Sarjakuvat – Sarjakuvavuosi 2020 Amerikassa, osa 4/4

Sarjakuvavuosi 2020 Amerikassa, osa 4/4

Täältä voit lukea juttusarjan ensimmäisen osan sekä selvityksen siitä, mistä tässä kaikessa on kyse. Täältä puolestaan toisen osan. Ja täältä kolmannen.

Boom!: Nouseva tähti

Viitisentoista vuotta sitten perustettu Boom!-kustantamo on viime aikoina parantanut juoksuaan urakalla. Firman sarjoista on aiemmin nostettu Tähtivaeltajassa esiin mm. Abbott (TV 1/19), The Unsound (TV 1/19) ja Coda (TV 3/20). Nyt mukana on peräti viisi uutuutta.

”Me valehtelemme jatkuvasti itsellemme. Siitä keitä todellisuudessa olemme ja millaisiksi olemme antaneet elämämme muotoutua. Teemme kaikkemme sulkeaksemme silmämme totuudelta.”

Älyn, hälyn ja kälyn yhdistäminen ei ole mikään helppo nakki. Jeff Lovenessin kirjoittama ja Lisandro Estherrenin kuvittama Strange Skies Over East Berlin niputtaa kuitenkin taitavasti samaan sarjakuvaan niin psykologista ihmiskuvausta, yhteiskunnallista syväanalyysiä kuin väkivaltaista agenttitoimintaa. Maailma, johon kertomus sijoittuu, peilailee täydellisesti itse tarinan sisältöä.

Muurin takainen Itä-Berliini vuonna 1973. Stasin valvontakoneiston lonkerot ovat kaivautuneet ihmiselon joka tasolle. Tässä todellisuudessa ainoa tapa selvitä hengissä on luottaa valheisiin ja vainoharhaisuuteen. Varsinkin jos olet Itä-Saksan tiedusteluvirastoon soluttautunut lännen agentti, kuten sarjakuvan päähenkilö Herring.

Herring on viettänyt koko elämänsä sujahtamalla vihollisten keskelle eri peitehenkilöllisyyksien turvin. Vanhemmiten hän on kuitenkin alkanut epäillä oman ammattinsa eettisyyttä. Vuosien mittaan hän on auttanut Yhdysvaltojen tukemia diktaattoreja alistamaan omia kansalaisiaan, antanut ilmi aidosti parempaa huomista tavoitelleita opiskelijoita ja mahdollistanut maailman pysymisen moraalisesti korruptoituneiden miesten yksityisenä leikkikenttänä.

Eräänä yönä Itä-Berliinin taivasta halkoo valojuova, joka tuo mukanaan vierailijan ulkoavaruudesta. Herring saa tehtäväkseen selvittää, mistä on kyse. Maanalaisessa tutkimuslaitoksessa hän kohtaa viimein itsensä kaikkein paljaimmillaan. Tuntematon tulokas avaruuden ääristä haluaa riisua ihmiset valheistaan, saada heidät katsomaan rehellisesti tekojaan ja elämäänsä. Kokemus, joka on kylmän sodan paatuneille toimijoille sielua raastavan tuhoisa. Mutta selviäisikö tästä rääkistä hengissä yksikään ihminen?

Strange Skies Over East Berlin on vimmainen sukellus ihmismielen pimeimpiin syövereihin. Sarja moukaroi hahmonsa totuuden äärelle ja saa lukijan pohtimaan meitä kaikkia ympäröiviä yhteiskunnallisia rakenteita ja oman menneisyytensä kipupisteitä. Oudot taivaat Itä-Berliinin yllä on vahvaa ja kaikin osin taitavasti toteutettua tavaraa, joka tarjoilee riittoisasti älyä ja kirkkaita oivalluksia.

”Vaihda ihan vapaasti kanavaa, jos haluat… Mutta kannattaa muistaa, että meidän ikäisillämme katkenneiden sormien parantuminen kestää hyvin pitkään.”

On sanomattakin selvää, että kuningas Arthur on yksi brittimytologian tunnetuimpia hahmoja. Vuosisatojen saatossa hänen legendansa ympärille on kudottu lukematon määrä tarinoita eri kerrontamuodoissa. Nyt teemaan tarttuu Kieron Gillenin ja Dan Moran Once & Future.

