Kirjat – Clark Ashton Smith: Zothique

Clark Ashton Smith
Zothique

Zothique
Suom. Eero Nurmi. Vaskikirjat

Zothique, Maapallon viimeinen manner. Aurinko heikkenee ja ihmiskunta on vajonnut takaisin siihen myyttiseen barbariaan, josta se nousi Maan ollessa vielä nuori. Magia on jälleen voimissaan, mutta sillä ei enää loihdita säkenöiviä rakennelmia eikä sitä hämmästellä kaupunkien kaduilla. Vallalla on irstaus, ahneus ja kyltymätön vallanjano, joilla pahamaineiset velhot alistavat ihmisiä samalla kun muinaiset jumalat murskaavat palatseja jalkoihinsa.

Zothique on novellikokoelma, joka pitää sisällään Clark Ashton Smithin Zothique-syklin tarinat. Ne edustavat ns. Kuoleva Maa -tyylilajia, jonka keskeinen piirre on kuvata ikiaikoja jatkuneen rappionsa alle luhistuneen maailman kuolinkamppailua. Lajin nimi tulee Jack Vancelta (kts. Iltaruskon maa, 1990), mutta Smith oli apajilla huomattavasti aiemmin.

Smithin novelleja julkaistiin aikoinaan Weird Talesissa, ja hänet niputetaankin usein H. P. Lovecraftin ja Robert E. Howardin kanssa lehteä hallinneeksi triumviraatiksi. Ei siis ole pahasta verrata herrojen tyylejä ja tapoja.

Howardin Conan-tarinat ovat täynnä vimmaa ja vapautta. Taikuuskin tottelee, kun terässäilä laulaa. Smithillä puolestaan turmelus on näivettänyt ihmiskunnan sielun ja magia leiskuu kuolleita kutsuvien nekromanttien kuivettuneissa sormissa.

Lovecraft kutoi vierauden ja vaanivan vaaran tunnetta adjektiivien vyöryllä, joskin lopputulos sortui ajoittain komiikankin puolelle. Smith puolestaan ei sorru mihinkään. Hänen otteessaan sanat taipuvat kuvaamaan villiä ja raakaa rappiota sekä unenomaisia seikkailuja, jotka ajautuvat väistämätöntä tuhoa kohti. Se on kaunista.

Howard kertoi ihmisen myyttisestä, hyborisen ajan esihistoriasta, jolloin kaikki oli mahdollista ja loistelias tulevaisuus rohkeiden tavoiteltavana. Lovecraft kuvasi nykyaikaa ja siellä vaanivia eksistentiaalisia vaaroja, mutta muinaiset jumalatkin olivat jotain, joille ihmiset saattoivat panna kampoihin.

Smithin Zothique on tämän matkan päätepiste. Toivoa ei ole. Tulevaisuus himmertyy kuolevan auringon myötä pimeyteen. Sellaista pahetta ei olekaan, johon ihminen ei jatkuvasti lankeaisi. Riettauksia, kidutusta, julmuutta. Kokonainen muinainen valtakunta voidaan riipiä kuoleman otteesta takaisin epäpyhään elämään ja matkalainen alistaa käsittämättömään piinaan kansan sadismin tyydyttämiseksi. Tämän kaiken keskellä ihmiset eivät voi kuin yrittää parhaansa. Vaikka useimmiten kuitenkin pahimpansa.

Novellit on käännetty mahdollisimman autenttisista lähteistä ilman varhaisempien toimittajien sorkkimista ja sensuuria, eli suomennosta voi pitää itsessäänkin jo kulttuuritekona. Erityistä kiitosta pitää antaa M. J. Tuomisen korkealaatuisesta esipuheesta sekä novelliesittelyistä.

Tästä ei taiteellisiakin sfäärejä tavoitteleva pulp-tarinointi enää parane. Clark Ashton Smith on nero ja mestari!

Shimo Suntila

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/22.

Uutiset – Tähtifantasia-palkinnon 2021 ehdokkaat julkistettu

Tähtifantasia-ehdokkaat 2021

Vuodesta 2007 lähtien jaetun Tähtifantasia-palkinnon ehdokaslista on julkistettu. Helsingin Science Fiction Seura ry:n jakama palkinto annetaan edellisvuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle fantasiakirjalle. Vuoden 2020 teoksista on valittu ehdokkaiksi viisi fantasiakirjallisuuden monimuotoisuutta heijastavaa kirjaa.

Dino Buzzati: Noiduttu takki ja muita kertomuksia (Basam Books, suom. Leena Rantanen)
Yksinkertaisen kekseliäät, tumman humoristiset novellit paljastavat arjen surrealistisuuden.

Ta-Nehisi Coates: Vesitanssija (Tammi, suom. Einari Aaltonen)
Komea historiallinen fantasia kertoo, kuinka sorrosta selviää tarinoiden ja muistamisen avulla.

