Elokuvat – Star Wars: The Rise of Skywalker

StarWarsRiseJulisteWEB

Star Wars: The Rise of Skywalker

Täytyy tunnustaa, että olen ollut Tähtien sota -fani jo pienestä pitäen. Elokuvien ohessa olen vuosikymmenten mittaan käyttänyt tuhansia euroja Star Wars -aiheisiin kirjoihin, sarjakuviin, peleihin, vaatteisiin, leluihin, figuureihin ja ties mihin. Niinpä odotuksiani ei ole helppo täyttää – mistä käy hyvänä esimerkkinä se, että mielestäni George Lucasin 2000-luvun taitteessa rustaama esiosatrilogia on pääosin täyttä shaittia.

Ennen kuin astuin teatteriin katsastamaan uuden The Rise of Skywalker -leffan, kertasin viimeisimmän trilogian kaksi edellistä elokuvaa.

Ja aivan kuten muistinkin, J. J. Abramsin ohjaama The Force Awakens (2015) on harvinaisen kehno tekele – Han Solon (Harrison Ford) ja Chewbaccan (Peter Mayhew) esiintymisiä lukuunottamatta. Henkilöhahmojen kehittely on olematonta ja juoni kuin lapsenmielisen faniääliön raapustelema ö-luokan kopio alkuperäisestä Tähtien sodasta. Keskushenkilöistä kehnoimmin on käsikirjoitettu Adam Driverin esittämä, raivostuttavan rassukka Kylo Ren – Darth Vaderin manttelinperijän sijaan hahmo muistuttaa lähinnä Jar Jar Binksiä.

Onneksi meno paranee selvästi Rian Johnsonin ohjaamassa The Last Jedi -leffassa (2017). Vaikka filmin taustatarina ilkimyksiä pakenevista kapinallisten aluksista onkin loppuunkaluttu, mukaan on uutettu runsaasti tunnelmaa ja inhimillistä otetta. Reyn (Daisy Ridley) ja Luke Skywalkerin (Mark Hamill) yhteisissä kohtauksissa on jopa taikaa. Tällä kertaa myös Kylo Ren on saatu nostettua ulos rasittavuuden suosta. Muutenkin hahmoihin on panostettu ja ylöspano on näyttävää.

Siinä missä The Force Awakensin katsominen on silkkaa kärsimystä, tarjoilee The Last Jedi väliin ajatuksiakin herättävää, toimivaa tieteisviihdettä.

Mutta kuinka tässä vertailussa pärjää tuore The Rise of Skywalker, jonka puikoissa on jälleen useita pahoja pettymyksiä leiponut Abrams?

StarWarsRise2WEB

Valitettavan huonosti, vaikka 9 elokuvan jatkumo olisi ansainnut jotain ikimuistoista. Elokuvan ensimmäinen puolikas on järjettömässä eestaas-säntäilyssään suoranainen loukkaus koko Star Wars -universumia kohtaan – pieru vasten yleisön kasvoja. Kaikki se hienovaraisuus, rohkeus ja ihmiskuvaukseen panostaminen, joka koristi The Last Jedi -filmiä, on siivottu sivuun. Tilalle on tuotu päämäärätöntä vauhtisähellystä sekä paperinohutta henkilökuvausta. Tässä vaiheessa valkokangasta tekisi mieli heitellä mädillä tomaateilla.

Onneksi filmin loppupuolelle on saatu rakennettua muutamia oivallisia kohtauksia sekä hetkiä, jotka herättelevät henkiin aitoa Star Wars -tunnelmaa. Missään vaiheessa ei kuitenkaan ylletä samanlaiseen tunteiden lentoon kuin monin osin ongelmallisen Rogue One -elokuvan (2016) vaikuttavimmissa jaksoissa. Tästä huolimatta loppukäänteille haluaisi pariin otteeseen jopa hurrata.