Brexit-Britanniasta ammentavassa sarjakuvassa kansallishenkiset tahot päättävät herättää kuningas Arthurin henkiin – puhdistamaan maan ulkomaisesta saastasta. Tosin he eivät ota huomioon, että kelttiläisen Arthurin silmissä viheliäisimpiä maahantunkeutujia ovat anglit ja saksit, jotka ovat nykyisten perusbrittien keskeisimpiä esivanhempia. Siinä saa miekka heilua aika raivokkaasti, että saarivaltiosta saadaan pyyhittyä nämä sukujuuret olemattomiin.

Sitten on vielä se ennustus, jonka mukaan Arthur palaa kuvioihin Englannin synkimmällä hetkellä. Mutta onko hetki sittenkin synkin juuri Arthurin paluun takia? Näin ainakin uskoo entinen vampyyrinmetsästäjä, nykyisin vanhainkodissa eläkepäiviään viettävä Bridgette McGuire. Kun Arthur alkaa pullistella luista varttaan, kovapintainen mummo kaivaa aseensa esiin ja lähtee maailmanpelastusretkelle. Mukaan matkalle tarttuu hänen tyttärenpoikansa Duncan, jolla ei ole aavistustakaan yliluonnollisten ilmiöiden olemassaolosta.

Once & Future on komeasti taiteiltu fantasiaseikkailu, joka ei ota itseään liian vakavasti. Toki tarjolla on kiihkeää toimintaa, mustaa magiaa ja legendaarista pahuutta, mutta sen vastapainoksi mukaan ladataan Duncanin hämmennystä sekä Bridgetten nerokkaan terävää dialogia. Raskaasti aseistautunut isoäiti ei todellakaan tunne armoa, kun vastassa ovat pimeyden pirulliset voimat.

Once & Future on huippuunsa hiottu Graalin malja, joka kannattaa haalia käsiin vaaroista piittaamatta.

”Hän… on… tulossa… Hän tarvitsee sinua… Punainen äiti… Rakastan sin…”

Punainen äiti herättää vahvoja kauhutunnelmia Jeremy Haunin ja Danny Luckertin The Red Mother -sarjakuvassa.

Tarina hyppää vauhtiin vikkelästi, kun iltatreffeiltä palaileva pariskunta joutuu outojen voimien uhriksi. Luke tempaistaan pimeyteen ja Daisy menettää iskussa silmänsä. Traumaattisen kokemuksen jälkeen nuori nainen alkaa nähdä verenpunaisia painajaisia ja hallusinaatioita, joissa hymyilevä pääkallonaama vaanii häntä niin varjoissa kuin ihmisjoukoissakin.

Daisy on ammatiltaan pulmapelien suunnittelija, mutta paluu työelämään ei ota onnistuakseen. Sen sijaan hän purkaa pelkojaan ja ahdistustaan psykiatrin vastaanotolla. Mikään ei kuitenkaan pysäytä koko ajan lähemmäksi kurkottavia kauhuja. Hetkellistä helpotusta tilanteeseen tuo vain tuntemattoman tahon lähettämä, antiikkinen pulmalipas. Arvoituksellisen esineen avaamisyritykset vievät Daisyn ajatukset pelkojen tuolle puolen.

Mutta kuinka punaiset painajaisvisiot, kinkkiset pulmapelit ja Daisya vahtaava mummo kytkeytyvät toisiinsa?

The Red Mother ei anna ensimmäisessä kokoelmassa vielä vastauksia näihin kysymyksiin. Se kylvää kuitenkin maahan rutkasti kutkuttavia siemeniä, joiden kasvua on ilo seurata. Sarjakuvakauhu on vaikea laji, mutta Haun ja Luckert tykittävät kehiin aidosti pelottavan – ja inhimillisen! – tarinan nuoren naisen kiirastulesta. Tästä on hiton hyvä jatkaa.

Toni Jerrman

Neljäs ja samalla viimeinen näyte Tähtivaeltajassa 1/21 julkaistusta artikkelista.

Sarjakuvat – Sarjakuvavuosi 2020 Amerikassa, osa 1/4

Sarjakuvavuosi 2020 Amerikassa, osa 1/4

Tähtivaeltaja-lehdessä on julkaistu jo 1990-luvun alkupuolelta lähtien artikkelisarjaa, jossa esitellään aina edellisen vuoden parhaat uudet amerikkalaissarjakuvat – sekä muistutetaan yhä jatkuvasti laatusarjoista.

