Yleinen

Sarjakuvat – Sarjakuvavuosi 2020 Amerikassa, osa 3/4

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut, Yleinen , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Sarjakuvavuosi 2020 Amerikassa, osa 3/4

Täältä voit lukea juttusarjan ensimmäisen osan sekä selvityksen siitä, mistä tässä kaikessa on kyse. Täältä puolestaan toisen osan.

DC: Mustanleimankatu

DC:n Black Label -leimalla varustetut sarjakuvat on suunnattu jo aikuisikään ehtineille lukijoille. Näissä tarinoissa tekijät saavat ilmaista itseään vapaammin kuin kustantamon normilehdissä. Lopputulos onkin useimmiten huomattavasti perushuttua laadukkaampaa.

”Minä olen lihaksi tullut kosto, Jumalan raivo. Olen tullut puhdistamaan tämän kaupungin pahuudesta.”

Sean Murphyn Batman: White Knight (TV 1/19) on yksi viime vuosien parhaista lepakkotarinoista. Teoksen jatko-osa, Batman: Curse of the White Knight, on vähintään yhtä kovaa kamaa.

Tällä kertaa kertomuksen juuret ulottuvat aina Gothamin varhaishistoriaan saakka. 1600-luvun loppupuolella Gotham on ollut merirosvojen ja salakuljettajien valtakunta, jota hallitsi vampyyriksikin väitetty kenraali Lafayette Arkham. Kaupunkiin saatiin uusi järjestys, kun syvästi uskonnollinen soturipappi Bakkar ja taitava miekkamies Edmond Wayne syrjäyttivät Arkhamin valtaistuimeltaan. Tästä alkoi Wayne-suvun kukoistus Gothamissa.

Tarinan nykypäivään sijoittuva osio ampaisee vauhtiin, kun Jokeri karkaa Arkhamin vankimielisairaalasta. Tällä kertaa hän on päättänyt tuhota Batmanin lopullisesti – aseenaan synkät salaisuudet Gothamin historiasta. Pelinappuloikseen klovniprinssi valitsee erikoisjoukkojen ex-sotilaan, joka uskoo jumalalliseen kohtaloonsa, sekä kaupunkia varjoista johtavan ökyrikkaiden Eliitti-salaseuran. Pian helisemässä ovat niin Bruce Wayne kuin Gothamin poliisivoimatkin.

Koska luomus ei ole kytköksissä normaaliin Bat-kaanoniin, Murphylla on suurempia vapauksia sekä tarinan että hahmojen kehittelyssä. Näin ollen lukija ei voi tuudittautua päähenkilöiden koskemattomuuteen – käytännössä edes heidän kuolemansa eivät ole poissuljettuja. Tämä nostaa kerronnallisen jännitteen ja yllätyskäänteiden mahdollisuuden potenssiin kymmenen.

Curse of the White Knight onkin erinomaisilla tehoilla toimiva jännitysnäytelmä, joka kuorii myös menneisyydestä esiin uusia mullistavia paljastuksia. Samalla Bruce Wayne joutuu vakavasti pohtimaan rooliaan sekä yön ritarina että Wayne-yhtiöiden nokkamiehenä.

Hyvän tarinan rinnalla albumi tarjoilee huipputyylikästä piirrosta. Tällä saralla Murphy on mestari, jolle ei helposti löydy vertaista.

”Ainoa tavoitteeni on ollut luoda kauneutta. Onnea ja naurua. Erityisesti naurua, sillä se on todellista kauneutta.”

Jokerista on moneksi – aina hupihemmosta hirviöksi. Jeff Lemiren ja Andrea Sorrentinon hyytävä Joker: Killer Smile korostaa hahmon synkimpiä ulottuvuuksia.

Värikkäillä myrkkyilmapalloilla suoritetun joukkomurhan jälkeen Jokeri on päätynyt jälleen kerran potilaaksi Arkhamin vankimielisairaalaan. Siellä hän kohtaa tohtori Ben Arnellin, joka uskoo voivansa parantaa Gothamin mielipuolisimman psykopaatin. Psykiatristen sessioiden aikana miesten roolit kuitenkin vaihtuvat, kun Jokeri luikertelee tohtorin ihon alle, suoraan tämän psyykeeseen.

Arnell itse ei huomaa, kuinka hän ajautuu yhä syvemmälle Jokerin hulluuden pauloihin. Hän luottaa omaan ammattitaitoonsa ja kykyynsä pitää työminänsä ja kotiminänsä erillään. Vaimo ei ole asiasta yhtä vakuuttunut. Ja mistä ihmeestä perheen pikkupojan huoneeseen on ilmestynyt Happyvillen onnellisista asukkaista kertova makaaberi kuvakirja? Iltasatu, jossa söpöjen eläinten kansoittama utopia saa uuden asukkaan: veristä moottorisahaa innolla päristelevän herra Hymyn.

Vähitellen tohtorin ote todellisuudesta lipsuu täysin hänen käsistään. Onko hän hoitanut Jokeria kolme viikkoa vai kolme vuotta? Mikä on totta, mikä harhaa?

Joker: Killer Smile on vahvalla psykologisella otteella ladattu painajainen. Se kuljettaa lukijan pimeyden ytimeen, jossa valo, toivo ja onni ovat enää kaukaisia muistoja. Jokerin toistuvat repliikit ja kuvituksen harmaa vähäeleisyys korostavat kokonaisuuden hypnoottista iskua.

Näin huumaavaa visiota ei voi suositella ihmisille, jotka kärsivät jo ennestään mielenterveysongelmista. Sinua on varoitettu.

”Bruce… mitä ihmettä Maapallolle on tapahtunut?”

Daniel Warren Johnson on ihastuttanut kansakuntia mm. sellaisilla vimmaisilla toimintahiteillä kuin Extremity (TV 1/18) ja Murder Falcon (TV 1/20). Nyt hän tuo rouhevan vauhdikkaan ja messevästi tykittävän tyylinsä DC-universumiin. Tosin Wonder Woman: Dead Earth -albumi kiertää normaalit supersankarilammikot todella kaukaa.

