Elokuvat & Kirjat –Mortal Engines & Kävelevät koneet

MortalEnginesJulisteWEB

Mortal Engines

Philip Reeven Kävelevät koneet -kirjasarjassa ja siihen pohjautuvassa Mortal Engines -elokuvassa on pärisyttävän päheä perusidea. Tuhon jälkeisessä ankeassa maailmassa ihmiskunnan rippeet elävät valtavien pyörien kuljettamissa kaupungeissa. Suurimmat paikkakunnat, kuten massiivinen Lontoo, saalistavat pienempiä kaupunkeja kitaansa. Ihan huippua!

Koska leffaversion on tuottanut Peter Jackson ja sen ohjauksesta vastaa Jacksonin kelkassa uraa luonut Christian Rivers, on lopputulos kuin Jacksonin omasta kynästä. Niinpä elokuva tulvii visuaalisesti upeita näkymiä, mutta tarinankerronta ja henkilökuvaus jättävät toivomisen varaa.

MortalEngines1WEB

Tom (Robert Sheehan) on Lontoossa asuva nuorukainen, joka joutuu sekoitetuksi itseään isompiin tapahtumiin, kun kaupunkiin livahtaa kapinamielinen Hester (Hera Hilmar). Hester haluaa vaikutusvaltaisen Thaddeus Valentinen (Hugo Weaving) hengiltä, ja hänellä on ystäviä kulkukaupunkeja vastustavassa liittoumassa. Valentine kehittelee puolestaan omia synkkiä suunnitelmiaan St. Paulin katedraalin tarkoin varjelluissa laboratorioissa.

Elokuva seuraa niin keskenään taistelevien kulkukaupunkien yhteenottoja, Tomin ja Hesterin monipolvista kujanjuoksua, Valentinen metkuja kuin kulkemisenvastustajien tempauksia. Merkittävä rooli tapahtumissa on myös menneen maailman huipputeknologiaa edustavalla Shrike-kyborgizombiella, joka on valmis tekemään mitä vain saadakseen Hesterin käsiinsä.

MortalEngines3WEB

Kehnosti pohjustettu juonikuvio on rakennettu yksinomaan silmiä hivelevien tehosteluomusten ja toimintakohtausten varaan. Runsaalla kädellä annosteltu hahmokaarti jää yltiödramaattiseksi sävelletyssä pyörityksessä pelkiksi statisteiksi. Lisäksi hetket, joiden olisi tarkoitus herätellä katsojan tunteita, aiheuttavat lapsellisessa kaavamaisuudessaan ainoastaan myötähäpeää.

Ihmetykselle antaa aihetta myös se, että osa näyttelijöistä kuvittelee esiintyvänsä komediassa, kun taas toiset vetävät roolinsa läpi tuikitotisina. Käytännössä leffan ainoa hahmo, jonka tarinaan on onnistuttu rakentamaan edes jonkinlaista tunnesisältöä, ei ole edes ihminen, vaan tietokoneanimoitu Shrike-kyborgi.

MortalEngines5WEB

Jacksonin helmasynneistä huolimatta elokuva ei ole silkkaa kuraa. Eteenpäin vyöryvät kulkukaupungit ovat uskomattoman upeaa katsottavaa. Ja toisin kuin oppi-isänsä, Rivers ei venytä toimintakohtauksia kohtuuttomiin mittoihin. Niinpä parituntinen kokonaisuus jaksaa ongelmineenkin viihdyttää.

Mikäli Reeven neliosaisen kirjasarjan seuraavatkin osat taipuvat valkokankaille, toivottavasti niissä keskitytään efekti-ilottelun ohessa myös keskushahmojen kuvaukseen. Kliseisillä pahvikuvilla kun ei pitkälle pötkitä.

Toni Jerrman – 3 tähteä

MortalEngines4WEB

Seuraava kirja-arvio on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/04.

