kirjat

Kirjat – Hanna Weselius: Pronominit

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , ,

Hanna Weselius
Pronominit
WSOY

Hanna Weseliuksen neljäs romaani on tiukasti tilaan rajattu. Lentokoneen matkustamossa 199 numeroitua matkustajaa kiitää kohti määränpäätä, joka ei ole aivan selvillä. Jo alkusivuilla annetaan istumajärjestys, johon henkilöt on nimetty kutkuttavasti. Joku on Piispa, toinen Taiteilija. Mutta miksi joku on nimetty Pieneksi vääryyden tunnuksi tai Calendula officinalisiksi?

Heti aluksi saamme tietää, että osa penkeistä on peitetty pressulla. Tyylilaji tuntuu viittaavaan absurdismiin, mutta siitä ei ole kyse.

Kirjan ensimmäinen osa koostuu lyhyistä katkelmista, joissa kerrotaan arkisten yksityiskohtien ja sattumusten kautta jokin oleellinen seikka kustakin matkustajasta. Henkilöhistorioiden sirpaleista voi päätellä, että osa matkustajista on hyväosaisia, aiemminkin lentäneitä, osa mahdollisesti pakolaisia. Maailma tuntuu olevan murroksessa, johon liittyvät ainakin ilmastonmuutos ja kaikkialla kasvavat uudenlaiset sienet. Sääolot ovat heikentyneet vähitellen, levottomuutta herättävä sieni puolestaan ilmaantunut yhtäkkiä – ja sitä esiintyy myös lentokoneessa.

Pääosa matkustajista on jättänyt kotinsa pysyvästi, ilman aikomusta enää palata. Ensimmäisen osan tekstiä rytmittävät otsikonkaltaiset tunnetilat kuten Uskaliaisuus ja Uhmakkuus.

Ainoa lennon aikana esitettävä elokuva on James Cameronin Titanic vuodelta 1997. Sen tapahtumat punoutuvat vaivihkaisilla tavoilla osaksi kirjan juonikudelmaa ja tuntuvat viittaavan lentokoneen mahdolliseen kohtaloon. Elokuvan kohtausten ja miljöön kautta käsitellään laajempia teemoja ja yleismaailmallisia tendenssejä.

Monissa pienoistarinoissa tuntuu olevan kyse ihmisten turvallisuudentunteesta koko ajan oudommaksi muuttuvassa maailmassa. Tasapainotellaan yhteydenkaipuun, epämukavuuden ja muita ihmisiä vasten ilmenevän hankauksen välimaastossa. Varsinkin kirjan myöhemmissä jaksoissa kuvataan tarkkanäköisesti, kuinka ihmiset yhtäkkiä alkavat käyttäytyä itselleen vierailla tavoilla, eivätkä pysty enää perustelemaan tekemisiään ja tekemättä jättämisiään edes itselleen.

Lentokoneen työteliäs, yksin vuorossaan oleva stuertti on eräänlainen metahahmo, joka pystyy ahtaassa matkustamossa työskennellessään tarkkailemaan muita hahmoja ja tekemään heistä huomioita. Asiakkaisiinsa lähes loputtomalla pitkämielisyydellä suhtautuva ammattilainen potee yksinään sydänsuruja ja merkityksettömyyden tunteita, mutta ei anna hymynsä hiipua kasvoilta. Yltyvät kummallisuudet paljastuvat hänelle ensimmäiseksi, ja moraaliset pohdinnat siitä, mitä niille lentomatkan kehyksessä voisi tai pitäisi tehdä raastavat stuertin mieltä.

Ahdas, rajoitettu fyysinen ympäristö toimii erinomaisesti temaattisena kehyksenä. Ihmisten muistot haarautuvat lentokoneesta ulos kuin sienirihmasto. Käsitellään muistia, muistamisen prosessia, väkisin tai tahattomasti mukana kannettuja muistoja. Ihmistä muovaa paitsi tapahtunut, myös se, miten hän siihen myöhemmin suhtautuu; jollekulle ominaisinta on takertuminen, toisille pakonomainen välttely.

Yhdessä riemastuttavimmista katkelmista ihmisyyteen uskonsa menettänyt pappi julistaa suurieleisesti näkemystään viereisen penkin ventovieraalle ja lopulta yltiösymbolisena eleenä pukee liperinsä tämän sylikoiralle.

Teoksen toisessa osiossa esiintyy kirjailija, joka elää arkeaan eristäytyneessä, veden valtaamassa kaupungissa. Hän törmää sattumalta internet-videoon, jossa joku puhuu Pyry-nimiselle kadonneelle ihmiselle, ja alkaa tahtomattaan kiinnostua näiden hahmojen keskinäisen suhteen arvoituksesta. Sopeutumista ilmastonmuutoksen arkeen, sään sekoiluun ja vedenpinnan nousuun kuvataan melankolisesti.

Kirjan viimeisessä jaksossa edeltävien osien näkökulmat kietoutuvat toisiinsa. Lukijaa puhutellaan metatekstissä väliin suoraan, puhutaan kirjoittamisen prosessista ja sen suhteesta maailmaan. Avoimeksi jäävä loppu jättää tilaa monimerkityksisen, taidokkaan ja itseironisen teoksen herättämille pohdinnoille.

Elli Leppä

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/25.

Uutiset – Helsingin Kirjamessut 2025

tonitahtivaeltaja Artikkeli , , ,

Helsingin Kirjamessut 2025

Kirjafanien vuoden kohokohta eli Helsingin Kirjamessut tekee jälleen tuloaan! 23.–26.10. kaikki kirjallisuuden ystävät suuntaavat kohti Helsingin Messukeskusta. Ohjelmaa on tavalliseen tapaan tarjolla runsain mitoin.

Myös Helsingin Science Fiction Seuralla ja muilla pääkaupunkiseudun sf-järjestöillä on messuilla oma tiskinsä. Sieltä voi käydä hankkimassa uudempia ja vanhempia Tähtivaeltajia, T-paitoja, kyniä, Marvineita, edullisia kirpparikirjoja ja vaikka mitä. Muista siis vierailla osastollamme osoitteessa 6v28!

Oheiseen listaan olen koonnut kattauksen messujen spefi- ja sarjakuvaohjelmista. Ja näitähän riittää!

Listauksen ohessa spefi-aiheista ohjelmaa löytyy varmuudella myös kustantamojen omilta osastoilta, joten pulaa tekemisestä ei todellakaan tule. Ja spefi-kirjailijoita vierailee toki muissakin ohjelmissa.

TORSTAI 23.10.

