Uutiset – Tähtifantasia-palkinnon 2022 ehdokkaat julkistettu

Tähtifantasia-ehdokkaat 2022

Vuodesta 2007 lähtien jaetun Tähtifantasia-palkinnon ehdokaslista on julkistettu. Helsingin Science Fiction Seura ry:n jakama palkinto annetaan edellisvuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle fantasiakirjalle. Vuoden 2021 teoksista on valittu ehdokkaiksi viisi fantasiakirjallisuuden monimuotoisuutta heijastavaa kirjaa.

Susanna Clarke: Piranesi (WSOY, suom. Helene Bützow) – Tiivis mysteeri teemoinaan muisti ja olemassaolo. Tunnelmallinen ja omaperäinen teos jää kiehtomaan mieltä.

N. K. Jemisin: Viides vuodenaika (Jalava, suom. Mika Kivimäki) – Elävä henkilökuvaus, monitasoinen kerronta ja loistelias maailmanrakennus tekevät Jemisinin yhteiskunnallisesta fantasiasta täysosuman.

TJ Klune: Talo taivaansinisellä merellä (Karisto, suom. Mika Kivimäki) – Sydämellinen, huikean visuaalinen romaani, jossa raikas tuuli puhaltaa ennakkoluuloisia asenteita ja syrjintää vastaan.

Madeline Miller: Kirke (WSOY, suom. Irmeli Ruuska) – Myyttinen tarina pohtii, miten elämää voisi elää omilla ehdoilla. Kauniisti soljuva kieli tempaa mukaansa.

Siri Pettersen: Rautasusi (Jalava, suom. Eeva-Liisa Nyqvist) – Taidokkaasti kirjoitettu seikkailufantasia, jonka juonta ei vaivaa ennalta-arvattavuus. Pohjoinen miljöö tenhoaa niin nuoren kuin aikuisen lukijan.

Tähtifantasia-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat Tähtivaeltaja-lehden kriitikko Jukka Halme, kriitikko Aleksi Kuutio, Risingshadow.netin edustaja Osmo Määttä sekä kirjabloggaaja Niina Tolonen.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtifantasia-palkinnon aiemmat voittajat:

Margaret Rogerson: Kirjojen tytär (Karisto, 2020, suom. Mika Kivimäki)
Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys (Siltala, 2019)
Samanta Schweblin: Houreuni (Like, 2018, suom. Einari Aaltonen)
David Mitchell: Luukellot (Sammakko, 2017, suom. Einari Aaltonen)
Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen (Tammi, 2016, suom. Helene Bützow)
Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita (Lasten Keskus, 2015, suom. Jaana Kapari-Jatta)
Terry Pratchett: FC Akateemiset (Karisto, 2014, suom. Mika Kivimäki)
Bruno Schulz: Kanelipuodit ja muita kertomuksia (Basam Books, 2013, suom. Tapani Kärkkäinen)
Steph Swainston: Uusi maailma (Like, 2012, suom. J. Pekka Mäkelä)
Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka (WSOY, 2011, suom. Tapani Kärkkäinen)
Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus (WSOY, 2010, suom. Tapani Kärkkäinen)
Haruki Murakami: Kafka rannalla (Tammi, 2009, suom. Juhani Lindholm)
Ellen Kushner: Thomas Riiminiekka (Vaskikirjat, 2008, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)
Ngugi wa Thiong’o: Variksen Velho (WSOY, 2007, suom. Seppo Loponen)
Jeff VanderMeer: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki (Loki-kirjat, 2006, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)

Uutiset – Tähtivaeltaja-palkinnon 2022 ehdokkaat julkistettu

Tähtivaeltaja-palkinnon 2022 ehdokkaat julkistettu

Vuodesta 1986 lähtien jaetun Tähtivaeltaja-palkinnon tuorein ehdokaslista on julkistettu. Helsingin Science Fiction Seura ry:n luotsaama palkinto luovutetaan edellisvuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle tieteiskirjalle.

