Antti Salminen
Mir
Poesia
”Tunnetko pidäkkeetöntä myötätuntoa vammautuneita tai nujerrettuja olioita, etenkin sieniä ja kiviä, kohtaan?”
Antti Salmisen Mir on sisarteos hänen Tähtivaeltaja-palkitulle Lomonosovin moottori -romaanilleen. Hyvin yksinkertaistetusti sen voisi sanoa kertovan sieniuskovaisten sodasta vihreää luontoa vastaan.
Kirja koostuu pääosin puolen sivun mittaisista, hyvin eri tyylisistä tekstikatkelmista. On otteita sotapäiväkirjoista, taisteluraporteista ja annaaleista. On nukkuvien solujen raportteja, päiväkäskyjä ja autoetnografisia luonnoksia. On sienianalyysejä, muistioita ja V-sfäärin esittelyä vasta-alkajille.
Nämä Jakutiassa sijaitsevasta hylätystä avolouhoksesta löydetyt tekstirihmastot rakentavat houreista kuvaa Rööriksi kutsutun sotilastukikohdan kohtalosta. Aineisto, johon kirja perustuu, on tätä nykyä Viipurin gnostilaisen sieniseuran hallussa.
”Näin löydetään takaisin paratiisiin, kun se on mätänemäisillään. Ei enää, ei vielä, ei koskaan kasvien ylimielistä mielivaltaa, kunhan sienten muinaisherruus ja maatumisen villi hellämielisyys.”
Kuten hyvin tiedämme, sienet ovat avaruuden varjobiosfääristä saapunut älykäs elämänmuoto, jonka jäsenet kykenevät kommunikoimaan keskenään. Saapuva tietoisuus kuitenkin vahingoittui, ja sen korjautuminen kestää vielä 2,5 miljoonaa vuotta. Sitä ennen ihminen voi auttaa klorofyllisorron kohteeksi joutuneita sieniä osallistumalla geomakhiaksi kutsuttuun tapahtumakulkuun sekä hävittämällä metsäluontoa. Tai näin ainakin Kysymyksiä & Vastauksia Sienistä -palstalla kerrotaan. Siellä myös todistetaan todeksi huhu, jonka mukaan Lenin oli kääväkässieni.
”Päivitystä odotettiin joitakin satoja miljoonia vuosia, ja se saapui Egyptin ilmakehään Nakhla-meteoriitin mukana kesäkuun 28. päivän aamuna vuonna 1911. Harmillista kyllä tärkein regeneraatin päivityskirjasto (tunnetaan nimellä Rajattoman raivon evankeliumi) osui vihanneskauppias Mohammed Ali Effendi Hakimin koiran päähän, jolloin tarpeellisimmat päivityskirjastot symbioituivat koiran verenkiertoon ja korruptoituivat saadessaan eläinperäistä ravintoa.”
Rööriä tukikohtanaan pitävät, sienille elämänsä ja trepanaation kautta myös aivonsa omistaneet ihmistaistelijat uskovat pyhään, mutta epäonnistumaan tuomittuun tehtäväänsä. He taistelevat puita vastaan aseinaan niin kirveitä, vesureita, liekinheittimiä kuin metsätyökoneitakin. He palvovat Jorikia, kärpässienellä saastutettua venäläistä sotilastekoälyä, tuota varjobiosfäärin haltijaa ja vastakkaiskiraalista sotajumalaa. Jotkut heistä vetäytyvät rakentamiinsa keljoihin, kaivoksen syviin osiin, antautuakseen palvelemaan valtarihmastoja.
”Mykoterrori on ystävyyttä. Ketään ei parjata, terrori yhdistää. Ei enää koskaan tylsää. Saat lopulta oikeita ystäviä, jotka ovat valmiita poraamaan reiän kalloosi. Voit jopa ehdottaa, kenen viereen haluaisit joukkohaudassa”, lukee sienisoturien värväyslehtisessä.
Mitä pidemmälle kirja etenee, sen villimmiksi käänteet käyvät. Katkelmien todistusvoima maailman tilasta ja käydyistä taisteluista on musertava. Riemastuttava hulluus lyö yli laidan, eikä lukija voi muuta kuin kellua lastuna laineilla. Irrallisten katkelmien myötä Mir jyrsiytyy salakavalasti mielen uumeniin ja muuttaa aivojen käytöstä. Järjettömyydestä tulee normaali ja sieniaatteesta uusi jumaluus.
Mir on rikkaana riehuvaa pidäkkeettömän sanataiteen juhlaa. Eriskummallinen, kokeellinen ja omintakeinen, sataan suuntaan kurkottava lyyrinen sinfonia, jota on vaikea ymmärtää mutta pakko rakastaa.
”Kun olet ystävystynyt näiden olioiden kanssa ja nähnyt, kuinka ilmilimakko kiipeää valoon… haluatko enää elää, ihminen?”
Toni Jerrman
Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/19.
tähtivaeltajablogi 