Elokuvat – Tenet

TenetJulisteWEB

Tenet
(Spoilerien suhteen lue omalla vastuullasi)

Christopher Nolanin uutuus ajaa katsojan kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön.

Tenetiä on odoteltu sellaisella mielenkiinnolla, että elokuvan julkaisuaikataulun muutoksetkin ovat olleet isoja uutisia koronaselontekojen joukossa. Eikä ihme: Nolan on tehnyt uransa aikana mitä näyttävimpiä ja kiinnostavimpia elokuvia.

Yksi Nolanin toistuvista teemoista on ollut aika: miten menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus kietoutuvat toisiinsa. Interstellarissa (2014) avaruuslentäjä jättää taakseen lapsensa ja kohtaa tämän aikadilataation vuoksi vasta, kun tämä on jo seniori-ikäinen. Matkallaan hän onnistuu kuitenkin vaikuttamaan menneisyyteen ja käynnistämään tapahtumat, joista tarina koostuu. Inceptionin (2010) ytimessä on menneisyyttä koskevien käsitysten ja tunteiden muuttaminen. Mementossa (2000) juoni kulkee puolestaan takaperin, kun muistinsa menettänyt päähenkilö löytää jälkeensä jättämiään johtolankoja.

Tenet1WEB

Tenetin scifi-premissi on yksinkertainen ja viehättävä: jossakin tulevaisuudessa on keksitty teknologia, jolla voidaan muuttaa objektien ajan suunta. Kyseessä eivät siis ole aikahypyt, vaan härveli, jonka läpi viety materiaali kulkee ajassa takaperin.

Miltä tämä näyttäisi visuaalisesti? Olisi aikarosvoja ja aika-agentteja, jotka pystyisivät liikkumaan ajassa toiseen suuntaan kuin muut. Olisi takaperoisia aikakommandoja, joiden aseet nielevät luoteja, ja jotka voisivat saada taistelun kulusta etukäteistietoja, koska tulevat kentälle tilanteesta, jossa taistelu on jo käyty. Miltä se näyttäisi? Miltä näyttäisi, kun kaksi erisuuntaista aikaa kohtaisivat ja sekoittuisivat?

Nolanin konkreettinen vastaus näihin kysymyksiin on selkeä ja vastaansanomaton: näyttää ihan sairaalta, hyvältä, sairaan hyvältä! Tenetin hämmentävät toimintakohtaukset käydään syvällä oudossa laaksossa. Niiden originaali pulp-henkisyys näppäilee viattomassa lapsuudessa viritettyjä nostalgian kieliä. Juuri tällaisia näkyjä varten science fiction on keksitty!

Tenet2WEB

Nolanin valitsema pulp-asenne ulottuu valitettavasti elokuvan muihinkin osiin: myös toimintakohtausten väleihin, sinne missä tarinaa kerrotaan. On agentti, jonka mielenkiintoisin ja ehkä ainoa varsinainen luonteenpiirre on, että hän on… agentti. Ja on hänen apurinsa, josta on ihan yhtä vähän kerrottavaa. Sitten on salaisessa kaupungissa kasvanut Bond-pahis isoine jahteineen, bikinikaunottarineen, vartijakorstoineen ja maailmanlopun suunnitelmineen.

Sankarin on tietysti pelastettava kaunotar, vaikka sen vuoksi joutuisi välillä riskeeraamaa koko maailman. Riskinotto on helppo ymmärtää: Elizabeth Debickin näyttelemä naishahmo on elokuvan ainoa edes hieman elävä hahmo, ainoa, jonka kohtalo kiinnostaa edes hitusen. Kaikki muut ovat silkkipaperinohuita toimijoita.

Tenet3WEB

Juonenkäänteitä riittää, ja kuten premissistä voi aavistaa, ei vain perinteisiin suuntiin vaan myös kohti mennyttä. Näissä käänteissä olisi voinut säästellä: ADHD-kohtausta muistuttava poukkoilu ei ota kunnon otetta mistään muista tarinan mahdollisuuksista kuin spefi-ideastaan. Elokuvaa onkin syytä katsella kuin lukisi vanhaa hardcore-scifiä: kertomuksesta viis, mutta onnistuuko Nolan pitämään maailmansa koherenttina?

