Kolumni

Kolumni – Pääkirjoitus 2/23

tonitahtivaeltaja Kolumni , , , , ,

Kulttuuri ja ajattelun vapaus ottavat nyt iskuja poliittisen kentän jokaiselta äärilaidalta.

Yhdet kieltävät kirjoja, jotka sisältävät ”vääränlaisia” käsityksiä ihmisistä ja yhteiskunnista. Toiset sensuroivat urakalla vanhoja klassikoita ”sensitiivisyyden” nimissä. Kolmannet haluavat viedä valtion tuen kaikelta sellaiselta taiteelta, joka herättää ajatuksia.

Jokainen näistä suuntauksista edustaa sielutonta pahuutta, josta ei ole pitkä matka natsi-Saksan kirjarovioihin ja rappiotaide-käsitteeseen.

Mitä olisikaan elämä ilman haastavaa, älykästä ja korkealentoista spekulatiivista fiktiota? No harmaata ja ahdistavaa tietenkin. Hyvä spefi ravistelee ajatuksia ja saa aivosolut laulamaan; auttaa näkemään asioita uusista kulmista ja kyseenalaistamaan vanhoja ”totuuksia”.

Tätä teki aikoinaan myös Iain M. Banks. Yllättäen hän valitsi yhteiskunnallisesti kantaaottavien tarinoidensa välineeksi avaruusoopperan, jota pidettiin tuolloin ummehtuneena ja takapajuisena kirjallisuudenlajina. Esimerkillään hän modernisoi koko avaruusoopperan käsitteen ja avasi portin lukuisille häntä seuranneille kirjailijoille.

Saavutuksen kunniaksi teemme nyt aikahypyn menneisyyteen ja selvitämme, mitä Banks itse ajatteli omista teoksistaan. Iain M. Banks – Jättimäisiä avaruusaluksia ja timanttisia ajatuksia -haastattelun materiaalit ovat kotoisin vuosilta 1991 ja 1995, eikä niitä ole aiemmin julkaistu painetussa muodossa – suurinta osaa ei missään muodossa.

Teeman ajankohtaisuutta lisää se, että Banksin kolme varhaisinta Kulttuuri-avaruusoopperaa julkaistaan vuoden sisällä korjattuina suomennoksina. Niistä ensimmäinen, Muista Flebasta, on jo ilmestynytkin.

Menneen maailman maisemissa liikkuu myös Puupäähatulla palkitun Kivi Larmolan Kaikki liikkuu – Lev Termenin ihmeellinen elämä -sarjakuva. Vuonna 2019 käynnistynyt upea jatkosarja saa tässä numerossa 14-sivuisen päätöksensä. Tapauksen kunniaksi Kivi muistelee omassa artikkelissaan niin Lev Termenin elämää kuin sarjakuvansa mutkikasta syntyhistoriaa. Pistäkää thereminit soimaan!

Kotimaisena fiktiona lehdestä löytyy maailmallakin menestyneen Ville Meriläisen Mäntyneidon lehto -novelli. Lisäksi tarjolla on laaja kattaus kirja-, elokuva- ja sarjakuva-arvosteluja.

Kun ammunta lakkaa, ruttopojat, pirstoutumatyttö ja aaveiden yhteisö leijuvat täystuhon pilvessä kuin vääjäämättä luhistuvat lyijypallot.

Kesäisiä lukuhetkiä!

Toni Jerrman

Kolumni – Pääkirjoitus 1/23

tonitahtivaeltaja Kolumni , , , , , , , , , , ,

Vaikka aina ei siltä tunnu, niin joissakin asioissa maailma on mennyt positiiviseen suuntaan. Vuonna 2000 saattoi vielä kuulla ihmettelyä siitä, että Finlandia-palkinnon voitti tieteiskirja, eli Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi -romaani. Sittemmin palkinto on luovutettu useammallekin spefi-kirjalle, eivätkä valinnat ole herättäneet kohua.

Viime vuonna kuuden teoksen ehdokaslistalle nousi peräti kolme spefi-romaania. Ne olivat Marja Kyllösen väkevän ilmaisuvoimainen Vainajaiset, Heikki Kännön vastustamattoman lukukokemuksen tarjoava Ihmishämärä sekä Sami Tissarin kujeileva vaihtoehtohistoria Krysa. Itse palkinto livahti lopulta kuitenkin aivan toiseen osoitteeseen.

Sama kehitys on näkynyt muissakin kotimaisissa kirjallisuuspalkinnoissa. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia on viimeisen kymmenen vuoden aikana mennyt viidesti spefi-teokselle, Topelius-palkinnoista vielä useampi.