Vuoden 2021 kiitettävän moniäänisestä tarjonnasta asiantuntijaraati valitsi lopulliselle ehdokaslistalle seuraavat teokset:

  • Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään (Otava)
    Uus-Tokioon sijoittuvassa, yhteiskunnallisesti kantaaottavassa romaanissa ihmisarvo määräytyy syntyperän mukaan. Lopputuloksena on julma dystopia, jossa jopa epäinhimilliset ihmiskokeet ovat arkea. Vahva ja vaikuttava teos, joka osuu aikakautemme uhkakuvien ytimeen.
  • Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko (Klara and the Sun, suom. Helene Bützow, Tammi)
    Androidin elämäntarina yhdistyy synkeään lähitulevaisuuteen ja perhetragediaan. Filosofinen romaani avaa kerroksensa vähitellen ja esittää olennaisia huomioita ihmisyydestä, rakkaudesta ja toivosta.
  • N. K. Jemisin: Viides vuodenaika (The Fifth Season, suom. Mika Kivimäki, Jalava)
    Kunnianhimoinen romaani sekoittaa omaperäisesti scifin ja fantasian elementtejä harvinaisen eheäksi, yksityiskohtaiseksi maailmaksi. Sorron ja selviytymisen teemat kietoutuvat vetäväksi juoneksi, jossa osansa on niin yksilöiden ratkaisuilla kuin geologisilla aikakausilla.
  • Marc-Uwe Kling: QualityLand (QualityLand, suom. Sanna van Leeuwen, Like)
    Ajankohtainen kertomus pienen ihmisen taistelusta kaikkitietäviä algoritmeja vastaan. Romaani pohtii ilkikurisesti mutta silti vakavissaan, kuinka paljon annamme markkinalogiikan määrittää elämäämme.
  • Yoko Ogawa: Muistipoliisi (Hisoyaka na Kessho, suom. Markus Juslin, Tammi)
    Pohdiskeleva, surumielinen romaani tarkastelee äärimmäisen totalitarismin kourissa kutistuvaa maailmaa. Se kysyy, mitä ihmisestä jää jäljelle, kun jopa muistaminen on kiellettyä.

Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat toimittaja Hannu Blommila, päätoimittaja Toni Jerrman, kriitikko Elli Leppä ja suomentaja, kriitikko Kaisa Ranta. Voittaja julkistetaan huhti-toukokuussa.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtivaeltaja-palkinnon aiemmat voittajat:

Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet (Teos, 2020)
Margaret Atwood: Testamentit (Otava, 2019)
Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin (S&S, 2018)
Jani Saxell: Tuomiopäivän karavaani (WSOY, 2017)
Lauren Beukes: Zoo City – Eläinten valtakunta (Aula & Co, 2016)
Margaret Atwood: Uusi maa (Otava, 2015)
Antti Salminen: Lomonosovin moottori (Poesia, 2014)
Peter Watts: Sokeanäkö (Gummerus, 2013)
Gene Wolfe: Kiduttajan varjo (Gummerus, 2012)
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (Gummerus, 2011)
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää (Tammi, 2010)
Hal Duncan: Vellum (Like, 2009)
Cormac McCarthy: Tie (WSOY, 2008)
Richard Matheson: Olen Legenda (Vaskikirjat, 2007)
Stepan Chapman: Troikka (The Tree Club, 2006)
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (Tammi, 2005)
M. John Harrison: Valo (Like, 2004)
J. G. Ballard: Super-Cannes (Like, 2003)
Ray Loriga: Tokio ei välitä meistä enää (Like, 2002)
Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia (Loki-Kirjat, 2001)
Pasi Jääskeläinen: Missä junat kääntyvät (Portti-kirjat, 2000)
Will Self: Suuret apinat (Otava, 1999)
Stefano Benni: Baol (Loki-Kirjat, 1998)
Dan Simmons: Hyperion (Like, 1997)
Theodore Roszak: Flicker (Like, 1996)
Mary Rosenblum: Harhainvalta (Jalava, 1995)
Iain M. Banks: Pelaaja (Loki-Kirjat, 1994)
Simon Ings: Kuuma pää (Loki-Kirjat, 1993)
Philip K. Dick: Oraakkelin kirja (WSOY, 1992)
William Gibson: Neurovelho (WSOY, 1991)
Philip K. Dick: Hämärän vartija (Love Kirjat, 1990)
Brian Aldiss: Helliconia-trilogia (Kirjayhtymä, 1986–89)
Flann O’Brien: Kolmas konstaapeli (WSOY, 1988)
Greg Bear: Veren musiikkia (Karisto, 1987)
Joanna Russ: Naisten planeetta (Kirjayhtymä, 1986)
Cordwainer Smith: Planeetta nimeltä Shajol (WSOY, 1985)

Kirjat – N. K. Jemisin: Viides vuodenaika

N. K. Jemisin
Viides vuodenaika

The Fifth Season
Suom. Mika Kivimäki. Jalava

Tähtivaeltajassa 3/20 esitellyn N. K. Jemisinin Hugo-palkitun Murtunut maailma -trilogian avausosa on saatu nyt suomeksi. Ja kyseessä on sen tason lukunautinto, että kirja kannattaa hankkia käpäliinsä niin kuin olisi jo – ja perehtyä tähän arvioon vasta jälkeenpäin.