Ihmenainen herää vuosisatoja kestäneestä unestaan, kun mutanttipetoja pakenevat rääsyläiset putoavat hänen kryoarkkunsa päälle. Uudessa maailmassa häntä odottaa synkkä yllätys. Tutut sankarit ovat kuolleet, ja Maapallo on muuttunut jo aikoja sitten vehreästä paratiisista atomisodan autioittamaksi helvetiksi. Joutomaaksi, jossa ihmiskunnan harvat eloonjääneet sinnittelevät, miten parhaiten taitavat. Kuinka näin on päässyt käymään, siitä Ihmenainen ei muista mitään.

Pitkät yöunet eivät ole kuitenkaan vaikuttaneet Ihmenaisen oikeamielisyyteen ja hyväntahtoisuuteen. Niinpä hän lupaa auttaa hirviöiden riivaamaa ihmisyhteisöä uuteen alkuun. Tästä alkaa pitkä vaellus kohti amatsonien kotisaarta, jonka Ihmenainen uskoo selvinneen ehjänä ja heleänä kaikesta ympärillä riehuneesta kaaoksesta huolimatta.

Rajun väkivaltaisen tarinan tiimellyksessä perataan auki Ihmenaisen nuoruutta sekä lopulta myös niitä kehityskulkuja, jotka johtivat Maapallon tuhoutumiseen. Tällä saralla onkin odotettavissa yllätyskäänne jos toinenkin. Samalla Ihmenainen joutuu kyseenalaistamaan sekä itsensä että suhteensa ihmiskuntaan. Mikä kaikki voidaan antaa anteeksi? Voiko syntejään koskaan sovittaa? Onko toivo pelkkä kirosana?

Wonder Woman: Dead Earth kulkee kovilla kierroksilla mutta ei silti hukkaa tarinan inhimillistä otetta. Sarjakuva ruoskiikin kuin selkärangassa yhä kiinni oleva Teräsmiehen kallo. Doubbiiiiii!!!

Toni Jerrman

Kolmas näyte Tähtivaeltajassa 1/21 julkaistusta artikkelista.

Jatkoa luvassa kahden viikon päästä!

Elokuvat – Death Machines (1976)

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut, Yleinen , , , , , ,

Death Machines
(ABC-versio, blu-ray)

Aina väliin mainosmateriaalit antavat täysin väärän kuvan markkinoimastaan elokuvasta. Tämä pätee myös Paul Kyriazin ohjaamaan Death Machines -leffaan (1976). Trailerin mukaan filmi sijoittuu lähitulevaisuuteen, jossa murha ei enää ole rikos. No ei muuten sijoitu. Lisäksi annetaan ymmärtää, että tarinan pääosaa esittävät ääniohjelmoitavat tappajarobotit. No eivät muuten esitä.

Todellisuudessa leffa sijoittuu kuvausaikansa nykyhetkeen ja ne kolme ”tappokonetta” ovat taistelulajien taitajia, joista on tehty tottelevaisia huumeseerumin avulla. Tätä kolmikkoa (Ronald L. Marchini, Michael Chong ja Joshua Johnson) käskyttää valtavan peruukkinsa alle rusentuva Madame Lee (Mari Honjo). Hän tottelee puolestaan varjoissa viihtyvää salaperäistä hahmoa, jonka koko olemassaolo unohtuu alkuselvittelyjen jälkeen.

Leen tarkoitus on kaapata kaupungin salamurhabisnes itselleen. Siksi hän murhauttaa rikollispomo Giolettin (Chuck Katzakian) palkkatappajat. Yhtä heistä ammutaan singolla selkään, toisen yli ajetaan telaketjutraktorilla. Tämän jälkeen herra G:n on pakko turvautua Madame Leen palveluihin.

Yli-inhimillisen tappajakolmikon ensimmäinen isompi keikka suuntautuu karatesalille. Miekat ja kepukat heiluvat lähes verettömästi, vaikka ruumiita tulee roppakaupalla. Paikalla olleista oppilaista henkiin jää vain kätensä menettänyt pallinaamainen baarimikko Frank (John Lowe). Tässä vaiheessa juoneen tupsahtaa myös poliisikaksikko (Ron Ackerman & Edward Blair), joiden roolina on kuttuilla pomolleen ja väistellä paperitöitä – sekä ehkä myös tutkia karatesalin murhasarjaa.

Aika pian käy ilmi, että aseilla ei tappokolmikkoa pysäytetä, korkeintaan vähän horjutetaan. Päähän osunut luoti saa yhden heistä kuitenkin rääkymään ja pyörtymään. Tästä käynnistyy turha sivujuoni, jossa vangittu tappaja karkaa poliiseilta, päätyy uskovaisten vanhusten pyörittämään kahvilaan ja saa kimppuunsa lauman maailman tyhmimpiä moottoripyöräjengiläisiä.

Seuraavassa turhassa sivujuonessa seurataan Frankin ja häneen ihastuneen sairaanhoitajan (Mary Carole Frederickson) orastavaa rakkaustarinaa. Ja tämä jakso on kyllä venytetty sellaiseen tylsyyspurkkaan, ettei mitään rajaa. ”Onneksi” mukaan on sentään ängetty kapakan nurkassa huojuva yläosaton tanssijatar sekä tyhjästä syntyvä baaritappelu.

Jossain välissä Madame Leen kätyrit kiusaavat myös pankinjohtajaa ja tämän tytärtä.

