Kolumni – Pääkirjoitus 4/19

TVkansi419blogiArtWEB

Viime numeron pääkirjoitukseen liittyen sain kommentin, ettei näissä tarvitsisi aina ”mussuttaa politiikkaa”. Hieman tuota ihmettelen, sillä tieteiskirjallisuuden paras puoli on aina ollut genren yhteiskunnallinen, poliittinen ja sosiaalinen kantaaottavuus. Mutta mennään nyt sitten tällä kertaa aivan toisella linjalla.

No nyt raikaa rock! Viime numerossa unohdettiin juhlia, että täyteen tuli jo 150. lehti. Joten nyt otetaan vahinko takaisin erikoispaksun numeron voimin.

Bailujen kunniaksi parrasvaloihin palaa Suomen suurin supersankari, Kapteeni Hyperventilaattorimies – yli 20-vuotisen eläkeputken jälkeen! Petri Hiltusen piirtämä ja käsikirjoittama sarjakuva julkaistaan poikkeuksellisesti englanniksi ja Jarkko Nääsin ajanpatinoimilla väreillä koristettuna. Kolmiosaisen jatkosarjan seuraavat jaksot nähdään tulevissa numeroissa. Tästä ei maailmankaikkeus voi enää paremmaksi muuttua!

Lehden sivuille on kerätty monta muutakin sarjakuvaa, joiden tekijät ovat olleet mukana tähtivaelluksella jo vuosikymmenten ajan. Tarjolla on toinen osa Kivi Larmolan Kaikki liikkuu -eepokseen, Anssi Rauhalan taiteilema tieteisseikkailu sekä Pekka Mannisen tuorein Teräslilja. Huikeaa, vaikka itse sanonkin.

Numeron muusta sisällöstä mainittakoon vaikkapa lahjakkaan Amal El-Mohtarin haastattelu ja hänen Hugo-, Nebula- ja Locus-palkittu novellinsa Vuodenajat lasia ja rautaa. Sekä Jouko Ruokosenmäen hulppean laaja artikkeli Jack Kirbyn Neljäs maailma -sarjakuvasetistä. Puhumattakaan kymmensivuisesta Kutzpah-katsauksesta, jossa nostetaan esiin viime vuosien parhaita avaruusoopperoita.

Ja mitäs muuta? No tietenkin perinteinen Rakkautta & Anarkiaa -raportti, Petri Hiltusen & Nalle Virolaisen ajankohtainen Star Wars -aiheinen foliopalsta sekä rutkasti kirja-, sarjakuva- ja elokuva-arvosteluja.

Mahtavaa luettavaa on siis tarjolla yli 130 sivun edestä. Jehnaa ja jepulis!

Mutta tässäpä kiperä kysymys pohdittavaksi: kumpi voittais, jos zombivampyyrimuumiohämähäkki ja Conanin kirveen kantasolututkimus tappelis?

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/19.

PS. Tähtivaeltaja 4/19 saapuu postilakon muodostaman suman takia jäsenille satunnaisiin aikoihin. Tiedän, että jotkut ovat saaneet lehden jo viime viikolla, mutta osalla – kuten minulla – lehteä ei ole vielä näkynyt tai kuulunut. Eletään toivossa, että viikon sisällä olisivat jo kaikkien käsillä.

PS2. Vielä ehtii tsekata Teeman menneeseen elokuvafestivaaliin liittyvät ekstramatskut, kuten:

Tonin Stalker-kokemus

Kriitikot metsässä Stalkerin hengessä

Mistä kriitikot uneksivat

Kuunneltu musiikki:

Halestorm: Vicious
Halestorm: The Strange Case of… (Deluxe Edition)
Halestorm: Into the Wild Life (Deluxe Edition)
Doors: Live at the Matrix 1967 (2 CD)
Doors: Live in Vancouver 1970 (2 CD)
The 69 Eyes: West End
Noitarovio: Inkvisitio
Idles: Joy as an Act of Resistance
Amyl and the Sniffers: Amyl and the Sniffers
Warkings: Reborn

TV419sisallysWEB

Kolumni – Pääkirjoitus 3/19

TV319kansiPKweb

Ilmastonmuutoksen ohella aikamme suurimpia globaaleja ongelmia ovat vainoharhaisuuden ruokkima nationalismi sekä väkivaltaan yllyttävä vihapuhe. Yhdessä ne synnyttävät keinotekoisia jakolinjoja, jotka karsinoivat ihmiset meihin ja muihin. Tässä vinoutuneessa ajatusmallissa ”muut” demonisoidaan omaa elämäntapaa uhkaaviksi vihollisiksi.

