Batman v Superman: Dawn of Justice

Ummetus on ikävä vaiva. Siinä joutuu vääntämään torttua tosissaan. Samalla hampaat irvessä -metodilla on tehty Zack Snyderin ohjaama Batman v Superman: Dawn of Justice -elokuva.

Parikymmentä vuotta sitten supersankarisarjakuvissa oli vallalla synkkä, kyyninen asenne. Tyylilaji on selvästi tehnyt suuren vaikutuksen Snyderiin. Herra on kuitenkin ymmärtänyt aihearsenaalista pelkät pintatasot, joita hän lähestyy rautalangasta väännetyn lapsellisuuden muodossa. Sekä yltiödramatisoimalla mitättömimmätkin kohtaukset.

Elokuvan alkuasetelmassa on joka tapauksessa itua. Snyderin edellisen Teräsmies-elokuvan, Man of Steelin (Tähtivaeltaja 3/13), lopputaistelussa tuhoutui pilvenpiirtäjä jos toinenkin. Jumalaisten superolentojen välisessä ottelussa ihmismuurahaisilla ei ollut mitään arvoa. Tämä kokemus saa Bruce Waynen näkemään Teräsmiehen uhkana, joka on pysäytettävä hinnalla millä hyvänsä.

Teräsmies ei puolestaan voi sietää varjoissa viihtyvän Batmanin tapaa ottaa laki julmasti omiin käsiinsä. Näin saadaan luotua pohjat sankareita repivälle skismalle ja suuren luokan nyrkkikäräjille – erimielisyyksistä keskusteleminen kun ei tule kysymykseenkään.

Kaiken taustalla tapahtumia manipuloi mielipuolinen Lex Luthor, joka haluaa hävittää molemmat viittaritarit maailmankaikkeudesta. Siinä missä Henry Cavillin esittämän Teräsmiehen ja Ben Affleckin näyttelemän Batmanin patsasteleva über-totisuus istuu filmin yleisilmeeseen, on Jesse Eisenbergin idioottityyliin tulkitsema superrikollinen istutettu aivan vääriin kulisseihin. Hän sopisi pikemminkin lasten aamuanimaation pellehenkiseksi teinikonnaksi.

Tummanpuhuvaksi puleeratun elokuvan kuluessa mätetään jengiä turpaan ja synkistellään urakalla. Naurettavan vakavasti itsensä ottava filmi ei kuitenkaan missään vaiheessa pääse hahmojen ihon alle, kiinni heidän toimiensa ja motiiviensa taustoihin. Tähän eivät riitä ulkokultaiset kulmien rypistelyt, mielessä siintävät uhkakuvat tai elokuvantekijöiden näkemys, jonka mukaan kaikki sankarit ovat angstiensa ohjastamia pakkomielteisiä ongelmakimppuja.

Lisäksi leffan keskiöön nostettu pohdinta, onko jumalvoimainen muukalaisolento ihmiskunnalle uhka vai siunaus, unohtuu nopeasti kaiken rymistelyn alle. Kysymystä on myös käsitelty huomattavasti fiksummin noin ziljoonassa sarjakuvassa.

Lopullisesti filmin vesittää Snyderin kyvyttömyys päättää tarinansa. Osin munattomaksi jäävän huipennuksen jälkeen kankaille marssitetaan vielä persoonaton superpahis sekä useita turhia lisäkohtauksia. Jo tätä ennen katsojan sietokykyä on rasitettu lukuisilla irrallisilla mainospaloilla, joilla markkinoidaan Snyderin tulevia Justice League -elokuvia.

Oikeuden aamunkoiton parasta antia on Gal Gadotin esittämä Ihmenainen, vaikka häntä ei valkokankailla montaa minuuttia nähdä. Käytännössä vierailu vain pohjustaa ensi vuonna ensi-iltaansa saavaa Wonder Woman -elokuvaa.

Batman v Superman: Dawn of Justice ei ole yhtä karmaiseva kokemus kuin Man of Steel, mutta kyllä näistä pohjamateriaaleista olisi pitänyt saada aikaiseksi huomattavasti tujumpi elokuva. Nyt tyhmyys ja tylsyys hiipivät trikoisiin.

Toni Jerrman – 2 tähteä