Yksittäisten hienojen kohtausten lisäksi Tenetissä viehättää sen kokeellinen, palindromimainen rakenne. Elokuvan idea on ollut toteuttajilleen kunnianhimoinen haaste: onko mahdollista saada sekä suuri juoni että yksittäiset tapahtumat toimimaan ajassa molempiin suuntiin?

Tenet onnistuu niin abstrakteimmalla rakenteen kuin erityisesti yksittäisten konkreettisten palastenkin tasolla. Ne yhdistävä perinteisen kerronnan taso elävine maailmoineen ja ihmisineen on kuitenkin pahasti epäkunnossa. Voisiko viat antaa anteeksi?

Jukka Laajarinne

Tähdet tunteella: ***
Tähdet järjellä: *****

Elokuvat – Weathering with You

WeatheringJulisteWEB

Weathering with You

Weathering With You -elokuvassa 16-vuotias Hodaku saapuu laivalla Tokioon. Jo merimatkan aikana hän saa huomata, että kaupungin sää on rikki: vettä tulee kuukausikaupalla yhteen menoon ja sadeilmiöt ovat hetkellisesti äärimmäisiä. Veden lisäksi taivaalta sataa toisinaan jotain outoa – kuin läpinäkyviä kaloja. Pilvissä on järjettömät määrät vettä, joten ehkä siellä on myös omat, tuntemattomat ekosysteeminsä, aivan kuten merten syvyyksissä.

Alaikäisenä karkulaisena Hodakun ei ole helppo löytää elantoa tai yösijaa, mutta lopulta häntä onnistaa: hän pääsee ruokapalkalla urbaanilegendoja kaupittelevan huuhaalehden toimittajaksi. Lisäksi hän tutustuu ja ihastuu pari vuotta itseään vanhempaan tyttöön, Hinaan.

Weathering1WEB

Yksi moderneista myyteistä, joista Hodaku kirjoittaa, kertoo aurinkotytöstä, joka pystyy tuomaan auringonpaisteen sateiden keskelle. Nämä tarinat kytkeytyvät vanhaan kansanperinteeseen, kertomuksiin entisaikojen sääneidoista, jotka toimivat ihmisyhteisöjen ja taivaan välisinä yhdyssiteinä – ja vaikeissa tilanteissa ihmisuhreina.

Viehättävän kummallinen, teiniangstin ja ilmastomuutoksen rinnastava kertomus kehittyy rauhallisesti tyylikkääksi, monitahoiseksi draamaksi. Henkilöt rakentuvat kokonaisiksi ihmisiksi ja heidän väliset suhteensa kiinnostaviksi – samalla, kun heidän taustansa avautuvat ja salaisuutensa paljastuvat. Jokaisessa on enemmän kuin miltä aluksi näyttää.

Weathering2WEB

Käsikirjoittaja-ohjaaja Makoto Shinkai kuljettaa kertomusta tavallisten ihmisten tasolla, mutta kasvattaa sen suureksi ja vaikuttavaksi niin leveys- kuin korkeussuunnassakin. Rönsyjä, merkittäviä sivuhahmoja ja pieniä ihmeitä on sen verran runsaasti, että niistä riittäisi televisiosarjaksi. Kokonaisuus lähestyykin hajoamispistettään – mutta pysyy kuin pysyykin kasassa.

Massiiviset kaupunkimaisemat neonvaloineen, kerrostaloineen ja paikallisjunineen ovat komeaa katseltavaa. Erilaiset sadesäät – niin synkistä pilvistä lankeavat kaatosateet kuin valoisammat kuurot ja tihkutkin – antavat miljöölle oman silauksensa. Ympäristöt jäävätkin mieleen aivan yhtä vahvasti kuin yliluonnollinen romanssi, joksi Hodakun ja Hinan välinen suhde kehittyy.

