Madeline Miller
Kirke
Circe
Suom. Irmeli Ruuska. WSOY

Madeline Millerin toinen romaani versioi ja uudelleentulkitsee kekseliäästi antiikin ajan myyttejä. Se yhdistelee mm. Odysseian ja Metamorfoosien materiaalia ja tarjoaa ehjän, kiinnostavan tarinan auringonjumala Helioksen tyttären Kirken näkökulmasta.

Vähäpätöinen nymfi Kirke varttuu isänsä jumalallisissa saleissa muiden jumalien ja henkien ympäröimänä, kunnes hänen omapäisyytensä suistaa hänet elinikäiseen karkotukseen yksinäiselle Aiaian saarelle. Siitä alkaa Kirken kasvaminen omaksi itsekseen, noidaksi, joka uhmaa sekä kohtalottaria että jumalista mahtavimpia ja ohjailee suurien sankarien tarinoiden kulkua.

Kirjan alkuosan jumalallinen perhe-elämä on hieman puisevaa, ja sukulaisten nuiva suhtautuminen Kirkeen käy pian yksitotiseksi. Maanpaosta alkaen tarina pääsee vauhtiin ja kohoaa paikoin huimaan dramatiikkaan.

Miller hyödyntää tasapainoisesti heerostarinoita ja laajaa kavalkadia muuta mytologista aineistoa. Samaan aikaan hän esittelee antiikin ajankuvaa luontevasti, maanläheisesti ja kiehtovasti. Kirken saari villieläimineen, lääkekasvilehtoineen ja karuine rantoineen tulee aistivoimaisesti liki, samoin kuin Kreetan kuninkaansalit ja muut tarustojen tapahtumaympäristöt.

Kaikki Millerin esittämät mytologiset hahmot saavat uskottavan ilmiasun: henkilöiden motiivit käyvät selviksi, ja seikkailujen psykologinen tausta muodostuu ymmärrettäväksi. Varsinkin Odysseuksen myytin purku on ansiokasta. Moniulotteinen sankari viihtyy vain joukkojensa juonikkaana johtajana, ja siksi kotiinpaluu arkisten asioiden pariin kymmenien vuosien sotimisen ja poissaolon jälkeen sujuu perin huonosti. Kirken saari ja sen lumoukset esitetään useiden keskeisten myyttien (mm. Jason ja argonautit, Odysseuksen seikkailut, Minotauros, Daidalos ja Ikaros) solmukohtana ja Kirke itse neuvojana, ennustusten esittäjänä ja varoittajana, jonka luota sankarit löytävät lepoa ja ohjausta matkoillaan.

Kirken vaikea suhde jumalvanhempiinsa peilautuu hänen suhteessaan poikaansa Telegonokseen. Alituinen Athene-jumalattaren vehkeilyn pelko johtaa Kirken suojelemaan ainokaistaan niin tukahduttavasti, että lopputulos on arvattavissa. Kuolemattoman Kirken ja hänelle rakkaiksi muodostuvien kuolevaisten välisessä kanssakäymisessä on aina surun pohjavire: kuolevaisia odottaa lopulta Hadeksen harmaa valtakunta, johon Kirkellä ei ole pääsyä. Kirke tempoilee itsenäisyyden ja yksinäisyyden välillä loppuun asti.

Kuolevaisuus on kirjan tärkeimpiä teemoja, ja sen käsittelyssä piirtyy kaunis kaari kirjan alusta viimeisille sivuille asti. Kirke ei halua kuulua jumalsukunsa piittaamattomaan piiriin, mutta on osin tahtomattaan yhtä ulkopuolinen myös ihmisten maailmassa. Toinen kantava teema on Kirken kasvaminen valtaansa. Hyljeksityn ja alistetun lapsen vallan puute, sisuuntuminen ja oman valtapiirin rakentaminen noituuden kautta itse valetuille perustuksille tuo myös feministisen luennan maskuliinista näkökulmaa perinteisesti painottaviin myytteihin.

Elli Leppä

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/21.