Uutiset – Tähtifantasia-palkinnon 2020 ehdokkaat julkistettu

TahtifantasiaEhdokkaat2020WEB

Tähtifantasia-ehdokkaat 2020

Vuodesta 2007 jaetun Tähtifantasia-palkinnon ehdokaslista on julkistettu. Helsingin Science Fiction Seura ry:n jakama palkinto annetaan edellisvuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle fantasiakirjalle. Tänä vuonna mukana ovat ensimmäistä kertaa suomennettujen fantasiakirjojen lisäksi myös kotimaiset teokset.

Vuoden 2019 teoksista on valittu ehdokkaiksi viisi fantasiakirjallisuuden monimuotoisuutta heijastavaa kirjaa. Listan kolme suomalaista teosta ovat vahva näyttö suomalaisen fantasiakirjallisuuden korkeasta tasosta.

Katri Alatalo: Ikuisesti, siskoni (Gummerus)
Huikaisevan kauniilla ja aistivoimaisella kielellä kerrottu eeppinen fantasia vie syvälle syyllisyyden ja sisaruuden teemoihin.

Neil Gaiman: Pohjoisen mytologia (Like, suom. Jouko Ruokosenmäki)
Mestarikertojan myyttien uudelleentulkinta yllättää elävyydellään ja viihdyttävyydellään.

Karoliina Heinola: Hitonhauta ja muita puolielävien kohtaloita (Aarni)
Mielikuvituksekas, kansanperinnettä hyödyntävä kauhukokoelma on nautinnollisen pelottava.

Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys (Siltala)
Taiturimainen sanankäyttäjä kietoo huumorilla yhteen mysteerin ja riipaisevan ihmissuhdetarinan absurdissa Itä-Lapissa.

V. E. Schwab: Magian syvempi sävy (Karisto, suom. Mika Kivimäki)
Omaperäinen maailmanrakennus ja kiinnostavat henkilöhahmot tempaavat lukijan seikkailuun rinnakkaisissa todellisuuksissa.

Tähtifantasia-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat Tähtivaeltaja-lehden kriitikko Jukka Halme, kriitikko Aleksi Kuutio sekä fantasiaharrastaja, Risingshadow.netin edustaja Osmo Määttä.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtifantasia-palkinnon aiemmat voittajat:

Samanta Schweblin: Houreuni (Like, 2018, suom. Einari Aaltonen)
David Mitchell: Luukellot (Sammakko, 2017, suom. Einari Aaltonen)
Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen (Tammi, 2016, suom. Helene Bützow)
Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita (Lasten Keskus, 2015, suom. Jaana Kapari-Jatta)
Terry Pratchett: FC Akateemiset (Karisto, 2014, suom. Mika Kivimäki)
Bruno Schulz: Kanelipuodit ja muita kertomuksia (Basam Books, 2013, suom. Tapani Kärkkäinen)
Steph Swainston: Uusi maailma (Like, 2012, suom. J. Pekka Mäkelä)
Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka (WSOY, 2011, suom. Tapani Kärkkäinen)
Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus (WSOY, 2010, suom. Tapani Kärkkäinen)
Haruki Murakami: Kafka rannalla (Tammi, 2009, suom. Juhani Lindholm)
Ellen Kushner: Thomas Riiminiekka (Vaskikirjat, 2008, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)
Ngugi wa Thiong’o: Variksen Velho (WSOY, 2007, suom. Seppo Loponen)
Jeff VanderMeer: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki (Loki-kirjat, 2006, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)

Kirjat – Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys

KarilaPienenHauenWEB

Juhani Karila
Pienen hauen pyydystys
Siltala

Elina Ylijaakolla on ongelma. Hänen on matkustettava joka kesä takaisin kotikonnuilleen Itä-Lapin syrjäseuduille ja kalastettava pienestä mutaisesta lammesta hauki. Tämä on tehtävä muutaman päivän kuluessa tai muuten tapahtuu jotain pahaa.

