Novellit – Karin Tidbeck: Beatrice

KiviBeatrice01Karin Tidbeck:
Beatrice

Kuvitus: Kivi Larmola
Suomennos: Susanna Paarma

Tohtori Franz Hiller rakastui ilmalaivaan. Hän meni Berliinin messuille nähdäkseen modernin aikakauden ihmeitä: automobiileja, potkurikoneita, mekaanisia palvelijoita, reikäkorttikoneita ja paljon muuta, mikä tulisi viemään ihmiset tulevaisuuteen.

Ilmalaiva oli ankkuroitu keskelle lentolaitteiden näyttelytilaa. Kaiteen vierelle kiinnitetyn pienen kyltin mukaan sen nimi oli Beatrice.

Toisin kuin suuret kaupalliset ilmalaivat Beatrice on rakennettu enintään kahdelle matkustajalle. Sopii erinomaisesti heille, joilla on pitkä matka lähimmälle yleiselle zeppeliinimastolle tai jotka eivät halua vieraiden matkustajien seuraan. Valmistus alkaa pian. Tilatkaa omanne jo nyt Lefleur et Filsiltä!

Tätä ennen ilmalaivat eivät olleet kiinnostaneet Franzia. Hän ei ollut koskaan matkustanut sellaisella eikä ollut edes nähnyt niitä läheltä. Eikä häntä kiinnostanut rakkaus yhtään sen enempää. Kolmekymmenvuotiaana hän oli edelleen poikamies. Hän oli hyvää aviomateriaalia, mutta oli tuntenut vain syvää mielenkiinnon puutetta kaikkia vanhempiensa esittelemiä rouvaehdokkaita kohtaan. Äiti oli yltymässä yhä itsepintaisemmaksi, ja ennemmin tai myöhemmin Franzin olisi pakko tehdä päätös. Mutta nyt hän seisoi tässä, Berliinissä, tämä ilmalaiva edessään: Beatrice, jonka nimi helähti kuin kello.

Franz ei saanut tarpeekseen aluksen katselemisesta. Beatricen keho oli ovaali ja täyteläinen, kaartuvan teräsrungon ympärille piukaksi jännitetty kuori hohti himmeästi. Pienessä, tummapuisessa gondolissa (hienointa mahonkia!) kiilsivät messinkikoristeet (jokainen osa käsin taottu!), ja paksujen lasi-ikkunoiden kulmat oli pyöristetty. Sisällä istuimien samettiin oli kirjottu Ranskan liljoja ja koskematon kojelauta heijasti valoa. Beatrice oli täydellinen. Hän liikkui hitaasti ylös ja alas kuin nukkuva valas. Mutta oli täysin hereillä. Franz vaistosi olevansa Beatricen huomion kohde, tunsi silmättömän katseen palon.

Hän palasi seuraavana päivänä, ja sitä seuraavana, vain katsellakseen Beatricea ja tunteakseen Beatricen katselevan häntä. He eivät päässeet koskettamaan toisiaan: kerran Franz yritti kavuta kaiteen yli, mutta vartijat estivät sen tylysti. Franz vaistosi Beatricesta samaa kaipuuta, joka täytti häntä itseään, kaipuuta koskea.

Hän etsi Lefleur et Filsin edustajan. Laiha mies oli Lefleur nuorempi, hänen sormillaan näkyi öljyläikkiä eikä hän näyttänyt oikein viihtyvän siistissä puvussaan. Franz tarjoutui ostamaan Beatricen saman tien, hän voisi kirjoittaa sekin tai maksaa käteisellä, jos se sopi paremmin. Se ei käynyt päinsä, vastasi Lefleur. Ei millään hinnalla? Ei millään hinnalla. Miten tuotanto voitaisiin aloittaa ilman prototyyppiä? Monsieur Hiller oli tietysti tervetullut tilaamaan ilmalaivan, mutta tätä hän ei saisi.

Franz ei rohjennut selittää, miksi niin mieluusti halusi juuri prototyypin. Hän otti kuvaston, joka hänelle työnnettiin käteen, ja palasi kotiin. Hän muisteli Beatricea hyväillessään aluksen kuvaa luettelossa: sileää kuorta, pientä gondolia. Kuinka hänen tekikään mieli ryömiä gondoliin.