Philip Reeve
Kävelevät koneet
(Mortal Engines)
(Suom. Tero Kuittinen. Karisto)

Nuorille suunnatut scifi-suomennokset tuntuvat nykyisin koostuvan lähinnä loputtomista kioskikirjasarjoista tyyliin Star Wars, Animorphs ja Remnants. Niinpä onkin ilo huomata, että myös omillaan seisovia ja kuvastoltaan hieman kekseliäämpiä kirjojakin pistetään välillä pihalle. Tosin Kävelevät koneet on ollut sen verran suosittu teos, että Reeve on ehtinyt kirjailemaan sille jo jatko-osan.

Romaani sijoittuu tuhansia vuosia tulevaisuuteen, aikaan jolloin Maan muinaisen sivistyksen tuhonneesta yhden tunnin sodastakin on ehtinyt vierähtää jo millenium poikineen. Pääosa jäljelle jäänyttä ihmiskuntaa on siirtynyt asuttamaan liikkuvia kaupunkeja, jotka vyöryvät telaketjuillaan pitkin kuivuneita merenpohjia ja saalistavat itseään pienempiä kulkijoita. Kukoistava kaupunkidarwinismi on pyhä oppi, jota vastustavat vain Kulkemisenvastaisen liiton barbaarit. Tai näin ainakin kaikille lontoolaisille on pienestä pitäen tolkutettu.

Tom on 15-vuotias Historioitsijoiden killan kolmannen luokan harjoittelija, joka haaveilee tosi toimista ja ihailee sankariarkeologi Thaddeus Valentinea. Pelastettuaan Valentinen arpinaamaisen tytön murhayritykseltä hän joutuu sekoitetuksi elämänsä ensimmäiseen oikeaan seikkailuun. Joka ei olekaan yhtään niin hohdokasta kuin hän on mielessään kuvitellut.

Kävelevien koneiden paras puoli on sen mielikuvitusrikas maailma, joka tulvii erikokoisia ja -näköisiä liikkuvia valtioita aina kaivoskaupungeista kauppaklustereihin ja taivaalla kelluvista saarista merirosvoesikaupunkeihin. Näiden oheen tulevat vielä upeat ilmalaivat, menneisyyden raunioista esiin kaivetut metallimiehet, kulkukaupunkien sisuksien synkät salaisuudet sekä monet muut ihmeen tuntua kutittelevat elementit.

Sisällöltään tai ihmiskuvaltaan romaani ei ole tavallista poikakirjaa kummoisempi. Reeve kuitenkin kuljettaa tapahtumarikasta tarinointiaan niin vikkelästi eteenpäin, ettei tämä pääse pahemmin häiritsemään. Kirjan henkilöt joutuvat lisäksi kaiken töhinän keskellä vastakkain uudenlaisen todellisuuden kanssa – kaikki ei maailmassa olekaan niin yksioikoisen mustavalkoista kuin heille on opetettu. Yllättäen Reeve ei myöskään säästele lapsipäähenkilöitään kovilta kohtaloilta.

Kävelevät koneet on kulisseiltaan mieleenpainuva ja muutenkin viihdyttävä nuorisoseikkailu.

Toni Jerrman

PhilipReeveKavelevatKoneetWEB

Kirjat – Heikki Kännö: Sömnö

KannoSomnoKansiWEB

Heikki Kännö
Sömnö
Sammakko

Kirjailija Isak Severin on tyytymätön. Häneltä on juuri julkaistu ruotsalaisesta kuvataiteilija Werner H. Bergeristä kertova elämäkerta, mutta hän tietää sen silotelluksi puolitotuudeksi. Niinpä hän ryhtyy koostamaan uutta käsikirjoitusta Bergerin elämästä – alkaen tämän isoisän vaiheista ja päättyen siihen, mitä Bergerin Sömnön saarella sijaitsevassa kesäpaikassa todella tapahtui.

Tällainen on Heikki Kännön toisen romaanin kehys. Pintatasoltaan kirja on vielä jokseenkin yksinkertaisesti kuvattavissa: se on sukukronikka, elämäntarina sekä kertomus Tukholman taiteilija- ja mystikkopiireistä.