Sitten ollaankin jo lähellä loppukäänteitä, jotka ovat niin järjenvastaisia, että tänne asti kestäneet katsojat ampuvat itseään naulapyssyllä päähän. Moni yleisön jäsen tekee tämän toki jo paljon aiemmin, sillä Death Machines on korviaraastavan kammottavalla syntikkamusaraidalla kuorrutettu, aneemisen siivetön kalkkuna. Filmin juonikuvio on umpikahjo, näyttelijäsuoritukset harvinaisen puisevia ja dialogi naurettavan kökköä. Puvustajallakaan ei selvästi ole ollut paras päivänsä – pikemminkin huonoin.

Kokonaisuuden kruunaa tasapaksu ja kaiken mahdollisen jännitteen kaukaa kiertävä toteutus. Ohjaaja ja leikkaaja ovat selvästi kuvitelleet, että hyvin pitkät kohtaukset, joissa ihmiset nousevat portaita tai kävelevät kohti ovea, edustavat viiltävää jännitystä.

Tästä esityksestä käyneekin jo ilmi, että Death Machines on hekotuttavan aivoton elokuvatuttavuus, joka kuuluu itseoikeutetusti jokaisen kalkkunakokin leffahyllyn kunniapaikalle.

Leffa • tai •••••
Kuva ••••
Lisät ••

Ohjaajan kommenttiraita ei ole maailman kehittävin, mutta Michael Chongin kymmenminuuttisen haastattelun katsoo mielikseen. Hän paljastaa mm. sen, ettei elokuvan taistelukohtauksia ollut ihmeemmin etukäteen mietitty: näyttelijöille annettiin vain aseet käsiin ja käskettiin tapella.

Lisäksi joitain epäonnistuneita otoksia, pari traileria sekä Joshua Johnsonin audiohaastattelu.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/21.

Sarjakuvat – Tiitu Takalo: Memento mori

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut, Yleinen , , , , ,

Sarjisfestarit2020WEB

Ensi viikonloppuna eli 5.–6. syyskuuta sarjakuvan ystäviä hellitään Helsingin Sarjakuvafestivaaleilla.

Koronan takia päätapahtuma Suvilahden Kattilahallissa on kuitenkin peruttu. Sen sijaan puheohjelmaa järjestetään Kallion kirjaston Kupoli-salissa sekä lauantaina että sunnuntaina – lisäksi esitykset striimataan festivaalien Youtube-kanavalla.

Lisäksi tarjolla on taidenäyttelyitä sekä illanviettoja. Tarkemmat tiedot löytyvät festivaalien kotisivuilta.

Festivaalien taiteilijana toimii Tiitu Takalo, jonka töistä on esillä myös näyttely Sarjakuvakeskuksessa (Porthaninkatu 9, Kallion kirjaston läheisyydessä). Niinpä nyt on hyvä hetki julkaista blogissa aiemmin Tähtivaeltajassa nähty arvostelu Takalon tuoreesta Memento mori -mestariteoksesta.

MementoMoriKansiWEB

Tiitu Takalo
Memento mori

Vuonna 1976 syntynyt Tiitu Takalo on yksi nyky-Suomen juhlituimmista sarjakuvataiteilijoista. Vuoden 2015 maaliskuussa hänet palkittiin Sarjakuva-Finlandialla Minä, Mikko ja Annikki -albumistaan. Vuonna 2017 hän sai puolestaan Puupäähattu-palkinnon koko urastaan.

Vuoden 2015 joulukuussa Takalon tulevaisuus oli kuitenkin katkolla. Tuolloin hän heräsi yöllä raastavaan päänsärkyyn, jonka aiheuttajaksi paljastui vaarallinen aivoverenvuoto. WSOY:n julkaisemassa Memento mori -albumissa Takalo kertoo avoimesti hoidostaan ja vaikeasta toipumisprosessistaan.

Memento1WEB

Kuten moni muukin on huomannut, Suomessa hoitoon pääsy saattaa osoittautua hankalaksi. Takalonkin tapauksessa ensihoitajat uskovat oireiden johtuvan pelkästä niskajumista. Sairaalan päästyä asiat toimivat kuitenkin kuin hyvin rasvattu kellokoneisto – joskaan kukaan ei vaivaudu ottamaan läheisempää kontaktia potilaaseen. Jo muutenkin pelottavassa ja hämmentävässä tilanteessa hoitajat vaihtuvat kiivaaseen tahtiin ja lääkärit supisevat vain keskenään. ”Miksei ne kerro mulle mitään?”, ihmettelee letkuihin kytketty Takalo.

Onnistuneen leikkauksen jälkeen käynnistyy toipumisvaihe, jota sävyttävät keskittymisvaikeudet ja lamaannuttava väsymys. Vähitellen mieleen hiipivät myös kauhukuvat: Pystynkö enää edes piirtämään? Saanko koskaan mitään aikaiseksi? Ja kun oma kuolevaisuus on käynyt käsinkosketeltavaksi, herää myös kuolemanpelko, joka johtaa pohtimaan oman elämänsä valintoja.

Memento2WEB

Suomalaista kansanluonnetta hyvin kuvastavasti Takaloa myös hävettää, että hän joutuu sairastumisensa vuoksi peruuttamaan sovittuja näyttelyitä ja opetuskeikkoja. Ennen niin aktiivista ylisuorittajaa piiskaavat nyt itsesyytökset, jotka nostavat pinnalle myös muistoja nuoruuden masennusjaksoista. Ne kuvastavat hyvin suomalaisen terveydenhuollon ongelmia: pikaista apua tarvitsevaa mielenterveyspotilasta pallotellaan luukulta toiselle eikä kukaan ota hänestä koppia. Lopulta terapiaan pääseminen kesti Takalolta viisi vuotta. Se, että kukaan selviää moisesta kidutuksesta elossa, on ihme.

Memento4WEB

Vuoden 2016 nykyhetkessä aivoverenvuodon jättämistä jäljistä, kuten keskittymiskyvyn herpaantumisesta, mielialavaihteluista ja työmotivaation puutteesta, on vaikea päästä irti. Asiaa ei yhtään auta, että terveyskeskuslääkäri ei suostu kirjoittamaan Takalolle lähetettä sairaalan suosittelemaan neuropsykologiseen kuntoutukseen. Hän kun tulkitsee oireet masennuksesta johtuviksi.

