Month: kesäkuu 2015

Elokuvat – Foliohatun alla 4

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut, Foliohatun alla , , , , ,

MadMaxJuliste2WEBFoliohatun alla
Osa 4: Mad Max: Fury Road

Petri Hiltunen ja Nalle Virolainen eivät ole ainoastaan leffahulluja…. He ovat leffamielipuolia!

Elokuvat viljelevät usein johtolankoja, joita tarinan henkilöt eivät syystä tai toisesta osaa tulkita oikein. Tämä hämmennys saattaa tarttua katsojaankin niin, ettei hän näe ilmeistä totuutta tapahtumien takana.

Uusin Mad Max -elokuva, Fury Road, on aiheuttanut fanien keskuudessa hämminkiä näennäisillä jatkumovirheillään. Tarinan kaikki elementit kun eivät tunnu istuvan yhteen edellisissä Mad Maxeissa nähtyjen tapahtumien kanssa. Näin ei kuitenkaan ole. Kyseessä on ilmiselvästi sarjan neljäs osa, mutta ensimmäinen, jonka pääosassa ei ole Max Rockatansky.

Hullu ja hullumpi Max

Harhainen tulkinta: Fury Roadissa asfalttisoturi Max jatkaa vaellustaan ja pelastaa jälleen joukon ihmisiä.

Tuskallinen totuus: Nimellä ”The Feral Kid” tunnettu villipoika Mad Max 2 -elokuvasta yrittää toipua heimonsa tuhon aiheuttamasta surusta omaksumalla lapsuutensa sankarin henkilöllisyyden.

Nuorempi Max

Fury Roadissa sekaisin oleva päähenkilömme yrittää uskotella itselleen, että hän on entinen poliisi ja alkuperäinen teiden ritari. Faktat eivät kuitenkaan tue tätä näkemystä.

Elokuvassa ei suoraan mainita, kuinka kauan sivilisaation romahduksesta on kulunut, mutta selvästi ollaan pidemmällä tulevaisuudessa kuin yhdessäkään sarjan aiemmassa osassa.

Imperator Furiosa kuitenkin kertoo, että hänet kaapattiin heimonsa hoivista 7000 päivää aiemmin, eli noin 20 vuotta sitten. Sitä ennen hän oli ehtinyt varttua romahduksen jälkeisessä maailmassa, ”Kapaloitujen koirien” heimossa.

Kun ottaa huomioon, ettei neitoa kaapattu vauvana, meidän tuntemamme maailman sortuminen siirtyy ainakin 30 vuoden päähän menneisyyteen. Tämä tarkoittaa, että leffan Max on aivan liian nuori, jotta hän olisi voinut toimia lainvalvojana kaaoksen koittaessa.

MadMaxK1WEBEpäilyttävän vauvankasvoinen soturimme pitää toki jalkatukea esikuvansa mukaisesti (K1), mutta käytännössä hänen kintussaan ei ole mitään vikaa. Siinä missä alkuperäinen Max Rockatansky nilkutti näkyvästi, juoksee uudempi inkarnaatio niin nopeasti, että onnistuu pysyttelemään liikkuvan auton perässä!

Kertojan äänellä kuulemme miehen kuvailevan itseään: ”Kerran olin poliisi. Asfalttisoturi etsimässä oikeamielistä aatetta, jonka puolesta taistella.”

Tämä ei kuulosta todellisen Maxin muisteloilta. Jeparimme kun oli maantiepartiossa, ja hänen työnään oli lähinnä jahdata ylinopeutta ajavia jengiläisiä. Lopulta hän otti lopputilin hommistaan, koska huomasi nauttivansa väkivallasta aivan liikaa. Pomolleen mies perusteli luovuttamistaan näin:

”Olen peloissani, Fif. Tuo rottasirkus tuolla, olen alkanut nauttia siitä. Kuule, jos olen enää yhtään pitempään tuolla ulkona muutun yhdeksi heistä, parantumattomaksi psykopaatiksi, mutta minulla on tämä pronssilätkä, joka väittää minua yhdeksi hyvistä tyypeistä.”