Yksinkertainen kuvaus ei kuitenkaan tee teokselle oikeutta. Pelkästään kertomuksenakin tarkasteltuna Sömnö on upottava ja rönsyilevä romaani, joka luo aiheestaan häkellyttävän mutkikkaan kudelman. Itävallasta Belgian Kongoon, takaisin Eurooppaan ja Ruotsiin polveilevaa sukutarinaa ja taiteilijan henkilökuvaa värittävät myös Wagnerin oopperat ja elämäkerturin vaativa, vaikeuksia kohtaava prosessi.

Sömnön tematiikasta voisi kirjoittaa useammankin esseen. Yhtenä kantavana jännitteenä hehkuvat totuus ja tarina: kirjailija sovittaa tapahtumia kirjaksi, hänen lähteensä muistavat menneet omaksi edukseen ja salatieteisiin vihkiytyneet yrittävät muokata todellisuutta omaan tahtoonsa. Totuus hakee yhtä muotoa, sirpaloituu jälleen – ja mukaan sirotellut myytit vuoroin peittävät totuutta, vuoroin tuovat sitä esiin.

Bergerin hahmossa korostuu erityisesti Faust-myytti, kaupankäynti salattujen voimien kanssa, ja myytti taiteellisesta nerosta. Syvätasolla lukija huomaa pohtivansa myös, miten maailmaa ja ihmisiä tulkitessamme hakeudumme narratiiviseen, tarinallistavaan tulkintakehykseen: odotamme todellisuuden istuvan valmiiseen rakennelmaan, ihmiselämän asettuvan kertomuksen raameihin huippukohtineen ja suvantoineen. Elämäkerturi Severin tavoittelee mahdotonta, objektiivista selitystä Bergeristä, eheää syiden ja seurauksien ketjua, joka vastaisi kysymykseen miksi.

Kännö kieputtaa aineksiaan mestarillisesti. Kesken lukemisen tajuaa yhtäkkiä uskovansa sepitteellisiin hahmoihin ja heidän häkellyttäviin käänteisiinsä lujemmin kuin neljävuotias joulupukkiin. Niin Afrikan viidakot kuin Ruotsin rannikon tuuliset saaret siirtyvät sujuvasti sanoiksi. Inhimillinen julmuus tulee esiin samalla asiallisen kuvailevalla otteella kuin taiteen kauneuskin.

Sömnö ei ole vain sivujensa sisältö, vaan pala tätä maailmaa. Se on kiihkein toiveemme, likaisin salaisuutemme. Se on tarkoituksen pyhittämä keino ja silkka sattuma. Se on kuolemanpelko ja tiedonjano. Se on totta ja valetta. Se on.

Kaisa Ranta

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/18.

Joulu on oiva aika hankkia kirjoja luettavakseen. Niinpä heitämme tällä viikolla blogiin kiihkeällä tahdilla kolme kirja-arvostelua teoksista, joista kannattaa ehdottomasti ottaa koppia.

Aiemmat kirja-arvostelumme laatuteoksista löydät oheisesta linkistä:
Lisää kirja-arvosteluja

Kirjat – Alastair Reynolds: Elysionin tuli

 

ReynoldsElysioninTuliKansiWEB

Alastair Reynolds
Elysionin tuli
Elysium Fire
Suom. Hannu Tervaharju. Like

Tuoreella Elysionin tuli -romaanilla scifi-tykki Alastair Reynolds palaa Ilmestysten avaruus -sarjansa maisemiin. Teoksen päähenkilö on Prefekti-romaanista (3/09) tuttu suurprefekti Tom Dreyfus. Elysionin tuli on kuitenkin itsenäinen teos, jonka voi lukea tietämättä aiemmista kirjoista mitään.

Yellowstonen planeettaa kiertää kymmenestätuhannesta keinotekoisesta maailmasta koostuva Timanttivyö. Timanttivyö on demokraattinen utopia, jossa kansalaiset saavat elää vapauden ja vaurauden keskellä sekä ottaa kantaa yhteiskunnallisiin päätöksiin. Aivoihin asennettujen neuraali-implanttien kautta toimiva systeemi on täydelliseksi hiottu ja turmeltumaton.

