Uutiset – Tähtifantasia-palkinnon 2020 ehdokkaat julkistettu

TahtifantasiaEhdokkaat2020WEB

Tähtifantasia-ehdokkaat 2020

Vuodesta 2007 jaetun Tähtifantasia-palkinnon ehdokaslista on julkistettu. Helsingin Science Fiction Seura ry:n jakama palkinto annetaan edellisvuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle fantasiakirjalle. Tänä vuonna mukana ovat ensimmäistä kertaa suomennettujen fantasiakirjojen lisäksi myös kotimaiset teokset.

Vuoden 2019 teoksista on valittu ehdokkaiksi viisi fantasiakirjallisuuden monimuotoisuutta heijastavaa kirjaa. Listan kolme suomalaista teosta ovat vahva näyttö suomalaisen fantasiakirjallisuuden korkeasta tasosta.

Katri Alatalo: Ikuisesti, siskoni (Gummerus)
Huikaisevan kauniilla ja aistivoimaisella kielellä kerrottu eeppinen fantasia vie syvälle syyllisyyden ja sisaruuden teemoihin.

Neil Gaiman: Pohjoisen mytologia (Like, suom. Jouko Ruokosenmäki)
Mestarikertojan myyttien uudelleentulkinta yllättää elävyydellään ja viihdyttävyydellään.

Karoliina Heinola: Hitonhauta ja muita puolielävien kohtaloita (Aarni)
Mielikuvituksekas, kansanperinnettä hyödyntävä kauhukokoelma on nautinnollisen pelottava.

Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys (Siltala)
Taiturimainen sanankäyttäjä kietoo huumorilla yhteen mysteerin ja riipaisevan ihmissuhdetarinan absurdissa Itä-Lapissa.

V. E. Schwab: Magian syvempi sävy (Karisto, suom. Mika Kivimäki)
Omaperäinen maailmanrakennus ja kiinnostavat henkilöhahmot tempaavat lukijan seikkailuun rinnakkaisissa todellisuuksissa.

Tähtifantasia-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat Tähtivaeltaja-lehden kriitikko Jukka Halme, kriitikko Aleksi Kuutio sekä fantasiaharrastaja, Risingshadow.netin edustaja Osmo Määttä.

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtifantasia-palkinnon aiemmat voittajat:

Samanta Schweblin: Houreuni (Like, 2018, suom. Einari Aaltonen)
David Mitchell: Luukellot (Sammakko, 2017, suom. Einari Aaltonen)
Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen (Tammi, 2016, suom. Helene Bützow)
Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita (Lasten Keskus, 2015, suom. Jaana Kapari-Jatta)
Terry Pratchett: FC Akateemiset (Karisto, 2014, suom. Mika Kivimäki)
Bruno Schulz: Kanelipuodit ja muita kertomuksia (Basam Books, 2013, suom. Tapani Kärkkäinen)
Steph Swainston: Uusi maailma (Like, 2012, suom. J. Pekka Mäkelä)
Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka (WSOY, 2011, suom. Tapani Kärkkäinen)
Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus (WSOY, 2010, suom. Tapani Kärkkäinen)
Haruki Murakami: Kafka rannalla (Tammi, 2009, suom. Juhani Lindholm)
Ellen Kushner: Thomas Riiminiekka (Vaskikirjat, 2008, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)
Ngugi wa Thiong’o: Variksen Velho (WSOY, 2007, suom. Seppo Loponen)
Jeff VanderMeer: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki (Loki-kirjat, 2006, suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo)

Sarjakuvat – Punaparta: Kapteeni vailla nimeä

PunapartaKansiWEB

Jean-Michel Charlier & Victor Hubinon
Punaparta: Kapteeni vailla nimeä

Vuoden 2013 lopulla suomeksi saatiin ensimmäinen Punaparta-integraali. Jatkoa on saatu odottaa näihin päiviin asti, mutta nyt Punaparta: Kapteeni vailla nimeä -teos (Egmont) on vihdoin pullahtanut ulos painokoneista. Kirja on riisuttu bonusmateriaaleista, mutta seikkailuja sen sivuilta löytyy kolme kappaletta. Niistä vain ensimmäinen on nähty aiemmin Suomessa Zoom-lehdessä.