Runeberg-palkintoon ovat spefi-väriä tuoneet mm. Heikki Kännön Sömnö (2019) ja Marisha Rasi-Koskisen Rec (2021). Tänä vuonna voiton nappasi Marja Kyllösen Vainajaiset-teos. Palkintoraadin mukaan Vainajaiset on kielellisesti ainutlaatuinen romaani, joka ammentaa tummanpuhuvat rakennusaineksensa kauhusta ja kansanperinteestä.

Hauskaa oli myös huomata, että kun Helsingin Sanomat julkaisi helmikuun alussa ensimmäisen HS10-koosteensa viime aikojen kiinnostavimmista kirjoista, niin kaksi teoksista (Jens Liljestrand: Vaikka kaikki päättyisi & Emily St. John Mandel: Asema 11) oli juuri valittu Tähtivaeltaja-palkinnon ehdokkaiksi.

Kaiken kaikkiaan voidaankin todeta, että genrenä spefi ei enää herätä negatiivisia mielikuvia. Sen sijaan spekulatiivisen fiktion elementeistä on tullut luonteva osa yhä useamman kirjailijan työkalupakettia.

Ja hyviä spefi-kirjailijoitahan Suomessa riittää. Yksi heistä on tässä Tähtivaeltajassa esiteltävä Laura Luotola. Lahjakas tekijä on juuri nyt hyvinkin ajankohtainen, sillä hänen pitkään työstämänsä Suoja-trilogian viimeinen osa, Projekti, näki päivänvalon viime vuoden lopulla. Kaisa Rannan haastattelussa sanavalmis kirjailija kertoo niin urastaan, ajatuksistaan kuin teoksistaankin.

Perinteiseen tapaan vuoden ensimmäisen Tähtivaeltajan suurpanostus on massiivinen sarjakuvavuosikatsaus. Tarjonnan hitteihin lukeutuvat mm. Simon Spurrierin ja Matias Bergaran fantastinen Step By Bloody Step, Tom Kingin ja Bilquis Evelyn virheetön Supergirl: Woman of Tomorrow sekä Jonathan Hickmanin ja Mike Huddlestonin päitä räjäyttelevä Decorum.

Hieman vanhempaan sarjakuvatarjontaan tarttuu Jukka Vuorio. Hän pohtii artikkelissaan ihmiskuntaa jo pitkään kiusannutta ikuisuuskysymystä – eli kumpi voittaisi, jos Hulk ja Wolverine tappelisivat. Vastaus ei välttämättä ole niin yksioikoinen kuin voisi kuvitella.

Kivi Larmolan Kaikki liikkuu – Lev Termenin ihmeellinen elämä -jatkosarjakuva pitää nyt yhden numeron tauon. Seuraavassa lehdessä onkin sitten luvassa tarinan suuri loppuhuipennus!

Täysin ilman sarjakuvia ei lukijoita silti jätetä, sillä mukana on Petri Hännisen ja Jussi Kaakisen kymmensivuinen Kaunis vanhuus.

Jäsenet saavat lehden välussä myös Helsingin Science Fiction Seuran alennuksiin oikeuttavan jäsenkortin.

Kirkuu kuin viivakoodi!

Toni Jerrman

Kolumni – Pääkirjoitus 4/22

tonitahtivaeltaja Kolumni , , , , , , ,

Kah kehveliä ja hurlumheitä, nyt ollaankin jo vuoden 2022 viimeisen Tähtivaeltajan parissa!

Numeron laukaisee liikkeelle Esko Suorannan artikkeli Malka Olderista. Older pistäytyi kesällä Suomessa Finnconin tutkijakunniavieraana, mutta hän on myös ansioitunut kirjailija. Suositussa Centenal-trilogiassaan hän lataa kehiin tarkoin harkittuja, ajatuksia ravisuttajia lähitulevaisuusvisioita. Kerronnallisesti nämä pohdinnat tuodaan esiin kyberpunkin, vakoojajännärien ja poliittisten trillerien keinoin.

Artikkelin päätteeksi voit lukea näytteen Olderin novellistiikasta. Fiktion pariin syöksytään myös Edmund Schluesselin Viimeinen vitsi -novellissa. Kyseessä on jo kolmas Tähtivaeltajassa nähtävä tarina Suomessa asuvalta, matematiikkaa opettavalta teoreetti­sen astrofysiikan tohtorilta.