10:30–11:00 Lonna-sali
Heidi Roth
Lumina – monimediaisen tarinamaailman ja kirjan luominen

10:30–11:00 Töölönlahti-lava
Matti Riitakorpi, Enewald,Petteri Uusitalo ja Maaret Stepanoff
Yle Kioski: Rakastan mangaa!

11:30–12:00 Töölö-lava
Hanna Morre, Katariina Heikkilä, Maiju Ihalainen ja Mia Myllymäki
Fantasialippu korkealla

11:30–12:00 Kumpula
Kari Korhonen
Pikku Akun seikkailut

12:00–12:30 Kallio-lava
J. S. Meresmaa
Noidanlanka

12:00–12:30 Toukola
Magdalena Hai
Painajaispuoti: Kristallikallon tapaus

13:30–14:00 Fiskehamnen
Maria Turtschaninoff
Prata bok: Anaché: Att bryta normer

14:00–14:30 Esplanadi-lava
Anni Kuu Nupponen, Katariina Heikkilä, Katri Alatalo ja Maria Carole
Naisista, vallasta ja ystävyydestä

14:00–14:30 Kumpula
Silja Sillanpää
Ouroboros: Haltiakäärme

14:30–15:00 Lonna-sali
Suomen Tolkien-seura
Kuvastaja-palkinnon jako

15:00–15:30 Kallio-lava
Karissa Kettu
H eli Hypatia Aleksandrialaisen matka pimeään

15:30–16:00 Kumpula
Arttu Unkari ja Kai Vaalio
Isämiehen idioottimaiset iskäsadut 2

15:30–16:00 Kallio-lava
Briitta Hepo-oja
Viikatetytär

16:00–16:30 Hakaniemi-lava
H-P Ontto-Panula, Miika Auvinen ja Pii Anttonen
Pelastavatko pienlehdet meidät algoritmilta?

16:30–17:00 Kallio-lava
Hanna Kökkö, Saara Valtonen ja Saku Heinänen
Fantasiaa nuorille

16:30–17:00 Töölö-lava
Birgita Bonde Hansen, Emmi Itäranta, Hannele Jyrkkä ja Michal Švec
Rakastetun Emmi Itärannan teokset puhuttelevat maailmallakin

17:00–17:30 Kallio-lava
Aleksi Kuutio, Kaisa Ranta ja Reetta Vuokko-Syrjänen
Cozy scifi ja fantasia vs. synkkä dystopia

17:00–17:30 Kumpula
Mari Luoma
Freya & Eldi: Matka Ejderhaan

17:30–18:00 Kumpula
Kira Schroeder ja Sa Myer Oo
Ilo pelon vastuksena Tove Janssonin Muumi-tarinoissa

17:30–18:00 Hakaniemi-lava
Juhani Salokannel ja Sirpa Kähkönen
A.H. Tammsaare, Hornanperän uusi paholainen ja Karl Ristikivi, Ihmeiden saari

18:30–19:00 Arabia-lava
Antti Litmanen ja Ronja Erkko
Yöpuolen kertomuksia – Kenneth Grantin okkulttinen fiktio

PERJANTAI 24.10.

10:30–11:00 Fiskehamnen
Lotta Sanhaie
Quiz – med fokus på finlandssvenska fantasyvärldar

11:30–12:00 Kallio-lava
Rasaliina Jänö
Kuuden kuun valtakunta -trilogia

12:00–12:30 Kumpula
Klió Aarniosuo, Mari Luoma, Niina Salmelin ja Roope Eronen
Sarjakuvataiteilijat 10-vuotiaan sarjakuvafanin haastattelussa

12:00–12:30 Kallio-lava
Mari Renko
Pihjalapalatsi

13:00–13:30 Töölönlahti-lava
Aleksi Kuutio ja Jukka Halme
Tähtivaeltaja-podcast live!

13:30–14:00 Senaatintori-lava
Jori Grym, Juha Kauppinen ja Risto Isomäki
Krakenin saari & Kertomus maasta – Ratkaisuja ilmastonmuutokseen ja luontokatoon

13:30–14:00 Kumpula
Tinka Baer
Pelättyjen paluu – Kaikujat 3

14:30–15:00 Kallio-lava
Miila Westin
Mitä myytit voivat opettaa meille?

14:30–15:00 Töölö-lava
Anni Kytömäki, J. P. Laitinen ja Päivi Koivisto
Ekologisen fiktion kirjoittaminen

14:30–15:00 Senaatintori-lava
Markus Leikola ja Samuli Knuuti
Kuviot joita kadut eivät tiedä tekevänsä & Kun vedet liikkuvat

17:00–17:30 Töölönlahti-lava
Katri Alatalo, Mari Renko, Reetta Vuokko-Syrjänen ja Vehka Kurjenmiekka
Fantasian ja realismin rajapinnalla

LAUANTAI 25.10.

10:30–11:00 Suomenlinna-sali
Artemis Kelosaari, Saara Henriksson ja Samuli Antila
Euroopan kuviteltu historia

11:00–11:30 Lonna-sali
Anniina Tarasova, Helena Immonen ja Rasaliina Jänö
Hyvä ja paha nyt – lasten fantasiakirjat todellisuuden peilinä

11:00–11:30 Töölönlahti-lava
Anna Annala, Camilla Taipalvesi, Helmi Tukia ja Veera Mäkelä
Onko romantasia vain chilipaprikoita?

11:30–12:00 Töölö-lava
Katri Rauanjoki, Marisha Rasi-Koskinen ja Pajtim Statovci
Kirjallisuuden ei-inhimilliset kertojat

12:00–12:30 Lonna-sali
Jalava
Viidakkosankari ja miehen malli – Tarzanin klassikkoseikkailut 2020-luvulla

12:30–13:00 Lonna-sali
Katja Kontturi, Mika Lietzen ja Vesa Vitikainen
Asukkaana sarjakuvassa

12:30–13:00 Töölö-lava
Jyrki Vainonen, Magdalena Hai ja Tuutikki Tolonen
Kulttuurivientiä kansien välissä – käännösten merkitys kirjailijan uralla

13:00–13:30 Lonna-sali
Emmi Nieminen, Johanna Vehkoo ja Katja Tukiainen
Sarjakuvan lukijasta tekijäksi

13:30–14:00 Lonna-sali
Hanna Kukko, Jenni Varila ja Tuuli Hypén
Eläinsarjakuvat ja eläinaktivismi sarjakuvassa

14:00–14:30 Lonna-sali
Jalava
Hugo Prattin Aavikon skorpionit ja sodan mielettömyys

14:00–14:30 Kallio-lava
Eve Lumerto
Valvoja

14:30–15:00 Lonna-sali
Jalava
Scifisarjakuva 2000-luvulla: tulevaisuudenkuvia ja menneisyyden kaikuja

15:00–15:30 Lonna-sali
Jalava
Corto Maltese elää!