Messut suljettiin kahden viikon kuluttua. Beatrice kuljetettiin kotitehtaalleen Pariisin ulkopuolelle. Franz haaveili tehtaalle matkustamisesta, sinne yöllä livahtamisesta ja Beatricen varastamisesta tai omistajille puhumisesta niin, että he liikuttuen luopuisivat Beatricesta. Hän ei toteuttanut haaveitaan. Sen sijaan hän muutti vanhempiensa hämmennykseksi pois kotoa ja matkusti Berliiniin, jossa hankki itselleen työtä ja vuokrasi varaston Stahlwerkstrassen varrelta. Sitten hän lähetti tilauksen.

• • •

Neljän kuukauden kuluttua Stahlwerkstrassen varastolle saapui kuljetus. Joukko vahvoja miehiä, jotka eivät puhuneet sanaakaan saksaa, irrotti neljä valtavaa laatikkoa, joista he purkivat esiin pienen ilmalaivan osat. Kun he poistuivat, tiloihin oli ankkuroitu Beatricen tarkka kopio.

Franz oivalsi sen seistessään yksin katselemassa ilmalaivaansa. Uusi Beatrice ei ollut kiinnostunut hänestä. Alus riippui varastossa vailla lämmön häivääkään. Franz kulki aluksen päästä päähän. Hän siveli kuorta. Se tuntui viileältä. Hän liu’utti sormiaan gondolin mahongilla ja veti syvään henkeensä uuden puun ja lakan aromia. Sitten hän avasi pienen oven ja asettui varovasti sisätilaan, missä kuparin ja tuoreen kumin hajuihin sekoittui säväys myskiä. Hän kuvitteli, että tämä oli Beatrice. Hän loihti mielessään tunteen lämpimistä tyynyistä ottamassa hänet vastaan ja miten Beatrice painui alas hänen painonsa alla. Mutta tässä Beatricessa, Beatrice II:ssa, oli piukkaan täytetty penkki, joka ei antanut periksi.

”Kyllä tämä tästä”, Franz sanoi kojelaudalle. ”Kyllä tämä tästä. Sinä saat olla minun Beatriceni. Me opimme elämään yhdessä.”

• • •

Painajantytär Anna Goldberg rakastui höyrykoneeseen. Hän oli rikkaan hampurilaisperheen nuorin ja rumin tytär. Isä oli painaja ja omisti maan suurimpiin kuuluvan kirjapainon. Koska Annassa todettiin älynlahjoja, hän sai oppia ja tehdä töitä isänsä sihteerinä. Näin hän sentään täytti velvollisuutensa. Anna viihtyi toimessaan, mutta ei siksi että olisi rakastanut kirjapainotaitoa tai sihteerinammattia. Syy oli mustankiiltävät painokoneet. Kun muut hänen ikäisensä tytöt huokailivat poikien perään, hän oli kiihkeän rakastunut erääseen painon Koenig & Bauer -koneista. Isän nenän alla ei kuitenkaan voinut antautua romanssille. Anna säästi jokaisen pennin tuloistaan, jotta hänellä olisi jonain päivänä varaa seurata sydäntään. Kahdeksankolmatta ikäisenä hän odotti edelleen sopivaa tilaisuutta.

Se saapui, kun hän kohtasi Herculesin Berliinin messuilla. Hercules oli puolikannettava höyrykone: mahakas polttouuni yhdistettynä pystyyn, leveäharteiseen moottoriin. Kone eritti hiilisavun sävyttämää kuuman raudan aromia, joka sai Annan reidet kihelmöimään. Hercules oli jopa myytävänä. Anna kävi messuilla joka päivä viikon ajan oppiakseen tuntemaan hänet kunnolla, vaikka oli oikeastaan alusta asti varma asiastaan. Hänen varansa riittivät juuri Herculesin hankintaan. Anna ilmoitti vanhemmilleen, että aikoi käydä vierailulla ystävättärensä ja tämän miehen luona Berliinissä ja mahdollisesti etsiä kosijaa. Vanhemmilla ei ollut mitään sitä vastaan, eikä Anna maininnut vierailunsa kestävän epämääräisen ajan. Hän vuokrasi varaston Stahlwerkstrasselta ja antoi rahdata irtaimistonsa sinne.

Kun Anna saapui Herculesin kanssa varastolle, hän totesi tilan jo olevan pienen ilmalaivan hieman hämmentyneen omistajan hallussa. Herra esittäytyi tohtori Hilleriksi ja vältteli hänen katsettaan, mutta näytti hänelle asiakirjan. Heillä kummallakin oli täsmälleen samanlaiset vuokrasopimukset Stahlwerkstrassen varastotiloihin. Anna ja Franz menivät vuokranantajan konttorille. Siellä heidät otti vastaan pienikokoinen nainen, jonka hiusten keskijakaus hilseili. Hän valitteli asiaa, jolle ei kuitenkaan voinut tehdä enää mitään, koska kaikki kohteet oli jo vuokrattu. Nainen oli toki aivan varma, että herra Hiller ja neiti Goldberg voivat ratkaista tilanteen keskenään. Kunhan vuokra maksettiin joka kuukausi, sen maksutavalla ei ollut merkitystä. He voisivat jopa saada alennusta vaivan korvauksena. Sitten hän kiitti käynnistä ja pyysi heitä poistumaan.

