kirjat

Kirjat – Elina Vahvaselkä: Kolmesti viety sielu

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , ,

Elina Vahvaselkä
Kolmesti viety sielu
Tammi

Kolmesti viety sielu on Elina Vahvaselän esikoisromaani, ja aikamoisen mieleen jäävällä tavalla hän esitteleekin tapansa taivuttaa sanoja tahtonsa alle. Teoksen maailma heijastelee omaamme viisikymmentä vuotta tulevaisuudessa. Teknologia on kehittynyt vetyautoineen, kasvisruoka on normalisoidumpaa ja yhteiskunta jakautuneempi kuin koskaan.

Suomessa ja suuressa osaa Eurooppaa on yhteisuskonto, kristinuskolta haiskahtava liki kulttimaisia piirteitä saanut variantti. He, jotka eivät koe uskontoa omakseen, ovat saaneet kakkosluokan kansalaisen statuksen. Mutta jopa heidänkin alapuolellaan hierarkiassa ovat demonit – tai sieluttomat, kuten heitä tupataan kutsumaan sivistyneissä piireissä.

Tekstissä vuorottelevat normaalisti ladottu romaanityyli ja säkein kerrotut osuudet. Tämä kertoo jo ensisilmäyksellä, milloin äänessä on päähenkilö Sam ja milloin sivuhenkilöistä keskeisin, demoni Ella. Ella on syntynyt ihmisenä, mutta demoni on vienyt häneltä kolme sielun palasta, mihin teoksen nimikin viittaa.

Samin äiti on yksi niistä henkilöistä, jotka ovat olleet aktiivisesti vähentämässä demonien oikeuksia. Sam itse on kapinallinen syntymässä saadusta jalometallisesta lusikastaan huolimatta. Hän hengailee salaa sattumalta tapaamiensa toisluokkaisten poikien kanssa.

Vahvaselän luoma maailma raivostuttaa ja pelottaa, sillä se on ammennettu suoraan viime vuosina lisääntyneestä eriarvoistavasta politiikasta. Demonien tilalle on helppo kuvitella meille tutumpi ihmisryhmä, kuten maahanmuuttajat tai sateenkaarihenkilöt.

Kirja tuo mieleen Cecelia Ahernin niin ikään jakautuneesta yhteiskunnasta kertovan teosparin Viallinen ja Täydellinen, Briitta Hepo-ojan säätyjaolla leikittelevän Suomea lohikäärmeille -romaanin sekä Heidi Nummen viime vuonna ilmestyneen Petovalan, jossa myös on nuortenkirjaksi yllättävän paljon politiikkaa.

Niina Tolonen

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/26.

Kirjat – Anne Leinonen: Hylättyjen novellien universumi

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , ,

Anne Leinonen
Hylättyjen novellien universumi
Penelope

”Peijas lähti taluttamaan tytärtäni pois, ja tämä käveli perässä kuin nalkkipää.”

Jo viime vuosituhannen puolella uransa aloittanut Anne Leinonen on ollut merkittävä edelläkävijä ja esikuva uuden sukupolven kotimaisille spefi-kirjailijoille. Kirjailija-ammatin lisäksi Leinonen on toiminut kouluttajana, kustantajana, julkaisijana ja toimittajana. Kursseja on pidetty, kirjoitusoppaita laadittu ja ihmisiä törmäytetty toisiinsa.

Hylättyjen novellien universumi -kokoelma ei nimestään huolimatta sisällä mappi ö:hön dumpattuja tarinoita. Sen sijaan kansien väliin on kerätty novelleja, jotka ovat alkujaan ilmestyneet osin hyvinkin obskuureissa julkaisuissa. Jotkut vieläpä salanimellä kirjoitettuina.

Tarinoiden aiheskaala on laaja, sillä mukana on niin fantasiaa, scifiä kuin kauhuakin. Väliin aineksia ammennetaan suomalaiskansallisista mytologioista tai muista myyteistä. Huumoria tai aaveromantiikkaa koskaan unohtamatta.

Käytännössä lähes jokainen novelli pohjaa vinkeään perusideaan. Kuten vaikkapa siihen, millainen pulma syntyy, jos Schrödingerin kissa ryhtyy lisääntymään: ”Koko tietoisen maailmamme olemus voi romahtaa.” Tai siihen, että demonit alkavat etsiä uusia käännynnäisiä imagokonsulteilta saaduin opein. Ainakaan Kuopioon suunniteltu esiintyminen ei vastaa odotuksia.

Useimmiten tarinoista voi aistia vihjeitä keskushenkilöiden persoonallisuuksia muovanneeseen aiempaan elämän. Novelleissa itsessään esiin nostetaan kuitenkin vain yksi merkittävä viipale ja käänne heidän olemassaolonsa saralla. Näin hyvin lyhyistäkin teksteistä kasvaa mittaansa suurempia kokemuksia.

Ja vaikka novellit seisovat omilla jaloillaan, muutama teksti kytkeytyy Leinosen muiden teosten maailmoihin joko suoraan tai vähintäänkin tematiikan kautta. Tämä käy ilmi tarinoiden saatesanoista, joissa Leinonen valottaa kunkin tarinan syntyprosessia.

Jo lähtökohtansa takia Hylättyjen novellien universumi ei nouse Leinosen parhaiden teosten tasolle. Lisäksi ihan hyväänkin ideaan nojaava lopputvisti on paikoin pikemminkin tussahdus kuin törähdys.