Todellisuudessa meidän tulisi ottaa ilo irti erilaisten kulttuurien rikkaudesta ja ihmisenä olemisen moninaisuudesta. Juuri näin tekevät tässä Tähtivaeltajassa esiteltävät kirjailijat Vandana Singh ja Jani Saxell.

Intialaissyntyinen, nykyisin Yhdysvalloissa asuva Singh ammentaa tarinoihinsa aineksia niin intialaisista juuristaan kuin spekulatiivisen fiktion hienoimmista perinteistä. Syvästi inhimillisissä novelleissaan hän tutkailee sekä ihmisyyden että todellisuuden olemusta.

Singh on tarinankerronnan taikaan uskova kirjailija, jonka kertomuksissa elämä on muistojen, kokemusten, tunteiden ja ihmissuhteiden loputon verkosto.

Hyvä esimerkki Singhin tyylistä ja taidoista on tässä lehdessä julkaistava Somadeva: Taivaanvirran sutra. Novelli on saanut innoituksensa 1000-luvun intialaisesta kertomuskokoelmasta, mutta sen tapahtumat liikkuvat avaruuden tähtitarhoissa.

Mukana on lukuisia toisiinsa kietoutuvia metaforisia tarinoita, joissa tieteellinen maailmankuva ja inhimillisen olemassaolon lukemattomat eri ulottuvuudet käyvät kiehtovaa piirileikkiä. Esillä on kysymyksiä niin minuuden määrittelystä, elämänvalintojen motiiveista, menneisyyden merkityksestä, kertomusten voimasta kuin olemassaolon käsitteestä – vain muutamia mainitakseni.

Tähtivaeltaja-palkittu Saxell käsittelee romaaneissaan puolestaan itäisen Euroopan kipupisteitä ja kulttuurillista monimuotoisuutta. Suurienkin tapahtumien keskellä hän on aina pienen ihmisen puolella. Silti hänen kirjoissaan ei juututa yhteen näkökulmaan, vaan tapahtumat tuodaan esiin täysivaltaisesti – niin hyvässä kuin pahassakin. Historian painolastia ja elämän iloja unohtamatta.

Saxell ei kaihda tarinoissaan kipeitäkään yhteiskunnallisia ongelmia. Sillä, kuten hän itse toteaa ”kirjailijan radikaalein mahdollinen velvollisuus juuri nyt on puolustaa avointa, moniarvoista ja hengittävää yhteiskuntaa, jossa kaikilla on puheoikeus”.

Numeron muusta sisällöstä mainittakoon Puupää-palkitun Kivi Larmolan uusi jatkosarjakuva. Kaikki liikkuu – Lev Termenin ihmeellinen elämä kertoo erikoisen keksijäneron kohtalosta:

”Lev Termen on tutkija ja vakooja, muusikko ja valehtelija, vanki ja vapaa, mutta ennen kaikkea tiedemies, jolla on visio. Tämä visio vie hänet läpi Venäjän molempien vallankumousten. Läpi ajan ja paikan, läpi materian ja vastamaterian. Ja lopulta, Neuvostoliiton romahtaessa, sinne minne emme voi häntä seurata. Lev Termenin tarina on dramatisoitua totta, ja todellisuudessaan liian uskomaton keksittäväksi.”

Lukemisiin!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/19.