Vasta vaimon ja vauvan karu kohtalo sai ex-kytän palaamaan tien päälle verinen kosto mielessään. Kun hyvitys on lunastettu, tulee kaahailijasta lähinnä kyyninen kuljeksija. Missään vaiheessa hän ei nähnyt itseään etsimässä mitään sankarillista missiota.

MadMaxK2WEBMax ei myöskään koskaan kutsunut itseään asfalttisoturiksi. Eräs toinen kutsui. Kakkosleffan lopuksi paljastuu, että tarinaa kertoi aikuiseksi kasvanut villipoika (K2), joka jumaloi kahelia kuskia. Fury Roadin Maxin minäkuva tuntuukin suodattuneen tämän ihailevan lapsen mielikuvituksen läpi.

Lue loppuun →

Elokuvat – It Follows

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut , , , , ,

ItFollowsJulisteWEBIt Follows

Teinikauhuleffoissa seksuaalinen aktiivisuus johtaa lähes aina kuolemaan. Tästä huomiosta ammentaa myös David Robert Mitchellin It Follows -elokuva. Se on kuin lihaksi tulleen seksitaudin metafora. Kuluneesta lähtökohdasta huolimatta filmi läväyttää kankaille innovatiivisen ja omaperäisen kauhukokemuksen, jossa riittää intensiivistä jännitettä usean painajaisen edestä.

Parikymppisen Jayn (Maika Monroe) elämä mullistuu, kun hän päätyy harrastamaan seksiä tuoreen poikaystävänsä kanssa. Tarttuvan taudin sijaan tyttö saa riesakseen yliluonnollisen tappajan, joka ilmestyy hänen peräänsä satunnaisissa ulkomuodoissa – vaikkapa kuolleen isän, isoäidin tai jonkun täysin tuntemattoman hahmossa. Kaikille muille ihmisille hirmu on näkymätön, mikä vaikeuttaa tilannetta entisestään.

Asetelman ainoa hyvä puoli on, ettei olio ole kovinkaan nopea. Hitaasti kävelevää tuholaista on helppo paeta, jos vain sattuu huomaamaan, että se on lähestymässä. Varuillaan on kuitenkin oltava jatkuvasti eikä rentoutumaan pääse hetkeksikään. Paha vaanii kaikkialla, se voi olla kuka tahansa ja ilmestyä eteen millä hetkellä hyvänsä. Tämä syö vääjäämättömästi uhrien henkistä ja fyysistä kestävyyttä.

Kirouksesta voisi myös päästä eroon siirtämällä se eteenpäin uudelle seksikumppanille. Moisen teon synnyttämä moraalinen rasite onkin sitten aivan toinen kysymys. Eikä ratkaisu ole edes lopullinen, sillä jos monsteri onnistuu tappamaan kohteensa, se palaa aina edellisen saaliinsa kimppuun.

ItFollows1WEBIt Follows seuraa Jayn, tämän siskon (Lili Sepe) ja kolmen kaverin yrityksiä paeta seksipedon kynsistä. Teinikauhistelun kirkukinkkutraditioista poiketen keskushahmot ovat aidonoloisia ihmisiä, jotka toimivat höykytyksen keskelläkin järjelliseen malliin. Elokuva hakee muutenkin realistista otetta fantastisen ideansa vastapainoksi ja onnistuu tässä kiitettävästi. Jalat pysyvät maassa myös tapahtumaympäristöjen suhteen, sillä leffa on pääosin kuvattu laman raastaman Detroitin nukkumalähiöissä ja hylätyissä esikaupungeissa.

Elokuvan toteutus on rauhallista ja pienieleistä, mutta äärimmäisen tehokasta. Ohjaus, kameratyöskentely ja äänimaisemat rakentavat taiten kurkkua kuristavaa tunnelmaa – jo pelkkä verkkaisesti kameraa kohti kävelevä ihmishahmo saa sydämen jyskyttämään ja kädet hikoamaan. Vastaavaan efektiin ei monikaan 2000-luvun kauhuelokuva ole yltänyt.