Kokonaisuuden ykköstekstiksi nostaisin Pilaantuneiden tomaattien kimara -fantasiaparodian. Tosin käsikirjoittaja Kalervo Rauta-Kalske on itse antanut tarinalle nimeksi Ritari ja velho.

Mainiossa novellissa seurataan ritarisankari Cedric Savior Thorogoodin tuoreinta seikkailua. Herra on läpeensä kyllästynyt kliseisesti kirjoitettuihin fantasiapläjäyksiin eikä oikein jaksaisi puurtaa läpi jälleen yhtä tylsää tarinaa. Roolista täytyy kuitenkin pitää kiinni tai muuten Fantasiahahmojen liitto tykkää kyttyrää. Lukijat tuskin mitään lusmuilua huomaisivat, kun heille kerran muutenkin kelpaavat näin loppuunkalutut juonenriekaleet.

Novelli tekee onnistunutta pilaa fantasiakliseistä ja saa metatasoleikin loistamaan. Hyviä oivalluksia piisaa ja hihittely kuplii mielessä koko tarinan ajan.

Kirjan päättää kolme asiatekstiä, joissa Leinonen kertoo urastaan, novellimuodon ominaispiirteistä, spefi-kirjoittajayhteisöstä sekä tekstiensä luontosuhteista.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/26.

Uutiset – Helsingin Kirjamessut 2026

tonitahtivaeltaja Uutiset , , ,

Helsingin Kirjamessut 2026

Kirjafanien vuoden kohokohta eli Helsingin Kirjamessut tekee jälleen tuloaan! 22.–25.10. kaikki kirjallisuuden ystävät suuntaavat kohti Helsingin Messukeskusta. Ohjelmaa on tavalliseen tapaan tarjolla runsain mitoin.

Myös Helsingin Science Fiction Seuralla ja muilla pääkaupunkiseudun sf-järjestöillä on messuilla oma tiskinsä. Sieltä voi käydä hankkimassa uudempia ja vanhempia Tähtivaeltajia, T-paitoja, kyniä, Marvineita, edullisia kirpparikirjoja ja vaikka mitä. Muista siis vierailla osastollamme osoitteessa 6y28!

Oheiseen listaan olen koonnut kattauksen messujen spefi- ja sarjakuvaohjelmista.

Listauksen ohessa spefi-aiheista ohjelmaa löytyy varmuudella myös kustantamojen omilta osastoilta, joten pulaa tekemisestä ei todellakaan tule. Ja spefi-kirjailijoita vierailee toki muissakin ohjelmissa.

TORSTAI 22.10.

10.30–11.00 Roihuvuori
Jussi Moila, Niilo Sevänen, haastattelija Aleksi Pöyry
MITEN KALEVALA INSPIROI NYKYKIRJAILIJOITA?

10.30–11.00 Vallisaari
haastattelija Marianna Leikomaa
KUVASTAJA-PALKINNON JAKO

11.00–11.30 Töölö
Mia Myllymäki, Hanna Morre, Anni Kuu Nupponen
SARJAN KIRJOITTAMISEN RIEMUT JA HAASTEET

11.30–12.00 Kallio
Magdalena Hai
KIRJAKALLIO: KUUNKEHÄ

11.30–12.00 Suomenlinna
Samuli Antila, Maija Nyström, M. J. Hölttä
KAUHUKIRJALLISUUS JA HISTORIAN VARJOT

12.30–13.00 Arabia
Petri Hiltunen, Vesa Vitikainen, Marko Raassina, haastattelija Virpi Hämeen-Anttila
KALEVALA SARJAKUVISSA

15.30–16.00 Senaatintori
Juhani Karila
HELSINGIN SANOMAT: TERAPEUTTINI ON IHMISSUSI

16.00–16.30 Töölönlahti
Niilo Sevänen, Maiju Ihalainen, Kaisa Ranta, haastattelija Edith Arkko
KAIKKI FANTASIA EI OLE ROMANTASIAA

16.30–17.00 Kallio
Mia Myllymäki, Marisha Rasi-Koskinen
KIRJAKALLIO: KUTSUMUSTAIAT & MYKKIEN LINTUJEN MUSEO

17.30–18.00 Roihuvuori
Veera Antsalo, haastattelija Matias Kuokkanen
YÖN TEOLLISUUS

17.30–18.00 Suomenlinna
Vesa Sisättö, haastattelija Lotta Vuorio
KUNINGAS ARTHUR JA MUITA HISTORIALLISIA MYYTTEJÄ

PERJANTAI 23.10.

11.30–12.00 Kallio
Sini Helminen
KIRJAKALLIO: AARNI 1: ANASTETTU AVAIN

12.00–12.30 Töölönlahti
haastattelija Emilia Noschis
YLE KIOSKI: WTF AI

12.30–13.00 Töölö
Antti Valkama, Vesa Heino, haastattelija Eliisa Pitkäsalo
SARJAKUVAN KIELESTÄ JA KÄÄNTÄMISESTÄ

14.30–15.00 Arabia
Tiina Raevaara, Joel Kangas
KAUPUNKI JONKA KESKELLÄ ON METSÄ & KALTIO

19.00–20.00 Vallisaari
Leena Krohn, Iwona Kiuru, haastattelija Nina Paavolainen
LUKUPIIRI: LEENA KROHN

LAUANTAI 24.10.