Heikki Kännö: Runoilija (Sammakko)
Taidokas, ilotteleva yhdistelmä mystiikkaa, rikoksia, aatehistoriaa ja yksilön vastuun pohdintaa antaa jokaiselle jotain.

Margaret Rogerson: Kirjojen tytär (Karisto, suom. Mika Kivimäki)
Maailma tarvitsee rohkeutta, rakkautta ja kirjoja. Sujuvasti etenevä seikkailuromaani tarjoaa kaikkea tätä ihastuttavien henkilöhahmojen kera.

M. G. Soikkeli: Neljän miekan tanssi (Vaskikirjat)
Omaperäinen, synkän kaunis balladi. Älyllinen, toiminnallinen romaani on spekulatiivista fiktiota vaativaan makuun.

Tähtifantasia-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat Tähtivaeltaja-lehden kriitikko Jukka Halme, kriitikko Aleksi Kuutio, Risingshadow.netin edustaja Osmo Määttä sekä kirjabloggaaja Niina Tolonen.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtifantasia-palkinnon aiemmat voittajat:

Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys (Siltala, 2019)
Samanta Schweblin: Houreuni (Like, 2018, suom. Einari Aaltonen)
David Mitchell: Luukellot (Sammakko, 2017, suom. Einari Aaltonen)
Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen (Tammi, 2016, suom. Helene Bützow)
Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita (Lasten Keskus, 2015, suom. Jaana Kapari-Jatta)
Terry Pratchett: FC Akateemiset (Karisto, 2014, suom. Mika Kivimäki)
Bruno Schulz: Kanelipuodit ja muita kertomuksia (Basam Books, 2013, suom. Tapani Kärkkäinen)
Steph Swainston: Uusi maailma (Like, 2012, suom. J. Pekka Mäkelä)
Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka (WSOY, 2011, suom. Tapani Kärkkäinen)
Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus (WSOY, 2010, suom. Tapani Kärkkäinen)
Haruki Murakami: Kafka rannalla (Tammi, 2009, suom. Juhani Lindholm)
Ellen Kushner: Thomas Riiminiekka (Vaskikirjat, 2008, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)
Ngugi wa Thiong’o: Variksen Velho (WSOY, 2007, suom. Seppo Loponen)
Jeff VanderMeer: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki (Loki-kirjat, 2006, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)

Kirjat – Ray Bradbury: Voikukkaviiniä

BradburyVoikukkaviiniaKansiWEB

Ray Bradbury
Voikukkaviiniä
Dandelion Wine
Suom. Hanni Salovaara. Vaskikirjat

Ray Bradbury on tunnettu vaikuttavista visioistaan ja kielestä, jolla hän manaa tarinansa eloon. Hänen teoksensa ovat täynnä fantastisia kauheuksia, jotka liukuvat lukijan ihon alle kuin paperiarkin paksuinen pala lämmintä metallia. Sitä kokenut lukija osaa odottaakin.

Vuodelta 1957 kotoisin oleva Voikukkaviiniä tekee kuitenkin hämäysliikkeen ja näpäyttää luunapin keskelle otsaa.

Eletään kesää 1928. Tai tarkemmin: eletään kesä 1928. Illinoisin Green Townissa lämpö on hiipinyt tummuviin iltoihin ja pihakeinut kaivetaan vajoista. Päivän laskettua aikuiset juovat jääteetä ja limonadia, kun lapset juoksevat pihoilla tai makaavat verannoilla vanhempiensa juttuja kuunnellen.

Douglas Spauldingille kesä on toisaalta täysin tuttu, toistuva ilmiö, ja samalla uniikki kokemus, jota ei voi verrata mihinkään aikaisempaan. Se on täynnä seikkailuja ja tunteita, menetystä ja havaintoja. Havainnoista hätkähdyttävin on tajuaminen, että hän on elossa. Tokihan jokainen tietää olevansa elossa, jos kysytään, mutta asiantilan itsenäinen tajuaminen on huima juttu.

Koska Voikukkaviiniä pohjautuu pitkälti Bradburyn omiin lapsuusmuistoihin, kerronnan vuossa ei poukkoile taikuutta, silkkaa fantasiaa tai yliluonnollista kauhua. Tämä ei kuitenkaan rajaa pois magiaa. Ja Douglasin, hänen kahta vuotta nuoremman veljensä Tomin ja heidän ystäviensä kesä on totisesti maaginen.

Kaupungin virkaatekevä pellepeloton väsää perheensä ihastukseksi ja kauhistukseksi, lähinnä kyllä kauhistukseksi, onnellisuuskoneen. Samaan aikaan seutua piinaa suorastaan myyttiset ulottuvuudet saanut sarjamurhaaja Yksinäinen vaeltaja. Lisäksi sisällissodassa palvelleen eversti Freeleighin talosta löytyy aikakone. Unohtaa ei sovi myöskään Madame Tarotia, satoja vuosia vanhaa ennustajaa, jonka Napoleon upotti aikoinaan vahaan – ja joka on nyt pakotettu sylkemään ulos ennustuskortteja pelihallissa.