Usean kirjoittajan yhteis-Kutzpahissa esitellään tällä kertaa 13 tuoretta fantasiaromaania. Valinta tukee aiempaa Kutzpah-jatkumoa, sillä numerossa 4/19 käsittelyyn otettiin modernit avaruusoopperat ja numerossa 4/21 kuljettiin galaksien ääristä kohti fantastisempia mielenmaisemia. Nyt ruodittavat romaanit todistavat fantasiakirjallisuuden monimuotoisuuden sekä kyvyn taipua mitä erilaisimpiin elämyksiin.

Dvd-osastossa esiin nostetaan sekä vanhoja klassikkoja että todella päättömiä kalkkunaherkkuja. Näiden filmien seurassa elämä on täynnä yöllistä auringonpaistetta.

Mitäs vielä? No ainakin Pekka Mannisen hurmeinen Teräslilja-sarjakuva, joka paljastaa sosiaalisen median epäsosiaalisuuden, jo 11. jakso Kivi Larmolan huikeaa Kaikki liikkuu – Lev Termenin ihmeellinen elämä -sarjakuvaa sekä raportti viime syyskuussa järjestetyiltä Rakkautta & Anarkiaa -filmifestivaaleilta. Kirja-, sarjakuva- ja elokuva-arvosteluista nyt puhumattakaan.

Ensi vuonna pääsemme vihdoinkin jättiapinoiden pariin, esittelemme lukuisia mielenkiintoisia tieteis- ja fantasiakirjailijoita sekä yritämme löytää vastauksen kysymykseen kumpi voittaisi, jos Hulk ja Wolverine tappelisivat. Ihan noin vain alkajaisiksi.

Ja koska tässä kohta tulee jo 40 vuotta täyteen Tähtivaeltajan peräsimessä, haluan jälleen kerran kiittää kaikkia vuosien saatossa Tähtivaeltajaa avustaneita ihmisiä sekä lukijoita, jotka ovat seuranneet matkaamme ajasta ikuisuuteen. Ilman teitä lehteä ei olisi edes olemassa. Tällä tuella on hyvä jatkaa päättymätöntä vaellusta kohti avaruuden ihmeitä.

Se on rock!

Toni Jerrman

Kolumni – Pääkirjoitus 3/22

tonitahtivaeltaja Kolumni , , , , , ,

Spekulatiivinen fiktio on nykyisin monimuotoisempaa kuin koskaan. Tämä ei ole itsestäänselvyys, sillä vielä vuosituhannen vaihteessa kenttää hallitsivat yhdysvaltalaiset ja brittiläiset mieskirjailijat. Tänä päivänä elämme onneksi aivan toisenlaisessa todellisuudessa.

Matka on ollut kuitenkin pitkä. Hiljattain kuollut Nichelle ”Uhura” Nichols toki seilasi avaruuden käymättömillä korpimailla jo 1960-luvun Star Trek -sarjassa. Silti afroamerikkalaiset tieteissankarit olivat pitkään harvassa. Nykyisin näin ei enää ole. Tämän todistavat vaikkapa Tähtivaeltajissa 4/21 ja 1/22 julkaistut Cristy Zinnin ja Chinelo Onwualun novellit, jotka kertovat afrikkalaisista avaruuden valloittajista.

Tuoreet kirjailijatähdet hyödyntävät laajalti omia juuriaan tarinoidensa pohjina. Tästä käy hyvänä esimerkkinä Tähtivaeltaja 1/22:ssa esitelty Rebecca F. Kuang, joka perkaa teoksissaan Kiinan historian kipupisteitä. Tai lukuisat muut Tähtivaeltajassa viimeisen vuosikymmenen aikana käsitellyt kirjailijat.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö myös Briteistä ja Yhdysvalloista ponnistaisi esiin uusia, upeita kirjailijoita. Yksi heistä on Idahossa syntynyt Alix E. Harrow. Kaunista ja evokatiivista kieltä käyttävä Harrow on julkaissut vasta kaksi romaania ja kaksi pienoisromaania, mutta jo ne ovat keränneet tukuittain ylistäviä arvioita sekä palkintoehdokkuuksia.

Harrow’n teoksissa on vahva feministinen ote, minkä ohessa hän nostaa esiin rasismin erilaisia ilmenemismuotoja – tinkimättä kuitenkaan mielikuvitusta soittelevista tarinoista ja syvällisesti luoduista henkilöistä.

Kirjailijan kertomuksissa esiintyy usein noitia, joten on luontevaa, että hän on tarttunut myös satuihin ja tehnyt niistä kiitettävän monitasoisia uudelleentulkintoja. Monet näistä teemoista ovat esillä hänen Plataani ja sibylla -novellissaan, jonka suomennos löytyy tästä lehdestä.