Weathering4WEB

Vaikka ydinjuoni eteneekin moneen kertaan nähtyjä eeppisiä raiteita, vallitsee kerronnassa tavaton herkkyys arjen kulahtaneisuudelle ja yksityiskohdille. Asenne näkyy myös loppuratkaisussa, mittakaavojen välisessä valinnassa. Juuri pieneen fokusoiminen kaikkein mahtavimpienkin ilmiöiden edessä tekee Weatheringista suuren elokuvan.

Jukka Laajarinne

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/20.

Weathering3WEB

Uutiset – Tähtivaeltaja-päivä La 26.1.2019, Ohjelma julkistettu!

tvpaiva2019

TÄHTIVAELTAJA-PÄIVÄ LA 26.1.2019
Dubrovnik Lounge & Lobby
(Eerikinkatu 11)

Kunniavieras:
Dave Hutchinson
Wikipedia-Hutchinson

OHJELMA

13.00 Ovet auki

14.00-15.00 Kunniavierashaastattelu: Dave Hutchinson. Haastattelijana Sari Polvinen.

15.00-16.00 Kauhupaneeli: Hirveä Suomi! Mikä Suomessa on kauheaa? Keskustelemassa kirjailijat Marko Hautala, Jukka Laajarinne ja Tiina Raevaara. Puheenjohtajana kauhuharrastaja Kaisa Ranta.

16.00-17.00 Kunniavieraspaneeli: From Nightmares to reality – dystopias coming to life. Keskustelijoina Dave Hutchinson ja kirjailija Jani Saxell. Puheenjohtajana Aleksi Kuutio.

17.00-18.00 Petri Hiltunen: Viimeinen käyttöpäivä 2019. Millaisia olivat entispäivän visiot vuodesta 2019? Mentiinkö metsään vai monttuun? Vai osuttiinko oikeaankin? Petri-setä kertoo.

18.00-19.00 Finlandia-paneeli. F-listalle joutuneet kirjailijat keskustelevat, mutta mistä ihmeestä? Keskustelijoina kirjailijat Johanna Sinisalo, J. Pekka Mäkelä ja Magdalena Hai. Puheenjohtajana Toni Jerrman.

19.00-20.00 Mestariteos minuutissa. Spekulatiivinen ideariihi, joka synnyttää huimia visioita. Näitä ideoita SAA varastaa. Vetäjänä Jukka Halme.

20.00-21.00 Suorakulmainen visa! Aleksi Kuution scifistinen visa niin kilpailijoille kuin yleisöllekin. Ohjelma on superpositiotilassa ja järjestetään vain jos kansa niin tahtoo.

21.00 Drinkkikilpailun voittajareseptin julistus

02.00 Ovet kiinni

Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Kello 18 alkaen tilaisuuden ikäraja on K-18.
Mahdollinen narikkamaksu.

Järjestäjät: Helsingin SF Seura ja Helsingin Yliopiston SF Klubi
Tuesta kiitokset: Maa ja ilma ry.

Uutiset – Tähtivaeltaja-palkinnon 2018 ehdokkaat julkistettu

TVPehdokkaat2017WEB

Tähtivaeltaja-palkintoehdokkaat julkistettu!

Vuodesta 1986 lähtien jaetun Tähtivaeltaja-palkinnon tuorein ehdokaslista on julkistettu.

Helsingin Science Fiction Seura ry:n luotsaama palkinto luovutetaan edellisvuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle tieteiskirjalle.

Vuoden 2017 tarjonnassa raati kiinnitti huomiota käännettyjen kirjojen sekä määrälliseen että laadulliseen laskuun. Positiivista oli sen sijaan lukuisten korkealaatuisten kotimaisten tieteiskirjojen aiempaakin vahvempi esiinmarssi.

Lopulliselle ehdokaslistalle raati nosti seuraavat teokset.

Tuomo Jäntti: Verso (Gummerus) – ”Kunnianhimoisessa romaanissa viimeisiä hengenvetojaan pidättelevä ihmiskunta käy piirileikkiä kiehtovan omintakeisia uhkia vastaan.”