”Varastossa ei voi käyttää tulta”, Franz sanoi heidän siirryttyään kadulle. ”Alus on hyvin herkästi syttyvä.”

”Milloin herra Hillerillä on tapana lentää sillä?” kysyi Anna.

”Se ei kuulu neiti Goldbergille”, vastasi Franz. ”Entä mitä neiti Goldberg aikoo höyrykoneellaan tehdä?”

Anna vaikeni, ja puna alkoi hivuttautua kaulalta ylös poskille. ”Hänen nimensä on Hercules”, hän sanoi hiljaa.

Franz seisahtui. ”Ah”, hän sanoi hetken kuluttua ja hänen katseensa pehmeni. ”Olen pahoillani. Uskoakseni olemme kohtalotovereita.”

He olivat saapuneet perille varastolle, ja Franz johdatti Annan ilmalaivalle, joka oli ankkurissa varaston perällä. ”Tämä on Beatrice”, hän sanoi ja laski hallitsevasti käden gondolille.

Anna tervehti Beatricea nyökkäyksellä. ”Onnitteluni”, hän sanoi Franzille. ”Hän on hyvin kaunis.”

• • •

KiviBeatrice02Uuden yhteisymmärryksen myötä he päättivät pystyttää väliseinän ja asettua kumpikin varastotilan omaan puolikkaaseensa. Anna toi paikalle yksinkertaisen puulieden ja Franz hyväksyi vastahakoisesti, että hän asetti sen alkoviin tilojen toiseen päähän. Olihan Franzinkin voitava laittaa itselleen illallista. Alkovista tehtiin yhteinen keittiö ja salonki. Siitä tuli oikein viihtyisä.

Anna lapioi jatkuvasti hiiliä Herculesin ammottavaan uuniin ja lisäsi vettä höyryä varten. Öisin hän nousi joka toinen tunti syöttämään konettaan. Franz, joka lähti joka aamu klinikalle, arveli Annan tekevän samoin päivisinkin, koska tämä oli usein hiililapion varressa huolimatta siitä, mihin aikaan päivästä hän palasi kotiin. Muutoin Annan aika näytti kuluvan lähinnä teknillisten manuaalien ja tutkimusten lukemiseen. Hänellä oli niitä kokonainen kirjahyllyllinen.

• • •

Beatrice II pysyi etäisenä ja viileänä, vaikka Franz kuinka yritti lämmittää suhdetta. Hän piti Beatricesta erittäin hyvää huolta. Hän puhdisti mahonkia, pyyhki pölyt pallosta ja piti sen hyvin täytettynä. Hän luki Beatricelle lehtiä päivittäin ja rakasteli hänen kanssaan mitä varovaisimmin. Mikään ei kuitenkaan tuntunut herättävän Beatricen mielenkiintoa. Olisiko hänen pitänyt tehdä lujemmin töitä saadakseen ensimmäisen Beatricen? Olisiko hänen pitänyt seurata tätä? Miksi hän ei ollut tehnyt niin? Mutta kaikkein eniten Franzia vaivasi ajatus, oliko Beatrice rakastanut häntä yhtä kiihkeästi kuin hän rakasti tätä.

”Samat kysymykset kaihertavat varmasti jokaisen vastaavassa tilanteessa olevan mieltä”, Franz sanoi kerran Annan kanssa keskustellessaan. ”Olisiko hän rakastanut minua yhtään? Olisinko minä rakastanut häntä yhtään, kun olisin oppinut tuntemaan hänet? Ehkä kaikki oli vain unta. Hän ei ehkä ole ollenkaan sellainen kuin uskoin hänen olevan.”

Anna puisti päätään ja tasoitti lehteään. ”Opin yhtä sun toista siitä, kun rakastuin Koenig & Bauer -painokoneeseen. Rakastuminen ei ole minkään arvoista. Sillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.” Hän nyökkäsi kohti sänkynsä vierellä nurkassa hohkaavaa höyrykonetta. ”Minä ja Hercules, meillä on sopimus: pidämme huolta toisistamme. Se on paremman sortin rakkautta minun mielestäni.”