15:30–16:00 Töölönlahti-lava
Meri Jaakola, Oona Pohjolainen, Shuhda Abdi ja Vehka Kurjenmiekka
R. F. Kuang: Katabasis – matka manalaan

15:30–16:00 Lonna-sali
Maj-Lis Pitkänen, Ronja Erkko ja Veera Pitkänen
Memoirs of a Pensioner – Kalervo Palsan sarjakuvataide

16:30–17:00 Esplanadi-lava
Johanna Valjakka ja Riina Tanskanen
Tympeät tytöt – Luokkakipuja

17:00–17:30 Esplanadi-lava
Marko Hautala
Samaelin kirja

17:30–18:00 Kallio-lava
Heidi Nummi
Petovala

17:30–18:00 Esplanadi-lava
Pertti Jarla ja Vesa Kataisto
Fingerporin koko kuva 13

18:00–18:30 Busholmen
Eddie Myrskog, Henna Johansdotter ja Yvonne Karsten
När samtiden är som science fiction

18:00–18:30 Esplanadi-lava
Anni Gullichsen, Jarkko Vehniäinen, Marja Lappalainen ja Milla Paloniemi
Kamala luonto – Pää jäässä & Eläimenfilosofiaa, Kiroileva siili 10 – Eroilut ja kiroilut

18:30–19:00 Hakaniemi-lava
Matt Haig
Mahdoton elämä

18:30–19:00 Esplanadi-lava
Anni Gullichsen ja Joonas Rinta-Kanto
Fok_It – Muista uskoa unelmiisi

19:00–19:30 Töölönlahti-lava
Anne Leinonen, Anni Kuu Nupponen ja Mia Myllymäki
Sivistys scifissä

19:30–20:00 Lonna-sali
Mariam Naiem ja Saara Pääkkönen
History and politics in comics

SUNNUNTAI 26.10.

11:30–12:00 Esplanadi-lava
Katri Kauppinen, S. K. Rostedt ja Siri Kolu
Hyvän mielen kirjojen sunnuntai: Huumaava romantasia

12:30–13:00 Lonna-sali
Anne-Maija Aalto, Johanna Förster ja Suvi Nurmi
Kuinka rakentaa toivoa maailmaan? Nuortenkirjallisuuden näkymiä tulevaisuudesta.

14:30–15:00 Senaatintori-lava
Emmi Itäranta ja Sami Makkonen
Lumenlaulaja & Kalevala – Juhlalaitos

15:00–15:30 Lonna-sali
Johanna Vainikainen, Saara Henriksson ja Tarja Härkönen
Pyhimyksiä ja portviiniä – spekulatiivisen fiktion suomentamisen taivas ja helvetti

15:00–15:30 Senaatintori-lava
Johanna Sinisalo ja Maarit Halmesarka
Joutsenlaulu

15:30–16:00 Lonna-sali
Carita Forsgren, Maiju Ihalainen ja Matti Järvinen
Iättömät & Surma, ikuinen elämä vs. ikuinen kuolema

16:00–16:30 Lonna-sali
Jenna Viro, Kaisa Vahteristo, Riina Tanskanen
Feministinen kauhu

Mahdolliset muutokset kannattaa tsekata Kirjamessujen omilta sivuilta.

Toni Jerrman

Kirjat – J. P. Laitinen: Hirviö

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , ,

J. P. Laitinen
Hirviö
Teos

J. P. Laitisen Hirviö-romaani käynnistyy päräyttävästi, kun neitsytmatkallaan uponnut Titanic nousee tyrskyistä näkyviin perä edellä. Aluksen ympärillä kuohuu, kun uudissyntyvät ihmiset pulpahtavat pinnalle ja pelastusveneet matkustajineen nostetaan talteen: ”Yli tuhatviisisataa uudissyntynyttä, mikä on ylittämätön saavutus siviilimerenkulun historiassa.”

Romaanin päähenkilö on kirjailija Matias Roos, jonka vaimo on kuollut vuotta aiemmin. Surun murtama mies velloo itsesäälissä ja -syytöksissä. Tuntojaan hän purkaa auki vaimolleen osoitetuissa päiväkirjamerkinnöissä.

Yksinäisyyteen vetäytyneen miehen arki ottaa uutta kontaktia ulkomaailmaan, kun radikaali ympäristöaktivisti Dima Skoropadenko valitsee hänet manifestinsa haamukirjoittajaksi. Diman viestit herättävät Matiaksessa halun kirjoittaa romaanin, jossa aika kulkisi takaperoisesti – idea, jonka hän auliisti myöntää varastaneensa Martin Amisilta.

Laitisen romaani jakautuu kolmeen eri tasoon. Kokonaisuuden pihvi ovat Diman Matiakselle lähettämät sähköpostiviestit, joiden on tarkoitus toimia manifestin pohjamateriaalina. Tekstit ovat tiukkaa faktatykitystä kaikesta siitä, miten ihmiset ovat itse hävittämässä ympäröivän luonnon ja kotiplaneettansa. Näihin pätkiin on kerätty runsaasti esimerkkejä ja vankkoja todisteita öljyteollisuuden, ilmastopäästöjen, kerskakulutuksen ja kapitalismin pitelemättömästä hulluudesta.

Kaiken tämän vertauskuvana toimii monimutkaisuudessaan hillittömäksi kasvanut Hirviö, jota lienee mahdoton pysäyttää – varsinkin kun jokainen ihmiselämä on alistettu sen palvelijaksi. Diman yksi kiteytys Hirviöstä kuuluu näin: ”Se on elävä metafora, joka nielee sisäänsä luonnonvarojen ylikäytön, talouden vääristyneet perusrakenteet, infrastruktuurin ja koko lapasesta lähteneen läntisen kulttuurin, mutta myös ihmisen biologisena, psykologisena ja sosiaalisena olentona. Me olemme parasiitti paratiisissa. Virus joka tappaa isäntänsä, lapsi joka syö äitinsä ja kuolee nälkään. Evoluution aikapommi, itsetuhon insinööri, eläinkunnan Ikaros.”

Diman jaksot ovat synkkää luettavaa, ja niissä käsitellään aihepiiriä laaja-alaisen asiantuntevasti, väliin jopa filosofisesti. Vaikka moni teksteissä ilmituotava asia lienee lukijalle entuudestaan tuttu, mahtuu mukaan myös useita historiallisia tosiseikkoja, jotka yllättävät. Toivoa ihmiskunnan selviytymisestä ne eivät ainakaan lisää. Lähinnä koko touhun lyhytnäköisyys ja älyttömyys hämmentävät: olemmeko me lajina tosiaankin näin piittaamattomia ja itsetuhoisia?