11.30–12.00 Kallio
Sara Norja
KIRJAKALLIO: KEIJUT

12.00–12.30 Arabia
Petri Aarnio, Sauli Santikko
TARZAN JA FANTASIA

12.30–13.00 Roihuvuori
Miina Supinen
HOPEAPEILI

13.00–13.30 Töölönlahti
S. K. Rostedt
SYNKÄN VIRRAN SYLI

13.00–13.30 Arabia
Petri Hiltunen, Tiia Salmelin, Tuoni Myllylä, haastattelija Hannu Kesola
SUOMALAINEN FANTASIASARJAKUVA

13.30–14.00 Arabia
Matti Hagelberg, haastattelija Hanna Visala
VAJOAVA ATENEUM – VAIHTOEHTOINEN SARJAKUVAHISTORIA

14.30–15.00 Arabia
Ville Tietäväinen
METSÄN KUNINGATAR

15.00–15.30 Arabia
Edith Hammar, Rimma Joonatan Erkko, haastattelija Matti Järvinen
QUEER-KAUHUA SARJAKUVAMUODOSSA

15.30–16.00 Arabia
Juhani Tolvanen, Pasi Vainio
ROBERT CRUMB: HARHAISIA TARINOITA

16.00–16.30 Esplanadi
Erik Svetoft
SPA

16.30–17.00 Esplanadi
Ville Ranta, Riina Tanskanen
SUOMALAINEN SARJAKUVA VALLOITTAA MAAILMAA

18.00–18.30 Esplanadi
Lauri Ainala, Sami Makkonen
VERIKYYHKY

18.30–19.00 Esplanadi
Pertti Jarla
FINGERPORI 19

18.30–19.00 Roihuvuori
Elli Valtonen
VIERASLAJI

19.00–19.30 Esplanadi
JP Ahonen, haastattelija Janne-Matti Keisala
BELZEBUBS — 10 VUOTTA PÄIN HELVETTIÄ

SUNNUNTAI 25.10.

11.30–12.00 Töölö
Maria Roque Martins, haastattelija Saara Henriksson
PIMENNYS

11.30–12.00 Roihuvuori
Antti Leikas
TONTTU – KIRJA ILMAN A:TA

12.30–13.00 Roihuvuori
Heikki Kännö
SILMÄT

13.30–14.00 Kallio
KIRJAKALLIO: SINUSTA TEEN PESÄNI

14.00–14.30 Kallio
Siiri Enoranta
KIRJAKALLIO: KESKUSTELUJA KUKKASTEN KANSSA

17.00–17.30 Esplanadi
Kristiina Drews
KLASSIKKOJEN KLASSIKKO: HULLU KUNINGAS PUUSSA

Mahdolliset muutokset kannattaa tsekata Kirjamessujen omilta sivuilta.

Toni Jerrman

Kirjat – John Wiswell: Sinusta teen pesäni

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , , ,

John Wiswell
Sinusta teen pesäni
Someone You Can Build a Nest in
Suom. Kaisa Ranta. Jalava

Shesheshen on muodonmuuttaja, joka rakentaa ruumiinsa syömiensä uhrien, ihmisten ja eläinten, luiden ja kudosten jäänteistä. Pötkyläisen perusmuotonsa takia Alamannun kylän asukkaat nimittävät pelkäämäänsä hirviötä Madoksi.

Shesheshenin makoisa horrosuni keskeytyy, kun hirviönmetsästäjät käyvät hänen kimppuunsa. Paetessaan hän muuntautuu ihmisnaiseksi sulauttamalla syömistään metsästäjistä uskottavan valeasun. Pakomatkalla hän tapaa lempeän Saarnan, joka hoivaa hänet kuntoon taistelun jäljiltä.

Shesheshen rakastuu ihmisnaiseen ja tuntee sisällä kasvavien jälkeläismuniensa nykivän. Harmi vain, että munat vastaanottava henkilö tulisi hedelmöitysprosessissa hirviölasten syömäksi. Ennen kuin Shesheshen ehtii paljastaa rakkaalleen, kuka hän todellisuudessa on, Saarna kertoo kuuluvansa julmaan hallitsijasukuun, joka tahtoo surmata kaikki madot.

Sinusta teen pesäni on romaani, jossa ”hirviö” pääsee kerrankin kertomaan tarinansa omin sanoin. Kirja yhdistelee jännällä tavalla kauhufantasiaa, folklorea ja ritariromantiikkaa. Teoksen villi tunnelma tuo mieleen aikuisille kirjoitetun version Liisa Ihmemaassa -tarinasta. Saarnan äiti, paronitar, on hirmuhallitsijana ilmetty herttakuningatar.

Wiswell ei pyri purkamaan tarinassaan hirviömyyttiä. Ihmissilmin Shesheshen todella on hirviömäinen. Hän syö ihmisiä ja nauttii siitä kovasti. Samalla hän kuitenkin janoaa hellyyttä ja yhteyttä, ja haluaa ymmärtää muita lajeja. Hän ei siis ole mikään murhanhimoinen tappaja. Hän vain yrittää selviytyä maailmassa omalla tavallaan.

Romaanin ihastuttava queer-sydän on Sheshenin ja Saarnan suhde, jossa ilmenee kaikki hyvä, paha, kaunis ja ruma, mitä tiedämme rakastumisen elämässä aiheuttavan. Kirjassa on niin paljon tasoja, että se on oikea lajityyppien rysäys täynnä romantiikkaa, kehokauhua ja mustaa komediaa.

Shesheshenin havainnot ihmisistä ovat hillittömiä, ja hänen tapansa tarkkailla muita muistuttaa neurodivergentistä tavasta lukea sosiaalisia tilanteita. Romaani ei kuitenkaan tee neurodivergenssistä mitään metaforaa hirviöydelle, vaan herättelee lukijaa miettimään näkökulman merkitystä. Hirviöitä kirjassa nimittäin riittää, puolin ja toisin, joka lajissa.

