Juhani Karila
Pienen hauen pyydystys
Siltala

Elina Ylijaakolla on ongelma. Hänen on matkustettava joka kesä takaisin kotikonnuilleen Itä-Lapin syrjäseuduille ja kalastettava pienestä mutaisesta lammesta hauki. Tämä on tehtävä muutaman päivän kuluessa tai muuten tapahtuu jotain pahaa.

Tällä kertaa Elinaa vaivaa kuitenkin epäonni, sillä lammen rannalle tupsahtaa näkki – tuo klassikkoteoksistakin tuttu iki-ihana pahis – joka päättää ottaa kalan ja koko lammen suojelukseensa. Ihan kuin tässä ei olisi tarpeeksi, naisella on myös toinen ongelma: hänen perässään on poliisi, Janatuinen, joka epäilee häntä murhasta.

Näistä lähtökohdista alkaa Juhani Karilan kolmas teos, joka on omalaatuinen matka mystisten olentojen täyttämään Itä-Lappiin. Karila ei juuri tuhlaa aikaa siihen, että selittäisi, miksi mytologian olennot ovat palanneet pohjoiseen, vaan imaisee lukijan suoraan tapahtumien keskellä. Sen verran hän kuitenkin paljastaa, että Lapin ja Suomen väliin on isketty raja, jonka pohjoispuolella eivät mitkään vakuutukset ole enää voimassa. Se riittää.

Näkökulmahenkilöinä toimivat niin Elina kuin Janatuinenkin. Välillä palataan takaumissa Elinan lapsuuteen ja nuoruuteen ja raotetaan sitä, kuinka nykytilanteeseen on päädytty. Janatuisen jaksot ovat täynnä pienimuotoista, absurdia komiikkaa, joka syntyy siitä, ettei Janatuisella ole minkäänlaista kokemusta oudoista olennoista. Ja siinä vaiheessa kun ihastuttava peijooni hyppää Janatuisen matkaan, on lukijan sydämestä haukattu iso pala auton takapenkille.

Janatuinen joutuu kerta toisensa jälkeen outoihin tilanteisiin ja hämmästelee sitä, miten olkia kohauttaen kyläläiset tuntuvat suhtautuvan kaikkiin taianomaisiin asioihin. Matkalla kohdataan iso joukko värikkäitä hahmoja, joista kirjailija maalaa jo muutamalla virkkeellä eläviä henkilöhahmoja, todellisia karaktäärejä. Nämä pääsevät oikeuksiinsa etenkin nasevassa dialogissa. Elinan osuudet – vaikka huumoria on niihinkin ripoteltu – ovat surumielisempiä ja paikoin jopa sydäntä riipiviä.

Vetävän tarinan taustalla kulkee lähes huomaamattomasti Karilan kommenttiraita ihmisen vaikutuksesta ympäristöön. Vaikutuksesta, jolta eivät ole turvassa edes myyttiset, yliluonnolliset olennot. Samalla teos pohdiskelee oivaltavasti yksittäisen ihmisen valintoja ja niiden seurauksia, rakkauden voimaa (ja voimattomuutta!), syyllisyyttä ja anteeksiantoa. Tätä kaikkea tukee Karilan rikas kieli ja hänen kykynsä vaihtaa tunnelmaa ja tyyliä luvusta toiseen. Kirja etenee muutenkin niin sulavasti ja vaivattomasti, että sitä ei voi kuin ihailla.

Teos hyödyntää pohjoisia myyttejä taiten. Karila upottaa metelit, peijoonit, näkit, noidat ja riivaajat syvälle tarinansa sisään, eikä jätä niitä vain pintakiilloksi. Hän ei turhaan selittele outoja olentoja puhki ja keksii väliin omiaan. Tämä on tärkeää, sillä liian usein kotimaisessa reaalifantasiassa tai maagisessa realismissa ammennetaan mielikuvituksettomasti kalevalaisesta kuvastosta tai jostain vastaavasta. Karila ei tähän sorru. Pienen hauen pyydystys tuntuu raikkaalta ja kiihottaa mielikuvitusta.

Karilan huumorissa on jotain samaa kuin Veikko Huovisen ja Arto Paasilinnan teoksissa parhaimmillaan. Tämän yhdistäminen maagisiin elementteihin sekä lappilaiseen ja pohjoiseen mytologiaan tuottaa todella toimivan kokonaisuuden. Lopulta lukija ei voi kuin ihmetellä, kuinka pieni hauki osoittautuikin maagiseksi vonkaleeksi. Aikamoista.

Aleksi Kuutio

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/20.

Juhani Karilan Pienen hauen pyydystys on sittemmin voittanut Tähtifantasia-palkinnon.