Päiväkirjoissaan Matias ei suoraan niele Diman madonlukuja, vaikka alkaakin vähitellen kääntyä tämän kannattajaksi. Samalla hän pohtii tulevan kirjansa luonnetta ja antikronologian mahdollisia ongelmia. Aivan liikaa tilaa käytetään puolestaan miehen pohjattoman surun ja masennuksen sanallistamiseen. Tämä loputon tunnevatkuli käy nopeasti yksinomaan rasittavaksi.

Kirjan hauskimpia osioita ovat episodit, joissa aika kulkee takaperin: aiemmin saastuttavina pidetyt tehtaat imevätkin nyt kivihiilen ainesosat taivaalta talteen, muuttokyyhkyjen eloonampujat saattavat herättää henkiin jopa 30 000 siivekästä päivässä, ihmiset puklaavat ruokansa lautaselle ja kunnallinen viemäriverkosto palauttaa alkulietteen asukkaiden koteihin heidän sisäistettäväkseen. Nämä mainiosti kuvatut syklit saavat lukijan näkemään jokapäiväisetkin asiat aivan uusin silmin.

”Joissakin siirtokunnissa orjia on kaksi kertaa enemmän kuin valkoisia. He hoitavat kaikki raskaat työt, joten omistajat eloonherättävät heitä mielellään hirttämällä ja ruoskimalla.”

Viime aikoina Suomessakin on kirjoitettu lukuisia tieteisromaaneja, jotka maalailevat ihmiskunnalle dystopistista tulevaisuutta. Hirviö on tässäkin kontekstissa outo lintu, sillä teoksessa kaunokirjallisuus on selvästi alisteinen julistukselliselle sisällölle. Sanottava sanotaan niin kuin se on, ja asiasisältö on puettu fiktion kaapuun vain näennäisesti. Mukana on myös pitkät jälkisanat, jossa Laitinen kritisoi suorasanaisesti mm. lyhytkatseisia poliitikkoja, taloustieteilijöitä, osakemarkkinoita, pikamuotia, arvojen hylkäämistä, materialismia, talouskasvua ja hypernopeudella toimivaa yhteiskuntaa – tarjoten niille toki myös vaihtoehtoja.

Saarnaavuudestaan huolimatta Hirviö on tärkeä romaani, johon jokaisen sietäisi tarttua. Lisäpisteitä teos ansaitsee siitä, että tekstissä mainitaan lukuisten tutkijoiden, tietokirjailijoiden ja filosofien ohessa mm. sellaiset tieteiskirjailijat kuin Philip K. Dick, Jeff VanderMeer ja Risto Isomäki.

”On mahdotonta syödä ruokkimatta Hirviötä.”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/25.

Kirjat – Annika Perkiö: Herra Wolterin karnevaali

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , ,

Annika Perkiö
Herra Wolterin karnevaali
Haamu

”Jonglöörin suu alkaa levitä pielistään kuin vetoketju. Koko hirviö laajenee ääristään, tavoittaa mittoja, joita ihmiset saavat todistaa vain suljettujen ovien takana. Suu paljastaa kielen ja niskaan saakka ulottuvan hammasrivistön.”

Herra Wolterin karnevaali on Annika Perkiön fantasiahenkinen esikoisromaani. Ja erinomainen sellainen.

Kuten kirjan nimestäkin voi päätellä, tapahtumien keskipisteenä on niljahkon show-miehen, herra Wolterin, johtama karnevaali. Jo viisitoista vuotta Suomea menestyksekkäästi kiertäneen tivolin suurin vetonaula ovat salaperäiset hirviöhahmot, jotka tunnetaan heidän erikoiskykyjään kuvaavilla nimillä. Yleisö uskoo, että Jonglööriä, Tulennielijää, Veitsenheittäjää ja Tanssijaa esittävät ihmiset, joiden ulkonäköä on muokattu meikkien, maskien ja muiden tehokeinojen avulla. Jo teoksen prologista käy kuitenkin ilmi, että kyseessä ovat todelliset hirviöt.

Nämä luonnonoikut metsästävät karnevaalin asiakkaita ravinnokseen. Toisin kuin voisi kuvitella, he eivät syö saaliitaan, vaan imevät heistä viimeisetkin onnen pisarat. Tämän jälkeen uhri ei pitkään aikaan ole enää oma itsensä. Talvisin, kun sirkus on tauolla, hirviöt joutuvat tyytymään purkkiruokaan. Mitä se on, selviää vasta kirjan jälkipuoliskolla.

Tarinan ihmispäähenkilö on 18-vuotiaas iltalukiolainen Paju. Koulukiusattu ja traumaattisesta masennuksesta kärsivä poika yrittää olla mahdollisimman näkymätön, jotteivat kiusaajat ottaisi häntä uudelleen silmätikukseen. Hänen ainoita ystäviään ovat koulutoveri Anni sekä nuoremmat sisarukset Otso ja Pihla. Pajun tehtäväksi on jäänyt sisaruksistaan huolehtiminen, sillä sen jälkeen kun isä häipyi omille teilleen, äiti on sulkeutunut itseensä, eikä kiinnitä minkäänlaista huomiota jälkikasvuunsa.

Pajun elämän ankkurina toimivat Wolterin karnevaalin hirviöt, joiden paluuta hän odottaa pitkin vuotta kuin kuuta nousevaa. Ruttoneva, jossa Paju asuu, on tivolin jokavuotinen loppuetappi ennen talviteloille laittoa. Tällöin koko kaupunki herää henkiin ja vyöryy värikkäiden karnevaalitelttojen huomaan halloweenia juhlistavissa naamiaisasuissa.

Toisin kuin muut ihmiset, Paju näkee hirviöt kauniina ja taianomaisina olentoina, joita tulisi pelkäämisen sijaan rakastaa. Erityisen ihastunut hän on painajaisten ruumiillistumalta näyttävään Jonglööriin, jonka sisimmän olemuksen hän pyrkii vangitsemaan piirroslehtiöönsä.

Mutta kuinka käy, kun Paju päätyy liian lähelle Jonglööriä, joka haistaa hänen huumaavan ja viettelevän tuoksunsa, jota yksikään hirviö ei voi vastustaa?

”Sille olennolle ei ole mahdollista pistää vastaan. Se kuokkii unissa lupaa kysymättä.”