Viides vuodenaika avaa salaisuutensa kiehtovasti, upottavasti ja vangitsevasti. Elämys on parhaimmillaan, kun kirjasta tietää ennalta mahdollisimman vähän. Jotain lienee silti syytä kertoa.

Kirja alkaa Tyynimaasta ja maailmanlopusta. Henkilökohtaisesta ja yhteisestä: Nessunin mies on tappanut heidän poikansa ja paennut tytär mukanaan. Suurkaupunki Yumenesista käynnistyy puolestaan järistys, joka repäisee levottoman mantereen kahtia.

Tyyntä ei ollut toki ennenkään. Ankaran maan geotermiset jännitteet aiheuttavat epäsäännöllisesti viidentenä vuodenaikana tunnettuja luonnonkatastrofeja. Maata voivat lepytellä vain taitavat orogeenit, jotka pystyvät sesuna-aistillaan sekä havaitsemaan että ohjaamaan järkähdyksiä. Siis mikäli osaavat hallita vaarallisen kykynsä ja mielensä – valtajärjestelmä pitääkin orogeenit tiukasti ruodussa kaikkien edun nimissä.

Ja sortoahan tämä merkitsee. Orogeenejä tarvitaan, pelätään ja halveksitaan, ja heidät on alistettu epäihmisen osaan, työkaluiksi. Selviytyminen on historian kuluessa kohonnut arvosta arvokkaimmaksi, joten jäykkä hegemonia tiukkoine luokka-asetelmineen perustelee itse itsensä: näin on selvitty aiemmistakin katastrofeista, joten tämä on oikein.

Kerronta etenee muutamaa tarinalinjaa, sekä ennen suurjäristystä että sen jälkeen. Jemisin loihtii maailman ja henkilöt, jotka ovat niin hätkähdyttävän moniulotteisia ja kokonaisia – rikkinäisinäkin – että harvoin näkee. Temaattiset yhtymäkohdat nykymaailman ongelmiin ovat ilmeisiä: on ympäristön ja alempana pidettyjen ihmisten riistoa, valikoivaa historiantulkintaa, yksisilmäisyyttä, tekopyhyyttä, taikauskoa ja epäluuloa. Romaanin tulkitseminen pelkkänä allegoriana ei kuitenkaan tee sille oikeutta.

Viides vuodenaika on ennen kaikkea mielikuvituksellista, puhuttelevaa kaunokirjallisuutta. Jemisiniä voi pitää leguinilaisen perinteen jatkajana parhaasta päästä: maailma ja hahmot ovat keskenään jatkuvassa vuorovaikutuksessa kaikilla tasoilla geologisesta sosiologiseen, biologisesta psykologiseen, antropologisesta arkkitehtoniseen ja tekniseen. Lisäksi tarina vetää niin hyvin, että vaikka syvemmät tasot eivät kiinnostaisikaan, lukukokemuksesta nauttii silti.

Kaiken kaikkiaan Jemisinin romaani on sellainen nappiosuma, ettei edes kadehtia voi. Mikä ilo on elää aikana, jona tällaisen kirjan voi lukea.

Kaisa Ranta

Sarjakuvat – Corto Maltese – Tarowean: yllätysten päivä

Juan Díaz Canales & Rubén Pellejero
Corto Maltese – Tarowean: yllätysten päivä

Juan Díaz Canalesin ja Rubén Pellejeron kolmas Corto Maltese -albumi, Tarowean: yllätysten päivä (Jalava) on jakomielitautinen tapaus. Tarina tavoittaa hetkittäin ajattomien seikkailukertomusten maagisen, elämää suuremman tunnelman. Lisäksi tekijäkaksikko alkaa vähitellen löytää oman äänensä niin tarinan kuin kuvituksenkin suhteen – pelkän Hugo Pratt -kopioinnin sijasta.

Toisaalta kokonaisuus on täynnä päähänpistonomaisia sivutarinoita, joista osalla ei ole mitään tekemistä minkään kanssa. Eräät niistä sammahtavat tyhjiin, toiset maistuvat huonoilta vitseiltä ja muutama täyttyy suorasanaisista saarnoista, joiden aiheena on länsimaisen ahneuden tuhoava vaikutus sekä luontoon että toisiin kulttuureihin.