3sisallys319WEB

Kolumni – Pääkirjoitus 2/19

TV219KansiAweb

Kaislikossa suhisee ja Euroopassa kuhisee. Euroopan unioni on mahdollistanut yksinomaan positiivisen kehityksen, mutta silti opportunistiset populistipellet ovat saaneet nostatettua kansaa EU:ta vastaan. Tämän he ovat tehneet korostamalla äärinationalistista ajattelua sekä tarjoilemalla yksinkertaistetun valheellisia vastauksia monimutkaisiin kansainvälisiin kysymyksiin.

Lopputulos on ollut rumaa katsottavaa. Isossa-Britanniassa sahataan omaa oksaa brexitin muodossa. Parikin entistä itäblokin maata on ajautunut kansalaistensa perusoikeuksia polkevien hallitusten moukaroitavaksi. Äärioikeisto kerää ääniä siellä sun täällä. Samalla Venäjä tekee kaikkensa horjuttaakseen Euroopan yhtenäisyyttä ja kiinalainen raha toteuttaa vapaasti omia strategisia suunnitelmiaan.

Tilanne alkaa muistuttaa yhä enemmän kehityskulkuja, jotka johtivat brittikirjailija Dave Hutchinsonin Murtunut Eurooppa -sarjassa kuvattuun lähitulevaisuuteen. Eurooppaan, jossa EU on kuihtunut olemattomiin ja kansallisvaltiot ovat pystyttäneet jälleen omat rajansa. Maailmaan, jossa kaikki ajavat vain omaan etuaan. Arkeen, jossa matkustamista rajoittavat passi- ja tullimuodollisuudet.

Ja koska olen elänyt pitkään Euroopassa, jossa EU oli vasta kaukainen haave, voin vakuuttaa, ettei entiseen malliin kannata palata. Nykypäivään verrattuna 1980-luvun Suomi ja Eurooppa olivat monin tavoin silkkaa kakkelia.

Tästä huolimatta Hutchinsonin kirjasarja on vallan makoisaa luettavaa. Teokset yhdistelevät hienosti kimurantteja vakoojadekkarijuonia, huikeita scifi-idiksiä ja tunteisiin vetoavaa henkilökuvausta. Hutchinsonin tuotantoon paneudutaan laajassa artikkelissa, jota täydentävät sekä miehen haastattelu että novellisuomennos.

Kotimaisista nimistä nostamme tällä kertaa esiin suomalaisen kauhukirjallisuuden kruunaamattoman kuninkaan, Marko Hautalan, sekä englanninkielisillä markkinoilla menestyneen Ville Meriläisen. Hautala tunnetaan mestarillisista kauhuromaaneistaan, kun taas Meriläinen on tähän mennessä ollut esillä lähinnä novelliensa kautta.

Lukuisten kirja-, sarjakuva- ja elokuva-arvostelujen lisäksi lehdestä löytyy myös Petri Hiltusen ja Nalle Virolaisen Foliohatun alla -palsta. Riemastuttavien leffamielipuolten käsittelyyn on päätynyt Ridley Scottin Prometheus-elokuva, jossa riittääkin kaiveltavaa vaikka muille jakaa.

Ja sitten ei muuta kuin valmistautumaan heinäkuun alussa Jyväskylässä järjestettävään Finncon-festivaaliin!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/19.

3_sisallys219WEB kopio

Kolumni – Pääkirjoitus 1/19

tv_1_19_kansiWEB1

Suurin osa maailman ihmisistä tuntuu elävän valetodellisuuksissa.

On itsestäänselvää, että yksinvaltiaiden tai uskontojen hallitsemissa maissa kansalaisten kuva todellisuudesta on väännetty tarkoituksellisesti kieroon – lukuisia suurvaltoja myöten. Mutta nyt ilmiö on valunut myös valtioihin, joissa maallinen demokratia on aiemmin ollut voimissaan. Euroopasta löytyy jo useita maita, joissa mediakenttä on otettu hallitusten valvontaan – palvelemaan vapaan tiedonvälityksen sijaan vallanpitäjien mielihaluja.

Yhdysvalloissa yli puolet ihmisistä tuntuu uskovan poliittisesti ja uskonnollisesti tarkoitushakuiseen propagandaan. Jopa Suomeen on syntynyt laajoja kansalaispiirejä, jotka kyseenalaistavat reaalimediat ja muodostavat maailmankuvansa populistien puppupuheiden pohjalta.