Viimeiset parikymmentä vuotta dystopiat ovat hallinneet nuorten ja nuorten aikuisten tieteiskirjallisuutta – niin meillä kuin maailmallakin. Teokset heijastelevat vahvasti yhteiskunnallista kehitystä ja pelkoja siitä, mihin saatamme olla menossa.

Yhden hyvän syyn kirjoittaa juuri dystopioita tarjoilee Anne-Maija Aalto haastattelussaan. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon Mistä valo pääsee sisään -teoksellaan voittanut kirjailija ei pelkää kuvata niitä kauhuja, jotka eriarvoistava ja inhimillisyytensä kadottanut yhteiskunta tuo tullessaan.

Joskus on hyvä katsoa myös menneisyyteen, jotta tiedämme, mistä olemme tulossa. Tähän aiheeseen keskitytään sekä Adam Strange -artikkelissa että dvd-palstalla.

Adam Strange on yksi tieteissarjakuvan pitkäikäisimmistä sankareista, ja hahmon erilaiset tulkinnat valaisevat hyvin kulloisenkin aikakauden ilmapiiriä. Dvd-palstalla käydään puolestaan läpi japanilaisen tieteiselokuvan kehitystä usean vuosikymmenen ajanjaksolla. Jokaisesta mukaan valitusta filmistä löytyy kytköksiä oman aikansa yhteiskunnalliseen murrokseen.

Näiden kattausten ohessa tarjolla on runsaasti kirja-, elokuva- ja sarjakuva-arvosteluja sekä Puupäähatulla palkitun Kivi Larmolan Kaikki liikkuu – Lev Termenin ihmeellinen elämä -sarjakuvan kymmenes jakso.

Lukemisiin!

Toni Jerrman

Kolumni – Pääkirjoitus 2/22

tonitahtivaeltaja Kolumni , , , , , ,

Hämärää pätäkkää! Maailmankirjat ovat viime vuodet olleet aivan sekaisin, joten Tähtivaeltaja heittäytyy nyt yhden numeron ajaksi outouksien vietäväksi.

Lehden käynnistää Jouko Ruokosenmäen artikkeli yhdysvaltalaisen DC-yhtiön Elseworlds-sarjakuvista. Ne pohjautuvat samaan entä jos? -kysymykseen kuin monet tieteistarinatkin. Tällä kertaa ei tosin liikuta todellisuuteen kytkeytyvissä pohdinnoissa, vaan kysymys esitetään supersankarisarjakuvien sisäisille maailmoille. Niinpä käsittelyssä voivat olla vaikkapa sellaiset kysymykset kuin mitä tapahtuisi, jos Batman olisi vampyyri, Ihmenainen sirkuksen vetonaula tai Teräsmies pahvinen leivänpaahdin?

Pekka Manninen jatkaa puolestaan sarjaansa, jossa hän esittelee erikoisia klassikkokirjailijoita. Aiemmin käsittelyssä ovat olleet mm. Arthur Machen (4/14 & 1/15) ja Joris-Karl Huysmans (4/18 & 1/19). Nyt vuoron saa suurena petona ja pienenä päivänsäteenä tunnettu Aleister Crowley. Häntä ja aiempia tekstinikkareita yhdistävät ihmeelliset elämäntarinat, kohua herättäneet teokset sekä vankka usko maagisiin ilmiöihin.

Tällä kertaa julkaisemme Mannisen massiivisen artikkelin yhtenä kokonaisuutena. Niinpä tarjolla on 34-sivuinen kattaus täynnä uskomatonta faktaa ja vielä uskomattomampaa fantasiaa. Okkultisia salaliittoja koskaan unohtamatta!

Myös dvd-palstalta löytyy useita outoja elokuvia. Al Adamsonin Nurse Sherri -kalkkunassa seurataan kuolleen kulttijohtajan riivaaman sairaanhoitajan kökköä kostoretkeä. Joseph Manginen kasaripläjäys Neon Maniacs on puolestaan pullollaan niin kahjoja tappajamutantteja, ettei mitään rajaa. Shinya ”Tetsuo” Tsukamoton ohjaama humoristinen kauhufantasia, Hiruko the Goblin, on sekin vallan kummallista katsottavaa.

Kivi Larmolan Kaikki liikkuu – Lev Termenin ihmeellinen elämä -jatkosarjakuva pitää nyt yhden numeron huilaustauon. Sen tilalla nähdään Kiven tiukkaan rajattujen genremääritelmien raoissa leijaileva maagisrealistinen Taikuri laivassa -novelli.