Mitchell on selvästi tutkinut John Carpenterin ja Stanley Kubrickin klassikoita ja sisäistänyt niiden tarjoamat opit. Hyvä niin.

Ja kukapa voisi olla rakastumatta leffaan, jonka hahmot katsovat televisiosta niinkin merkittäviä kulttirainoja kuin Killers from Space (TV 1/02) ja Voyage to the Planet of Prehistoric Women (TV 4/06)!

Toni Jerrman – 4 tähteä

It Follows elokuvateattereissa 26.6.

ItFollows2WEB

Sarjakuvat – Kersantti Napalm

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , , , , , ,

KersanttiNapalm-kansiWEBKersantti Napalm:
Best of 1996–2005

Huomionarvoiset suomalaiset sarjakuvasupersankarit ovat laskettavissa yhden käden sormilla: Kapteeni Hyperventilaattorimies, Kapteeni Kuolio, Peräsmies, Hipporox – sekä vahvasti jenkkivaikutteinen Kersantti Napalm. Aliupseeritasoinen herra Palava Hyytelö on tuttu myös Tähtivaeltajan lukijoille, sillä hänen seikkailujaan julkaistiin lehdessä vuosina 2005 ja 2006.

Kersantti Napalm: Best of 1996–2005 (Musta Ritari) on nimensä mukaisesti kokoelma kivileukaisen Patriot American Forcen erikoisagentin edesottamuksia. Vesa Vitikaisen ja osin Markus Tuppuraisen käsikirjoittamissa lyhyissä kertomuksissa sankarimme saa vastaansa niin zombieita, ninjoja kuin punatähteä kantavia lihaskimppujakin. Tarinoiden satiirisesta otteesta huolimatta mukana on aina tiukaksi tiivistettyä dramatiikan tajua – ja usein myös koskettavia tragedioita.

KersanttiNapalm-RauhalaWEB2Mainio esimerkki käytetystä tyylilajista on kahdesta lyhäristä koostuva kertomus Kersantti Napalmin avioliitosta. Anssi Rauhalan komeasti piirtämässä Napalmin häät -jaksossa jykevä kersantti taluttaa tuoretta morsmaikkuaan alttarilta – kun tämä kuolla kupsahtaa sankarin arkkivihollisen myrkyttämänä. ”Tänä aamuna keitin kahvia kahdelle. Tänä yönä nukun yksin parisängyssämme”, toteaa totinen Napalm yksinkertaisen mutta äärimmäisen tehokkaan sarjakuvan lopuksi.

Tuppuraisen kuvittamassa Jäähyväiset auringonnousulle -tarinassa Napalmin vaimo palaa yllättäen kuvioihin – miekkaa heiluttavana ninjantappajazombiena! Aurinko ei silti paista risukasaan, sillä tarinan päätteeksi Napalm joutuu polttamaan jälleensyntyneen vaimonsa pelastaakseen tämän elävienkuolleiden mädänhajuiselta kohtalolta.

Aivan kaikki teoksen sarjakuvat eivät kolise yhtä hyvin. Useimmiten vika löytyy kehnonpuoleisten piirtäjien rujosta kynänjäljestä, sillä Vitikainen hallitsee lakonisen nasevien minikertomusten naputtelun sekä nappiin osuvat kuvallisen kerronnan tehokeinot. Kersantin onneksi geimeihin on kuitenkin saatu houkuteltua myös maamme kärkikaartiin lukeutuvia sarjakuvataiteilijoita. Rauhalan ja Tuppuraisen ohessa albumin sivuilla loistavat mm. Petri Hiltunen, Kristian Huitula ja Kari Sihvonen.

Paketoinniltaan kirja kalpenee parin vuoden takaisen Hypis-kokoelman rinnalla. B5-koko, pehmeät kannet ja kälyisesti taitetut kurkistukset sarjakuvien syntyprosesseihin jäävät kauaksi massiivisen Hyperventilaattorimies-opuksen loisteesta. Lisäksi teos olisi kaivannut selkeämpää yleiskatsausta kersantin hahmosta ja historiasta, jotta se avautuisi ongelmitta myös aihepiiriin aiemmin perehtymättömälle yleisölle. Tämän virheen korvaamme kierrättämällä ohessa Vesa Vitikaisen Napalm-esittelyn Tähtivaeltaja-lehdestä 1/05.