StarWarsRise3WEB

Tarinaltaan The Rise of Skywalker ei ole erityisen mieleenpainuva. Heti kärkeen kuullaan, että kuolleeksi jo aikoja sitten kuviteltu keisari Palpatine (Ian McDiarmid) onkin elossa. Hän on punonut juoniaan sithien salaisella Exegol-planeetalla ja rakennuttanut maailmankaikkeuden mahtavimman ja tuhovoimaisimman avaruuslaivaston. Sen hän lupaa Kylo Renin komentoon, kunhan tämä vain löytää ja tappaa jediksi opiskelevan Reyn.

Kun Ren etsii Reyta, Rey ja hänen kapinallistoverinsa metsästävät johtolankoja, jotka paljastaisivat heille reitin Exegoliin. Aina väliin Ren kiusoittelee vanhempansa menettänyttä Reyta vihjeillä, jotka voisivat paljastaa naisen syntyhistorian. Rey on puolestaan yhä vakuuttunut siitä, että voisi käännyttää miehen takaisin voiman valoisalle puolelle.

Ja sitten lennellään eksoottisesta paikasta toiseen, tapellaan ja kiukutellaan. Ylivoimaisen vastustajan edessä tilanne näyttää väliin jo menetetyltä, mutta ehkäpä toivossa piilee sittenkin voimaa, jolla pahuus voitetaan.

StarWarsRise1WEB

Hahmoista suunnitelmiaan jatkuvasti selittelevä Palpatine ei vakuuta. Myös Kylo Ren vedetään pitkäksi aikaa takaisin idiotismin alhoon. Rey käyttelee uusia jedikykyjään yhtä vaivattomasti kuin me muut voitelemme leipää, mutta kovin syvälle hahmon mielenmaisemaan ei elokuvassa ylletä. Daisy Ridley tekee joka tapauksessa roolissa parhaansa. Mutta kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.

Myös Poe (Oscar Isaac), Finn (John Boyega) ja Chewbacca (Joonas Suotamo) saavat sankaroida minkä kerkiävät – ilman sen ihmeempää luonteenkuvausta. Totaaliseksi huumoriveikoksi väännetty C-3PO (Anthony Daniels) hölmöilee puolestaan urakalla. Ja onhan mukana myös uusi hassu pikkudroidi, josta on helppo tehdä leluja myyntiin.

StarWarsRise5WEB

Mitäs tästä nyt sitten jäi käteen? No ainakin pohjaton viha Abramsia kohtaan. Miksi ihmeessä todistetusti täysin kyvyttömän herran annetaan yhä uudelleen raastaa rakastettuja hahmoja kuraan? Onko turhanpäiväinen toiminta tosiaankin nykyisin tärkeämpää kuin huolella luodut tarinat ja henkilöt? Miksi ihmeessä tämäkin leffanraakile piti vielä tehdä ja nähdä?

Nyt ottaa kupoliin ja pahasti!

Toni Jerrman

StarWarsRise4WEB

Kirjat – Charles Stross: Singulariteettitaivas

StrossSingulariteettitaivasWEB

Charles Stross
Singulariteettitaivas
Singularity Sky
Suom. Markus Harju. Nysalor

”Päivänä, jona sota julistettiin, Novy Petrogradin taivaalta ropisi matkapuhelimia kaupungin mukulakiville.”

Brittikirjailija Charles Stross oli 2000-luvun alussa yksi tieteiskirjallisuuden kuumimmista uusista nimistä. Tähtivaeltajassakin hänet huomioitiin sekä vuonna 2004 että 2005. Nyttemmin hän on taantunut suoltamaan turhanpäiväisiä jatko-osia loputtomilta vaikuttaviin Merchant Princes ja The Laundry Files -sarjoihinsa.

Vihdoin suomeksi saatu Singulariteettitaivas on kuitenkin kotoisin Strossin kulta-ajalta. Alunperin vuonna 2003 ilmestynyt romaani oli aikoinaan ehdolla jopa Hugo-palkinnolle. Aikansa ilmiöistä ja puheenaiheista ammentava teos maistuu tänä päivänä osin menneen maailman tuotteelta. Strossin visiointikyky on kuitenkin niin hurja, että Singulariteettitaivas pelittää yhä lähes kybällä.

