Uutiset – Tähtifantasia-palkinnon ehdokkaat julkistettu

TahtifantasiaEhdokkaat2016WEB
Tähtifantasia-palkintoehdokkaat 2016 julkistettu

Helsingin Science Fiction Seura ry. jakaa vuosittain Tähtifantasia-palkinnon parhaalle suomennetulle fantasiakirjalle. Vuoden 2015 käännösteoksista asiantuntijaraati on valinnut palkintoehdokkaiksi viisi fantasiakirjallisuuden monimuotoisuutta heijastavaa kirjaa.

Haruki Murakami: Maailmanloppu ja ihmemaa (Tammi, suom. Raisa Porrasmaa) – ”Surrealistinen tieteisfantasia luotaa olemassaolon peruskysymyksiä sekä humoristisissa että kaihoisissa sävyissä.”

Siri Pettersen: Odininlapsi (Jalava, suom. Eeva-Liisa Nyqvist) – ”Yllätyksekkäitä juonenkäänteitä ja virkeää maailmankuvausta, monipuolinen seikkailukirja sinnikkäällä sankarittarella.”

Patrick Rothfuss: Viisaan miehen pelko (Kirjava, suom. Satu Hlinovsky) – ”Hurmaannuttava lukuromaani on tehty loisteliaasta kerronnasta, kiehtovasta juonesta ja inhimillisistä henkilöhahmoista. Rothfussin teossarja antaa eeppisen fantasian lajityypille uuden mittapuun.”

Markku Sadelehto (toim.): Wendigo ja muita yliluonnollisia kauhukertomuksia (Jalava, suom. Matti Rosvall) – ”Antologistikonkarin iskevimpiin lukeutuva valikoima klassikkonovelleja, välttämätöntä luettavaa kauhun ja fantasian harrastajalle.”

Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita (Lasten Keskus, suom. Jaana Kapari-Jatta) – ”Taidokkaasti kuvitettu, kaikenikäisille suunnattu lyhytnovellien sikermä on täydellinen paketti niin haaveilua kuin kriittisen ajattelun herättämistä varten.”

Tähtifantasia-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat kriitikko Jukka Halme, kriitikko Aleksi Kuutio, kirjailija ja kustannustoimittaja Anne Leinonen sekä fantasiaharrastaja, Risingshadow.netin edustaja Osmo Määttä.

Palkinnon saaja julkistetaan heinäkuun 1.–3. päivä Tampereen yliopistolla järjestettävässä Finncon-tapahtumassa.

Viime vuonna palkinnon voitti Terry Pratchettin romaani FC Akateemiset (Karisto, 2014). Teoksen on suomentanut Mika Kivimäki.

Tähtifantasia-palkinnon aiemmat voittajat:

Terry Pratchett: FC Akateemiset (Karisto, 2014, suom. Mika Kivimäki)
Bruno Schulz: Kanelipuodit ja muita kertomuksia (Basam Books, 2013, suom. Tapani Kärkkäinen)
Steph Swainston: Uusi maailma (Like, 2012, suom. J. Pekka Mäkelä)
Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka (WSOY, 2011, suom. Tapani Kärkkäinen)
Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus (WSOY, 2010, suom. Tapani Kärkkäinen)
Haruki Murakami: Kafka rannalla (Tammi, 2009, suom. Juhani Lindholm)
Ellen Kushner: Thomas Riiminiekka (Vaskikirjat, 2008, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)
Ngugi wa Thiong’o: Variksen Velho (WSOY, 2007, suom. Seppo Loponen)
Jeff VanderMeer: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki (Loki-kirjat, 2006, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Elokuvat – Batman v Superman: Dawn of Justice

BatmanSupermanSupermanWEBBatman v Superman: Dawn of Justice

Ummetus on ikävä vaiva. Siinä joutuu vääntämään torttua tosissaan. Samalla hampaat irvessä -metodilla on tehty Zack Snyderin ohjaama Batman v Superman: Dawn of Justice -elokuva.

Parikymmentä vuotta sitten supersankarisarjakuvissa oli vallalla synkkä, kyyninen asenne. Tyylilaji on selvästi tehnyt suuren vaikutuksen Snyderiin. Herra on kuitenkin ymmärtänyt aihearsenaalista pelkät pintatasot, joita hän lähestyy rautalangasta väännetyn lapsellisuuden muodossa. Sekä yltiödramatisoimalla mitättömimmätkin kohtaukset.

