Kolumni – Pääkirjoitus 1/19

tv_1_19_kansiWEB1

Suurin osa maailman ihmisistä tuntuu elävän valetodellisuuksissa.

On itsestäänselvää, että yksinvaltiaiden tai uskontojen hallitsemissa maissa kansalaisten kuva todellisuudesta on väännetty tarkoituksellisesti kieroon – lukuisia suurvaltoja myöten. Mutta nyt ilmiö on valunut myös valtioihin, joissa maallinen demokratia on aiemmin ollut voimissaan. Euroopasta löytyy jo useita maita, joissa mediakenttä on otettu hallitusten valvontaan – palvelemaan vapaan tiedonvälityksen sijaan vallanpitäjien mielihaluja.

Yhdysvalloissa yli puolet ihmisistä tuntuu uskovan poliittisesti ja uskonnollisesti tarkoitushakuiseen propagandaan. Jopa Suomeen on syntynyt laajoja kansalaispiirejä, jotka kyseenalaistavat reaalimediat ja muodostavat maailmankuvansa populistien puppupuheiden pohjalta.

Tilanne on äärimmäisen huolestuttava, eikä trendille näy loppua. Tätä kehitystä seuratessa ei voi kuin ihmetellä ihmisten kykyä kiistää todellisuus.

Toisaalta tarve uskoa valheita ja epätotuuksia saattaa olla ihmislajin sisäsyntyinen piirre. Historia kun ei paljon muusta kerrokaan. Hyviä esimerkkejä tästä löytyy myös Pekka Mannisen Joris-Karl Huysmans -artikkelin kakkososasta. Siinä pureudutaan aikoinaan hyvinkin suosittujen salatieteiden maagisiin maailmoihin.

Kuten Manninen kirjoittaa: ”Seuraavat tapahtumat venyttävät tuntemamme tieteellisesti selitettävissä olevan todellisuuden rajoja halkeamispisteidensä yli, mutta on pakko myöntää, että kokijoidensa mielestä ne olivat tosia.”

Manninen on muutenkin numeron työnsankari, sillä häneltä nähdään Huysmans-artikkelin ohessa Teräslilja-sarjakuva. Episodi kommentoi syväluotaavasti ajankohtaista keskustelua ”Maailmankaupungin” terveydenhuollon tilasta.

Massiiviseksi ponnistukseksi sopii laskea myös 22-sivuinen Sarjakuvavuosi-artikkeli. Sen luettuasi tiedät kaiken, mitä vuoden 2018 jenkkisarjiksista tarvitsee ylipäätään tietää.

Numeron muuna sisältönä on mm. runsaasti kirja- ja elokuva-arvosteluja.

Tässä yhteydessä haluan vielä kiittää mainiosti onnistuneen Tähtivaeltaja-päivän esiintyjiä, pääjärjestäjiä sekä tukijoita. Kukituksen ansaitsevat mm. Dave Hutchinson, Johanna Sinisalo, Jani Saxell, Tiina Raevaara, Marko Hautala, Magdalena Hai, J. Pekka Mäkelä, Kaisa Ranta, Jukka Laajarinne, Sari Polvinen, Petri Hiltunen ja Aleksi Kuutio. Plus Maa ja ilma ry. sekä kaikki Helsingin SF Seuran hallituksen jäsenet, jotka ahkeroivat tapahtuman kasaan.

Ja jottei totuus unohtuisi, omat kiitoksensa ansaitsevat myös Tähtivaeltaja-lehden lukuisat avustajat. Ilman teidän huimaa panostanne ei lehteä olisi edes olemassa. Syvä kiitos ja kumarrus.

Fandom rulaa!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/19.

Teraslilja1WEB

Sarjisvuosi14WEB

Sarjakuvat –Pekka Manninen & co: Teräslilja vs. mutanttizombiet

TerasliljaKansiWEBTeräslilja vs. mutanttizombiet

”Tykkään syödä vain purkkiruokaa, en aivoja ollenkaan!”