Kauhuakin soittelevan tarinan ytimessä ovat tunteet, joita Perkiö kuvailee maalauksellisen voimallisesti. Yleisteemana toimii erilaisuuden pelko ja sen voittaminen, oli kyse sitten hirviöistä tai ihmisistä. Sekä tietenkin naamiot, joista haetaan turvaa, ja leimat, joita ihmisiin lyödään.

Tarinan edetessä käy ilmi myös kaikki se kaltoinkohtelu, jota hirviöt ovat aiemmin kokeneet ihmisomistajiensa käsissä. Ja se hyväksikäyttö, johon he nyt ilolla alistuvat. Eikö mikään voisi sittenkään olla toisin?

Perkiön hahmokuvaus on onnistunutta, joten henkilöiden kärsimykset ja onnenhetket välittyvät vahvasti lukijalle. Erityisen hyvin toimii ratkaisu, jossa samoja tapahtumia lähestytään sekä Pajun että Jonglöörin silmin. Se paljastaa, kuinka erilaisia tunteita ja ajatuksia samat kuvaelmat voivat eri hahmoissa herättää.

Herra Wolterin karnevaali on vaikuttava, koskettava ja kulisseiltaan kiehtova visio, jonka osin omintakeisten elementtien seuraan on ilo heittäytyä.

”Eksistentiaalista kriisiä ei ole koskaan turvallista kokea ase kädessä.”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/25.

Kirjat – Jari Koponen ja Vesa Sisättö: Kuviteltu tulevaisuus – Tieteiskirjallisuus Suomessa 1803–1944

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , , ,

Jari Koponen ja Vesa Sisättö
Kuviteltu tulevaisuus – Tieteiskirjallisuus Suomessa 1803–1944
Avain

Pitkän linjan tieteiskirjallisuuden asiantuntija Jari Koponen ja nuorehkompi Vesa Sisättö ovat jälleen yhdistäneet voimansa. Kuviteltu tulevaisuus -teoksessa käydään läpi Suomessa julkaistua scifi-kirjallisuutta lähes puolentoista vuosisadan ajalta. Mukana on myös otteita aikalaisarvioista ja artikkeleista. Lisäksi tieteiskirjallisuuden tarina on liitetty historiallisiin tapahtumiin sekä yhteiskunnalliseen ja tekniseen kehitykseen.

Kirjassa on kaksi osaa, ja jakolinjana toimii luontevasti Suomen itsenäistyminen.

Suomalaisen tieteiskirjallisuuden alkupisteeksi annetaan Koposen aiemman Utopia- ja tieteiskirjallisuus Suomessa: bibliografia 1803–2013 -teoksen (2014) mukainen vuosiluku 1803. Tuolloin Åbo Tidningissä julkaistiin Gabriel Hartmanin tarina En Dröm. Siinä tutkitaan mikrokosmosta vuoden 1899 Pariisissa. Tarina on elementeiltään tyylipuhdasta tieteiskirjallisuutta, jossa ekstrapoloidaan sen hetkisen tietämyksen kehitystä.

Aika ennen itsenäisyyttä -osuus on pirstaleinen jo ihan kulttuurin kehittymisen ja sitä seuranneiden muutosten takia. Monet kyseisen ajanjakson suomalaiset tieteistarinat ovat yhdellä idealla ratsastavia kertomuksia, joissa edesautetaan jotain poliittista näkemystä tai varoitellaan yhteiskunnallisista muutoksista – kuten naisten vapautusliikkeestä.

Hauska kuriositeetti on paikallisten tulevaisuuksien alagenre, jossa kuvataan omaa kotikaupunkia muutaman vuosikymmenen päästä.

Kirjan loppupuoli on jäntevämpi ja paremmin jäsentynyt. Mukana on helpommin yhteen koottavia teemoja ja kohteita, kuten Suur-Suomi-tarinat, lukemistokirjoittajat sekä Volter ”Alastalon salissa’” Kilven postuumi ja keskenjäänyt romaani Gulliverin matka Fantomimian mantereelle (1944). Tällä ajanjaksolla tieteiskirjallisuus alkaa myös muodostua selkeämmin omaksi genrekseen.

Kirja on täynnä mielenkiintoisia anekdootteja, sitaatteja ja yksityiskohtia niin tunnetuista kuin syystäkin unohdetuista askeleista genren syntyhistoriassa. Osa niistä käsitellään pelkällä maininnalla, kun toiset saavat esseemäisen esittelyn. Painotukset ja valinnat eivät kuitenkaan tunnu sattumanvaraisilta, vaan käsittelyn laajuus on harkittu sekä historiallisen ja/tai kulttuurillisen merkittävyyden kannalta. Loppuun on vielä laitettu tiivistelmä kirjan havainnoista, termiluettelo, lähdelista ja hakemisto.

Huolimatta välillä haasteellisesta lukukokemuksesta käsissä on todellinen rakkaudenosoitus tieteiskirjallisuudelle. Tämän mittakaavan tutkimuksia tulee harvoin vastaan. Ilahduttavasti luvassa on myös jatko-osa, jossa kerrotaan tieteiskirjallisuuden historiasta Suomessa vuosina 1945–1982.

Antti Oikarinen

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/25.

Kirjat – Kristian Blomberg: Sukupolvialus

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , ,

Kristian Blomberg
Sukupolvialus
Poesia

Kristian Blombergin kuudennessa runoteoksessa hyödynnetään scifin ja tieteen kuvastoa. Jo komea kansitaide kuljettaa tunnelman tähtienvälisen matkustuksen tematiikkaan.

Runoissa puhutaan aallonpituuksista ja havaitsemisen mahdollisuudesta, puntaroidaan orgaanisen ihmisyyden ja teknologioiden rajapintoja. Sanankäyttö on fragmentaarista ja assosiatiivista, säkeet ovat vaihtelevassa suhteessa toisiinsa, välillä irtonaisia ja välillä tiiviisti yhteen lomittuvia. Tekstissä ei pääosin pyritä tarkkarajaisesti hahmoteltuun puhujaan tai miljöön ja tapahtumapaikan määrittelyyn ennen kokoelman viimeistä osiota.

Teoksen osiot ovat keskenään virkistävän erilaisia. Välillä leikitellään sonettimuodolla tai muulla säännönmukaisella mitalla, välillä teksti ryöpsähtää kursivoiduksi proosarunoksi. Katkelmittain ollaan selvästi jo matkan päällä, kryoarkussa, jonka kerran avautuessa aukenee myös määränpään outous. Toistuvasti iteroidaan ihmismielen komponentteja: minuus on konstruoitua, sen rakenneosat vaihdettavissa uusiin ja korvattavissa paremmilla. Mitä meistä lopulta tulee, jos annamme asentaa itseemme yhä uusia kyberpunkista tuttuja implantteja ja liitännäisiä?