Parin katovuoden jälkeen tästä kesästä kannattaa repiä kaikki ilo irti. Käydä ahkerasti elokuvissa, festivaaleilla, teatterissa ja keikoilla. Istahtaa terassille lukemaan hyviä spefi-kirjoja. Vierailla eri kaupunkien scifi-mafioissa sekä suunnata kohti heinäkuun alkupuolella järjestettävää Finnconia. Tavata vanhoja kavereita ja tutustua uusiin ihmisiin.

Tai kuten Danko Jones asian ilmaisi: ”Rock shit hot!”

Toni Jerrman

Ja muista toistaa mantraa: ”Fuck Putin, Fuck Erdoğan, Fuck Putin, Fuck Jinping, Fuck Putin, Fuck al-Assad, Fuck Putin, Fuck Jong-un, Fuck Putin, Fuck Orbán, Fuck Putin, Fuck Lukašenka, Fuck Putin, Fuck Trump, Fuck Putin, Fuck Taleban, Fuck Putin ja niin edelleen.”

Kolumni – Pääkirjoitus 1/22

tonitahtivaeltaja Kolumni , , , , ,

Vuosi sitten uhosin, että maailmankaikkeus voidaan lopettaa tarpeettomana, jos koronasta ei päästä eroon ennen viime kesää. No näinhän ei sitten käynyt. Nyt pitäisi vain löytää taho, jota syyttää siitä, että maailmankaikkeus on yhä olemassa.

Sillä välin kun tätä asiaa selvitellään, on hyvää aikaa paneutua uusimman Tähtivaeltajan sisältöön. Numeron saa kunnian käynnistää Shimo Suntilan ansiokas artikkeli kiinalaissyntyisestä R. F. Kuangista. Hänet tunnetaan vahvasta ja vaikuttavasta Poppy Wars -trilogiastaan, jonka ykkösosa, The Poppy War, nousi useiden arvostettujen spefi-palkintojen ehdokaslistoille.

Trilogian kaksi ensimmäistä kirjaa pääsivät myös Time-lehden vuonna 2020 julkaisemalle 100 kaikkien aikojen parasta fantasiaromaania -listalle. Varmaan sinne olisi päätynyt kolmaskin, jos se olisi luetteloa laadittaessa jo ilmestynyt.

Käännösnovellina tarjolla on nigerialaissyntyisen mutta nykyisin Kanadassa asuvan Chinelo Onwualun avaruus-scifi-tarina Kosketuksen lahja. Oman tuotantonsa rinnalla kirjailija on ollut perustamassa ja pyörittämässä sellaisia spefi-lehtiä kuin Omenana ja Anathema – jotka ovat tutustumisen arvoisia julkaisuja.

Suurimman sivumäärän numerosta nappaa perinteinen sarjakuvavuosikatsaus. Sen tähtinä loistavat mm. legendaarisen Barry Windsor-Smithin tuore mestariteos Monsters, Tom Kingin ja Jorge Fornésin Watchmen-universumiin sijoittuva salaliittotrilleri Rorschach sekä Rick Remenderin ja kumppaneiden räävittömän nerokas The Scumbag, joka vetää nykymaailmaa jäytäviä ääriliikkeitä turpiin oikein olan takaa.

Unohtaa ei sovi N. K. Jemisin käsikirjoittamaa ja Jamal Campbellin upeasti kuvittamaa Far Sector -hittiä, josta on vihdoin ilmestynyt kokoelma-albumi. Teos ei kuitenkaan ole nyt mukana vuosikatsauksessa, sillä se esiteltiin laajasti jo Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/20.

Muuna sisältönä mm. uusin jakso Kivi Larmolan huikeaa Kaikki liikkuu – Lev Termenin ihmeellinen elämä -sarjakuvaa sekä keskivertoa enemmän muikean makoisia dvd- ja blu-ray-arvosteluja.

PS. Oheinen pääkirjoitus on kirjoitettu aivan toisenlaisessa todellisuudessa kuin missä nyt elämme. Muutaman viikon sisällä kaikki on muuttunut ja korona-aika vaikuttaa nyt pieneltä harmilta verrattuna siihen, että Euroopassa käydään sairasta valloitussotaa, joka tuo mieleen toisen maailmansodan alkutahdit.