”Mutta hänpä diagnosoi minulle masennuksen, määrää lääkkeet ja antaa lähetteen päihde- ja mielenterveyspolille. Mainitsematta sinne kuitenkaan aivoverenvuodostani. Ja hän on meistä se ammattilainen.”

Memento5WEB

Memento mori on vaikuttava sarjakuvakertomus, jossa Takalo päästää lukijan todella lähelle omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan. Tarina ei silti sisällä lainkaan tyhjäkäyntiä tai turhaa vatvontaa, vaan kerronta etenee vaivattoman sujuvasti. Niinpä taiten piirretty paksu albumi tarjoilee vertaistuen ohessa vahvan ja valaisevan lukukokemuksen.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/20.

Memento6WEB

Elokuvat – Tenet

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut, Yleinen , , ,

TenetJulisteWEB

Tenet
(Spoilerien suhteen lue omalla vastuullasi)

Christopher Nolanin uutuus ajaa katsojan kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön.

Tenetiä on odoteltu sellaisella mielenkiinnolla, että elokuvan julkaisuaikataulun muutoksetkin ovat olleet isoja uutisia koronaselontekojen joukossa. Eikä ihme: Nolan on tehnyt uransa aikana mitä näyttävimpiä ja kiinnostavimpia elokuvia.

Yksi Nolanin toistuvista teemoista on ollut aika: miten menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus kietoutuvat toisiinsa. Interstellarissa (2014) avaruuslentäjä jättää taakseen lapsensa ja kohtaa tämän aikadilataation vuoksi vasta, kun tämä on jo seniori-ikäinen. Matkallaan hän onnistuu kuitenkin vaikuttamaan menneisyyteen ja käynnistämään tapahtumat, joista tarina koostuu. Inceptionin (2010) ytimessä on menneisyyttä koskevien käsitysten ja tunteiden muuttaminen. Mementossa (2000) juoni kulkee puolestaan takaperin, kun muistinsa menettänyt päähenkilö löytää jälkeensä jättämiään johtolankoja.

Tenet1WEB

Tenetin scifi-premissi on yksinkertainen ja viehättävä: jossakin tulevaisuudessa on keksitty teknologia, jolla voidaan muuttaa objektien ajan suunta. Kyseessä eivät siis ole aikahypyt, vaan härveli, jonka läpi viety materiaali kulkee ajassa takaperin.

Miltä tämä näyttäisi visuaalisesti? Olisi aikarosvoja ja aika-agentteja, jotka pystyisivät liikkumaan ajassa toiseen suuntaan kuin muut. Olisi takaperoisia aikakommandoja, joiden aseet nielevät luoteja, ja jotka voisivat saada taistelun kulusta etukäteistietoja, koska tulevat kentälle tilanteesta, jossa taistelu on jo käyty. Miltä se näyttäisi? Miltä näyttäisi, kun kaksi erisuuntaista aikaa kohtaisivat ja sekoittuisivat?

Nolanin konkreettinen vastaus näihin kysymyksiin on selkeä ja vastaansanomaton: näyttää ihan sairaalta, hyvältä, sairaan hyvältä! Tenetin hämmentävät toimintakohtaukset käydään syvällä oudossa laaksossa. Niiden originaali pulp-henkisyys näppäilee viattomassa lapsuudessa viritettyjä nostalgian kieliä. Juuri tällaisia näkyjä varten science fiction on keksitty!

Tenet2WEB

Nolanin valitsema pulp-asenne ulottuu valitettavasti elokuvan muihinkin osiin: myös toimintakohtausten väleihin, sinne missä tarinaa kerrotaan. On agentti, jonka mielenkiintoisin ja ehkä ainoa varsinainen luonteenpiirre on, että hän on… agentti. Ja on hänen apurinsa, josta on ihan yhtä vähän kerrottavaa. Sitten on salaisessa kaupungissa kasvanut Bond-pahis isoine jahteineen, bikinikaunottarineen, vartijakorstoineen ja maailmanlopun suunnitelmineen.

Sankarin on tietysti pelastettava kaunotar, vaikka sen vuoksi joutuisi välillä riskeeraamaa koko maailman. Riskinotto on helppo ymmärtää: Elizabeth Debickin näyttelemä naishahmo on elokuvan ainoa edes hieman elävä hahmo, ainoa, jonka kohtalo kiinnostaa edes hitusen. Kaikki muut ovat silkkipaperinohuita toimijoita.

Tenet3WEB

Juonenkäänteitä riittää, ja kuten premissistä voi aavistaa, ei vain perinteisiin suuntiin vaan myös kohti mennyttä. Näissä käänteissä olisi voinut säästellä: ADHD-kohtausta muistuttava poukkoilu ei ota kunnon otetta mistään muista tarinan mahdollisuuksista kuin spefi-ideastaan. Elokuvaa onkin syytä katsella kuin lukisi vanhaa hardcore-scifiä: kertomuksesta viis, mutta onnistuuko Nolan pitämään maailmansa koherenttina?

Yksittäisten hienojen kohtausten lisäksi Tenetissä viehättää sen kokeellinen, palindromimainen rakenne. Elokuvan idea on ollut toteuttajilleen kunnianhimoinen haaste: onko mahdollista saada sekä suuri juoni että yksittäiset tapahtumat toimimaan ajassa molempiin suuntiin?

Tenet onnistuu niin abstrakteimmalla rakenteen kuin erityisesti yksittäisten konkreettisten palastenkin tasolla. Ne yhdistävä perinteisen kerronnan taso elävine maailmoineen ja ihmisineen on kuitenkin pahasti epäkunnossa. Voisiko viat antaa anteeksi?

