The Lighthouse
The Witch -elokuva (2015) todisti, että Robert Eggers osaa maalata valkokankaille koukuttavan omaperäisiä tunnelmia. Samalla linjalla jatkaa miehen uusin filmi, kiehtova The Lighthouse.
1890-luvulle sijoittuva mustavalkoinen elokuva kertoo kahdesta syrjäisen saaren majakanvartijasta. Thomas (Willem Dafoe) on parivaljakon vanha konkari, jonka uskomukset ja kertomukset ovat kuin suoraan ikiaikaisen synkistä merimiestaruista. Viinaan menevä vanhus pitää majakan lyhtyä yksityisomaisuutenaan ja kylpee yöt sen valossa.
Hiljainen Ephraim (Robert Pattison) on puolestaan nuori tulokas, joka etsii elämälleen uutta suuntaa – sekä irtiottoa menneisyydestä. Thomasin käskyttämänä hän joutuu vastaamaan majakkasaaren ikävimmistä ja raskaimmista työtehtävistä. Lyhdyn ääreen hänellä ei ole mitään asiaa.
Elokuvan ilmapiiri on alusta lähtien painostava. Kaksikon asunto on pimeä mörskä, ja saaren yölliseen mustuuteen tuo valoa vain majakkatornin huipussa säteilevä loisto. Ainoat äänet sateen piiskaamalla luodolla ovat sumutorven ulina, lokkien korvia särkevä kirkuna ja aallokon hakkaus rantakiviin.
Pikkuhiljaa kuvioihin ui myös entistä oudompia yksityiskohtia. Ephraim uneksii rantaan ajautuneesta alastomasta merenneidosta (Valeriia Karaman), ajan käsite karkaa käsistä ja lopulta todellisuus hajoaa viinan ja hulluuden ruoskimaksi surrealistiseksi keitokseksi. Kumpi miehistä riehui kirveen kanssa ja hajotti pelastusveneen? Miksei huoltolaivaa näy eikä kuulu? Mitä salaisuuksia kätkeytyy lyhdyn loisteeseen?
Mielialat ailahtelevat ja heilahtelevat ääripäästä toiseen, kun parivaljakko uppoaa yhä syvemmälle epätoivon alhoon. Väliin miehet ovat toistensa kurkussa, toisinaan purkavat syntiensä taakkaa. Pelastusta kiirastulesta on kuitenkin turha odottaa.
The Lighthouse on kuumeisen eksistentiaalinen elokuvakokemus. Hypnoottinen filmi kuljettaa katsojan harmaaseen välitilaan, joka on kuin yhdistelmä limboa, helvettiä ja Ahdin valtakuntaa. Molemmat pääosanesittäjät tekevät uransa vimmaisimmat roolisuoritukset, joita tukevat Eggersin taitava ohjaus sekä Mark Korvenin tunnelmaa syventävä musiikkiraita.
Mestarillinen elokuva. Ja nyt täytyy aivan erikseen kiittää leffan Suomeen tuonutta Finnkinoa. Näin eksentrisiä taidefilmejä nähdään normaalissa elokuvateatterilevityksessä aivan liian harvoin.
Toni Jerrman