Maailmaan mahtuu monta poliisia. Massiivisessa Maailmankaupungissa kuria valvoo heistä kovin, robottipoliisi Teräslilja. Tämän armottoman lainvalvojan rinnalla sekä Judge Dredd että Robocop ovat pelkkää paperisilppua.

Teräsliljan pääesiintymisareena on tietenkin Tähtivaeltaja, mutta nyt salskea metallimies on hypännyt myös pitkän seikkailun pyörteisiin. Seitti-kustantamon julkaisema Teräslilja vs. mutanttizombiet on 120-sivuinen pläjäys sitä itseään. Käsikirjoituksesta vastanneen Pekka Mannisen ohessa albumia on ollut toteuttamassa kymmenen sarjakuvaväkivaltaan ihastunutta Suomen kansalaista – tunnetuimpana heistä Petri ”Barbaari” Hiltunen.

Romanttisena komediana mainostettu tarina käynnistyy epätodennäköisestä onnettomuussarjasta, joka synnyttää verenhimoisten mutanttizombieiden valtakunnan Maailmankaupungin keskelle. Yliluonnollisen voimakkaat raadot on pysäytettävä ennen kuin villi virus valtaa koko universumin. Ja koska armeijan kahjoista kyberritareista ei ole mihinkään, apuun huudetaan poliisiluutnantti Teräslilja.

TerasliljavsManninenWEBHänen tehtävänään on noutaa mutanttivyöhykkeeltä Zombella-neito, jonka verestä voidaan kenties kehitellä vastalääke zombievirukselle. Matka halki hullunkuristen hirviöiden kansoittamien katujen on täynnä verta ja kuolemaa, mutta sehän sopii Teräsliljalle paremmin kuin hyvin: ”Tulen rakastamaan joka ainoaa sen mielettömän teurastuksen hetkeä!” Reissu ei kuitenkaan ole helppo, sillä salaperäinen äly ohjastaa liukasliikkeisten kalmojen toimintaa.

TerasliljavsLopperiWEBAlbumin tarina on periaatteessa suoraviivainen ja hiukan tavanomainenkin pelastusretki. Kaiken tämän räiskinnän keskellä orastaa kuitenkin Teräslilja-sarjakuville äärimmäisen epätyypillinen romanttinen taustaväre. Kysymys kuuluu, voiko kuolleen naisen ja tunteettoman robotin välille syttyä aito rakkaus? Entä kuinka käy huulettomalta koneelta kielipusu?

Tuhtien turpakäräjien parasta antia on Mannisen kajahtanut huumori. Siinä on lukijalla ihmettelemistä, kun poliisiaseman katon läpi putoaa elefantilla ratsastava aasinpäinen merirosvo tai kun esiin marssivat hulppeat ninjalohikäärmeet, hämähäkkimiehet ja natsidinosaurukset! Myös ironisen piikikäs dialogi toimii. Yleisesti ottaen albumi olisi kuitenkin kaivannut enemmän satiiria ja vähemmän säädytöntä säntäilyä.

TerasliljavsTervapuroWEBTaiteilijoiden taso vaihtelee holtittomasti, vaikka kokonaisuus on yllättävän yhtenäinen ja toimiva. Mannisen ja Hiltusen rinnalla erinomaista jälkeä taikovat paperille Sauli Jokinen ja Miisa Lopperi. Lisäksi Henri Tervapuron ja Krisse Tuomisen irrottelut ovat virkistävää katsottavaa muuten niin ”realistista” jälkeä tavoittelevassa seurassa. Lopputulos olisi joka tapauksessa ollut parempi, jos pari kurjinta piirtäjää olisi jätetty suosiolla sivuun. Samalla tarinasta olisi voitu siivota pois turhia sivupolkuja.

Mikael J. Mäkisen lypsyjakkaralla kirjoittama sekopäinen esipuhe istuu albumiin kuin Teräsliljan nyrkki happaman jääkarhun naamaan. Vinkeitä ovat myös tekijöiden esittelyt ja muut albumiin ahdetut lisämateriaalit.

Ilman Teräsliljaa on ihmisen paha kuolla.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/15.

TerasliljavsHiltunenWEB