Kuinka tosia nämä asiat ovat? Se vaatii tiukkaa pohdintaa, mutta varmaa on, että Douglasille ja muille pojille ne ovat totisinta totta. Ja mikseivät olisi?

Selvärajaista spefiä halajavalle Voikukkaviiniä voi olla outo kokemus. Kirjan fantastinen taika ja sielua kouraiseva kauhu kun eivät kumpua pelkästään siitä, mitä sivuilla sanotaan, vaan myös siitä, miten se sanotaan. Ja tässä kohtaa Bradburyn kerrassaan mestarillinen kyky laatia kokonainen mikrokosmos amerikkalaisen pikkukaupungin auringon paahtamille kaduille pääsee täysiin oikeuksiinsa.

Temppu on siinä, että lukiessa ei tarkkaile ja havainnoi. Sen sijaan on heittäydyttävä sanojen vietäväksi ja elettävä koko vuoden 1928 järisyttävä kesä Douglasin kanssa, juostava hänen rinnallaan uusissa lenkkareissa. Silloin pääsee myös kokemaan erään maailman todellisimmista rakkaustarinoista.

Green Town on tuttu paikka jo varhaisemmasta Bradbury-suomennoksesta Paha saapuu portin taa (ensipainos nimellä Painajainen). Kaupunkiin on palattu myös mm. vuonna 2006 ilmestyneessä Farewell Summer -romaanissa, joka jatkaa Dougin tarinaa.

Voikukkaviiniä on kirja, jota en tiennyt haluavani lukea ennen kuin olin jo uppoutunut sen maailmaan. Jouduttuani sieltä pois kaipaan jo takaisin. Romaani on omiaan nostattamaan nostalgisia tunteita ja herättämään kaihon omaan myyttiseen lapsuusaikaan, jota ei ehkä koskaan ollut sellaisena kuin sen muistaa.

Shimo Suntila

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/20.

Kirjat – Harry Harrison: Eedenistä länteen

HarrisonEedenistaLanteenWEB

Harry Harrison
Eedenistä länteen
West of Eden
Suom. Tommi Puolakka. Vaskikirjat

Eedenistä länteen on ensimmäinen osa Harry Harrisonin klassikon asemaan kohonnutta Eeden-trilogiaa. Itsenäisenäkin romaanina toimiva kunnianhimoinen teos on kiehtova vaihtoehtohistoria maailmasta, jossa asteroidi ei päättänyt dinosaurusten valtakautta.

Lisäajan myötä Maapallolle on syntynyt kahdella jalalla kävelevä älykäs liskolaji, joka hallitsee kotiseutujaan suvereenisti. Kehittyneen bio- ja geeniteknologiansa avulla nämä liskot, jilanet, ovat kasvattaneet itselleen suuria peltojen ja laidunmaiden ympäröimiä kaupunkeja – sekä muovanneet muista eläimistä ratsuja, laivoja, aseita ja teknisiä laitteita omaan käyttöönsä.

Ilmojen viileneminen ajaa jilanet kuitenkin etsimään itselleen uutta mannerta asutettavaksi. Siellä he kohtaavat ensimmäistä kertaa ihmisiä. Molemmat lajit inhoavat toisiaan jo ensisilmäyksellä. Tästä käynnistyy taistojen kierre, jossa kokonaisia populaatioita lahdataan viimeiseen mieheen, naiseen ja lapseen. Sekä ihmisten että jilaneiden päämäärä on toisen lajin täydellinen hävittäminen.

Ihmiset ovat tilanteessa selkeitä altavastaajia, sillä he ovat kehitykseltään vasta myöhäiskivikautisessa vaiheessa. Vuodenaikojen mukaan vaeltavilla pienillä metsästäjäheimoilla on aseinaan kiviteräisiä nuolia ja keihäitä, joilla he taistelevat armeijamaisesti järjestäytyneiden jilaneiden myrkkyä sylkeviä kuolemankeppejä vastaan.

Tarinan päähenkilö on nuori Kerrick-poika, joka jää jilaneiden vangiksi, kun nämä tappavat hänen koko heimonsa. Uteliaisuus uutta eläinlajia kohtaan saa liskot opettamaan pojalle oman kielensä. Vuosien vieriessä Kerrickistä tulee kuin yksi jilane muiden joukossa. Keskeisin syy tälle kehitykselle on uuden kaupungin valmistumistöitä johtavan Vainten vallanhimo. Hän näkee Kerrickissä ja tämän kyvyissä arvokkaan pelinappulan omille suunnitelmilleen.