Jukka Laajarinne

Tähdet tunteella: ***
Tähdet järjellä: *****

Kirjat – Johanna Sinisalo : Vieraat

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut, Yleinen , , , , ,

JohannaSinisaloVieraatWEB

Johanna Sinisalo
Vieraat
Karisto

Johanna Sinisalon tuorein romaani sukeltaa tamperelaisen pikkulapsiperheen ruuhka-arkeen, jossa alkaa tapahtua kauheita.

Kahvilayrittäjänä uraa tekevä, MasterChef-tv-sarjasta tunnettu Essi ehtii käydä kotona lähinnä vain nukkumassa. Tällä välin kirjanpitäjän ammatista hoitovapaalla oleva Siiri turhautuu kotiarkeen puhumattoman taaperon kanssa. Kuopuksen kielelliset vaikeudet harmittavat vanhempien lisäksi perheen toista lasta, varhaiskypsää Sissiä, joka päättää etsiä keinoja auttaa veljeään.

Juoni etenee vuoroin Essin, Siirin ja Sissin näkökulmista, ja samat tapahtumat täydentyvät kolmesta erilaisesta tulkinnasta. Kollaasitekniikkaa hyödyntävään tekstiin on sulautettu suoran kerronnan lisäksi sähköpostikeskusteluja ja lehtijuttuja.

Sinisalon takuuvarma valtti, tarkkanäköinen psykologinen kuvaus ei ole menettänyt teräänsä. Perheasetelmaan hiipii hiljalleen pelottavia sävyjä, kun kuusivuotias Sissi alkaa tutkailla oman ruumiinsa erikoisia tuntemuksia, kuin ääniä, joita muut eivät kuule.

Siirin narratiivissa tarkastellaan osuvasti luonteeltaan neuroottisen vanhemman huolestumista lapsen pienistä ja isommista terveysongelmista. On sisaruskateutta, turvaverkkojen puutetta, riippuvuutta työssäkäyvän vanhemman aikatauluista ja epäreiluuden kokemuksia elämän kavennuttua pelkän kodin kokoiseksi.

Essin kohdalla esille nousevat uraäidin ajankäyttöhaasteet, trendikahvilan hektisen arjen pyöritys, vaativan luonteenlaadun aiheuttamat kahnaukset sekä pakonomainen julkisuushakuisuus. Parisuhteen hankaluuksia kuvataan hyvin tunnistettavasti, tosin paikoin vahvat henkilökuvaukset käyvät pari askelta karikatyyrin puolella.

Sinisalon teksti on jälleen kerran tehokasta ja iskevää, ja tarinan vetävyys säilyy loppuun asti. Perheen periaatteessa onnellinen lähtötilanne luisuu uskottavalla tavalla vähän kerrallaan kriisiä kohti, kunnes päätyy varsinaiseen syöksykierteeseen. Vanhemman pelkoa lapsen puolesta hyödynnetään taitavasti. Ruuvia väännetään näppärästi tiukemmalle, kunnes sen paremmin hahmot kuin lukijakaan eivät voi enää olla varmoja siitä, mitä on tapahtumassa ja mihin se vielä johtaa. Siirin hiipivä vainoharhaisuus yltyy yhtä matkaa Sissin kokeilujen hurjistumisen kanssa.

Sissi muodostaa kirjoja ja verkkolähteitä salaa lukemalla kokonaisvaltaisen selitysmallin kokemilleen tuntemuksille. Sen perusteella hän ryhtyy toimiin, joilla hän tarkoittaa hyvää, mutta joilla on odotettua vakavampia seurauksia.

Kirjan suurin vahvuus, ja samalla sen heikkous, on Sissin poikkeuksellinen älykkyys ja hänen sisäisen maailmansa kuvaus. Lapsen ja aikuisen todellisuuksien ristiriidat ovat juonen polttopiste, ja ne tuodaan taitavasti ilmi; pinnan alla kuplii jatkuvasti asioita, joita aikuiset eivät tajua, mutta jotka lapselle ovat päivänselviä ja loogisia. Sankariksi pedattu lapsihahmo on kuitenkin hieman liiankin aikuismainen ja koherentti yrityksissään systemaattisesti kohentaa pikkuveljensä neuropsykologista tilaa.

Tarinan keskeinen scifi-idis, aivo-suolistoakselin yhteys ja sen konkreettiset ilmentymät, on kutkuttava ja kantaa loppuun asti. Juonta sekoittavia tekijöitä olisi kuitenkin voinut karsia, kuten Essin vaikeaa isäsuhdetta ja siitä juontuvia yliluonnollisia viittauksia, samoin kuin Sissin erikoisen kokemusmaailman toistumista Essin lapsuusmuistoissa.

Psykologinen kauhumomentti voimistuu kirjan viimeiselle sivulle asti. Lopulta mahdollisuus painaa Sissin tekemiset villaisella katoaa tragedian hyökynä.

Elli Leppä

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/20.

Kolumni – Pääkirjoitus 3/20

tonitahtivaeltaja Kolumni, Yleinen , , , , , ,

TV320kansiWEB

Virkaa tekevä päätoimittaja Vesa Sisättö tässä jälleen, päivää! Tähtivaeltajan vuoden 2020 kolmas numero ilmestyy maailmaan, jossa on eletty koronan ehdoilla jo pian puoli vuotta. Tähtivaeltajassa se näkyy sarjakuva- ja teatterielokuva-arvosteluiden poisjäämisenä. Ensi-iltaleffa-arvioiden korvikkeena mukana on tavallista laajempi kattaus dvd- ja blu-ray-arvioita. Jos korona suo, palstat palaavat kuvioihin ensi numerossa.

Koronakriisi on lyönyt valtioiden yli kuin yllättävä evolutiivinen paine. Se on paljastanut piilossa olleita vahvuuksia ja heikkouksia. Sekä myös rakenteellista sortoa, joka on jäänyt arjen hälyn peittoon. Yhdysvalloista alkanut Black Lives Matter -liike on nostanut esiin sorron, jota maan musta väestö yhä kokee.