Tilanne on äärimmäisen huolestuttava, eikä trendille näy loppua. Tätä kehitystä seuratessa ei voi kuin ihmetellä ihmisten kykyä kiistää todellisuus.

Toisaalta tarve uskoa valheita ja epätotuuksia saattaa olla ihmislajin sisäsyntyinen piirre. Historia kun ei paljon muusta kerrokaan. Hyviä esimerkkejä tästä löytyy myös Pekka Mannisen Joris-Karl Huysmans -artikkelin kakkososasta. Siinä pureudutaan aikoinaan hyvinkin suosittujen salatieteiden maagisiin maailmoihin.

Kuten Manninen kirjoittaa: ”Seuraavat tapahtumat venyttävät tuntemamme tieteellisesti selitettävissä olevan todellisuuden rajoja halkeamispisteidensä yli, mutta on pakko myöntää, että kokijoidensa mielestä ne olivat tosia.”

Manninen on muutenkin numeron työnsankari, sillä häneltä nähdään Huysmans-artikkelin ohessa Teräslilja-sarjakuva. Episodi kommentoi syväluotaavasti ajankohtaista keskustelua ”Maailmankaupungin” terveydenhuollon tilasta.

Massiiviseksi ponnistukseksi sopii laskea myös 22-sivuinen Sarjakuvavuosi-artikkeli. Sen luettuasi tiedät kaiken, mitä vuoden 2018 jenkkisarjiksista tarvitsee ylipäätään tietää.

Numeron muuna sisältönä on mm. runsaasti kirja- ja elokuva-arvosteluja.

Tässä yhteydessä haluan vielä kiittää mainiosti onnistuneen Tähtivaeltaja-päivän esiintyjiä, pääjärjestäjiä sekä tukijoita. Kukituksen ansaitsevat mm. Dave Hutchinson, Johanna Sinisalo, Jani Saxell, Tiina Raevaara, Marko Hautala, Magdalena Hai, J. Pekka Mäkelä, Kaisa Ranta, Jukka Laajarinne, Sari Polvinen, Petri Hiltunen ja Aleksi Kuutio. Plus Maa ja ilma ry. sekä kaikki Helsingin SF Seuran hallituksen jäsenet, jotka ahkeroivat tapahtuman kasaan.

Ja jottei totuus unohtuisi, omat kiitoksensa ansaitsevat myös Tähtivaeltaja-lehden lukuisat avustajat. Ilman teidän huimaa panostanne ei lehteä olisi edes olemassa. Syvä kiitos ja kumarrus.

Fandom rulaa!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/19.

Teraslilja1WEB

Sarjisvuosi14WEB

Kolumni – Pääkirjoitus 4/18

Adobe Photoshop PDF

Isis on kenties ajettu ahtaalle, mutta käytännössä terroristit ovat jo voittaneet. Saavutuksiinsa nähden suhteellisen pieni joukko uskonnollisia fundamentalisteja on onnistunut pistämään länsimaat polvilleen ja käynnistämään valtavia pakolaisvirtoja.

Irrationaalisia pelkoja lietsomalla terroristit ovat synnyttäneet Eurooppaan kansallismielistä kiihkoa, vaarallista ääriajattelua ja maahanmuuttovastaisuutta. He ovat myrkyttäneet ilmapiirin niin, että viha ja rasismi riehuvat valtoimenaan. Luoneet uskontojen välistä vastakkainasettelua ja saaneet valtiot kiristämään turvallisuuspolitiikkaa kansalaistensa perusoikeuksia rajoittamalla.

Jopa Suomessa viranomaisten valvontakeinoja ja pääsyä yksilön kannalta hyvinkin henkilökohtaisiin tietoihin laajennetaan lähes holtittomasti.

Kaikki tämä sataa niin terroristien kuin länsimaihin pesiytyneiden populistien ja itsevaltiaiden laariin. Kohta me elämme poliisivaltioissa ja ihmettelemme demokraattisen utopian kuolemaa.