Elokuvan alkuasetelmassa on joka tapauksessa itua. Snyderin edellisen Teräsmies-elokuvan, Man of Steelin (Tähtivaeltaja 3/13), lopputaistelussa tuhoutui pilvenpiirtäjä jos toinenkin. Jumalaisten superolentojen välisessä ottelussa ihmismuurahaisilla ei ollut mitään arvoa. Tämä kokemus saa Bruce Waynen näkemään Teräsmiehen uhkana, joka on pysäytettävä hinnalla millä hyvänsä.

Teräsmies ei puolestaan voi sietää varjoissa viihtyvän Batmanin tapaa ottaa laki julmasti omiin käsiinsä. Näin saadaan luotua pohjat sankareita repivälle skismalle ja suuren luokan nyrkkikäräjille – erimielisyyksistä keskusteleminen kun ei tule kysymykseenkään.

BatmanSupermanDoJ3WEBKaiken taustalla tapahtumia manipuloi mielipuolinen Lex Luthor, joka haluaa hävittää molemmat viittaritarit maailmankaikkeudesta. Siinä missä Henry Cavillin esittämän Teräsmiehen ja Ben Affleckin näyttelemän Batmanin patsasteleva über-totisuus istuu filmin yleisilmeeseen, on Jesse Eisenbergin idioottityyliin tulkitsema superrikollinen istutettu aivan vääriin kulisseihin. Hän sopisi pikemminkin lasten aamuanimaation pellehenkiseksi teinikonnaksi.

Tummanpuhuvaksi puleeratun elokuvan kuluessa mätetään jengiä turpaan ja synkistellään urakalla. Naurettavan vakavasti itsensä ottava filmi ei kuitenkaan missään vaiheessa pääse hahmojen ihon alle, kiinni heidän toimiensa ja motiiviensa taustoihin. Tähän eivät riitä ulkokultaiset kulmien rypistelyt, mielessä siintävät uhkakuvat tai elokuvantekijöiden näkemys, jonka mukaan kaikki sankarit ovat angstiensa ohjastamia pakkomielteisiä ongelmakimppuja.

BatmanSupermanDoJ1WEBLisäksi leffan keskiöön nostettu pohdinta, onko jumalvoimainen muukalaisolento ihmiskunnalle uhka vai siunaus, unohtuu nopeasti kaiken rymistelyn alle. Kysymystä on myös käsitelty huomattavasti fiksummin noin ziljoonassa sarjakuvassa.

Lopullisesti filmin vesittää Snyderin kyvyttömyys päättää tarinansa. Osin munattomaksi jäävän huipennuksen jälkeen kankaille marssitetaan vielä persoonaton superpahis sekä useita turhia lisäkohtauksia. Jo tätä ennen katsojan sietokykyä on rasitettu lukuisilla irrallisilla mainospaloilla, joilla markkinoidaan Snyderin tulevia Justice League -elokuvia.

BatmanSupermanWWWEBOikeuden aamunkoiton parasta antia on Gal Gadotin esittämä Ihmenainen, vaikka häntä ei valkokankailla montaa minuuttia nähdä. Käytännössä vierailu vain pohjustaa ensi vuonna ensi-iltaansa saavaa Wonder Woman -elokuvaa.

Batman v Superman: Dawn of Justice ei ole yhtä karmaiseva kokemus kuin Man of Steel, mutta kyllä näistä pohjamateriaaleista olisi pitänyt saada aikaiseksi huomattavasti tujumpi elokuva. Nyt tyhmyys ja tylsyys hiipivät trikoisiin.

Toni Jerrman – 2 tähteä

Kirjat – Hugh Howey: Kohtalo

HoweyKohtaloWEBHugh Howey
Kohtalo
Dust
Suom. Einari Aaltonen. Like

Hugh Howeyn Siilo-trilogia käynnistyi vahvasti (ks. Tähtivaeltaja 4/13), mutta otti selvää takapakkia paikoillaan junnaavassa kakkoskirjassa (ks. Tähtivaeltaja 1/15). Sarjan päätösosa, Kohtalo, korjaa tämän erheen. Jännittäväksi tiivistetty tarina etenee vauhdikkaasti eikä päästä henkilöhahmojaan helpolla.

Romaanin tapahtumat keskittyvät kahden naisen ympärille. He pyristelevät irti ulkoa annetusta kohtalostaan.