Kaikki ei kuitenkaan mene niin kuin Vainte on mielessään kuvitellut.

Eedenistä länteen -romaanin juonikuvio vetää kiihkeällä vauhdilla eteenpäin, joten kirjaa on paha laskea kesken käsistään. Myös Kerrickin mielenliikkeiden kuvaus on onnistunut. Hän on hahmo, jonka minäkuva on jakautunut kahden lajin välille – ja joka tuntee olevansa ulkopuolinen molempien seurassa.

Romaanin huikeinta antia on silti sen maailmanrakennus. Harrison on pohtinut tarkkaan jilaneiden erikoisen historian, elämänkaaren, yhteiskuntarakenteen, uskonnot ja teknologiset saavutukset. Ihmeen tuntua soittelevia mielikuvituksellisia mutta aina yhtä loogisia ideoita ja yksityiskohtia aivan vyöryy lukijan eteen. Erityishuomiota saa jilaneiden kieli, jossa äänteiden ohessa keskeisessä asemassa ovat kehon värivaihtelut, liikkeet ja asennot.

Sen lisäksi, että näitä seikkoja esitellään osana tarinaa, löytyy teoksen lopusta noin 30-sivuinen liite, joka valaisee tarkemmin kirjan todellisuutta.

Eedenistä länteen on suurta tieteiskirjallisuutta. Eeppisestä maailmankuvastaan huolimatta se ei kadota inhimillistä ydintään tai tyydy mustavalkoisiin hyvä/paha-asetelmiin. Teoksen saaminen vihdoin ja viimein suomeksi on kulttuuriteko.

Toni Jerrman

Kirjat & Sarjakuvat – Kuumaa kesäluettavaa

Kesä on mainio aika uppoutua hyvän kirjallisuuden ääreen. Niinpä Tähtivaeltaja on nyt listannut iloksenne viisitoista kevään aikana suomeksi julkaistua teosta, jotka ovat ehdottomasti lukemisen arvoisia.

Ja sitten ei muuta kuin nauttimaan kesästä ja laatuluettavasta!

KLScifiWEB

Scifi-kirjat

Naomi Alderman: Voima (Gummerus) – Kuinka maailma muuttuisi, jos naiset saisivat käsiinsä voiman, jolla alistaa miehet valtaansa? Älykästä ja yhteiskunnallisesti kantaaottavaa scifiä.

Agustina Bazterrica: Rotukarja (Like) – Kun eläimet kuolevat sukupuuttoon, ihmisiä aletaan kasvattaa lihakarjaksi. Vatsanväänteitä aiheuttavan tehokas ja yksityiskohtainen dystopiahelmi.

Harry Harrison: Eedenistä länteen (Vaskikirjat) – Harrisonin kunnianhimoisen Eeden-trilogian ensimmäinen osa. Eeppinen vaihtoehtohistoria todellisuudesta, jossa matelijoista on kehittynyt älykkäitä.

Alastair Reynolds: Varjokapteeni (Like) – Vauhdikkaan Kostaja-romaanin jatko-osassa seikkaillaan jälleen maailmassa, joka yhdistelee vinkeästi avaruusoopperaa ja vanhoja merirosvotarinoita.

Antti Salminen: Mir (Poesia) – Tähtivaeltaja-palkitun Lomonosovin moottori -romaanin sisarteos. Eriskummallisen outo ja kiehtova lukukokemus saa aivot höyryämään innosta.

KLFantasiaWEB

Fantasiakirjat

Jaakko Alamikkula: Kuninkaan kotka (Vaskikirjat) – Petri Hiltusen Praedor-sarjakuvien maailmaan sijoittuva hurmeinen miekka- ja magiaromaani on kotimaista laadukasta seikkailuviihdettä, jonka seurassa voi ryhtyä kuumana kesäpäivänä selkäpiitä kylmäämään.

Katri Alatalo: Ikuisesti, siskoni (Gummerus) – Kelttien mytologiaa ja ikuisen elämän kirousta pohdiskeleva eeppinen teos luo vahvoja tunnelmakuvia miljööstä sekä sisarusten välisestä suhteesta. Tähän maailmaan voi kadota.

V. E. Schwab: Magian syvempi sävy (Karisto) – Kaikella mahdollisella sekä kyökkisaavilla kyllästetyn fantasiasarjan itsenäinen avausosa vie lukijan vaihtoehtoisten maailmoiden ja magiankäyttäjien vauhdikkaisiin seikkailuihin. Muista hengittää välillä!

Sjón: CoDex 1962 (Like) – Islantilaisen golemin synty ja myöhemmät vaiheet! Kirja, jossa tapahtumien ytimessä on myös kirjekuori, jossa on yhdistelmä harvaan hammastettuja kahden sillingin postimerkkejä ja tiheään hammastettuja 4 sillingin arvomerkkejä, ei voi olla huono.

