Month: lokakuu 2021

Uutiset – Helsingin Kirjamessut 2021

tonitahtivaeltaja Uutiset , , ,

Helsingin Kirjamessut 2021

Viime vuonna korona vei livenä järjestetyt Kirjamessut mennessään, mutta tänä vuonna pääsee jälleen Helsingin Messukeskukseen kirjoja selaamaan. Ja mitäpä muuta sitä voisi kirjallisuuden ystävä toivoa.

Syksyn suurinta kulttuuritapahtumaa juhlitaan siis torstaista sunnuntaihin, 28–31. lokakuuta.

Myös Helsingin Science Fiction Seuralla ja muilla pääkaupunkiseudun sf-järjestöillä on messuilla oma tiskinsä. Sieltä voi käydä hankkimassa uudempia ja vanhempia Tähtivaeltajia, T-paitoja, kyniä, Marvineita, edullisia kirpparikirjoja ja vaikka mitä. Muista siis vierailla osastollamme osoitteessa 6p8.

Tässä vielä joitain spefi-aiheisia poimintoja messujen laajasta ohjelmistotarjonnasta:

Torstai 28.10.

Klo 11.00 Johanna Sinisalo: Ukkoshuilu (Senaatintori)
Klo 11.00 J. Pekka Mäkelä: Pahasilmä (Hakaniemi)
Klo 13.00 Kuvastaja-palkinnon jako (Lonna)
Klo 13.00 Pimeyden kirja (Punavuori)
Klo 13.30 Suomalaisen kauhun maisema (Punavuori)
Klo 14.30 Tolkienin tulkkina – Tarina Sormusten herran suomentamisesta (Senaatintori)
Klo 15.30 Tekoäly kirjallisuudessa (Punavuori)
Klo 17.30 Samuli Antila: Rojuhauta (Punavuori)
Klo 18.30 Vesa Sisättö: 103 kummallista juttua (Kallio)

Perjantai 29.10.

Klo 11.00 Fantasyn som genre (Kallio)
Klo 14.00 Joonas Riekkola: Silkkomaahan kadonneet (Kallio)
Klo 16.00 Anu Holopainen: Filigraanityttö (Kallio)
Klo 16.30 Emma Luoma: Perhosten aika (Kallio)
Klo 18.00 Anniina Mikama: Myrrys (Kallio)
Klo 18.00 Kuudes vartio (Hakaniemi)

Lauantai 30.10.

Klo 11.00 Sini Helminen: Hurme (Kallio)
Klo 11.00 Anna Kortelainen: Uusi Viipuri (Suomenlinna)
Klo 14.30 Suomen Kirjailijaliitto: Kauhua! (Töölö)
Klo 16.00 Risto Isomäki: Atlantin kuningatar (Punavuori)
Klo 16.30 Mintie Das: Kuolleetkin ghostaa (Kallio)
Klo 17.30 Magdalena Hai: Isetin solmu (Kallio)
Klo 18.30 Käännetyt dystopiat ja dystopioiden naiset (Töölö)

Sunnuntai 31.10.

Klo 15.00 Risto Isomäki: Atlantin kuningatar (Töölönlahti)

Muutokset ovat aina mahdollisia, joten viime hetken tsekkaus kannattaa suorittaa Kirjamessujen omalta ohjelmistosivulta. Tosin sivun teema-osioon ei kannata luottaa – se kun löytää esim. perjantailta vain yhden fantasiaan liittyvän ohjelmanumeron…

Toni Jerrman

Kirjat – Arthur Machen: Mystisiä kertomuksia

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , ,

Arthur Machen
Mystisiä kertomuksia
Suom. Hannu Poutiainen. Basam

Arthur Machen (1863–1947) oli omalaatuinen englantilainen herrasmies, joka kaiken muun puuhailun ohessa kirjoitti koko joukon tarinoita, jotka vaikuttivat vahvasti kauhu- ja fantasiakirjallisuuden kehittymiseen. Huolimatta merkityksestään hän on jäänyt hieman unohduksiin. Suomessa tilannetta ovat kohentaneet Tähtivaeltajan kaksiosainen artikkeli (4/14 ja 1/15) sekä Machenin merkittävimmän novellin – Suuri jumala Pan – käännös Wendigo ja muita yliluonnollisia kauhukertomuksia -antologiassa (2015). Nyt vuorossa on Hannu Poutiaisen toimittama ja kääntämä kokoelman Machenin tarinoita.

