Elokuvat – The Suicide Squad: Suicide Mission

The Suicide Squad: Suicide Mission

Jos vuoden 2016 Suicide Squadista jotain jäi mieleen, niin se, että DC-universumin Likainen tusina oli enimmäkseen ikävä ja tylsämielinen tekele. Jostain hämärästä syystä joku oli kuitenkin sitä mieltä, että elokuva olisi jatko-osan arvoinen. Paha virhe. Sen verran puuhahenkilöillä oli sentään järkeä päässä, että toiseen episodiin oli tarkoitus ottaa mukaan Margot Robbien tiukasti esittämä Harley Quinn, Jared Leton näyttelemä Jokeri sekä Will Smithin Deadshot, ykkösosan suunnilleen ainoat toimivat hahmot.

Sitten asiat alkoivat mennä vaikeiksi. David Ayer, jonka oli alkujaan tarkoitus jatkaa ohjaajantuolilla, tajusi sanoutua hankkeesta irti. Tilalle kosiskeltu ohjaajakandidaatti toisensa jälkeen vetäytyi tehtävästä. Jared Leto ei ehtinytkään. Will Smithillä oli jotain muuta tekemistä. Lopulta ohjaajaksi ja uudeksi käsikirjoittajaksi palkattiin Guardians of the Galaxyn ohjaushommista hyllytetty James Gunn.

Smithiä tuuraamaan saatiin Idris Elba, joten Deadshotin hahmosta tehtiin minimaalisin viilauksin Bloodsport. Muuten Gunn pisti elokuvassa kaiken uusiksi. Ei tehtykään jatko-osaa, vaan aloitettiin lähes tyhjältä pöydältä. Ja yhtäkkiä kaikki hankaluudet ja surkeudet ovatkin kääntyneet voitoksi!

Corto Maltesen saarella tehdään sotilasvallankaappaus, ja maan johtoon nousee Yhdysvalloille vihamielisiä kenraaleja. Niinpä jenkkivankiloista haalitaan kasaan enimmäkseen b-luokan superrosvoja, jotka lähetetään toimittamaan salaista tehtävää.

Karismaattinen Harley Quinn on tämänkin elokuvan pulputtava sydän ja kipeä sielu, mutta muuten joukkion kokoonpano on melkein kokonaan vaihdettu. Mukana on mitä pimahtaneimpia ja hölmöimpiä hahmoja, ja Gunn ottaa tästä ei-niin-ylevästä sakista irti sen, mitä pitääkin: paljon kilahtanutta huumoria. Ihan jokainen vitsi ei osu kohdilleen, mutta melkoisen moni osuu. Joitain kohtauksia muistellessa virnistyttää vielä monen päivän päästäkin.

Jos nykyaikana yhä tehdään toimintaelokuvia, joiden body count on laskettavissa, The Suicide Squad: Suicide Mission ei kuulu siihen joukkoon. Elokuvan toiminta on ultraväkivaltaista mutta tyylitajuista, visuaalista, usein aivan upean tarkasti ajoitettua ja leikattua – ja hillittömän hauskaa. Splatter-hupia, hyvän mielen verikekkerit!

Käsikirjoituksessa ja kuvallisessa ilmaisussa yhdistyy kaikenkarvaisia elementtejä salaviisaasta parisuhdepsykologiasta, puskan takaa yllättävistä juonenkäänteistä ja värikylläisestä psykedeliasta kansanomaiseen tolloilukomediaan ja ylevään sankariepiikkaan asti – sillä sankareita näistä laitapuolen kulkijoista lopulta sukeutuu.

Vaikka välillä näyttääkin, että koko supersankarigenren tarkoitus olisi vain manifestoida pystyynkuolleisuuttaan, saa toisinaan yllättyä iloisesti. Suicide Squad ei ehkä ole Jokerin kaltainen mestariteos, mutta on sen rinnalla osoittamassa, että trikoosankareiden maailmasta on yhä mahdollista inspiroitua.