Jotta näin olisi myös jatkossa, tilannetta valvoo ylin viranomaistaho, Sotisovasta käsin työskentelevät lahjomattomat prefektit. He uhraavat koko elämänsä pitääkseen huolta demokraattisen prosessin toimivuudesta ja loukkaamattomuudesta.

Nyt ihmisten luottamus prefekteihin on kuitenkin horjunut. Ja tätä tilaisuutta käyttää hyväkseen kansankiihottaja Devon Garlin. Hän kiertää habitaatista toiseen kylväen epäluuloja ja innostaen yhteisöjä irtautumaan Sotisovan otteesta.

Yliprefekti Jane Aumonier pitää Garlinin johtamaa itsenäistymisliikettä marginaalisena häiriönä. Häntä kiusaa paljon pahempi pulma: ihmisiä menehtyy ympäri Timanttivyötä, kun heidän implanttinsa kuumenevat tuntemattomasta syystä. Tapauksia ilmenee yhä kiihtyvään tahtiin. Jos ongelmaa ei saada kuriin, edessä on paniikkiaalto ja kenties koko Timanttivyön tuho.

Sotisovan koneisto hälytetään setvimään Kulovalkeaksi nimettyä ilmiötä. Tutkimusten etulinjassa ovat suurprefekti Tom Dreyfus sekä kenttäprefektit Thalia Ng ja Sparver Bancal. Siinä missä Thalia ja Sparver metsästävät käytännön johtolankoja, Dreyfus vastaa lähinnä kuolleiden mielistä luotujen beetatasojen kopioiden kuulusteluista. Lisäksi hän pitää tiukasti silmällä Devon Garlinin tempauksia.

Toisaalla kirja seuraa kahta upporikkaan Voin suvun veljestä. He ovat asuneet koko elämänsä suljetussa Kuorikartanossa, jossa heitä koulitaan hallitsemaan lähes yli-inhimillisiä kykyjä. Eripariset veljekset kärsivät ahdistavista painajaisista, jotka tuntuvat viittaavaan kaukaisen menneisyyden epäonnistuneisiin ihmiskokeisiin.

Elysionin tuli toimii kuin häkä. Reynolds pudottelee lukijan eteen hurjat määrät kutkuttavia arvoituksia ja johtolankoja, jotka aiheuttavat kiihkeän ahmimisreaktion. Samalla hän maalailee romaanin sivuille ihmeen tuntua soittelevia maailmoja ja teknologioita. Myös kovan paineen alla kärvistelevien ihmishahmojen ja heitä repivien sisäisten dilemmojen kuvaus on kuosissaan.

Kaiken muun hyvän päälle romaani käsittelee vaikeita moraalikysymyksiä sekä setvii demokraattisen utopian karikkoja. Unohtaa ei sovi myöskään kreikkalaisia mytologioita, joihin kirja viittaa jo nimessään. Tai verkkoon karannutta Aurora-tekoälyä, joka tuo mukanaan pohdinnat jumalan kaltaisen koneälyn päämääristä.

Parempaa mysteereillä, yllätyskäänteillä ja toiminnalla kuorrutettua tieteisdekkaria on vaikea edes kuvitella.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/18.

Joulu on oiva aika hankkia kirjoja luettavakseen. Niinpä heitämme tällä viikolla blogiin kiihkeällä tahdilla kolme kirja-arvostelua teoksista, joista kannattaa ehdottomasti ottaa koppia.

Aiemmat kirja-arvostelumme laatuteoksista löydät oheisesta linkistä:
Lisää kirja-arvosteluja

Kirjat – Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin

HeHukkuvat_suojakannet_vaal.indd

Johannes Anyuru
He hukkuvat äitiensä kyyneliin
De kommer att drunkna i sina mödrars tårar
Suom. Outi Menna. S&S

Johannes Anuyrun He hukkuvat äitiensä kyyneliin voitti Ruotsissa vuoden 2017 August-palkinnon. Teos on kirjailijan toinen suomennettu romaani.