Mutta on maailma ollut hullu ennenkin. Tästä löytyy monia esimerkkejä Pekka Mannisen laatimasta Joris-Karl Huysmans -artikkelista. Vuonna 1848 syntynyt ranskalaiskirjailija on hyvin mielenkiintoinen hahmo sekä tuotantonsa että elämäntarinansa puolesta. Kuten Manninen artikkelinsa alussa toteaa, Huysmans saattoi hyvinkin kirjoittaa todellisuudesta, mutta hänen todellisuutensa oli mitä ilmeisimmin erittäin kummallinen.

Numeron muusta sisällöstä mainittakoon Suvi Kauppilan goottilaishenkinen novelli, jossa myyttisen Ranskan pimeillä takamailla tapahtuu kummia, Kari Sihvosen Syntax Terror -sarjakuva, jossa veikeät robotit kiusaavat ihmiskuntaa, sekä intomielinen raportti, joka esittelee syyskuussa järjestetyn Rakkautta & Anarkiaa -filmifestivaalin parhaat genretuotannot.

Ilonkiljahduksia aiheuttaa varmasti myös Petri Hiltusen ja Nalle Virolaisen Foliohatun alla -palsta. Aiemmin julkaisemattomassa analyysissä leffamielipuolemme tarkastelevat George A. Romeron alkuperäisen zombie-trilogian pinnan alaista todellisuutta – ja tekevät hämmästyttäviä löytöjä!

Sitten ei muuta kuin laserpyssyt kehiin, Clutch levylautaselle ja lukemaan.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/18.

Kolumni – Pääkirjoitus 3/18

Adobe Photoshop PDF

Kirjailija Tuomas Kyrö vitsaili (?) Suomen Kuvalehden blogissaan, että jos kirjalla on ideologinen päämäärä, kyseinen teos joutaa roskakoriin. Näin päätöntä lausuntoa voisi odottaa vain omaan ylemmyydentunteeseensa tukehtuneelta keskiluokkaiselta valkoiselta mieheltä.

Todellisuudessa hyvä ja kestävä kirjallisuus on aina yhteiskunnallisesti relevanttia. Se ottaa kantaa, tuo esiin näkökulmia ja kertoo jotain oleellista ihmisyydestä ja ihmisenä olemisesta. Vain silloin, kun kirjailijalla ei ole mitään sanottavaa, on lopputulos turhanpäiväistä ongelmajätettä.

Hyvä esimerkki kirjailijasta, joka haluaa teoksillaan vaikuttaa lukijan ajatusmaailmaan ja purkaa luutuneita kliseitä, on tässä lehdessä esiteltävä Kameron Hurley. Hän kulkee rohkeasti omia ideologisia polkujaan eikä anna minkään pysäyttää itseään. Ja näin on syntynyt jo kaksi huikeaa fantasiakirjasarjaa, yksi viime vuosien hienoimmista avaruusoopperoista sekä timanttinen esseekokoelma The Geek Feminist Revolution.

Vihaisia naisia puolustava kirjailija nostetaan nyt esiin niin artikkelin, haastattelun, esseesuomennoksen kuin novellinkin voimin. Hurley jos kuka on kaiken tämän huomion arvoinen.

Yhteiskunnallista kantaaottavuutta ja ihmisyyden perkausta löytyy myös moneen otteeseen palkitun Siiri Enorannan teoksista. Hän mainitsee haastattelussaan muun muassa fantasian eskapistisen ulottuvuuden, ekologisen agendansa ja kiinnostuksensa tutkia teksteissään valtaa ja seksuaalisuutta.

Ja jos etsit kirjaa, jolla on tärkeää sanottavaa, kannattaa tarttua Rivers Solomonin esikoisromaaniin. Menneisyyden kaiku -teos on vaikuttava avaruusallegoria orjuudesta, rotusorrosta ja naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Se on yksi vuoden parhaista scifi-suomennoksista.

Lehden muusta sisällöstä mainittakoon kotimainen Kersantti Napalm -sarjakuva ja Petri Hiltusen & Nalle Virolaisen maanmainio Alien-analyysi. Sekä tietenkin Ranskassa syntyneen, mutta Helsingissä työskentelevän teoreettisen astrofysiikan tohtorin, Edmund Schluesselin, kovaa scifiä lähestyvä Pähkinänkuoreen suljettuna -novelli.