Romaanin tapahtumat sijoittuvat tulevaisuuteen, jossa jumalan kaltainen tietoisuus, Eschaton, on ripotellut ihmiskunnan ympäri avaruutta. Ja kieltänyt heitä tuhon uhalla rikkomasta kausaliteetin lakeja.

Pari sataa vuotta myöhemmin ihmiset ovat pääosin toipuneet pakkosiirroista ja alkaneet pystyttää tähtienvälisiä valtakuntia. Yksi niistä on takapajuinen Uusi tasavalta, joka nojaa teknologiakielteisyyteen, kimuranttiin byrokratiaan sekä hierarkkiseen luokka-ajatteluun. Tässä valtakunnassa Keisarin sana on laki, työläisen osana raadanta ja naisen paikka hellan ja nyrkin välissä.

Asetelma alkaa kuitenkin horjua, kun Festivaali saapuu Uuden tasavallan nuorimman siirtokuntamaailman, Rochardin, kiertoradalle. Festivaali on itsemonistuva informaatioverkosto, joka kuljettaa mukanaan palvelimille ladattuja elämänmuotoja. Se kerää tietoa ja rakentaa tähtienvälisiä kommunikaatioverkkoja. Sillä kuten on sanottu, informaatio haluaa olla vapaata.

Rochardissa Festivaalin läsnäolo aiheuttaa paikallisen singulariteetin. Se jakaa mannaa taivaasta vastineeksi ihmisten tarinoista. Yhteiskunta menee täydellisesti sekaisin, kun ihmiset saavat kuokan ja auran sijaan käsiinsä nanoteknologiaa, biotekniikkaa, tekoälyjä sekä kaikki toiveet täyttäviä runsaudensarvikoneita.

Keisarillisella kotiplaneetalla tähän käsittämättömään uhkaan vastataan lähettämällä paikalle raskaasti aseistettu avaruusalusarmada. Eschatonin käskyistä huolimatta se aikoo rikkoa kausaalisuuden periaatetta saadakseen etulyöntiaseman viholliseensa nähden.

Tämän tempun yrittävät puolestaan estää salaperäisen herra Hermanin käskyttämä agentti Martin sekä YK:n mandaatilla toimiva Rachel.

Singulariteettitaivas on huikeiden ideoiden vuoristorata. Kirja yhdistelee samaan soppaan huumoria, parodiaa, yhteiskuntakritiikkiä, singulariteettivisiointia, seikkailua, naisasiaa, informaatioteknologiaa, avaruusoopperaa, military- ja hardcore-scifiä sekä kaikkea muuta, mitä Strossin mielestä on sattunut esiin pulpahtamaan.

Neuvostoliittohenkiset vastarintaliikkeet pitävät ideologisia komiteakokouksia samaan aikaan kun maailma heidän ympärillään murenee. Puhuvat jänikset heiluttelevat konepistooleja. Uuden tasavallan avaruuslaivastoa johtaa seniili, kuolemansairas taisteluamiraali. Kanan jaloilla kulkevassa mökissä Baba Yaga, Festivaalin Kriitikko-jaostoon kuuluva Salajuonien Sisar Seitsemän, yrittää selvittää, ovatko ihmiset tietoisia olentoja.

Listaa voisi jatkaa loputtomiin, sillä Singulariteettitaivas on niin täyteen ahdettu aarrearkku, ettei paremmasta väliä. Rytmityksellisesti ja kerronnallisesti romaani on paikoin epätasapainoinen, mutta näin näyttävän ilotulituksen keskellä moinen ei pahemmin häiritse.

Singulaarista jehnaa!

”Haloo? Viihdytätkö meitä?”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/19.

Kolumni – Pääkirjoitus 4/19

TVkansi419blogiArtWEB

Viime numeron pääkirjoitukseen liittyen sain kommentin, ettei näissä tarvitsisi aina ”mussuttaa politiikkaa”. Hieman tuota ihmettelen, sillä tieteiskirjallisuuden paras puoli on aina ollut genren yhteiskunnallinen, poliittinen ja sosiaalinen kantaaottavuus. Mutta mennään nyt sitten tällä kertaa aivan toisella linjalla.