Kirja esittää useita kiinnostavia kysymyksiä, kuten kuka saa määritellä hirviön. Tai voiko kahden olennon välinen rakkaus onnistua, jos heidän biologiansa on lähtökohtaisesti yhteensopimaton?

Romaani on yhtä aikaa hauska sekä hirvittävän julma. Wiswell on itse neurodivergentti ja vammainen, joten ei ole yllättävää, että hän osaa kirjoittaa näin uskottavia ja moniulotteisia hahmoja.

Englanniksi vuonna 2024 ilmestynyt Sinusta teen pesäni oli Wiswellin kansainvälinen läpimurto, ja teos on voittanut useita kirjallisuuspalkintoja. Varsin ansaitusti, sillä onhan tämä uskomattoman hieno ja värikäs esikoisromaani siitä, kuinka jokainen elävä olento vain yrittää selviytyä omilla ehdoillaan.

Melina Marras

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/26.

Kirjat – Marisha Rasi-Koskinen: Mykkien lintujen museo

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , ,

Marisha Rasi-Koskinen
Mykkien lintujen museo
WSOY

Eletään elokuuta vuonna 1985. Takaristin pikkuruista kyläkoulua pitää pystyssä vanha opettaja, joka on juurtunut rakennukseen kuin vanha mänty. Iivana Jylhä on ainoana opettajana hallinnut luokkahuonetta ja koko kylän ilmapiiriä vuosikymmeniä. Kun Takaristiin ilmestyy kaksi outoa tyttöä undulaatteineen, tasapaino järkkyy. Alkaa tapahtumien ketju, jota kukaan ei voi pysäyttää.

Neljä vuosikymmentä myöhemmin tuore ylioppilas Veronika tekee podcastia kadonneista kylistä ja päätyy moottoritien alle jääneeseen Takaristiin. Metsittyneiden raunioiden keskellä todellisuus alkaa liukua unien puolelle. Joku kuvaa Veronikaa vanhalle videokasetille ja undulaatit kuolevat, yksi kerrallaan.

Mykkien lintujen museo on romaani, joka avaa vähin äänin hiljaisuuden kerrostumia. Kertomuksen keskeinen metafora on koulun yläkerrassa sijaitseva täytettyjen, mykkien lintujen museo. Linturaukat ovat symboleja kaikille niille oppilaiden tunteille ja kokemuksille, jotka ovat vuosien saatossa menettäneet äänensä. Romaanin keskeinen teema on tämän hiljaisuuden periytyminen. Häpeä ja pelko muuntuvat lopulta sukupolvet ylittäväksi traumaksi.

Kahdessa ajassa kulkeva tarina vaatii aluksi keskittymistä, sillä 1980-luvun jaksot vaihtavat näkökulmaa tiheään ja lapsikertojia on useita. Kun rytmiin pääsee sisään, lukeminen on nautinto. Loppua kohden tunnelma muuttuu hyvin tiheäksi ja jännittäväksi, ja romaani vetää lukijan mukaansa kuin mustavetinen erämaalampi, jonka pohjaa ei näe.

Tarinan eri ulottuvuuksista on vaikea sanoa mitään spoilaamisen pelossa, mutta tasoja tosiaan riittää. Rehevän metsän ja autiotalojen hiljaisuus on pettävää. Mykkien lintujen museo vie lukijan unenomaiselle tutkimusmatkalle, joka vähitellen paljastuu yliluonnolliseksi ansaksi.

Romaani on itsenäinen osa todellisuuden rajoja tutkivaa trilogiaa, johon kuuluvat myös teokset Auringon pimeä puoli ja Pudonneet. Mykkien lintujen museo on tarina traumasta, muistamisesta ja siitä, miten menneisyys löytää tiensä takaisin.

Melina Marras

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/26.

Kirjat – Ian McEwan: Mitä voimme tietää

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , , ,

Ian McEwan
Mitä voimme tietää
What We Can Know
Suom. Jaakko Kankaanpää. Otava

Kirja alkaa hitaasti. Se ei ole Ian McEwanille mitenkään poikkeuksellista. Joskus hänen tekstinsä kiskaisevat mukaansa nopeasti, joskus hitaasti, mutta aina ne tarjoavat juuri sitä, mitä lukija on oppinut odottamaan: Sympaattisia ihmisiä, hitaasti kehkeytyviä kohtaloita, suuria historiallisia ajankohtia ja lempeää hauskuutta. Vain harvoin oikeasti pahoja ihmisiä, vaikka usein he ovatkin pikkusieluisia, ärsyttäviä tai aikaansaamattomia. Ja monesti lopulta aivan uuden näkökulman siihen, mitä aiemmin on kerrottu. Niin tavallaan käy myös nyt.

Mitä voimme tietää alkaa tulevaisuudesta. Ollaan vuodessa 2119. Kirjallisuudentutkija Thomas Metcalfe on erityisen kiinnostunut ”sekoamisen ajasta”, vuosista 2014–2035, jolloin ihmiskunta pisti ranttaliksi eikä lähtenyt korjaamaan virheitään esimerkiksi ilmaston suhteen. Silloin ja sen jälkeen tapahtui paljon, muun muassa suuri merennousu, minkä takia Metcalfe aikalaisineen elää hajanaisilla saarilla ja tekee pitkät matkansa vesiteitse. Ihmisiä on paljon vähemmin kuin sekoamisen aikaan, ja vaikka esimerkiksi internet toimii yhä tiedon valtaväylänä, kaikki on hitaampaa, rauhallisempaa – ja ehkä siksi kirjakin käynnistyy hiljalleen. Maailmantilanteen taustoista kerrotaan suurina vetoina ilman yksityiskohtia.