Ikinä en voinut edes kuvitella, että tällainen barbarismi voisi yhä olla mahdollista. Ja että moiseen ryhdyttäisiin vain yhden sekopään harhaisten oikkujen takia. Tällä hetkellä kaikki ajatukset ovat Ukrainan kansan puolella, joka taistelee vallanhimoista hirmuhallitsijaa vastaan koko Euroopan tulevaisuuden puolesta.

Toni Jerrman

Kolumni – Pääkirjoitus 4/21

tonitahtivaeltaja Kolumni , , , , , , ,

Ikimuistoisia suurteoksia ilmestyy kulttuurin eri osa-alueilta vain harvakseltaan. Siis sellaisia kuin N. K. Jemisinin Murtunut maailma -trilogia tai Andrei Tarkovskin ohjaama Stalker-elokuva. Nyt tähän listaan on lisättävä Matti Hagelbergin Läskimooses, joka tulee takuuvarmasti jäämään suomalaisen sarjakuvan historiaan yhtenä aikakautemme merkittävimmistä saavutuksista.

Kymmenen vuoden mittaiseksi paisuneen urakan tuloksena ihmiskunta on saanut luettavakseen lähes 1500-sivuisen tieteiseepoksen, joka pistää mielen pärisemään ja aivot rätisemään. Läskimooseksessa fu-kansa valloittaa avaruuden, Lauri Kenttä seikkailee Marsissa ja musta planeetta uhkaa ihmiskuntaa. Mutta tämä on vasta alkua tarinalle, joka kertoo sekä maailmankaikkeuden synnystä että todellisuuden perimmäisestä luonteesta. Miljoonasta muusta asiasta nyt puhumattakaan.

Läskimooses on niin timanttinen tiiliskivi, että Tähtivaeltajan toimituksen oli aivan pakko päästä pöyhimään herra Matti Hagelbergin ajatuksia ja näkemyksiä haastattelun muodossa. Lopputulos jaetaan nyt kaikelle kansalle artikkelissa, joka syöksyy arastelematta Läskimooseksen ikiaikaisten salaisuuksien äärelle.

Painavaa asiaa löytyy myös Kutzpah-kokonaisuudesta, jossa viisitoista suomalaista asiantuntijaa esittelee ja analysoi tuoreita englanninkielisiä spefi-romaaneja. Valitut teokset ovat saaneet maailmalla suitsutusta osakseen. Tyylillisesti kirjoissa kuljetaan vauhdikkaista avaruusoopperoista kohti arkisielun sopukoita – yhteiskuntakriittistä otettakaan unohtamatta.

Novellisuomennosten saralla esiin nostetaan eteläafrikkalainen kuvittaja-kirjailija Cristy Zinn. Hänen tuotantoonsa mahtuu novellistiikan, sarjakuvien ja kirjakuvitusten ohessa myös kaksi nuorten fantasiaromaania, The Dreamer’s Tears (2016) ja Of Magic and Memory (2017). Zinnin novelli Tyttö joka tuijotti Marsia on syvästi inhimillinen kertomus avaruuden valloituksesta ja ihmismielen psykologiasta.

Ja vuoden takaista Vesa Sisättöä lainatakseni: ”Tarjolla on toki myös normikattaus vakiopalstoja, sarjakuvia ja muuta hubandoa!”

Ensi vuonna jatketaan uljasta vaellusta tähtitaivaan käymättömillä korpimailla. Luvassa on ainakin jättiapinoita, vaihtoehtoisia sarjakuvamaailmoja sekä sellaisia kirjailijanimiä kuin Rebecca F. Kuang ja Chinelo Onwualu. Ihan vain alkajaisiksi.

”Läskimooses, musta planeetta, maailmojen tuho, on tulossa pian. Sitä ennen on kerrottava kaikki.”

Toni Jerrman

Kolumni – Pääkirjoitus 3/21

tonitahtivaeltaja Kolumni , , , , , ,

Yksi tieteiskirjallisuuden suurimmista arvoista on, että sen avulla voi viistovalaista yllättävistä kulmista niin maailmaa, yhteiskuntia kuin ihmisyyden olemustakin. Tehdä näkyväksi piilotettuja trendejä ja rakenteita sekä pohtia, mihin olemme menossa ja mistä tulossa. Paras sf-kirjallisuus tuo esiin tuoreita näkökantoja, auttaa kyseenalaistamaan vallitsevia ”totuuksia” ja yllyttää ihmisiä ajattelemaan omilla aivoillaan.

Näin toimii myös yhdysvaltalaiskirjailija P. Djèlí Clark. Hän on siviiliammatiltaan historian professori, jonka erityisalat kytkeytyvät mustien orjien elämään ja emansipaatioon sekä orjuuden yhteiskunnallisiin vaikutuksiin. Nämä teemat ovat luonnollisesti keskiössä myös hänen proosatuotannossaan.

