Kolumni – Pääkirjoitus 3/17

TV317kansiOTSWEB

Uusimman Tähtivaeltajan pääkirjoituksessa kiinnitettiin huomiota suomennetun scifin tämän hetkiseen hämmästyttävän kehnoon tarjontaan. Asia on sen verran tärkeä, että heitetäänpä tuo teksti myös tänne blogiin – uudella lisäkysymyksellä täydennettynä.

Tähtivaeltaja 3/17
Pääkirjoitus

Poikkitaiteellisuus, yhteiskuntakriittisyys, monikulttuurisuus ja tasa-arvon edistäminen ovat jo vuosia kuuluneet Tähtivaeltajan keskeisiin agendoihin. Maailmasta on tehtävä parempi paikka meidän kaikkien elää, ja siinä tieteiskirjallisuudella on oma tärkeä roolinsa.

Nykyisin englanniksi julkaistaan parempaa ja monimuotoisempaa scifiä kuin koskaan aiemmin. Eri kulttuuritaustoista ponnistavia kirjailijoita on yhä enemmän, ja se näkyy selkeästi myös romaanien sisällöissä.

Jostain syystä tämä trendi ei ole kuitenkaan rantautunut Suomeen asti. Suomeksi käännetään tänä vuonna vähemmän scifi-kirjoja kuin vuosikymmeniin, ja nekin ovat käytännössä kaikki valkoisten mieskirjailijoiden tuotantoa.

Missä viipyvät suomennokset vaikkapa sellaisilta Tähtivaeltajasta tutuilta kirjailijoilta kuin Nnedi Okorafor, Karen Lord, Nalo Hopkinson tai Zen Cho? Miksei suomeksi ole näkynyt ensimmäistäkään teosta Hugo-kisoissa hyvin pärjänneiltä N. K. Jemisiniltä, Yoon Ha Leelta, Ann Leckieltä tai Naomi Novikilta? Mihin mustaan aukkoon ovat hävinneet kaikki tässä ajassa kiinni olevat scifi-käännökset?

Vastaavia esimerkkejä huutavista suomennospuutteista voisi esittää roppakaupalla. Yksi lisänimi listaan on kiinalaissyntyinen Ken Liu, joka esitellään tässä Tähtivaeltajassa niin artikkelin, haastattelun kuin novellisuomennoksenkin kautta. Lukuisia palkintoja napsinut Liu on lahjakas kirjailija, jolta sujuvat suvereenisti niin vaikuttavien romaanien kuin novellienkin kirjoittaminen.

Kun katsotaan suomalaisten spefi-kirjoittajien kenttää, on tilanne paljon valoisampi kuin käännöspuolella. Romaaneja ja novelliantologioita julkaistaan runsain määrin, uusia hyviä kirjailijoita ponnahtelee esiin jatkuvalla syötöllä ja useat suomalaiset genrekirjailijat menestyvät maailmalla. Tarjonta on sekä moniäänistä että laadukasta.

Näitä kotimaisia huippunimiä nostetaan Tähtivaeltajassa esiin jatkuvasti. Nyt vuorossa on Anni Nupponen, jonka tuotantoon kuuluu sekä yhteiskuntakriittisiä romaaneja että kantaaottavia novelleja. Nupponen ei välttämättä päästä lukijaansa helpolla, mutta palkinto on aina sitäkin suurempi.

Tuttuun tapaan emme tyydy pelkkään kirjallisuuteen. Niinpä numerosta löytyy myös artikkeli sarjakuviin pohjautuvista televisiosarjoista. Ilmiö on viime vuosina paisunut kuin pullataikina, eikä loppua ole näköpiirissä. Erikoiskatsauksen teemaksi on valittu aikuislukijoille suunnatun Vertigo-linjan kiinnostavimmat tv-sovitukset.