Albumin päätarina tarjoilee kuitenkin klassisia sävyjä soittelevan traagisen mysteerin. On kuolleiden päivä, kaikkien pyhien päivä vuonna 1912. Corto seisoskelee yöksi kääntyvässä illassa tasmanialaisella hautausmaalla ja muistelee kuollutta pyhimystä. Seuraavaksi matka vie hänet Port Arthurin hylättyyn vankilaan, jonka ainoassa yhä käytössä olevassa sellissä mätänee kasvoistaan tatuoitu nuorukainen. Corto on palkattu vapauttamaan tämän vangin ja viemään hänet takaisin kotiinsa.

Tästä käynnistyy useita sivupolkuja sisältävä purjehdus kohti San Eugenion saarta. Reissulla kohdataan mm. monista muistakin Corto-tarinoista tuttu Rasputin, seireeniksi nimetty hollantilainen invalidityttö, Sarawakin ruhtinaskunnan kumipuuimperiumia pyörittävät riitaisat veljekset sekä useita kasvottomia munkkeja, jotka käyttävät paikallisia alkuasukkaita hyväkseen.

Luvassa on eksotiikkaa, onnea, epäonnea, juonitteluja ja arvoituksia. Teemoista selkeimpiä ovat kuolemaa ympärilleen kylvävät ahneus ja vallanhimo. Kaiken päättyessä myyttiseen tragediaan ja ympyrän sulkeutumiseen.

Kerronnan epätasaisuus heijastuu myös kuvitukseen. Paikoin Pellejero sutii paperille turhankin luonnosmaisia ruutuja, toisinaan jälki taas tuo Prattia enemmän mieleen argentiinalaisen Eduardo Risson valoja ja varjoja hyödyntävän siistiviivaisen taiteen.

Turhia rönsyjä karsimalla Tarowean: yllätysten päivä olisi voinut olla hyvinkin vahva näyttö tekijäkaksikon kyvyistä. Nyt se on vain pakotetunoloinen esinäytös Prattin Corto Maltese – Suolaisen meren balladi -albumin tarinalle.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/20.

Kirjat & Sarjakuvat – Severi Nygård: Sarjakuvasensuuri

SarjakuvasensuuriKansiWEB

Severi Nygård:
Sarjakuvasensuuri

Kuten kaikki tietävät, sensuuri on sairaus. Sensuuri on keino, jolla valtaapitävät tai valtaan haluavat ryhmittymät yrittävät kontrolloida, mitä me ajattelemme. Keino, jolla he pönkittävät omaa asemaansa ja tyrkyttävät ihmisille kapeakatseista maailmankuvaansa. Sensuuri onkin oiva tapa suitsia kulttuuria ja muokata kansalaisista ääliöitä. Se on propagandan ja valeuutisten vaikutusvaltainen veli.

Myös sarjakuvat ovat kohdanneet vuosikymmenten kuluessa monensorttista sensuuria. Tähän aiheeseen porautuu Severi Nygårdin tuhti Sarjakuvasensuuri-kirja (Jalava). Valtavan pohjatyön vaatinut teos ei ole mikään hupaisa lukupaketti, vaan pikkutarkalla informaatiolla raskautettu totinen tietokirja, joka laajoine lähdeluetteloineen kelpaisi yliopistoissa käytettäväksi oppikirjaksi.

Teoksen käynnistää pitkä katsaus amerikkalaiseen sarjakuvasensuuriin. Sen juuret juontavat jo vuonna 1940 julkaistuun sanomalehtiartikkeliin, jossa sarjakuvat tuomittiin silkaksi myrkyksi.

SarjakuvasensuuriKuva2WEB

Todellinen sarjakuvien vastainen hyökyaalto käynnistyi 1950-luvulla, jolloin julkaistiin mm. Fredric Werthamin surullisenkuuluisa Seduction of the Innocent -kirja. Teoksen väitteet, että sarjakuvat pilaavat lasten mielenterveyden ja tekevät heistä nuorisorikollisia, ovat tietenkin täyttä huuhaata. Mutta harvoinpa totuus on noitavainoja estänyt.

Nygård kuvaa kirjassaan pieteetillä Yhdysvaltojen sarjakuvavastaisia kampanjoita ja kirjoituksia, jotka lopulta johtivat alan itsesensuurikoodistoihin – ja samalla tuhosivat amerikkalaisen sarjakuvan kehityksen vuosikymmeniksi. Säännöstöissä puututtiin seksin ja väkivallan kuvaamiseen sekä vaadittiin avioliiton pyhyyden kunnioittamista ja laillisen vallan edustajien esittämistä nuhteettomassa valossa. Mukana on myös joitain valaisevia esimerkkejä sensuurin kohteeksi joutuneista sarjakuvista.