Kirjassa on kahdeksan novellia, joista neljä ensimmäistä on kirjoitettu ensimmäisen maailmansodan tienoilla, kun taas toiset neljä ovat ilmestyneet alunperin vuonna 1936. Yleisesti ottaen Machenin tarinoiden pahaenteiset tunnelmat rakentuvat ilmiömäisen taitavasti ja lopun paljastavat käänteet on hiottu liki täydellisyyteen. Siinä välillä tosin sorrutaan usein jaaritteluun, tarpeettomaan pikkusälään sekä juonen poukkoiluun.

Kokoelman mieleenpainuvimpia novelleja ovat Maan uumenista (1915), Onnelliset lapset (1920), Vaihdos (1936) ja Rituaali (1936). Niissä kaikissa mystistä ja outoa edustavat lapset, jotka kertoja kohtaa. Omalla tavallaan merkittävä on myös kirjan avaava Jousimiehet-kertomus (1914). Siinä Pyhä Yrjö ja Azincourtin jousimiehet saapuvat satavuotisesta sodasta pelastamaan pulaan joutunutta Englannin armeijaa ensimmäisen maailmansodan melskeissä. Novelli alkoi nopeasti elää omaa elämäänsä, kun sitä alettiin pitää tositarinana. Näin syntyi Monsin enkeleiden legenda, jossa sotilaiden avuksi saapuvat taivaalliset sotajoukot. Arvon kirjailija oli järkyttynyt asioiden saamasta käänteestä ja viittaa parissakin novellissa jopa hieman ylimieliseen tapaan ihmisten houkkamaisuuteen ja herkkäuskoisuuteen.

Machen kulkee tarinoissaan tyyli ja tunnelma edellä. Näiden muodostamaa runkoa hän tilkitsee omaperäisellä okkultismilla sekä monen sorttisilla yksityiskohdilla. Esimerkiksi kokoelman viimeisestä novellista N (1936) käy selkeästi ilmi, että kirjailija on häpeämätön Edgar Allan Poen ja Charles Dickensin fanipoika. Eikä hän todellakaan pidä ihailuaan piilossa, vaan moukaroi sen esiin sellaisella vimmalla, että sivistykseltään vajavaisetkin lukijat sen ymmärtävät. Tämä ja monet muut irrallisilta vaikuttavat osaset hämmentävät tarinan kuljetusta ja melkein upottavat perusidean Lontoon rinnalla olevasta toisesta maailmasta, josta voidaan nähdä vain välähdyksiä.

Hannu Poutiainen on kirjoittanut kokoelmaan ansiokkaan esipuheen, joka oivallisesti täydentää aiemmin mainittua Tähtivaeltajan artikkelia. Lisäksi kirjan lopussa on Huomautukset-jakso, joissa käydään läpi käännökseen liittyviä ongelmia sekä kertomuksissa esiintyviä yksityiskohtia. Tämä auttaa ymmärtämään Machenin paikoin haasteellistakin kerrontatyyliä.

Mystisten kertomusten julkaisu on merkittävä teko. Kokoelmaa voi suositella kaikille spekulatiivisen kirjallisuuden historiasta kiinnostuneille – sekä omalaatuisista lukuelämyksistä nauttiville.

Antti Oikarinen

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/21.

Elokuvat – Possessor (2020)

tonitahtivaeltaja Elokuva-arvostelut , , , , ,

Possessor
(Blu-ray)

Brandon Cronenbergin esikoiselokuva, Antiviral, oli uskomattoman tyylikäs ja älykäs filmihelmi. Herran seuraavaa pitkää elokuvaa jouduttiin odottamaan vuosia, mutta nyt tuo hetki on viimein käsillä. Ja kuinka ollakaan, Possessor (2020) on jopa Antiviralia kovempi tykitys.

