Month: huhtikuu 2026

Elokuvat – Scarlet

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut , , , , , , , ,

Scarlet
– Hateshi naki Sukâretto

Tanskan kuningas Amleth tulee vallan- ja kuningattarenhimoisen veljensä Claudiuksen murhaamaksi. Isän kuoleman syvästi järkyttämä prinsessa Scarlet vannoo kostoa. Prinsessan suunnitelmat eivät mene ihan nappiin, mutta kuolemaakin väkevämpi viha tarjoaa mahdollisuuden uuteen kohtaamiseen. Tilejä kun pääsee tasoittelemaan vielä tuonpuoleisessa.

Tuonelan elottomilla aavikoilla tarina erkanee Shakespearesta nopeasti ja kauas, mutta kokonaan siteet eivät katkea: Hamletiin viittaillaan jatkossakin kohtausten ja yksityiskohtien tasolla.

Mamoru Hosodan käsikirjoittama ja ohjaama animeseikkailu on komeaa katsottavaa. Tämä on paljon sanottu aikana, jolloin tekoälyt ja halvat digitaaliefektit ovat kyllästäneet sekä elokuvateollisuuden että katsojat visuaalisella kitschillä.

Hosodakin käyttää nykyaikaisia välineitä, mutta tämän elokuvan grafiikkaväellä on ollut työkalujen lisäksi myös näkemystä. Merenä vellovat taivaat, vavisuttavan jylhä ukkoslohikäärme ja elävältä kuvakirjakuvitukselta näyttävät joukkokohtaukset ovat kerrassaan jotakin erilaista, parhaimmillaan ällistyttävää. Scarlet kannattaakin nähdä isolta kankaalta.

Aikuiskatsojalle niin juoni kuin tematiikkakin jäävät valitettavan ohuiksi. Manalassa elämä ja kuolema, mennyt ja tuleva ovat yhtä. Eri aikakausien ja kulttuurien vainajat kamppailevat taivaspaikoista. Tappelukohtauksia piisaa.

Tanskan prinsessa saa seurakseen miehen 2000-luvulta: sairaanhoitajan, joka hoitaa niin ystäviä kuin vihollisiakin ja opettaa Scarletille laupeutta. Kannattaako vihaan ja kostonhaluun jäädä rimpuilemaan, vai olisiko armeliaisuus kuitenkin parempi ratkaisu?

Yleisesti ottaen tämä on tietenkin oikein hyvä ajatus. Mutta jos elokuvasta toivoo saavansa tajuntaa laajentavia oivalluksia, se kannattaa käydä katsomassa hyvissä ajoin – esimerkiksi peruskouluikäisenä.

Jukka Laajarinne – 3 tähteä

Sarjakuvat – Peter O’Donnell, Jim Holdaway & Enrique Romero: Modesty Blaise – Huipputason petturi

tonitahtivaeltaja Sarjakuva-arvostelut , , , , , , , , ,

Peter O’Donnell, Jim Holdaway & Enrique Romero
Modesty Blaise: Huipputason petturi
Suom. Asko Alanen. Jalava

”Alas rivot bikinit!”

Vihulaiset saavat jälleen kyytiä Modesty Blaise: Huipputason petturi -albumin sivuilla. Isokokoiseen opukseen on kerätty viisi Peter O’Donnellin käsikirjoittamaa seikkailua, jotka ovat alunperin ilmestyneet vuosina 1965–1997.

Kahden vanhimman tarinan piirroksesta vastaa aina yhtä tyylikäs Jim Holdaway. Loput kolme on taiteillut Enrique Romero, jonka jälki on huolellisempaa mutta samalla myös hitusen jäykempää. Molemmat tekijät ovat kuitenkin sanomalehtistrippisarjakuvien mestareita.

Kuten jopa yllättävän usein, niin nytkin monen kertomuksen käynnistäjänä toimii kidnappaus, jota Modesty Blaise ja Willie Garvin ryhtyvät selvittämään.

Kokoelman nimitarinassa kaapatuksi on joutunut sir Gerald Tarrant, Britannian tiedustelupalvelun korkea-arvoinen agentti ja Modestyn sekä Willien hyvä ystävä. Tapaus liittyy tietenkin vakoojapeliin, joten panokset ovat korkeat. Mutta eipä moinen ole ennenkään niin taistelutaidoiltaan kuin aivoiltaankin timantinteräviä sankareitamme häirinnyt.