PS. Jos itse saisin valita vapaasti vaikkapa kolme tuoreehkoa scifi-kirjaa, jotka pitäisi ehdottomasti kääntää suomeksi, ne olisivat:

– Ann Leckie: Ancillary Justice (2013)
– Yoon Ha Lee: Ninefox Gambit (2016)
– Kameron Hurley: The Stars Are Legion (2017)

Kolmella kirjalla raapaistaan tietysti vasta pintaa ja listalle voisi helposti nostaa useita kymmeniä muitakin teoksia. Mutta mitkä kolme kirjat sinä valitsisit?

Toni Jerrman

Kirjat – Suomi-spefi pärjää maailmalla

UlkkisKannetParin edellisen blogijutun myötä nousi taas mieleen, kuinka hyvin kotimaisella scifillä ja fantasialla nykyisen menee ihan maailmankin mitassa.

Tähtivaeltaja-palkintoehdokkuuksia on suomalaisille kirjoille siunaantunut viime vuosina useita – vuoden 2014 sadosta peräti kolme kotimaista teosta nousi viiden kärkeen. Aiempina vuosina listoilla ovat keikkuneet mm. Johanna Sinisalon Auringon ydin, Emmi Itärannan Teemestarin kirja sekä Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen Routasisarukset. Vuosina 2011 ja 2012 jopa voitot tulivat Suomeen kiitos Hannu Rajaniemen Kvanttivarkaan ja Maarit Verrosen Kirkkaan selkeää -romaanin.

Elokuvapuolella maailmaa on valloitettu niin Iron Skyn kuin Rare Exportsin voimin. Nyt on vuorossa Big Game ja tulevaisuudessa Iron Sky -jatko-osa The Coming Race.

Myös kirjojen ja novellien käännösosastolla menee lujaa. Johanna Sinisalon moneen kertaan palkitun ja Japania myöten levinneen Troll: A Love Story -romaanin jalanjäljissä maailmalle ovat levinneet mm. Sinisalon seuraavat teokset, Rajaniemen huumaava The Quantum Thief -trilogia, Pasi Ilmari Jääskeläisen ylistetty The Rabbit Back Literature Society ja Itärannan huikealla ensipainoksella Yhdysvalloissa liikkeellelaskettu Memory of Water. Leena Krohnista ja Jyrki Vainosesta nyt puhumattakaan

Tämän oheen myös suomalaisia novelleja on kääntynyt kiitettävissä määrin englanniksi ja muillekin kielille. Viime vuodelta esiin voi nostaa vaikkapa Jääskeläisen Where the Trains Turn (Tor.com) ja Letter to Lethe (Words Without Borders), Hannu Rajaniemen Invisible Planets (Reach for Infinity), Inkeri Kontron The Dying Embers (Strange Horizons) ja Shimo Suntilan Daughters! (Words Without Borders). Sekä tietenkin Finnish Weird -lehdessä julkaistut Tiina Raevaaran Gordon’s Story ja Jenny Kangasvuon Flow My Tears, Fall from Your Springs!

Suomalaiset tekstit on myös noteerattu hienosti maailmalla. Alan suurimman lehden, Locuksen, vuoden suositeltavat teokset listalta löytyy rutkasti suomalaisväriä. Romaanilistalla komeilevat sekä Hannu Rajaniemen The Causal Angel että Johanna Sinisalon The Blood of Angels. Nuortenkirjojen listalta löytyy Itärannan Memory of Water. Pienosromaaneissa loistaa Jääskeläisen Where the Trains Turn ja novelleissa Rajaniemen Invisible Planets.

Eikä pidä unohtaa Itärannan romaanille siunaantunutta Philip K. Dick -palkintoehdokuutta!

Tilanne on siis kovin valoisa – loisteliaampi kuin kukaan olisi vielä joitain vuosia sitten saattanut edes kuvitella. Täytyy toivoa, että tällä tiellä jatketaan myös tulevaisuudessa, sillä suomalaisella spefi-kirjallisuudella on paljon annettavaa myös ulkomaisille lukijoille.

Toni Jerrman