Sarjakuvat – Bob Morane

BobMoraneKansiWEB

Henri Vernes & William Vance:
Bob Morane

Henri Vernesin käsikirjoittamat ja William Vancen piirtämät Bob Morane -seikkailut ovat tulleet suomalaisille sarjakuvanlukijoille tutuiksi niin Zoom-lehdestä kuin albumienkin kautta. Nyt tätä nyrjähtänyttä herkkua on tarjolla kokonaisen integraalin verran. Lyhyesti ja ytimekkäästi Bob Moraneksi (Otava) nimetty kirja pitää sisällään viisi 1970-luvun alusta kotoisin olevaa hurjaa tarinaa. Vain yksi niistä – teoksen käynnistävä Silmät sumussa – on nähty aiemmin suomeksi.

Bob Moraneen tarttuessa kannattaa arkijärki jättää suosiolla naulakkoon. Luvassa on väliin niin villejä scifi-idiksiä sekä juonenkäänteitä, että sarjakuva on päätynyt kahdesti jopa Tähtivaeltajan Kalkkunalla on asiaa -palstalle.

BobMorane6WEB

Silmät sumussa -kertomuksessa vauhti ei hiljene hetkeksikään. Nuori nainen pakenee öisen Lontoon kaduilla varjoissa vaanivaa takaa-ajajaa. Tummaan takkiin ja hattuun pukeutunut hahmo leijuu ilmassa, ja sen kasvoista erottuu vain kaksi pyöreänä loistavaa silmää – joista sinkoutuu tuhoisan tappavia säteitä!

Pian myös komentaja Bob Morane ja hänen viskiinmenevä skottikumppaninsa Bill Ballantine liittyvät leikkiin. Kumi käryää ja jännitys tiivistyy, kun haamuhahmoja ilmestyy jatkuvasti lisää. Lopulta johtolangat vievät sankarikaksikkomme syrjäisellä saarella sijaitsevan linnan hämäriin kellareihin ja kylmänkalsean kaunottaren johtaman rikollisliigan jäljille. Sitä ennen he ehtivät toki taittaa peistä niin kauko-ohjattavien törmäilyautojen kuin raskaasti aseistetun sukellusveneen kanssa.

Lähes hengästyttävään tahtiin etenevä toimintaseikkailu viihdyttää makoisasti, kunhan ei pysähdy miettimään juonikuvion logiikkaa. Näin voi nauttia sumussa loistavien sädesilmien ja pimeydestä esiin kurvaavien kuorma-autojen kutkuttavasta uhasta – sekä Moranen älynväläyksistä ja Ballantinen sutjakasta sanailusta. Ja kuten kirjan muistakin sarjakuvista käy ilmi, tämä parivaljakko niittää halutessaan kanveesiin vaikka kuinka suuren vihulaislauman.

BobMorane2WEB

Erikoisia pahuuden agentteja esiintyy myös Keltaisen varjon nuket -tarinassa. Tällä kertaa San Franciscoa terrorisoivat eloon heräävät, yli-inhimillisen voimakkaat nuket. Taustalla kaikuu Bob Moranen arkkivihollisen, Keltaisen varjon pahaenteinen nauru.

Samaiseen pahuuden ruumiillistumaan törmätään toistamisiin kirjan päättävässä Keltaisen varjon vanki -sarjakuvassa. Viimeisetkin järjenrippeet heitetään roskalaatikkoon, kun tulevaisuudesta saapuvat Aikapartion agentit lähettävät Moranen ja Ballantinen 1300-luvun Ranskaan. Keltainen varjo, eli herra Ming, on jo paikan päällä kokoamassa voittamatonta armeijaa, jonka avulla hän aikoo valloittaa koko maailman. Ilkiöllä on tukenaan myös miekkaa heiluttavia dacoit-ryysyläisiä sekä ulkoavaruuden piruja muistuttavia whamp-hirviöitä. Seitsenpäisestä lohikäärmeestä nyt puhumattakaan…

Mutta kaikki ei ole niin synkkää kuin miltä näyttää, sillä sankareillamme on käytössään Aikapartion varusteet. Niiden avulla he voivat muuttaa värähtelytaajuuttaan ja siirtyä toiselle aika-avaruustasolle!