Lähitulevaisuuden Ruotsiin sijoittuvassa tarinassa risteää kaksi limittäistä juonilinjaa, jotka tuntuvat edustavan erilaisia vaihtoehtoisia tulevaisuuksia. Juonta kuljetetaan kahden minäkertojan voimin: toinen on aikuinen, perheellinen kirjailija ja toinen nuori tyttö, joka on kadottanut muistinmenetyksen myötä osia identiteetistään. Lopussa sisäkkäiset tarinalinjat kiertyvät toisiinsa ja selviää, mikä kahta kertojahahmoa yhdistää.

Juonen keskiössä on terrori-isku sarjakuvakauppaan, jossa on esillä islam-kriittisen piirtäjän töitä. Isku on sarana, jonka varassa molemmat tarinalinjat kääntyvät, taitekohta yhdestä todellisuusvaihtoehdosta toiseen.

Kirjan esittelemässä tulevaisuudessa yhteiskunta on kiristänyt varsinkin uskonnollisten vähemmistöjen valvontaa. Vähemmistön jäsenten, erityisesti muslimien, on allekirjoitettava sitova kansalaissopimus, joka velvoittaa valtaväestön arvojen mukaiseen käytökseen. Jos sitä ei allekirjoita, muslimit määritellään valtion vihollisiksi, jotka menettävät sosiaalietuuksia ja pakkoasutetaan erillisiin kaupunginosiin. Etninen ja uskonnollinen profilointi on arkipäivää ja passintarkastuksiin on pakko alistua.

Keskeisenä ajatuksena toistuu, että vain ruotsalaiset saavat päättää, ketkä lasketaan ruotsalaisten joukkoon. Joskus ei riitä se, että on syntynyt maassa, puhuu kieltä ja on yrittänyt kaikkensa omaksuakseen kulttuurin. Osallisuuden tunto ja osattomaksi jääminen ovat sekä yksilön että yhteisön kohtalonkysymyksiä.

Varsinkin Nour-tytön kerronta on omaäänistä ja ilmeikästä slangisanoja – wallah, yani – myöten. Esiin nousevat kysymykset, millaista on kasvaa yhteiskunnan syrjimässä väestöryhmässä ja millaiseksi nuorisokulttuuri muodostuu, kun sen oleellinen komponentti on arkinen vastarinta. Nour kirjoittaa kirjeitä tai päiväkirjamerkintöjä itsensä kaltaisille, eikä häntä kiinnosta mitä muut lukijat mahdollisesti ajattelevat.

Nourin tarinalinjassa käsitellään aatteellista radikalisoitumista henkilökohtaisella tasolla. Monien hänen ystäviensä veljet ovat olleet taistelemassa Lähi-Idän konflikteissa ja palanneet sieltä muuttuneina. Äidin epäselvissä oloissa tapahtuneen kuoleman jälkeen tyttö joutuu kannattelemaan isäänsä, joka vaipuu masennukseen ja lakkaa huolehtimasta itsestään.

Rajuimmillaan kirja on kuvatessaan valtion vihollisten käsittelyä Kaningårdenin lähiöleirissä. Ihmiset altistetaan neurologisille kokeille ja kidutetuista lapsista saatuja tutkimustuloksia hyödynnetään sotilasteollisuuden tarpeisiin.

Dystopiat nousevat kulloinkin vallalla olevista olosuhteista ja heijastelevat kirjoitusajankohtaansa. Tästä ajasta nousee tämä kuva, jossa muslimit yritetään sopeuttaa yhteiskuntaan syöttämällä heille sianlihaa.

Tapahtumien sijoittuminen Suomen naapurimaahan etäännyttää. Mutta lukiessa herää vaikeita kysymyksiä omastakin yhteiskunnastamme, sen syrjivistä rakenteista. Mitä me emme halua nähdä, millaiset kokemukset eivät tule nähdyiksi? Kirjassa esitetyt kehityskaaret eivät ole epärealistisia nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä.

Elli Leppä

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/18.

Joulu on oiva aika hankkia kirjoja luettavakseen. Niinpä heitämme tällä viikolla blogiin kiihkeällä tahdilla kolme kirja-arvostelua teoksista, joista kannattaa ehdottomasti ottaa koppia.