Monessa runossa viitataan videopelien maailmoihin. Hahmot suorittavat sivutehtäviä, hyppelevät tasoilta toisille ja kohtaavat epäinhimillisiä vastuksia. Kuin sähköisen tiedonkäsittelyn syövereissä, ihmismielessäkin lienee komentosarjoja, jotka ovat alisteisia kooderien suunnitelmille. Koneita ne ovat orgaanisetkin koneet. Kaikista viittauksista ei saa kiinni, ja tällöin lukiessa voi keskittyä nauttimaan kiinnostavista sirpaleista ja välähdyksistä koosteisen kokonaisrakennelman sijasta.

Varsinkin Valon keskipiste -osiossa on paljon oivaltavia säkeen katkomisia, jotka mahdollistavat monenlaisia hahmotuksia ja toisiaan täydentäviä lukutapoja:

”Myöhemmin
on tulevaisuuden vuoro

hylätä meidät:
kellumaan jäävät ääniaallot

kertovat maailman jatkumisesta
mutta peittävät mitä täydentävät”

Ajoittain ajattelu on aforistisen niukkaa ja silloin ylletään yleisinhimilliseen syvällisyyteen:

”sillä raastavaa on kuulua ihmisten joukkoon
saamatta tukea
mutta kuitenkin puristua”

Yöpilvet-osiossa typografia on lipuvaa ja tekstin ilmiasu myötäilee ihastuttavasti teemoja. Kokoelman mahdollisesti kaunein ilmaisu on:

”valoa vuotaa
painovoiman särkyneestä ruukusta”

Nimiosio Sukupolvialus hyödyntää pystysuoria katkoviivoja tekstin jäsentämisessä. Viivat erottavat sanoja toisistaan kuin laipiot, joiden sisällä merkitykset muodostuvat – ja välillä kurkottavat seinien läpi luomaan toisenlaisia kokonaisuuksia. Aiemmin abstrakti teksti tiivistyy nyt paikaksi, matkanteoksi aluksen sisällä. On maisemahuone ja ulpukoita, taaksepäin katsomista, ehkä katumustakin, tai ainakin kaipausta. Tekstin esteettinen kiinnostavuus sivuille aseteltuna käy yksiin mahdollisen perillepääsyn aprikoinnin kanssa.

Elli Leppä

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/25.

Uutiset – Tähtifantasia-palkinto 2025 jaettu

tonitahtivaeltaja Uutiset , , , , ,

Tähtifantasia-palkinto 2025

Helsingin Science Fiction Seuran Tähtifantasia-palkinto
parhaasta vuonna 2024 suomeksi ilmestyneestä
fantasiakirjasta annetaan Säröttären julkaisemalle
OLGA TOKARCZUKIN romaanille ANNA IN MAAILMAN HAUTAKAMMIOISSA.
Teoksen on suomentanut Tapani Kärkkäinen.

Anna In maailman hautakammioissa (Anna In w grobowcach świata) on sumerilaisen Inanna-myytin moderni tulkinta. Se purkaa vanhan tarinan osiin ja löytää näkökulmia, jotka ovat merkityksellisiä nykyajalle.

Olga Tokarczuk on taiturimainen sanankäyttäjä. Elollisten ja elottomien asioiden rajat katoavat hänen proosarunoa lähenevässä tekstissään. Kirjailija hyödyntää arkaaisen kerronnan loitsuavaa ja luettelevaa kieltä. Hän tekee muinaisen myytin tuoreeksi yhdistämällä sen nykyaikaisiin käsitteisiin ja futuristiseen kuvastoon.

Alkuperäisessä myytissä jumalatar Inanna lähtee manalaan, jota hallitsee hänen siskonsa Ereškigal. Lähtiessään matkaan Inanna ilmoittaa palvelijalleen Ninšuburille, että jos ei palaa kolmen päivän kuluttua, tulee tämän pyytää apua kolmelta jumalalliselta isältä. Inanna epäonnistuu, ja kun häntä ei kuulu takaisin, Ninšubur, kirjassa Nina Šubur, lähtee jumalisien puheille.

Tarinan ympäristönä on dystooppinen maailma, joka tuntuu sekä tutulta että vieraalta – ajan ulkopuolella olevalta. Tapahtumien näyttämönä on taivasta kohti kurottava, teräspylväiden päälle rakennettu kaupunki, joka on kuin yhdistelmä kyberpunkia ja unenomaisia näkyjä. Arkkityyppiset hahmot elävät yhä tässä kaupungissa, mutta muuntuneina. Heistä Anna In lähtee vaaralliselle matkalle alempaan maailmaan. Romaanissa jumalmaailman, ihmisten ja koneiden rajat ovat epäselviä. Teoksen outous tuo paikoin tunnelmaltaan mieleen Leena Krohnin Tainaronin.

Moniääninen kerronta kehrää eri lankoja Anna Inin myyttiin. Nina Šuburin lisäksi ääneen pääsevät muun muassa hautakammioiden portinvartija ja rikšakuski. Tarinassa on mukana esimerkiksi Enheduanna, maailman ensimmäinen tunnettu kirjailija. Havaintoja ihmisluonnosta höystävät huumori ja ironia. Suurkaupungissa jumalisät ovat muuttuneet byrokraateiksi, kirjanpitäjiksi ja liikemiehiksi. He edustavat kangistunutta hierarkiaa, patriarkaalista selittämistä ja järjestelmien rakentamista.

Myytissä Inanna kuolee mutta palaa manalasta. Hän edustaa luonnon kiertokulkua, kuolemaa ja uudestisyntymistä. Maanalainen maailma voi symboloida kosmista yksinäisyyttä ja kylmyyttä, jota ihminen ei voi paeta. Tuho, kuolema ja mädäntyminen mahdollistavat myös uuden elämän. Inanna oli sekä sodan että hedelmällisyyden hallitsija. Oikukas ja maineeltaan kahtalainen Anna In on puolestaan arvaamaton tekijä, joka tuo yhteisöön muutoksen. Elävien yhteiskunnan erottaa kuolemasta myötätunto ja solidaarisuus.

Puolalainen Olga Tokarczuk (s. 1962) sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2018. Hänen teoksissaan todellisuuteen voi yhdistyä fantastisia elementtejä. Niissä haastetaan kulttuurisia kertomuksia ja muistutetaan sivullisten näkökulmasta. Anna In maailman hautakammioissa -kirja tuo esille hänen psykologisen näkemyksensä tiedostamattoman kohtaamisesta. Romaani käsittelee ihmisyyden feminiinisen puolen luomisvoimaa ja mahdollisuutta murtaa urautuneisuus ja näennäinen varmuus. Tapani Kärkkäisen huolellinen käännös avaa teoksen rikkaan kielen suomalaiselle lukijalle täydellisesti.