Keltaisen varjon vanki on niin päätön kalkkunatrippi, ettei vastaavaa voi kokea edes tajuntaa laajentavien aineiden alkemialla.

BobMorane3WEB

Varjovisioiden väliin jää kaksi hitusen hillitympää tarinaa. Niissä metsästetään muinaista aarretta Kaakkois-Aasian vaarallisilla vesillä ja käydään sissisotaa Karibianmerellä sijaitsevassa Tumbagan valtiossa. Kuten arvata saattaa, molempien sarjakuvien keskeisenä sivuhenkilönä vaikuttaa kuvankaunis femme fatale.

Bob Morane -kirja tarjoaa huisia viihdettä, jonka seurassa aika ei käy pitkäksi. Sarjan piirrosjälki ja väritystyyli ovat ehtaa 1970-lukua, joten nostalgiapisteet napsahtavat auttamatta laariin. Ei tällaista enää tehdä.

Haluu heti lisää!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/17.

BobMorane1WEB

Elokuvat – The Shape of Water

TheShapeOfWaterJulisteWEB

The Shape of Water

Vedestä kaikki alkaa ja veteen kaikki päättyy. Guillermo del Toron uusin elokuva, The Shape of Water, on taianomainen satufantasia ja koskettava rakkaustarina. Filmiä voi monessakin mielessä pitää modernina versiona Jack Arnoldin Creature from the Black Lagoon -klassikosta (1954).

Elokuvassa eletään 1960-luvun ensimmäisiä vuosia. Mykkä Elisa (Sally Hawkins) työskentelee siivoojana yhdysvaltalaisessa tutkimuskeskuksessa, jossa etsitään keinoja päihittää Neuvostoliitto avaruuden valloituksessa. Tiedemiesten uusin tutkimuskohde on Etelä-Amerikasta pyydystetty amfibinen olento, josta Elisa löytää sielunkumppanin.

Laitoksen tutkijoille olento on pelkkä koekaniini, jonka avulla yritetään selvittää, miten ihminen voisi selviytyä avaruudessa. Karskeimmin vesimies-oliota kohtelee vihaa tihkuva turvallisuuspäällikkö Richard Strickland (Michael Shannon). Hän näkee otuksen hyväksikäytettävänä hirviönä, jota on lupa kiduttaa, kun sille päälle sattuu.

TheShapeOfWater2WEB

Elokuvan ytimessä ovat romanttisen fantasian ohessa inhimillisyyden mitta, vierauden pelko ja suoranainen rasismi. Hirviö ei ole vesimies, vaan vanhanaikaista maskuliinisuuttaan korostava Strickland. Hän kokee itsensä esimerkilliseksi perheenisäksi ja patriootiksi, joka suojelee yhdysvaltalaista elämäntapaa kommunismia vastaan. Mutta onko yhteiskunta, joka halveksii mustia, homoja ja muuten vain toisenlaisia, puolustamisen arvoinen? Ja oikeuttaako erilaisuuden pelko ahdistelemaan heikompiaan?

Filmin hyytävimmässä kohtauksessa Strickland uhoaa pistävänsä Elisan äännähtelemään vaikka sitten väkisin.

TheShapeOfWater4WEB

Kuten del Toron elokuvissa aina, myös nyt visuaalisuus näyttelee kokonaisuudessa merkittävää roolia. Lavastus edustaa tarunhohtoista versiota 1950-luvun Amerikasta. Maailmaa, jollaista ei koskaan ole ollut muualla kuin elokuvateattereiden kankaalla. Tätä myyttistä aspektia korostavat vanhat musikaalit, joita Elisa katsoo naapurin ikääntyvän taiteilijamiehen (Richard Jenkins) kanssa.

Oma ylimaallinen kauneutensa on myös vesimiehen ja Elisan yhteisissä kohtauksissa, jotka sykkivät sekä vahvaa vetovoimaa että käsinkosketeltavaa eroottista latausta. Puhumattakaan vedestä. Vedestä, joka täyttää kylpyhuoneen ja jota sataa taivaan täydeltä.

The Shape of Water on lumoava elokuva, joka sadunomaisuudestaan huolimatta ottaa tehokkaasti kantaa yhä ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin.

Toni Jerrman – 4 tähteä

TheShapeOfWater3WEB