Aiemmat kirja-arvostelumme laatuteoksista löydät oheisesta linkistä:
Lisää kirja-arvosteluja

Kirjat – Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous

EnorantaTuhatkuolevanKansiWEB

Siiri Enoranta
Tuhatkuolevan kirous
WSOY

Siiri Enorannan Tuhatkuolevan kirous on jälleen yksi osoitus siitä, että kotimaisella fantasialla menee lujaa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana esiin on noussut iso joukko uusia, kyvykkäitä tekijöitä. Heihin lukeutuu myös Enoranta.

Kirjailija osoitti viimeistään Josir Jalatvan eriskummallinen elämä -romaanillaan, ettei hän tyydy toistamaan vanhoja fantasiakonventioita vaan haluaa tuoda uutta, raikasta näkökulmaa genreen. Teos olikin ansaitusti tämän vuoden Kuvastaja-palkintoehdokkaana.

Tuhatkuolevan kirous kertoo 14-vuotiaasta Pausta, joka asuu pienessä Loimuloiskeen kylässä ja haaveilee pääsystä magia-akatemiaan isoveljensä tavoin. Sinne hän myös pääsee, mutta hyvin nopeasti käy ilmi, että taiankäyttöön liittyy monia jännitteitä.

Ötky-niminen järjestö haluaa alistaa taiankäyttäjät valtaansa ja estää “hallitsemattoman” taiankäytön. Vastapuolena on kapinallisten hurja Nubya, jolla on huhujen mukaan satoja elämiä. Pau haluaisi jäädä tämän kaiken ulkopuolelle, mutta jostain syystä Ötky on kovin kiinnostunut hänen perheestään. Outoja ovat myös pienet mustat otukset, joita Pau näkee taikoessaan…

Teoksen alkuasetelma on mainio. Sitä tukevat Enorannan vahva kerronta ja omaperäinen maailma, joka on jonkinlainen sekoitus steampunkia ja keskiaikafantasiaa.

Enoranta hyödyntää kieltä kekseliäästi tunnelman luomiseen: taivaalla Maata kiertävät omilla radoillaan Kuu ja Muu, laitumilla laiduntavat lehmäntapaiset mohmat ja niin edelleen. Erityisen mielenkiintoista on, miten taikuus toimii tässä maailmassa – taikojan vastairrotetuilla hiuksilla, kulma- tai säärikarvoilla tai ääritapauksessa jopa tämän omalla verellä tai ruumiinosilla. Siksi pitkät hiukset ovat maagille kaikki kaikessa.

Josir Jalatvan eriskummallinen elämä pohtii kehollisuutta, sukupuolisuutta ja ihmisyyden ydintä. Tuhatkuolevan kirous on tässä suhteessa suoraviivaisempi teos, mutta käsittelee näitä teemoja yhtä lailla. Samalla rinnalla kulkee pohdinta ihmisen ja luonnon suhteesta, tasapainon löytämisestä ympäristön kanssa.

Koko kirjan läpi vaikuttaa pieni melankolinen pohjavire, ja teosta voisi kuvata jopa pasifistiseksi – sen verran paljon siinä pohditaan sotimisen ja elämän riistämisen oikeutusta. Enoranta ei kuitenkaan sorru osoitteluun, vaan teemat tulevat yleensä hienovaraisesti esiin. Tosin loppupuolta kohden hahmojen pohdinnoissa on turhan paljon toistoa ja vatvomista.

Kun teoksen konepellin avaa ja riisuu kaikesta ylimääräisestä, esiin nousee nuoren naisen kasvu aikuisuuteen. Enoranta kuvaa erinomaisesti teini-ikään ja kasvamiseen liittyviä tunteiden ailahteluja, epävarmuutta, hapuilua ja oivalluksia. Etenkin Paun seksuaalinen herääminen ja siihen kuuluva hämmennys on käsitelty hienosti. Muutenkin kirjailija onnistuu tekemään henkilöhahmoistaan uskottavia ja samaistuttavia.

Enorannan kirjan suurin ongelma lienee, että kaupoissa se on todennäköisesti tuupattu nuortenkirjahyllyyn, vaikka romaanilla on annettavaa ikäryhmään katsomatta. Lyhyesti sanottuna Tuhatkuolevan kirous on kotimaista eeppistä fantasiaa parhaimmillaan.