Tasya Vos (Andrea Riseborough) vaikuttaa aivan tavalliselta keski-ikäiseltä, raskaiden taakkojen riuduttamalta perheenäidiltä. Todellisuudessa hän on kuitenkin salaisen organisaation leivissä toimiva tappaja. Firman teknologian avulla ihmisen mieli voidaan siirtää toiseen ihmiseen ja näin on mahdollista käyttää uhrin kehoa kuin omaansa – kikka takaa, ettei kukaan voi päästä todellisten murhaajien jäljille.

Mielenhallinta syö kuitenkin Tasyan henkistä tasapainoa ja jättää jälkiä hänen aivoihinsa. Harhoja putkahtelee näkökenttään ja vanhojen muistojen sekava syke saattaa vallata naisen ajatukset hetkenä minä tahansa. Yksinkertaiseksi tarkoitettu ampumakeikka voi näin muuttua raivoisan veriseksi puukotukseksi. Esihenkilöilleen Tasya väittää kuitenkin olevansa aivan kunnossa.

Sitten tulee keikka, jossa kaikki menee pieleen. Kuka lopulta hallitseekaan tappajaksi tarkoitetun Colinin (Christopher Abbott) kehoa? Kenen mieli murtuu ensimmäisenä? Ja kuinka väkivaltaiseksi kamppailu voi ryöpsähtää?

Juonikuvaukseksi purettuna Possessor ei vaikuta niin omintakeiselta ja erinomaiselta kuin se todellisuudessa on. Siitäkin käynee silti ilmi, että elokuva sukeltelee syvissä psykologisissa vesissä pohtiessaan identiteetin ja ihmiselämän olemusta. Arvoon arvaamattomaan filmin nostaa kuitenkin sen toteutus, jonka jokainen yksityiskohta on tarkkaan harkittu.

Jo elokuvan maailma on kiehtova, sillä se sekoittaa surutta vanhaa ja uutta. Filmissä käytetty huipputeknologia tuo mieleen pikemminkin 1980-luvun kuin lähitulevaisuuden. Kuvissa näkyvät upouuden oloiset autot ovat puolestaan peräisin 1970-luvulta tai sitäkin kaukaisemmasta menneisyydestä. Vastaavia yksityiskohtia löytyy lukuisia. Myös kuvauspaikat vaihtelevat ankeasta harmaudesta pröystäilevän ylelliseen loistoon. Todellisuus tuntuu muutenkin olevan hitusen sijoiltaan, selittämättömästi pielessä.

Kun tähän katsojan alitajuntaan pureutuvaan epäsuhtaan lisätään Andrea Riseboroughin upeasti tulkitseman päähenkilön luonnekuvan ailahtelevaisuus, saa kokonaisuus vain lisää vettä myllyynsä. Tasya vakoilee tulevia isäntiään, jotta hallitsisi heidän maneerinsa ja puheenpartensa, mutta silti solahtaminen aina vain uusiin kehoihin on hämmentävää ja paikoin jopa epätodellisen oloista. Toisaalta Tasya ei ole kotona edes omassa persoonassaan, vaan joutuu harjoittelemaan ilmeitään, tunteitaan ja repliikkejään ennen kuin voi palata aviomiehensä ja lapsensa seuraan.

Kerronnallisesti elokuva etenee toteavaan tyyliin. Kuvakuljetus on pienieleisen verkkaista mutta juuri siksi niin voimakasta. Muodot ja visiot toistuvat, ja keräytyvät yhä tiiviimmiksi kimpuiksi. Ja sitten väkivalta ryöpsähtää päälle niin yksityiskohtaisesti ja verisen graafisesti, että se iskee katsojan otsasuoneen kuin tonnin leka.

Possessor on vahvaa kamaa. Se on kuin aivomato, joka ui mielen perukoille ja tekee sinne painajaismaisen pesänsä. Eikä päästä sen jälkeen pihtiotteestaan.

Toni Jerrman – 5 tähteä

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/21.