No nyt raikaa rock! Viime numerossa unohdettiin juhlia, että täyteen tuli jo 150. lehti. Joten nyt otetaan vahinko takaisin erikoispaksun numeron voimin.

Bailujen kunniaksi parrasvaloihin palaa Suomen suurin supersankari, Kapteeni Hyperventilaattorimies – yli 20-vuotisen eläkeputken jälkeen! Petri Hiltusen piirtämä ja käsikirjoittama sarjakuva julkaistaan poikkeuksellisesti englanniksi ja Jarkko Nääsin ajanpatinoimilla väreillä koristettuna. Kolmiosaisen jatkosarjan seuraavat jaksot nähdään tulevissa numeroissa. Tästä ei maailmankaikkeus voi enää paremmaksi muuttua!

Lehden sivuille on kerätty monta muutakin sarjakuvaa, joiden tekijät ovat olleet mukana tähtivaelluksella jo vuosikymmenten ajan. Tarjolla on toinen osa Kivi Larmolan Kaikki liikkuu -eepokseen, Anssi Rauhalan taiteilema tieteisseikkailu sekä Pekka Mannisen tuorein Teräslilja. Huikeaa, vaikka itse sanonkin.

Numeron muusta sisällöstä mainittakoon vaikkapa lahjakkaan Amal El-Mohtarin haastattelu ja hänen Hugo-, Nebula- ja Locus-palkittu novellinsa Vuodenajat lasia ja rautaa. Sekä Jouko Ruokosenmäen hulppean laaja artikkeli Jack Kirbyn Neljäs maailma -sarjakuvasetistä. Puhumattakaan kymmensivuisesta Kutzpah-katsauksesta, jossa nostetaan esiin viime vuosien parhaita avaruusoopperoita.

Ja mitäs muuta? No tietenkin perinteinen Rakkautta & Anarkiaa -raportti, Petri Hiltusen & Nalle Virolaisen ajankohtainen Star Wars -aiheinen foliopalsta sekä rutkasti kirja-, sarjakuva- ja elokuva-arvosteluja.

Mahtavaa luettavaa on siis tarjolla yli 130 sivun edestä. Jehnaa ja jepulis!

Mutta tässäpä kiperä kysymys pohdittavaksi: kumpi voittais, jos zombivampyyrimuumiohämähäkki ja Conanin kirveen kantasolututkimus tappelis?

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/19.

PS. Tähtivaeltaja 4/19 saapuu postilakon muodostaman suman takia jäsenille satunnaisiin aikoihin. Tiedän, että jotkut ovat saaneet lehden jo viime viikolla, mutta osalla – kuten minulla – lehteä ei ole vielä näkynyt tai kuulunut.

PS2. Lisäpäivityksenä mainittakoon, että 13.12. mennessäkään osa lehdistä ei ole vielä löytänyt perille postilakon aiheuttaman suman takia. Pahoittelemme tilannetta ja elämme toivossa, että posti saisi edes ensi viikolla sumansa purettua. Mitään en kuitenkaan uskalla luvata, koska postikaan ei osaa antaa aiheesta minkään sortin informaatiota.

PS3. Vielä ehtii tsekata Teeman menneeseen elokuvafestivaaliin liittyvät ekstramatskut, kuten:

Tonin Stalker-kokemus

Kriitikot metsässä Stalkerin hengessä

Mistä kriitikot uneksivat

Kuunneltu musiikki:

Halestorm: Vicious
Halestorm: The Strange Case of… (Deluxe Edition)
Halestorm: Into the Wild Life (Deluxe Edition)
Doors: Live at the Matrix 1967 (2 CD)
Doors: Live in Vancouver 1970 (2 CD)
The 69 Eyes: West End
Noitarovio: Inkvisitio
Idles: Joy as an Act of Resistance
Amyl and the Sniffers: Amyl and the Sniffers
Warkings: Reborn

TV419sisallysWEB