Aleksi Kuutio

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/18.

Kirjat – J. Pekka Mäkelä: Hunan

HunanWEB

J. Pekka Mäkelä
Hunan
Like

Millainen oli Kiina 1930-luvun puolivälissä ja siitä kymmenen vuotta eteenpäin? Vastaus riippuu vastaajasta, ja heitä riittää J. Pekka Mäkelän Hunan-romaanissa.

Yksi romaanin näkökulmahenkilöistä on Helvi Söderman, suomalainen opettaja, joka on lähtenyt Kiinaan tekemään arvokkaaksi kokemaansa lähetystyötä. Helvin osuudet kerrotaan päiväkirjamerkintöinä. Ne ovat kirjan ainoa osa, joka perustuu todellisen henkilön kokemuksiin. Helvi oli nimittäin Mäkelän kummitäti.

Ryöstelevien sotalordien aika on jo ohi, mutta edes Hunanin maaseudulla ei vallitse rauha. Kenraali Chiang Kai-Shekin Kuomintang-puolue taistelee kommunisteja vastaan, eikä kestä kauaa, kun japanilaiset valloittajat vyöryvät Kiinaan. Kaiken tämän kaaoksen keskellä lähetystyötä tekevät joutuvat liikkumaan paljon, etteivät jäisi mahtavampien voimien jyräämäksi.

Yhtäällä seurataan kolmen lähetystyöntekijän vaiheita sodan jaloissa, toisaalla sveitsiläisen avioparin elämää Nankingissa. Johann Caspar Wolfe haluaa kirjoittaa Kiinan-kokemuksistaan kirjan. Ajan myötä projekti nielee hänet täysin, mikä jättää hänen vaimonsa pitkälti oman onnensa nojaan. Kolmannen ryhmän muodostavat kiinalaiset henkilöt, joista osa tukee maan hallitusta, osa kommunisteja ja osa taas haluaisi vain elää rauhassa. Heistä jokaisella on oma näkemyksensä, millainen Kiinan kuuluisi olla – tai ainakin millaista elämän ei pitäisi olla.

Fantastisen elementin tarinaan tuo kiinalaisten tapa keskustella esi-isiensä kanssa. Tämän lisäksi jotkut näkevät ympärillään kuolleita, jotka haluavat kertoa, millä tavoin he kuolivat. Taisteluiden riehuessa tavat ovat moninaiset, eikä yhtäkään niistä voisi sanoa hyväksi.

Hunanin luettuaan on helppo ymmärtää, miksi yhteiskunnalliselle muutokselle oli Kiinassa aikoinaan niin suuri tarve. Ja sen, miksi monet tarttuivat tilaisuuteen, kun rekrytoija osui kohdalle. Ihmisten elämä oli arvaamatonta ja sodan sytyttyä täysin kohdalle osuneiden sotilaiden käsissä.

J. Pekka Mäkelä on onnistunut luomaan uskottavan aikalaiskuvauksen erään Kiinan maakunnan elämästä noina myrskyisinä vuosina. Kovin moni Kiinasta kertova tarina keskittyy siirtomaavaltojen sopimussatamien alueelle, joten maaseudulle, aitoon Kiinaan sijoittuva miljöö on tervetullutta vaihtelua. Romaanin myötä tuntee pääsevänsä kosketuksiin erilaisen kulttuurin kanssa, vaikkakin pitkälti eurooppalaisen linssin läpi katsottuna.

Hunanista paistaa Mäkelän romaaneista tutuksi tullut humaanius, ymmärrys ihmisluonteen monimuotoisuudelle. Lukukokemuksen jälkeen olo ei välttämättä ole yksikäsitteisen onnellinen, mutta kuitenkin rauhallinen. Viimeisen lauseen päätyttyä tekee mieli laittaa kansi kiinni ja jäädä istumaan paikoilleen, pohdiskelemaan. Aika kiinalainen kokemus.

Shimo Suntila

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/18.