Kirjat – Madeline Miller: Kirke

tonitahtivaeltaja Kirja-arvostelut , , , , , ,

Madeline Miller
Kirke
Circe
Suom. Irmeli Ruuska. WSOY

Madeline Millerin toinen romaani versioi ja uudelleentulkitsee kekseliäästi antiikin ajan myyttejä. Se yhdistelee mm. Odysseian ja Metamorfoosien materiaalia ja tarjoaa ehjän, kiinnostavan tarinan auringonjumala Helioksen tyttären Kirken näkökulmasta.

Vähäpätöinen nymfi Kirke varttuu isänsä jumalallisissa saleissa muiden jumalien ja henkien ympäröimänä, kunnes hänen omapäisyytensä suistaa hänet elinikäiseen karkotukseen yksinäiselle Aiaian saarelle. Siitä alkaa Kirken kasvaminen omaksi itsekseen, noidaksi, joka uhmaa sekä kohtalottaria että jumalista mahtavimpia ja ohjailee suurien sankarien tarinoiden kulkua.

Kirjan alkuosan jumalallinen perhe-elämä on hieman puisevaa, ja sukulaisten nuiva suhtautuminen Kirkeen käy pian yksitotiseksi. Maanpaosta alkaen tarina pääsee vauhtiin ja kohoaa paikoin huimaan dramatiikkaan.

Miller hyödyntää tasapainoisesti heerostarinoita ja laajaa kavalkadia muuta mytologista aineistoa. Samaan aikaan hän esittelee antiikin ajankuvaa luontevasti, maanläheisesti ja kiehtovasti. Kirken saari villieläimineen, lääkekasvilehtoineen ja karuine rantoineen tulee aistivoimaisesti liki, samoin kuin Kreetan kuninkaansalit ja muut tarustojen tapahtumaympäristöt.

Kaikki Millerin esittämät mytologiset hahmot saavat uskottavan ilmiasun: henkilöiden motiivit käyvät selviksi, ja seikkailujen psykologinen tausta muodostuu ymmärrettäväksi. Varsinkin Odysseuksen myytin purku on ansiokasta. Moniulotteinen sankari viihtyy vain joukkojensa juonikkaana johtajana, ja siksi kotiinpaluu arkisten asioiden pariin kymmenien vuosien sotimisen ja poissaolon jälkeen sujuu perin huonosti. Kirken saari ja sen lumoukset esitetään useiden keskeisten myyttien (mm. Jason ja argonautit, Odysseuksen seikkailut, Minotauros, Daidalos ja Ikaros) solmukohtana ja Kirke itse neuvojana, ennustusten esittäjänä ja varoittajana, jonka luota sankarit löytävät lepoa ja ohjausta matkoillaan.

Kirken vaikea suhde jumalvanhempiinsa peilautuu hänen suhteessaan poikaansa Telegonokseen. Alituinen Athene-jumalattaren vehkeilyn pelko johtaa Kirken suojelemaan ainokaistaan niin tukahduttavasti, että lopputulos on arvattavissa. Kuolemattoman Kirken ja hänelle rakkaiksi muodostuvien kuolevaisten välisessä kanssakäymisessä on aina surun pohjavire: kuolevaisia odottaa lopulta Hadeksen harmaa valtakunta, johon Kirkellä ei ole pääsyä. Kirke tempoilee itsenäisyyden ja yksinäisyyden välillä loppuun asti.

Kuolevaisuus on kirjan tärkeimpiä teemoja, ja sen käsittelyssä piirtyy kaunis kaari kirjan alusta viimeisille sivuille asti. Kirke ei halua kuulua jumalsukunsa piittaamattomaan piiriin, mutta on osin tahtomattaan yhtä ulkopuolinen myös ihmisten maailmassa. Toinen kantava teema on Kirken kasvaminen valtaansa. Hyljeksityn ja alistetun lapsen vallan puute, sisuuntuminen ja oman valtapiirin rakentaminen noituuden kautta itse valetuille perustuksille tuo myös feministisen luennan maskuliinista näkökulmaa perinteisesti painottaviin myytteihin.

Elli Leppä

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/21.