Siilo 18:n vastavalittu pormestari Juliette Nichols haluaa vapauttaa ihmiset maanalaisen siilojärjestelmä ikeestä ja päästä jälleen yhteyteen Siilo 17:ssä kasvaneiden nuorten kanssa. Olisiko siilosta toiseen mahdollista kaivaa tunnelia?

Julietten pakonomainen tutkainta vastaan potkiminen herättää kuitenkin vastustusta yhteisössä, joka on jo monen sukupolven ajan asunut suljetussa ja tarkkaan kontrolloidussa ympäristössä. He eivät tunne muuta maailmaa kuin kotisiilonsa, joten jo pelkät puheet toisista siiloista kuulostavat pyhäinhäväistykseltä, ensimmäiseltä askeleelta kohti varmaa tuhoa.

Juliette kuitenkin sulkee korvansa vastaväitteiltä ja puskee eteenpäin. Siitä hän saa lopulta maksaa kalliin hinnan. Herää kysymys, onko yhden ihmisen hatara, lähes irrationaalinen toive paremmasta huomisesta kaikkien ruumiiden arvoinen. Tämän epäilyn Juliette joutuu kohtaamaan useaan otteeseen.

Siilossa 1, josta koko epäinhimillistä järjestelmää pyöritetään, Charlotte ja hänen veljensä tekevät omaa myyräntyötään. Heidänkin silmissään siintää unelma, jossa ihmiskunnan rippeet eivät enää olisi siiloja määrittelevien kylmien lakien vankeja, vaan voisivat itse päättää omasta kohtalostaan. Lukuisten vastoinkäymisten myötä utuinen haavekuva tuntuu kuitenkin karkaavan koko ajan kauemmaksi.

Howeyn luomus maalailee lohdutonta kuvaa ihmiskunnasta. On omasta ylivertaisuudestaan vakuuttuneita johtajia, jotka ovat valmiita hävittämään vaikka koko maailman pitääkseen kiinni asemastaan. On tottelevaisia sätkynukkeja, jotka tappavat tuhansia ihmisiä yhdellä napinpainalluksella, koska ohjekirjassa niin käsketään. Puhumattakaan lyhytnäköisistä mattimeikäläisistä, jotka ajattelevat ainoastaan omaa hetkellistä napaansa ja näin vain vauhdittavat tuhoaan.

Sen sijaan, että ongelmien keskellä mietittäisiin tulevaa tai vedettäisiin yhtä köyttä, suurin osa ihmisistä sortuu väkivaltaisen vihan ja pelon vietäviksi.

Kirjailija ei kuitenkaan tyydy rypemään synkkyydessä. Aina löytyy myös kauemmas katsovia visionäärejä, jotka uhraavat itsensä toisten puolesta. Niin kauan on toivoa, kun yksilöt jaksavat ponnistella yhteisen hyvän edestä. Helppoa se ei ole, mutta tämä ei riitä syyksi luovuttaa edes ylittämättömiltä tuntuvien esteiden edessä.

Howey kirjoittaa kelpo tekstiä, joka ei hienostele turhilla kommervenkeillä, mutta välittää tapahtumat ja tunnelmat lähes käsinkosketeltavasti. Lisäksi hän panostaa kiitettävästi hahmojen sisäiseen myllerrykseen, joten kaikki keskeiset henkilöt vaikuttavat monitahoisilta ihmisiltä. He myös muuttuvat ja kasvavat kokemustensa myötä, vaikka kantavatkin mukanaan vanhojen virheidensä painolastia.

Romaanin rytmitys on tehokas. Uusia arvoituksia ripotellaan mukaan sitä tahtia, että kirjaa on pakko ahmia eteenpäin. Yhteiskunnallinen kommentointi ja ihmiskuvaus on upotettu sujuvasti osaksi jännittäviä käänteitä, joten kirjan tasot tukevat hyvin toisiaan.

Kaiken kaikkiaan Kohtalo tarjoilee väkevän lukukokemuksen ja on oiva huipennus hienosta pohjaideasta ponnistavaan Siilo-saagaan.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/16.

Sarjakuvat – Vampirella x 3

VampirellaKirjasto1KansiWEBVampirella x 3

”Tarttukaa sädepyssyihinne ja antakaa palaa, sillä täältä tulevat odottamanne piukeat pimatsut… avaruuden himopimut!”

Viime vuosina Egmont on hellinyt vanhojen kauhusarjakuvien ystäviä Shokki 1–3, Shokki – Tekijänä Richard Corben 1–2 ja Shokki – Tekijänä Bernie Wrightson -kirjoilla. Nyt tarjontaa laajentaa entisestään Vampirella Kirjasto 1 -teos. Se sisältää alkuperäisen Vampirella-lehden numerot 1–7 vuosilta 1969 ja 1970.