Heikki Kännö: Mehiläistie (Sammakko) – ”Rajattoman luovuuden taidonnäyte sukeltaa syvälle metafyysisten taideteorioiden, realististen ihmishahmojen ja tieteiskirjallisten elementtien uumeniin.”

Jukka Laajarinne: Pinnan alla pimeä (Atena) – ”Älykäs, tunteita soitteleva tieteiskauhutrilleri sykkii myyttejä ja arkkityyppejä, salattua symboliikkaa ja sairaasta mielestä kumpuavaa psykopatologiaa.”

David Mitchell: Luukellot (Sammakko, suom. Einari Aaltonen) – ”Useiden päähenkilöiden kuljettama, haastavan fatalistinen episodiromaani pohtii, mikä on ihmiselämässä kaikkein tärkeintä.”

Jani Saxell: Tuomiopäivän karavaani (WSOY) – ”Uskomattoman rikas inhimillisyyden aarreaitta, joka ammentaa voimaa niin Euroopan lähihistorian kipupisteistä kuin villeistä tieteiskirjallisista ideoista.”

Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat toimittaja Hannu Blommila, päätoimittaja Toni Jerrman, kriitikko Elli Leppä ja kriitikko Antti Oikarinen. Voittaja julkistetaan toukokuussa.

Viime vuonna palkinnon voitti Lauren Beukesin romaani Zoo City – Eläinten valtakunta (Aula & co, 2016. Suom. Tytti Viinikainen).

Palkinnosta myös:
Wikipedia
Kirjavinkit

Tähtivaeltaja-palkinnon aiemmat voittajat:

Lauren Beukes: Zoo City – Eläinten valtakunta (Aula & co, 2016)
Margaret Atwood: Uusi maa (Otava, 2015)
Antti Salminen: Lomonosovin moottori (Poesia, 2014)
Peter Watts: Sokeanäkö (Gummerus, 2013)
Gene Wolfe: Kiduttajan varjo (Gummerus, 2012)
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (Gummerus, 2011)
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää (Tammi, 2010)
Hal Duncan: Vellum (Like, 2009)
Cormac McCarthy: Tie (WSOY, 2008)
Richard Matheson: Olen Legenda (Vaskikirjat, 2007)
Stepan Chapman: Troikka (The Tree Club, 2006)
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (Tammi, 2005)
M. John Harrison: Valo (Like, 2004)
J. G. Ballard: Super-Cannes (Like, 2003)
Ray Loriga: Tokio ei välitä meistä enää (Like, 2002)
Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia (Loki-Kirjat, 2001)
Pasi Jääskeläinen: Missä junat kääntyvät (Portti-kirjat, 2000)
Will Self: Suuret apinat (Otava, 1999)
Stefano Benni: Baol (Loki-Kirjat, 1998)
Dan Simmons: Hyperion (Like, 1997)
Theodore Roszak: Flicker (Like, 1996)
Mary Rosenblum: Harhainvalta (Jalava, 1995)
Iain M. Banks: Pelaaja (Loki-Kirjat, 1994)
Simon Ings: Kuuma pää (Loki-Kirjat, 1993)
Philip K. Dick: Oraakkelin kirja (WSOY, 1992)
William Gibson: Neurovelho (WSOY, 1991)
Philip K. Dick: Hämärän vartija (Love Kirjat, 1990)
Brian Aldiss: Helliconia-trilogia (Kirjayhtymä, 1986–89)
Flann O’Brien: Kolmas konstaapeli (WSOY, 1988)
Greg Bear: Veren musiikkia (Karisto, 1987)
Joanna Russ: Naisten planeetta (Kirjayhtymä, 1986)
Cordwainer Smith: Planeetta nimeltä Shajol (WSOY, 1985)

Kirjat – Maria Turtschaninoff: Naondel – Punaisen luostarin kronikoita

TurtschaninoffNaondelWEB

Maria Turtschaninoff
Naondel – Punaisen luostarin kronikoita
Naondel. Krönikor från det Röda Klostret
Suom. Marja Kyrö. Tammi