Aivan erityisesti Thomasia kiinnostaa runoilija Francis Blundy ja tämän vaimo Vivienne. Vuonna 2014 Blundyt järjestivät ystäväpiirilleen illalliset upeassa maaseutukodissaan, ja illan aikana Francis esitti vaimonsa syntymäpäivien kunniaksi kirjoittamansa eeppisen runoelman Korona sinulle, Vivien. Runoudessa korona viittaa tapaan järjestää sonetit kuin kehäksi, jossa loppu kiinnittyy jälleen alkuun.

Thomas yrittää jäljittää kadonnutta, kulttiaseman saanutta koronaa lukemalla Vivienin päiväkirjoja, pariskunnan ja heidän ystäväpiirinsä välistä viestinvaihtoa ja ennen kaikkea kuvittelemalla, kuinka kyseinen tilaisuus, ”toiset kuolemattomien illalliset”, oikeastaan etenivät. Hän luulee tietävänsä erityisesti Vivienin mielenliikkeet jo hyvin tarkkaan.

Kirjan toisessa osassa päästään seuraamaan Vivienin omaa kertomusta – vaan kuinka aukoton sekään on? Ihmiset kertovat, mitä haluavat kertoa, ja aina, kun he muistelevat jotakin, muisto muuttuu. Voimme oikeastaan tietää aika vähän varsinkin toisistamme.

Romaanissa Ian McEwan kyselee samaa kuin vaikkapa ranskalainen Laurent Binet kirjassaan HHhH, tai mitä ovat kyselleet elämäkerturit kautta aikain. Kuinka toisen ihmisen elämästä voi kirjoittaa? Kuinka pitkälle häntä saa tulkita? Miten historiallisista tapahtumista voi uskottavasti kertoa syyllistymättä valehteluun? Saako illallisille keksiä ruokalajin, henkilölle tunteen tai ulkoilmaan tuulenvireen?

Nautinnollisimmillaan Mitä voimme tietää on Vivienin osuudessa. Olen pohjattoman kateellinen McEwanille hänen taitavuudestaan henkilöhahmojen suhteen. Vivien on tunteiden ja motiivien kirjossaan täydellisen uskottava. Hän täyttää kertomuksellaan reippaasti ne aukot, joissa Thomas Metcalfe sata vuotta myöhemmin empii, kaunistelee tai ei ole voinut kuvitellakaan.

Nautin syvästi romaanista. Silti minulle jäi tunne, etten ainakaan välittömästi ymmärtänyt kaikkea, mitä kirjailija yritti sillä sanoa. Tuntuu, että petollisen tietämisen teema kosketti lopulta kirjassa muutakin kuin vain ihmisten tulkintoja toisista ihmisistä.

Tieto, tiedon säilöminen ja sen varassa tehnyt päätökset toistuvat teoksessa monessa muodossa. Internet ja digitaalisen materiaalin ohuus, fyysiset arkistot ja niiden vaikea tavoitettavuus ja vaikkapa ilmastonmuutosta koskeva tieto, joka “suuren sekoamisen” aikaan ei kuitenkaan johtanut mihinkään, vihjaavat, että McEwanilla on ehkä ollut mielessään jokin suurempi yleisväite aiheesta.

Vaan mitäpä minä voisin tietää toisen motiiveista.

Tiina Raevaara

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/26.

Kirjat – Mats Strandberg: Muusa

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , , ,

Mats Strandberg
Muusa
Musan
Suom. Antti Immonen. Like

Muusa on erittäin taitavasti rakennettu ”slow burn” -painajainen, jonka keskiössä ovat taiteilijuuden mytologia ja kaikkien himoitseman luovuuden pimeä puoli. Taiteen tekemistä ei romantisoida vaan se kuvataan vaarallisena ja orjuuttavana, parhaimmillaan lähes jumalallisena, pahimmillaan kirouksena.

Sitkeästä kirjoitusjumista kärsivä Hedda saa kollegaltaan kutsun tulla etsimään kadonnutta luovuuttaan tämän kuuluisan kulttuuriperheen syrjäiseen kartanoon. Hyväksyttyään kutsun Hedda tuntee tarinansa alkavan kipinöidä. Mutta taiteilijakodin juhannusidylli osoittautuu pian kauniiksi ansaksi, sillä inspiraatio ei ole ilmaista.

Kirjan päähenkilöt ovat monimutkaisia, syvästi inhimillisiä ja osittain myös vastenmielisiä. He käyvät kiinnostavia keskusteluita taiteilijoita ympäröivistä myyteistä ja riivaavista kysymyksistä: syntyykö suurin taide kärsimyksestä, tuleeko inspiraatio ihmisen sisältä vai ulkopuolelta ja omistaako lopulta taide taiteilijansa? Hahmojen välistä kitkaa ja kunnianhimoista kisailua on herkullista seurata.

Muusa on täynnä vahvaa symboliikkaa, ja pakanallinen juhannusjuhla toimii hienosti romaanin keskipisteenä. Juhannus edustaa uhreja ja uudistumista, ja sen perinteiset rituaalit saavat kirjassa lopulta synkemmän merkityksen. Upea kartano ei ole pelkkä tapahtumapaikka vaan lähes elävältä tuntuva luovuuden lähde ja toisaalta klaustrofobinen taiteen alttari. Ympäröivä, rehevä luonto on kaunis mutta sekin sisältää omat tappavat salaisuutensa.

