Karin Tidbeck:
Beatrice

Kuvitus: Kivi Larmola
Suomennos: Susanna Paarma

Tohtori Franz Hiller rakastui ilmalaivaan. Hän meni Berliinin messuille nähdäkseen modernin aikakauden ihmeitä: automobiileja, potkurikoneita, mekaanisia palvelijoita, reikäkorttikoneita ja paljon muuta, mikä tulisi viemään ihmiset tulevaisuuteen.

Ilmalaiva oli ankkuroitu keskelle lentolaitteiden näyttelytilaa. Kaiteen vierelle kiinnitetyn pienen kyltin mukaan sen nimi oli Beatrice.

Toisin kuin suuret kaupalliset ilmalaivat Beatrice on rakennettu enintään kahdelle matkustajalle. Sopii erinomaisesti heille, joilla on pitkä matka lähimmälle yleiselle zeppeliinimastolle tai jotka eivät halua vieraiden matkustajien seuraan. Valmistus alkaa pian. Tilatkaa omanne jo nyt Lefleur et Filsiltä!

Tätä ennen ilmalaivat eivät olleet kiinnostaneet Franzia. Hän ei ollut koskaan matkustanut sellaisella eikä ollut edes nähnyt niitä läheltä. Eikä häntä kiinnostanut rakkaus yhtään sen enempää. Kolmekymmenvuotiaana hän oli edelleen poikamies. Hän oli hyvää aviomateriaalia, mutta oli tuntenut vain syvää mielenkiinnon puutetta kaikkia vanhempiensa esittelemiä rouvaehdokkaita kohtaan. Äiti oli yltymässä yhä itsepintaisemmaksi, ja ennemmin tai myöhemmin Franzin olisi pakko tehdä päätös. Mutta nyt hän seisoi tässä, Berliinissä, tämä ilmalaiva edessään: Beatrice, jonka nimi helähti kuin kello.

Franz ei saanut tarpeekseen aluksen katselemisesta. Beatricen keho oli ovaali ja täyteläinen, kaartuvan teräsrungon ympärille piukaksi jännitetty kuori hohti himmeästi. Pienessä, tummapuisessa gondolissa (hienointa mahonkia!) kiilsivät messinkikoristeet (jokainen osa käsin taottu!), ja paksujen lasi-ikkunoiden kulmat oli pyöristetty. Sisällä istuimien samettiin oli kirjottu Ranskan liljoja ja koskematon kojelauta heijasti valoa. Beatrice oli täydellinen. Hän liikkui hitaasti ylös ja alas kuin nukkuva valas. Mutta oli täysin hereillä. Franz vaistosi olevansa Beatricen huomion kohde, tunsi silmättömän katseen palon.

Hän palasi seuraavana päivänä, ja sitä seuraavana, vain katsellakseen Beatricea ja tunteakseen Beatricen katselevan häntä. He eivät päässeet koskettamaan toisiaan: kerran Franz yritti kavuta kaiteen yli, mutta vartijat estivät sen tylysti. Franz vaistosi Beatricesta samaa kaipuuta, joka täytti häntä itseään, kaipuuta koskea.

Hän etsi Lefleur et Filsin edustajan. Laiha mies oli Lefleur nuorempi, hänen sormillaan näkyi öljyläikkiä eikä hän näyttänyt oikein viihtyvän siistissä puvussaan. Franz tarjoutui ostamaan Beatricen saman tien, hän voisi kirjoittaa sekin tai maksaa käteisellä, jos se sopi paremmin. Se ei käynyt päinsä, vastasi Lefleur. Ei millään hinnalla? Ei millään hinnalla. Miten tuotanto voitaisiin aloittaa ilman prototyyppiä? Monsieur Hiller oli tietysti tervetullut tilaamaan ilmalaivan, mutta tätä hän ei saisi.

Franz ei rohjennut selittää, miksi niin mieluusti halusi juuri prototyypin. Hän otti kuvaston, joka hänelle työnnettiin käteen, ja palasi kotiin. Hän muisteli Beatricea hyväillessään aluksen kuvaa luettelossa: sileää kuorta, pientä gondolia. Kuinka hänen tekikään mieli ryömiä gondoliin.

Messut suljettiin kahden viikon kuluttua. Beatrice kuljetettiin kotitehtaalleen Pariisin ulkopuolelle. Franz haaveili tehtaalle matkustamisesta, sinne yöllä livahtamisesta ja Beatricen varastamisesta tai omistajille puhumisesta niin, että he liikuttuen luopuisivat Beatricesta. Hän ei toteuttanut haaveitaan. Sen sijaan hän muutti vanhempiensa hämmennykseksi pois kotoa ja matkusti Berliiniin, jossa hankki itselleen työtä ja vuokrasi varaston Stahlwerkstrassen varrelta. Sitten hän lähetti tilauksen.

Lue loppuun →