Sortavat piirteet ovat syvällä yhteiskunnan ja kulttuurin rakenteissa. Niiden löytäminen vaatii pohdintaa ja itsetutkiskelua. Spekulatiivinen fiktio valmistaa tällaisiin pohdintoihin, vaikka kentällä onkin omat sokeat pisteensä.

Toni Jerrman kertoo laajassa artikkelissaan yhdysvaltalaisesta N. K. Jemisinistä, jonka lähtökohdat mustana naiskirjailijana eivät 2000-luvun alussa näyttäneet hyviltä. Jemisin on kuitenkin noussut palkituksi kiintotähdeksi, joka muistetaan mm. siitä, kuinka hänen The Broken Earth -trilogiansa teokset voittivat parhaan spefi-romaanin Hugo-palkinnon kolmena vuonna peräkkäin. Kirjailijuuden lisäksi Jemisin tunnetaan rasismia vastustavana ja feminismiä puolustavana aktivistina.

”Rakkaat lukijat, mikäli Kännön romaanit ovat vielä tuntemattomia mestariteoksia, mars kirjastoon tai kirjakauppaan! Tälle poikkeukselliselle kertojalle kannattaa avata mielensä, uskaltautua tutkimusmatkalle, hämmästyä – ja kenties muuttua samalla itsekin”, Kaisa Ranta kehottaa. Tähtivaeltaja-palkinnon ehdokaslistalle esikoisromaanillaan noussut Heikki Kännö on yksi viime vuosien kiinnostavimmista kotimaisista spekulatiivisen fiktion kirjoittajista. Ranta syvähaastatteli kirjailijaa Tähtivaeltajaa varten alkukesästä.

Oletko kuullut teslapunkista? Kerron aihetta käsittelevässä artikkelissani alkuperäisestä suomalaisesta teslapunkista. 1900-luvun alussa kotimaisessa scifissä tehtiin sähköllä Nikola Teslan innoittamana ihmeellisiä asioita. Paljastan myös, kuinka tämä retrogenre voisi yltää kohti tulevaisuutta. Artikkeli aloittaa punk-sarjan, jossa perehdytään muutamaan muuhunkin uusvanhaan genrelajityyppiin.

Kuvataiteiden puolella kehiin astuu suomalaisen sarjakuvataivaan uusi tähti, Johannes Pekonen. Hänen Kukkalähetti-sarjakuvansa tarjoilee herkkää viivaa, kauniita värejä sekä pienieleisen koskettavaa tunnelmointia. Toivoa sopii, että tästä mestaritekijästä kuulemme jatkossa enemmänkin.

Pysy rohkeana ja lue spefiä. Tulevaisuus on tulossa!

Vesa Sisättö

PS. Numeron uutispalstalla katsottiin koronatilanteen kehitystä selvästi turhan aurinkoisten silmälasien läpi. Niinpä moni palstalla mainituista tulevista elokuvateatteriensi-illoista on sittemmin siirtynyt hamaan tulevaisuuteen tai jopa kokonaan pois teatterikierrokselta. Pahoittelumme! Jäikö tulevaisuus nyt siis sittenkin tulematta?

Sisallys320WEB

Sarjakuvat – Altan: Ada Macaossa

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut, Yleinen , , , , , , ,

AdaMacaossaKansiWEB

Altan
Ada Macaossa

Vuonna 2018 suomeksi saatiin satiirikkomaestro Altanin maanmainio Ada viidakossa -sarjakuva yksiin kansiin sidottuna. Nyt Asema, Zum Teufel ja Täysi Käsi -kustantamot ovat pistäneet pihalle lisää messevän rujoa sarjakuvataidetta Ada Macaossa -albumin muodossa.

AdaMacaossa1WEB

Vuoden 1963 Macao on todellinen kansojen sulatusuuni. On sotilaita, merimiehiä, journalisteja, vakoojia, taskuvarkaita ja ilotyttöjä maailman joka kolkalta. Hikisen räkäisissä baareissa kähmitään, suhmutaan, vedetään viinaa ja etsitään yöseuraa. Torakat, kärpäset ja rotat tanssivat ihmisten ympärillä omaa tangoaan. Ja koska olemme Altanin sarjakuvassa, kaikki tämä on kuvitettu rivon inhorealistisesti, penisnenäisten miesten ja maksullisten naisten ylitsevuotavaa rumuutta korostaen.

AdaMacaossa4WEB

Alkuun erinomaisen sekavasti kulkeva, mutta jatkossa selkiintyvä tarina sekoittaa yhteen soppaan rutkasti toimijoita. On eltaantunut brittikirjeenvaihtaja Bix, kuuluisa toimittajanainen Fiona, nuori vietkong-agentti Lola, isonenäinen parittaja Habib, palvelualtis eunukki Zephir, musta rintamakarkuri Waldo sekä lukuisia muita. Kuvioihin ui myös monia vanhoja tuttuja, Ada tietenkin etunenässä. Eikä sovi unohtaa presidentti John F. Kennedyä, jonka kinkkiset ongelmat heijastuvat vahvasti juuri Macaoon.

Itse juonen juurena toimii alkuun salaperäinen Tenniksenpelaaja ja myöhemmin ilkeitä salaisuuksia paljastava magnetofoniraita.

AdaMacaossa3WEB

Altan ei anna armoa kuvaillessaan ihmisten ahneutta ja alhaisimpia viettejä. Hän lätkii ja mäiskii menemään sellaisella antaumuksella, ettei paremmasta – tai pahemmasta – väliä. Lopputulos on huikea sarjakuvallinen saastaralli, joka tulvii visvaa, löyhkää, kuolemaa ja dekadenssia.

Jumalaista herkkua siis!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/20.