”Kaikista kirjoittamistani kirjoista tämä on itselleni ehdottomasti erityisin. Kirjoittaessani sitä olin erikoisen flow’n vallassa. Uskon, että muinainen sumerilainen energia kirjaimellisesti kannatteli minua läpi tarinan, joka on yksi maailman vanhimmista. Tällaisissa tarinoissa aikaa ei ole olemassa. Niitä ei ole koskaan tapahtunut, mutta samalla ne tapahtuvat koko ajan.” – Olga Tokarczuk

Tähtifantasia-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat Tähtivaeltaja-lehden kriitikko Jukka Halme, kriitikko Aleksi Kuutio, Risingshadow.netin edustaja Osmo Määttä sekä kirjabloggaaja Niina Tolonen.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtifantasia-palkinnon aiemmat voittajat:

Jorge Luis Borges: Kertomukset (Teos, 2023, suom. Anu Partanen)

Jyrki Vainonen: Täytetyt (Aula & Co, 2022)
Susanna Clarke: Piranesi (WSOY, 2021, suom. Helene Bützow)
Margaret Rogerson: Kirjojen tytär (Karisto, 2020, suom. Mika Kivimäki)
Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys (Siltala, 2019)
Samanta Schweblin: Houreuni (Like, 2018, suom. Einari Aaltonen)
David Mitchell: Luukellot (Sammakko, 2017, suom. Einari Aaltonen)
Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen (Tammi, 2016, suom. Helene Bützow)
Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita (Lasten Keskus, 2015, suom. Jaana Kapari-Jatta)
Terry Pratchett: FC Akateemiset (Karisto, 2014, suom. Mika Kivimäki)
Bruno Schulz: Kanelipuodit ja muita kertomuksia (Basam Books, 2013, suom. Tapani Kärkkäinen)
Steph Swainston: Uusi maailma (Like, 2012, suom. J. Pekka Mäkelä)
Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka (WSOY, 2011, suom. Tapani Kärkkäinen)
Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus (WSOY, 2010, suom. Tapani Kärkkäinen)
Haruki Murakami: Kafka rannalla (Tammi, 2009, suom. Juhani Lindholm)
Ellen Kushner: Thomas Riiminiekka (Vaskikirjat, 2008, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)
Ngugi wa Thiong’o: Variksen Velho (WSOY, 2007, suom. Seppo Loponen)
Jeff VanderMeer: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki (Loki-kirjat, 2006, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)

Kirjat – Sarah Brooks: Harkitsevaisen kulkijan matkaopas Takamaille

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , ,

Sarah Brooks
Harkitsevaisen kulkijan matkaopas Takamaille
The Cautious Traveller’s Guide to the Wastelands
Suom. Terhi Leskinen. Gummerus

Eletään vuotta 1899. Kiinan ja Venäjän välillä levittäytyvät Takamaat, vaarallinen seutu täynnä fantastisia kasveja ja olentoja. Suljetulle alueelle ei ole menemistä – paitsi Trans-Siperian Yhtiön huippuluokan junalla, joka kuljettaa urheita ja maksukykyisiä Suur-Siperian halki.

Uhkarohkea junayhtiö on operoinut reittiä jo muutamia kymmeniä vuosia. Junan kulkuun on kuitenkin tullut useamman kuukauden tauko, kun edellisen matkan aikana sattui jotain, mistä kukaan ei puhu. Huhutaan, että mystinen Takamaiden tauti on matkustajille yhä suurempi uhka. Yhtiö vakuuttaa, että kaikki on turvallista, ja vuoro Pekingistä Moskovaan voi lähteä.

Ykkösluokkaan astuu myös salanimeä käyttävä Marija. Lukijalle on alusta alkaen selvää, että nuorella naisella on syynsä varovaisuuteen ja kiihkeä halu selvittää, mistä edellisen matkan ongelmat johtuivat. Toinen selkeä keskushenkilö on Weiwei, junassa syntynyt ja 16-vuotiaaksi siinä kasvanut orpotyttö, jota kutsutaan junan lapseksi.

Mukana on myös epäonnistunut tiedemies, liikematkustajia, aatelisia ja kolmannen luokan köyhempää väkeä, joilla kullakin on omat toiveensa matkalle. Eikä pidä unohtaa kaikkien tuntemaa matkakertomusta nimeltään Harkitsevaisen kulkijan matkaopas Takamaille, jonka kirjoittaja katosi jäljettömiin.

Brooks kuljettaa kertomusta etenkin Marijan ja Weiwein näkökulmista. Tunnelma tiivistyy, kun asutut alueet jäävät taakse ja päästään muurin ympäröimille Takamaille. Asetelman kontrasti on upea: juna, joka liikkuu mutta pyrkii edustamaan tuttuutta ja stabiiliutta; mystiset Takamaat, valtavan laaja alue, joka muuttuu alati.

Romaani asettuu historiallisen fantasian tai eräänlaisten aikuisten satujen genreen – ulkoasun ja kansitekstien luomiin odotuksiin nähden se myös osoittautuu ilahduttavan fantastiseksi. Vierauden tunne on kutkuttava, maailma kiehtovan surrealistinen. Kirja on yksistään Takamaiden kuvauksen takia lukemisen arvoinen.

Teoksen suurin heikkous ovat henkilöt, jotka jäävät hiukan paperisiksi. Brooks kyllä kuvaa heidän motiivejaan ja tunteitaan, mutta kenties osin lyhyiden lukujenkin vuoksi jännite herpaantuu, kun lukija ei sitoudu hahmojen päämääriin. Tematiikkaa on rahtusen liikaa, niin että vaikutelma on hetkittäin osoitteleva: jako meihin ja toisiin, muutoksen pelko, pahan yhtiön jalkoihin jäävät yksilöt.

Itse juna ja Takamaat varastavat kuitenkin show’n. Miljöön kuvailussa kerronta on ihastuttavaa ja saa toivomaan, että tarinan voisi joskus nähdä taitavana piirroselokuvana. Terhi Leskisen suomennos luo osaltaan viehättävän vanhanaikaista tunnelmaa. Vaikka teoksen sanoma onkin hieman ratakiskosta väännetty, näillä raiteilla matkustaa mielikseen.

Kaisa Ranta

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/25.