Heti kärkeen täytyy todeta, että kirjan sarjakuvat ovat harvinaisen onnettomia räpellyksiä. Vampirellan ensiaskeleiden kehnous tajuttiin aikoinaan jopa Warren-kustantamossa, joten kauhumaestro Archie Goodwin sai tehtäväkseen uudistaa lehden konseptin numeron 8 myötä. Eli jatkossa on luvassa selvästi parempaa tavaraa. Tosin Vampirellan loistonaikoihin päästään käsiksi vasta kirjasarjan neljännessä osassa.

Ykkösopuksessa on tarjolla lähinnä surkuhupaisia kalkkunoita sekä silkkoja älyttömyyksiä. Vampirella itse seikkailee kirjassa vain kahdessa Forrest J. Ackermanin amatöörimäisesti kirjoittamassa tarinassa. Sen ohessa hän esittelee ja kommentoi muita sarjakuvia Shokki-lehdestä tutun Slemmyn tapaan.

Vampirella6WEBKirjan käsikirjoitukset yrittävät noudatella Creepystä ja Eeriestä tuttuja kaavoja, mutta yleensä huonolla menestyksellä – niin perusideoiden kuin lopputvistienkin suhteen. Lisäksi tarinat kerrotaan hämmentävän kömpelösti. Mukana on myös lukuisia kaakattavia scifi-paloja, joissa päädytään vieraan planeetan vaarojen keskelle.

Esimerkkinä kirjan tieteistarjonnasta käy Lähtölaskenta painajaiseen! -sarjakuva. Siinä iloisesti tanssivat miniasuiset hippitytöt lähtevät perustamaan uutta avaruussiirtokuntaa – kiitos ihmiskuntaa johtavien anteliaiden yliherrojen. Perillä matkalaisia odottavat kuitenkin lonkerohirviöt, amatsonitappajat, luolamiehet ja vampyyrit, jotka pistävät heidät nopeasti parempiin suihin. ”Taidan tietää totuuden, Damon… Nämä olennot ovat yliherrojamme!”

Vampirella4WEBRima ei ole asettunut kovin korkealle edes kirjan piirrosten suhteen, vaikka mukaan on eksynytkin muutama ihan kelvollisesti kuvitettu jakso. Julkaisun hälläväliä-asennetta kuvastaa hyvin, että jopa sellaisilta mestaritaiteilijoilta kuin Neal Adamsilta ja Jeff Jonesilta on mukana ihan vasurilla vetäistyä tavaraa.

Lehden sisällön heikkolahjaisuutta on pyritty kompensoimaan nuoria mieslukijoita kosiskelevalla seksikkyydellä. Niinpä sarjakuvien naishahmot ovat tämän tästä pukeutuneet ainoastaan bikineihin tai läpikuultaviin yöasuihin. Tyylilajin huipennuksiin lukeutuvat lähes näkymättömiksi piirretyt scifi-vaatteet sekä dinosauruksia pakenevan luolanaisen painovoimaa uhmaavat pikkuhousut, jotka peittävät vain häivähdyksen hänen uhkeasta takapuolestaan.

Vampirella3WEBKirjan jenkkijulkaisuun verrattuna suomalaisesta laitoksesta puuttuvat vanhat kirjepalstat, artikkelit, novellit, lukijoiden piirrokset sekä maanmainiot mainokset. ”Tilaa – tai kuole!” Lisäksi kansien väriversiot ovat näytillä huomattavasti alkuperäistä pienemmässä koossa.

Vakavasti itsensä ottaville sarjakuvaharrastajille Vampirella ykköstä ei voi suositella. Pidäkkeettömän kahjouden ystäville se tarjoilee kuitenkin naurua ja hulluutta koko rahan edestä. Pisteet myös Antti Poussan mehukkaalle suomennokselle.

VampirellaClassicWEBSarjakuvien ohessa Vampirella on aina ollut kuuluisa supertaiteilijoiden tekemistä kansimaalauksista. Niistä suurin osa on koottu kahteen komeaan taidekirjaan.