Amerikasta teos siirtyy Suomen kamaralle. Toisin kuin moni muistaa, täälläkin on käyty läpi useita sarjakuvaan kohdistuneita sensuuriaaltoja. Useimmiten hyvin hatarin perustein ja epäilyin. Erityisen paljon tilaa saa vuonna 1955 järjestetty Piirrettyä julmuutta -näyttely, joka hyökkäsi monin kyseenalaisin tavoin sarjakuvaa vastaan.

Seuraavaksi vuoronsa saavat Ranskan, Italian, Saksan, Iso-Britannian ja Belgian moraalinvartijat. Heidän käsiinsä joutuivat amerikkalaisen kulttuuri-invaasion ohessa monet kotimaiset tuotannot – aina André Franquinin klassista Piko ja Fantasio -sarjaa myöten. Jopa Marsupilami sai ranskalaiselta valvontakomissiolta huomautuksen, koska kyseinen ”absurdi ja kuvitteellinen olio ääntelee käsittämättömin huudahduksin”.

Italialaisten ikiomana erikoisuutena voidaan pitää tapaa sensuroida sarjakuvista pois kaikki yliluonnolliset elämänmuodot. Ne kun olisivat voineet uhmata Raamatun käsitystä ihmisestä luomakunnan kruununa.

SarjakuvasensuuriKuva1WEB

Yli 400-sivuisen kirjan loppuneljännes käsittelee viimeisen 50 vuoden sensuuritapauksia. Suomesta mainitaan erityisesti Huuli-lehden lopettaminen sekä Ville Rannan Muhammed-sarjakuvan aiheuttama kuohunta. Maailmalta esiin nousee mm. Disney-sarjakuvien sensurointi sekä Charlie Hebdo -lehden toimitukseen kohdistunut terrori-isku.

Ylipäätään kirjasta käy hyvin ilmi sensuurin synnynnäinen järjettömyys sekä se, kuinka sarjakuvavastaista propagandaa on käytetty poliittisena ja uskonnollisena lyömäaseena. On myös helppo huomata, että aktiivisimmin sensuuria ovat ajaneet uskonnolliset organisaatiot sekä äärikonservatiiviset järjestöt. Euroopassa usein myös vasemmisto, joka on kokenut sarjakuvat amerikkalaisena kulttuuri-imperialismina.

Nygårdin teos pursuaa tärkeää asiaa, mutta helposti lähestyttäväksi sitä ei voi kutsua. Sivut ovat niin täynnä yksityiskohtaista nippelitietoa – joka ei läheskään aina kytkeydy kirjan aihepiiriin – että lukeminen tuntuu väliin kuin suossa kahlaisi. Nygårdin urakka on kuitenkin kunnioitettava, sillä kaiken tämän faktasisällön kokoaminen yksiin kansiin on huikea kulttuuriteko.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/18.

SarjakuvasensuuriKuva3WEB

Sarjakuvat – Modesty Blaise: Hidas kuolema

ModestyBlaiseKansiWEB

Ensi viikonloppuna (2.–3.9.) Helsingin Sarjakuvafestivaalit valtaavat Sörnäisissä sijaitsevan Suvilahden tapahtuma-alueen. Tapauksen kunniaksi julkaisemme nyt arvostelun uusimmasta suomeksi julkaistusta Modesty Blaise -sarjakuva-albumista. Ihan siitäkin huolimatta, ettei kyseinen albumi liity mitenkään Sarjakuvafestivaaleihin tai edes sisällä tippaakaan scifiä – sillä pitäähän sitä aina väliin yllättää blogin lukijat!

Peter O’Donnell, Enrique Romero & Neville Colvin:
Modesty Blaise: Hidas kuolema

Hidas kuolema on jo viides Asko Alasen Jalavalle toimittama Modesty Blaise -kokoelma. Laarinpohjia ei ole vieläkään tarvinnut kaivella, joten käsissä on mainio kirja täynnä Peter O’Donnellin mehevästi tarinoimia seikkailuja.

ModestyBlaiseRomero2WEB

Teoksen kahdessa ensimmäisessä kertomuksessa on varsin eläimellinen meininki. Kohtalokas ennustus -jännärissä Modesty Blaisen kumppanin, Willie Garvinin, mukaan tarttuu sirkuksen Fiona-simpanssi. Salametsästäjien jahdissa kohdataan puolestaan sarvikuono Milly. Molemmat eläinhahmot näyttelevät merkittävää roolia myös tarinoiden ratkaisuvaiheissa.