Lisäksi tarjolla on tuttuun tapaan messevät määrät kirja-, sarjakuva- ja elokuva-arvosteluja. On Adaa, Aelitaa, Anyurua ja kaikkea muuta kivaa.

Lukemisiin!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/18.

Kolumni – Pääkirjoitus 2/18

Adobe Photoshop PDF

Trump, Putin, Erdoğan. Unkari, Puola, Pohjois-Korea. Facebook, Google, Amazon. Pahuus leviää maailmalla kuin rutto. Osalla pahuuden ilmentymistä on aseinaan sensuuri, valvonta, uhkailu tai aivopesu. Toisilla kiristys, väkivalta ja järjenvastaiset valheet.

Samaan aikaan yksilönvapaudet kaventuvat hälyttävää vauhtia. Demokratiat taantuvat, äärioikeisto nousee. Terrorismi ja uskonnollinen fundamentalismi kasvattavat suosiotaan. Julkea vihapuhe, sosiaalista mediaa riivaava lynkkausmentaliteetti, kansalaisten kyykyttäminen ja terveysfasismi valtaavat alaa. Valemedia jyrää riippumattoman tiedonvälityksen ja järjen äänet alleen.

Netissä vapaus on jo vuosikaudet ollut silkkaa harhaa. Lukemattomat urkintafirmat tietävät mielihaluistamme, kulkureiteistämme ja seksuaalisesta suuntautumisestamme enemmän kuin me itse – ja myyvät tiedot parhaiten tarjoavalle.

Niinpä ei ole ihme, että dystopiat ovat hallinneet nuorten tieteiskirjallisuutta jo pitkään. Viime vuosina kehitys on heijastunut vahvasti myös aikuisten kirjallisuuteen. Trendistä löytyy esimerkkejä tämän Tähtivaeltajan kirja-arvosteluista.

Tulevaisuuden mahdollisia kehityssuuntia käsitellään myös Ville Lähteen kirjoittamassa Ken MacLeod -analyysissä, Kimmo Lehtosen Kutzpah-palstalla sekä Jari Olavi Hiltusen Dostojevski-artikkelissa.

MacLeodin vastikään valmistuneessa The Corporation Wars -trilogiassa kaksi äärimmäistä ideologiaa taistelee maailmanvallasta. Molemmilla on oma visionsa siitä, millainen on ainoa oikea tapa elää. Ja tämän kädenväännön he vievät aina kaukaiseen avaruuteen asti.

Kutzpah esittelee puolestaan tuoreita kirjoja, joissa visioidaan erilaisia tulevaisuuden yhteiskuntamalleja. Osa niistä taipuu utopian suuntaan, toiset taas muistuttavat enemmän dystopioita.

Dostojevski on eittämättä venäläisen kirjallisuuden suurnimi. Harvemmin muistetaan kuitenkaan mainita, että hänen tuotantoonsa lukeutuu myös useita spefi-tekstejä. Niitä sävyttää usko ihmiskunnan parempaan tulevaisuuteen.

Numeron muusta sisällöstä mainittakoon Alastair Reynoldsin vinkeä Kuusitoista kysymystä Kamala Chatterjeelle -novelli sekä artikkeli Neil Gaimanin American Gods -romaanin saamista uusista muodoista.

Esiin noston ansaitsee myös Liu Cixinin Ihmiselämä-novelli, jonka Rauno Sainio on kääntänyt suoraan kiinasta. Cixin on juuri nyt siinäkin mielessä ajankohtainen, että hänen Hugo-palkittu Kolmen kappaleen probleema -romaaninsa ilmestyy syksyllä suomeksi.

Kaiken tämän ohessa tarjolla on Napalmia, Night Visionsia, keinomaailmoja sekä rutkasti kirja-, sarjakuva- ja elokuva-arvosteluja.

Sitten ei muuta kuin lukemaan ja kuuntelemaan!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/18.