AdaMacaossa2WEB

Elokuvat – Weathering with You

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut, Yleinen , , , ,

WeatheringJulisteWEB

Weathering with You

Weathering With You -elokuvassa 16-vuotias Hodaku saapuu laivalla Tokioon. Jo merimatkan aikana hän saa huomata, että kaupungin sää on rikki: vettä tulee kuukausikaupalla yhteen menoon ja sadeilmiöt ovat hetkellisesti äärimmäisiä. Veden lisäksi taivaalta sataa toisinaan jotain outoa – kuin läpinäkyviä kaloja. Pilvissä on järjettömät määrät vettä, joten ehkä siellä on myös omat, tuntemattomat ekosysteeminsä, aivan kuten merten syvyyksissä.

Alaikäisenä karkulaisena Hodakun ei ole helppo löytää elantoa tai yösijaa, mutta lopulta häntä onnistaa: hän pääsee ruokapalkalla urbaanilegendoja kaupittelevan huuhaalehden toimittajaksi. Lisäksi hän tutustuu ja ihastuu pari vuotta itseään vanhempaan tyttöön, Hinaan.

Weathering1WEB

Yksi moderneista myyteistä, joista Hodaku kirjoittaa, kertoo aurinkotytöstä, joka pystyy tuomaan auringonpaisteen sateiden keskelle. Nämä tarinat kytkeytyvät vanhaan kansanperinteeseen, kertomuksiin entisaikojen sääneidoista, jotka toimivat ihmisyhteisöjen ja taivaan välisinä yhdyssiteinä – ja vaikeissa tilanteissa ihmisuhreina.

Viehättävän kummallinen, teiniangstin ja ilmastomuutoksen rinnastava kertomus kehittyy rauhallisesti tyylikkääksi, monitahoiseksi draamaksi. Henkilöt rakentuvat kokonaisiksi ihmisiksi ja heidän väliset suhteensa kiinnostaviksi – samalla, kun heidän taustansa avautuvat ja salaisuutensa paljastuvat. Jokaisessa on enemmän kuin miltä aluksi näyttää.

Weathering2WEB

Käsikirjoittaja-ohjaaja Makoto Shinkai kuljettaa kertomusta tavallisten ihmisten tasolla, mutta kasvattaa sen suureksi ja vaikuttavaksi niin leveys- kuin korkeussuunnassakin. Rönsyjä, merkittäviä sivuhahmoja ja pieniä ihmeitä on sen verran runsaasti, että niistä riittäisi televisiosarjaksi. Kokonaisuus lähestyykin hajoamispistettään – mutta pysyy kuin pysyykin kasassa.

Massiiviset kaupunkimaisemat neonvaloineen, kerrostaloineen ja paikallisjunineen ovat komeaa katseltavaa. Erilaiset sadesäät – niin synkistä pilvistä lankeavat kaatosateet kuin valoisammat kuurot ja tihkutkin – antavat miljöölle oman silauksensa. Ympäristöt jäävätkin mieleen aivan yhtä vahvasti kuin yliluonnollinen romanssi, joksi Hodakun ja Hinan välinen suhde kehittyy.

Weathering4WEB

Vaikka ydinjuoni eteneekin moneen kertaan nähtyjä eeppisiä raiteita, vallitsee kerronnassa tavaton herkkyys arjen kulahtaneisuudelle ja yksityiskohdille. Asenne näkyy myös loppuratkaisussa, mittakaavojen välisessä valinnassa. Juuri pieneen fokusoiminen kaikkein mahtavimpienkin ilmiöiden edessä tekee Weatheringista suuren elokuvan.

Jukka Laajarinne

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/20.

Weathering3WEB

Uutiset – Tähtifantasia-palkinto 2020 jaettu

tonitahtivaeltaja Uutiset, Yleinen , , , ,

KarilaPienenHauenWEB

Tähtifantasia-palkinto 2020

Helsingin Science Fiction Seuran Tähtifantasia-palkinto
parhaasta vuonna 2019 suomeksi ilmestyneestä
fantasiakirjasta annetaan Siltalan julkaisemalle
JUHANI KARILAN romaanille PIENEN HAUEN PYYDYSTYS.

Pienen hauen pyydystys on absurdi seikkailu, kehityskertomus ja rakkaustarina, joka yhdistää tyylikkäästi realistista kerrontaa ja fantasiaa. Juhani Karilan moderni lappilainen suo-, metsä- ja kylämaisema on mystisten olentojen täyttämä, mutta niihin suhtaudutaan kuin mihin tahansa arkipäiväiseen ilmiöön. Karila ei selittele, miksi tai miten pohjoisen mytologian olennot ovat palanneet napapiirin tuolle puolelle, vaan imaisee lukijan suoraan tapahtumien keskelle.

Pääosassa on Elina Ylijaakko, pääkaupunkiseudulle muuttanut nuori nainen, jonka on joka kesä matkustettava takaisin kotikonnuilleen Itä-Lapin syrjäseuduille. Siellä hänen on kalastettava lapsuudenkotinsa lähellä olevasta pienestä mutaisesta lammesta hauki muutaman päivän kuluessa tai muuten tapahtuu jotain pahaa. Tästä syntyy mysteeri, jota Karila kerii taitavasti auki läpi romaanin. Toisen näkökulman tarjoaa Elinan perässä oleva poliisi Janatuinen, joka myyttisiä olentoja tuntemattomana joutuu kommelluksesta toiseen.

Pienen hauen pyydystys on täynnä mielikuvituksellisia oivalluksia. Karila käyttää suomalaista ja skandinaavista kansanperinnettä hyödyksi yllättävälläkin tavalla, eikä lukija helpolla arvaa, mihin suuntaan ollaan kulkemassa. Matkan aikana tavataan runsaasti värikkäitä henkilöhahmoja, joista kirjailija maalaa jo muutamalla virkkeellä eläviä ja kiinnostavia. Oikeuksiinsa hahmot pääsevät erityisesti nasevasti kirjoitetuissa dialogeissa, joihin on kätketty jos jonkinmoisia anekdootteja.