Viikinkikoplassa ryöstäjinä riehuu viikinkejä intohimoisesti ihaileva Magnus kätyreineen. Tappeluhullua berserkkiä innostaa ajatus päästä taittamaan peistä Modestyn kanssa, ja sehän onnistuu parhaiten kidnappaamalla viaton nainen syötiksi. Jännittävässä seikkailussa astalot heiluvat, puukot lentelevät ja pamput löytävät maalinsa.

Samantha ja Kerubi -tarinassa siepatuksi joutuu länteen loikanneen muusikon vaimo. Väriä kertomukseen tuo taistelulajeja harrastava nuori tyttö, joka pomottelee jopa Helvetin enkeleihin kuuluvaa isoveljeään: ”Mene nyt huoneeseesi ja pysy siellä, mokoma aivoton tomppeli!” Helvetin enkeleiden tyhmyydestä tehdään muutenkin antoisaa pilaa. Huvitukseksi on laskettavissa myös kohtaus, jossa Willie aiheuttaa sekasortoa bikinien muotinäytöksessä vastustamalla äänekkäästi moista alastomien naisvartaloiden näytteillepanoa.

Kepeän ja kipeän yhdistelmä nostaa juurikin tämän jakson albumin parhaaksi suoritukseksi.

Guatemalassa öljyä etsivä sokea Dinah ja hänen miehensä Stephen päätyvät sissien kynsiin valaisevasti nimetyssä Durango – Guatemalan guerrilla -sarjakuvassa. Hyvinkin synkkiin vesiin uivassa kertomuksessa pahisten liipaisin on herkässä eikä elämä viidakkoleirissä ole muutenkaan herkkua.

Kirjan päättävässä Lavastettu murha -tarinassa ei kidnapata ketään. Sen sijaan vanha vihollinen punoo todella ovelan juonen, jonka tarkoituksena on päästä käsiksi äveriään isän rahoihin ja siinä sivussa lavastaa Willie murhaajaksi. Albumin pohjamateriaali on muuten pääosin oivallisessa kunnossa, mutta tässä jaksossa on joidenkin strippien kohdalla jouduttu turvautumaan huonolaatuisempiin lähteisiin.

Modesty Blaise: Huipputason petturi jatkaa kunnialla Jalavan Blaise-settiä. Nämä tarinat toimivat vuosikymmenestä toiseen, joten on oivallista, että niitä julkaistaan nykyisin kestävinä, kovakantisina albumeina.

”Pidä suusi soukalla, Tyrone, tai revin pääsi irti.”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/26.

Elokuvat – Orava

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut , , , , , ,

Orava

Edellisestä hyvästä kotimaisesta scifi-elokuvasta ei ole edes vuosia, ja taas meitä hemmotellaan!

Markus Lehmusruusun käsikirjoittaman ja ohjaaman Oravan maailmassa on paljon tuttua: Tulevaisuuden kontrolliyhteiskunnassa kaikki on kiiltävän valkoista, valoisaa ja puhdasta. Älyteknologia on kansalaisten alituisena seuralaisena. Järjestelmä huomauttaa kiroilemisesta, kutsuu apua, jos kaadut – eikä tarjoile kofeiinijuomaa, jos pulssi on jo valmiiksi koholla. Se muistuttaa pitämään antibakteerisen omatunnon puhtaana. Se säätelee mieltä ja ruumista hormonitoimintaa tasapainottavilla virikkeillä. Asiat ovat hallinnassa, ihmiset leppoisia. Ei turhaa draamaa eikä sekoilua. Villi luonto ei tällaiseen maailmaan mahdu.

Eläimet on aikanaan hävitetty, koska ne olivat arvaamattomasti käyttäytyviä tautien levittäjiä. Ne on korvattu karvaisilla leluilla. Väritön ja harmiton tuotekehittäjä Pasi (Miro Lopperi) suunnittelee sähköisiä lemmikkikoiria, joiden kanssa puuhastelu auttaa käyttäjien oksitosiinieritystä.

Pasin elämä ajautuu raiteiltaan, kun hän löytää takapihaltaan oravan ja alkaa hoitaa sitä salaa. Kohta hänen kintereillään liikuskelee valvontaviranomainen Emilia (Mimosa Willamo). Täysbiologinen jyrsijä on uhka yhteiskunnalle. Niin kuin on sekin, jos eläin ihmisessä pääsee irralleen. Päähenkilöiden luontosuhde avautuu yhtaikaa sisään ja ulos päin.