Kirjat – George Saunders: Lincoln bardossa

SaundersLincolnBardossaWEB

George Saunders
Lincoln bardossa
Lincoln in the Bardo
Suom. Kaijamari Sivill. Siltala

Kun Yhdysvaltain sisällissotaa oli käyty vuoden verran, presidentti Abraham Lincoln koki henkilökohtaisen menetyksen. Hänen 11-vuotias Willie-poikansa sairastui ja kuoli. Aikalaislähteiden mukaan sureva Lincoln palasi hautajaisten jälkeen useamman kerran Georgetownin hautausmaan kryptaan katsomaan poikaansa ja pitelemään tämän ruumista sylissään.

Tämä tiedonmuru toimii lähtökohtana George Saundersin ensimmäiselle romaanille, Lincoln bardossa. Viime vuonna englanniksi ilmestynyt teos nappasi arvostetun Booker-palkinnon, eikä suotta.

Bardo on tiibetinbuddhalaisessa perinteessä välitila kuoleman ja seuraavan jälleensyntymän välissä. Kirjassa sinne jäävät ne, jotka eivät osaa kuoltuaan päästää irti. Kerrontaa kuljettavatkin yhtäältä hautuumaan epäkuolleet vainajat, toisaalta niin todelliset kuin keksitytkin historialliset lähteet, muistelmat ja kirjeet. Saattaa kuulostaa sekavalta, mutta tekniikkaan tottuu nopeasti. Polveilevat, keskenään kiistelevätkin äänet ja lyhyet sirpaleet muodostavat lopulta eheän, eloisan mosaiikin.

Soljuvuudesta kuuluu suurkiitos myös suomentaja Kaijamari Sivillille, joka on tehnyt ihailtavaa työtä kirjailijan illuusion siirtämisessä suomeksi. Erilaisten puhujien kirjo on melkoinen, mutta lukija pystyy heittäytymään vaivatta mukaan, kuvittelemaan yöllisen kalmiston, juhlatalot ja suruhuoneet, kuulemaan kuolleet, joilla on vielä sanansa sanottavana.

Abraham Lincoln on hahmona ikoninen – niin ikoninen, että Saundersin valinta käyttää häntä romaanihenkilönä on pidettävä varsin uhkarohkeana. Laajan kertojakaartin myötä Lincoln näytetään kuitenkin monin silmin ja monesta kulmasta edes väittämättä, että mikään niistä olisi koko totuus. Lopputulos hengittää. Tässä on presidentti, lapsen menettänyt isä, sisällissotaa käyvä johtaja, ihminen.

Teos on yhtä aikaa sekä kiinni historiallisessa taustassaan että ajaton. Sisällissodalla ja orjuudella on romaanissa osansa, mutta teemat kasvavat hyvin yleisinhimillisiksi. Läsnä on tunteiden koko kirjo pelosta toivoon, surusta onneen. Saunders on ihmisyyden peruskysymysten äärellä: millaista on olla kuolevainen ja tietää, että kaikki joita rakastaa, ovat myös kuolevaisia? Historiallinen asetelma tuo oman metatasonsa, kun lukija tietää myös romaanin elävien henkilöiden kuolleen jo kauan sitten.

Kirjallisuusmarkkinoilla Lincoln bardossa on asemoitu selkeästi taideproosaksi. Toisenlaisissa kansissa ja kenties toiselta kustantajalta romaanin voisi mieltää yhtä hyvin uuskummaksi. Toivottavasti teoksen löytävätkin niin genre- kuin taidekirjallisuuden ystävät.

Lukukokemus on nimittäin järisyttävä. Tämä on niitä kirjoja, joita haluaa sekä ahmia että säästellä. Lukiessa kohtaa hahmojen surun, omat surunsa, nekin jotka ovat vielä edessä. Mutta myös kaihon, toivon ja rakkauden. Kirjan päätyttyä maailma tuntuu entistä kauniimmalta. Harvinaislaatuinen saavutus. Niinpä lue, hyvä ihminen, lue kun vielä elät. Ei sitten tarvitse bardossa katua.

Kaisa Ranta

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/18.