Maria Turtschaninoffin edellinen romaani, Maresi, kertoi Menos-saaren Punaisesta luostarista, jonne naiset vetäytyvät hakemaan turvaa tai koulutusta. Voimallinen ja tyylikäs Maresi vertautuu helposti Le Guinin Maameren tarinoihin ja on kiistämättä Finlandia Junior -palkintonsa arvoinen. Nyt ilmestynyt Naondel on Maresin esiosa, kertomus siitä, miksi ja miten ensimmäiset naiset saapuivat Menosille ja perustivat Punaisen luostarin.

Maresin saattoi vielä luokitella nuortenromaaniksi. Naondel on jo selkeämmin aikuisten kirjallisuutta. Sen tapahtumat ovat ahdistavan brutaaleja ja väkivaltaisia. Turtschaninoff ei kuitenkaan mässäile julmuuksilla, vaan kertoo niistä epäsuorasti mutta sitäkin paljastavammin, totuudellisesti. Romaanin lukuisat raiskaukset, pahoinpitelyt, kidutus ja henkinen väkivalta eivät edusta viihdettä vaan inhimillistä pahuutta – kuten todellisuudessakin.

Romaani kertoo luostarin seitsemän Alkusisaren tarinat näkökulmatekniikalla. Naiset ovat eri ikäisiä, erilaisten kulttuurien ja sosiaaliluokkien kasvatteja. Yksi on rikkaasta ylhäisösuvusta, toinen puukansaa, kolmas soturi. On palvelija ja on köyhä satamaprostituoitu. He astuvat tarinaan yksitellen, aluksi verrattain pitkinä, sitten yhä tiiviimmin vaihtuvina katkelmina. Joku aloittaa seikkaperäisesti lapsuudestaan, joku ei kerro itsestään paljonkaan. Vaan mikä yhdistääkään maailman eri kolkissa syntyneitä naisia? Mies.

Kertomuksen keskushenkilöksi asettuu sen antagonisti. Naiset ovat visiiri Iskanin naisia, valloitettuja, alistettuja ja hyväksikäytettyjä. Vaimoja, jalkavaimoja ja orjia, jotka yrittävät kukin omalla tavallaan selviytyä mielivaltaisen herransa Kauneuden talossa.

Kirjan aikajänne on pitkä. Se käsittää kymmeniä vuosia, joiden aikana nuori ylimys kasvaa vanhaksi ja mahtavaksi noitahallitsijaksi. Ulkoisesti hänen naistensa koko oleminen määrittyy hänen valtansa kautta, mutta kaikilla heillä on sisäinen, salainen elämänsä.

Kirjan tunnelma on pitkään nujertava ja toivoton. Onkin sykähdyttävä ja dramaattinen hetki, kun kirjan nimi saa lopulta toivoa antavan merkityksensä ja tarina vankeudesta muuttuu pakomatkaksi.

Turtschaninoff on jälleen kirjoittanut emotionaalisesti vahvan ja mieleenpainuvan teoksen. Romaanin rakenne ja kerronta toimivat erinomaisesti. Kirjan temaattinen vire on selkeän feministinen. Lukijasta itsestään tosin riippuu, mihin maailmankolkkaan hän lukemaansa vertaa ja miten metaforisena tai konkreettisena tilana Iskanin haaremi näyttäytyy. Kirjan mieskuva jää valitettavasti varsin yksipuoliseksi patriarkaatin esitykseksi eikä yllä läheskään samalle tasolle kuin tapa, jolla moniulotteisia naisia käsitellään.

Romaanin isoin kauneusvirhe on pyrkimys kerronnalliseen täydellisyyteen: lopetuksessaan Turtschaninoff pyrkii päättämään jokseenkin kaikki repsottamaan jääneet langanpäät, sulkemaan sellaisetkin osajuonet, jotka olisi ehkä ollut tyydyttävämpää jättää auki. Viimeiset luvut näyttävät luonnollisen lopun jälkeen kirjoitetuilta irrallisilta lisäyksiltä. Kokonaisuutta tämä ei kuitenkaan onnistu pilaamaan. Naondel on hieno kirja.