Varhaista Frank Milleriä saamme joka tapauksessa kiittää – tai syyttää – paljosta, kun puhumme suomalaisesta supersankarisarjakuvasta.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/15.

KersanttiNapalm-HuitulaWEB

ASIAN VOI ESITTÄÄ MYÖS NÄIN:

Kaiken olevaisuuden suurin ja kauhein supersankari, Kersantti Napalm, on jälleen framilla. Miesenergiaa purskuavien bileiden kunniaksi kauppoihin on läväytetty lähes 100-sivuinen Kersantti Napalm: Best of 1996–2005 -julkilausuma (Musta Ritari). Tekijöinään testosteronisen Suomi-sarjakuvan jänteikkäin kermavaahto. Sellaiset macho-pullistelijat kuten Petri ”Praedor” Hiltunen, Anssi ”Hyperventilaattorimies” Rauhala ja Kristian ”Kalevala” Huitula.

Supervoimaisten sarjakuvamutanttien ikiaikaiseen tapaan Kersantti Napalm on jo useaan otteeseen pelastanut maailman pahuuden leppymättömiltä voimilta. Kuten zombieilta ja ninjoilta. Ja zombieilta ja ninjoilta. Sekä tietysti neuvostoliittolaisilta kyborgeilta. Mihinpä muuhunkaan trikooasuinen, jykeväleukainen ja sikaniskainen lihaskimppu aikaansa tuhlaisi. Ja onhan aseiden päättymätön laulu musiikkia jokaisen aidon miehen korville. Karua, mutta ah, niin kaunista.

Vaikka Kersantti Napalm omaakin suomalaiskansallisen luonteenlaadun – eli jurot juntit eivät turhaan päätänsä auo – kuuluu hän silti Yhdysvalloissa vaikuttavaan Patriot American Force (PAF) -järjestöön. Sen muita superjäseniä ovat mm. Komentaja Ironfrisbee sekä Korpraali Karju. Eikä näille nimille kannata hekotella, mikäli haluaa selvitä hengissä tästä elämästä. Yksi kunnon suihkaus Napalmin liekinheitinhansikkaista ja isompikin lauma kulttuurisnobeja on enää pelkkää tuuleen katoavaa tuhkaa!

Mutta kuinka käy Kersantilta rock’n’roll?

Kersantti Napalmin ovat luoneet urhoista ylimmät, PAF-järjestön Suomen siiven salaisimmat erikoisagentit Vesa Vitikainen ja Markus Tuppurainen. Siitä heille iso käsi. Ja viuhuva sirkkeli päin pläsiä.

Toni Jerrman

KersanttiNapalm-RauhalaWEB

Lue loppuun →

Kirjat – Esa Mäkinen: Totuuskuutio

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , ,

EsaMakinenTotuuskuutioWEBEsa Mäkinen
Totuuskuutio
Otava

Toimittaja Esa Mäkisen esikoisromaani Totuuskuutio sijoittuu lähitulevaisuuden valvontayhteiskuntaan. Se on vahvasti kiinni tässä ajassa, sillä hyvin monet kirjan ahdistavista asioista ovat jo käyneet lähes toteen tai ovat ainakin hyvää vauhtia toteutumassa.

Tero Lilja on menestyvä täsmäyttäjä hakukone- ja palvelujätti Celsiuksessa. Hän työskentelee yritysten ja julkkisten maineenhallinnan parissa. Kun menestyvä laulaja törttöilee kännissä ja kourii tarjoilijaa, Tero pitää huolen, että tieto oiotaan – eli täsmäytetään – maksavien asiakkaiden edun mukaiseksi. Koko palvelun kyseenalaisuus kiteytyy Teron esimiehen puistattavaan lausahdukseen ”Oikeus unohdukseen tarkoittaa myös oikeutta tulla muistetuksi oikein”. Työn moraalinen pohdinta ei Teroa kuitenkaan kiinnosta, ei ennen kuin täsmäytys liippaa liian läheltä hänen omaa elämäänsä.