Parasta kirjassa on juuri tämä tihenevä tunnelma. Juhannus lähestyy, kartanosta löytyy aina vain syvempiä kerroksia, ja ahnaasti hunajan parissa ahkeroivat mehiläiset kuhisevat pesissään pihalla. Kaikkialla on niin paljon taidetta, että yltäkylläisestä inspiraatiosta humaltunut Hedda alkaa kokea tajuntaa hämärtäviä hallusinaatioita. Hän aistii vaaran, mutta ei välitä siitä tarpeeksi ennen kuin on liian myöhäistä.

Muusa on hyytävä, psykologisesti tarkkanäköinen romaani, joka varmasti puhuttelee kaikkia taiteentekijöitä sekä lukijoita, joita kiinnostavat luovuuden ja ihmisyyden pimeä puoli. Päihdyttävin lukukokemus aikoihin.

Melina Marras

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/26.

Uutiset – Tähtifantasia-palkinto 2026 jaettu

tonitahtivaeltaja Uutiset , , , ,

Tähtifantasia-palkinto 2026

Helsingin Science Fiction Seuran Tähtifantasia-palkinto
parhaasta vuonna 2025 suomeksi ilmestyneestä
fantasiakirjasta annetaan Myllylahden julkaisemalle
J. S. MERESMAAN romaanille NOIDANLANKA.

J. S. Meresmaan Noidanlanka kertoo nuoresta helmenkuiskaajasta Nooasta, jonka perhe hoitaa raakkutarhaa. Nooan isä on joutunut velkavankeuteen ja äiti vammautunut karhun hyökkäyksessä. Kun isosisko Midja sairastuu surmiaistautiin, Nooan on lähdettävä tapaamaan noitaa, joka voisi parantaa Midjan.

Maalaistyttö matkustaa Paulavan kaupunkiin taskussaan tärkeä helmi. Kumppaninaan hänellä on mekaanisen rapukävelijän ajuri Vesper. Kaupungissa heitä odottaa Midjan tyttöystävä, korusepän oppilas Elvina. Nooa kohtaa ystävineen haasteita, jotka liittyvät Kernoksen maan kolmenlaiseen taikuuteen: tietoon, taitoon ja tuntemiseen. Viimeksi mainittu laji liittyy omintakeiseen lankataikuuteen.

Meresmaan romaanin kieli ja maailma lumoavat riemukkaalla omaperäisyydellään ja täyteläisyydellään. Juoni vie lukijan helposti mukanaan. Tarina sisältää niin jännitystä, rakkautta kuin huumoria. Lukija voi nauttia kiinnostavista ideoista ja aidoista henkilöhahmoista. Kerronta antaa tilaa henkilöiden ajatuksille ja tunteille. Lukija myötäelää kasvavien ja epävarmojen nuorten kokemuksia. Mukana on vanhojen metsien salaperäistä tunnelmaa, kansanperinteestä ammentavia yksityiskohtia, kylien arkea sekä steampunk-henkisen kaupungin tutkimista. Kertomus sivuaa ajattomia aiheita maailman hallitsemisesta ja ihmisten hyväksikäytöstä.

Noidanlanka liittyy siihen spekulatiivisen fiktion perinteeseen, jossa maailma on itsessään suuri seikkailu. Siinä todellisuutta lähestytään uteliaisuuden ja lempeyden kautta. Meresmaa paneutuu samalla huolellisuudella sekä ihmisten, teknisten laitteiden että luonnonilmiöiden kuvaukseen. Kirjailijan kerronta ja maailmanluonti ovat tyystin omaperäisiä. Niiden perustana on fantasiakirjallisuuden perinteen ja pohjoisen kansanrunouden tuntemus, mikä tuottaa tekstille syvän kaikupohjan ja luontevuuden. Meresmaa leikittelee uudissanoilla ja käyttää kiinnostavia, tuoreita ilmauksia runoilijan herkkyydellä.

Meresmaa kiinnittää huomion siihen, miltä asiat näyttävät ja tuntuvat. Nooa osaa kuunnella joen laulua, sen leikkimielistä lirinää tai vakavamielistä lotinaa. Yksityiskohtien kuvaus luo romaaniin vahvan tunnelman ja osoittaa keskittyvän havainnoinnin tärkeyden. Mestarikertoja osoittaa, kuinka elämä kaikkine arkisine toimintoineen on tutkimusmatka.

Noidanlanka on älykäs romaani kaikenikäisille. Sen keskellä on ihmisen kokemus ja taustana suhde luontoon. Se juhlii luovuutta, kieltä ja huolenpitoa.