Clark ei kuitenkaan sorru saarnaamaan, vaan lähestyy aihepiirejään spekulatiivisen fiktion suomin keinoin. Näin hänen sanomansa välittyy mielikuvituksellisten ja viihdyttävien tarinoiden siivellä – sijoittuvat ne sitten New Orleansin sivukujille tai steampunk-henkiseen Kairoon.

HBO:n tuottama Watchmen-televisiosarja oli laajasti esillä tämän vuoden ensimmäisessä Tähtivaeltajassa. Aiheeseen on kuitenkin syytä palata, sillä P. Djèlí Clarkin artikkeli Näenkö koskaan utopiaani? analysoi sarjaa hyvin erilaisesta näkökulmasta. Samalla artikkelissa nousevat esiin amerikkalaisen populaarikulttuurin sisäsyntyiset ongelmat sekä mustien utopioiden pitkä historia.

Tässä numerossa on esittelyssä myös kaksi kotimaista laatukirjailijaa, jotka hyödyntävät tarinoissaan spekulatiivisen fiktion keinovalikoimaa, vaikkei teoksia aina spefinä mainostetakaan. Sekä Laura Gustafsson että Marisha Rasi-Koskinen ovat lisäksi hyviä esimerkkejä kirjailijoista, jotka tutkailevat todellisuutta epätavallisista kulmista – ja näin näkevät pintaa syvemmälle.

Lehden muusta sisällöstä mainittakoon Puupää-hatulla palkitun Kivi Larmolan Kaikki liikkuu – Lev Termenin ihmeellinen elämä -jatkosarjakuvan loistelias paluu parrasvaloihin, Petri Hiltusen ja Nalle Virolaisen tarkkaa luentaa edustava Ready Player One -foliohattu sekä runsaat kattaukset kirja- ja elokuva-arvosteluja.

Vain lukemalla, katsomalla ja ajattelemalla voi voittaa ennakkoluulonsa ja laajentaa maailmankuvaansa.

Toni Jerrman

Kolumni – Pääkirjoitus 2/21

tonitahtivaeltaja Kolumni , , , , , , , , , ,

Maailmaa yhä pöllyttävän kökkölöörin keskelläkin olemme loihtineet iloksenne Tähtivaeltajan historian punk-positiivisimman numeron. Säpinää! Anarkiaa! Kiljua! Mohikaaneja!

Aurinko paistaa vihdoin avaruuden risukasaan, kun pahaenteisesti höhöttelevä tieteisdösentti Vesa ”Punk-Ari” Sisättö johdattelee meidät punk-todellisuuksien syövereihin.

Lehden saa kunnian käynnistää Sisätön artikkeli solarpunkista. Tämä noin vuosikymmenen ikäinen kirjallinen liike pyrkii luomaan valoisia visioita ihmiskunnan tulevaisuudesta. Alan kirjailijat pohtivat, millainen olisi yhteiskunta, joka ei vannoisi talouskasvun ja luonnonvarojen liikakäytön nimeen. Tai millaista olisi elää maailmassa, joka perustuisi ekologisesti ja sosiaalisesti kestäville arvoille?

Positiivisille tulevaisuuskuville onkin juuri nyt kysyntää.

Sisätön kynästä on syntynyt myös tutkielma kekkospunkista, tuosta kotimaisen spefin poliittis-byrokraattisesta tiennäyttäjästä – väyryspunkiakaan unohtamatta. Kuinka huonosti olisi käynyt, jos Urho Kaleva Kekkonen olisi luopunut presidentinpestistään etuajassa? Millainen olisi Neuvosto-Suomi? Ja miten tähän kaikkeen liittyvät venäläisvalmisteinen taistelulehmä sekä Carl Gustaf Emil Mannerheimin pahkahuone?

Steampunkin puolelle hypätään Artemis Kelosaaren Merkillisten merenkulkijain kilta -novellissa. Itä-Suomen maisemissa liikkuva tarina esittelee meille tervahöyryn kansimiehenä maata kiertävän Serafim Kovanahan, jonka elämä on ollut täynnä ainutlaatuisia käänteitä.

Mutta ei kaikki ole punkia, mikä kiiltää. Viime vuosina maailmankaikkeuteen on pukattu myös lukuisia laatutietoisia scifi-televisiosarjoja. On The Expanse (2/16), Killjoys, Westworld, The Handmaid’s Tale, Star Trek: Picard ja vaikka mitä. Mutta kuinka moni muistaa herran nimeltä Buck Rogers? Miehen, joka toimi visuaalisten avaruusoopperoiden esikoisairueena?