Jean-Michel Charlierin käsikirjoittamat ja Victor Hubinonin kuvittamat sarjakuvat ovat kotoisin 1960-luvun alkupuolella ja niissä seikkaillaan 1700-luvun maisemissa. Sarjalle nimensä antanut merirosvokapteeni Punaparta on nyt tapahtumissa pääosin sivussa ja valokeilaan nousee hänen ottopoikansa Eric.

Punaparta4WEB

Kapteeni vailla nimeä -kertomuksessa Eric ratsastaa kahden toverinsa kanssa Etelä-Ranskaan perintönsä perässä. Montfortin linnaa hallinnoiva kreivi ei kuitenkaan ole valmis luovuttamaan omaisuuttaan nuorelle sukulaiselleen. Pahaksi onneksi Eric on niin hyväuskoinen hölmö, ettei lainkaan tajua kreivin juonivan hänen päänsä menoksi.

Ja juoniahan tarinassa riittää. Keinovalikoimat Ericin hiljentämiseksi ovat monenlaiset, joten lopulta joudutaan turvautumaan jopa itsensä Punaparran apuun.

Punaparta2WEB

Vastoinkäymiset eivät kuitenkaan saa Ericiä luopumaan rehellisen elämän toivostaan. Kuningasta uhmaten -jaksossa hän pestautuu kallisarvoista lastia kuljettavan laivan kapteeniksi. Tälläkään kertaa onni ei ole myötä, sillä useampikin matkatovereista suunnittelee hänen syrjäyttämistään.

Punaparran poika -tarinan alussa Eric tavataan kaleeriorjana salaista tehtävää suorittamaan lähetetyllä ranskalaisaluksella. Tavoitteena on tehdä vaarattomaksi tunnettu berberikaappari – turkkilaisten hallitsemilla vesillä. Aiempien käänteiden jäljiltä Eric on löytänyt kapteenin luonteensa, joten häntä joutuvat varomaan sekä ranskalaiset että turkkilaiset. Neuvokkuus ja strateginen ajattelu ovat ne vahvuudet, joilla ylivoimainenkin vihollinen päihitetään.

Punaparta1WEB

Punaparta on vanhaa eurooppalaista meriseikkailusarjakuvaa parhaimmillaan – silloinkin kun ollaan maan päällä. Charlierin huolella kirjoitetuissa juonissa riittää jännitystä, vaaroja sekä monipuolisia käänteitä. Hahmot maistuvat uskottavilta ja merenkulun yksityiskohdat päteviltä. Kokonaisuuden kruunaa Hubinonin sulavalla viivalla taiteilemat pikkutarkat mutta silti selkeät piirrokset. Rulaa kuin felukki!

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/20.

Punaparta3WEB

Elokuvat – Future-Kill (1985)

FutureKillKansiWEB

Future-Kill
(DVD)

Sitä voi ihmisparka kuvitella kaikenlaista. Kuten että elokuva, jonka mainosjulisteen on maalannut H. R. Giger ja jota tähdittävät alkuperäisestä The Texas Chainsaw Massacresta tutut Edwin Neal ja Marilyn Burns, olisi jostain kotoisin. Tai että dvd, jota mainostetaan alkuperäismateriaalista tehtynä ihkauutena keräilijänversiona, olisi kuvalaadultaan kelvollinen. Mutta tyhmä on, jos moisia kuvittelee.

Teksasilaisen Ronald W. Mooren ainoaksi elokuvaksi jäänyt Future-Kill (1985) on mielipuolisen kehno.

FutureKill1WEB

Leuka putoaa lattialle jo ensimmäisessä kohtauksessa. Futuristisen goottipunkkarihanoirokkarin pilakuvaksi stailattu Eddie Pain (Doug Davis) ilmoittaa naurettavaan teknohaarniskaan sonnustautuneelle veitsikyntiselle Splatterille (Neal), että hän johtaa rauhanomaista ydinvoiman vastaista liikettä. Herra S:n ei siis sovi antaa lättyyn tovereilleen, jotka puhuvat lehdistölle järjestön tavoitteista.