Kirjat – Salman Rushdie: Voiton kaupunki

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , , ,

Salman Rushdie
Voiton kaupunki
Victory City
Suom. Maria Lyytinen. WSOY

Amerikanintialaisen Salman Rushdien uusin suomennos, Voiton kaupunki, on hänen 15. romaaninsa. Rushdie viimeisteli kirjan kuukausia ennen puukotustaan Chautauqua Institutionissa New Yorkin osavaltiossa. Romaani on tavallaan menneisyyden viimeinen kaiku ennen kammottavaa vammautumista. Maria Lyytisen hieno suomennos alleviivaa kirjailijan humoristisia painotuksia ja monipuolista henkilökuvausta.

Maaginen romaani vie lukijansa keskiaikaiseen Intiaan. Päähenkilönä on Pampa Kampana -niminen tyttö, joka jää romaanin alussa äidittömäksi. Orpotytöstä tulee myöhemmin moninaisten kummallisuuksien nainen, joka näyttää liittoutuneen jopa jumalten kanssa.

Pampa kasvattaa mahtavan kaupungin, Bisnagan, kourallisesta papuja ja okran siemenistä. Hän on elämän lähde Bisnagan asukkaille, valitsee kuninkaakseen lehmänpaimenen ja rakastajakseen portugalilaisen kauppiaan.

”Pampa Kampana keksi näille ihmisille elämäntarinat, kastin, uskomukset, sisarusten määrän, lapsuuden leikit, ja kuiski tarinat matkaan ja katuja pitkin korviin, joiden kuultaviksi ne oli tarkoitettu, kirjoitti kaupungin suuren kertomuksen, loi sen tarinan luotuaan ensin koko paikan tyhjästä.”

Pampa ei ole kuningatar vaan puolijumalatar ja valtaistuimelle asettamiensa miesten armoilla. Pampa haaveilee valtakunnasta, jossa naiset ja miehet ovat samanarvoisia. Mutta haaveeksi se vain jää hänen omatekoisessakin valtakunnassa.

Voiton kaupungissa Rushdie tekee itselleen rakkainta sanataidetta. Muinainen Intia suunnattomine tarinakokoelmineen on hänelle liian iso, jotta sen voisi jättää koskemattomaksi.

Intian satumainen menneisyys on Rushdielle kuitenkin ennen kaikkea ikkuna nykyhetkeen. Bisnagan ympärille syntyy romaanissa Vijayanagara-imperiumi, joka oli oikeasti olemassa vuosina 1335–1565. Bisnagan hallinnoima maanpiiri näyttäytyy utopian sijasta reaalipolitiikan näyttämönä, johon voi verrata nykyajan imperiumeja Kiinasta ja Venäjästä lähtien.

Pampa Kampana elää ylipitkän elämän, 247 vuotta, joka vastaa suunnilleen Vijayanagara-imperiumin reilun 200 vuoden aikaa. Pampa kirjoittaa valtakuntansa vaiheista uskomattoman tarinan ja piilottaa sen ennen kuolemaansa ruukkuun.

Pampakin hyväksyy lopulta sen, että kaikki imperiumit romahtavat. ”Ainoat voittajat ovat sanat”, hän päättää ruukkuun suljetun kertomuksensa. Vain kuolematon tarina jää eloon ihmisten ja valtakuntien tuhouduttua.

Romaanin hengessä on paljon samaa kuin Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyydessä: vanha nainen näkee kotikaupunkinsa nousun ja tuhon ja kokee elämänsä aikana paljon ihmismielelle käsittämättömiä ihmeitä.

Jari Olavi Hiltunen

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/25.

Kirjat – Haruki Murakami: Kaupunki ja sen epävakaa muuri

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , ,

Haruki Murakami
Kaupunki ja sen epävakaa muuri
Machi to sono futashikana kabe
Suom. Antti Valkama. Tammi

Haruki Murakamin ystäviä hemmotellaan jälleen yhdellä kiehtovalla romaanilla, kun alkuteoksena vuonna 2023 ilmestynyt Kaupunki ja sen epävakaa muuri on nyt saatavilla suoraan japanista suomennettuna.

Romaanin keskushenkilö ja minäkertoja, nelikymppinen mies, alkaa keski-iän eksyneisyyttään muistella elämänsä rakkautta. 17-vuotiaana hän tutustui vuotta nuorempaan tyttöön, joka kertoi tarinaa muurin ympäröimästä kummallisesta kaupungista ja siellä asuvasta todellisesta minästään. Kaupunki alkoi elää omaa elämäänsä kahden nuoren yhteisenä kertomuksena, mutta lupaava rakkaustarina katkesi kesken, kun tyttö katosi jälkiä jättämättä. Sitä ennen tyttö ehti kuitenkin luvata, että poika pääsisi suljettuun kaupunkiin Unienlukijaksi ja tapaisi hänet sen kirjastossa.

Mieheksi varttunut poika ei tunne oloaan kodikkaaksi elämässään ja tässä todellisuudessa, ja niinpä hän alkaa pohtia tytön sanoja. Voisiko tytön todella vielä kohdata siellä salaisessa kaupungissa? Eräänä päivänä hän herää kuin herääkin sieltä. Mutta mitä hän löytää ja mikä on kaupunkiin pääsyn hinta? Eihän kaupunki ollut tarinoidenkaan perusteella mikään paratiisi, vaan monella tapaa ankara ympäristö. Arkitodellisuuden säännöistä vapautuminen merkitsee sopeutumista toisenlaisiin lainalaisuuksiin.

Murakami kuljettaa rinnakkain menneisyyttä ja nykyhetkeä, siirtyy kaupungin ja tosimaailman välillä. Käänteet ovat ihastuttavan soljuvia: mitä tahansa voi tapahtua, mutta kaikki on yllättävyydessäänkin luontevaa, ei lainkaan äkkiväärää. Miljööt ovat kiehtovia, niin tällä kuin tuolla puolen, ja sivuhenkilökaarti värikästä. Lukuilon täydentää Antti Valkaman hienovireinen suomennos.

Haikeankaunis, maagista realismia huokuva romaani ei pelkisty nuoruudenrakkauden nostalgisoinniksi, vaan tarjoaa muutakin pureksittavaa. Esiin nousevat esimerkiksi minän pysyvyys sekä toisen ja itsensä tunteminen ja ymmärtäminen. Murakami ei kuitenkaan tyrkytä teemojaan eikä myöskään patista lukijaa ratkomaan romaanin mysteerejä kuin ristisanatehtävää. Kirjaa voi ihan vain lukea – ja se onkin nappivalinta, kun kaipaa joutilasta, pohdiskelevaa harhailua.

Kaisa Ranta

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/25.