The Art of Vampirella: The Warren Years (Dynamite, 2014) on jokaisen fanin toiveiden täyttymys: yli 200-sivuinen kirja, joka esittelee vuosina 1969–1983 ilmestyneen alkuperäisen Vampirella-lehden klassiset kansimaalaukset. Näitä fantastisia teoksia ovat olleet tekemässä mm. kuvittajamestarit Frank Frazetta, Sanjulián ja Enrich. Tästä ei kauhuvivahteinen paha tyttö -taide enää paremmaksi muutu.

Työt pääsevät opuksessa oikeuksiinsa, sillä ne esitetään koko sivun koossa ilman logoa ja tekstejä. Alkuperäinen kansi on nähtävissä pienempänä viereisellä sivulla, jossa jaetaan myös kuhunkin kuvaan, lehteen, malliin ja taiteilijaan liittyvää mielenkiintoista informaatiota. Kokonaisuutta täydentää esipuhe, jossa kerrotaan Vampirellan historiasta ja lehden tekijöistä.

Ikoninen ja ensiluokkainen painotuote.

VampirellaNewWEBTuoreempia Vampirella-kuvia halajavalle voi suositella vuonna 2010 julkaistua The Art of Vampirella -teosta (Dynamite). Ei tämä tietenkään pärjää klassikkokokoelmalle, mutta silti mukana on useita todella hyviäkin taiteilijoita – kuten Jim Silke, John Bolton, Adam Hughes, Mark Texeira ja Bruce Timm. Paha on olla ilman.

Vampirella forever!

Toni Jerrman

Elokuvat – Anomalisa

AnomalisaJulisteWEBAnomalisa

Käsikirjoittajana kunnostautuneen Charlie Kaufmanin filmografiaan lukeutuu monia eriskummallisia helmiä, kuten elokuvat Being John Malkovich (1999), Eternal Sunshine of the Spotless Mind (2004) ja Synecdoche, New York (2008). Samalla omintakeisella linjalla jatkaa Kaufmanin ja Duke Johnsonin ohjaama Anomalisa.

Jo filmin lähtökohta niksauttaa mielen raiteiltaan. Kyseessä on hyvinkin arkinen tarina, joka on kuitenkin toteutettu poikkeuksellisella tavalla: reaalimaailmaa toisintavana stop motion -animaationa.

Michael Stone on elämänsä kanssa eksyksissä oleva asiakaspalveluekspertti, joka saapuu Cincinnatiin pitämään puhetta paikalle kerääntyneille myyjille. Vyötärölleen kiloja kerännyt keski-ikäinen mies on kuulijoilleen sankari, mutta itse hän tuntee olonsa väsyneeksi ja tuskaiseksi. Turtuneen mielen silmin maailma on harmaa ja puhelimen toisessa päässä jutteleva vaimo vieras. Mikään ei jaksa kiinnostaa.

Tilanne muuttuu, kun Michael kuulee käytävällä Lisan äänen. Elämään tulee jälleen valoa ja intohimoa. Tarjoaisiko Lisa mahdollisuuden uuteen alkuun? Vapautuksen masennuksen ikeestä?

Anomalisa1WEBAnimaation ohessa elokuvan älynvälähdyksiin lukeutuu äänimaailma, joka kuvastaa Michaelin epätoivon syvyyttä. Siinä missä David Thewlis antaa äänensä Michaelille ja Jennifer Jason Leigh Lisalle, vastaa kaikkien muiden ihmisten identtisestä puheenparresta Tom Noonan – olivat nämä sitten miehiä tai naisia.

Filmissä ei yritetä peitellä sitä, että hahmot on toteutettu stop motion -nukkeina. Päinvastoin, kasvoissa oikein korostetaan niiden koostuvan vaihdeltavista palasista. Tämä mahdollistaa painajaismaisen kurkistuksen ihon alle, itse luomiemme kulissien tuolle puolen.

Anomalisa3WEBAnomalisa on kokeellinen ja lähes aavemainen sukellus toivottomuuden pohjamutiin. Sen ihmiskuvaus on moniulotteista, eikä anna lopullisia eväitä tulkita edes Michaelin tragediaa. Katsoja päättää, näkeekö miehen saamattomana luuserina, itsekkäänä hyväksikäyttäjänä vai todellisuuden päähänpotkimana surullisen hahmon ritarina. Harva maailman murtama tietää itsekään, mistä hänen loputon ahdistuksensa kumpuaa.

Hyvän mielen elokuvaksi Anomalisaa ei kutsuisi edes roskikseen dumpattu rakkauskirje. Ja juuri siksi se on niin vahva ja vaikuttaa kokemus.

Toni Jerrman – 4 tähteä

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/16.

Anomalisa2WEB