Olen jo pitkään miettinyt, että joku näistä katsauksista olisi hauska pistää julki myös blogin puolella. Hitusen asiaa mietittyäni olen kuitenkin aina tullut siihen tulokseen, ettei kukaan jaksa lukea älykännykän ruudulta artikkelia, jolla on painetussa lehdessä mittaa yli 20 sivua.

Nyt ajattelin kuitenkin kokeilla sellaista ideaa, että julkaisen blogissa neliosaisen juttusarjan, johon on valittu yhteensä noin kolmasosa alunperin Tähtivaeltajassa 1/21 julkaistusta artikkelista. Näin jaksot pysyvät lukukelpoisen mittaisina ja esille saadaan silti nostettua iso kattaus uusia laatusarjoja.

Paljon jää tietysti pois, mutta eipä blogia voi tukkia juttusarjalla, jossa olisi reippaasti yli kymmenen jaksoa. Joka toinen viikkoisella julkaisutahdilla tähän kuluisi aikaakin päälle puoli vuotta.

Mutta nyt enemmittä puheitta itse asiaan!

Image: Tieteismättöä

Mikäli kaipaa hyvää tieteissarjakuvaa, kannattaa katse suunnata kohti Image-yhtiön tarjontaa. Näin on ollut jo pitkään ja on nytkin.

”Tartarus. Kaivossiirtokunta valtamerten hallitsemalla kääpiöplaneetalla avaruuden takamailla. Täällä kuolema on tutumpi kuin elämä.”

Jack T. Cole on kaikkien sarjakuvaharrastajien sankari. Ihmemies, jonka taide kohotti The Unsound -minisarjan (TV 1/19) arvoon arvaamattomaan. Nyt hän tekee saman tempun Tartaruksen kanssa. Herra osaa myös valita juuri oikeat yhteistyökumppanit, sillä sekä Cullen Bunnin kirjoittama The Unsound että Johnnie Christmasin juonima Tartarus ovat tarinoiltaankin ehdotonta ykkösluokkaa.

Kääpiöplaneetta Styxx sijaitsee kahden vaikutusvaltaisen avaruusimperiumin välimaastossa. Paikan tärkein vientituote on Tartaruksen kaivossiirtokunnan louhima neste, josta voidaan muovata kaikkia kuviteltavissa olevia asioita ja esineitä. Parhaiten tämän taidon hallitsevat meditointiin keskittyvät djinnit, jotka lukeutuvat Tartaruksen keskeisiin toimijoihin.

Estääkseen djinnejä myymästä voimallisia nesteaseita vihollisilleen, Baxnan-imperiumi on rakennuttanut Styxxin kiertoradalle Olympus-avaruusaseman. Saarrosta huolimatta aseiden salakuljetus rehottaa.

Sarjakuvan pääosaa näyttelevät Olympuksen sota-akatemiassa opiskelevat kadetit. Heistä keskeisin on Tilde, jonka elämä nytkähtää raiteiltaan, kun selviää, että hänen oikea äitinsä on seitsemäntoista vuotta aiemmin kuollut armoton sotapäällikkö. Tilde pakenee parin ystävänsä kanssa avaruusasemalta ja laskeutuu Tartaruksen vaaroja kuhiseville kaduille. Siellä he joutuvat sekoitetuksi Golden Razor -rikollisjengin ja djinnien väliseen valtakamppailuun.

Peruselementeiksi purettuna Tartarus saattaa vaikuttaa köykäiseltä, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Todellisuudessa sarjakuva on ääriään myöten täynnä kiehtovia yksityiskohtia, mielikuvituksellisia ideoita ja erikoisia elämäntapoja. Näin rikkaaksi ja räiskyväksi kirjoitettua tieteistykitystä tuleekin eteen aivan liian harvoin.

Kokonaisuuden täyteläistää Colen pärisyttävän omintakeisia näkymiä tulviva piirros, jossa vanhanaikainen koristeellisuus yhtyy huikeisiin scifi-visioihin.

Täyttä timanttia.

”Olipa kerran häät, jossa höyrytuomari kohtasi sotakirvestä heiluttavan ison miehen. Sitten tylsät ihmiset vangitsivat höyrytuomarin, mikä ärsytti kirvestä kantavaa isoa miestä.”