Moinen hentomielisyys ei kuitenkaan sovi huumeita kehoonsa jatkuvalla syötöllä pumppaavalle Splatterille – tai tämän radioaktiivisen säteilyn mutatoimille aivoille.

FutureKill5WEB

Alkunäytöksen jälkeen siirrytään hämmentävän kädettömään komediatyyliin toteutettuihin opiskelijabileisiin. Tätä huonoutta vatkataan katsojan silmien edessä vaikka kuinka pitkään, kunnes elokuva nytkähtää vihdoin eteenpäin: inhoja kepposia muille veljeskunnan jäsenille tehnyt kaverijoukko passitetaan kaupungin synkälle laidalle. Heidän tehtävänään on kidnapata yksi goottipunkkarimutanttifriikki tulevien kevätjuhlien vetonaulaksi.

FutureKill2WEB

Tempaus ei mene aivan nappiin, sillä porukka kohtaa ensitöikseen Eddien ja Splatterin. Splatter seivästää yhden opiskelijoista wolverine-kynsillään ja murhanhimossaan lahtaa myös Eddien kaupan päälle. Frat-pojut ovat nyt todella pahassa pulassa, sillä Splatter usuttaa kaikki goottipunkkariradikaalit heidän peräänsä – ja väittää, että juuri he tappoivat rakastetun kajalinaama-Eddien.

Jatkossa elokuva keskittyy lähinnä siihen, että opiskelijat juoksevat pitkin öisen kaupungin kujia ja antavat kömpelösti köniin harvakseltaan eteen tuleville ”friikeille”. Toiminnan apaattista tunnelmaa korostaa dvd:n onneton kuvalaatu, joka tarkoittaa sitä, että televisiossa näkyy pääosin joko silkkaa pimeyttä tai sitten epäselviksi pistemössöiksi hajoavia hahmonkaltaisia muotoja.

FutureKill3WEB

Elokuva huipentuu kissa ja hiiri -leikkiin talossa, jonka jokainen käytävä on valaistu eri värisillä lampuilla. Tekijät ovat varmasti onnitelleet itseään kuukausikaupalla näin nerokkaasta keksinnöstä.

Filmin parhaassa osiossa vieraillaan goottipunk-klubilla, jonka lavalla soittaa Max and the Makeup -bändi. Naislaulajan vetämän yhtyeen biisit ovat yllättävänkin kelpoja, ja niitä kuullaan kiitettävän pitkään. Pisteet myös kohtauksesta, jossa flirttaileva tyttö pelästyy Splatterin mutanttipenistä – näin hölmöissä kohdissa räkänauru raikaa.

FutureKill4WEB

Future-Killin meikki-, peruukki- ja asustearsenaalin rinnalla kalpenevat sitten jopa kasarimuodin aidot mauttomuudet. Tähän ei eläin pysty. Ja siitä sietää olla kiitollinen!

Valinta harakirin ja Future-Killin välillä olisi kovin tasaväkinen taisto.

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/15.

FutureKill6WEB

Kirjat – Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys

KarilaPienenHauenWEB

Juhani Karila
Pienen hauen pyydystys
Siltala

Elina Ylijaakolla on ongelma. Hänen on matkustettava joka kesä takaisin kotikonnuilleen Itä-Lapin syrjäseuduille ja kalastettava pienestä mutaisesta lammesta hauki. Tämä on tehtävä muutaman päivän kuluessa tai muuten tapahtuu jotain pahaa.

Tällä kertaa Elinaa vaivaa kuitenkin epäonni, sillä lammen rannalle tupsahtaa näkki – tuo klassikkoteoksistakin tuttu iki-ihana pahis – joka päättää ottaa kalan ja koko lammen suojelukseensa. Ihan kuin tässä ei olisi tarpeeksi, naisella on myös toinen ongelma: hänen perässään on poliisi, Janatuinen, joka epäilee häntä murhasta.