• • •

Annan suhde Herculesin kanssa vaikutti todellakin onnellisemmalta kuin Franzin ja Beatricen, varsinkin kun hänen mahansa alkoi kasvaa. Raskaus sujui ongelmitta, vaikka Anna välillä valittikin ihmeellisiä tuntemuksia mahassaan. Kun Franz painoi korvan vatsaa vasten, hän kuuli sieltä napsahtelua ja hyrinää.

”Mitä teet, kun aikasi tulee?” Franz tiedusteli.

”En uskalla mennä lasarettiin”, vastasi Anna. ”Ne vievät lapsen minulta. Sinun täytyy auttaa minua.”

Franz ei voinut kieltäytyä. Hän varasti varusteet lasaretista vähän kerrallaan: ompeleet, pihdit, morfiinin ja muuta sellaista, mitä saatettiin tarvita. Hän oli osallistunut vain pariin synnytykseen elämänsä aikana eikä ollut koskaan ollut yksin vastuussa. Mutta hän ei voinut kieltää Annalta tätä.

• • •

Jopa supistusten aikana Anna ruokki Herculesia. Hän lopetti vasta, kun ponnistusvaihe alkoi. Se sujui nopeasti. Lapsi oli pieni mutta terve, ja sen männät liittyivät hyvin lihaan. Mutta istukka ei irronnut, kuten sen olisi pitänyt. Anna makasi varastossa lapsi mahansa päällä kuolemassa verenvuotoon.

”Pane minut Herculesiin”, hän anoi. ”Anna minun tulla yhdeksi hänen kanssaan.”

Franz ei voinut kuin tehdä sen, mitä Anna häneltä pyysi. Ensin hän pesi varovasti lapsen, kääri sen puhtaaseen pellavaliinaan ja pani sen koriin Annan sängyn vierelle. Sitten hän kääntyi sängyllä makaavan Annan puoleen. Hän pesi veren pois ja kietoi kehon puhtaaseen lakanaan. Sen jälkeen hän nosti Annan sängystä suurin ponnistuksin ja kantoi hänet odottavaan Herculesiin. Anna mahtui siihen kokonaan.

”Tämä on viimeinen, mitä saat”, Franz sanoi Herculesille. ”Minä en sinua ruoki.”

Höyrykone tuntui mulkoilevan Franzia varastonnurkastaan. Uuninluukku hehkui Annan kalmon kuumuudesta. Franz käänsi selkänsä sille ja nosti lapsen syliinsä. Se avasi suunsa ja huusi viheltävällä äänellä. Franz siirtyi omalle puolelleen varastoa ja ojensi lasta kohti ilmalaivaa.

”Me olemme nyt sijaisvanhempia, Beatrice”, hän sanoi.

Ensimmäistä kertaa hän vaistosi Beatricen reagoivan. Se tuntui sympatialta, mutta Franz ei ollut tunteen kohde.

• • •

KiviBeatrice03Lapsi oli tyttö. Franz antoi hänelle nimen Josephine. Hän yritti ensin ruokkia tyttöä lehmänmaidolla, mutta vauva sylki sen ulos ja sähisi. Tyttö laihtui tasaista tahtia ja männät kitisivät ja rahisivat, kunnes epätoivoinen Franz kasteli rievun hiili-vesiliuoksessa. Kun Josephine välittömästi imi rievun kuivaksi, Franz ymmärsi, millaista hoitoa kasvattitytär tarvitsi. Hän nouti työkalupakin, jota Anna oli käyttänyt Herculesin huoltamiseen, ja voiteli huolellisesti Josephinen männät hienolla öljyllä. Hän piti tytön hiilivesikuurilla ja lisäsi hiljalleen hiilen määrää, kunnes seos oli paksua puuroa. Kun tyttö alkoi saada hampaita, hän sai pieniä hiilenpaloja jyrsittäviksi. Josephine ei tarvinnut vaippoja, koska hän ei ulostanut ruumiinnesteitä – hän ilmeisesti käytti kaiken syömänsä kehonsa lämmittämiseen. Jos Franz syötti häntä liian usein, hän lämpeni niin sietämättömän kuumaksi, että männät polttivat Franzin käsiä. Näitä piirteitä lukuun ottamatta hän oli kuin useimmat lapset.