Jukka Laajarinne

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/17.

Kirjat – Kate Atkinson: Elämä elämältä

KateAtkinsonElamaElamaltaWEBKate Atkinson
Elämä elämältä
Life After Life
Suom. Kaisa Kattelus. Schildts & Söderströms

Kate Atkinsonilta suomennettiin parikymmentä vuotta sitten kummanpuoleinen romaani Ihmiskrokettia, jossa samaan tarinaan mahtui aikahyppyjä, ufo-olentoja, muodonmuutoksia ja rinnakkaistodellisuuksia. Tuoreessa vaihtoehtomikrohistorioita käsittelevässä teoksessaan kirjailija palaa aikahyppyjen ja rinnakkaistodellisuuksien pariin. Pienten valintojen ja sattumien suurta vaikutusta tutkaileva romaani on läheistä sukua myös sellaisille elokuville kuin Sliding Doors, Juokse Lola! ja Päiväni murmelina.

Vuonna 1910 Sylvie Toddin kolmas lapsi kuolee synnytyksessä, koska lääkäri ei ehdi ajoissa paikalle. Aloitetaanpa alusta. Lääkäri selviääkin matkastaan viivytyksittä ja saa lapsen hengen pelastettua. Tyttö, Ursula, kuolee tapaturmaisesti 4-vuotiaana. Aloitetaanpa alusta.

Kirjan alkupuoli muodostaa hienon kuvauksen elämän hauraudesta. Pientä lasta vaanii vaara jos toinenkin, mutta mitä useamman onnistuu välttämään, sitä todennäköisemmin elää paljon kauemmin. Mitä, jos sisäkkö ei olisikaan lähtenyt kaupungille juhlimaan eikä olisikaan tuonut tappavaa influenssaa tullessaan?

Ursulan elämät ovat kerta kerralta pidempiä, koska rinnakkaiset todellisuudet tai jo kertaalleen eletyt elämät vuotavat informaatiota. Tytöllä on voimakkaita dejà vu -tuntemuksia ja ennakkoaavistuksia, jotka auttavat häntä välttämään aiemmat kohtalonsa. Sisäkkö ei lähde kaupungille juhlimaan, jos hänet tuuppaa ajoissa portaita alas.

Kun Ursula on selvinnyt hengissä lapsuudestaan, Elämä elämältä kehittyy viime vuosisadan alkupuolen ajankuvaksi ja sukutarinaksi, jonka painopisteiksi nousevat naisen asema ja sodan kauheudet. Vähitellen Ursula muuttuu yhä tietoisemmaksi historian kulusta ja omista mahdollisuuksistaan, ja lopulta mikrohistoria kääntyy makrohistoriaksi.

Jos vähäisillä sattumuksilla on iso vaikutus ihmiselämään, voi yksittäisellä ihmisellä olla merkittävä vaikutus koko maailman tilaan. Miten paljolta kärsimykseltä olisikaan vältytty, jos joku olisi tappanut Hitlerin jo ennen hänen valtaantuloaan? Ursulalle kysymys ei ole turhaa spekulaatiota vaan jotakin, mitä voi yrittää.

Ovelimmillaan Atkinson on, kun uudet elämät paljastavat henkilöiden ja taustojen syvempiä merkityksiä, jotka ovat aiemmilla kerroilla jääneet hämäriksi. Kerronnan tehoja syövät kuitenkin jokseenkin väritön kieli ja tietty yllätyksettömyys. Romaani paljastaa jo alussa isoimman juonenkäänteen ja perusideansa, mikä saa loppuhuipennuksen – jos sellaisesta edes voi puhua – tuntumaan lähinnä antikliimaksilta. Kirja kuitenkin kysyy, ymmärrämmekö me historiaa riittävän hyvin tunnistaaksemme sen todellisia vaikutussuhteita. Nykyhetkestä puhumattakaan.

Jukka Laajarinne

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/14.