pelottava sanansaattaja äärettömyyden hahmottomista valtakunnista tuntemamme maailmankaikkeuden tuolta puolen.”

Toni Jerrman – 4 tähteä

Color Out of Space ensi-illassa 14.2.

ColorOutOfSpace4WEB