Kohtalokkaan ennustuksen tapahtumat sijoittuvat pääosin Bangladeshiin. Modesty Blaise matkaa pieneen viidakkosairaalaan auttamaan vanhaa ystäväänsä. Humanitaarinen työ jää kuitenkin sivuseikaksi, sillä läheisessä temppelissä toimii salainen huumelaboratorio – eivätkä sen pyörittäjät ilahdu, kun paikalle saapuu brittien salaisen palvelun kanssa yhteistyötä tekevä tehopakkaus. Mutta riittävätkö edes konetuliaseet ja myrkkykäärmeet pysäyttämään tummatukkaista kaunotarta?

ModestyBlaiseRomero1WEB

Hyvällä asialla ollaan myös seuraavassa tarinassa, jossa sankarikaksikon kohteena on afrikkalaisella luonnonsuojelualueella toimiva salametsästäjäliiga. Vaarallisia tilanteita piisaa, kun Blaisea kuljettanut pienkone ammutaan alas ja hän joutuu välttelemään takaa-ajajia vehreän metsän siimeksessä.

Sekä Kohtalokas ennustus että Salametsästäjien jahti tarjoilevat tyylipuhdasta seikkailuviihdettä, jossa oveluus ja taistelutaidot osoittautuvat tuliaseita mahtavammaksi voimaksi. Kerronta vetää, ja kaiken kruunaa Enrique Romeron huolellinen ja realistinen taide. Herra on todellinen mestari niin ihmisten, eläinten, maisemien kuin autojen ja lentokoneiden piirtäjänä. Hän ei myöskään anna strippimuodon kahlita visuaalisia kerronta-arsenaaliaan. Paha tästä olisi pistää enää yhtään paremmaksi.

ModestyBlaiseRomero3WEB

Kirjan kaksi viimeistä seikkailua kuvittanut Neville Colvin ei yllä aivan yhtä hyvään jälkeen. Hänen tyylinsä on selvästi luonnosmaisempi ja huolettomampi. Colvin ottaa kuitenkin paljon iloa irti sivuhenkilöiden kasvoista, jotka hän piirtää usein karikatyyrimaisen ilmeikkäiksi.

Albumin nimisarja Hidas kuolema tarjoilee melko totisen ja julmankirpeän seikkailun, jossa Scotland Yardin tarkastaja ja tämän tytär joutuvat kostonhimoisen syöjättären kynsiin. Kaksikon ainoa toivo on, että Blaise pääsisi jotenkin heidän jäljilleen.

ModestyBlaiseColvinWEB

Huomattavasti hauskempaa ja menevämpää kamaa on tarjolla kirjan päättävässä Ilmapallolla sotaan -tarinassa. Siinä lipevä roomalaistoimittaja suostuttelee Blaisen mukaan kuumailmapallokilpailuun yltäkylläisten valheiden avulla. Samalla Garvin saa riesakseen lehtimiehen bimbon tyttöystävän, jolla jopa kartanluku tuottaa ylitsepääsemättömiä vaikeuksia.

Vinkeä pohjustus kuljettaa päähenkilöt lopulta keskelle tapahtumia, joiden ytimessä häärii 1600-luvun muinaistapoja vaaliva eksentrinen kreivi. Tässä makoisassa tarinassa Blaise ja Garvin pääsevät jälleen esittelemään sekä kyvykkyyttään että saumatonta yhteistyötään.

Jalavan Modesty Blaise -albumit ovat hyvä todiste siitä, kuinka laadukasta sanomalehtisarjakuvaa maailmalla luotiin vuosikymmeniä sitten. Enää ei vastaavia seikkailusarjoja oikeastaan tehdä, joten Modesty Blaisen lisäksi olisikin hienoa saada suomeksi yhtä pieteetillä toteutettuja kokoelmia vaikkapa Alex Raymondin Rip Kirbystä, Milton Caniffin Steve Canyonista ja Frank Robbinsin Johnny Hazardista. Tarjontaa voisi myös laajentaa tieteisseikkailujen suuntaan, Agentti X-9 -lehdestä tuttuihin Garthiin ja Axaan. Ilman on ikävä olla!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/17.