Absurdi älyttömyys on elämän suola Kieron Gillenin, Jim Rossignolin ja Jeff Stokelyn The Ludocrats -albumissa. Järjettömyyksien nimiin vannoo myös mahtavalla parralla ja vielä mahtavammalla keskivartalolla varustettu paroni Otto von Subertan. Railakas suurmies on ADHD-oireista kärsivä räjähtävä ilopilleri, jonka rauhoittamiseen vaaditaan hyperpaavin poliisivoimien koko nukutuspiikkiarsenaali.

Mutta siinä vaiheessa, kun robottipoliisit vangitsevat Oton uusimman ihastuksen, höyryvoimalla käyvän tuomari Grattinia Gavelsteinin, häntä ei pysäytä enää mikään. Tosin hyökkäys vankilana toimivan massiivisen tappajatoukan sisuskaluihin on helpommin sanottu kuin tehty. Onneksi apuun rientävät muun muassa tutiseva moottorisahakokki Bogol Theen, julma julkkiskirurgi Elaina Triptych sekä taajuushyppelijä ja jokaisen taistelun petturi Voldigan Kavala.

The Ludocrats lataa peliin rutkasti hekotuttavaa hulluutta. Tässä maailmassa tylsyys on synneistä suurin, joten tarinointi kulkee vimmaisilla tehoilla. Meno onkin kuin istuisi loputtomilla vitseillä ryyditetyssä vuoristoradassa. Albumin todellisuuskuvaa kasvattavat tekstisivut, jotka esittelevät lukijoille niin itsetietoisen vehnäsäkin, tiedettä syövät liha-aaveet, rakennusaineena käytetyt sienifilosofit kuin miljoona muutakin ludocraattista ihmettä.

Rakkautta ensisilmäyksellä! Tai kuten ludocraatit sanoisivat: ”Älä tunge sitä koita taas nenääsi.”

”Jos joku rakentaa tällaisen metallipintaisen, ruumiita syövän tappokoneen kuin minä, hän ei rakenna vain yhtä.”

Vuoden 3241 Pohjois-Amerikassa eletään pahasti taantuneissa heimoyhteisöissä, joiden juuret juontavat Aasiaan ja Etelä-Amerikkaan. Teknologinen aikakausi on kaukaista historiaa, ja romahtaneet pilvenpiirtäjät hautautuneet hiekkaan. Nyt asuntoina toimivat puiset majat ja aseina keihäät sekä miekat.

Vanhoista kukoistuksen ajoista on kuitenkin yhä nähtävissä merkkejä. On Amerikkaa halkova kanavajärjestelmä ja taivaalla leijuvia valtavia torneja, jotka viilentävät ilmakehää. Eikä sovi unohtaa hudsoni-heimon palvomia devoja, alunperin Marsia varten rakennettuja maankaltaistajalaitteita, joiden taustalla vaikuttaa tuntematon, teknologisesti kehittynyt taho.

Simon Royn ja Daniel Bensenin käsikirjoittama ja Artyom Trakhanovin piirtämä First Knife (aiemmin nimellä Protector) on suurisuuntainen, loppuun asti ajateltu visio Maapallon tulevaisuudesta. Erinomaisen komealla taiteella varustettua teosta voi helposti verrata jopa Hayao Miyazakin Tuulen laakson Nausicaä -sarjakuvaklassikkoon.

Itse tarinassa yangui-heimoon kuuluva nuori orjatyttö karkaa hudsonilaisten pyörittämältä kaivaukselta. Pakomatkallaan hän putoaa hiekkaan uponneiden raunioiden uumeniin. Siellä hän tulee herättäneeksi henkiin muinaisen sotarobotin, jonka yanguit uskovat olevan uudelleensyntynyt jumala.

Robottisotilaan myötävaikutuksella yanguiden ja hudsonilaisten välisen sotatilan valtasuhteet heittävät volttia. Mutta kuinka käy, kun devoja ohjailevat tahot kiinnostuvat vanhasta sotakoneesta? Ja mitkä ovat mekaanisen miehen omat tavoitteet?

First Knife on monitahoinen ja ihmeen tuntua soitteleva tieteisseikkailu, jonka vietäväksi on ilo antautua. Sarjan maailmankehittely ja hahmokuvaus tarjoilevat runsain mitoin ammennettavaa, eikä kerronta voisi olla vetävämpää.

Parasta A-luokkaa!

Toni Jerrman

Ensimmäinen näyte Tähtivaeltajassa 1/21 julkaistusta artikkelista.

Jatkoa luvassa kahden viikon päästä!