Gene Wolfe
Liktorin miekka
The Sword of the Lictor
Suom. Tero Valkonen. Gummerus
”Minä olen ihmisten teurastaja.”
Liktorin miekka on kolmas osa Gene Wolfen Tähtivaeltaja-palkittua Uuden auringon kirja -sarjaa. Se tuo tarinakokonaisuuden fantasiamaiseen ilmapiiriin yhä selkeämpiä tieteiskirjallisia elementtejä.
Uuden auringon kirjassa eletään Maapallon iltaruskoa. Ihmiskunnan matkat avaruuden ääriin ovat enää pelkkiä muinaislegendoja. Kuolevan auringon paahteessa elinolot ja -tavat ovat taantuneet lähes keskiaikaiseen muottiin. Jäljellä on kuitenkin yhä jäänteitä loiston päivistä: muinaisia laitteita ja rakennelmia sekä vierailta planeetoilta saapuneita mystisiä matkailijoita.
Romaanin kertoja Severian on Totuuden ja katumuksen etsijäin veljeskunnan – eli kiduttajien killan – oppipoika. Liktorin miekan alussa hän toimii vangeista vastaavana virkamiehenä vuorten syleilyyn rakennetussa Traakian kaupungissa. Kiduttajan ja teloittajan ammatille on kysyntää aina ja kaikkialla. Ja Severian tekee työnsä pieteetillä, vaikkei ehkä koko sydämellään.
Kun Severian kieltäytyy suorittamasta yhtä toimeksiannoista, hän joutuu pakenemaan henkensä edestä. Peräänsä hän saa niin kaupunkia hallinnoivan arkontin sotilaat kuin arkkivihollisensa Hethorin toisista sfääreistä tuomat omituiset olennot. Matkatessaan ankaralla vuoristoseudulla Severian kohtaa myös mieliä nielevän alzabon, ihmisyytensä hylänneitä zoantrooppeja sekä pojan, joka kantaa samaa nimeä kuin hän. Puhumattakaan vanhoista tuttavuuksista, joita putkahtelee eteen yllättävissä paikoissa.
Liktorin miekka pursuaa kiehtovia ideoita ja mielikuvitusta kutkuttavia näkymiä. On eläviä patsaita ja vuoria, jotka on veistetty menneiden aikojen valtiaiden kuviksi. On ihmiset tuhkaksi polttava salamanteri ja muodottomana mustuutena virtaava tappaja. Kuu, joka loistaa vihreänä sinne aikoinaan istutettujen metsien ansiosta.
Severianin tekojen ohjastajaksi muodostuu yhä vahvemmin hänen hallussaan oleva Sovinnontekijän kynsi. Arvoituksellinen jalokivi, jolla saattaa olla voimia parantaa sairaita ja tuoda kuolleet takaisin elämään. Kynnen sanotaan kuuluneen tuhansia vuosia aiemmin eläneelle ihmeidentekijälle, jonka paluuta monet odottavat kuin uuden auringon nousua. Myyttisen esineen todellinen olemus ja tarkoitus pysyvät kuitenkin salassa.
Matkansa aikana Severian pohdiskelee maailmankaikkeuden luonnetta sekä jonkin jumalallisen voiman mahdollista olemassaoloa. Hän puntaroi monitahoisesti vapaan tahdon ja kohtalon välistä suhdetta sekä omaa asemaansa Sovinnontekijän kynnen ”valittuna” kantajana. Näihin ajatelmiin on ammennettu aineksia lukuisten uskontojen ja filosofioiden kryptisistä perinteistä.
Wolfe kutoo tarinaansa tyylikkäästi ja taidokkaasti. Hän viljelee tekstissä vanhahtavalle kuulostavaa terminologiaa, laveaa kuvailua ja runollista kieltä. Yhdessä ne saavat fantastisen kertomuksen soimaan kuin kyseessä olisi tulevaisuudessa laadittu allegorinen muinaiseepos. Symbolistisella sisällöllä ladatut kohtaukset rakentavat sekä kirjan sisäisiä että ulkoisia viittaussuhteita: historian käänteet langettavat varjonsa tulevaan ja lopunaikojen tapahtumat heijastuvat menneiden vuosituhansien uniin ja kuvitelmiin.
Liktorin miekan suurin ihme on, että hykerryttävän sameaksi ladatusta sisällöstään huolimatta teos on sekä helppolukuinen että nopeakäänteinen – sitä aivan ahmii ilosta kiljuen.
Klassikko jo syntyessään.
Toni Jerrman
Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/15.