Riemukkaasti etenevän tarinan varrella Karila tekee tarkkoja havaintoja maailmanmenosta ja luo kuvan ihmiselämästä osana suurempaa kokonaisuutta. Pienen hauen pyydystys kuvaa myös ihmisen – usein negatiivista – vaikutusta ympäristöönsä.

Kirja on koskettava kuvaus ihmisen valinnoista, rakkaudesta, hylkäämisestä, itsensä hyväksymisen vaikeudesta sekä anteeksiannosta. Kahden erilaisen päähenkilönsä avulla Karila rytmittää tekstiään onnistuneesti vaihdellen kerrontaa humoristisemmasta pohdiskelevampaan tai surumielisempään. Karilan kykyä vaihtaa tunnelmaa ja tyyliä luvusta toiseen voi vain ihailla.

Tähtifantasia-palkinto jaettiin neljättätoista kertaa. Palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluivat Tähtivaeltaja-lehden kriitikko Jukka Halme, kriitikko Aleksi Kuutio sekä fantasiaharrastaja, Risingshadow.netin edustaja Osmo Määttä.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtifantasia-palkinnon aiemmat voittajat:

Samanta Schweblin: Houreuni (Like, 2018, suom. Einari Aaltonen)
David Mitchell: Luukellot (Sammakko, 2017, suom. Einari Aaltonen)
Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen (Tammi, 2016, suom. Helene Bützow)
Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita (Lasten Keskus, 2015, suom. Jaana Kapari-Jatta)
Terry Pratchett: FC Akateemiset (Karisto, 2014, suom. Mika Kivimäki)
Bruno Schulz: Kanelipuodit ja muita kertomuksia (Basam Books, 2013, suom. Tapani Kärkkäinen)
Steph Swainston: Uusi maailma (Like, 2012, suom. J. Pekka Mäkelä)
Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka (WSOY, 2011, suom. Tapani Kärkkäinen)
Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus (WSOY, 2010, suom. Tapani Kärkkäinen)
Haruki Murakami: Kafka rannalla (Tammi, 2009, suom. Juhani Lindholm)
Ellen Kushner: Thomas Riiminiekka (Vaskikirjat, 2008, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)
Ngugi wa Thiong’o: Variksen Velho (WSOY, 2007, suom. Seppo Loponen)
Jeff VanderMeer: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki (Loki-kirjat, 2006, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)

Sarjakuvat – Tuisku Hiltunen: Kuutamo ja muita kertomuksia

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut, Yleinen , , , , ,

KuutamoJaKansiWEB

Tuisku Hiltunen
Kuutamo ja muita kertomuksia

Tuisku Hiltusen esikoisalbumi Kuutamo ja muita kertomuksia (Suuri Kurpitsa) sisältää kolme kaunista ja ihmisläheistä sarjakuvaa. Eri aikakausille sijoittuvia tarinoita yhdistävät rakkauden, kaipuun ja sovituksen teemat. Kertomuksissa etsitään oman elämän suuntaa, lähdetään ja palataan, suretaan ja anteeksiannetaan.

KuutamoJa2WEB

Nimikertomuksessa Niko purkaa sydäntään kymmenen vuotta aiemmin omille teilleen lähteneelle rakkaalleen. Pitkän yhteydettömän ajan jälkeen ystävykset hapuilevat entisen suhteensa raunioilla ja yrittävät löytää tunteiden sokkelossa tietä uuteen alkuun. Uskaltaako pettymyksen kokenut Niko antautua jälleen rakkauden vietäväksi? Päästää Émilen lähelleen sydänsurunkin uhalla? Entä mitä Émile on tehnyt viimeisen vuosikymmenen ajan ja mitä hän ystävältään haluaa?

Haikeankaihea sarjakuva kulkee painavasta asiastaan huolimatta rennon jouhevasti niin taiteen kuin tarinankin tasolla. Ilmavat ja ilmeikkäät piirrokset eivät jää puhuvien päiden asteelle, ja lopulta koskettava kertomus onnistuu myös yllättämään.

KuutamoJa3WEB

Purjelaivojen aikakauden satamakaupunkiin sijoittuva Yli meren kuvaa maailmaa, jossa naisten vapaus valita oma tiensä on hyvin rajoittunut. Nuorta Charity-neitiä kalvaa kuitenkin vastustamaton kaukokaipuu. Merille olisi päästävä ja maailmaa nähtävä hinnalla millä hyvänsä. Samalla se tarkoittaisi kuitenkin rakkaan Abigailin hylkäämistä.

Sarjakuva kuvaa pienieleisen hienovaraisesti elämää muokkaavia tunteita ja valintoja. Kaukana siintäviä horisontteja ja lähellä sykkivää rakkautta.

KuutamoJa4WEB

Tieteiskuvaston pariin siirrytään Pakolliset päivitykset -tarinassa. Teemat pysyvät silti aivan yhtä ihmisläheisinä kuin albumin muissakin kertomuksissa.

Kotiplaneettansa näköalattomuutta paennut ja pienet sisaruksensa hylännyt Nomsa joutuu palaamaan lähtöpisteeseensä ja kohtaamaan kaiken sen, minkä jo luuli jättäneensä taakseen. Lopulta kammotusta tapaamisesta muodostuukin uudenlainen yhteys, kun vanhat teot paljastuvat anteeksiannetuiksi ja verisiteet kaiken kestäviksi.

Kulisseista riippumatta Tuisku Hiltusen tarinat tavoittavat jotain syvällistä elämästä, meitä ohjaavista tunteista sekä ihmisen ikävästä toisen luo. Suuretkin tunnemyrskyt kuvataan herkän inhimillisesti ja vakuuttavan aidonoloisesti. Taiteilija ei myöskään sorru murheessa vellomiseen, vaan onnistuu aina tuomaan vahvasti esiin tarinoidensa valoisat puolet – lunastuksen, josta aukeaa entistä kirkkaampi huominen.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/20.

KuutamoJa1WEB