Totuuskuutio on sekä lähitulevaisuustrilleri että suoranainen ennuste siitä, mihin olemme jo matkalla. Kirja tarkkailee tiukasti Googlen ja muiden jättimäisten internetyhtiöiden kehityskäyrää ja jatkaa viivaa pelottavan uskottavalta vaikuttavaan suuntaan. Teos on myös Dave Eggersin The Circle -romaanin hengenheimolainen – pisteliäs ja ironinen kuvaus valvontayhteiskunnasta. Mäkinen piikittelee niin nykyjournalismia kuin ihmisiä kuluttajina. Hänen näkemyksensä tosi-tv-viihteen tulevaisuudesta huvittaa ja ahdistaa.

Romaani esittää monenlaisia kysymyksiä, jotka ovat juuri nyt ajankohtaisia. Kenellä on oikeus internetissä olevaan tietoon? Mikä on yhtiöiden ja valtioiden vastuu? Kuinka paljon netissä muokataan informaatiota haluttuun suuntaan? Mäkinen ei kuitenkaan marinoi romaaniaan vainoharhassa, sillä Totuuskuution tyyli on varsin arkista ja toteavaa. Se tekee kirjan tapahtumista uskottavia. Jopa niin, että välillä unohtaa, etteivät romaanin esittämät visiot olekaan vielä tosiasioita.

Erityisen ilahduttavaa on Mäkisen kyky viljellä yksityiskohtia, mutta silti ilmaista asiansa tiiviisti. Kirjailija on myös miettinyt kokonaisuutta monelta kantilta eikä ratsasta pelkästään ihmisten yksityisyyden menettämisen peloilla. Totuuskuution sivujuonteena kulkee ekologisen katastrofin partaalla taiteileva maailma, jossa hiilivaluutta on kultaakin kalliimpaa ja väestö jakautunut yhä vahvemmin voittajiin ja häviäjiin.

Romaanin heikkous on ohueksi jäävä henkilökuvaus. Päähenkilö Terosta saa sentään jonkinlaisen otteen, mutta muut hahmot jäävät etäisiksi silueteiksi. Toinen särö kuution kylkeen tulee juonesta, joka on asetelman mahdollisuuksiin nähden turhan yksioikoinen.

Puutteineenkin Totuuskuutio säilyttää muotonsa, joten teoksen kulmien suoruutta ei tarvitse epäillä. Kirja pistää aivot hyrräämään eikä sorru tarjoilemaan valmiita vastauksia herättämiinsä kysymyksiin.

Vaan mikä se kaiken keskiössä oleva Totuuskuutio lopulta on? Eräänlainen taideteos, kaikkinäkevän silmän symboli.

Aleksi Kuutio

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/15.

Elokuvat – Death Bed: The Bed That Eats

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut , , , ,

DeathBedKansiWEBDeath Bed: The Bed That Eats
(DVD-versio)

Tässäpä leffa, jolla on mielenkiintoinen historia. Kyseessä on detroitilaisen George Barryn ainoa pitkä elokuva, jonka hän teki ystävineen vuosina 1972–1977. Amatöörivoimin toteutetun, 16 milliselle kuvatun omalaatuisuuden levitys osoittautui kuitenkin ongelmalliseksi. Barry ei saanut myytyä kauhua, satua ja huumoria yhdistelevää tekelettään teatteri- eikä videojakeluun. Vuosien vieriessä hän lopulta luovutti ja unohti koko elokuvan olemassaolonkin – kunnes syyskuussa 2001 törmäsi sattumalta sen arvosteluun internetissä!

Kävi ilmi, että Death Bedin piraattivideokopio oli 1980-luvulla tullut myyntiin niin Englannissa, Australiassa kuin Espanjassakin. Tuolloin se ei ollut saanut ansaitsemaansa huomiota, ainoastaan hyvin pienimuotoisen kulttistatuksen. Uuden vuosituhannen nettilöytö johti lopulta elokuvan ensimmäisiin virallisiin festivaaliesityksiin alkuvuodesta 2003 sekä tähän Cult Epics -firman julkaisemaan dvd-versioon. Joskus totuus on tarua ihmeellisempää!