Näistä lähtökohdista alkaa Juhani Karilan kolmas teos, joka on omalaatuinen matka mystisten olentojen täyttämään Itä-Lappiin. Karila ei juuri tuhlaa aikaa siihen, että selittäisi, miksi mytologian olennot ovat palanneet pohjoiseen, vaan imaisee lukijan suoraan tapahtumien keskellä. Sen verran hän kuitenkin paljastaa, että Lapin ja Suomen väliin on isketty raja, jonka pohjoispuolella eivät mitkään vakuutukset ole enää voimassa. Se riittää.

Näkökulmahenkilöinä toimivat niin Elina kuin Janatuinenkin. Välillä palataan takaumissa Elinan lapsuuteen ja nuoruuteen ja raotetaan sitä, kuinka nykytilanteeseen on päädytty. Janatuisen jaksot ovat täynnä pienimuotoista, absurdia komiikkaa, joka syntyy siitä, ettei Janatuisella ole minkäänlaista kokemusta oudoista olennoista. Ja siinä vaiheessa kun ihastuttava peijooni hyppää Janatuisen matkaan, on lukijan sydämestä haukattu iso pala auton takapenkille.

Janatuinen joutuu kerta toisensa jälkeen outoihin tilanteisiin ja hämmästelee sitä, miten olkia kohauttaen kyläläiset tuntuvat suhtautuvan kaikkiin taianomaisiin asioihin. Matkalla kohdataan iso joukko värikkäitä hahmoja, joista kirjailija maalaa jo muutamalla virkkeellä eläviä henkilöhahmoja, todellisia karaktäärejä. Nämä pääsevät oikeuksiinsa etenkin nasevassa dialogissa. Elinan osuudet – vaikka huumoria on niihinkin ripoteltu – ovat surumielisempiä ja paikoin jopa sydäntä riipiviä.

Vetävän tarinan taustalla kulkee lähes huomaamattomasti Karilan kommenttiraita ihmisen vaikutuksesta ympäristöön. Vaikutuksesta, jolta eivät ole turvassa edes myyttiset, yliluonnolliset olennot. Samalla teos pohdiskelee oivaltavasti yksittäisen ihmisen valintoja ja niiden seurauksia, rakkauden voimaa (ja voimattomuutta!), syyllisyyttä ja anteeksiantoa. Tätä kaikkea tukee Karilan rikas kieli ja hänen kykynsä vaihtaa tunnelmaa ja tyyliä luvusta toiseen. Kirja etenee muutenkin niin sulavasti ja vaivattomasti, että sitä ei voi kuin ihailla.

Teos hyödyntää pohjoisia myyttejä taiten. Karila upottaa metelit, peijoonit, näkit, noidat ja riivaajat syvälle tarinansa sisään, eikä jätä niitä vain pintakiilloksi. Hän ei turhaan selittele outoja olentoja puhki ja keksii väliin omiaan. Tämä on tärkeää, sillä liian usein kotimaisessa reaalifantasiassa tai maagisessa realismissa ammennetaan mielikuvituksettomasti kalevalaisesta kuvastosta tai jostain vastaavasta. Karila ei tähän sorru. Pienen hauen pyydystys tuntuu raikkaalta ja kiihottaa mielikuvitusta.

Karilan huumorissa on jotain samaa kuin Veikko Huovisen ja Arto Paasilinnan teoksissa parhaimmillaan. Tämän yhdistäminen maagisiin elementteihin sekä lappilaiseen ja pohjoiseen mytologiaan tuottaa todella toimivan kokonaisuuden. Lopulta lukija ei voi kuin ihmetellä, kuinka pieni hauki osoittautuikin maagiseksi vonkaleeksi. Aikamoista.

Aleksi Kuutio

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/20.

Juhani Karilan Pienen hauen pyydystys on sittemmin voittanut Tähtifantasia-palkinnon.

Sarjakuvat – Korkeajännityssarja 1955

Korkkari55KansiWEB

Korkeajännityssarja 1955

”Omituisen jutun omituinen alku!”

Korkeajännityssarja 1955 (Egmont) jatkaa muinaisten Korkkari-vuosikertojen näköispainossettiä. Tokikaan mukana ei ole kaikkia kyseisen vuoden lehtiä, vaan viisi enemmän tai vähemmän satunnaisesti valittua sarjakuvaa – eli yhteensä yli 300 sivua vanhan koulukunnan nostalgisointia.

