Suicide Squad

David Ayerin ohjaama ja käsikirjoittama Suicide Squad on DC:n vastine Marvelin suosituille Deadpool ja Guardians of the Galaxy -elokuville. Kaikissa kolmessa leffassa on tajuttu, että hurttia huumoria laukovat rämäpäiset räveltäjät tarjoavat paljon antoisamman valkokangaskokemuksen kuin pulivarinpuhtoiset tai totista superangstia vääntävät trikoosankarit.

Joistain erinomaisista hahmoista ja muutamista mainioista kohtauksista huolimatta Ayer ei osaa tykittää kokonaisuuttaan maaliin.

Pahiksista kootun supertiimin edesottamuksista kertova elokuva käynnistyy sirpaleisilla mutta silti rokkaavilla hahmoesittelyillä. Niiden kautta tutustutaan mm. ihastuttavan mielipuoliseen Harley Quinniin (Margot Robbie), aidosti traagiseen Diabloon (Jay Hernandez), tyttärensä perään nyyhkivään Deadshottiin (Will Smith) sekä Jared Leton omaehtoisella tyylillä tulkitsemaan Jokeriin.

Hallituksen timmi mimmi Amanda Walker (Viola Davis) kasaa siis väkisin kokoon ryhmää, joka voisi vastata Teräsmiehen kaltaisten yli-ihmisten synnyttämiin uhkakuviin. Elokuvan toimivuuden kannalta liiankin suureksi paisuvaan iskujoukkoon napataan vielä viemäreissä viihtyvä Killer Croc (Adewale Akinnuoye-Agbaje), goottiseksikäs noitaneito Enchantress (Cara Delevingne) sekä täysin unohdettaviksi seinäperunoiksi jäävät Boomerang, Katana ja Slipknot.

Koska moinen määrä pukuhemmoja ei yhteen elokuvaan tietenkään riitä, tekevät myös Batman ja Flash elokuvassa cameo-esiintymisen. Sitten ovat vielä ne normi-ihmishahmot, kuten vinkeän nilja vanginvartija sekä Enchantressin alter egoon, söpöön June Mooneen ihastuva platku upseeri Rick Flag.

Elokuvan parasta antia ovat kybällä toimivat Harley Quinn ja Jokeri. Robbie ja Leto saavat hahmoista irti nerokasta hulluutta sekä yhdessä että erikseen. Filmin edetessä Jokerin rooli kuitenkin kapenee lähes olemattomiin, vaikka juuri tähän parivaljakkoon olisi kannattanut panostaa – sen sijaan, että aikaa tuhlataan turhiin sivuhenkilöihin ja täysin geneerisiin armeijaräiskintäkohtauksiin.

Ongelmia aiheuttaa myös juonikuvio, jota käytännössä ei ole. Pitkien alkuesittelyjen jälkeen tiimi vain lähetetään kaupungille päihittämään latteaa ylimaallista uhkaa. Sitten ammutaan, tapellaan ja veivataan tyhjänpanttina eestaas. Voihan ruijanpallas, minkä pilasitte!

Lähes epätoivoiselta vaikuttaa tekijäkaartin ratkaisu tunkea joka väliin katsojia kosiskelevia musiikkipätkiä. Vaikka rock-klassikoiden kierrätys toimi Guardians of the Galaxyssa, se ei tarkoita, että tempun sieluton kopiointi olisi suorin tie onnelaan.

Elokuvan velmuimmissa yksilöissä on niin paljon hyvää, että Suicide Squadia haluaisi rakastaa. Hukkaan heitetyt mahdollisuudet ja tarinan turhanpäiväisyys vain tekevät siitä kovin vaikeaa.

Toni Jerrman