Elokuvan toteutus on tyylikkään minimalistinen ja vähäeleinen robottimaisiksi kesytettyjen roolihahmojen tunne-elämää ja -ilmaisua myöten. Kohtaus, jossa Pasi ja Mimosa lopulta villiintyvät, voisi näyttää jossain muussa elokuvassa kornilta, mutta se saa edeltäneestä pidättyneisyydestä hämmästyttävää voimaa. Samoin tarinan pienieleinen, vinksahtanut huumori toimii kliinistä taustaa vasten mainiosti.

Kaikkinensa elokuva on asetelmiltaan, henkilökuvaukseltaan ja tunnelmiltaan kuin alkutekstille uskollinen ja muutenkin mainio Philip K. Dick -filmatisointi – tosin ilman sitä alkutekstiä.

Jukka Laajarinne – 4 tähteä

Uutiset – Tähtifantasia-palkinnon 2026 ehdokkaat julkistettu

tonitahtivaeltaja Uutiset , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Tähtifantasia-palkintoehdokkaat 2026

Vuodesta 2007 lähtien jaetun Tähtifantasia-palkinnon ehdokaslista on julkistettu. Helsingin Science Fiction Seura ry:n jakama palkinto annetaan edellisvuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle fantasiakirjalle.

Vuoden 2025 teoksista on valittu ehdokkaiksi viisi fantasiakirjallisuuden monimuotoisuutta heijastavaa kirjaa.

– Leonora Carrington: Kuulotorvi (The Hearing Trumpet, suom. Kristiina Drews, Kosmos)
Kuvataiteilijan kirjoittama maagisen realismin merkkiteos on mielikuvituksen juhlaa. Se yhdistää taitavasti eri tyylilajeja, unta ja todellisuutta. Henkilöitä kuvataan huumorilla ja myötäeläen. Teos luo oman logiikkansa ja hyödyntää mysteeritarinan symboliikkaa. Se kehottaa ylittämään keinotekoiset hierarkiat ajattelemalla asiat uudelleen.

– Emmi Itäranta: Lumenlaulaja (Teos)
Myyttinen romaani kuvaa uskottavasti ja syvällisesti ihmisiä ja olosuhteita rautakautisessa pohjolassa. Teoksen teemoja ovat oikeudenmukaisuus, kertomukset vallankäytön välineenä ja yksilön valinnat. Kirjan henkilöt ovat aitoja ja kehittyviä, kieli havainnollista ja kaunista.

– Yan Lianke: Kun aurinko kuoli (Rìxī, suom. Riina Vuokko, WSOY)
Swiftiläinen satiiri ahneudesta ja moraalisesta rappiosta vangitsee taitavalla kerronnallaan. Toisto, erikoiset kielikuvat ja groteski komiikka vetävät lukijan mukaan absurdiin kauhunäkyyn. Mytorealistinen romaani nykypäivän Kiinasta herättää epämukavia ajatuksia unohtamisen ja syyllisyyden teemoillaan. Samalla se muistuttaa ihmisyyden taistelusta pimeyttä vastaan.

– J. S. Meresmaa: Noidanlanka (Myllylahti)
Kasvutarina tarjoaa seikkailua, romantiikkaa, yllättäviä juonenkäänteitä ja yhteiskunnallisia huomioita. Kerronnan valoisat ja tummat sävyt muodostavat luontevan kokonaisuuden. Monimuotoinen fantasiamaailma ja kielellinen iloittelu tekevät romaanista nautinnollista luettavaa.

– Olga Ravn: Vahalapsi (Voksbarnet, suom. Sanna Manninen, Kosmos)
Vaikuttava pienoisromaani noitavainoista tarkastelee ennakkoluuloja yleispätevästi. Tiivis ilmaisu ja aistivoimaiset kuvaukset lähenevät paikoin proosarunoa. Kertojana toimiva arvoituksellinen vahalapsi luo tarinaan toismaailmallisen tunnelman. Yhteisöllisen julmuuden lisäksi esiin nousevat kysymykset ihmisen ja luonnon suhteesta.

Tähtifantasia-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat Tähtivaeltaja-lehden kriitikko Jukka Halme, kriitikko Aleksi Kuutio, Risingshadow.netin edustaja Osmo Määttä sekä kirjabloggaaja Niina Tolonen.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtifantasia-palkinnon aiemmat voittajat:

Olga Tokarczuk: Anna In maailman hautakammioissa (Särötär, 2024, suom. Tapani Kärkkäinen)
Jorge Luis Borges: Kertomukset (Teos, 2023, suom. Anu Partanen)
Jyrki Vainonen: Täytetyt (Aula & Co, 2022)
Susanna Clarke: Piranesi (WSOY, 2021, suom. Helene Bützow)
Margaret Rogerson: Kirjojen tytär (Karisto, 2020, suom. Mika Kivimäki)
Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys (Siltala, 2019)
Samanta Schweblin: Houreuni (Like, 2018, suom. Einari Aaltonen)
David Mitchell: Luukellot (Sammakko, 2017, suom. Einari Aaltonen)
Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen (Tammi, 2016, suom. Helene Bützow)
Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita (Lasten Keskus, 2015, suom. Jaana Kapari-Jatta)
Terry Pratchett: FC Akateemiset (Karisto, 2014, suom. Mika Kivimäki)
Bruno Schulz: Kanelipuodit ja muita kertomuksia (Basam Books, 2013, suom. Tapani Kärkkäinen)
Steph Swainston: Uusi maailma (Like, 2012, suom. J. Pekka Mäkelä)
Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka (WSOY, 2011, suom. Tapani Kärkkäinen)
Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus (WSOY, 2010, suom. Tapani Kärkkäinen)
Haruki Murakami: Kafka rannalla (Tammi, 2009, suom. Juhani Lindholm)
Ellen Kushner: Thomas Riiminiekka (Vaskikirjat, 2008, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)
Ngugi wa Thiong’o: Variksen Velho (WSOY, 2007, suom. Seppo Loponen)
Jeff VanderMeer: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki (Loki-kirjat, 2006, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)

Kirjat – Leonora Carrington: Kuulotorvi

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , , , , ,

Leonora Carrington
Kuulotorvi
The Hearing Trumpet
Suom. Kristiina Drews. Kosmos

Kosmos on tarttunut klassikkoon, surrealisti Leonora Carringtonin vuonna 1974 kirjoittamaan feministiseen Kuulotorvi-teokseen. Sen minämuotoisen kerronnan keskiössä on 92-vuotias Marian Leatherby, joka saa ystävättäreltään lahjaksi kuulotorven. Uuden laitteen myötä Marianille paljastuu, että hänen poikansa Galahad perheineen haluaa päästä eroon riesana kokemastaan isoäidistä. Marian ehtii varautua, vaikka väistämätöntä ei voi välttää.

Gambitien pariskunnan omistamassa vanhainkodissa meno on hurjaa eikä lainkaan pysähtynyttä kuoleman odottamista. Iäkkäät rouvat asuvat toinen toistaan kummallisemmissa rakennuksissa ja osallistuvat päivisin laitoksen askareisiin, kuten ruuan valmistamiseen ja voimisteluharjoitukseen eli Liikehdintään. Eksentriset hahmot omituisine tapoineen värittävät päivien kulkua. Kun tapahtuu murha, koko laitoksen väki joutuu puolustuskannalle ja selvittämään, mihin kaikkeen maailmankaikkeus venyy.

Tarinan sisällä on kertomus ilkikurisesta abbedissasta, jonka muotokuva roikkuu hoitolaitoksen seinällä. Jos abbedissa oli levoton sielu ja kaikkea muuta kuin patriarkaatin ikeen alla, sellaisia ovat myös vanhainkodin naiset.

Kuulotorvessa on juoni, mutta se kurkottaa tapahtumineen ja yhteyksineen surrealistiseen kaivoon, jossa mikä tahansa on mahdollista aina Graalin maljan etsimisestä ihmisen keittämiseen. Erityisen ilahduttavaa on vanhuuden ja ikääntymisen käsittely: nämä rouvat elävät anarkistisesti ilman siteitä tai velvoitteita. Elävät ruojat vielä reippaasti yli satavuotiaiksi olematta yhteiskunnalle hyödyksi!

Kristiina Drews tekee suomennoksessaan erinomaista työtä. Kieli hersyy, mutta on soljuvaa luettavaa. Leonora Carringtonin (1917–2011) elämäntarina on sekin huikea mielisairaaloineen ja natseilta pakenemisineen. Romaania koristaa myös kirjailijan pojan, Pablo Weisz-Carringtonin laatima kuvitus.

Tapani Kärkkäisen suomentamissa Olga Tokarczukin jälkisanoissa pohditaan genren tai genrettömyyden merkitystä ja asetetaan tarina aikansa kontekstiin. ”Kuulotorvi karkaa kaiken luokittelun ulottumattomiin” ja ” …luo sisäisesti koherentin universumin, joka toimii omien lakiensa mukaisesti”, Tokarczuk kirjoittaa. Arvelen hänen haluavan sanoa, että mikä tahansa, joka rikkoo sille määriteltyjä rajoja, kutkuttaa genrestä riippumatta mielikuvitustamme.

Anne Leinonen

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/26.