Jyrki Vainonen: Yön ja päivän tarinoita (Aula & Co) – Uuskumman proosataiteen edelläkävijän novellikokoelma sitoo kansiensa väliin surrealistisia tarinoita, joiden vinkeän absurdin pinnan alla sykkii synkkä sydän.

KLSarjiksetWEB

Scifi- ja fantasiasarjakuvat

Neil Gaiman, Marc Hempel & co: Sandman Deluxe 9 (RW) – Sandmanin taru lähenee päätöstään. Gaimanin luomus on fantastisen sarjakuvan yksi kaikkein aikojen komeimmista saavutuksista. Ajaton klassikko.

Jean Van Hamme & Grzegorz Rosinski: Thorgal 1–3 (WSOY) – Eurooppalaisen tieteisfantasiasarjakuvan yksi suurimmista hiteistä saapuu vihdoin Suomeen albumimuodossa. Lue ja ihastu!

Avi Heikkinen: Valotusaika (Pokuto) – Taitavasti toteutettu valokuvapohjainen sarjakuva kertoo rikoksista, menetyksistä ja menneisyyttä filmaavasta kamerasta. Mestarillinen teos.

Janne Kukkonen: Voro 1–2 (Like) – Suomalaisen keskiaikafantasian huipputeos kertoo nuoren Lilja-tytön edesottamuksista magiaa tulvivassa maailmassa. Huikeaa kamaa!

Sami Makkonen: Kalevala (Otava) – Makkosen käsissä Suomen kansalliseepoksen fantastiset tarinat kääntyvät jyhevän tehokkaaksi sarjakuvataiteeksi. Vetää kuin kyistä peltoa kyntävä hevonen.

Jess!

Uutiset – Tähtifantasia-palkinnon 2019 ehdokkaat julkistettu

TFPehdokkaat2019

Tähtifantasia-ehdokkaat 2019

Helsingin Science Fiction Seura ry jakaa vuosittain Tähtifantasia-palkinnon parhaalle suomennetulle fantasiakirjalle. Vuoden 2018 käännösteoksista asiantuntijaraati on valinnut palkintoehdokkaiksi viisi fantasiakirjallisuuden monimuotoisuutta heijastavaa kirjaa.

Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään (Aula & Co, suom. Sarianna Silvonen) – Eri aikatasoilla leikittelevä romaani pohtii ikuisen elämän ongelmaa viisaasti mutta viihdyttävästi.

Robin Hobb: Narrin salamurhaaja (Otava, suom. Ilkka Rekiaro) – Vahvalla kerronnalla ja henkilökuvauksella varustettu seikkailutarina, jolla on sanottavaa myös ihmisten kyvyttömyydestä ymmärtää toisiaan.

Shirley Jackson: Linna on aina ollut kotimme (Fabriikki Kustannus, suom. Laura Vesanto) – Goottilainen mysteeri, jonka outous kumpuaa romaanin päähenkilön mielenmaailmasta. Vaikuttava kuvaus peloista ja ennakkoluuloista.

Samanta Schweblin: Houreuni (Like, suom. Einari Aaltonen) – Intensiivinen pienoisromaani käsittelee persoonallisella tavalla läheisen menettämisen pelkoa.

T. H. White: Muinainen ja tuleva kuningas (Vaskikirjat, suom. Pekka Tuomisto) – Fantasian perusjärkäleisiin lukeutuva uudelleentulkinta kuningas Arthurin tarinoista tutkii inhimillisyyttä sekä vallan ja vastuun olemusta.

Tähtifantasia-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat kriitikko Jukka Halme, kriitikko Aleksi Kuutio, kirjailija ja kustannustoimittaja Anne Leinonen sekä fantasiaharrastaja, Risingshadow.netin edustaja Osmo Määttä.

Viime vuonna palkinnon voitti David Mitchellin romaani Luukellot (Sammakko, 2017). Teoksen on suomentanut Einari Aaltonen.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtifantasia-palkinnon aiemmat voittajat:

David Mitchell: Luukellot (Sammakko, 2017, suom. Einari Aaltonen)
Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen (Tammi, 2016, suom. Helene Bützow)
Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita (Lasten Keskus, 2015, suom. Jaana Kapari-Jatta)
Terry Pratchett: FC Akateemiset (Karisto, 2014, suom. Mika Kivimäki)
Bruno Schulz: Kanelipuodit ja muita kertomuksia (Basam Books, 2013, suom. Tapani Kärkkäinen)
Steph Swainston: Uusi maailma (Like, 2012, suom. J. Pekka Mäkelä)
Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka (WSOY, 2011, suom. Tapani Kärkkäinen)
Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus (WSOY, 2010, suom. Tapani Kärkkäinen)
Haruki Murakami: Kafka rannalla (Tammi, 2009, suom. Juhani Lindholm)
Ellen Kushner: Thomas Riiminiekka (Vaskikirjat, 2008, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)
Ngugi wa Thiong’o: Variksen Velho (WSOY, 2007, suom. Seppo Loponen)
Jeff VanderMeer: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki (Loki-kirjat, 2006, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)