ModestyBlaiseRomero4WEB

Kirjat – Siri Pettersen: Odininlapsi & Mätä

pettersenodininlapsikansiweb

Suosittu norjalainen fantasiakirjailija Siri Pettersen saapuu jälleen Suomeen. Tällä kertaa hän esiintyy 27.-30.10. järjestettävillä Helsingin Kirjamessuilla. Messuilla julkaistaan myös hänen Korpinkehät-trilogiansa päättävä Mahti-romaani. Vierailun kunniaksi julkaisemme nyt trilogian kahden ensimmäisen osan arvostelut. Kritiikit on kirjoittanut Elli Leppä ja ne on nähty aiemmin Tähtivaeltaja-lehdessä.

Siri Pettersen
Odininlapsi
Odinsbarn
Suom. Eeva-Liisa Nyqvist. Jalava

Siri Pettersenin esikoisromaani Odininlapsi aloittaa Korpinkehät-fantasiasarjan. Se on saavuttanut kotimaassaan Norjassa niin valtavan suosion, että voidaan puhua kokonaisesta ilmiöstä. Innostukseen löytyykin paljon aineksia: vetävä kerronta, skandinaavista henkeä huokuvat tapahtumaympäristöt ja varsinkin nuorten lukijoiden kannalta samaistuttava päähenkilö.

Pettersen on kertonut kirjoittaneensa varta vasten niille nuorille, jotka kokevat olevansa erilaisia ja kärsivät sosiaalisesta yksinäisyydestä. Hänen oma taustansa fantasiakirjallisuuden harrastajana ja roolipelaajana antaa syvyyttä myös kirjan päähenkilön kokemuksille.

Hirka on yrttiparantajaisänsä hoivissa kasvanut tyttö, jota isä yrittää parhaansa mukaan pitää erossa Elveroan kyläyhteisöstä. Toisin kuin kaikilla muilla koko maailman väestä, Hirkalla ei ole häntää. Hän ei myöskään osaa taikoa, syleillä Maan elämää antavia voimia.

Romaanissa perinteinen fantasia-asetelma on keikautettu nurin niskoin: ihmisistä huhutaan kaikkein synkimmissä saduissa, mutta heitä ei ole miesmuistiin kaikeksi onneksi nähty missään. Samaan hengenvetoon lapsia säikytellään kertomalla sokeista, valkosilmäisistä olennoista, jotka hallitsevat outoa taikuutta ja imevät toisista elämän voiman. Sokeiden sanotaan kulkevan maailmojen välillä korpinkehien, valtavien kiviympyröiden kautta, joiden käytön salaisuudet ovat jo unohtuneet.

Kun Hirka lähestyy aikuisuutta ja muu kylä valmistautuu täysi-ikäisyyden riittiin, hän miettii omaa kohtaloaan. Jos hänen erityislaatuisuutensa paljastuu, on mahdotonta ennustaa, kuinka hänen käy. Kylän muilta nuorilta ei ole tukea luvassa, ja Hirkan ainoa ystävä Rime painii omien ongelmiensa kanssa.

Rime on jalosyntyistä sukua. Hänelle itsestään selvästi kuuluva rooli ahdistaa nuorukaista niin paljon, että hän on päättänyt uhmata sukuaan ja erityisesti isoäiti Ilumea, Neuvoston kunnianarvoisaa maammoa.

Valtakunnanpolitiikka on alkanut kääntyä tavallisen kansan rauhallista eloa vastaan. Mannfallan suurkaupungissa istuva Neuvosto on jo pitkään yrittänyt saada Korppihovin kapinallista maakuntaa hallintaansa. Jännitteet ovat kuitenkin kiristyneet entisestään, ja huhutaan jopa sodasta. Jotkut väittävät nähneensä sokeiden kulkevan tunturien välisissä korvissa, ja Neuvoston salamurhaajat, kolkaggat, ovat liikkeellä kuka ties ketä jahtaamassa.

Vanhoillisen Neuvoston ja demokraattisemmin hallitun Korppihovin eroavaisuuksia on alleviivattu hieman turhan paljon. Muutenkin kerronta kärsii ajoittaisesta toistosta ja rytmityksen epätasaisuudesta. Pääosin pitkän kirjan juonellinen kaari säilyy kuitenkin sujuvana. Pientä kielellistä hiomattomuutta tekstistä vielä löytyy, yhtä lailla lauserakenteiden kuin oikoluvun tasolla.

Romaanissa sivutaan skandinaavisen mytologian teemoja. Ihmisiä kutsutaan odininlapsiksi, emblanjälkeläisiksi ja mädän kantajiksi. Intiimi kontakti yminväen jäsenen ja ihmisen välillä johtaisi tarujen mukaan ymin kuolemaan kauhealla tavalla.

