Knut Nærum & Karstein Volle:
Vinossa
Voiko sarjakuvilla järkyttää yhteiskuntarauhaa? Näin ainakin uskotaan Vinossa-albumin (Like) poliisivaltiossa, jossa sarjakuvien piirtäminen ja levittäminen ovat ankarasti kiellettyjä.
Norjalaisen Knut Nærumin käsikirjoittama ja Karstein Vollen kuvittama Vinossa on kunnianhimoinen visio dystopistisesta yhteiskunnasta ja siellä tehdyistä sarjakuvista. Albumin kehystarinana toimivat ankean mustavalkoiset todellisuusjaksot, joissa seurataan toimistovirkailijaa, joka innostuu luomaan kiellettyjä kuvakertomuksia. Suurin osa teoksen sivuista uppoaa kuitenkin miehen tummanpuhuviin sarjakuviin, jotka poikkeavat merkittävästi toisistaan sekä taiteeltaan että väritykseltään.
Vahvoja tarinoita yhdistävät yhteiskunnallinen kantaaottavuus, vertauskuvallisuus sekä lähes käsinkosketeltava vierauden ja ulkopuolisuuden tuntu. Monissa niissä on myös aistittavissa selkeitä Alan Moore -vaikutteita.
On maailma, jossa verisesti toisiaan vastaan kilpailevat spiritualistit avaavat portin suurten muinaisten hallitsemaan ulottuvuuteen. Tai liian aidolle maistuva teatteriesitys, joka saa katsojan puuttumaan näytelmän tapahtumiin – kohtalonomaisin seurauksin.
Entä mitä tehdä, kun kohtaa nuoruudenrakkautensa pikkukaupungissa, jossa ihmiset vanhenevat nopeammin kuin muualla? Tai saa selville, että sairaalavuoteella makaava isä on aikoinaan kuulunut lakkorikkureita mukiloivaan oikeistolaiseen naamiosankaritiimiin?
Albumin jokaiseen sarjakuvaan on upotettu käänteitä, tasoja ja tulkittavaa enemmän kuin usein löytää edes kokonaisesta kirjasta. Monin paikoin tarinoiden lähtökohdat ammentavat populaarikulttuurin peruskuvastosta, mutta silloinkin niihin löydetään uutta kulmaa ja käsittelytapaa. Kokonaisuutta tukevat innovatiiviset tekstiratkaisut, joissa kuvat ja kertojan mietteet lomittuvat tai dialogi on siirretty kokonaan ruudun alareunaan.
Vinossa ei päästä lukijaa helpolla. Vastineeksi luvassa on teos, jonka seuraan tulee palattua useaan otteeseen. Teos, joka tulvii pakahduttavaa inhimillisyyttä ja palkitsevaa älykkyyttä.
Toni Jerrman
Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/16.
Glen Cook
Garth Ennis & Steve Dillon: 
Aivan yksin Jesse ei rääkkiin joudu, sillä hänellä on seuranaan aseintoinen ex-tyttöystävä Tulip, juoppo irlantilaisvampyyri Cassidy sekä John Waynen haamu. Yhdessä he ryhtyvät etsimään luomakuntansa hylännyttä Jumalaa, jotta voisivat vaatia tätä tilille teoistaan.
Sarjakuvan kielenkäyttö hylkää jo kättelyssä poliittisen korrektiuden. Törkyturvat tuuttaavat tuutista ulos loukkauksia ja kirosanoja sellaista tahtia, että harvemmin näkee. Samalla intomielellä on toteutettu sarjan väkivalta, joka yltää pikkutarkkaan graafisuuteen. Kun aseilla ammutaan, aivomassa lentää ja puolikkaat leukaperät roikkuvat juuri ja juuri naamassa kiinni. Sarjan rienaava ilonpito on toki monin osin itsetarkoituksellisen rajua, mutta se ei tunnelmaa häiritse.
The Angry Birds Movie
Lentotaidottomien lintujen kansoittamalla saarella eletään tasapainoisessa onnelassa. Aurinko paistaa, ja hymyt ovat herkässä. Ainoa ärrinmurrinyksilö on valtavista kulmakarvoistaan tunnettu Red, jolla on kovin lyhyt pinna. Ulkopuolisuuden tunteiden kanssa kamppaileva lintu passitetaankin vihanhallintaterapiaan, jossa hän tutustuu saaren muihin kummajaisiin: vinkeän vauhdikkaaseen Sakkeen, räjähdysalttiiseen Pommiin ja pelottavasti murahtelevaan Tero-jättiin.
Fyysiseen kohellukseen luottavan filmin perusjuoni ei ole omaperäisyydellä pilattu, vaan noudattaa vanhaa kaavaa hyljeksitystä yksilöstä, josta kasvaa kansansa sankari. Vitsikkään toiminnan sivussa tuputetaan lastenelokuville tyypillisiä opetuksia yhteen hiileen puhaltamisesta, erilaisuuden hyväksymisestä (paitsi jos toinen on sikamainen possu) sekä rohkeuden ja ystävyyden tärkeydestä. Mukaan on ympätty kuitenkin niin runsaasti huumoria ja visuaalista silmänkarkkia, että kokonaisuus viihdyttää lähes koko mittansa ajan. Lisäpisteitä kertyy lukuisista populaarikulttuuriviitteistä ja nyökkäyksistä alkuperäisen pelisarjan suuntaan.
tähtivaeltajablogi 