DeathBed2WEBDeath Bed: The Bed That Eats on kieltämättä erikoinen tapaus. Nimensä mukaisesti se kertoo suuresta viktorianaikaisesta katossängystä, joka syö ihmisiä.

Tapaamme sadistisen vuoteen ensimmäistä kertaa sen elämän ehtoopuolella. Hirvitys on unohdettu pelätyn autiokartanon kupeessa sijaitsevaan kivihökkeliin, jonne ei ole eksynyt ateriaa kymmeneen vuoteen. Kunnes hieman iäkäs nuoripari saapuu paikalle seksipitoinen eväsretki mielessään. Kun he keskittyvät kiehnäämiseen, viinit, omenat ja kanankoivet uppoavat keltaisen vaahdon säestäminä sängyn sisään – vain pulpahtaakseen sieltä ulos loppuun kaluttuina. Jo kohta vuoteen verhot sulkeutuvat rakastavaisten ympärille ja huone täyttyy kirkunan, pulputuksen ja pureskelun äänistä!

DeathBed4WEBJatkossa äimistyneen ihastuneelle katsojakunnalle selviää mm. sängyn syntyhistoria – joka on niin huippu, että en rupea sitä tässä paljastamaan – sekä sen varhaiset vaiheet. Osa niistä paljastuu vanhojen lehtiotsikoiden kautta, jotka kertovat seuraavaa: ”Tuhansia kadonnut!”, ”Outo rouskutus täyttää yön!”, ”Pormestari lupaa järeitä otteita!” ja ”Pormestari kadonnut!” Hieman tuoreemmat mussutukset nähdään ihan livenä, väliin erinomaisina hupipaloina. Erityisesti keltaiseen nesteeseen hitaasti uppoava, verta valuttava teddykarhu, on hieno visio huohottavan vuoteen syömästä lapsesta.

Niin, ja muistinko jo mainita, että tapahtumia kommentoi tauluun vangittu taiteilija, jota nälkäinen sänky on pitänyt hengissä ja seuranaan jo 70 vuoden ajan?

DeathBed1WEBMaailmankaikkeuteen materialisoituu näin eriskummallisia elokuvatuotteita äärimmäisen harvoin. Tämä on vangitsevaa magiaa, jota ei häiritse edes harrastelijamainen toteutus. Surrealistinen kokemus, jonka kuvasto jää kummittelemaan pitkäksi aikaa mielen perukoille.

Älä muuten missään nimessä sekoita tätä vuonna 2002 valmistuneeseen ”Stuart Gordon Presents” -elokuvaan Deathbed. Äläkä myöskään yritä ikinä puukottaa vuodetta joka syö – se nimittäin imaisee kätesikin samantien sisuksiinsa, eikä pelkkien luurankosormien kanssa ole kauhean kiva elää…

Leffa ••••
Kuva ••
Lisät ••

Niin ohjaajan viisiminuuttisessa monologissa kuin mukana seuraavassa neljän sivun lehtisessäkin valotetaan elokuvan syntyä sekä julkaisuhistoriaa. Laajennetussa muodossa saman informaation voi lukea myös Mikael Sovijärven & Suzanne Donahuen kirjasta Gods in Polyester.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/05.

DeathBed3WEB

Kirjat – Gene Wolfe: Liktorin miekka

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , ,

WolfeLiktorinMiekkaWEBGene Wolfe
Liktorin miekka
The Sword of the Lictor
Suom. Tero Valkonen. Gummerus

”Minä olen ihmisten teurastaja.”

Liktorin miekka on kolmas osa Gene Wolfen Tähtivaeltaja-palkittua Uuden auringon kirja -sarjaa. Se tuo tarinakokonaisuuden fantasiamaiseen ilmapiiriin yhä selkeämpiä tieteiskirjallisia elementtejä.