Tällä kertaa Elinaa vaivaa kuitenkin epäonni, sillä lammen rannalle tupsahtaa näkki – tuo klassikkoteoksistakin tuttu iki-ihana pahis – joka päättää ottaa kalan ja koko lammen suojelukseensa. Ihan kuin tässä ei olisi tarpeeksi, naisella on myös toinen ongelma: hänen perässään on poliisi, Janatuinen, joka epäilee häntä murhasta.

Näistä lähtökohdista alkaa Juhani Karilan kolmas teos, joka on omalaatuinen matka mystisten olentojen täyttämään Itä-Lappiin. Karila ei juuri tuhlaa aikaa siihen, että selittäisi, miksi mytologian olennot ovat palanneet pohjoiseen, vaan imaisee lukijan suoraan tapahtumien keskellä. Sen verran hän kuitenkin paljastaa, että Lapin ja Suomen väliin on isketty raja, jonka pohjoispuolella eivät mitkään vakuutukset ole enää voimassa. Se riittää.

Näkökulmahenkilöinä toimivat niin Elina kuin Janatuinenkin. Välillä palataan takaumissa Elinan lapsuuteen ja nuoruuteen ja raotetaan sitä, kuinka nykytilanteeseen on päädytty. Janatuisen jaksot ovat täynnä pienimuotoista, absurdia komiikkaa, joka syntyy siitä, ettei Janatuisella ole minkäänlaista kokemusta oudoista olennoista. Ja siinä vaiheessa kun ihastuttava peijooni hyppää Janatuisen matkaan, on lukijan sydämestä haukattu iso pala auton takapenkille.

Janatuinen joutuu kerta toisensa jälkeen outoihin tilanteisiin ja hämmästelee sitä, miten olkia kohauttaen kyläläiset tuntuvat suhtautuvan kaikkiin taianomaisiin asioihin. Matkalla kohdataan iso joukko värikkäitä hahmoja, joista kirjailija maalaa jo muutamalla virkkeellä eläviä henkilöhahmoja, todellisia karaktäärejä. Nämä pääsevät oikeuksiinsa etenkin nasevassa dialogissa. Elinan osuudet – vaikka huumoria on niihinkin ripoteltu – ovat surumielisempiä ja paikoin jopa sydäntä riipiviä.

Vetävän tarinan taustalla kulkee lähes huomaamattomasti Karilan kommenttiraita ihmisen vaikutuksesta ympäristöön. Vaikutuksesta, jolta eivät ole turvassa edes myyttiset, yliluonnolliset olennot. Samalla teos pohdiskelee oivaltavasti yksittäisen ihmisen valintoja ja niiden seurauksia, rakkauden voimaa (ja voimattomuutta!), syyllisyyttä ja anteeksiantoa. Tätä kaikkea tukee Karilan rikas kieli ja hänen kykynsä vaihtaa tunnelmaa ja tyyliä luvusta toiseen. Kirja etenee muutenkin niin sulavasti ja vaivattomasti, että sitä ei voi kuin ihailla.

Teos hyödyntää pohjoisia myyttejä taiten. Karila upottaa metelit, peijoonit, näkit, noidat ja riivaajat syvälle tarinansa sisään, eikä jätä niitä vain pintakiilloksi. Hän ei turhaan selittele outoja olentoja puhki ja keksii väliin omiaan. Tämä on tärkeää, sillä liian usein kotimaisessa reaalifantasiassa tai maagisessa realismissa ammennetaan mielikuvituksettomasti kalevalaisesta kuvastosta tai jostain vastaavasta. Karila ei tähän sorru. Pienen hauen pyydystys tuntuu raikkaalta ja kiihottaa mielikuvitusta.

Karilan huumorissa on jotain samaa kuin Veikko Huovisen ja Arto Paasilinnan teoksissa parhaimmillaan. Tämän yhdistäminen maagisiin elementteihin sekä lappilaiseen ja pohjoiseen mytologiaan tuottaa todella toimivan kokonaisuuden. Lopulta lukija ei voi kuin ihmetellä, kuinka pieni hauki osoittautuikin maagiseksi vonkaleeksi. Aikamoista.

Aleksi Kuutio

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/20.