Tähtifantasia-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat Tähtivaeltaja-lehden kriitikko Jukka Halme, kriitikko Aleksi Kuutio, Risingshadow.netin edustaja Osmo Määttä sekä kirjabloggaaja Niina Tolonen.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinki

Tähtifantasia-palkinnon aiemmat voittajat:

Olga Tokarczuk: Anna In maailman hautakammioissa (Särötär, 2024, suom. Tapani Kärkkäinen)
Jorge Luis Borges: Kertomukset (Teos, 2023, suom. Anu Partanen)
Jyrki Vainonen: Täytetyt (Aula & Co, 2022)
Susanna Clarke: Piranesi (WSOY, 2021, suom. Helene Bützow)
Margaret Rogerson: Kirjojen tytär (Karisto, 2020, suom. Mika Kivimäki)
Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys (Siltala, 2019)
Samanta Schweblin: Houreuni (Like, 2018, suom. Einari Aaltonen)
David Mitchell: Luukellot (Sammakko, 2017, suom. Einari Aaltonen)
Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen (Tammi, 2016, suom. Helene Bützow)
Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita (Lasten Keskus, 2015, suom. Jaana Kapari-Jatta)
Terry Pratchett: FC Akateemiset (Karisto, 2014, suom. Mika Kivimäki)
Bruno Schulz: Kanelipuodit ja muita kertomuksia (Basam Books, 2013, suom. Tapani Kärkkäinen)
Steph Swainston: Uusi maailma (Like, 2012, suom. J. Pekka Mäkelä)
Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka (WSOY, 2011, suom. Tapani Kärkkäinen)
Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus (WSOY, 2010, suom. Tapani Kärkkäinen)
Haruki Murakami: Kafka rannalla (Tammi, 2009, suom. Juhani Lindholm)
Ellen Kushner: Thomas Riiminiekka (Vaskikirjat, 2008, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)
Ngugi wa Thiong’o: Variksen Velho (WSOY, 2007, suom. Seppo Loponen)
Jeff VanderMeer: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki (Loki-kirjat, 2006, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)wski: Kohtalon miekka (WSOY, 2011, suom. Tapani Kärkkäinen)
Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus (WSOY, 2010, suom. Tapani Kärkkäinen)
Haruki Murakami: Kafka rannalla (Tammi, 2009, suom. Juhani Lindholm)
Ellen Kushner: Thomas Riiminiekka (Vaskikirjat, 2008, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)
Ngugi wa Thiong’o: Variksen Velho (WSOY, 2007, suom. Seppo Loponen)
Jeff VanderMeer: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki (Loki-kirjat, 2006, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)

Kirjat – Adrian Tchaikovsky: Lukinvalo

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , , , , ,

Adrian Tchaikovsky
Lukinvalo
Spiderlight
Suom. J. Pekka Mäkelä. Rosebud

Alunperin vuonna 2016 julkaistu Lukinvalo saa kunnian toimia brittikirjailija Adrian Tchaikovskyn ensimmäisenä suomennettuna romaanina. Valinta on onnistunut, sillä Lukinvalo on hervottoman hauska fantasiaparodia, joka käsittelee myös vakavia teemoja. Tchaikovskyn sujuvasti soljuvien sivallusten kohteeksi ovat päätyneet fantasiakliseet yleisesti ja J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -klassikko aivan erityisesti.

Kaiken taustalla on tietenkin hyvän ja pahan ikuinen taistelu. Tämä erottelu syntyi, kun profeetta Armes laskeutui Jumalallisista Korkeuksista ja teki selväksi, että vain ihmisillä on kyky Valoon – ja, että kaikki muut ihmismäiset lajit olivat sieluttomia Pimeyden palvelijoita. Kirjan tapahtumahetkellä Pimeyden voimia johtaa setä Pimeyden herra Darvezian kolkossa ja tuulenpieksemässä laaksossa sijaitsevasta Pimeyden Tornista käsin.

Kuten asiaan kuuluu, juonta vauhdittaa kryptinen profetia, joka kertoo, kuinka Pimeyden ruhtinas voidaan voittaa. Ennustuksen merkityksestä on kiistelty Armesin kirkon piirissä jo pitkään. Nyt tulkinnasta on päästy jonkin sortin konsensukseen ja tehtävän suorittaminen on laskettu papitar Dionin harteille. Matkan aikana Dion joutuu kuitenkin jatkuvasti tilanteisiin, joissa kyseenalaiseksi päätyy sekä hänen uskonsa että sanonta, jonka mukaan tarkoitus pyhittää keinot.

Dionin saattue koostuu varsin sekalaisesta seurakunnasta. Harras kirkonritari, lihaksikas Harathes on jokaisen fantasiasankarin perikuva, mutta myös tyhmä kuin saapas. Sekä varsinainen kusipääsovinisti, kuten myöhemmin käy ilmi. Jousinainen Cyrene joutuu puolestaan kärvistelemään sen tosiasian kanssa, että kaikki miespuoliset henkilöt pyrkivät hänen pöksyihinsä. Hänen turha toiveensa on, että hänet nähtäisiin kerrankin taitavana jousiampujana, eikä vain valloituksen kohteena.

Joukon pakollisena velhona häärii itseään muita parempana pitävä Perimmäisen Voiman suurmestari Penthos, joka haluaisi jatkuvasti kylvää ympärilleen tuhoisten liekkien meren. Sosiaalisista tilanteista tai ihmisten välisestä kanssakäymisestä hänellä ei ole mitään hajua.

Toinen pakkonakki on juonikas ja olueen menevä varas Lief. Hänestä kasvaa lopulta joukkion sympaattisin jäsen.

Eikä sovi unohtaa jättiläishämähäkki Ännäsiä, josta Penthos on loitsinut hitusen ihmistä muistuttavan epäsikiön. Ännäs täydentää profetian ja hänellä on oma välinearvonsa, mutta käytännössä hän herättää muissa matkalaisissa vain vihaa ja inhoa. Heidän silmissään hän on vaarallinen, epäinhimillinen ja sieluton hirviö, jolla ei voi olla tunteita tai ajatuksia. Mistä päästäänkin myös John Wiswellin vastikään suomennetusta Sinusta teen pesäni -romaanista tuttuun kysymykseen siitä, kuka lopulta onkaan tarinan todellinen hirviö.