Odin samoin kuin Ymir, jättiläisten tai peikkojen esi-isä, eivät kuitenkaan esiinny kirjan sisäisen maailman mytologiassa, ainakaan vielä sarjan ensimmäisessä osassa. Väen yliluonnolliset voimat ovat peräisin maasta, ja jumaluuden virkaa toimittaa korpinhahmoinen Näkijä, jonka mandaatilla Neuvosto käyttää ylintä hallintovaltaa.

Neuvoston alaisuudessa toimivat varjomaiset kolkaggat ovat pohjolan ninjoja, joiden taisteluliikkeet on asiaankuuluvasti nimetty ja johtajakin kuin zen-mestari. Korppien merkitys sekä sanansaattajina että symbolisina jumalhahmon kanavoijina läpäisee koko kirjan.

Odininlapsi on komea alku omaleimaiselle sarjalle, jonka seuraavatkin osat saadaan toivottavasti pian suomeksi.

Elli Leppä

pettersenmatakansiweb
Siri Pettersen
Mätä
Råta
Suom. Eeva-Liisa Nyqvist. Jalava

Korpinkehät-fantasiasarjan toinen osa harppaa skandinaavisesta muinaismiljööstä nykyhetkeen. Maagisten Korpinkehien kautta maailmastaan paennut hännätön Hirka huomaa olevansa eksyksissä suurkaupungissa, erossa kaikesta aiemmin tuntemastaan. Uuden ympäristön sääntöjen opettelun rinnalla rahaton ja koditon Hirka joutuu etsimään itselleen liittolaisia henkensä pitimiksi.

Romaanin kuluessa Hirkan syntyperä paljastuu aiemmin kerrottua synkemmäksi ja monimutkaisemmaksi. Edes Yminmaan historia ei ole niin yksioikoinen kuin vuosisataisiin tarukirjoihin on merkitty. Kammotut nábyrnit, yli-inhimilliset valkonahkaiset olennot, ovat sekaantuneet maailman syntyyn ja siitä käytyyn sotaan voimallisemmin kuin kukaan on ymmärtänyt.

Hirka itse on kahden mahtavan nábyrnin puristuksissa. Kumpikin haluaisi käyttää häntä omiin tarkoitusperiinsä ratkaistakseen ikivanhan verikiistan, jossa Hirkallakin on vastentahtoinen roolinsa. Pelissä on useamman kuin yhden maailman herruus, ja yhden kansan pelastus saattaa koitua toisen tuhoksi.

Yminmaahan jäänyt nuori ylimys, Hirkan rakastettu Rime, sotkeentuu puolestaan yhä tiukemmin Neuvoston valtapolitiikkaan. Hänen uudistusmielinen asenteensa ei miellytä vanhoja partoja. Lisäksi miestä kalvaa pakkomielle saada Hirka takaisin, vaikka temppu vaikuttaakin mahdottomalta – kukaan kun tuskin enää tuntee Korpinkehien käynnistämisen salaisuutta. Epätoivoisessa tilanteessa Rime tekee kauaskantoisen valinnan, suuren uhrauksen, joka saattaa hänet tiiviimpään yhteyteen vihollisensa kanssa.

Nykyaikaan siirrettynä Pettersenin kerronta menettää osan skandinaavisesta jylhyydestään. Tyylilajin vaihdos fantasiasta superrikollisen pyörittämään tieteisväritteiseen salaliittoon on liiankin odottamaton. Sen ohessa tiheät siirtymät maailmasta, maasta ja kaupungista toiseen pätkivät ikävästi juonen kulkua. Sarjan ensimmäisessä osassa iskevältä vaikuttanut kirjoitustyyli toistaa nyt itseään lyhyine, paikoin jopa töksähtelevine lauseineen.

Kaikesta kritiikistä huolimatta päähenkilöiden monikerroksisuus jaksaa kantaa poukkoilevaa juonta, ja sivuhenkilöistäkin löytyy riittävästi verta ja lihaa.

Jatkossa häämöttää jälleen uusia maisemanvaihdoksia ja traagisia väärinymmärryksiä rakastavaisten välillä. Kun valtakamppailu kiristyy, uhraukset ovat varmaan väistämättömiä. Toivoa sopii, että tämän kertaisen notkahduksen jälkeen kolmannessa romaanissa noustaan jälleen ensimmäisen kirjan koukuttavalle tasolle.

Elli Leppä

Tekstit on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numeroissa 4/15 & 3/16.

pettersenmahtikansiweb