Sarjakuvavuosi 2020 Amerikassa, osa 1/4

Tähtivaeltaja-lehdessä on julkaistu jo 1990-luvun alkupuolelta lähtien artikkelisarjaa, jossa esitellään aina edellisen vuoden parhaat uudet amerikkalaissarjakuvat – sekä muistutetaan yhä jatkuvasti laatusarjoista.

Olen jo pitkään miettinyt, että joku näistä katsauksista olisi hauska pistää julki myös blogin puolella. Hitusen asiaa mietittyäni olen kuitenkin aina tullut siihen tulokseen, ettei kukaan jaksa lukea älykännykän ruudulta artikkelia, jolla on painetussa lehdessä mittaa yli 20 sivua.

Nyt ajattelin kuitenkin kokeilla sellaista ideaa, että julkaisen blogissa neliosaisen juttusarjan, johon on valittu yhteensä noin kolmasosa alunperin Tähtivaeltajassa 1/21 julkaistusta artikkelista. Näin jaksot pysyvät lukukelpoisen mittaisina ja esille saadaan silti nostettua iso kattaus uusia laatusarjoja.

Paljon jää tietysti pois, mutta eipä blogia voi tukkia juttusarjalla, jossa olisi reippaasti yli kymmenen jaksoa. Joka toinen viikkoisella julkaisutahdilla tähän kuluisi aikaakin päälle puoli vuotta.

Mutta nyt enemmittä puheitta itse asiaan!

Image: Tieteismättöä

Mikäli kaipaa hyvää tieteissarjakuvaa, kannattaa katse suunnata kohti Image-yhtiön tarjontaa. Näin on ollut jo pitkään ja on nytkin.

”Tartarus. Kaivossiirtokunta valtamerten hallitsemalla kääpiöplaneetalla avaruuden takamailla. Täällä kuolema on tutumpi kuin elämä.”

Jack T. Cole on kaikkien sarjakuvaharrastajien sankari. Ihmemies, jonka taide kohotti The Unsound -minisarjan (TV 1/19) arvoon arvaamattomaan. Nyt hän tekee saman tempun Tartaruksen kanssa. Herra osaa myös valita juuri oikeat yhteistyökumppanit, sillä sekä Cullen Bunnin kirjoittama The Unsound että Johnnie Christmasin juonima Tartarus ovat tarinoiltaankin ehdotonta ykkösluokkaa.

Kääpiöplaneetta Styxx sijaitsee kahden vaikutusvaltaisen avaruusimperiumin välimaastossa. Paikan tärkein vientituote on Tartaruksen kaivossiirtokunnan louhima neste, josta voidaan muovata kaikkia kuviteltavissa olevia asioita ja esineitä. Parhaiten tämän taidon hallitsevat meditointiin keskittyvät djinnit, jotka lukeutuvat Tartaruksen keskeisiin toimijoihin.

Estääkseen djinnejä myymästä voimallisia nesteaseita vihollisilleen, Baxnan-imperiumi on rakennuttanut Styxxin kiertoradalle Olympus-avaruusaseman. Saarrosta huolimatta aseiden salakuljetus rehottaa.

Sarjakuvan pääosaa näyttelevät Olympuksen sota-akatemiassa opiskelevat kadetit. Heistä keskeisin on Tilde, jonka elämä nytkähtää raiteiltaan, kun selviää, että hänen oikea äitinsä on seitsemäntoista vuotta aiemmin kuollut armoton sotapäällikkö. Tilde pakenee parin ystävänsä kanssa avaruusasemalta ja laskeutuu Tartaruksen vaaroja kuhiseville kaduille. Siellä he joutuvat sekoitetuksi Golden Razor -rikollisjengin ja djinnien väliseen valtakamppailuun.

Peruselementeiksi purettuna Tartarus saattaa vaikuttaa köykäiseltä, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Todellisuudessa sarjakuva on ääriään myöten täynnä kiehtovia yksityiskohtia, mielikuvituksellisia ideoita ja erikoisia elämäntapoja. Näin rikkaaksi ja räiskyväksi kirjoitettua tieteistykitystä tuleekin eteen aivan liian harvoin.

Kokonaisuuden täyteläistää Colen pärisyttävän omintakeisia näkymiä tulviva piirros, jossa vanhanaikainen koristeellisuus yhtyy huikeisiin scifi-visioihin.

Täyttä timanttia.

”Olipa kerran häät, jossa höyrytuomari kohtasi sotakirvestä heiluttavan ison miehen. Sitten tylsät ihmiset vangitsivat höyrytuomarin, mikä ärsytti kirvestä kantavaa isoa miestä.”