Veltto Virtasen ja Moog Konttisen nerokkaasta biisistäkin tuttu avaruusetsivä Rick Random tavataan albumin sivuilla kahdessa seikkailussa. Kadonneet avaruusmiehet -tarinan prologi sijoittuu 20 vuotta menneisyyteen. Tuolloin Maapallolta katosivat sekä Otto Dedekindin johtaman, Andeilla sijaitsevan avaruusaseman miehistö että syrjäisen kylän intiaaniheimo.

Korkkari552WEB

Kertomuksen nykyhetkessä Rick saa tehtäväkseen selvittää nuoren tiedemiehen, John Grantin, katoamistapauksen. Johtolankoja tarjoilee Lana-morsian, joka kertoo Rickille, että John oli päässyt Dedekindin löytämän tuntemattoman kiertotähden jäljille. Tämä Pluton radan tuolla puolen sijaitseva Narm-planeetta on kuulemma täysin ihmiselämälle soveltuva taivaankappale!

Rick ei hätiköi, joten ”päivässä oli avaruusalus kunnossa, ja pätevä lentäjä pestattu”. Ja sitten vain kohti Narmia Lanan sekä muun miehistön kanssa.

Perillä sankarimme kohtaavat lukuisia ihmeellisiä näkymiä ja valtavia kaupunkirakennelmia. Jöötä paikalla pitää näkymätön Dede-ääni, jonka viisaus on ikuista ja sanat käskyjä. Mistä on kyse? Entä selviävätkö Rick ja kumppanit pinteestä, vai ovatko heidän viimeiset hetkensä koittaneet?

Korkkari553WEB

Häränpyllyä heittävästä tieteellisestä pohjasta ja tekstipöhöstä huolimatta Kadonneet avaruusmiehet on herkullisen pönähtänyttä luettavaa. Mielikuvitus lentää eikä fantastisista ideoista tule pulaa. Lisäksi Bill Laceyn piirrosjälki on ihan siedettävällä tasolla.

Vielä parempaa randomointia tarjoilee Ron Turnerin paikoin hienostikin kuvittama Kuun valtias. Siinä pitkältä avaruusmatkalta palaava Rick saa huomata, että Kuuta ja sen kaivostoimintaa hallitsee yksinvaltiaan ottein kuningas Leo toinen. Kuinka moiseen tilanteeseen on päädytty selviää tarinan kuluessa. Mutta miksi kuningas kutsuu Rickin vierailulle luokseen?

Korkkari554WEB

Veikeitä käänteitä, verenhimoisia lihansyöjäkasveja, komeita avaruusajoneuvoja sekä massiivisia patsaita ja palatseja sisältävä kertomus viehättää kybällä. Varsinkin koska Randomia viedään tapahtumien tuiskeessa kuin pässiä narusta. Sarja ansaitsee pisteet myös ihastuttavan pöhköstä kuninkaasta sekä pirullisen hullusta tiedemiehestä.

”Ei sotaa! Haluan vain Kuuni… Koko Kuun!”

Korkkari555WEB

Rick Randomien ohella opuksesta löytyy kaksi kehnohkosti juonittua ja piirrettyä dekkaria sekä menneen maailman eksotiikkaa huokuva tarina syrjäisen saaren aarteesta.

Kuten asiaan kuuluu, Vaarojen saaressa yhteen tömäytetään karski sankari, viaton neitokainen, ilkeä rosvojoukko sekä vihaiset alkuasukkaat. Kaiken keskipisteenä on taikauskon ympäröimä, vaikeasti tavoitettava saari sekä siellä sijaitsevan muinaistemppelin suunnaton helmikokoelma. Kuulerii!

”Adams puhui. Tuo nyrkki olisi pannut kenen tahansa puhumaan.”

Toni Jerrman

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/20.

Korkkari556WEB

PS. Lokakuussa luvassa on lisää Random-herkkua, sillä tuolloin Egmont julkaisee Korkeajännityssarja: Rick Random – Seikkailuja vuosilta 1955–1956 -kokoelman. Se sisältää viisi Random-seikkailua Korkeajännityksen ensimmäisiltä vuosilta.