Uuden auringon kirjassa eletään Maapallon iltaruskoa. Ihmiskunnan matkat avaruuden ääriin ovat enää pelkkiä muinaislegendoja. Kuolevan auringon paahteessa elinolot ja -tavat ovat taantuneet lähes keskiaikaiseen muottiin. Jäljellä on kuitenkin yhä jäänteitä loiston päivistä: muinaisia laitteita ja rakennelmia sekä vierailta planeetoilta saapuneita mystisiä matkailijoita.

Romaanin kertoja Severian on Totuuden ja katumuksen etsijäin veljeskunnan – eli kiduttajien killan – oppipoika. Liktorin miekan alussa hän toimii vangeista vastaavana virkamiehenä vuorten syleilyyn rakennetussa Traakian kaupungissa. Kiduttajan ja teloittajan ammatille on kysyntää aina ja kaikkialla. Ja Severian tekee työnsä pieteetillä, vaikkei ehkä koko sydämellään.

Kun Severian kieltäytyy suorittamasta yhtä toimeksiannoista, hän joutuu pakenemaan henkensä edestä. Peräänsä hän saa niin kaupunkia hallinnoivan arkontin sotilaat kuin arkkivihollisensa Hethorin toisista sfääreistä tuomat omituiset olennot. Matkatessaan ankaralla vuoristoseudulla Severian kohtaa myös mieliä nielevän alzabon, ihmisyytensä hylänneitä zoantrooppeja sekä pojan, joka kantaa samaa nimeä kuin hän. Puhumattakaan vanhoista tuttavuuksista, joita putkahtelee eteen yllättävissä paikoissa.

Liktorin miekka pursuaa kiehtovia ideoita ja mielikuvitusta kutkuttavia näkymiä. On eläviä patsaita ja vuoria, jotka on veistetty menneiden aikojen valtiaiden kuviksi. On ihmiset tuhkaksi polttava salamanteri ja muodottomana mustuutena virtaava tappaja. Kuu, joka loistaa vihreänä sinne aikoinaan istutettujen metsien ansiosta.

Severianin tekojen ohjastajaksi muodostuu yhä vahvemmin hänen hallussaan oleva Sovinnontekijän kynsi. Arvoituksellinen jalokivi, jolla saattaa olla voimia parantaa sairaita ja tuoda kuolleet takaisin elämään. Kynnen sanotaan kuuluneen tuhansia vuosia aiemmin eläneelle ihmeidentekijälle, jonka paluuta monet odottavat kuin uuden auringon nousua. Myyttisen esineen todellinen olemus ja tarkoitus pysyvät kuitenkin salassa.

Matkansa aikana Severian pohdiskelee maailmankaikkeuden luonnetta sekä jonkin jumalallisen voiman mahdollista olemassaoloa. Hän puntaroi monitahoisesti vapaan tahdon ja kohtalon välistä suhdetta sekä omaa asemaansa Sovinnontekijän kynnen ”valittuna” kantajana. Näihin ajatelmiin on ammennettu aineksia lukuisten uskontojen ja filosofioiden kryptisistä perinteistä.

Wolfe kutoo tarinaansa tyylikkäästi ja taidokkaasti. Hän viljelee tekstissä vanhahtavalle kuulostavaa terminologiaa, laveaa kuvailua ja runollista kieltä. Yhdessä ne saavat fantastisen kertomuksen soimaan kuin kyseessä olisi tulevaisuudessa laadittu allegorinen muinaiseepos. Symbolistisella sisällöllä ladatut kohtaukset rakentavat sekä kirjan sisäisiä että ulkoisia viittaussuhteita: historian käänteet langettavat varjonsa tulevaan ja lopunaikojen tapahtumat heijastuvat menneiden vuosituhansien uniin ja kuvitelmiin.

Liktorin miekan suurin ihme on, että hykerryttävän sameaksi ladatusta sisällöstään huolimatta teos on sekä helppolukuinen että nopeakäänteinen – sitä aivan ahmii ilosta kiljuen.

Klassikko jo syntyessään.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/15.