Ja miksi ihmeessä ihmiset, jotka tappavat toisiaan eivätkä muutenkaan käyttäydy hyveellisesti, ansaitsisivat ainoina olentoina Armesin Valon pyhän kosketuksen?

Ännäsin kautta Tchaikovsky perkaa mm. ihmisten käytöksen päättömyyttä, uskontoja ohjastavaa kaksinaismoralismia ja muunlajisiin suunnattua katteetonta halveksuntaa. Ylimielistä ajatusta ihmisistä luomakunnan kruununa.

Yksi Tchaikovskyn vahvuuksista on kyky kuvata tapahtumia ihmismielelle vieraiden olentojen näkökulmasta. Tämänkin romaanin ensisivujen kokijahahmona toimii jättiläishämähäkki, joka aistii, kommunikoi ja hahmottaa maailman aivan eri tavoin kuin ihminen.

Kokonaisuutena Lukinvalo loistaa kuin eläin ja herättää tyylilajillaan vertailuja jopa Terry Pratchettin parhaiden teosten suuntaan. Vänkää kamaa!

”Setä Darvezian tulee olemaan kimpussasi kuin hiivatulehdus, usko huviksesi.”

Toni Jerrman

Adrian Tchaikovsky on kunniavieraana Turun Finnconissa, joka järjestetään 10.–12.7.

Kirjat – Adrian Tchaikovsky: Shroud

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , , , ,

Adrian Tchaikovsky
Shroud
Tor Books

Turun Finnconin (10.–12.7.) kunniavieraaksi saapuva Adrian Tchaikovsky on useaan otteeseen palkittu brittiläinen tieteis- ja fantasiakirjailija. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat Children of Time -trilogia (2015–2022) sekä Shadows of the Apt -kirjasarja (2008–2018). Vierailun kunniaksi häneltä saadaan heinäkuussa suomeksi Lukinvalo-romaani (Spiderlight, 2016).

Ahkeran kynänikkarin tuorein julkaisu on kuitenkin vuonna 2025 englanniksi ilmestynyt Shroud-romaani.

Kirjan maailmassa ihmiskunta puskee yhä syvemmälle avaruuteen. Kokonaisia aurinkokuntia tyhjennetään resursseista, jotta pitkä marssi voi jatkua. Myös ahtaissa avaruushabitaateissa elävät kansalaiset on valjastettu tämän tavoitteen edistämiseen. Heidän jokainen hetkensä kuluu suuren päämäärän palveluksessa. Mitä hyödyllisempi olet, sitä todennäköisemmin pääset etenemään elämässäsi. Tosin tästä ratas koneistossa -elämästä on karsittu pois ihmisarvoinen onni ja ilo.

Kaiken taustalla kuikii ajatus siitä, että mitä laajemmalle ihminen on levittäytynyt, sen todennäköisempää on, ettei mikään yksittäinen katastrofi voi pyyhkiä ihmiskuntaa olemattomiin.

Tarina käynnistyy Prospector413-aurinkokunnasta, josta on tarkoitus tulla yksi ihmiskunnan etenemisen välietapeista. Sieltä paljastuu jotain ennenkuulumatonta: kaasujättiläistä kiertävä kuu, joka ulvoo kakofonista sähkömagneettista äänimattoa. Kuun tutkiminen osoittautuu lähes mahdottomaksi paikallisten olosuhteiden takia. Ongelmia aiheuttavat painovoima, kaasukehä, paine ja lämpötila, jotka ovat ihmisille tappavia – eivätkä droonitkaan pärjää sen paremmin tässä ikuiseen pimeyteen vajonneessa ympäristössä.

Mutta vaikka päähenkilö kuinka alkuun toistelee, ettei ihmisillä ole mitään asiaa tähän helvettiin, niin sinnehän hän päätyy – kuten jo prologista käy ilmi.

Tchaikovsky on luonut romaaniinsa hämmästyttävän vieraan maailman erikoisine elämänmuotoineen. Ihmeen tuntua soittelevia ja ihmismielin lähes käsittämättömiä visioita vyöryy eteen käytännössä joka sivulta. Ja kun tähän ympäristöön heitetään pari ihmistä huonosti maastoon sopivassa kapselissa, niin lienee selvää, että luvassa on epätoivoinen selviytymistaisto ja lukuisia aivoja raastavia kauhunhetkiä.

Lisäpontta tarinaan tuovat jaksot, joissa kerrataan kuun omituisten olentojen evoluutiota ja sen mukanaan tuomia erikoisia selviytymis- ja kukoistamisstrategioita. Ja vaikka romaanin hahmot pohtivatkin pitkään, saattaisiko kuusta löytyä älyllistä elämää, niin lukijoille tämä käy ilmi jo pätkistä, joissa tapahtumat nähdään alieneiden kuulokulmasta. Vaikka tämä temppu syökin osan olentojen vieraudesta, tuo se hienosti esiin, kuinka erilaisin tavoin todellisuutta voi tulkita.

Hitaasta liikkeellelähdöstä huolimatta Shroud on päräyttävän kunnianhimoinen, aivot räjäyttävä tieteisvisio, jonka mielikuvituksellisuuden edessä voi vain kumartaa. Varsinkin kun mukaan on ympätty teemoja, jotka koskettavat mm. ihmisten rajoittunutta kykyä nähdä ja ymmärtää ympäröivää todellisuutta. Minuuden häilyvästä käsitteestä ja ihmisten omahyväisyydestä nyt puhumattakaan.

Huutaa kuin eläin!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/26.