Kirjat – T. H. White: Muinainen ja tuleva kuningas

WhiteMuinainenJaTulevWEB

T. H. White
Muinainen ja tuleva kuningas
The Once and Future King
Suomentanut Pekka Tuomisto. Vaskikirjat

Vaskikirjat on suorittanut kulttuuriteon julkaisemalla suomennoksen vuonna 1958 ilmestyneestä Arthur-mytologian rakastetusta tulkinnasta. Muinainen ja tuleva kuningas on tärkeä osa brittiläistä arturiaanan kaanonia. Sukupolvien ketjussa se asettuu Sir Walter Scottin ja Sir Thomas Maloryn manttelinperijäksi ja myöhempien kirjoittajien, kuten Bernard Cornwellin, innoittajaksi. Juonellisesti Whiten teos kattaa kuningas Arthurin elämänkaaren poikavuosista hamaan loppuun saakka.

Tyylivalinta on eksentrinen. Neljättä seinää horjutetaan sulavasti kommentoimalla kirjoitusajankohdan päivänpolitiikkaa ja tekemällä poimintoja modernista kielestä ja ilmiöistä. Whiten taidoilla menetelmä osoittautuu hyväksi ratkaisuksi. Tarinan sisäinenkin syy on kohdallaan: Arthurin neuvonantaja, Merlin-velho, elää ajassa taaksepäin ja tuntee näin menneisyydessä koko pitkän tulevaisuutensa historian. Sieltä käsin hän pudottelee usein käsittämättömiä viisauden murusiaan ja ohjaa Arthuria kohti jotakin hänelle ennalta annettua päämäärää.

Merlinin neuvosta Arthur ottaa toivottomalta näyttävän tehtävän, jonka tarkoituksena on saada Englannin valtaapitävät luopumaan henkilökohtaisesta vallastaan. Hänen tavoitteenaan on Pyöreän pöydän instituution kautta luoda oikeuskäsitys, jossa ei noudateta vahvimman oikeutta, vaan pyritään suurimpaan hyvään koko yhteisön kannalta. Tämän aiheen työstämisessä apuna toimivat jaksot, joissa nuori Arthur havainnoi eläinten yhdyskuntia ja niiden rakentumista ohjaavia luonnonlakeja itsekin eläimen muotoon muuttuneena.

Kerronnallinen työkalu avaa koko kirjan premissiään laajemmaksi pohdinnaksi ihmisen ja ihmisyhteisön luonteesta. Kommunismin ja kapitalismin suhdetta ja sen kerrannaisia, kuten yksityisomistuksen perusteita ja sotien tarpeellisuutta, puntaroidaan syvällisesti. Teoksesta välittyy aito huoli ihmiskunnan sieluntilasta – jos kohta kirjoitusajankohdan poliittiset trendit näkyvätkin lopputuloksessa hieman vanhahtavasti.

Whiten kerronta on seikkaperäistä ja lempeää. Välillä teksti tulvii yksityiskohtia kuin kuvakudos. Haarniskoiden, turnajaisten ja haukkametsästyksen hienovireisimmätkin piirteet tulevat tutuiksi, mutta tylsistymään ei silti pääse.

Arthurin legendaan kuuluvan epiikan ja tragiikan vastapainoksi ajoittain käydään farssin puolella, jopa montypythonmaiseen tapaan. Paikoin taas hahmojen inhimillisiä heikkouksia kuvataan hyväntahtoisen humoristisesti. Siellä täällä juonen reunamilla tusinoittain ritareita ja linnanneitoja koheltaa suuntaan jos toiseen. White osoittaa tietoisuutensa legendaperinteestä ja samalla kunnioituksensa edeltäjilleen hyppäämällä joitain juonen osioita yli ja kehottamalla velmusti lukijaa tarkistamaan nämä kohdat suoraan Malorylta.

Tarinan loimilankana on Arthurin, Gueneverin ja Lancelotin kolmiodraama. Tosin sitä ei niinkään esitetä draamana kuin värisevänä jännitteenä, joka säätelee valtakunnan kohtaloa. Kukaan pääosan esittäjistä ei ole pahantahtoinen, sillä kaikki heistä toimivat toivoen aiheuttavansa mahdollisimman vähän vahinkoa. Henkilökuvat ovat monitahoisia ja inhimillisiä.