Franz sanoi itsensä irti toimestaan lasaretissa. Hän myi Herculesin tehtaalle ja Annan huonekalut huutokauppakamarille. Rahat riittäisivät vuokraan ja ruokaan pitkäksi aikaa, kunhan hän ei alkaisi tuhlailla. Hän saattoi ainakin itse huolehtia ilmalaivastaan ja kasvattityttärestään. Silloin, kun hänen täytyi poistua kotoa, hän pani lapsen Beatricen gondoliin. Hänen palatessaan lapsi oli aina hyvällä tuulella, uponneena mukavasti muutoin niin kovaan istuimeen. Joskus lapsi jokelteli ja leikki kojelaudasta irronneella letkulla. Kun Josephine oli varttunut niin, ettei enää tarvinnut jatkuvaa syöttämistä, Franz meni töihin toiselle klinikalle. Josephine vaikutti tyytyväiseltä viettäessään päivät gondolissa. Beatrice säteili hellyyttä, kun tyttö oli lähellä.

• • •

Epäonni iski, kun Josephine täytti neljä. Tyttölapselta puuttuivat äänihuulet, mutta niiden tilalla kurkkutorvessa oli rivi hyvin pieniä pillejä. Hän vihelsi ja piipitti nelivuotiaaksi asti, jolloin hän odottamatta alkoi moduloida äänistä puhetta. Oli varhainen aamu. He istuivat aamiaisella, Franz voiteli Josephinen mäntiä. Josephine avasi suunsa ja sanoi kirkkaalla, huilumaisen lurittavalla äänellä:

”Isä, hänen nimensä ei ole Beatrice.”

”Niinkö sanot”, Franz totesi ja tiputteli ompelukoneöljyä pisaroina Josephinen sorminiveliin.

”Hän sanoo niin joka kerta, kun kutsut häntä Beatriceksi. Minun nimeni ei ole Beatrice, hän sanoo.”

Franz mietti asiaa hetken hiljaa.

”Ymmärrätkö kaiken, mitä hän sanoo?” hän kysyi lopulta.

”Hänen nimensä ei ole Beatrice”, lapsi toisti. ”Hänellä on toinen nimi. Ja hänellä on muutakin sanottavaa sinulle.”

• • •

Josephine istui gondolissa, heilutti jalkojaan sen ulkopuolella ja piipitti ilmoille ilmalaivan ajatuksia ilmeisesti ymmärtämättä niiden sisältöä. Franz sai tietää seuraavaa: Aluksen nimi ei ollut Beatrice. Se oli jotain aivan muuta kuin Beatrice. Alus oli elänyt orjan elämää puolisonsa vallassa, ja puoliso oli raiskannut hänet leikkien hänen olevan joku muu. Hän vihasi puolisoaan.

”Tuo ei voi pitää paikkaansa”, Franz sanoi. ”Teimme yhdessä töitä tämän avioliiton eteen. Hän vain ei yrittänyt parastaan.”

”Hän sanoo, ettei hänellä ollut vaihtoehtoa”, sanoi Josephine. ”Hän sanoo, että pidät häntä vankina.”

Franz tunsi kurkkuaan kuristavan. ”En suinkaan”, hän sanoi. ”Olen tehnyt lujasti töitä.”

Hän työnsi kädet taskuihin, jotta ne lakkaisivat tutisemasta. ”Olen tehnyt lujasti töitä”, hän toisti.

”Hän haluaa lentää”, Josephine sanoi.

• • •

Franz avasi suuret ovet ja vyörytti hiljalleen Beatricen ulos varastosta. Hän tiesi, miten tulisi käymään. Josephine hyppäisi gondoliin hänen irrottaessaan kiinnikkeitä. Beatrice II kohoaisi nopeasti taivaalle ja ajelehtisi itäänpäin. Alus katoaisi parissa minuutissa, ja Franz jäisi yksin maahan seisomaan.

Hän irrotti kiinnikkeet. Josephine kapusi gondoliin. Beatrice II kiskaisi äkillisesti köysiä, jotka katkesivat, ja nousi sitten ääneti lentoon. Franz jäi seisomaan ja katselemaan taivaalle iltaan asti.

Karin Tidbeck

Suomennos Susanna Paarma.
Beatrice © 2010 by Karin Tidbeck.
Originally published in Vem är Arvid Pekon?, 2010.
Published by permission of the author.

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/13.
Samaisessa numerossa on julkaistu myös Ben Roimolan Tidbeck-haastatteluartikkeli, josta löytyy näyte lehden nettisivuilta:
www.tahtivaeltaja.com

Karin Tidbeck on yksi kesäkuussa Ahvenanmaalla järjestettävän Archipelacon-tapahtuman kunniavieraista:

www.archipelacon.org

KiviBeatrice04

One thought on “Novellit – Karin Tidbeck: Beatrice

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s