Ilman Rogersia meillä ei olisi Flash Gordonia tai Tähtien sotaa. Tuskin montaa muutakaan avaruusoopperasarjakuvaa tai -elokuvaa. Kenties ei edes supersankareita!

Älä siis jätä väliin sivulta 80 käynnistyvää artikkelia, joka paljastaa kaiken, mitä herra Rogersista tulee tietää.

Koska elokuvateattereissa eletään yhä rospuuttokautta, tässä numerossa on lohduksi tarjolla Tähtivaeltajan historian laajin kattaus dvd- ja blu-ray-arvosteluja. Sen sijaan Kivi Larmolan Kaikki liikkuu – Lev Termenin ihmeellinen elämä -jatkosarja pitää nyt yhden numeron mittaisen huilaustauon. Lisää tätä herkkua on kuitenkin luvassa jo seuraavassa lehdessä.

Sitä odotellessa toivotan Tähtivaeltajan lukijoille aurinkoista ja tähtikirkasta punk-kesää!

Toni Jerrman

Kolumni – Pääkirjoitus 1/21

tonitahtivaeltaja Kolumni , , ,

Takana on triffidimäisen kälyinen koronavuosi. Nyt on pakko toivoa, että tämä on viimeinen Tähtivaeltajan pääkirjoitus, jossa tarvitsee edes vihjata henkistä, fyysistä ja taloudellista tuhoa kylvävän koronapandemian suuntaan. Sillä jos ihmiset eivät pääse kesään mennessä tapaamaan tuttujaan tai käymään keikoilla, elokuvissa, festareilla, ravintoloissa ja missä lie, voidaan maailmankaikkeus lopettaa täysin tarpeettomana.

Parempaa huomista odotellessa katse kannattaa suunnata ajatuksia herättävän spefin pariin.

Yksi tapa on kaivaa käsiinsä sarjakuviin pohjautuvia televisiosarjoja, joita on viimeisen vuosikymmenen aikana tuotettu kasapäin. Tässä Tähtivaeltajassa esittelemme neljä sarjaa, jotka lukeutuvat tarjonnan ehdottomiin huippuihin. Watchmen! Doom Patrol! Happy! The Boys!

Kun nämä ja kaikki muut vanhat sarjat on katsastettu, vuoroaan odottavat vuoden 2021 uutuudet, kuten WandaVision ja lukuisat muut. Ihan heti ei tällä saralla pääse silmiään lepuuttamaan.

Myös elokuvat sisältävät liikkuvaa kuvaa. Teattereihin ei filmejä kuitenkaan pukkaa, joten apua leffapuutostautiin täytyy kaivaa muista lähteistä. Tälle matkalle löytyy oppaita tavallista laajemmalta dvd-palstalta. Flash Gordon! Eyeball! Slaughterhouse Rock! Etceteraa.

Ja mitä olisi elämä ilman hyviä sarjakuvia? Alan yhdysvaltalaisia uutuuksia esitellään massiivisessa sarjakuvavuosikatsauksessa, josta jokainen löytää varmasti useita itseään kiinnostavia laatusarjoja. Kotimaista sarjakuvaa lehdessä edustavat tuorein jakso Kivi Larmolan kiehtovaa Kaikki liikkuu – Lev Termenin ihmeellinen elämä -eeposta sekä Pekka Mannisen työllisyystoimia parodioiva Teräslilja-hitti.

Eikä kirjallisuuttakaan ole unohdettu. Kirja-arvostelujen lisäksi paneudumme nyt Lontoossa asuvan Tasha Surin tuotantoon niin artikkelin kuin haastattelunkin kautta. Kirjallisuutta ja luovaa kirjoittamista opiskellut Suri ammentaa teoksiinsa elementtejä omista intialaisista sukujuuristaan sekä laajemminkin Etelä-Aasian historiasta ja kulttuurista.

Jaksakaa ja pärjäilkää! Mutta muistakaa silti, että piipunpoltto on sallittu ainoastaan avaruusaluksen komentosillalla. Ja sitten lukemaan.

Toni Jerrman

PS. Oheinen pääkirjoitus hakattiin kiveen tammikuun loppupuolella, jolloin koronatilanne oli aivan toisen näköinen kuin tänään. Jos tästä kammottavasta vuodesta on jotain oppinut, niin ainakin sen, että korona yllättää aina – negatiivisesti.