Kuitenkin kahden miehen kilpailu saman naisen sydämestä jakaa valtakunnan ytimen osiin juuri silloin, kun Arthur tarvitsisi kaiken voimansa puolustautuakseen Pyöreän pöydän sisäisiä ristiriitoja vastaan. Erityisesti Orkneyn vanhan suvun vesat Gawaine, Agravaine, Gareth ja Gaheris sekä Arthurin äpäräpoika Mordred huolehtivat siitä, että kuningas harmaantuu ennen aikojaan.

Kirjan viimeinen osa, myöhemmin lisätty Merlinin kirja toimii lohdullisena loppukoontina, joka raamittaa aiemmin kerrotun osittaiseksi onnistumiseksi kirvelevän pettymyksen sijasta. Vaikka Pyöreä pöytä hajosi ja ritarikunnan parhaimmisto luopui maailmasta Graalin löydettyään, tulee uusia aikoja, jolloin Arthuria vielä tarvitaan rakkaan Englantinsa puolustamiseen.

Elli Leppä

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/18.

Kirjat – Glen Cook: Varjot pitenevät

GlenCookVarjotPitenevatWEBGlen Cook
Varjot pitenevät
Shadows Linger
Suom. Markus Harju. Vaskikirjat

Varjot pitenevät on toinen osa Glen Cookin 1980-luvulta kotoisin olevaa Musta komppania -sarjaa. Tarjolla on kovaksikeitettyä fantasiaa rujon palkkasoturijoukon edesottamuksista.

Mustalla komppanialla on vuosisataiset perinteet ja syvälle miesten selkärankaan iskostuneet toimintatavat. Komppania on heille isä, äiti ja perhe, tappaminen toinen luonto. Taistojen tiimellyksessä armolla tai moraalikysymyksillä ei ole sijaa. Komppania ei myöskään valitse sodissa puoltaan vaan työskentelee uskollisesti sille taholle, joka heidän palkkansa sattuu maksamaan.

Romaanin käynnistyessä Musta komppania on toiminut jo vuosia omaa imperiumiaan rakentavan velhokeisarinna Ladyn käsikassarana. Kapinapesäkkeitä on tukahdutettu ja valtakunnan rajoja levitetty. Vähitellen mukaan on kuitenkin hiipinyt väsymys ja epäily. Ikiaikaista vakaumusta nakertaa tunne, ettei koko elämän tuhlaaminen pimeyden voimien hyväksi välttämättä ole se ainoa oikea tie.

Komppanian uusin tehtävä vie heidät kauas pohjoiseen, Katajan köyhään rannikkokaupunkiin. Siellä on sikiämässä jokin Ladyakin voimallisempi pahuus, groteski musta linna, joka kasvaa sitä suuremmaksi, mitä enemmän ruumiita sen kitaan syötetään. Katajassa palkkasoturien etujoukko kohtaa myös vanhan taistelutoverinsa, Korpin, jäljet. Tämän kantamat salaisuudet saattavat syöstä koko Komppanian perikatoon.

Romaanin kertojana toimii jälleen Komppanian aikakirjoja pitävä Puoskari. Hänen ohessaan tarinan keskiöön nousee Katajan nuhjuisissa slummeissa krouvia pyörittävä Shed. Shed on itsesäälissä rypevä opportunistinen pelkuri, jonka velat ylittävät moninkertaisesti hänen tulonsa. Koronkiskurien puristuksessa hän päätyy anteeksiantamattomiin tekoihin.

Lukuisista heikkouksistaan huolimatta Shed ei ole yksioikoinen hahmo. Kaiken niljakkuuden alla sykkii yhä omatunto sekä hetkittäin orastava tarve tehdä hyvää.

Juuri kirjan päähenkilöiden aidolle maistuva harmaus onkin yksi Cookin tarinan vetovoimista. Harvaa kirjailijan luomaa hahmoa voi juntata mustavalkoakselin ääripäihin, koska jokaisessa heistä piilee mahdollisten valintojen koko kirjo. Mikä luonteenpiirre nousee vahvimmin esiin, juontaa useimmiten juurensa elämäntilanteeseen, jossa he kulloinkin kärvistelevät.

Toinen Cookin oivalluksista on kuvata hirmuhallitsijoiden keskinäistä kädenvääntöä tavallisten rivisotilaiden näkökulmasta. Miehet vain marssivat minne käsketään, eikä heillä ole mitään sanomista taisteluiden päämääristä tai suurista strategisista linjoista. He tarpovat mudassa ja liejussa samaan aikaan, kun velhot käyvät heidän päidensä yllä silmitöntä tuhoa kylväviä, käsittämättömiksi jääviä maagisia otteluita.

Lepsun alun jälkeen Varjot pitenevät -romaani laukkaa eteenpäin kiitettävän kiivasta tahtia ja tarjoilee useampiakin tarinallisia yllätyskäänteitä. Cook ei ole kielellinen virtuoosi, mutta hänen hienouksista riisuttu ilmaisunsa istuu tykittävän toimintasisällön ja romuluisen ihmiskuvauksen ristisiitokseen.