Jukka Laajarinne – 4 tähteä

Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 4/21.

Elokuvat – Suicide Squad

SuicideSquadJulisteWEBSuicide Squad

David Ayerin ohjaama ja käsikirjoittama Suicide Squad on DC:n vastine Marvelin suosituille Deadpool ja Guardians of the Galaxy -elokuville. Kaikissa kolmessa leffassa on tajuttu, että hurttia huumoria laukovat rämäpäiset räveltäjät tarjoavat paljon antoisamman valkokangaskokemuksen kuin pulivarinpuhtoiset tai totista superangstia vääntävät trikoosankarit.

Joistain erinomaisista hahmoista ja muutamista mainioista kohtauksista huolimatta Ayer ei osaa tykittää kokonaisuuttaan maaliin.

Pahiksista kootun supertiimin edesottamuksista kertova elokuva käynnistyy sirpaleisilla mutta silti rokkaavilla hahmoesittelyillä. Niiden kautta tutustutaan mm. ihastuttavan mielipuoliseen Harley Quinniin (Margot Robbie), aidosti traagiseen Diabloon (Jay Hernandez), tyttärensä perään nyyhkivään Deadshottiin (Will Smith) sekä Jared Leton omaehtoisella tyylillä tulkitsemaan Jokeriin.

SuicideSquad1WEBHallituksen timmi mimmi Amanda Walker (Viola Davis) kasaa siis väkisin kokoon ryhmää, joka voisi vastata Teräsmiehen kaltaisten yli-ihmisten synnyttämiin uhkakuviin. Elokuvan toimivuuden kannalta liiankin suureksi paisuvaan iskujoukkoon napataan vielä viemäreissä viihtyvä Killer Croc (Adewale Akinnuoye-Agbaje), goottiseksikäs noitaneito Enchantress (Cara Delevingne) sekä täysin unohdettaviksi seinäperunoiksi jäävät Boomerang, Katana ja Slipknot.

Koska moinen määrä pukuhemmoja ei yhteen elokuvaan tietenkään riitä, tekevät myös Batman ja Flash elokuvassa cameo-esiintymisen. Sitten ovat vielä ne normi-ihmishahmot, kuten vinkeän nilja vanginvartija sekä Enchantressin alter egoon, söpöön June Mooneen ihastuva platku upseeri Rick Flag.

SuicideSquad2WEBElokuvan parasta antia ovat kybällä toimivat Harley Quinn ja Jokeri. Robbie ja Leto saavat hahmoista irti nerokasta hulluutta sekä yhdessä että erikseen. Filmin edetessä Jokerin rooli kuitenkin kapenee lähes olemattomiin, vaikka juuri tähän parivaljakkoon olisi kannattanut panostaa – sen sijaan, että aikaa tuhlataan turhiin sivuhenkilöihin ja täysin geneerisiin armeijaräiskintäkohtauksiin.

Ongelmia aiheuttaa myös juonikuvio, jota käytännössä ei ole. Pitkien alkuesittelyjen jälkeen tiimi vain lähetetään kaupungille päihittämään latteaa ylimaallista uhkaa. Sitten ammutaan, tapellaan ja veivataan tyhjänpanttina eestaas. Voihan ruijanpallas, minkä pilasitte!

SuicideSquad3WEBLähes epätoivoiselta vaikuttaa tekijäkaartin ratkaisu tunkea joka väliin katsojia kosiskelevia musiikkipätkiä. Vaikka rock-klassikoiden kierrätys toimi Guardians of the Galaxyssa, se ei tarkoita, että tempun sieluton kopiointi olisi suorin tie onnelaan.

Elokuvan velmuimmissa yksilöissä on niin paljon hyvää, että Suicide Squadia haluaisi rakastaa. Hukkaan heitetyt mahdollisuudet ja tarinan turhanpäiväisyys vain tekevät siitä kovin vaikeaa.

Toni Jerrman

SuicideSquad4WEB