Absurdi älyttömyys on elämän suola Kieron Gillenin, Jim Rossignolin ja Jeff Stokelyn The Ludocrats -albumissa. Järjettömyyksien nimiin vannoo myös mahtavalla parralla ja vielä mahtavammalla keskivartalolla varustettu paroni Otto von Subertan. Railakas suurmies on ADHD-oireista kärsivä räjähtävä ilopilleri, jonka rauhoittamiseen vaaditaan hyperpaavin poliisivoimien koko nukutuspiikkiarsenaali.

Mutta siinä vaiheessa, kun robottipoliisit vangitsevat Oton uusimman ihastuksen, höyryvoimalla käyvän tuomari Grattinia Gavelsteinin, häntä ei pysäytä enää mikään. Tosin hyökkäys vankilana toimivan massiivisen tappajatoukan sisuskaluihin on helpommin sanottu kuin tehty. Onneksi apuun rientävät muun muassa tutiseva moottorisahakokki Bogol Theen, julma julkkiskirurgi Elaina Triptych sekä taajuushyppelijä ja jokaisen taistelun petturi Voldigan Kavala.

The Ludocrats lataa peliin rutkasti hekotuttavaa hulluutta. Tässä maailmassa tylsyys on synneistä suurin, joten tarinointi kulkee vimmaisilla tehoilla. Meno onkin kuin istuisi loputtomilla vitseillä ryyditetyssä vuoristoradassa. Albumin todellisuuskuvaa kasvattavat tekstisivut, jotka esittelevät lukijoille niin itsetietoisen vehnäsäkin, tiedettä syövät liha-aaveet, rakennusaineena käytetyt sienifilosofit kuin miljoona muutakin ludocraattista ihmettä.

Rakkautta ensisilmäyksellä! Tai kuten ludocraatit sanoisivat: ”Älä tunge sitä koita taas nenääsi.”

”Jos joku rakentaa tällaisen metallipintaisen, ruumiita syövän tappokoneen kuin minä, hän ei rakenna vain yhtä.”

Vuoden 3241 Pohjois-Amerikassa eletään pahasti taantuneissa heimoyhteisöissä, joiden juuret juontavat Aasiaan ja Etelä-Amerikkaan. Teknologinen aikakausi on kaukaista historiaa, ja romahtaneet pilvenpiirtäjät hautautuneet hiekkaan. Nyt asuntoina toimivat puiset majat ja aseina keihäät sekä miekat.

Vanhoista kukoistuksen ajoista on kuitenkin yhä nähtävissä merkkejä. On Amerikkaa halkova kanavajärjestelmä ja taivaalla leijuvia valtavia torneja, jotka viilentävät ilmakehää. Eikä sovi unohtaa hudsoni-heimon palvomia devoja, alunperin Marsia varten rakennettuja maankaltaistajalaitteita, joiden taustalla vaikuttaa tuntematon, teknologisesti kehittynyt taho.

Simon Royn ja Daniel Bensenin käsikirjoittama ja Artyom Trakhanovin piirtämä First Knife (aiemmin nimellä Protector) on suurisuuntainen, loppuun asti ajateltu visio Maapallon tulevaisuudesta. Erinomaisen komealla taiteella varustettua teosta voi helposti verrata jopa Hayao Miyazakin Tuulen laakson Nausicaä -sarjakuvaklassikkoon.

Itse tarinassa yangui-heimoon kuuluva nuori orjatyttö karkaa hudsonilaisten pyörittämältä kaivaukselta. Pakomatkallaan hän putoaa hiekkaan uponneiden raunioiden uumeniin. Siellä hän tulee herättäneeksi henkiin muinaisen sotarobotin, jonka yanguit uskovat olevan uudelleensyntynyt jumala.

Robottisotilaan myötävaikutuksella yanguiden ja hudsonilaisten välisen sotatilan valtasuhteet heittävät volttia. Mutta kuinka käy, kun devoja ohjailevat tahot kiinnostuvat vanhasta sotakoneesta? Ja mitkä ovat mekaanisen miehen omat tavoitteet?

First Knife on monitahoinen ja ihmeen tuntua soitteleva tieteisseikkailu, jonka vietäväksi on ilo antautua. Sarjan maailmankehittely ja hahmokuvaus tarjoilevat runsain mitoin ammennettavaa, eikä kerronta voisi olla vetävämpää.

Parasta A-luokkaa!

Toni Jerrman

Ensimmäinen näyte Tähtivaeltajassa 1/21 julkaistusta artikkelista.

Jatkoa luvassa kahden viikon päästä!