Musta komppania -sarja on vetävää nannaa synkänpuoleista maailmankuvaa edustavan fantasian ystäville.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/16.

Uutiset – Tähtivaeltaja-palkinnon ehdokkaat julkistettu

TVPehdokkaat2015WEB

Tähtivaeltaja-palkintoehdokkaat

Tähtivaeltaja-palkintoehdokkaat vuodelta 2015 on julkistettu!

Vuodesta 1986 lähtien jaetun Tähtivaeltaja-palkinnon tuorein ehdokaslista on julkistettu.

Helsingin Science Fiction Seura ry:n luotsaama palkinto luovutetaan edellisvuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle tieteiskirjalle.

Tällä kertaa viiden kärkiteoksen valinta oli normaaliakin palkitsevampaa, koska hyviä ehdokkaita oli niin runsaasti. Lopulliselle ehdokaslistalle raati nosti seuraavat kirjat.

Margaret Atwood: Uusi maa (Otava. Suom. Kristiina Drews) – ”Ihmiskunnan kohtalonhetkiä perkaavan lähitulevaisuustrilogian vahva päätösjakso. Älykästä, yhteiskuntakriittistä ja monitahoista laatukirjallisuutta.”

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki (Teos) – ”Taianomaiseen saarivaltioon sijoittuva, kauniisti soiva kertomus rakkaudesta ja ihmisyydestä. Rikas ja lumoava lukukokemus.”

Ursula K. Le Guin: Haikaran silmä (Vaskikirjat. Suom. Jyrki Iivonen) – ”Ihanteet ja yhteiskuntamallit joutuvat koetukselle humaanissa, ajatuksia herättävässä romaanissa, joka on iästään huolimatta yhä ajankohtainen.”

Jeff VanderMeer: Hävitys (Like. Suom. Niko Aula) – ”Salaisuudet, mysteerit ja vainoharhat sykkivät Alue X:n uumenissa. Eteläraja-trilogian ensimmäinen kirja koukuttaa lukijan pauloihinsa.”

Gene Wolfe: Liktorin miekka (Gummerus. Suom. Tero Valkonen) – ”Uuden auringon kirja -sarjan kolmannessa osassa pohditaan maailmankaikkeuden olemusta ja vapaan tahdon käsitettä. Huumaavan taidokkaasti kirjoitettu romaani.”

Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat toimittaja Hannu Blommila, päätoimittaja Toni Jerrman, kriitikko Elli Leppä ja kriitikko Antti Oikarinen. Voittaja julkistetaan toukokuussa.

Viime vuonna palkinnon voitti Antti Salmisen romaani Lomonosovin moottori (Poesia, 2014).

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtivaeltaja-palkinnon aiemmat voittajat:

Antti Salminen: Lomonosovin moottori (Poesia, 2014)
Peter Watts: Sokeanäkö (Gummerus, 2013)
Gene Wolfe: Kiduttajan varjo (Gummerus, 2012)
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (Gummerus, 2011)
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää (Tammi, 2010)
Hal Duncan: Vellum (Like, 2009)
Cormac McCarthy: Tie (WSOY, 2008)
Richard Matheson: Olen Legenda (Vaskikirjat, 2007)
Stepan Chapman: Troikka (The Tree Club, 2006)
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (Tammi, 2005)
M. John Harrison: Valo (Like, 2004)
J. G. Ballard: Super-Cannes (Like, 2003)
Ray Loriga: Tokio ei välitä meistä enää (Like, 2002)
Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia (Loki-Kirjat, 2001)
Pasi Jääskeläinen: Missä junat kääntyvät (Portti-kirjat, 2000)
Will Self: Suuret apinat (Otava, 1999)
Stefano Benni: Baol (Loki-Kirjat, 1998)
Dan Simmons: Hyperion (Like, 1997)
Theodore Roszak: Flicker (Like, 1996)
Mary Rosenblum: Harhainvalta (Jalava, 1995)
Iain M. Banks: Pelaaja (Loki-Kirjat, 1994)
Simon Ings: Kuuma pää (Loki-Kirjat, 1993)
Philip K. Dick: Oraakkelin kirja (WSOY, 1992)
William Gibson: Neurovelho (WSOY, 1991)
Philip K. Dick: Hämärän vartija (Love Kirjat, 1990)
Brian Aldiss: Helliconia-trilogia (Kirjayhtymä, 1986–89)
Flann O’Brien: Kolmas konstaapeli (WSOY, 1988)
Greg Bear: Veren musiikkia (Karisto, 1987)
Joanna Russ: Naisten planeetta (Kirjayhtymä, 1986)
Cordwainer Smith: Planeetta nimeltä Shajol (WSOY, 1985)